Katala anoppi

Todella tutun kuuloista! Minä sain esikoisemme 1 v amk-opiskelujen jälkeen ja anoppi appi olivat vauvauutisen kuultua kauhuissaan. Nyt tyttö täyttää 2 v ja on niiiiiin appivanhempieni silmäterä! Ajateltiin järkyttää vielä uudemman kerran ja yrittää toista lasta koulun aikana!

Vierailija kirjoitti:

Olen itse anoppi jonka pojan perheessä on kaksi alle kaksivuotiasta lasta. Tässä asiassa komppaan kyllä täysillä AP:tä. Asun noin puolen tunnin ajomatkan päässä pojan perheestä eikä mukelot ole vielä olleet kertaakaan ilman molempia vanhempia luonani yökylässä. Koko perhe kylläkin ja miniä muksuineen useastikin. Kesällä on tarkoitus vanhemman lapsen jo yksinkin yöpyä. Minusta tämä on meille sopiva ratkaisu. Mikä ihme siinä yöpymisessä niin välttämätöntä on? Imetyksessä olevan pikkuisen kiusaamista olisi pistää yöpymään pulloruokinnassa yksin jos ei ole pakko.

Tällainen suhtautuminen pitäis kaikilla olla! Ei painostusta, ei vänkäämistä. Perheen päätöksen ja fiiliksen kunnioittamista, lasten tarpeet etusijalle. Kyllä ne ehtii kyläillä ja yökyläillä kun ovat isompia ja itsenäisempiä, ja nauttivat siitä, että pääsevät yksin mummon hoitoon. Pienet vauvat on usein vähän eri asia kuin leikki-ikäiset, ja yöt on herkkää aikaa vuorokaudesta jolloin se ikävä iskee rajuimmin.

Peukku tälle anopille, sinusta saisi monet ottaa oppia!

Ymmärrän sinua, ap. Kuulostaa vähän siltä, että suhteeseenne liittyy paljon sellaista mitä et osaa kertoa. Minun ja anoppini välit ovat hieman samanlaiset. Jatkuvaa piikittelyä ja arvostelua anopin puolelta. Osaa kuitenkin samaan hengenvetoon sanoa jotakin mukapositiivista, ettei mieheni huomaisi tätä piilov*ttuilua. Vuosien saatossa on kuitenkin lopulta huomannut jutun juonen, tosin anopistakin on tullut huomattavasti ilkeämpi. Itse olen pysynyt asiallisena hammasta purren. Välillä tosin tuottaa hankaluuksia, tekisi mieli huutaa anopille, että tiedän kyllä kaiken paskan mieheni lapsuudesta, turha arvostella! (Kun ei mitään todellista arvosteltavaa ole, arvostelee sitten vaikka liian siistiä taloa tai väärän värisiä verhoja ) Onneksi ei ole koskaan edes tarjoutunut hoitamaan lastamme, edes mieheni ei antaisi lastamme hoitoon äidilleen. Olen ajan myötä oppinut ajattelemaan että anoppi on vain kateellinen, kun ei ole onnistunut itse lapsiaan kasvattamaan hyvässä parisuhteessa, yrittää sitten sabotoida toisenkin onnen. Tsemppiä, ap! Tuollaisten ihmisten kanssa on joskun parempi unohtaa enemmän kuin muistaa, jos sukusopu on tärkeää :)

Kutsu anoppi kylään ja anna hoitaa tyttöä, kun menette miehesi kanssa, vaikka elokuviin ja syömään. Voi toki hoitaa tyttöä, vaikka vielä seuraavan yön ja aamunkin, niin saatte levätä ja nukkua pitkään.

Voisikohan mummi tulla teidän luokse hoitamaan pikkuista, niin silloin olisi vauvalle tuttu paikka eikä tarvitsisi olla koko yötä erossa vanhemmista. Anoppisi vaikuttaa hankalalta ihmiseltä, koska hän vaatii vauvaa luokseen itsekkäistä syistä. En laittaisi vauvaa tuon ikäisenä yöksi hoitoon LAPSELLE täysin vieraalle ihmiselle. Sinä päätät lapsen äitinä milloin lapsesi on valmis hoitoon ja sinun kuuluisi nyt nauttia vauva ajasta ilman turhaa stressiä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua, ap. Kuulostaa vähän siltä, että suhteeseenne liittyy paljon sellaista mitä et osaa kertoa. Minun ja anoppini välit ovat hieman samanlaiset. Jatkuvaa piikittelyä ja arvostelua anopin puolelta. Osaa kuitenkin samaan hengenvetoon sanoa jotakin mukapositiivista, ettei mieheni huomaisi tätä piilov*ttuilua. Vuosien saatossa on kuitenkin lopulta huomannut jutun juonen, tosin anopistakin on tullut huomattavasti ilkeämpi. Itse olen pysynyt asiallisena hammasta purren. Välillä tosin tuottaa hankaluuksia, tekisi mieli huutaa anopille, että tiedän kyllä kaiken paskan mieheni lapsuudesta, turha arvostella! (Kun ei mitään todellista arvosteltavaa ole, arvostelee sitten vaikka liian siistiä taloa tai väärän värisiä verhoja ) Onneksi ei ole koskaan edes tarjoutunut hoitamaan lastamme, edes mieheni ei antaisi lastamme hoitoon äidilleen. Olen ajan myötä oppinut ajattelemaan että anoppi on vain kateellinen, kun ei ole onnistunut itse lapsiaan kasvattamaan hyvässä parisuhteessa, yrittää sitten sabotoida toisenkin onnen. Tsemppiä, ap! Tuollaisten ihmisten kanssa on joskun parempi unohtaa enemmän kuin muistaa, jos sukusopu on tärkeää :)

Kiitos tästä! :) Aivan kuin olisit ajatuksiani lukenut. Sukusopu on tärkeää, enkä missään tapauksessa halua huonontaa välejäni anoppiin, onhan hän mieheni äiti ja lapseni mummi.

Mieheni ei nimenomaan huomaa, että anoppini olisi inhottava minua kohtaan. Jos anoppini piikittelee minulle ja heitän jonkun piikikkään kommentin takaisin, anoppi saattaa halata miestäni ja sanoa että aika kamalaa. Esimerkkinä, kun anoppi sanoi, että kannattaa nukuttaa omaan huoneeseen vauva alusta alkaen, niin hän on aina tehnyt. Ja totesi perään, että "et sinäkään näyttäisi noin väsyneeltä ja joka turhaan itkuun heräisi". Sanoin että haluan herätä vauvani jokaiseen itkuun, haluan pienestä asti heidän tietävän että minä autan kun on turhakin hätä. Tästähän anoppi selvästi närkästyi ja halasi miestäni ja sanoi että no tottakai minä olen aina auttanut ja nauroi miehelleni että kaikkea sitä... tiedän mitä kaikkea anoppi on tehnyt mieheni lapsuudessa, joten ei ole kyllä varaa minulle koko ajan kuittailla.

