Pahin koulukiusaajani oli samassa linja-autossa kanssani, ei katsonut kertakaan silmiin tai sanonut mitään

Vierailija kirjoitti:

Voithan sinä ajatella niin, jos se auttaa sinua menemään elämässä eteenpäin.

15-vuotta on kuitenkin pitkä aika. Ei kolmekymppiset yleensä mieti yläasteaikoja vaan elävät omaa, aikuisen ihmisen elämää.

Ehkä ne kolmikymppiset miettivätkin, joiden lapsuuden joku psykopaatin alku pilasi, joten sinuna en alkaisi vähätellä uhrin kärsimyksiä.

Yleensä ne asiat, mitkä tapahtuu lapsuudessa / teini-iässä, on kauaskantoisimpia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voithan sinä ajatella niin, jos se auttaa sinua menemään elämässä eteenpäin.

15-vuotta on kuitenkin pitkä aika. Ei kolmekymppiset yleensä mieti yläasteaikoja vaan elävät omaa, aikuisen ihmisen elämää.

Ehkä ne kolmikymppiset miettivätkin, joiden lapsuuden joku psykopaatin alku pilasi, joten sinuna en alkaisi vähätellä uhrin kärsimyksiä.

Yleensä ne asiat, mitkä tapahtuu lapsuudessa / teini-iässä, on kauaskantoisimpia.

No kun niiden uhrien kärsimys on usein ollut vähäistä. Tekevät vain itsestään ison haloon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina nämä kiusatut odottavat, että se kiusaaja olisi kokenut asian yhtä voimakkaasti. Itse en tiedä miltä ne kiusatut näyttävät nyt, koska huvikseni minä sitä aikoinani tein. Ei emotionaalisia siteitä asiaan.

Olen välttynyt kiusaamiselta, mutta nähnyt sitä kuitenkin. Vieläkin mietin mitä pahaa kiusaajalle on elämässään tapahtunut. Ja mielikuvitus vain lentää mistä kaikesta kiusaaja on voinut traumatisoitua ja purkaa pahaa oloaan kiusaamisella.

Itselläni ei ollut mitään traumaa, vaikka minut kiusaajaksi leimattiin yläasteella. Yksinkertaisesti se tyyppi jota "kiusasin" oli mulkku jätkä. Se jäbä oli koulun inhotuin kaveri muutenkin, mutta jotenkin minä olin koulun silmissä se pääkiusaaja. En olisi koskaan edes katsonut sitä tyyppiä päin, jos ei olisi alkanut aukoa päätään ja pitämään sellaista ihme vammailuaan. Tunnistajat tunnistelee Ulvilan yläaste 03-06.

Siis mitä vittua? Et taida tajuta hevon vitun vertaa yhtään mistään. Huoh...

Mitä tarkoitat? Voin toki selventää, jos tahdot.

Kuule, ei tartte selventää. Ymmärrän oikein hyvin. Sinä toisaalta olet niin pihalla ettei taida maksaa vaivaa kertoa mikä kaikki tossa meni pieleen.

No, vihje: kerrot että SINÄ et traumatisoitunut kun muut sai tietää että kiusasit jotain joka "vammaili". Et kai vaan ole ehtinyt lisääntyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voithan sinä ajatella niin, jos se auttaa sinua menemään elämässä eteenpäin.

15-vuotta on kuitenkin pitkä aika. Ei kolmekymppiset yleensä mieti yläasteaikoja vaan elävät omaa, aikuisen ihmisen elämää.

Ehkä ne kolmikymppiset miettivätkin, joiden lapsuuden joku psykopaatin alku pilasi, joten sinuna en alkaisi vähätellä uhrin kärsimyksiä.

Yleensä ne asiat, mitkä tapahtuu lapsuudessa / teini-iässä, on kauaskantoisimpia.

No kun niiden uhrien kärsimys on usein ollut vähäistä. Tekevät vain itsestään ison haloon.

Laitapa nimi ja paikkakuntasi, niin voidaan jatkossakin kysyä sulta totuus kaikkiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voithan sinä ajatella niin, jos se auttaa sinua menemään elämässä eteenpäin.

15-vuotta on kuitenkin pitkä aika. Ei kolmekymppiset yleensä mieti yläasteaikoja vaan elävät omaa, aikuisen ihmisen elämää.

