Mies arvostelee lapsen kaverittomuutta :(

Mies arvostelee toistuvasti lapsen kaverittomuutta :(
Lapsi 13v käy toisinaan kahden kaverinsa kanssa pihalla, tai muutoin pyöräilemässä.
Usein kuitenkin viihtyy kotosalla, ei kaipaa sen kummempaa seuraa.
Pelailee ja tekee läksyt.

Mies on nyt toistuvasti, useamman vuoden huomautellut että vois mennä ulos, miksei tolla ole kavereita, siinä on jotain vikaa kun sillä ei ole kavereita. Ei se varmaan saa kavereita, mietippä että MIKSI, mistähän johtuu kuule ymym. Kertoilee myös samaan syssyyn tarinoita kuten: "Itse kun olin tuon ikäinen niin plaaplaa, ei paljon kotona näkynyt ja olin kavereilla kaikki ajat. Harrastin yleisurheilua, jalkapalloa, partiota ja olin kaikissa koulun joukkuissa pesäpallosta bridgeen ja olin kaikista paras jokoa lajissa. Mulla oli kymmenittäin kavereita ja olin aina jossain plaaplaa. Huomauttelee asiasta siis ihan viikoittain ja samaan syssyyn tää omakehusessio yleensä perään.

Olen sanonut tästä että tuo loukkaa mua, enkä jaksa enää selittää uudestaan ja uudestaan että ihmisillä on erilaisia temperamentteja. Kaikki ei viihdy ihmisten kanssa samalla tavalla eivätkä ole kiinnostuneita liikunnallisesta suorittamisesta. Poika on enemmän tietoteknisesti ja matemaattisesti lahjakas, hoitaa koulunsa hyvin ja tykkää tehdä esim erilaisia kemiallisia kokeita kotona, kokata ym.
Hän ei nyt vaan sitä seuraa niin kovasti kaipaa ja on mielellään kotona. Että anna olla. Hyvä vaan että tossa vaiheessa vielä viihtyy kotona.

Niin ei, taaaaaaas eilen aloitti saman.
Arvatenkaan mies ei ole lapsen isä, tietenkään.
Mä en vaan enää jaksa kuunnella tota. Tulee niin paha mieli. Ja olen siis tämän sanonut miehhelle mielestäni erittäin selvästi useamman kerran.

Plus, mistäs hitosta mä sille kavereita nyt edes hommaan, jos häntä itseä ei kiinnosta, pitäiskö työntää väkisin yksin ulos joka päivä tonne hiippailemaan pimeään ja märkään iltaisin.
Pari iltaa viikossa on kavereidensa kanssa, loput kotona.

Mies itse makaa koko päivän sängyssä töistä tultuaan. Käy syömässä välillä, muuten makaa. Noista kymmenistä urheilukavereista ei ole näkynyt meidän suhteen aikana merkkiäkään, pari möhömahaista löytyy, joita heitäkään ei näe kuin kerran vuodessa max.
Mielestäni, vaikka olisit mikä tahansa pietarsaaren salama ollut 15-30 vuotta sitten, ei ole paljon varaa sanoa toisten ulkoiluista jos oma esimerkki on tuo. Äärimmäisen ristiriitaista.

Ärsyttää. Millä mä saan taottua sen kaaliin että lopettaa tuon lapsen arvostelun.
Lapsi menossa yläasteelle syksyllä ja pelkään että tilanne tässä muuttuu, varsinkin jos isäpuoli on aina sössöttämässä mikesi kavereita ole, tuskin ennen pitkään enää kotona viihtyy.

Pitäisköhän laittaa se ukko muualle urheilemaan?