Lue keskustelun säännöt.
Mies arvostelee lapsen kaverittomuutta :(
31.03.2016 |
Mies arvostelee toistuvasti lapsen kaverittomuutta :(
Lapsi 13v käy toisinaan kahden kaverinsa kanssa pihalla, tai muutoin pyöräilemässä.
Usein kuitenkin viihtyy kotosalla, ei kaipaa sen kummempaa seuraa.
Pelailee ja tekee läksyt.
Mies on nyt toistuvasti, useamman vuoden huomautellut että vois mennä ulos, miksei tolla ole kavereita, siinä on jotain vikaa kun sillä ei ole kavereita. Ei se varmaan saa kavereita, mietippä että MIKSI, mistähän johtuu kuule ymym. Kertoilee myös samaan syssyyn tarinoita kuten: "Itse kun olin tuon ikäinen niin plaaplaa, ei paljon kotona näkynyt ja olin kavereilla kaikki ajat. Harrastin yleisurheilua, jalkapalloa, partiota ja olin kaikissa koulun joukkuissa pesäpallosta bridgeen ja olin kaikista paras jokoa lajissa. Mulla oli kymmenittäin kavereita ja olin aina jossain plaaplaa. Huomauttelee asiasta siis ihan viikoittain ja samaan syssyyn tää omakehusessio yleensä perään.
Olen sanonut tästä että tuo loukkaa mua, enkä jaksa enää selittää uudestaan ja uudestaan että ihmisillä on erilaisia temperamentteja. Kaikki ei viihdy ihmisten kanssa samalla tavalla eivätkä ole kiinnostuneita liikunnallisesta suorittamisesta. Poika on enemmän tietoteknisesti ja matemaattisesti lahjakas, hoitaa koulunsa hyvin ja tykkää tehdä esim erilaisia kemiallisia kokeita kotona, kokata ym.
Hän ei nyt vaan sitä seuraa niin kovasti kaipaa ja on mielellään kotona. Että anna olla. Hyvä vaan että tossa vaiheessa vielä viihtyy kotona.
Niin ei, taaaaaaas eilen aloitti saman.
Arvatenkaan mies ei ole lapsen isä, tietenkään.
Mä en vaan enää jaksa kuunnella tota. Tulee niin paha mieli. Ja olen siis tämän sanonut miehhelle mielestäni erittäin selvästi useamman kerran.
Plus, mistäs hitosta mä sille kavereita nyt edes hommaan, jos häntä itseä ei kiinnosta, pitäiskö työntää väkisin yksin ulos joka päivä tonne hiippailemaan pimeään ja märkään iltaisin.
Pari iltaa viikossa on kavereidensa kanssa, loput kotona.
Mies itse makaa koko päivän sängyssä töistä tultuaan. Käy syömässä välillä, muuten makaa. Noista kymmenistä urheilukavereista ei ole näkynyt meidän suhteen aikana merkkiäkään, pari möhömahaista löytyy, joita heitäkään ei näe kuin kerran vuodessa max.
Mielestäni, vaikka olisit mikä tahansa pietarsaaren salama ollut 15-30 vuotta sitten, ei ole paljon varaa sanoa toisten ulkoiluista jos oma esimerkki on tuo. Äärimmäisen ristiriitaista.
Ärsyttää. Millä mä saan taottua sen kaaliin että lopettaa tuon lapsen arvostelun.
Lapsi menossa yläasteelle syksyllä ja pelkään että tilanne tässä muuttuu, varsinkin jos isäpuoli on aina sössöttämässä mikesi kavereita ole, tuskin ennen pitkään enää kotona viihtyy.
Pitäisköhän laittaa se ukko muualle urheilemaan?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Voihan mies oikeastikin olla " huolissaan" pojasta, jos hänen mielestään tuon ikäisen kuuluisi hengata kaikkialla muualla kuin kotona, ei vain taida osata ilmaista sitä oikein.
Yleisestihän ajatellaan, että sellainen ylisosiaalinen kaikkien kaveri, jolla on sata eri harrastusta ja aktiviteettia on jotenkin se ihanne mihin tulisi pyrkiä. Tietokoneella istuminen, kotona viihtyminen puolestaan nörttimäistä ja osoittaa jonkinlaista syrjäytymistä..