Ehkä ne kolmikymppiset miettivätkin, joiden lapsuuden joku psykopaatin alku pilasi, joten sinuna en alkaisi vähätellä uhrin kärsimyksiä.

Yleensä ne asiat, mitkä tapahtuu lapsuudessa / teini-iässä, on kauaskantoisimpia.

No kun niiden uhrien kärsimys on usein ollut vähäistä. Tekevät vain itsestään ison haloon.

Ei oo totta. Herätät minussa keskiaikaisia ajatuksia. Voisin mielelläni opettaa sinulle kärsimyksen eri tasoja...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voithan sinä ajatella niin, jos se auttaa sinua menemään elämässä eteenpäin.

15-vuotta on kuitenkin pitkä aika. Ei kolmekymppiset yleensä mieti yläasteaikoja vaan elävät omaa, aikuisen ihmisen elämää.

Ehkä ne kolmikymppiset miettivätkin, joiden lapsuuden joku psykopaatin alku pilasi, joten sinuna en alkaisi vähätellä uhrin kärsimyksiä.

Yleensä ne asiat, mitkä tapahtuu lapsuudessa / teini-iässä, on kauaskantoisimpia.

Missä vähättelin uhrin kärsimyksiä? Tosiasia kuitenkin on että ihmiset kasvavat, muuttuvat ja menevät elämässään eteenpäin. Niin tein minäkin, vaikka olin koulukiusattu.

Eniten siitä olen hyötynyt minä itse, etten jäänyt asiaa märehtimään.

Vierailija kirjoitti:

Eilen oli tämä : http://www.vauva.fi/keskustelu/2529322/nain_henkilon_jota_kiusasin_ala_…

samassa bussissa koulukiusattunsa kanssa. Molemmat tulevat tänne avautumaan.

mahtaako olla provo vai helvetinmoinen sattuma :D ?

Joku fantasioi. Ei ole päässyt menneisyydestä irti.

Ap, jos näin oikeasti käy vielä, sano reippaasti Hei ja nyökkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voithan sinä ajatella niin, jos se auttaa sinua menemään elämässä eteenpäin.

15-vuotta on kuitenkin pitkä aika. Ei kolmekymppiset yleensä mieti yläasteaikoja vaan elävät omaa, aikuisen ihmisen elämää.

Ehkä ne kolmikymppiset miettivätkin, joiden lapsuuden joku psykopaatin alku pilasi, joten sinuna en alkaisi vähätellä uhrin kärsimyksiä.

Yleensä ne asiat, mitkä tapahtuu lapsuudessa / teini-iässä, on kauaskantoisimpia.

No kun niiden uhrien kärsimys on usein ollut vähäistä. Tekevät vain itsestään ison haloon.

Tämä on niin tyhmä kommentti, että pakko olla provo.

Oletko lihonut? Jos se ei oikeasti tunnistanut sua, kummasteli vain, mitä mölläät.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voithan sinä ajatella niin, jos se auttaa sinua menemään elämässä eteenpäin.

15-vuotta on kuitenkin pitkä aika. Ei kolmekymppiset yleensä mieti yläasteaikoja vaan elävät omaa, aikuisen ihmisen elämää.

Ehkä ne kolmikymppiset miettivätkin, joiden lapsuuden joku psykopaatin alku pilasi, joten sinuna en alkaisi vähätellä uhrin kärsimyksiä.

Yleensä ne asiat, mitkä tapahtuu lapsuudessa / teini-iässä, on kauaskantoisimpia.

Missä vähättelin uhrin kärsimyksiä? Tosiasia kuitenkin on että ihmiset kasvavat, muuttuvat ja menevät elämässään eteenpäin. Niin tein minäkin, vaikka olin koulukiusattu.

Eniten siitä olen hyötynyt minä itse, etten jäänyt asiaa märehtimään.

Jos itse olisit ollut samassa tilanteessa, eli bussissa entisen kiusaajan viekussa, niin ehkäpä se olisi sinussakin herättänyt edes jonkun pienoisen ajatuksen?

