Lue keskustelun säännöt.
Kotiäiti kertoi burnoutistaan
30.03.2016 |
Hän sai noin kahden vuoden ikäeroilla "vain" kolme lasta. Mies teki matkatöitä entiseen tapaansa ja ansaitsi hyvin. Heillä ei ollut taloudellisia huolia.
Raskaudet sujuivat normaalisti. Lapset sairastivat tavalliset lastentaudit. Sukulaiset asuivat kaukana, eikä heistä ollut tukemaan. Yhdellä lapsista oli koliikkia. Äiti heräili viisi vuotta peräjälkeen yöllä tiheään tai vähintään kahden-kolmen tunnin välein hän havahtui hereille. Muuten ei ollut uniongelmia tai unettomuutta ja nukkui pätkissä aina kun voi. Koliikkilapsen kanssa oli myös illasta aamuyöhön kanniskelua. Mies auttoi silloin kun oli kotona. Äiti jaksoi joten kuten päivästä toiseen ja vuodesta toiseenkin. Hän huomasi jossain vaiheessa, että ei ollut yli viiteen vuoteen käynyt viihteellä tai kauppareissua kauempana ilman lapsia. Omat harrastuksetkin olivat saaneet jäädä. Lapsilla oli joitakin sairauksia ja aikaa meni erikoislääkäreillä tutkimuksissakin, mutta onneksi ei mitään kovin vakavaa ollut. Äiti itsekin tarvitsi välillä lääkäriä.
Nuorin lapsista meni kerhoon kolme vuotiaana ja päiväkotiin neljä vuotiaana. Äiti sai ekaa kertaa omaa aikaa sekä aikaa yhdessä miehensä kanssa (mies oli välillä päivällä kotona työmatkojen välissä, kun lapset olivat muualla ja he kävivät esim ulkona syömässä). Hän ei puhunut burnoutistaan, vaan katsoi, että oli hyvä, että lapsia hoiti kerrankin joku muukin kuin hän, mutta hän vain ei tahtonut palata töihin.
Äiti ei palannut työelämään ennenkuin nuorinkin meni toiselle luokalle kouluun. Hän ei tahtonut elää yksin vastaten työstä ja lapsista, silloin kun mies oli työmatkoilla. Hän tahtoi omaa aikaa. Hän huomasi kaiken mitä ilman oli joutunut elämään. Monet hyvän tukiverkon omaavat äidit olivat saaneet omaa aikaa kotivuosinaankin. Heilläkin oli käynyt lapsia leikkimässä, mutta kaikille omille lapsille ei vain ollut löytynyt hoitajaa yhtaikaa, jotta olisi voinut tehdä jotain ei niin lapsille sopivaa vain vaihtelun vuoksi.
Hän kaivoi vanhat harrastuksensa naftaliinista, jolloin suku paheksui ja piti häntä työtä vieroksuvana. Ei hän heti ollut tajunnutkaan, että miten tööt oli ollut. Muistikin pätki, mutta palaili harrastusten ja joutilaisuuden avulla. Vuosikausien väsymyksestä täytyi ehtiä palautumaan. Burnout jätti pysyvät jäljet. Hän ei lakannut tekemästä mitään perheensä kanannalta tarpeellista, mutta lepäsi ja nautti, kun sai oma aikaa. Ei ollut enää ansiokas veronmaksaja.
Jotkut kokevat, että työ on omaa aikaa pikkulapsivaiheessa. Varmasti näin voi olalkin, mutta se ei sovi neuvoksi äidille, joka vastaa melkein yksin koko perheestä univelkaisena. Äiti sairastivälillä itsekin ja joutui silloinkin huolehtiman muista.
Kommentit (27)
Ja mikä esti palkkaamasta apua sinne kotiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei äiti-ihmisen burnoutista saa puhua. Oma vika, oma valinta, olisit tehnyt toisin. Äidin on pakko jaksaa. Eikä saa olla väsynyt. Joillain on vielä huonommin asiat!
Hän yritti palkata, mutta ei ollut oikeina ajankohtina apua saatavilla. Hän yritti kotiäitirinkiä, mutta ei jaksanut sitäkään, kun ei ne toiset äidit olleet kovin innostuneita ja heidän lapsilleen oli isovanhemmat helpompi tapa. Laittoi lapset päivähoitoon, kun mikään muu järjestely ei onnistunut. Vanhin lapsista meni hoitoon vasta viisi vuotiaana. Jaksoi siis hoitaa itse varsin kauan.
ap
Mistä näitä kotiäiti-ruikutuksia nyt sikiää? Jatkuvasti sama valitusvirsi menossa. Ja kyllä, ihan itse on tilanteensa valinnut.