Tuolla visiitillä anoppi kerkesi kommentoida monta muutakin asiaa "sinä kyllä äitinä olet sellainen" ja silti kun lähdimme pois niin mieheni kommentti oli, että äitihän on todella mukava sinua kohtaan ja tykkää sinusta todella. Jos mieheni on oikeassa, niin anpppi on todella huono ilmaisemaan tunteitaan tai sitten minä olen hyvin huono niitä tulkitsemaan. :D

- AP

Niin ja tuolla moni kyselikin, voisiko anoppi tulla meille hoitamaan vauvaa. Olen pyytänyt häntä monesti edes kylään, mutta matka on hänen mielestään liian pitkä. Ja ei halua nukkua meillä, koska ei saa nukutuksi hyvin. (Kysymys kuuluukin miten nukkuisi sitten jos hoitaisi tyttöämme... hampaita tulee jne, joten ei olisi mummin unet taattu. Laittaisi varmaan vaan toiseen huoneeseen huutamaan,kuten kuuluisi tehdä.)

Teillä on ap hyvä linja lapsen suhteen. Itsekin olen ajatellut (LA viikon päästä), että ensimmäisen kerran yöhoitoa harkitaan vasta vuoden kieppeille (jos siltä tuntuu), ja sitäkin ennen hoitoon vain tarpeen mukaan, tutulle hoitajalle, tutussa paikassa ja tutuilla rutiineilla ihan muutamaksi tunniksi. En ala siihen, että imeväinen laitetaan aikuisten iloksi ja "nukeksi" hoitoon, kun lapsi ei tuon ikäisenä ketään muuta kaipaa kuin omia vanhempiaan. Mutta toki halua että lapselle kehkeytyy monta hyvää ihmissuhdetta meidän molempien perheistä ja isompana sa kyllä mummolavierailla paljon jne. Ja tottahan toki meille voi tulla kylään! Miksi ihmeessä suhde lapseen kehittyisi vain ilman hänen vanhempien läsnäoloa..

Itselläni on nyt kieltämättä jo alkanut peloittamaan lapsen syntyminen nimenomaan sukulaisten kannalta. Jo nyt saamme vihjailuja lapsen hoitoon antamisesta,oletetaan että meille voi tulla kylään suurinpiirtein kun laitokselta saavumme (olemme kaikille kohteliaasti ilmoittaneet, että hetki halutaan itse kotiutua ja tottua lapseen rauhassa), tavaroiden ja vaatteiden tyrkytys ja ostelu on lähtenyt käsistä. Toki siis arvostan lahjoja, mutta meillä on varaa itselläkin kaikkiin hankintoihin, ja on alkanut tuntumaan että osa haluaa ostella vauvalle kampetta kuin se olisi oma vauva. Mikä on minusta kummallista. Minulla itsellä esim. on todella läheiset välit kummipoikaani, ja ne ovat syntyneet ihan ilman tuppautumista vauvaperheen elämään yhdeksi jäseneksi. Ja ne neuvot, olen kuullut niin synnytyksestä, nukutuksesta ja ruokailusta lähtien. Monilla on hankala ymmärtää, että en ala pulloruokkimaan vain jotta vieraatkin saisivat syöttää lasta, enkä aloita kiinteitä 3kk iässä jotta mummot ja vaaritkin saavat nauttia mahdollisimman pian pikkuisen arkirutiineihin osallistumisesta. Ylipäätään ajattelen isovanhempien osallisuutta niin, että kun menemme vaikka kylään niin vanhemmat hoitaa (vaipanvaihto, ruokailut) ja isovanhemmat nauttii (hellii, sylittelee, ihastelee). Mutta voin jo kuvitella, kun ei millään malteta olla herättämättä vastasyntynyttä, kuinka ei tajuta kysyä lupaa syliin nostoon, kuinka tullaan vierelle pällistelemään imetystä, ryöstetään lapsi sylistä vaikka olisi itkuinen/nälkäinen jne. Ymmärrän innokkuuden ja rakkauden, mutta luulisi että ihmiset tietäisivät mikä on vauvan etua ja mikä sitä omaa, itsekästä, halua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua, ap. Kuulostaa vähän siltä, että suhteeseenne liittyy paljon sellaista mitä et osaa kertoa. Minun ja anoppini välit ovat hieman samanlaiset. Jatkuvaa piikittelyä ja arvostelua anopin puolelta. Osaa kuitenkin samaan hengenvetoon sanoa jotakin mukapositiivista, ettei mieheni huomaisi tätä piilov*ttuilua. Vuosien saatossa on kuitenkin lopulta huomannut jutun juonen, tosin anopistakin on tullut huomattavasti ilkeämpi. Itse olen pysynyt asiallisena hammasta purren. Välillä tosin tuottaa hankaluuksia, tekisi mieli huutaa anopille, että tiedän kyllä kaiken paskan mieheni lapsuudesta, turha arvostella! (Kun ei mitään todellista arvosteltavaa ole, arvostelee sitten vaikka liian siistiä taloa tai väärän värisiä verhoja ) Onneksi ei ole koskaan edes tarjoutunut hoitamaan lastamme, edes mieheni ei antaisi lastamme hoitoon äidilleen. Olen ajan myötä oppinut ajattelemaan että anoppi on vain kateellinen, kun ei ole onnistunut itse lapsiaan kasvattamaan hyvässä parisuhteessa, yrittää sitten sabotoida toisenkin onnen. Tsemppiä, ap! Tuollaisten ihmisten kanssa on joskun parempi unohtaa enemmän kuin muistaa, jos sukusopu on tärkeää :)

Kiitos tästä! :) Aivan kuin olisit ajatuksiani lukenut. Sukusopu on tärkeää, enkä missään tapauksessa halua huonontaa välejäni anoppiin, onhan hän mieheni äiti ja lapseni mummi.