Kannattaa puhua sen miehen kanssa, että ajat ovat muuttuneet ja että iso osa nuorista ja lapsista viettää aikaansa netin välityksellä. Sano ihan suoraan, että on hyvin loukkaavaa miten hän puhuu pojastasi ja että mikäli ei pysty poikaasi hyväksymään, niin kannattaa alkaa miettiä muita asumiskuvioita tms.
Tämäkin varmaan osittain totta, silti näkee että sairaalla tavalla kuitenkin nauttii tilanteesta.
Lupasi viedä lapsen synttärilahjaksi mikroautoilemaan, eipä ole näkynyt. Eli ei myöskään itse edesauta kotoilutilannetta vaikka lahja alla odottelemassa. Todennäköisesti ei tule koskaan itse muistamaan enää tätä lupaustaan/lahjaansa. Enkä usko että kukaan muukaan siitä viitsii muistuttaa, taida lapsi sen kanssa mihinkään haluta, jos mies ei itse halua oikeasti viedä.
Musta on myös erikoista miten ei voi pelata vaikka takapihalla sählyä lasten kanssa, koska se kuulemma pitää ansaita? Mun mielestä normaali yhdessäoloa ei kuulu joutua ansaitsemaan, se on sellaista joka pitäisi olla normaaliin perhe- elämään kuuluvaa asiaa. Ilmeisesti hän arvostaa omaa seuraansa suhteellisen korkealle jos se on ansaittavaa etuutta :D :D
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomatonta, kuinka täältä aina löytyy näin sopivia aloituksia!? Ap:n kirjoitus olisi voinu olla minun kirjoittamani. Meillä mies saattaa esim. pyytää poikaa kysymään jotain Whatappissa kavereiltaan ja jos kukaan kavereista ei ole vastannut alle kolmessa sekunnissa, niin alkaa valitus: "Miks sun kysymykseen ei vastata?!", "Eiks sun kavereita kiinnosta sun asiat?!", "Eiks susta pidetä !?!" jne.
Kuulostaa varmaan ihan wt-meinigiltä, mutta mies on itse erittäin menestyvä ja korkeassa asemassa (mutta nuo kasvatustaidot...). Onneksi pojalla tuntuu silti olevan ainakin vielä melko terve ja hyvä itsetunto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita vaikka nimikirjaimet niin Hän tietää kyllä kenestä on kyse :)
Ai vasta silloin?
Kyllä Jumala osaa lukea :D
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta, kuinka täältä aina löytyy näin sopivia aloituksia!? Ap:n kirjoitus olisi voinu olla minun kirjoittamani. Meillä mies saattaa esim. pyytää poikaa kysymään jotain Whatappissa kavereiltaan ja jos kukaan kavereista ei ole vastannut alle kolmessa sekunnissa, niin alkaa valitus: "Miks sun kysymykseen ei vastata?!", "Eiks sun kavereita kiinnosta sun asiat?!", "Eiks susta pidetä !?!" jne.
Kuulostaa varmaan ihan wt-meinigiltä, mutta mies on itse erittäin menestyvä ja korkeassa asemassa (mutta nuo kasvatustaidot...). Onneksi pojalla tuntuu silti olevan ainakin vielä melko terve ja hyvä itsetunto.
Ai siellä samaa, epäilen että meidän kohdalla kyse saattaa olla miehen omasta mukavuudenhalusta, haluaa löhöillä itse häiriöttä, mutta myös jotenkin musta tuntuu että nauttii tilanteesta? Tuleeko sulla samanlaista tunnetta noista sanomisista?
Mietin myös otanko itse liian rankasti vaan, samalla lailla isä saattaisi huolestua lapsensa liiasta sisälläolosta tai kaverittomuudesta, mutta kun ei muuten olla kiinnostuneita, asia keskittyy siihen että toisen pitäisi olla muualla, ei siihen että voisikohan hän tarvita apua tässä asiassa, tai voisiko hänellä olla joku vikana oikeastti tms. Vaan että taas se vaan pelaa, persettään liikauttanut lainkaan huoneestaan, menisi nyt edes "joskus" ulos. Ihan kun ei koskaan kävisi.. HUOH.
AP
Samaa kokenut täällä.
Toivottavasti muistat itse kertoa pojalle, kuinka paljon rakastat ja että hän on sun mielestä
sopiva ja täydellinen juuri sellaisena kuin on :).
