Alan epäröidä eroa :S

Hienoa, että lähdet noin huonosta suhteesta. Häpeä kannattaa unohtaa etkä todellakaan ole luovuttaja! Ihme, että olet jaksanut. Jos olet selvinnyt noin kamalassa suhteessa sen verran hyvin, että sinulla on voimia lähteä, niin pärjäät ihan varmasti paremmin yksin. Nyt on vaikeata, mutta kun aikaa kuluu, tajuat lähtemisen ehdottomasti paras vaihtoehto. Haleja ja jaksamista :)

Siis olen löytänyt asunnon ja otin sen vastaan, mutta emme ole vielä virallisesti eronneet. Tarkoitus olisi muuttaa tavaroita nyt viikonloppuna. Vielä pari päivää sitten pyysin miestäni ottamaan sen aggressiivisuutensa ja raivarinsa vakavasti ja ihan kuin hän olisi jotain tajunnutkin miettiä. Ja noin viikko sitten hän taas potki ja löi mua viimeksi aamukiireiden vuoksi (laittoi sen stressaavan kiireen minun syykseni ja rupesi lyömään) sekä myöa ainakin toisen kerran viimeisimmän viikon sisään muistaakseni löi kovaa nyrkillä muutamia kertoja olkavarteen tai reiteen, kun istuin vieressä autossa. Mutta: meillä ei ole ollut melkein kolmeen vuoteen enää seksiä ja nyt kuukauden sisään hän on halannut ehkä kolme-neljä kertaa ja osoittanut lempeyttä ja ystävällisyyttä. Olenko liian kärsimätön, kun olen näin hätäisesti eroamassa? Mies siis ei suostu terapiaankaan jne. Mutta oisinko voinut tehdä vielä jotain toisin?

Vierailija kirjoitti:

Hienoa, että lähdet noin huonosta suhteesta. Häpeä kannattaa unohtaa etkä todellakaan ole luovuttaja! Ihme, että olet jaksanut. Jos olet selvinnyt noin kamalassa suhteessa sen verran hyvin, että sinulla on voimia lähteä, niin pärjäät ihan varmasti paremmin yksin. Nyt on vaikeata, mutta kun aikaa kuluu, tajuat lähtemisen ehdottomasti paras vaihtoehto. Haleja ja jaksamista :)

Kiitoksia! :) Täytyy toivoa parasta ja yrittää olla optimistinen.

Paremmin sä yksin pärjäät kuin tuollaisen miehen puolisona. Onnea ja tsemppiä uuteen alkuun! Teit varmasti oikean valinnan.

Voimia, kyllä teit oikean ratkaisun. Onnea matkaan! Saat surra!

Jos jäät tuohon suhteeseen, pilaat lastesi lapsuuden. Vaikka et arvosta itseäsi yhtään, yritä edes arvostaa lapsiasi sen verran ettet altista heitä enää sekuntiakaan tuollaiselle.

Perheenne tarvitsee lastensuojelun apua. Ota tilanteesi puheeksi myös neuvolassa. 

Mikäli tuleva ex-miehesi heittäytyy hankalaksi ja alkaa uhkailla, mene välittömästi poliisille. Saatte paikat turvakodista ja myöhemmin sosiaalitoimi järjestää teille kriisiasunnon. Saat myös miehellesi lähestymiskiellon.

Mies tosiaan saattaa saman päivän aikana käyttäytyä esim. noin kymmenisen kertaa todella törkeästi ja loukkaavasti, mutta sitten hän sanookin yhtäkkiä jotain mukavaakin. Ja sitten taas saada jonkun raivarin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja kaikki on minun vikaani (ainakin kotiasioihin liittyen mieheni mielestä).

Sinä et ole luovuttanut. Olet tehnyt oikeasti kaikkesi, mutta suhteeseen tarvitaan kaksi.

Et ole luovuttaja. Teet sen, mitä nyt pitää tehdä.

Onnea uuteen kotiin!