Ymmärrän kyllä äidin väsymyksen ja töihin saa olla menemättä, jos se on taloudellisesti mahdollista. Perheiden tilanteet erovat, mutta loppujen lopuksi tuolle äidille kertyi todellinen oman ajan runsaus - ei siis vauvavuosina vaan niiden jälkeen.
Siinä muut ovat painaneet vähillä unilla töissä, harrastukset on jäänyt monelta muultakin jne. Ei tämä siis ollut varsinainen selviytymistarina, vaan ihan tavallinen tarina; äidin ratkaisu vain oli erilainen ja hän voisi olla onnellinen, että se oli mahdollista. Häneltä ehkä puuttuivat tukiverkot, mutta vastaavasti mies pystyi elättämään ja hyväksyi kotona toipumisen ja töihinkin paluu onnitui, vaikka kotona olo venyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pukata noin monta penskaa ulos jos ei niistä jaksa pitää huolta. Ne jalat voi kato pitää ristissä jos ei "halua syödä karkkia papereineen "
Olen onnellinen hänen puolestaan, enkä ymmärrä sukulaistensa naljailua. Eiväthän he olleet läsnä pikkulapsiaikanakaan, joten miksi avata suunsa työhön palaamisen hitaudestakaan? Hyvä, että äiti osasi ottaa omaa aikaa silloin, kun lapset saivat hyvää hoitoa päiväkodissa. Äiti palautui ilman masennus tai muita lääkkeitä burnautistaan, vain kuuntelemalla omia tarpeitaan. Vuosikausia jatkunut pätkittäinen uni aihutti muistinkin hajaantumista. Ihmettelinkin välillä hänen puheitaan, joissa sanat menivät väsymyksestä sekaisin. Ansaittua lomaa ja itsensä uudelleen kokoamista, sanon minä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan kirjoita ystävästään noin uhriutuvasti. Taitaa olla oma tarinasi, ap?
Vierailija kirjoitti:
Olen onnellinen hänen puolestaan, enkä ymmärrä sukulaistensa naljailua. Eiväthän he olleet läsnä pikkulapsiaikanakaan, joten miksi avata suunsa työhön palaamisen hitaudestakaan? Hyvä, että äiti osasi ottaa omaa aikaa silloin, kun lapset saivat hyvää hoitoa päiväkodissa. Äiti palautui ilman masennus tai muita lääkkeitä burnautistaan, vain kuuntelemalla omia tarpeitaan. Vuosikausia jatkunut pätkittäinen uni aihutti muistinkin hajaantumista. Ihmettelinkin välillä hänen puheitaan, joissa sanat menivät väsymyksestä sekaisin. Ansaittua lomaa ja itsensä uudelleen kokoamista, sanon minä.
ap
Varmaan oli väsynyt jo toisen lapsen jälkeen, miksi kolmas jatkoksi niin nopeasti? Ja kyllä itsekin ihmettelin sukulaisnaista joka hoiti vielä alakoululaisia "kotona", kotona kävi kuitenkin siivooja ja ruuat ostettiin herkkuhyllyltä valmiina. Kerkesi askarrella kaikenlaista kivaa. Ihan mukavaa varmaan, mutta mies ei vaan jostain syystä jaksanut katsella, hän oli siinä tapauksessa se joka suorimmin huomautti kotona oleilusta, ei suku. Kylläpä ne yövalvomiset monesti rasittaa myös sitä työssäkäyvää, en jaksa kotiäitiä sääliä joka voi nokosia ottaa lasten kanssa päivällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kahden vaippaikäisen kanssa olin töissä, pätkätyöhön piti mennä takaisin jos halusi ammatissa edetä. Niitä verkkoja ei ollut ja mies matkusti paljon. Löysin mannerheimin ja väestöliiton hoitajat apuun. En jaksa hirveästi sääliä em. naista, pienten kanssa on raskasta, tuskin kotona aikaa viettäen ainakaan raskaampaa kuin vielä vaativaa työtä tehden. Ja jos masennusta tuntee potevansa miksi kärsiä vuosikausia ilman apua kun rahaa on mennä terapiaan ja lääkärille. Ei lyhytaikaiset mielialalääkkeet ihmistä pilaa, enemmän voi olla haittaa kulkea vuosikausia Zombiena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkomailla onkin helpompaa olla kotirouva. Kukaan ei kysele, että miksi kuskaan lapsia päivät pitkät kouluun, kotiin, kavereille ja harrastuksiin. On vanhempainaktiviteettejakin, eikä jäädä samalla tavalla yksin kuin Suomessa. Koulun ja kodin yhteistyötäkin on enemmän.