Mieheni ei nimenomaan huomaa, että anoppini olisi inhottava minua kohtaan. Jos anoppini piikittelee minulle ja heitän jonkun piikikkään kommentin takaisin, anoppi saattaa halata miestäni ja sanoa että aika kamalaa. Esimerkkinä, kun anoppi sanoi, että kannattaa nukuttaa omaan huoneeseen vauva alusta alkaen, niin hän on aina tehnyt. Ja totesi perään, että "et sinäkään näyttäisi noin väsyneeltä ja joka turhaan itkuun heräisi". Sanoin että haluan herätä vauvani jokaiseen itkuun, haluan pienestä asti heidän tietävän että minä autan kun on turhakin hätä. Tästähän anoppi selvästi närkästyi ja halasi miestäni ja sanoi että no tottakai minä olen aina auttanut ja nauroi miehelleni että kaikkea sitä... tiedän mitä kaikkea anoppi on tehnyt mieheni lapsuudessa, joten ei ole kyllä varaa minulle koko ajan kuittailla.

Tuolla visiitillä anoppi kerkesi kommentoida monta muutakin asiaa "sinä kyllä äitinä olet sellainen" ja silti kun lähdimme pois niin mieheni kommentti oli, että äitihän on todella mukava sinua kohtaan ja tykkää sinusta todella. Jos mieheni on oikeassa, niin anpppi on todella huono ilmaisemaan tunteitaan tai sitten minä olen hyvin huono niitä tulkitsemaan. :D

- AP

Onpa tosiaan samalta vaikuttavat anopit meillä, tiedä vaikka sama olisikin :D

Juuri noin minunkin anoppini reagoi, jos erehdyn sanomaan vastaan. Useasti huokaa syvään sanoen samalla "nuo hormoonit", katsoen samalla säälien miestäni. Monesti myös kommentoi ulkonäköäni, toki vain huolesuneena minun voinnistani. Eli on ok sanoa, että näytän siltä, kuin olisin jäänyt katujyrän alle jos on huolestunut siitä, saanko nukkua tarpeeksi (niinpä, sitähän ei voi muuten ilmaista). Sen verran olen itserakas, että otan lunkisti, olen tehnyt ulkonäölläni töitä nuorena mallina, en siis ihan susiruma ole. Meilläkin erimielisyyttä tuosta samassa sängyssä nukuttamisesta. Miten ne puuttuvatkin kaikkeen!! Tästä anoppi sanoi taas säälien miehelleni, että onpahan sataprosenttinen ehkäisy kätössä, kun vaimosi nukuttaa vauvan vieressä. Tähän tuumasin vain, että tuleepahan käytettyä vähän mielikuvitusta paikkojen suhteen. Ei olisi saanut kertoa, liikaa infoa.. Itsepähän puuttui seksielämäämme ;)

Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta en enää juuri jaksa välittää. Sen jälkeen kun mieheni tajusi anopin ilkeyden. Nauramme yhdessä hänen kömpelyydelleen, toivottavasti teilläkin joskus näin :)

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ei ole vauva/anoppi-akselilla vaan sinun ja miehen suhteessa. MIes ei ymmärrä omaa vaimoaan ja omaa perhettään vaan tanssii äitinsä pillin mukaan. Kyse on nyt teidän parisuhteesta  ja siitä miten te haluatte asiat hoitaa ja järjestää. Aikuinen mies ei tee äidin tahdon mukaan eikä sovi asioita vaimoltaan salaa

Miten musta tuntuu, että miehen mielipidettä hoitopaikan suhteen ei kysellä. AP:han kertoo hoidattavansa vauvaa omilla sukulaisillaan ja kavereillaan. Varmasti neuvottelee näistä hoitopaikoista muehen kanssa.

Miehen ei pidä tanssia äitinsä pillin mukaan, mutta ei kyllä vaimonkaan. Aikuiset ihmiset sopivat yhdessä säännöistä eikä ketään pistetä tanssimaan.

Vierailija kirjoitti:

Teillä on ap hyvä linja lapsen suhteen. Itsekin olen ajatellut (LA viikon päästä), että ensimmäisen kerran yöhoitoa harkitaan vasta vuoden kieppeille (jos siltä tuntuu), ja sitäkin ennen hoitoon vain tarpeen mukaan, tutulle hoitajalle, tutussa paikassa ja tutuilla rutiineilla ihan muutamaksi tunniksi. En ala siihen, että imeväinen laitetaan aikuisten iloksi ja "nukeksi" hoitoon, kun lapsi ei tuon ikäisenä ketään muuta kaipaa kuin omia vanhempiaan. Mutta toki halua että lapselle kehkeytyy monta hyvää ihmissuhdetta meidän molempien perheistä ja isompana sa kyllä mummolavierailla paljon jne. Ja tottahan toki meille voi tulla kylään! Miksi ihmeessä suhde lapseen kehittyisi vain ilman hänen vanhempien läsnäoloa..

Itselläni on nyt kieltämättä jo alkanut peloittamaan lapsen syntyminen nimenomaan sukulaisten kannalta. Jo nyt saamme vihjailuja lapsen hoitoon antamisesta,oletetaan että meille voi tulla kylään suurinpiirtein kun laitokselta saavumme (olemme kaikille kohteliaasti ilmoittaneet, että hetki halutaan itse kotiutua ja tottua lapseen rauhassa), tavaroiden ja vaatteiden tyrkytys ja ostelu on lähtenyt käsistä. Toki siis arvostan lahjoja, mutta meillä on varaa itselläkin kaikkiin hankintoihin, ja on alkanut tuntumaan että osa haluaa ostella vauvalle kampetta kuin se olisi oma vauva. Mikä on minusta kummallista. Minulla itsellä esim. on todella läheiset välit kummipoikaani, ja ne ovat syntyneet ihan ilman tuppautumista vauvaperheen elämään yhdeksi jäseneksi. Ja ne neuvot, olen kuullut niin synnytyksestä, nukutuksesta ja ruokailusta lähtien. Monilla on hankala ymmärtää, että en ala pulloruokkimaan vain jotta vieraatkin saisivat syöttää lasta, enkä aloita kiinteitä 3kk iässä jotta mummot ja vaaritkin saavat nauttia mahdollisimman pian pikkuisen arkirutiineihin osallistumisesta. Ylipäätään ajattelen isovanhempien osallisuutta niin, että kun menemme vaikka kylään niin vanhemmat hoitaa (vaipanvaihto, ruokailut) ja isovanhemmat nauttii (hellii, sylittelee, ihastelee). Mutta voin jo kuvitella, kun ei millään malteta olla herättämättä vastasyntynyttä, kuinka ei tajuta kysyä lupaa syliin nostoon, kuinka tullaan vierelle pällistelemään imetystä, ryöstetään lapsi sylistä vaikka olisi itkuinen/nälkäinen jne. Ymmärrän innokkuuden ja rakkauden, mutta luulisi että ihmiset tietäisivät mikä on vauvan etua ja mikä sitä omaa, itsekästä, halua. 