Ja sille miehelle voit tietty sanoa, että olet ymmärtänyt jo vähemmälläkin jankuttamisella,
että mitä hän on sanonut ja asia on käsitelty.
Että sitten voi katsoa, että mikä on seuraava valituksen aihe ;).
Tämä siksi, että helpompi erota, kun huomaat koko kusipäisyyden...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokenut täällä.
Toivottavasti muistat itse kertoa pojalle, kuinka paljon rakastat ja että hän on sun mielestä
sopiva ja täydellinen juuri sellaisena kuin on :).Ja sille miehelle voit tietty sanoa, että olet ymmärtänyt jo vähemmälläkin jankuttamisella,
että mitä hän on sanonut ja asia on käsitelty.Että sitten voi katsoa, että mikä on seuraava valituksen aihe ;).
Tämä siksi, että helpompi erota, kun huomaat koko kusipäisyyden...
Kun tämä on jo sanottu. Useasti hän myös loukkaantuu tästä ja toteaa että selvä, senkun pelaa vaan että en puutu enää koskaan. Tätä seuraa hiljainen vaihe kunnes taas parin viikon päästä ihan sama laulu jatkuu sitten kuitenkin. Eli ei auta.
Itseä koskettaa tämä asia siksikin paljon, koska olin aika samassa tilanteessa lapsena. Itse olisin halunnut olla suosittu ja kadehdin niitä joilla oli paljon kavereita. Kuitenkaan en sen kummempaa asian eteen tehnyt koska viihdyin myös yksikseni ja niiden luotettavien kavereiden kanssa. Itse ymmärsin jos silloin etten viihtynyt isoissa porukoissa, vaikka erilaisen temperamentin omaaminen olikin kadehdittavaa.
Olisin siis halunnut olla joka porukkaan helposti liittyvä höpöttelijä, mutta kun en ollut.
Se ei ollut itselleni ominaista.
Mies tietää tämän, mutta tästä huolimatta jaksaa jankuttaa tätä samaa.
Nyt viimeksi sanoin vaan että tuon jankuttaminen on mulle loukkaavaa. Keskustelu päättyi siihen. En jaksa enää kommentoida koko aihetta hälle kun hänen näkökantansa on ylisuppea ja täysin mustavalkoinen. Ei hän ymmärrä ettei introvertistä saa ilman jatkuvaa esittämistä ekstroverttiä koskaan.
Ap M
Vierailija kirjoitti:
Mä olin vähän samanlainen lapsena. Mulla oli paljon kyllä kavereita ja jos halutti ni kyllä se 10 päätä ainakin löyty seuraks pelaamaan kirkkistä.
Mutta ei mua kiinnostanu. Keksin usein tekosyitä, että äiti ei anna lähteä/ollaan mummolassa tms. että sain jäädä kotiin lukemaan kirjoja. Oli jotenkin noloa etten halunnut joka päivä nähdä kavereita, kun osa olisi tehnyt mitä vaan päästäkseen leikkeihin mukaan.
Musta kasvo sitten lopulta ihan normaali nuori ja aikuinen. Pidän ystävistäni ja haluan viettää heidän kanssaan aikaa, mutta kaipaan omaa aikaa välillä jopa niin paljon, että patistan avopuolison viikonloppureissulle, että saan olla itsekseni.
Jokainen tavallaan!
Vähän sama tilanne meneillään juu,
Varsinkin kirkkistä käyvät leikkimässä suurella porukalla, kivaa tuntuu olevan.
Mutta kun ei se vaan joka päivä kiinnosta.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän poika on samanlainen ja voi mikä opettelu siinä onkaan ollut minulle! Että kaikki lapset eivät kaipaakaan koko ajan kavereita. Se on ihan ok, että lapsi haluaa olla yksin. Etenkin, jos lapsi halutessaan saa kavereita. Mutta itselläni kävi aikoinaan niin, että kun olin omissa oloissani viihtyvä tyyppi, tipuin yläasteella ns. kaverien kyydistä. Toiset mennä painatti pitkin kaupunkia limudiskoissa sun muissa ja minulla ei ollutkaan sitä hyvää kaveria ketä pyytää. Yläaste oli vähän tahatonta yksinäisyyttä. Tämän pelko sai minua ainakin usuttamaan poikaa hakemaan kavereita. Ettei hän jää kelkasta ja jää sitten kuitenkin lopulta ilman kaveria. Tässä sitä joutuikin opettelemaan, että kaikille ei välttämättä käy näin, ja vaikka kävisikin, se ei kaikkia edes haittaa.
