En halua katkeroitua (yksinäisyys)

Huonosti kestän.

Sinkkumies

Eikö sinulle ole tullut tunnetta, että et enää viitsi yrittää? Kaikille ei löydy ketään. Vai oliko suhteesi pitkä eikä siitä ole todella pitkää aikaa?

Minullakin oli sinun iässäsi vaikeaa. Mutta nyt 41-vuotiaana olen jo onnellinen vanhapiika. Minä totesin lopulta, että mitä minä sitä valitan mitä ei ole, ja teen itseni näin onnettomaksi. Parempi keskittyä siihen mitä on ja nauttia siitä täysillä. 

Nykyisin olen jo niin erakko ja mukavuudenhaluinen että en todellakaan edes huolisi ketään miestä sotkemaan mukavaa elämääni :D 

Vierailija kirjoitti:

Eikö sinulle ole tullut tunnetta, että et enää viitsi yrittää? Kaikille ei löydy ketään. Vai oliko suhteesi pitkä eikä siitä ole todella pitkää aikaa?

Olen ollut sinkkuna jo vuosia. Viimeisin ihmissuhdesäätö loppui tuossa ehkä kolme kuukautta sitten. Olen kyllä paljon miettinyt sitä, että olenko minä vaan se epäonninen yksilö jolle ei koskaan löydy ketään. Ja välillä on sellainen olo etten viitsisi edes yrittää. Täytän aika paljon kalenteriani kaikenlaisilla harrastuksilla yms ettei tulisi yksinäistä oloa niin paljoa.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Huonosti kestän.

Sinkkumies

Oletko ollut jo pitkään sinkku?

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli sinun iässäsi vaikeaa. Mutta nyt 41-vuotiaana olen jo onnellinen vanhapiika. Minä totesin lopulta, että mitä minä sitä valitan mitä ei ole, ja teen itseni näin onnettomaksi. Parempi keskittyä siihen mitä on ja nauttia siitä täysillä. 

Nykyisin olen jo niin erakko ja mukavuudenhaluinen että en todellakaan edes huolisi ketään miestä sotkemaan mukavaa elämääni :D 

Lohdullista kuulla, että sinkkuuteen voi vaan myöskin pelkästään tottua.

Oletko tuntenut mitään katkeruutta lapsettomuudesta? Entä matkusteletko yksin? Miten vietät juhlapyhäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti kestän.

Sinkkumies

Oletko ollut jo pitkään sinkku?

T: Ap

Melkein koko ikäni.

Sinkkumies

30v mies vastaa.

Mulla sama juttu, mut omalla kohdalla muut asiat jarruttavat kuin oikean ihmisen löytäminen. Myös minä haluaisin rakastaa ja olla rakastettu sekä seksiäkin olisi kiva joskus harrastaa varsinkin ihmisen kanssa kenestä välittää.

Yksi tie katkeroitumiseen on valitettavasti nämä nettipalstat vaikka ainakin mun kohdalla lievittää myös yksinäisyyttä. Täällä ja muualla ihmiset kertovat millainen ei pitäisi olla ja ylipäätään kuka on hyvä ihminen. Tunnustan, että olen hieman kyynistynyt kumppanin saannin suhteen ja ajattelekin, etten parisuhdetta ehkä enää koskaan nää. Mut päivä kerrallaan.

Nettideittailussa tai tinderöinnissä ei kannata turhan jäykällä aseentella olla mukana. Siinä monesti tutustutaan pinnan kautta ihmiseen ja se ei välttämättä ole paras tie rakkauden löytämiseen. Odota rauhassa siis.

Pyri olemaan positiivisin mielin, älä katkeroidu yhdestä huonosta mieskokemuksesta. Meitä on moneen junaan. Pidä silmät auki, katso ihmisiä silmiin. Ole rohkea ja aktiivinen. Etsi muita mielenkiinnonkohteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli sinun iässäsi vaikeaa. Mutta nyt 41-vuotiaana olen jo onnellinen vanhapiika. Minä totesin lopulta, että mitä minä sitä valitan mitä ei ole, ja teen itseni näin onnettomaksi. Parempi keskittyä siihen mitä on ja nauttia siitä täysillä. 

Nykyisin olen jo niin erakko ja mukavuudenhaluinen että en todellakaan edes huolisi ketään miestä sotkemaan mukavaa elämääni :D 

Lohdullista kuulla, että sinkkuuteen voi vaan myöskin pelkästään tottua.

Oletko tuntenut mitään katkeruutta lapsettomuudesta? Entä matkusteletko yksin? Miten vietät juhlapyhäsi?