Ruikutus pois, jos tekee monta lasta 1-2 vuoden välein! Minä olen muuten ymmärtäväinen ihminen, mutta kun lyhyestä ikävälistä kärsii sekä äiti että lapset (siitä on tutkimustuloksiakin), niin onko järkeä vetää kaikki samaan könttään. Onhan se juu kiva kun lapsista on seuraa toisilleen, mutta entä se, kun äiti on ihan sumussa vuosia? Onko se hyväksi lapsille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pukata noin monta penskaa ulos jos ei niistä jaksa pitää huolta. Ne jalat voi kato pitää ristissä jos ei "halua syödä karkkia papereineen "
Eivät ihmiset osaa ajatella tulevaisuutta tai kantaa vastuuta tekosistaan.
Penskoja on pakko pukata pihalla jatkuvalla syötöllä ja sitten itkeä, kun ei niistä pysty huolehtimaan.
Kuka säälii? En minä ainakaan. Ei hänkään sääliä ole kaivannut. Varmaankin kerroin tästä ja ihan luvan kanssa, koska on vähän erilainen tarina ja sinänsä positiivinenkin. Kyllä hän niitä töitä ehtii vieläkin tehdä. Olen jäänyt äitiyslomalle ja hän tuli tuuraajakseni. Terve vaan, hän kertoi tästä palstastakin, joten tuleekohan kommentoimaan tai ehkä ei kun on kiireinen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla onkin helpompaa olla kotirouva. Kukaan ei kysele, että miksi kuskaan lapsia päivät pitkät kouluun, kotiin, kavereille ja harrastuksiin. On vanhempainaktiviteettejakin, eikä jäädä samalla tavalla yksin kuin Suomessa. Koulun ja kodin yhteistyötäkin on enemmän.
Tunnetko olosi tarpeelliseksi? Suomalaiselle naiselle kotona oleminen ilman sivussa tehtävää järkevää työtä vaan on yleensä hieman epämiellyttävää. Jos isoäitejä myöten on totuttu työssäkäyvään malliin ei ole luontevaa ruveta kodinhengettäreksi. Eikä niin kauhean turvallistakaan, kulttuurissa jossa puolet liitoista päättyy eroon, nuoremmissa ikäluokissa koko ajan suurempi osa.
Vierailija kirjoitti:
Hän yritti palkata, mutta ei ollut oikeina ajankohtina apua saatavilla. Hän yritti kotiäitirinkiä, mutta ei jaksanut sitäkään, kun ei ne toiset äidit olleet kovin innostuneita ja heidän lapsilleen oli isovanhemmat helpompi tapa. Laittoi lapset päivähoitoon, kun mikään muu järjestely ei onnistunut. Vanhin lapsista meni hoitoon vasta viisi vuotiaana. Jaksoi siis hoitaa itse varsin kauan.
ap
Minä oikeina ajankohtina? Yölläkö? Kyllä niitä hoitajia ihan takuulla saa jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen onnellinen hänen puolestaan, enkä ymmärrä sukulaistensa naljailua. Eiväthän he olleet läsnä pikkulapsiaikanakaan, joten miksi avata suunsa työhön palaamisen hitaudestakaan? Hyvä, että äiti osasi ottaa omaa aikaa silloin, kun lapset saivat hyvää hoitoa päiväkodissa. Äiti palautui ilman masennus tai muita lääkkeitä burnautistaan, vain kuuntelemalla omia tarpeitaan. Vuosikausia jatkunut pätkittäinen uni aihutti muistinkin hajaantumista. Ihmettelinkin välillä hänen puheitaan, joissa sanat menivät väsymyksestä sekaisin. Ansaittua lomaa ja itsensä uudelleen kokoamista, sanon minä.
ap
Kyllä minäkin naljaisin. Uskomatonta valitusta. Kehtaat edes valittaa siitä, uskomatonta.
En ymmärtänyt, mikä oli tarinan pointti? Kotiäiti väsyi, mutta muuta en ymmärtänyt.
Oma valinta...