Vahva veikkaus on, että ukko-kultasi on kuitenkin ollut se tyyppi, josta kaikki tykkää, mutta kukaan ei muista pyytää bileisiin. Hän pelkää kohtalon toisintoa. Tai sitten vain hän ei tajua ja vaatii kovemmalla käskyllä järjen paukutusta päähän. :D Kysy häneltä, että mikä siinä on ongelmana jos lapsi ei luuhaa joka päivä jossain? Mikä hänessä siinä oikeasti haittaa? Jos se ei sinua, lapsen äitiä kerran haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän poika on samanlainen ja voi mikä opettelu siinä onkaan ollut minulle! Että kaikki lapset eivät kaipaakaan koko ajan kavereita. Se on ihan ok, että lapsi haluaa olla yksin. Etenkin, jos lapsi halutessaan saa kavereita. Mutta itselläni kävi aikoinaan niin, että kun olin omissa oloissani viihtyvä tyyppi, tipuin yläasteella ns. kaverien kyydistä. Toiset mennä painatti pitkin kaupunkia limudiskoissa sun muissa ja minulla ei ollutkaan sitä hyvää kaveria ketä pyytää. Yläaste oli vähän tahatonta yksinäisyyttä. Tämän pelko sai minua ainakin usuttamaan poikaa hakemaan kavereita. Ettei hän jää kelkasta ja jää sitten kuitenkin lopulta ilman kaveria. Tässä sitä joutuikin opettelemaan, että kaikille ei välttämättä käy näin, ja vaikka kävisikin, se ei kaikkia edes haittaa.
Vahva veikkaus on, että ukko-kultasi on kuitenkin ollut se tyyppi, josta kaikki tykkää, mutta kukaan ei muista pyytää bileisiin. Hän pelkää kohtalon toisintoa. Tai sitten vain hän ei tajua ja vaatii kovemmalla käskyllä järjen paukutusta päähän. :D Kysy häneltä, että mikä siinä on ongelmana jos lapsi ei luuhaa joka päivä jossain? Mikä hänessä siinä oikeasti haittaa? Jos se ei sinua, lapsen äitiä kerran haittaa.
Voi olla että veikkauksesi on hyvinkin oikea, nykyäänkin useat pappa-seuran grilli illat menneet ohi, tai huomattu kun naamakirjaan postaillaan mökeiltä paljukuvia. Tavallaan en ihmettele, on suhteellisen omahyväinen puheissaan, pihi ja ahne :D
Tarkoittaa suomeksi sitä että kekkulispäissään puhuu kovaan ääneen vain itsestään, juo ja syö mielellään pappa-seurain eväät, viemättä itse mitään tuliaisia koskaan.
Mutta joo, on kysytty tuota ja hän on tähän vastannut ettei tiedä mikä häntä siinä pohjimmiltaan vaivaa, epäili heikkona hetkenään itse että olisi kateellinen kaikista nykyajan peleistä ja vempeleistä joita ei omana lapsuusaikana ollut. En kyllä oikein tätäkään ymmärrä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se nyt ole aika selvä, että miehesi itse oli kaveriton lapsena (ja nähtävästi edelleen suhteellisen vahvasti) ja projisoi omat tuntemuksensa sinun poikaasi, vaikka heidän kahden välillään nyt on aika iso ero sen suhteen, että siinä missä sinun poikasi nähtävästi nauttii enemmän omissa oloissaan olemisesta miehesi taas ei.
Se on sinun mietinnässäsi mitä aiot tehdä. Kuulostaa aika raskaalta kun miehen tajuntaan ei tunnu uppoavan sanottu, olisi edes hiljaa vaikkei kyseenalaistaisi sanomaansa...
Mielestäni elämä oli niin erilaista ennen. Sano se ukollesi. Ei lapset enää ravaa toistensa luona samalla tavalla, eikä notku ulkona, vaan iso aika menee tietokoneen äärellä kotona. Oli se sitten hyvä tai ei.
Sinä olet äiti ja sinun kuuluu suojella lastasi miehen kiusaamiselta. Lapselle on todella kurjaa jos omassa kodissa koko ajan moititaan. Poikasi ei ole enää pieni ja ymmärtää miehen kettuilun.