Tuossa vähän ennen 40 vuoden ikää tuli hetkellinen paniikki siitä että tosiaan, minä nyt jään ilman lapsia. Harkitsin hetken jopa keinohedelmöityksellä raskautumista, mutta onneksi järki voitti ja tajusin että en halua yksinhuoltajan vastuita. Esim. jos syntyisi vaikeampi erityislapsi, se olisi aika rankkaa yhdelle. Sitten jonkun aikaa surin asiaa ja jatkoin elämääni. Kun 40 tuli täyteen, henkisesti koko lapsiasia jäi pois päästä pyörimästä.

En välitä matkustelusta, en ole koskaan välittänyt. Juhlapyhät vietän yleensä samoin kuin arkipäivät, yksin kotona. Pelailen tietokoneella, luen, oleskelen vain, ulkoilutan koiraa. En kaipaa mitään muuta. Nautin pelkästä olemisesta niin paljon että en kauheasti kaipaa tekemistä tai seuraa.

Itse ymmärsin parisen vuotta sitten sen, että en tule löytämään itselleni sopivaa miestä joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi oman elämän tekeminen mielekkääksi. En koe tästä huolimatta olevani kyyninen kuin ajoittain etenkin jos olen kokenut tavallista enemmän utelua ja painostusta pariutumista kohtaan (esim. sukulaisten tapaamisia, työpaikan vaihto...) ja kaipa tässä jotenkin on vielä naiivi ja ajattelee, että ne utelut alkavat lopulta hiipua vuosien myötä. Harrastan eri asioita ja olen ajatellut hommaavani myös koiran.

Seksielämän olemattomuus ja sellainen arjen inhimillisen läheisyyden puute on oikeastaan kovin paikka - en edes muista koska olisin halannut miestä. Siihen en usko koskaan tottuvani, että aina joutuu nukkumaan yksin vuodesta toiseen.

Kyllä se sinkkuaika tuntui pitkältä ja epätoivoiselta. Sitä oli aika tasan kymmenen vuotta ikävuodet 20 - 30. Ja tosiaan siinä kolmenkympin kohdalla joutui miettimään jo paljon sitä, että entä jos sitä vaan jää kokonaan parittomaksi ja lapsettomaksi. Minulla toivoa antoi se, että minä kyllä tapasin miehiä, vaikka en niiden kanssa edes kunnolla tapailuunkaan asti päätynyt. Mutta pääsin kuitenkin juttusille. Mutta kun mistään ei ikinä alkanut tulemaan mitään, niin koin ihan vain pelkoa siitä, että jään siitä perhejutusta osattomaksi.

Sitten kolmekymppisenä kuitenkin yhtäkkiä tapasin mieheni. Ja kymmenen vuoden sinkkuilun jälkeen todellakin tiesin mitä halusin, joten suhde eteni nopeasti. Mentiin naimisiin ja saatiin lapsia. Eli vaikka odottavan aika oli pitkä, ja vaikka jo ehti tuntua siltä, että mahdollisuudet toiveiden toteutumiseen ovat menneet liian korkean iän vuoksi, niin kyllä sitä loppujen lopuksi tuolla vähän myöhäisemmälläkin lähdöllä ehti ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

30v mies vastaa.

Mulla sama juttu, mut omalla kohdalla muut asiat jarruttavat kuin oikean ihmisen löytäminen. Myös minä haluaisin rakastaa ja olla rakastettu sekä seksiäkin olisi kiva joskus harrastaa varsinkin ihmisen kanssa kenestä välittää.

Yksi tie katkeroitumiseen on valitettavasti nämä nettipalstat vaikka ainakin mun kohdalla lievittää myös yksinäisyyttä. Täällä ja muualla ihmiset kertovat millainen ei pitäisi olla ja ylipäätään kuka on hyvä ihminen. Tunnustan, että olen hieman kyynistynyt kumppanin saannin suhteen ja ajattelekin, etten parisuhdetta ehkä enää koskaan nää. Mut päivä kerrallaan.

Nettideittailussa tai tinderöinnissä ei kannata turhan jäykällä aseentella olla mukana. Siinä monesti tutustutaan pinnan kautta ihmiseen ja se ei välttämättä ole paras tie rakkauden löytämiseen. Odota rauhassa siis.

Pyri olemaan positiivisin mielin, älä katkeroidu yhdestä huonosta mieskokemuksesta. Meitä on moneen junaan. Pidä silmät auki, katso ihmisiä silmiin. Ole rohkea ja aktiivinen. Etsi muita mielenkiinnonkohteita.

Itsekin monesti tulee roikuttua just jossain aaveellä pe iltaisin jos ei jaksa lähteä katselemaan muiden pariskuntien iloa baareihin.