Siitä olen samaa mieltä, että jokainen muodostaa omat rajansa ja tapansa :) meillä tosin laitokselta tultuamme kului 3 viikkoa niin, että aina oli joku kylässä (voi kyllä... isot suvut ja paljon ystäviä ja minä olen aina ottanut vieraita paljon vastaan). Kun menen vanhemmilleni tai sisaruksilleni, he vaihtavat vaipat. Annan muutenkin kaikkien halukkaiden hoitaa vauvaamme. Anoppi ei ole kuitenkaan ikinä halunnutkaan vaihtaa vaippaa. Vauvamme ei ikinä ole minun seurassa vierastanut ketään ja tuntuu nauttivan vaan sosiaalisista tilanteista. Voin jättää vanhemmilleni tai läheisille ystävilleni pariksi tuntia vauvan hoitoon, jos itselläni on menoja. Ja niin olen tehnytkin. En kuitenkaan ole nähnyt tarvetta yökyläilyyn, ja jos tarve ilmenisi, haluaisin, että hoitaja on sellainen jolle voin soittaa ja kysyä miten sujuu. Ja että hoitaja olisi valmis kertomaan rehellisesti ja avoimesti miten meni. Anoppi pitäisi varmaan jonkun unikoulun kertomatta minulle.

Ja olen samaa mieltä siitä, että vauvan edun mukaan täytyy toimia. Ja ei yökyläily vielä ole edun mukaista, kuten sanoitkin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ei ole vauva/anoppi-akselilla vaan sinun ja miehen suhteessa. MIes ei ymmärrä omaa vaimoaan ja omaa perhettään vaan tanssii äitinsä pillin mukaan. Kyse on nyt teidän parisuhteesta  ja siitä miten te haluatte asiat hoitaa ja järjestää. Aikuinen mies ei tee äidin tahdon mukaan eikä sovi asioita vaimoltaan salaa

Miten musta tuntuu, että miehen mielipidettä hoitopaikan suhteen ei kysellä. AP:han kertoo hoidattavansa vauvaa omilla sukulaisillaan ja kavereillaan. Varmasti neuvottelee näistä hoitopaikoista muehen kanssa.

Miehen ei pidä tanssia äitinsä pillin mukaan, mutta ei kyllä vaimonkaan. Aikuiset ihmiset sopivat yhdessä säännöistä eikä ketään pistetä tanssimaan.

Totta, mutta mitä tulee imeväisikäiseen lapseen, niin äiti on se joka sanelee hoitopaikat. Vaikka ero tulisi, niin äidin ei tarvisi antaa alle vuoden ikäistä (tai vähän vanhempaakaan) lasta hoitoon edes isälleen. 

Mutta en toki tarkoita, etteikö isä olisi yhtä oikeutettu päättämään lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista. Mutta niin se vain on, että esim. muutaman kuukauden ikäinen kulkee vielä äitinsä matkassa jos äiti näin haluaa, halusi isä mitä halusi. Toki lapsen kasvaessa tämä kokoajan tasapainottuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ei ole vauva/anoppi-akselilla vaan sinun ja miehen suhteessa. MIes ei ymmärrä omaa vaimoaan ja omaa perhettään vaan tanssii äitinsä pillin mukaan. Kyse on nyt teidän parisuhteesta  ja siitä miten te haluatte asiat hoitaa ja järjestää. Aikuinen mies ei tee äidin tahdon mukaan eikä sovi asioita vaimoltaan salaa

Miten musta tuntuu, että miehen mielipidettä hoitopaikan suhteen ei kysellä. AP:han kertoo hoidattavansa vauvaa omilla sukulaisillaan ja kavereillaan. Varmasti neuvottelee näistä hoitopaikoista muehen kanssa.

Miehen ei pidä tanssia äitinsä pillin mukaan, mutta ei kyllä vaimonkaan. Aikuiset ihmiset sopivat yhdessä säännöistä eikä ketään pistetä tanssimaan.

No on totta, että usein minun lähisuku ja kaverit hoitaa vauvaa, koska he asuvat samassa kaupungissa ja mieheni suku 400 km päässä. En siis kauppareissun tai koulun tentin takia kutsu 400 km päästä hoitoapua. Usein siis mieheni kysyy "voisikohan äitisi tai isäsi tulla hoitamaan tuolloin jne", eli on hänellekin ok. Ja on mies usein sanonut, että ihanaa kun perheeni on niin paljon auttanut ja ollut läsnä. Huoletta minä valitsen mihin vauvan laitan kuitenkin hoitoon, mieheni on siis valmistunut nyt koulusta ja usein matkatöissä. En työmatkalle ala soittamaan ja sopimaan kuka vauvaamme hoitaa, vaan tällöin teen itse järkevät ratkaisut, mikäli kaipaan päästä vaikka salille :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on ap hyvä linja lapsen suhteen. Itsekin olen ajatellut (LA viikon päästä), että ensimmäisen kerran yöhoitoa harkitaan vasta vuoden kieppeille (jos siltä tuntuu), ja sitäkin ennen hoitoon vain tarpeen mukaan, tutulle hoitajalle, tutussa paikassa ja tutuilla rutiineilla ihan muutamaksi tunniksi. En ala siihen, että imeväinen laitetaan aikuisten iloksi ja "nukeksi" hoitoon, kun lapsi ei tuon ikäisenä ketään muuta kaipaa kuin omia vanhempiaan. Mutta toki halua että lapselle kehkeytyy monta hyvää ihmissuhdetta meidän molempien perheistä ja isompana sa kyllä mummolavierailla paljon jne. Ja tottahan toki meille voi tulla kylään! Miksi ihmeessä suhde lapseen kehittyisi vain ilman hänen vanhempien läsnäoloa..