Vierailija kirjoitti:

Siis olen löytänyt asunnon ja otin sen vastaan, mutta emme ole vielä virallisesti eronneet. Tarkoitus olisi muuttaa tavaroita nyt viikonloppuna. Vielä pari päivää sitten pyysin miestäni ottamaan sen aggressiivisuutensa ja raivarinsa vakavasti ja ihan kuin hän olisi jotain tajunnutkin miettiä. Ja noin viikko sitten hän taas potki ja löi mua viimeksi aamukiireiden vuoksi (laittoi sen stressaavan kiireen minun syykseni ja rupesi lyömään) sekä myöa ainakin toisen kerran viimeisimmän viikon sisään muistaakseni löi kovaa nyrkillä muutamia kertoja olkavarteen tai reiteen, kun istuin vieressä autossa. Mutta: meillä ei ole ollut melkein kolmeen vuoteen enää seksiä ja nyt kuukauden sisään hän on halannut ehkä kolme-neljä kertaa ja osoittanut lempeyttä ja ystävällisyyttä. Olenko liian kärsimätön, kun olen näin hätäisesti eroamassa? Mies siis ei suostu terapiaankaan jne. Mutta oisinko voinut tehdä vielä jotain toisin?

Et olis voinut, miestä tietty kaduttaa lyömisen niin yrittää viime metreillä hyvitellä. Jos jäät niin väkivalta tulee lisääntymään ja pahenemaan. Muuta!!

Mietipä järjellä pelastaako yksi mukava lause kymmenestä tuota tilannetta. Lähde ennen kuin mies väkivaltaisuuksissaan tappaa sinut tai lapset. Jos on noin arvaamaton että on sinuun käyttänyt jo väkivaltaa ei ole enää tietä ulos. Selviät kyllä, ajattele lapsiasi <3

kaffepulla kirjoitti:

Jos jäät tuohon suhteeseen, pilaat lastesi lapsuuden. Vaikka et arvosta itseäsi yhtään, yritä edes arvostaa lapsiasi sen verran ettet altista heitä enää sekuntiakaan tuollaiselle.

Perheenne tarvitsee lastensuojelun apua. Ota tilanteesi puheeksi myös neuvolassa. 

Mikäli tuleva ex-miehesi heittäytyy hankalaksi ja alkaa uhkailla, mene välittömästi poliisille. Saatte paikat turvakodista ja myöhemmin sosiaalitoimi järjestää teille kriisiasunnon. Saat myös miehellesi lähestymiskiellon.

Hui, pelottaa kyllä ajatus lastensuojelusta varsinkin, jos pääsemme eroon miehestä. Vai olisimmeko voineet välttyä siltä sinnittelemällä yhdessä? Kun siis nimenomaan olen pelännyt sitä, että eroamalla ja saamalla siis tilanteen rauhoittumaan joudummekin silmätikuiksi ja lastensuojelun hampaisiin.

Jos lastensuojelu sekaantuisi tilanteeseen, niin minulle ja lapsille se olisi vain pahasta, sillä todennäköisesti mies alkaisi pelailla tilannetta siten, että saisi huoltajuuden itselleen kokonaan. Mies valehtelee ja on kiero ja ahne ja itse olen vähän liiankin kiltti ja liiankin rehellinen alkaakseni pelata mitään pelejä.

Todennäköisin motiivi hänen huoltajuustoiveilleen on raha, sillä hän haluaa kaikin keinoin välttyä elatusmaksuilta sekä toivoisi, että minä ne maksaisin. Mutta siis jos saamme rauhassa erota ja järkätä asiat, niin ero onnistuu ainakin näennäisesti "ystävinä" siten, että voimme aikuismaisesti järkätä asiat.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on siis kaksi pientä lasta ja mies on ollut minua kohtaan ajoittain väkivaltainen sekä haukkuu/solvaa/nimuttelee minua keskimäärin ehkä noin 10-15 kertaa päivässä tai enemmänkin (siis esim. "s*atanan paksup*rse, tai p*skakasa jne.). Mies on alkanut käyttää rumaa kieltä myös lapsista; siis nimittää k*sihousuksi tai p*skanaamaksi jne. Mies huutaa myös korviaraastavan kovaa kaikille perheenjäsenille. Mies myös valehtelee, kontrolloi kaikkea, määräilee sekä kiroilee lasten kuullen useita kertoja päivässä ja käyttää vähän vapaa-aikansa 90%:sesti konsolipelaamiseen, joten kotona lapsia joidan lähinnä minä ja silti saan haukkuja ja moitteita mieheltäni.