Kyllä kuulostaa siltä, että vähättelet lasten ja nuorten ongelmia, siis heidän ongelmansa ei ole oikeita, koska he ovat nuoria. Jos kolmikymppistä työpaikkakiusattaisiin, niin sanoisitko, että get over it? Kenties häntä peräti lyötäisiin, työnnettäisiin portaista alas, stalkattaisi netissä, levitettäisi perättömiä juoruja, auton renkaat puhkottaisi. Poliisikin jo puuttuisi tähän, mutta kun uhri on lapsi, niin paskankos väliä. Siinä katos luonne kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina nämä kiusatut odottavat, että se kiusaaja olisi kokenut asian yhtä voimakkaasti. Itse en tiedä miltä ne kiusatut näyttävät nyt, koska huvikseni minä sitä aikoinani tein. Ei emotionaalisia siteitä asiaan.

Olen välttynyt kiusaamiselta, mutta nähnyt sitä kuitenkin. Vieläkin mietin mitä pahaa kiusaajalle on elämässään tapahtunut. Ja mielikuvitus vain lentää mistä kaikesta kiusaaja on voinut traumatisoitua ja purkaa pahaa oloaan kiusaamisella.

Itselläni ei ollut mitään traumaa, vaikka minut kiusaajaksi leimattiin yläasteella. Yksinkertaisesti se tyyppi jota "kiusasin" oli mulkku jätkä. Se jäbä oli koulun inhotuin kaveri muutenkin, mutta jotenkin minä olin koulun silmissä se pääkiusaaja. En olisi koskaan edes katsonut sitä tyyppiä päin, jos ei olisi alkanut aukoa päätään ja pitämään sellaista ihme vammailuaan. Tunnistajat tunnistelee Ulvilan yläaste 03-06.

Siis mitä vittua? Et taida tajuta hevon vitun vertaa yhtään mistään. Huoh...

Mitä tarkoitat? Voin toki selventää, jos tahdot.

Kuule, ei tartte selventää. Ymmärrän oikein hyvin. Sinä toisaalta olet niin pihalla ettei taida maksaa vaivaa kertoa mikä kaikki tossa meni pieleen.

No, vihje: kerrot että SINÄ et traumatisoitunut kun muut sai tietää että kiusasit jotain joka "vammaili". Et kai vaan ole ehtinyt lisääntyä?

Olet käsittänyt väärin ja tunnut ottavan asian kovin tunteellisesti. Muut sai tietää? Kaikki tiesi jo ensimmäisestä päivästä lähtien kuka kiusaa ja ketä. Myönnän kiusanneeni sitä jäbää, mutta minä olin vain pisara meressä a se järjestys oli olemassa ennen minua. En käynyt samaa ala-astetta sen tyypin kanssa (siellä ei kiusattu ketään ainakaan minun luokka-asteellani), mutta tämä kusipäinen kaveri oli jo sielläkin ollut "kiusattu". Se "vammailu" oli suurimmaksi osaksi agressiivista fyysistä kontaktia, tai vittuilua ja yleistä paskaa. Ei traumaa, eikä katumusta osaltani asian tiimoilta. Onkohan se kaveri elossa edes enää? Toivottavasti ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina nämä kiusatut odottavat, että se kiusaaja olisi kokenut asian yhtä voimakkaasti. Itse en tiedä miltä ne kiusatut näyttävät nyt, koska huvikseni minä sitä aikoinani tein. Ei emotionaalisia siteitä asiaan.

Olen välttynyt kiusaamiselta, mutta nähnyt sitä kuitenkin. Vieläkin mietin mitä pahaa kiusaajalle on elämässään tapahtunut. Ja mielikuvitus vain lentää mistä kaikesta kiusaaja on voinut traumatisoitua ja purkaa pahaa oloaan kiusaamisella.

Itselläni ei ollut mitään traumaa, vaikka minut kiusaajaksi leimattiin yläasteella. Yksinkertaisesti se tyyppi jota "kiusasin" oli mulkku jätkä. Se jäbä oli koulun inhotuin kaveri muutenkin, mutta jotenkin minä olin koulun silmissä se pääkiusaaja. En olisi koskaan edes katsonut sitä tyyppiä päin, jos ei olisi alkanut aukoa päätään ja pitämään sellaista ihme vammailuaan. Tunnistajat tunnistelee Ulvilan yläaste 03-06.