Itselläni on nyt kieltämättä jo alkanut peloittamaan lapsen syntyminen nimenomaan sukulaisten kannalta. Jo nyt saamme vihjailuja lapsen hoitoon antamisesta,oletetaan että meille voi tulla kylään suurinpiirtein kun laitokselta saavumme (olemme kaikille kohteliaasti ilmoittaneet, että hetki halutaan itse kotiutua ja tottua lapseen rauhassa), tavaroiden ja vaatteiden tyrkytys ja ostelu on lähtenyt käsistä. Toki siis arvostan lahjoja, mutta meillä on varaa itselläkin kaikkiin hankintoihin, ja on alkanut tuntumaan että osa haluaa ostella vauvalle kampetta kuin se olisi oma vauva. Mikä on minusta kummallista. Minulla itsellä esim. on todella läheiset välit kummipoikaani, ja ne ovat syntyneet ihan ilman tuppautumista vauvaperheen elämään yhdeksi jäseneksi. Ja ne neuvot, olen kuullut niin synnytyksestä, nukutuksesta ja ruokailusta lähtien. Monilla on hankala ymmärtää, että en ala pulloruokkimaan vain jotta vieraatkin saisivat syöttää lasta, enkä aloita kiinteitä 3kk iässä jotta mummot ja vaaritkin saavat nauttia mahdollisimman pian pikkuisen arkirutiineihin osallistumisesta. Ylipäätään ajattelen isovanhempien osallisuutta niin, että kun menemme vaikka kylään niin vanhemmat hoitaa (vaipanvaihto, ruokailut) ja isovanhemmat nauttii (hellii, sylittelee, ihastelee). Mutta voin jo kuvitella, kun ei millään malteta olla herättämättä vastasyntynyttä, kuinka ei tajuta kysyä lupaa syliin nostoon, kuinka tullaan vierelle pällistelemään imetystä, ryöstetään lapsi sylistä vaikka olisi itkuinen/nälkäinen jne. Ymmärrän innokkuuden ja rakkauden, mutta luulisi että ihmiset tietäisivät mikä on vauvan etua ja mikä sitä omaa, itsekästä, halua. 

Siitä olen samaa mieltä, että jokainen muodostaa omat rajansa ja tapansa :) meillä tosin laitokselta tultuamme kului 3 viikkoa niin, että aina oli joku kylässä (voi kyllä... isot suvut ja paljon ystäviä ja minä olen aina ottanut vieraita paljon vastaan). Kun menen vanhemmilleni tai sisaruksilleni, he vaihtavat vaipat. Annan muutenkin kaikkien halukkaiden hoitaa vauvaamme. Anoppi ei ole kuitenkaan ikinä halunnutkaan vaihtaa vaippaa. Vauvamme ei ikinä ole minun seurassa vierastanut ketään ja tuntuu nauttivan vaan sosiaalisista tilanteista. Voin jättää vanhemmilleni tai läheisille ystävilleni pariksi tuntia vauvan hoitoon, jos itselläni on menoja. Ja niin olen tehnytkin. En kuitenkaan ole nähnyt tarvetta yökyläilyyn, ja jos tarve ilmenisi, haluaisin, että hoitaja on sellainen jolle voin soittaa ja kysyä miten sujuu. Ja että hoitaja olisi valmis kertomaan rehellisesti ja avoimesti miten meni. Anoppi pitäisi varmaan jonkun unikoulun kertomatta minulle.

Ja olen samaa mieltä siitä, että vauvan edun mukaan täytyy toimia. Ja ei yökyläily vielä ole edun mukaista, kuten sanoitkin :)

Jep. En toki tarkoita että oma tapani olisi ainoa ja oikea, mutta se on minun tapani. Mitä vierastamiseen tulee, niin se on mielestäni normaali ja tärkeäkin vaihe lapsen kehityksessä, joka tulee toisille voimakkaampana ja toisilla näy lähes ollenkaan. Et varmaan tarkoittanut sitä niin, mutta en pidä meriittinä että lapsi ei vierasta. Jos vierastaa niin vierastaa, silloin ei väkisin pakoteta varsinkaan hoitoon. Vierastaminen loppuu (ainakin kaikkien nykykäsitysten ja -suositusten) mukaan helpommin jos lasta ei siitä väkisin yritetä opettaa pois. Mutta se nyt meni ihan ohi aiheen jo, en usko että tarkoitit että olisi erityisen hienoa ettei lapsi vierasta yms. 

Piti ihan tulla kirjoittamaan, sen verran samanlainen kokemus mullakin anopista ja ensimmäisestä lapsestamme.

Kun kerroimme anopille, että lapsi saa tulla elämäämme jos on tullakseen, anoppi pystyi vaivoin peittämään pettymystään. Tämän jälkeen hän aloitti besserwissermäisen, ylipitkän saarnan siitä, miten "sen jälkeen te ette voi enää ikinä lähteä tai mennä minnekään", "kaikki matkat ja reissut on lapsen jälkeen loppu", ja miten lapsi kerta kaikkiaan olisi huono asia. Kaiken takana oli anopin "tietämä totuus", että lapsi lopettaa kaiken muun elämän ja sitoo loppuelämän ajaksi kotiin. Missään emme voisi hänen mukaansa enää koskaan käydä, ainakaan ilman lasta.

Aikani hänen pelotteluaan kuuntelin, ja totesin sitten, ettei lapsi tosiaankaan ole maailmanloppu ja että kyllä minun vanhempani ainakin ovat lupautuneet ottamaan lapsen tarvittaessa, silloin tällöin, hoitoonsa (tyyliin kerran, pari vuodessa). Anoppi hiljeni, meni vaivautuneeksi. "No kyllähän se voisi joskus tulla meillekin...."

Ei ole mennyt, eikä tule menemään. Syyttäkää vaan pitkävihaiseksi, mutta tajusin kyllä anopin asenteen lastamme kohtaan. Miksi ihmeessä veisin lapseni hoitoon ihmiselle, joka ei ole halunnut häntä elämään alunperinkään? Ja syynä tähän joku epämääräinen, pinnallinen, väärään logiikkaan perustuva ajattelumalli...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua, ap. Kuulostaa vähän siltä, että suhteeseenne liittyy paljon sellaista mitä et osaa kertoa. Minun ja anoppini välit ovat hieman samanlaiset. Jatkuvaa piikittelyä ja arvostelua anopin puolelta. Osaa kuitenkin samaan hengenvetoon sanoa jotakin mukapositiivista, ettei mieheni huomaisi tätä piilov*ttuilua. Vuosien saatossa on kuitenkin lopulta huomannut jutun juonen, tosin anopistakin on tullut huomattavasti ilkeämpi. Itse olen pysynyt asiallisena hammasta purren. Välillä tosin tuottaa hankaluuksia, tekisi mieli huutaa anopille, että tiedän kyllä kaiken paskan mieheni lapsuudesta, turha arvostella! (Kun ei mitään todellista arvosteltavaa ole, arvostelee sitten vaikka liian siistiä taloa tai väärän värisiä verhoja ) Onneksi ei ole koskaan edes tarjoutunut hoitamaan lastamme, edes mieheni ei antaisi lastamme hoitoon äidilleen. Olen ajan myötä oppinut ajattelemaan että anoppi on vain kateellinen, kun ei ole onnistunut itse lapsiaan kasvattamaan hyvässä parisuhteessa, yrittää sitten sabotoida toisenkin onnen. Tsemppiä, ap! Tuollaisten ihmisten kanssa on joskun parempi unohtaa enemmän kuin muistaa, jos sukusopu on tärkeää :)

Kiitos tästä! :) Aivan kuin olisit ajatuksiani lukenut. Sukusopu on tärkeää, enkä missään tapauksessa halua huonontaa välejäni anoppiin, onhan hän mieheni äiti ja lapseni mummi.