Juttele vielä miehen kanssa asiasta ja sano että jos ei pojan mollaaminen/vähättely lopu mies joutuu muuttamaan pois. Mieti omalle kohdallesi olisiko ollut lapsena kivaa kasvaa tuollaisen isäpuolen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokenut täällä.
Toivottavasti muistat itse kertoa pojalle, kuinka paljon rakastat ja että hän on sun mielestä
sopiva ja täydellinen juuri sellaisena kuin on :).Ja sille miehelle voit tietty sanoa, että olet ymmärtänyt jo vähemmälläkin jankuttamisella,
että mitä hän on sanonut ja asia on käsitelty.Että sitten voi katsoa, että mikä on seuraava valituksen aihe ;).
Tämä siksi, että helpompi erota, kun huomaat koko kusipäisyyden...Kun tämä on jo sanottu. Useasti hän myös loukkaantuu tästä ja toteaa että selvä, senkun pelaa vaan että en puutu enää koskaan. Tätä seuraa hiljainen vaihe kunnes taas parin viikon päästä ihan sama laulu jatkuu sitten kuitenkin. Eli ei auta.
Itseä koskettaa tämä asia siksikin paljon, koska olin aika samassa tilanteessa lapsena. Itse olisin halunnut olla suosittu ja kadehdin niitä joilla oli paljon kavereita. Kuitenkaan en sen kummempaa asian eteen tehnyt koska viihdyin myös yksikseni ja niiden luotettavien kavereiden kanssa. Itse ymmärsin jos silloin etten viihtynyt isoissa porukoissa, vaikka erilaisen temperamentin omaaminen olikin kadehdittavaa.
Olisin siis halunnut olla joka porukkaan helposti liittyvä höpöttelijä, mutta kun en ollut.
Se ei ollut itselleni ominaista.
Mies tietää tämän, mutta tästä huolimatta jaksaa jankuttaa tätä samaa.
Nyt viimeksi sanoin vaan että tuon jankuttaminen on mulle loukkaavaa. Keskustelu päättyi siihen. En jaksa enää kommentoida koko aihetta hälle kun hänen näkökantansa on ylisuppea ja täysin mustavalkoinen. Ei hän ymmärrä ettei introvertistä saa ilman jatkuvaa esittämistä ekstroverttiä koskaan.Ap M
Joka porukkaan helposti liittyvä höpöttelijä ei ehkä saa tilaisuutta syventää ystävyyssuhteitaan, koska on "kaikkien kaveri". Loppujen lopuksi vain yhden tai muutaman kaverin kanssa pääsee turvallisempaan ja syvempään ystävyyteen, koska aika ei millään riitä monille yhtä aikaa. Vaikka olisi kuinka pidetty ja hyvä tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokenut täällä.
Toivottavasti muistat itse kertoa pojalle, kuinka paljon rakastat ja että hän on sun mielestä
sopiva ja täydellinen juuri sellaisena kuin on :).Ja sille miehelle voit tietty sanoa, että olet ymmärtänyt jo vähemmälläkin jankuttamisella,
että mitä hän on sanonut ja asia on käsitelty.Että sitten voi katsoa, että mikä on seuraava valituksen aihe ;).
Tämä siksi, että helpompi erota, kun huomaat koko kusipäisyyden...Kun tämä on jo sanottu. Useasti hän myös loukkaantuu tästä ja toteaa että selvä, senkun pelaa vaan että en puutu enää koskaan. Tätä seuraa hiljainen vaihe kunnes taas parin viikon päästä ihan sama laulu jatkuu sitten kuitenkin. Eli ei auta.
Itseä koskettaa tämä asia siksikin paljon, koska olin aika samassa tilanteessa lapsena. Itse olisin halunnut olla suosittu ja kadehdin niitä joilla oli paljon kavereita. Kuitenkaan en sen kummempaa asian eteen tehnyt koska viihdyin myös yksikseni ja niiden luotettavien kavereiden kanssa. Itse ymmärsin jos silloin etten viihtynyt isoissa porukoissa, vaikka erilaisen temperamentin omaaminen olikin kadehdittavaa.
Olisin siis halunnut olla joka porukkaan helposti liittyvä höpöttelijä, mutta kun en ollut.
Se ei ollut itselleni ominaista.
Mies tietää tämän, mutta tästä huolimatta jaksaa jankuttaa tätä samaa.