Lisäksi vähäisenä sivuhuomautuksena mies on tuskallisen pihi ja pikkutarkka, joten edelleenkin monen vuoden jälkeen laskeskelemme euron tarkkuudella puoliksi kaikki kauppalaskut ym. (teimme niin jopa silloin kun olimme hoitovapaalla ja sain noin 700 euroa Kelalta ja mies tienasi nettona noin kymppitonnin kuussa). Lasten vaatteiden osto on aina kamalan väännön tulosta, sillä mies ei suostuisi kustantamaan puolikastaan ja yrittää aina venyttää uusien vaatteiden ostoa kauemmaksi. Yksi mahdollisuus ois kirppiksetkin, mutta niissä kiertelyyn menee paljon aikaa, joten olemme tyytyneet ostamaan lähinnä alennusmyynneistä (nykyisin siis käyn ihan keskipalkkaisissa töissä).

Tuossa pakkailin tavaroita ja tuli kyyneleet silmiin. Mies itse viettää pääsiäispyhät toisaalla esikoisen kanssa ja itse olen kuopuksen kanssa kotona. Tuli ihan tosi huono omatunto. Tunnen itseni luovuttajaksi ja pelottaa, miten selviän sitten yksin. Se on kamala häpeäkin. Hirveää. :(

Nyt kun vaan lähdet etkä enää mieti, niin lupaan että olo varmasti helpottaa hetken päästä kun elämä tuosta rauhoittuu. Lapsetkin voi varmasti paremmin kun ei ole pelottava isä rääkymässä ja lyttäämässä kehittymässä olevaa haurasta itsetuntoa. Tulet varmaan taloudellisestikin paremmin toimeen kun saat lapsilisätkin. Varsinkin kun on tuollainen itsekäs kitupiikki kyseessä. Älä epäröi lähteä! Tsemppiä. Kohti parempaa elämää.

Tuollainen suhde ei ole lapsen koti. Lähde. Miksi edes epäröit? Se voi olla pelkoa tulevasta tuntemattomasta. Tulevaisuus on kuitenkin parempi ilman miestä.

Kerrotko rehellisesti ja objektiivisesti tilanteesta? Ettet vain itse olisi erittäin hankala ja hullu hermoilija ja huutaja? Kolikolla on aina kaksi puolta.

Ihanaa, että olet noin pitkällä toteuttamassa eroa! Muistan sut ap aiemmista kirjoituksista. Teet ehdottomasti oikein erotessasi. Miehesi on väkivaltainen hullu. Älä pelkää tai katso taaksepäin. Lähde! Olen niin ylpeä susta!!! Upeaa, että vihdoinkin toteutat lähdön!

Jos nainen on niin typerä (anteeksi suorapuheisuuteni!), että katselee tuollaista menoa, niin kärsikööt vaan suhteessaan. Mutta kun kuvioissa on lapsia, niin on aikuisen VELVOLLISUUS suojella niitä tuollaiselta ihmispaskalta, joka käyttäytyy noin kamalasti. Oikeasti nainen: nyt stoppi tuolle tilanteelle!

Ja sanon tämän siltä kokemukselta, että kasvoin koko hemmetin lapsuuteni perheessä, joka oli kaikkea muuta kuin lapselle hyvä paikka kasvaa. En ole tekemisissäni kummankaan vanhempani kanssa. Se että isä oli ihmispaska, ei poista sitä että äitini mahdollisti sen ihmispaskan julman kohtelun. Me lapset saatiin kärsiä pahimman kautta. Jälkeenpäin äiti kännissä yritti itkeä tihruttaa ja pyydellä kamalaa lapsuuttamme anteeksi. Multa on turha enää pyydellä, sama marttyyrimeininki jatkuu äidillä hautaan saakka. Vastuuta omista valinnoista ja teoista ei kykene ottamaan. Koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Kerrotko rehellisesti ja objektiivisesti tilanteesta? Ettet vain itse olisi erittäin hankala ja hullu hermoilija ja huutaja? Kolikolla on aina kaksi puolta.