Mieheni ei nimenomaan huomaa, että anoppini olisi inhottava minua kohtaan. Jos anoppini piikittelee minulle ja heitän jonkun piikikkään kommentin takaisin, anoppi saattaa halata miestäni ja sanoa että aika kamalaa. Esimerkkinä, kun anoppi sanoi, että kannattaa nukuttaa omaan huoneeseen vauva alusta alkaen, niin hän on aina tehnyt. Ja totesi perään, että "et sinäkään näyttäisi noin väsyneeltä ja joka turhaan itkuun heräisi". Sanoin että haluan herätä vauvani jokaiseen itkuun, haluan pienestä asti heidän tietävän että minä autan kun on turhakin hätä. Tästähän anoppi selvästi närkästyi ja halasi miestäni ja sanoi että no tottakai minä olen aina auttanut ja nauroi miehelleni että kaikkea sitä... tiedän mitä kaikkea anoppi on tehnyt mieheni lapsuudessa, joten ei ole kyllä varaa minulle koko ajan kuittailla.

Tuolla visiitillä anoppi kerkesi kommentoida monta muutakin asiaa "sinä kyllä äitinä olet sellainen" ja silti kun lähdimme pois niin mieheni kommentti oli, että äitihän on todella mukava sinua kohtaan ja tykkää sinusta todella. Jos mieheni on oikeassa, niin anpppi on todella huono ilmaisemaan tunteitaan tai sitten minä olen hyvin huono niitä tulkitsemaan. :D

- AP

Onpa tosiaan samalta vaikuttavat anopit meillä, tiedä vaikka sama olisikin :D

Juuri noin minunkin anoppini reagoi, jos erehdyn sanomaan vastaan. Useasti huokaa syvään sanoen samalla "nuo hormoonit", katsoen samalla säälien miestäni. Monesti myös kommentoi ulkonäköäni, toki vain huolesuneena minun voinnistani. Eli on ok sanoa, että näytän siltä, kuin olisin jäänyt katujyrän alle jos on huolestunut siitä, saanko nukkua tarpeeksi (niinpä, sitähän ei voi muuten ilmaista). Sen verran olen itserakas, että otan lunkisti, olen tehnyt ulkonäölläni töitä nuorena mallina, en siis ihan susiruma ole. Meilläkin erimielisyyttä tuosta samassa sängyssä nukuttamisesta. Miten ne puuttuvatkin kaikkeen!! Tästä anoppi sanoi taas säälien miehelleni, että onpahan sataprosenttinen ehkäisy kätössä, kun vaimosi nukuttaa vauvan vieressä. Tähän tuumasin vain, että tuleepahan käytettyä vähän mielikuvitusta paikkojen suhteen. Ei olisi saanut kertoa, liikaa infoa.. Itsepähän puuttui seksielämäämme ;)

Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta en enää juuri jaksa välittää. Sen jälkeen kun mieheni tajusi anopin ilkeyden. Nauramme yhdessä hänen kömpelyydelleen, toivottavasti teilläkin joskus näin :)

Apua, meillä on aivan samanlaiset anopit! :D minullehan tuli reilusti kiloja raskauden aikana (joista olen kuitenkin jo päässyt kuin itsestään eroon), niin anoppi koko raskauden kauhisteli, että ei herranen aika kuinka painosi on noussut ja naama turvonnut. Muisti aina mainita laihtuneensa raskauden jälkeen ja keränneensä raskauden aikana vain muutaman kilon. Kommentoinkin usein vain, että tavoitteeni ei olekaan laihduttaa, koska olen normaalipainoinen. Miehenikin kyllä raskausaikana sanoi, että menee kyllä hermo, kun yksi koko ajan hokee painostani jotain.

Kyllä anoppi on meillekin nyt monesti vihjaissut, että parempi huolehtia, ettemme lapsia enempää ainakaan hetkeen saa. Noh, se ei onneksi ole hänen päätettävissään... Hän myös vuosi sitten sanoi, ettei ole mitään syytä onnitella meitä eikä ymmärrä kun ihmiset ovat iloisia raskaudestani. ehkä mekin nauramme vielä jonain päivänä anopille...

- AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on ap hyvä linja lapsen suhteen. Itsekin olen ajatellut (LA viikon päästä), että ensimmäisen kerran yöhoitoa harkitaan vasta vuoden kieppeille (jos siltä tuntuu), ja sitäkin ennen hoitoon vain tarpeen mukaan, tutulle hoitajalle, tutussa paikassa ja tutuilla rutiineilla ihan muutamaksi tunniksi. En ala siihen, että imeväinen laitetaan aikuisten iloksi ja "nukeksi" hoitoon, kun lapsi ei tuon ikäisenä ketään muuta kaipaa kuin omia vanhempiaan. Mutta toki halua että lapselle kehkeytyy monta hyvää ihmissuhdetta meidän molempien perheistä ja isompana sa kyllä mummolavierailla paljon jne. Ja tottahan toki meille voi tulla kylään! Miksi ihmeessä suhde lapseen kehittyisi vain ilman hänen vanhempien läsnäoloa..

Itselläni on nyt kieltämättä jo alkanut peloittamaan lapsen syntyminen nimenomaan sukulaisten kannalta. Jo nyt saamme vihjailuja lapsen hoitoon antamisesta,oletetaan että meille voi tulla kylään suurinpiirtein kun laitokselta saavumme (olemme kaikille kohteliaasti ilmoittaneet, että hetki halutaan itse kotiutua ja tottua lapseen rauhassa), tavaroiden ja vaatteiden tyrkytys ja ostelu on lähtenyt käsistä. Toki siis arvostan lahjoja, mutta meillä on varaa itselläkin kaikkiin hankintoihin, ja on alkanut tuntumaan että osa haluaa ostella vauvalle kampetta kuin se olisi oma vauva. Mikä on minusta kummallista. Minulla itsellä esim. on todella läheiset välit kummipoikaani, ja ne ovat syntyneet ihan ilman tuppautumista vauvaperheen elämään yhdeksi jäseneksi. Ja ne neuvot, olen kuullut niin synnytyksestä, nukutuksesta ja ruokailusta lähtien. Monilla on hankala ymmärtää, että en ala pulloruokkimaan vain jotta vieraatkin saisivat syöttää lasta, enkä aloita kiinteitä 3kk iässä jotta mummot ja vaaritkin saavat nauttia mahdollisimman pian pikkuisen arkirutiineihin osallistumisesta. Ylipäätään ajattelen isovanhempien osallisuutta niin, että kun menemme vaikka kylään niin vanhemmat hoitaa (vaipanvaihto, ruokailut) ja isovanhemmat nauttii (hellii, sylittelee, ihastelee). Mutta voin jo kuvitella, kun ei millään malteta olla herättämättä vastasyntynyttä, kuinka ei tajuta kysyä lupaa syliin nostoon, kuinka tullaan vierelle pällistelemään imetystä, ryöstetään lapsi sylistä vaikka olisi itkuinen/nälkäinen jne. Ymmärrän innokkuuden ja rakkauden, mutta luulisi että ihmiset tietäisivät mikä on vauvan etua ja mikä sitä omaa, itsekästä, halua. 