Tsemppiä sinnekin, toivottavasti löydät vielä jonkun ihanan naisen tai sitten yksinkertaisesti totut täydellisesti sinkkuuteen.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se sinkkuaika tuntui pitkältä ja epätoivoiselta. Sitä oli aika tasan kymmenen vuotta ikävuodet 20 - 30. Ja tosiaan siinä kolmenkympin kohdalla joutui miettimään jo paljon sitä, että entä jos sitä vaan jää kokonaan parittomaksi ja lapsettomaksi. Minulla toivoa antoi se, että minä kyllä tapasin miehiä, vaikka en niiden kanssa edes kunnolla tapailuunkaan asti päätynyt. Mutta pääsin kuitenkin juttusille. Mutta kun mistään ei ikinä alkanut tulemaan mitään, niin koin ihan vain pelkoa siitä, että jään siitä perhejutusta osattomaksi.

Sitten kolmekymppisenä kuitenkin yhtäkkiä tapasin mieheni. Ja kymmenen vuoden sinkkuilun jälkeen todellakin tiesin mitä halusin, joten suhde eteni nopeasti. Mentiin naimisiin ja saatiin lapsia. Eli vaikka odottavan aika oli pitkä, ja vaikka jo ehti tuntua siltä, että mahdollisuudet toiveiden toteutumiseen ovat menneet liian korkean iän vuoksi, niin kyllä sitä loppujen lopuksi tuolla vähän myöhäisemmälläkin lähdöllä ehti ihan hyvin.

Miesten usein kuulee sanovan, että nainen ei kelpaa, jos vaikuttaa haluavansa sitoutua nopeasti ja hankkia lapsia. Miestä ei haluta silloin hänen itsensä takia vaan osaksi suunnitelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli sinun iässäsi vaikeaa. Mutta nyt 41-vuotiaana olen jo onnellinen vanhapiika. Minä totesin lopulta, että mitä minä sitä valitan mitä ei ole, ja teen itseni näin onnettomaksi. Parempi keskittyä siihen mitä on ja nauttia siitä täysillä. 

Nykyisin olen jo niin erakko ja mukavuudenhaluinen että en todellakaan edes huolisi ketään miestä sotkemaan mukavaa elämääni :D 

Lohdullista kuulla, että sinkkuuteen voi vaan myöskin pelkästään tottua.

Oletko tuntenut mitään katkeruutta lapsettomuudesta? Entä matkusteletko yksin? Miten vietät juhlapyhäsi?

Tuossa vähän ennen 40 vuoden ikää tuli hetkellinen paniikki siitä että tosiaan, minä nyt jään ilman lapsia. Harkitsin hetken jopa keinohedelmöityksellä raskautumista, mutta onneksi järki voitti ja tajusin että en halua yksinhuoltajan vastuita. Esim. jos syntyisi vaikeampi erityislapsi, se olisi aika rankkaa yhdelle. Sitten jonkun aikaa surin asiaa ja jatkoin elämääni. Kun 40 tuli täyteen, henkisesti koko lapsiasia jäi pois päästä pyörimästä.

En välitä matkustelusta, en ole koskaan välittänyt. Juhlapyhät vietän yleensä samoin kuin arkipäivät, yksin kotona. Pelailen tietokoneella, luen, oleskelen vain, ulkoilutan koiraa. En kaipaa mitään muuta. Nautin pelkästä olemisesta niin paljon että en kauheasti kaipaa tekemistä tai seuraa.

Tuota lapsiasiaa olen itsekin paljon miettinyt. Hankkisiko lapsen keinohedelmöityksellä? Mutta olisiko minusta olemaan totaaliyksinhuoltaja? Entä jos minulle kävisi jotain, kuka huolehtisi lapsesta? Entä jos lapsi olisi vammainen? Toki voi jäädä yksinhuoltajaksi silloinkin kun hankkii lapsen vakaassa parisuhteessa (esim puoliso kuolee), mutta onhan se paljon epätodennäköisempää kuitenkin.

Itse olen vielä toistaiseksi alistunut viettämään joulut vanhempieni luona, mutta olen harkinnut sitäkin etten enää menisi. Juhannukset yms yleensä olen viettänyt yksin.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Seksielämän olemattomuus ja sellainen arjen inhimillisen läheisyyden puute on oikeastaan kovin paikka - en edes muista koska olisin halannut miestä. Siihen en usko koskaan tottuvani, että aina joutuu nukkumaan yksin vuodesta toiseen.