Nyt viimeksi sanoin vaan että tuon jankuttaminen on mulle loukkaavaa. Keskustelu päättyi siihen. En jaksa enää kommentoida koko aihetta hälle kun hänen näkökantansa on ylisuppea ja täysin mustavalkoinen. Ei hän ymmärrä ettei introvertistä saa ilman jatkuvaa esittämistä ekstroverttiä koskaan.Ap M
Uskon, että tilanne voi iän myötä muuttua. Lapsena kavereiden joukossa innokkaasti pyörivä voi murrosiässä vetäytyä omaan rauhaan (kavereita olisi, mutta oitse ei halua mennä nuorten rientoihin) ja aikuisempana ja "herätä eloon ulospäin". Perheen perustamisen myötä voi taas tulla rauhoittuminen ja ekstroverttiys, ettei oikein jaksaisi olla kuin perheen kanssa ja kotona. Vanhemmiten voi taas iskeä uusi villitys rientoihin ja kaveerauksiin. Tai niin päin, että lapsena viihtyy kotona ja heräilee vasta aikuisiällä ulkomaailmaan, kun on tarpeeksi kauna saanut olla rauhassa ja "kerätä voimia". Aikuisena voikin olla joka paikassa ja porukassa intomielin, eikä kotona kiinnosta kuin kääntyä tai kutsua sinne koko joukko yks jos toinen päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokenut täällä.
Toivottavasti muistat itse kertoa pojalle, kuinka paljon rakastat ja että hän on sun mielestä
sopiva ja täydellinen juuri sellaisena kuin on :).Ja sille miehelle voit tietty sanoa, että olet ymmärtänyt jo vähemmälläkin jankuttamisella,
että mitä hän on sanonut ja asia on käsitelty.Että sitten voi katsoa, että mikä on seuraava valituksen aihe ;).
Tämä siksi, että helpompi erota, kun huomaat koko kusipäisyyden...Kun tämä on jo sanottu. Useasti hän myös loukkaantuu tästä ja toteaa että selvä, senkun pelaa vaan että en puutu enää koskaan. Tätä seuraa hiljainen vaihe kunnes taas parin viikon päästä ihan sama laulu jatkuu sitten kuitenkin. Eli ei auta.
Itseä koskettaa tämä asia siksikin paljon, koska olin aika samassa tilanteessa lapsena. Itse olisin halunnut olla suosittu ja kadehdin niitä joilla oli paljon kavereita. Kuitenkaan en sen kummempaa asian eteen tehnyt koska viihdyin myös yksikseni ja niiden luotettavien kavereiden kanssa. Itse ymmärsin jos silloin etten viihtynyt isoissa porukoissa, vaikka erilaisen temperamentin omaaminen olikin kadehdittavaa.
Olisin siis halunnut olla joka porukkaan helposti liittyvä höpöttelijä, mutta kun en ollut.
Se ei ollut itselleni ominaista.
Mies tietää tämän, mutta tästä huolimatta jaksaa jankuttaa tätä samaa.
Nyt viimeksi sanoin vaan että tuon jankuttaminen on mulle loukkaavaa. Keskustelu päättyi siihen. En jaksa enää kommentoida koko aihetta hälle kun hänen näkökantansa on ylisuppea ja täysin mustavalkoinen. Ei hän ymmärrä ettei introvertistä saa ilman jatkuvaa esittämistä ekstroverttiä koskaan.Ap M
Joka porukkaan helposti liittyvä höpöttelijä ei ehkä saa tilaisuutta syventää ystävyyssuhteitaan, koska on "kaikkien kaveri". Loppujen lopuksi vain yhden tai muutaman kaverin kanssa pääsee turvallisempaan ja syvempään ystävyyteen, koska aika ei millään riitä monille yhtä aikaa. Vaikka olisi kuinka pidetty ja hyvä tyyppi.
Samaa mieltä.
Itsellä ne muutama sama vanha kaveri edelleen. Ollaan toistemme lasten kummeja ja pidellään vuodenkin taukojen jälkeen iltamia ja reissaillaan. Joskus harvemmin, joskus useammin. Mut tästä poppoosta tietää että aina ne on olemassa. Että eivät ole olleet läpikulkumatkalla.
Ap
Seuraavan kerran kun mies valittaa asiasta, lähdette pojan kanssa viikoksi ulkomaille.