Siitä olen samaa mieltä, että jokainen muodostaa omat rajansa ja tapansa :) meillä tosin laitokselta tultuamme kului 3 viikkoa niin, että aina oli joku kylässä (voi kyllä... isot suvut ja paljon ystäviä ja minä olen aina ottanut vieraita paljon vastaan). Kun menen vanhemmilleni tai sisaruksilleni, he vaihtavat vaipat. Annan muutenkin kaikkien halukkaiden hoitaa vauvaamme. Anoppi ei ole kuitenkaan ikinä halunnutkaan vaihtaa vaippaa. Vauvamme ei ikinä ole minun seurassa vierastanut ketään ja tuntuu nauttivan vaan sosiaalisista tilanteista. Voin jättää vanhemmilleni tai läheisille ystävilleni pariksi tuntia vauvan hoitoon, jos itselläni on menoja. Ja niin olen tehnytkin. En kuitenkaan ole nähnyt tarvetta yökyläilyyn, ja jos tarve ilmenisi, haluaisin, että hoitaja on sellainen jolle voin soittaa ja kysyä miten sujuu. Ja että hoitaja olisi valmis kertomaan rehellisesti ja avoimesti miten meni. Anoppi pitäisi varmaan jonkun unikoulun kertomatta minulle.

Ja olen samaa mieltä siitä, että vauvan edun mukaan täytyy toimia. Ja ei yökyläily vielä ole edun mukaista, kuten sanoitkin :)

Jep. En toki tarkoita että oma tapani olisi ainoa ja oikea, mutta se on minun tapani. Mitä vierastamiseen tulee, niin se on mielestäni normaali ja tärkeäkin vaihe lapsen kehityksessä, joka tulee toisille voimakkaampana ja toisilla näy lähes ollenkaan. Et varmaan tarkoittanut sitä niin, mutta en pidä meriittinä että lapsi ei vierasta. Jos vierastaa niin vierastaa, silloin ei väkisin pakoteta varsinkaan hoitoon. Vierastaminen loppuu (ainakin kaikkien nykykäsitysten ja -suositusten) mukaan helpommin jos lasta ei siitä väkisin yritetä opettaa pois. Mutta se nyt meni ihan ohi aiheen jo, en usko että tarkoitit että olisi erityisen hienoa ettei lapsi vierasta yms. 

Juuri näin! :) tarkoitin siis vain, että tyttömme on innokkaasti tapaamassa uusia ihmisiä, joten koen helpoksi antaakin hänet vieraisiin syleihin ja vieraiden hoitaa jne. Koska siis vauva aidosti tuntuu nauttivan muidenkin syleistä. En siis ylpeile sillä, ettei hän vierasta, se nimenomaan on normaali kehitysvaihe. Ja jotkut vierastaa enemmän kuin toiset. Lapset ovat yksilöitä, eikä mielestäni eriävät ominaisuudet keskenään ole sen huonompia tai parempia, pelkästään erilaisia.

Hei tsemppiä tosi paljon odotukseen ja vauva-arjen alkuun :) hyvä äiti sinusta tulee!

- AP

Ei missään nimessä yöhoitoon vauvan näkökulmasta lähes tuntemattomalle ihmiselle ja vielä outoon paikkaan. Mummu voi ekan kerran hoitaa vauvaa yksinään muutaman tunnin, kun käytte esim. elokuvissa tai syömässä.

T. Neljän äiti

Vierailija kirjoitti:

Piti ihan tulla kirjoittamaan, sen verran samanlainen kokemus mullakin anopista ja ensimmäisestä lapsestamme.

Kun kerroimme anopille, että lapsi saa tulla elämäämme jos on tullakseen, anoppi pystyi vaivoin peittämään pettymystään. Tämän jälkeen hän aloitti besserwissermäisen, ylipitkän saarnan siitä, miten "sen jälkeen te ette voi enää ikinä lähteä tai mennä minnekään", "kaikki matkat ja reissut on lapsen jälkeen loppu", ja miten lapsi kerta kaikkiaan olisi huono asia. Kaiken takana oli anopin "tietämä totuus", että lapsi lopettaa kaiken muun elämän ja sitoo loppuelämän ajaksi kotiin. Missään emme voisi hänen mukaansa enää koskaan käydä, ainakaan ilman lasta.

Aikani hänen pelotteluaan kuuntelin, ja totesin sitten, ettei lapsi tosiaankaan ole maailmanloppu ja että kyllä minun vanhempani ainakin ovat lupautuneet ottamaan lapsen tarvittaessa, silloin tällöin, hoitoonsa (tyyliin kerran, pari vuodessa). Anoppi hiljeni, meni vaivautuneeksi. "No kyllähän se voisi joskus tulla meillekin...."

Ei ole mennyt, eikä tule menemään. Syyttäkää vaan pitkävihaiseksi, mutta tajusin kyllä anopin asenteen lastamme kohtaan. Miksi ihmeessä veisin lapseni hoitoon ihmiselle, joka ei ole halunnut häntä elämään alunperinkään? Ja syynä tähän joku epämääräinen, pinnallinen, väärään logiikkaan perustuva ajattelumalli...?

Näinhän se on, ja ei halua kuormittaa lisää ihmistä, joka kokee lapset rasitteena. Ja nämä meidän anopit tuntuvat nimenomaan näin ajattelevan...