Minulla ollut ehkä siinä mielessä helpompaa, että läheisyyttä en ole koskaan juuri kaivannut koska olen niin introvertti luonne. Seksiinkin minulle riittää orgasmin hoito vibralla silloin kun siltä tuntuu. Itse asiassa,  en viitsisi edes nähdä seksin harrastamisen vaivaa asian takia, kun voin hoitaa laukeamisen ilman mitään vaivaa suihkun yhteydessä itse ja jatkaa elämääni tyydytettynä :D 

Nautin kovasti nukkumisesta yksin 180 cm leveässä parisängyssäni, tai en minä ihan yksin nuku, pieni koirani nimittäin nukkuu joko tyynyllä tai peiton alla.

- 3

Vierailija kirjoitti:

Itse ymmärsin parisen vuotta sitten sen, että en tule löytämään itselleni sopivaa miestä joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi oman elämän tekeminen mielekkääksi. En koe tästä huolimatta olevani kyyninen kuin ajoittain etenkin jos olen kokenut tavallista enemmän utelua ja painostusta pariutumista kohtaan (esim. sukulaisten tapaamisia, työpaikan vaihto...) ja kaipa tässä jotenkin on vielä naiivi ja ajattelee, että ne utelut alkavat lopulta hiipua vuosien myötä. Harrastan eri asioita ja olen ajatellut hommaavani myös koiran.

Seksielämän olemattomuus ja sellainen arjen inhimillisen läheisyyden puute on oikeastaan kovin paikka - en edes muista koska olisin halannut miestä. Siihen en usko koskaan tottuvani, että aina joutuu nukkumaan yksin vuodesta toiseen.

Minulta sukulaiset yms onneksi ovat jo lakanneet kyselemästä. Ja hyvä niin.

Seksiä kyllä kaipaan välillä aivan hirveästi! Mutta kun ei minusta ole mihinkään yhdenillanjuttuihinkaan, en pystyisi edes haluamaan miestä jota kohtaan en tunne mitään.

Lemmikkini onneksi nukkuu joka yö samassa sängyssä, niin ei ole niin yksinäinen olo jos herää keskellä yötä.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se sinkkuaika tuntui pitkältä ja epätoivoiselta. Sitä oli aika tasan kymmenen vuotta ikävuodet 20 - 30. Ja tosiaan siinä kolmenkympin kohdalla joutui miettimään jo paljon sitä, että entä jos sitä vaan jää kokonaan parittomaksi ja lapsettomaksi. Minulla toivoa antoi se, että minä kyllä tapasin miehiä, vaikka en niiden kanssa edes kunnolla tapailuunkaan asti päätynyt. Mutta pääsin kuitenkin juttusille. Mutta kun mistään ei ikinä alkanut tulemaan mitään, niin koin ihan vain pelkoa siitä, että jään siitä perhejutusta osattomaksi.

Sitten kolmekymppisenä kuitenkin yhtäkkiä tapasin mieheni. Ja kymmenen vuoden sinkkuilun jälkeen todellakin tiesin mitä halusin, joten suhde eteni nopeasti. Mentiin naimisiin ja saatiin lapsia. Eli vaikka odottavan aika oli pitkä, ja vaikka jo ehti tuntua siltä, että mahdollisuudet toiveiden toteutumiseen ovat menneet liian korkean iän vuoksi, niin kyllä sitä loppujen lopuksi tuolla vähän myöhäisemmälläkin lähdöllä ehti ihan hyvin.

Vau! Olet onnekas ja toisaalta varmasti osaat myös arvostaa parisuhdettasi ja perhettäsi aivan eri tavalla kuin sellainen joka on liukuhihnalta aina siirtynyt suoraan seuraavaan.

Missä tapasit miehesi?

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se sinkkuaika tuntui pitkältä ja epätoivoiselta. Sitä oli aika tasan kymmenen vuotta ikävuodet 20 - 30. Ja tosiaan siinä kolmenkympin kohdalla joutui miettimään jo paljon sitä, että entä jos sitä vaan jää kokonaan parittomaksi ja lapsettomaksi. Minulla toivoa antoi se, että minä kyllä tapasin miehiä, vaikka en niiden kanssa edes kunnolla tapailuunkaan asti päätynyt. Mutta pääsin kuitenkin juttusille. Mutta kun mistään ei ikinä alkanut tulemaan mitään, niin koin ihan vain pelkoa siitä, että jään siitä perhejutusta osattomaksi.