Siis mitä vittua? Et taida tajuta hevon vitun vertaa yhtään mistään. Huoh...

Mitä tarkoitat? Voin toki selventää, jos tahdot.

Kuule, ei tartte selventää. Ymmärrän oikein hyvin. Sinä toisaalta olet niin pihalla ettei taida maksaa vaivaa kertoa mikä kaikki tossa meni pieleen.

No, vihje: kerrot että SINÄ et traumatisoitunut kun muut sai tietää että kiusasit jotain joka "vammaili". Et kai vaan ole ehtinyt lisääntyä?

Olet käsittänyt väärin ja tunnut ottavan asian kovin tunteellisesti. Muut sai tietää? Kaikki tiesi jo ensimmäisestä päivästä lähtien kuka kiusaa ja ketä. Myönnän kiusanneeni sitä jäbää, mutta minä olin vain pisara meressä a se järjestys oli olemassa ennen minua. En käynyt samaa ala-astetta sen tyypin kanssa (siellä ei kiusattu ketään ainakaan minun luokka-asteellani), mutta tämä kusipäinen kaveri oli jo sielläkin ollut "kiusattu". Se "vammailu" oli suurimmaksi osaksi agressiivista fyysistä kontaktia, tai vittuilua ja yleistä paskaa. Ei traumaa, eikä katumusta osaltani asian tiimoilta. Onkohan se kaveri elossa edes enää? Toivottavasti ei.

Lisään vielä, että opettajat leimasivat minut pääkiusaajaksi, vaikka en edes ollut niistä kiusaajista pahin. Oppilaat eivät välittäneet pätkääkään, koska se kaveri oli mulkku. Muistan, kun tein joskus diilin sen kaverin kanssa, että jättää minut rauhaan ja minä jätän hänet. Tämä "rauha" kesti muistaakseni viikon, kunnes mulkero otti taas kontaktin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voithan sinä ajatella niin, jos se auttaa sinua menemään elämässä eteenpäin.

15-vuotta on kuitenkin pitkä aika. Ei kolmekymppiset yleensä mieti yläasteaikoja vaan elävät omaa, aikuisen ihmisen elämää.

Ehkä ne kolmikymppiset miettivätkin, joiden lapsuuden joku psykopaatin alku pilasi, joten sinuna en alkaisi vähätellä uhrin kärsimyksiä.

Yleensä ne asiat, mitkä tapahtuu lapsuudessa / teini-iässä, on kauaskantoisimpia.

Missä vähättelin uhrin kärsimyksiä? Tosiasia kuitenkin on että ihmiset kasvavat, muuttuvat ja menevät elämässään eteenpäin. Niin tein minäkin, vaikka olin koulukiusattu.

Eniten siitä olen hyötynyt minä itse, etten jäänyt asiaa märehtimään.

Jos itse olisit ollut samassa tilanteessa, eli bussissa entisen kiusaajan viekussa, niin ehkäpä se olisi sinussakin herättänyt edes jonkun pienoisen ajatuksen?

Kyllä kuulostaa siltä, että vähättelet lasten ja nuorten ongelmia, siis heidän ongelmansa ei ole oikeita, koska he ovat nuoria. Jos kolmikymppistä työpaikkakiusattaisiin, niin sanoisitko, että get over it? Kenties häntä peräti lyötäisiin, työnnettäisiin portaista alas, stalkattaisi netissä, levitettäisi perättömiä juoruja, auton renkaat puhkottaisi. Poliisikin jo puuttuisi tähän, mutta kun uhri on lapsi, niin paskankos väliä. Siinä katos luonne kasvaa.

Olen tavannut kiusaajani aikuisena useita kertoja esimerkiksi koulun vanhempainillassa. Hänen lapsensa on samalla luokalla omani kanssa. Ei herättänyt tunteita vaan keskityin ihan vanhempainillassa käsiteltäviin asioihin.

Älä puhu puolestani. En ole vähätellyt lasten ja nuorten ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Mä olisin sanonut jotain. Kuten että "Terve "Jarkko". Muistatkos minut? Mites sulla nykyisin menee. Meneekö yhtä huonosti kuin yläasteella vai paremmin?".

Olisin antanut mahdollisuuden pyytää anteeksi - tai olla pyytämättä.