Anoppihan sanoi minulle myös raskausuutiset kuultuaan, että "no toisaalta onhan se keskenmenokin kamala asia". Että näin paljon hän vuosi sitten iloitsi :)

-AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua, ap. Kuulostaa vähän siltä, että suhteeseenne liittyy paljon sellaista mitä et osaa kertoa. Minun ja anoppini välit ovat hieman samanlaiset. Jatkuvaa piikittelyä ja arvostelua anopin puolelta. Osaa kuitenkin samaan hengenvetoon sanoa jotakin mukapositiivista, ettei mieheni huomaisi tätä piilov*ttuilua. Vuosien saatossa on kuitenkin lopulta huomannut jutun juonen, tosin anopistakin on tullut huomattavasti ilkeämpi. Itse olen pysynyt asiallisena hammasta purren. Välillä tosin tuottaa hankaluuksia, tekisi mieli huutaa anopille, että tiedän kyllä kaiken paskan mieheni lapsuudesta, turha arvostella! (Kun ei mitään todellista arvosteltavaa ole, arvostelee sitten vaikka liian siistiä taloa tai väärän värisiä verhoja ) Onneksi ei ole koskaan edes tarjoutunut hoitamaan lastamme, edes mieheni ei antaisi lastamme hoitoon äidilleen. Olen ajan myötä oppinut ajattelemaan että anoppi on vain kateellinen, kun ei ole onnistunut itse lapsiaan kasvattamaan hyvässä parisuhteessa, yrittää sitten sabotoida toisenkin onnen. Tsemppiä, ap! Tuollaisten ihmisten kanssa on joskun parempi unohtaa enemmän kuin muistaa, jos sukusopu on tärkeää :)

Kiitos tästä! :) Aivan kuin olisit ajatuksiani lukenut. Sukusopu on tärkeää, enkä missään tapauksessa halua huonontaa välejäni anoppiin, onhan hän mieheni äiti ja lapseni mummi.

Mieheni ei nimenomaan huomaa, että anoppini olisi inhottava minua kohtaan. Jos anoppini piikittelee minulle ja heitän jonkun piikikkään kommentin takaisin, anoppi saattaa halata miestäni ja sanoa että aika kamalaa. Esimerkkinä, kun anoppi sanoi, että kannattaa nukuttaa omaan huoneeseen vauva alusta alkaen, niin hän on aina tehnyt. Ja totesi perään, että "et sinäkään näyttäisi noin väsyneeltä ja joka turhaan itkuun heräisi". Sanoin että haluan herätä vauvani jokaiseen itkuun, haluan pienestä asti heidän tietävän että minä autan kun on turhakin hätä. Tästähän anoppi selvästi närkästyi ja halasi miestäni ja sanoi että no tottakai minä olen aina auttanut ja nauroi miehelleni että kaikkea sitä... tiedän mitä kaikkea anoppi on tehnyt mieheni lapsuudessa, joten ei ole kyllä varaa minulle koko ajan kuittailla.

Tuolla visiitillä anoppi kerkesi kommentoida monta muutakin asiaa "sinä kyllä äitinä olet sellainen" ja silti kun lähdimme pois niin mieheni kommentti oli, että äitihän on todella mukava sinua kohtaan ja tykkää sinusta todella. Jos mieheni on oikeassa, niin anpppi on todella huono ilmaisemaan tunteitaan tai sitten minä olen hyvin huono niitä tulkitsemaan. :D

- AP

Onpa tosiaan samalta vaikuttavat anopit meillä, tiedä vaikka sama olisikin :D

Juuri noin minunkin anoppini reagoi, jos erehdyn sanomaan vastaan. Useasti huokaa syvään sanoen samalla "nuo hormoonit", katsoen samalla säälien miestäni. Monesti myös kommentoi ulkonäköäni, toki vain huolesuneena minun voinnistani. Eli on ok sanoa, että näytän siltä, kuin olisin jäänyt katujyrän alle jos on huolestunut siitä, saanko nukkua tarpeeksi (niinpä, sitähän ei voi muuten ilmaista). Sen verran olen itserakas, että otan lunkisti, olen tehnyt ulkonäölläni töitä nuorena mallina, en siis ihan susiruma ole. Meilläkin erimielisyyttä tuosta samassa sängyssä nukuttamisesta. Miten ne puuttuvatkin kaikkeen!! Tästä anoppi sanoi taas säälien miehelleni, että onpahan sataprosenttinen ehkäisy kätössä, kun vaimosi nukuttaa vauvan vieressä. Tähän tuumasin vain, että tuleepahan käytettyä vähän mielikuvitusta paikkojen suhteen. Ei olisi saanut kertoa, liikaa infoa.. Itsepähän puuttui seksielämäämme ;)

Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta en enää juuri jaksa välittää. Sen jälkeen kun mieheni tajusi anopin ilkeyden. Nauramme yhdessä hänen kömpelyydelleen, toivottavasti teilläkin joskus näin :)

Apua, meillä on aivan samanlaiset anopit! :D minullehan tuli reilusti kiloja raskauden aikana (joista olen kuitenkin jo päässyt kuin itsestään eroon), niin anoppi koko raskauden kauhisteli, että ei herranen aika kuinka painosi on noussut ja naama turvonnut. Muisti aina mainita laihtuneensa raskauden jälkeen ja keränneensä raskauden aikana vain muutaman kilon. Kommentoinkin usein vain, että tavoitteeni ei olekaan laihduttaa, koska olen normaalipainoinen. Miehenikin kyllä raskausaikana sanoi, että menee kyllä hermo, kun yksi koko ajan hokee painostani jotain.

Kyllä anoppi on meillekin nyt monesti vihjaissut, että parempi huolehtia, ettemme lapsia enempää ainakaan hetkeen saa. Noh, se ei onneksi ole hänen päätettävissään... Hän myös vuosi sitten sanoi, ettei ole mitään syytä onnitella meitä eikä ymmärrä kun ihmiset ovat iloisia raskaudestani. ehkä mekin nauramme vielä jonain päivänä anopille...

- AP

Haha, ei ole todellista! Meillä aivan sama tuon painon kanssa :D minulle tuli reipas 20kg painoa raskausaikana, ja siitäkös riemu repesi! Olin milloin pallo, milloin juurikin kamalan näköinen, toki oli vain huolestunut, tietenkin. Asiasta ei olla puhuttu sen jälkeen, kun anopin pelotteluista huolimatta kilot tippuivat itsekseen. Enkä siis jäänytkään aivan toisenlaiseksi, kuin se nainen johon mieheni aikoinaan rakastui.

Vaikeaa edes kuvitella, että joillakin voi olla aidosti hyvät välit anoppinsa kanssa! Onneksi on niitäkin :)

Kyllä miehesi joskus asian huomaa. Itseäni turhautti, kun miehen piti vuosia katsoa sivusta, ennenkuin tajusi. On todella loukkaavaa kun oma mies antaa kohdella naistaan niin!