Sitten kolmekymppisenä kuitenkin yhtäkkiä tapasin mieheni. Ja kymmenen vuoden sinkkuilun jälkeen todellakin tiesin mitä halusin, joten suhde eteni nopeasti. Mentiin naimisiin ja saatiin lapsia. Eli vaikka odottavan aika oli pitkä, ja vaikka jo ehti tuntua siltä, että mahdollisuudet toiveiden toteutumiseen ovat menneet liian korkean iän vuoksi, niin kyllä sitä loppujen lopuksi tuolla vähän myöhäisemmälläkin lähdöllä ehti ihan hyvin.

Miesten usein kuulee sanovan, että nainen ei kelpaa, jos vaikuttaa haluavansa sitoutua nopeasti ja hankkia lapsia. Miestä ei haluta silloin hänen itsensä takia vaan osaksi suunnitelmaa.

No minä ainakin haluaisin ihan vaan sutinaa jonkun täyspäisen ja mukavan miehen kanssa... Ei mitään lapsien hankintaa yms voi edes harkita vasta kun vakavassa parisuhteessa.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

30v mies vastaa.

Mulla sama juttu, mut omalla kohdalla muut asiat jarruttavat kuin oikean ihmisen löytäminen. Myös minä haluaisin rakastaa ja olla rakastettu sekä seksiäkin olisi kiva joskus harrastaa varsinkin ihmisen kanssa kenestä välittää.

Yksi tie katkeroitumiseen on valitettavasti nämä nettipalstat vaikka ainakin mun kohdalla lievittää myös yksinäisyyttä. Täällä ja muualla ihmiset kertovat millainen ei pitäisi olla ja ylipäätään kuka on hyvä ihminen. Tunnustan, että olen hieman kyynistynyt kumppanin saannin suhteen ja ajattelekin, etten parisuhdetta ehkä enää koskaan nää. Mut päivä kerrallaan.

Nettideittailussa tai tinderöinnissä ei kannata turhan jäykällä aseentella olla mukana. Siinä monesti tutustutaan pinnan kautta ihmiseen ja se ei välttämättä ole paras tie rakkauden löytämiseen. Odota rauhassa siis.

Pyri olemaan positiivisin mielin, älä katkeroidu yhdestä huonosta mieskokemuksesta. Meitä on moneen junaan. Pidä silmät auki, katso ihmisiä silmiin. Ole rohkea ja aktiivinen. Etsi muita mielenkiinnonkohteita.

En ole ap, mutta itselleni tinder tai netti on jo ainoa paikka, mistä voisi edes teoriassa löytää miehen. Olen noitakin kokeillut ja minusta mitä enemmän oli tinderissä, sitä henkisesti etäämmäksi koko touhu meni itselleni. Tarkoitan, että juuri kun tietää ettei saa ihastua tai innostua liian nopeasti sammuttaa minulla mielenkiinnon ja alkaa tuntua, että mikä järki tätä koko touhussa on kun mistään ei koskaan tule mitään.

Ideaalissa tilanteessa olisi livenä tutustunut esim. jo opiskeluiden aikana itselle sopivaan mieheen hitaasti tutustumisen kautta kuin kilpaillut jossain nettipalveluissa muiden naisten kanssa siitä kuka on kaunein ja ihanin miehen mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksielämän olemattomuus ja sellainen arjen inhimillisen läheisyyden puute on oikeastaan kovin paikka - en edes muista koska olisin halannut miestä. Siihen en usko koskaan tottuvani, että aina joutuu nukkumaan yksin vuodesta toiseen.

Minulla ollut ehkä siinä mielessä helpompaa, että läheisyyttä en ole koskaan juuri kaivannut koska olen niin introvertti luonne. Seksiinkin minulle riittää orgasmin hoito vibralla silloin kun siltä tuntuu. Itse asiassa,  en viitsisi edes nähdä seksin harrastamisen vaivaa asian takia, kun voin hoitaa laukeamisen ilman mitään vaivaa suihkun yhteydessä itse ja jatkaa elämääni tyydytettynä :D 

Nautin kovasti nukkumisesta yksin 180 cm leveässä parisängyssäni, tai en minä ihan yksin nuku, pieni koirani nimittäin nukkuu joko tyynyllä tai peiton alla.

- 3

Minä taas kaipaan hyvin paljon nimenomaan seksiä. Vaikka saankin helpommin orgasmin kun tuotan sen itse. Kauha ristiriita, kun olen itsekin myös kohtuullisen introvertti ihminen, ja en myöskään kykene yhdenillanjuttuihin sitten mitenkään. Monta kertaa nytkin ollut viikon sisällä sellainen olo, että kohta RÄJÄHDÄN jos kukaan mies ei minuun koske. Säännöllinen seksielämä on myös ollut todella iso syy siihen miksi olen ollut onnellisempi parisuhteessa kuin sinkkuna.

T: Ap