Saa sitten olla omassa ylhäisessä seurassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokenut täällä.
Toivottavasti muistat itse kertoa pojalle, kuinka paljon rakastat ja että hän on sun mielestä
sopiva ja täydellinen juuri sellaisena kuin on :).Ja sille miehelle voit tietty sanoa, että olet ymmärtänyt jo vähemmälläkin jankuttamisella,
että mitä hän on sanonut ja asia on käsitelty.Että sitten voi katsoa, että mikä on seuraava valituksen aihe ;).
Tämä siksi, että helpompi erota, kun huomaat koko kusipäisyyden...Kun tämä on jo sanottu. Useasti hän myös loukkaantuu tästä ja toteaa että selvä, senkun pelaa vaan että en puutu enää koskaan. Tätä seuraa hiljainen vaihe kunnes taas parin viikon päästä ihan sama laulu jatkuu sitten kuitenkin. Eli ei auta.
Itseä koskettaa tämä asia siksikin paljon, koska olin aika samassa tilanteessa lapsena. Itse olisin halunnut olla suosittu ja kadehdin niitä joilla oli paljon kavereita. Kuitenkaan en sen kummempaa asian eteen tehnyt koska viihdyin myös yksikseni ja niiden luotettavien kavereiden kanssa. Itse ymmärsin jos silloin etten viihtynyt isoissa porukoissa, vaikka erilaisen temperamentin omaaminen olikin kadehdittavaa.
Olisin siis halunnut olla joka porukkaan helposti liittyvä höpöttelijä, mutta kun en ollut.
Se ei ollut itselleni ominaista.
Mies tietää tämän, mutta tästä huolimatta jaksaa jankuttaa tätä samaa.
Nyt viimeksi sanoin vaan että tuon jankuttaminen on mulle loukkaavaa. Keskustelu päättyi siihen. En jaksa enää kommentoida koko aihetta hälle kun hänen näkökantansa on ylisuppea ja täysin mustavalkoinen. Ei hän ymmärrä ettei introvertistä saa ilman jatkuvaa esittämistä ekstroverttiä koskaan.Ap M
Uskon, että tilanne voi iän myötä muuttua. Lapsena kavereiden joukossa innokkaasti pyörivä voi murrosiässä vetäytyä omaan rauhaan (kavereita olisi, mutta oitse ei halua mennä nuorten rientoihin) ja aikuisempana ja "herätä eloon ulospäin". Perheen perustamisen myötä voi taas tulla rauhoittuminen ja ekstroverttiys, ettei oikein jaksaisi olla kuin perheen kanssa ja kotona. Vanhemmiten voi taas iskeä uusi villitys rientoihin ja kaveerauksiin. Tai niin päin, että lapsena viihtyy kotona ja heräilee vasta aikuisiällä ulkomaailmaan, kun on tarpeeksi kauna saanut olla rauhassa ja "kerätä voimia". Aikuisena voikin olla joka paikassa ja porukassa intomielin, eikä kotona kiinnosta kuin kääntyä tai kutsua sinne koko joukko yks jos toinen päivä.
Joo siis tästä olen samaa mieltä kuitenkin kyllä. Tilanteet muuttuu, ihminen muuttuu ja kasvaa. Pitää vaan mennä sen hetken tilanteen mukaan eikä pakottaa itselle sopimattomaan muottiin.
Ap
Ei niitä kavereita tarvitse laumoittain olla, vaikka sitä koulussakin auna toitotetaan, että suuri ystäväpiiri ehkäisee syrjäytymistä.
Mä olen tyytyväinen, että teinit viihtyy kotona. Nuoremmalla on paljon kavereita ja hekin viihtyvät meillä. Myös urheilee 4x3 h viikossa, + bändiharrastus, on sosiaalinen ja näkyvillä ja pitää kavereihinsa yhteyttä.
Vanhemmalla on taas eskarista saakka valikoitunut 3 kaveria, joiden kanssa satunnaisesti hengailee. Koulun jälkeen ei edes, joka viikko. Ellei oteta huomioon, että netin yli samojen kanssa juttelee jatkuvasti. Ovat toisilleen läsnä, vaikka eri pelejä, eri porukoissa pelaisivatkin. Lapsi on myös pelatessa saanut uusia ystäviä ympärimaailmaa ja Suomea, osan kanssa tavanneetkin (vanhempien silmien alla, ekat kerrat). Hän on myös sosiaalineb, mutta toisella tavalla. Liikunan puute harmittaa mua kyllä..