Mua ainakin töissä, harrastuksissa ja sukulaisten ja kavereiden piirissä pidetään kilttinä ja kärsivällisenä. Mieheltä toivoisin vain väkivallattomuutta ja vastuullista käytöstä lasten seurassa (en halua, että on riski, että lapset altistuvat väkivallalle tai huonoille vaikutteille, kuten jatkuvalle kiroilulle ja alatyyliselle kielenkäytölle). En siedä lainkaan sitä, jos mies puhuu rumasti nimitellen, kiroillen ja solvaten (=samaan tapaan kuin minullekin yleensä) lapsille tai huolehtii heistä huonosti. Joten siinä mielessä voin olla hankala. Mieheni kanssa on myös vaikeaa kommunikoida fiksusti, kun tietyt jutut eivät vain mene jakeluun (esim. riittävän lämpimästi lapsen pukeminen pakkasella tai se, ettei lapsille puhuta rumasti tai nöyryyttävästi). Mä siis alunperin olin pitkään tosi lempeä ja kiltti, mutta mies muuttui vähitellen kotityranniksi, jolloin mun on pitänyt yrittää pitää omia ja lasten puolia.

Oletko käynyt lääkärissä näyttämässä mustelmiasi? Ottanut niistä kuvia tai näyttänyt jollekin?

Tee se. Saat kättä pidempää mahdolliseen holhouskäsittelyyn.

Voimia ja onneksi olkoon!

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt lääkärissä näyttämässä mustelmiasi? Ottanut niistä kuvia tai näyttänyt jollekin?

Tee se. Saat kättä pidempää mahdolliseen holhouskäsittelyyn.

Voimia ja onneksi olkoon!

Pari kertaa olen niistä jutuista käynyt lääkärillä, mutta tilanteen aiheuttajaa en uskaltanut kertoa. Kuvia olen ottanut kohtalaisesti; tosin aina en ole muistanut, mutta on niitä melko paljon dokumentoituna.

Ap, mikäli altistat lapsesi tuollaiselle kasvuympäristölle, se tarkoittaa sitä, että et nyt itsekään oikein äitinä ymmärrä mitä lapset tarvitsevat. Sinua tuntuu haittaavan vain "häpeä" ja mitä muut ajattelee. Ne on ihan toisarvoisia asioita. 

Se, että et osaa suojella lapsiasi kertoo nyt siitä, että oma henkinen vointisi on huono ja ehkä ymmärryksesi tilanteen vakavuudesta jotenkin hämärtynyt. 

Lastesi edun vuoksi sinun on nyt lähdettävä miehesi luota. Jos et pysty siihen, anna lapset sijoitukseen ja jää itse jos haluat miehesi nyrkkeilysäkkinä olla. Mutta lasten ei teidän kotona ole nyt hyvä olla eikä turvallista. Sinä olet äitinä vastuussa lapsistasi ja ensimmäisen askelen sen vastuun ottamisessa otat nyt siten, että soitat lastensuojeluun ja kerrot tilanteen ihan rehellisesti. 

Se, mitä hankaluuksia sinulle nyt voi tästä tulla on ihan toisarvoista. Olet todella itsekäs ja typerä jos edes mietit omien kasvojesi menettämistä, kun sinun pitäisi ajatella lastesi tulevaisuutta ja mielenterveyttä.

Tarvitset apua sekä omaan jaksamiseen että myös vanhemmuuteen, joka on sinulla nyt tosi pahasti hukassa. Voisit hyötyä jostain tuetusta asumismuodosta, lastensuojelulla on ns. perhekuntoutuspaikkoja jossa sekä vanhempi että lapset sijoitetaan asumaan lastensuojelun ylläpitämään yksikköön ja heille tarjotaan siellä kriisiapua. Mielestäni voisit hyötyä tämän tyyppisestä tukimuodosta.

Nyt se puhelin kouraan! Jos tuntuu helpommalta lähestyä tuttua terveydenhoitajaa tai neuvolasi lääkäriä, voit kertoa tilanteesta myös heille, ja se hoitavat sitten asiaa eteenpäin.