Monesti koulukiusaajalla on asiat kotona päin persettä. Minun kiusaajistani yksi tapettiin, yksi joutui mielisairaalaan ja yksi kuoli huumeisiin. Yksi pyysi anteeksi.

terv. entinen koulukiusattu

Sä olet hienosti käsitellyt asian. Olisitko oikeesti kysynyt? Hatunnosto, jos olisit.

Ja toisaalta hatunnosto, jos ite oot sinut sen asian kanssa....ettei tarvi tervehtiä.

Mä oon ite miettinyt mitä tekisin. Edelleen harrastuskiusaaja saa mulle ikävät fiilikset. Kolaus sen näin ja iloisesti juteltiin. Ehkä nykyään voisi puhua siitä, että kyllä se loukkasi ja teki kipeää. Ja toisaalta ajattelen, että paskat. Ikävä ihminen. Väärin teki minua kohtaan. Pelkäsi menettävänsä sen kaverinsa minulle. Ei kestänyt kolmen henkilön toveruutta. Piti eristää ja puhua pahaa ja olla sellainen ikävä. Yäk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voithan sinä ajatella niin, jos se auttaa sinua menemään elämässä eteenpäin.

15-vuotta on kuitenkin pitkä aika. Ei kolmekymppiset yleensä mieti yläasteaikoja vaan elävät omaa, aikuisen ihmisen elämää.

Ehkä ne kolmikymppiset miettivätkin, joiden lapsuuden joku psykopaatin alku pilasi, joten sinuna en alkaisi vähätellä uhrin kärsimyksiä.

Yleensä ne asiat, mitkä tapahtuu lapsuudessa / teini-iässä, on kauaskantoisimpia.

Missä vähättelin uhrin kärsimyksiä? Tosiasia kuitenkin on että ihmiset kasvavat, muuttuvat ja menevät elämässään eteenpäin. Niin tein minäkin, vaikka olin koulukiusattu.

Eniten siitä olen hyötynyt minä itse, etten jäänyt asiaa märehtimään.

Jos itse olisit ollut samassa tilanteessa, eli bussissa entisen kiusaajan viekussa, niin ehkäpä se olisi sinussakin herättänyt edes jonkun pienoisen ajatuksen?

Kyllä kuulostaa siltä, että vähättelet lasten ja nuorten ongelmia, siis heidän ongelmansa ei ole oikeita, koska he ovat nuoria. Jos kolmikymppistä työpaikkakiusattaisiin, niin sanoisitko, että get over it? Kenties häntä peräti lyötäisiin, työnnettäisiin portaista alas, stalkattaisi netissä, levitettäisi perättömiä juoruja, auton renkaat puhkottaisi. Poliisikin jo puuttuisi tähän, mutta kun uhri on lapsi, niin paskankos väliä. Siinä katos luonne kasvaa.

Olen tavannut kiusaajani aikuisena useita kertoja esimerkiksi koulun vanhempainillassa. Hänen lapsensa on samalla luokalla omani kanssa. Ei herättänyt tunteita vaan keskityin ihan vanhempainillassa käsiteltäviin asioihin.

Älä puhu puolestani. En ole vähätellyt lasten ja nuorten ongelmia.

No kyllä se vaikuttaa vähättelyltä, että lapset joutuvat kärsimään sellaisista asioista, jotka aikuisille tapahtuessa on poliisiasioita. Totuus kuitenkin on, että ne asiat, mitkä lapsuudessa tapahtuu, vaikuttaa pisimpään, ja lapsena on psyykkisesti paljon suojattomampi kuin aikuisena.

Tarkoittaako se, että jää märehtimään, jos vaikka ottaisi asian puheeksi entisen kiusaajan kanssa, tai jos uhraa asialle ajatuksen, kun bussissa näkee monen vuoden jälkeen entisen kiusaajan?

Miksi pitää lakaista vääryys maton alle vain siksi, että olit alaikäinen, kun se tapahtui? Jos vaikka ruokatauolla töissä työpaikkakiusaajasi potkaisisi sinua mahaan, ja näkisit tyypin seuraavan kerran kymmenen vuoden päästä, ajattelisitko, että ollaksesi kypsä, täytyy sinun käyttäytyä kuin pahoinpitelyä ei olisi koskaan tapahtunutkaan?