Ei mulla itselläkään ole kummosesti kavereita. Mä viihdyn mieheni kanssa ja satunnaisesti istutaan iltaa tietyllä likkaporukalla. En tarvii sillai ihmisiä ympärilleni. Toisin taas mieheni, hän treffailee kavereitaan useamman kerran viikossa ja nyhjöttää mun kanssa höpisten. :)
Näin me ollaan erilaisia. Toivottavasti mieheskin tajuaa tuon äkkiä.
Voisithan sä kysästä(ellei urheile jo muualla), että mikä tilanteessa häiritsee? Missä ne hänen suuret ystäväjoukot ovat? Voisiko isäpuoli touhuta lapsen kanssa? Lähteä lenkille, uimaan, vaikka frisbeetä heittelemään jos ei muuta? Voisiko isäpuoli olla aikuiskaveri lapselle? Luottoaikuisiakin tarvitaan.
Jos et dumppaa nyt arvostelevaa isäpuolta voi tuo poika yläkouluun päätyessään alkaa ostarilla hengailun, koska ei halua olla kotona isäpuolen arvosteltavana. Siinä ei kehitytä aikanaan luonnontieteiden tohtoriksi ellei tutkinnolla tarkoiteta puisto-osaston kemistiä ja elämänkoulun kriminaalitutkintoa. Oloneuvos ja taivaanrannanmaalari ovat näiden tutkintolinjojen vaarattomimmat vaihtoehdot, mutta tietänet mitä tarkoitan.
Sitä paitsi mun mielestä tuollainen nörttipoika on unelmamiesystävä noin niinkuin isona sulhasehdokkaana.
Tuollaiset ovat ainakin mun makuun. Ja sen isäpuolen voisi hyväksyä vielä perheeseen jos hän lakkaisi parjaamasta ja sen sijaan veisi pojan vaikka johonkin liikunnalliseen harrastukseen, esim. frisbee-golfaamaan, suunnistamaan tms. jonkin älyllisemmän liikunnan pariin, jossa yhdistyy isäpuolelle mieleinen urheilullisuus ja pojalle mieluinen älyllisyys.
Sen sijaan jos ei mitään tapahdu se on goodbye isäpuolelle. Voithan sinäkin löytää pojalle toisenlaisen miehen. Esim. oma miesystäväni on sekä lahjakas urheilussa että tietotekniikassa, tosin nykyisin sohvaperunoitunut :)
Hyviä ihania vinkkejä.
Tuossa muutamassa kehoitetaan laittamaan isäpuoli tekemään lapsen kanssa, tästähän aiemmin mainitsin sivuten että isäpuolen seura on siis hänen mielestään ansaittava.
Eli mitä se nyt sitten ikinä sisällään pitääkään, niin hänen tulee olla sitä mieltä että lapsi on ansainnut hänen seuransa vaikka sitten sinne uimahalliin tai pihan sählypeliin.
Tämä olikin alunperin tarkoitus, että alkaisivat puuhaamaan jotain välillä yhdessä. Siksi tuo synttärilahjakin valittiin kahden keskiseksi mikroautoiluksi. Nyt vaan näyttää siltä että koko pohja taas unohtui ja alkoi sama laulu uudelleen ennen kuin ehti edes kokeilla miten saa itseään, sekä lasta liikkeelle jonkin yhteisen mieluisan tekemisen ohella.
Pelkään tosiaan myös että lapi alkaa yläkouluun siirtyessään tosiaan vehtaamaan ostareilla ja päätyy fiksuudestaan huolimatta ihan toisenlaiseen todellisuuteen kuin on toivottu. Missään nimessä en halua että kotona on epämukava olla ja sem takia ajaudutaan väärille teille. Tästä syystä juuri on varmaan tehtävä nyt suurempaa siirtoa jottei aiheuta toisen lopuelämälle hallaa joka olisi vielä estettävissä näiltä osin.
AP
Jostain syystä mä luulen samaa.
Miehellä on tapana liioitella, myös kertoo joskus muiden tarinoita ominaan, taikka päinvastoin jos onkin kyseessä jtn epäedullista.
Täytyy miettiä mitä tässä tekee.
AP