Lue keskustelun säännöt.
Mikä on keskiarvonne yliopistossa? Kannattaako minun koittaa korottaa keskiarvoani?
25.03.2016 |
Meillä asteikkona 0-5, niin kuin suurimmassa osassa yliopistoja Suomessa taitaa olla. Keskiarvoni on 3,2. Pyrkisittekö korottamaan keskiarvoanne, vai onko tuo "ihan ok"?
Mikä teidän keskiarvonne on/oli?
Tietysti varmasti riippuu alasta mikä on ok keskiarvo, ja kuinka paljon sitä työnantaja tai kukaan muukaan tulee koskaan kyselemään.
Kommentit (38)
Mulla on 2,1 ja ihan sama. En siis tod jaksa korottaa, kun hyvä jos töitä hakiessa katsotaan edes gradun arvosanaa :D Sulla siis hyvä tilanne, ei mikään pakko korottaa!
t. kylteri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvosanoihin jää näkyviin kokonaisuuden keskiarvo. Mulla oli kaikki 4, sulle tulisi 3. Eipä sillä kyllä mitään väliä ole, joten mieti tarkkaan, käytätkö energiasi arvosanojen korottamiseen vai johonkin muuhun.
Niin ja paljon riippuu myös työkokemuksesta ja tuurista. Esim siskoni kaveripiirissä 90-2000 lukujen taitteessa porukan huonoiten opinnoissaan pärjännyt on nyt 15 vuoden jälkeen työelämässään kaikkein parhaiten pärjännyt ja menestynein. Ala kauppakorkeakoulu. Tuo tyyppi sai aikoinaan hyvän kesätyöpaikan (ei suhteilla ihme kyllä, vaan reippaalla asenteellaan) ja ko firman palveluksella aukeni hänelle tosi hyvä ura, jossa ei arvosanoja kyselty.
Meillä oli 1-3 asteikko. Ei mitään hajua keskiarvosta, 2?
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun olin yliopistossa 10 vuotta sitten, oli arvosteluasteikko 1-3, puolikkailla, plussalla ja miinuksella höystettynä. Minulla kurssien arvosanat pyörivät siinä 2- ja 2.5 välillä. Myöhemmin kukaan ei niitä kysellyt eikä taatusti nyt olisi mitään haittaa vaikka vaan ykkösillä olison mennyt läpi. Jos tutkijan uralle tähtäät, niin silloin gradun pitäis olla vähintään m, mieluiten enemmän, plus metodiopinnot alasta riippuen riittävän vahvat.
Mukavaa, että ainakaan sinulta ei arvosanoja ole kyselty!
Tutkijaksi en tähtää, aineenopettaja pitäisi minusta tulla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli F-A, eli pisteiksi muutettuna 0-4. Keskiarvoni oli 4, mutta tähtäsinkin PhD:hen. Ei kai niillä työnhaussa ole merkitystä niin paljon, mutta ehkä painavat jos on kaksi tasaista kandidaattia? En vain ymmärrä, että miksi ei pyrkisi parhaaseen numeroon, jos kerran opiskelee?
HEL-NYC kirjoitti:
Meillä oli F-A, eli pisteiksi muutettuna 0-4. Keskiarvoni oli 4, mutta tähtäsinkin PhD:hen. Ei kai niillä työnhaussa ole merkitystä niin paljon, mutta ehkä painavat jos on kaksi tasaista kandidaattia? En vain ymmärrä, että miksi ei pyrkisi parhaaseen numeroon, jos kerran opiskelee?
Tietenkin tekisi mieli pyrkiä parhaaseen numeroon, mutta:
1) Haluan tehdä päivisin muutakin kuin opiskella. Minun älyllä ei saada kaikista kursseista täysiä pisteitä, ellei opiskele joka päivä koko päivää.
2) haluan valmistua alle viidessä vuodessa, enkä viettää yliopistolla kymmentä vuotta saamassa täysiä pisteitä.
Tietenkin aina pyrin mahdollisimman hyvään numeroon, mutta aika usein pyrkimyksestä huolimatta jäädään alle täysien pisteiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun olin yliopistossa 10 vuotta sitten, oli arvosteluasteikko 1-3, puolikkailla, plussalla ja miinuksella höystettynä. Minulla kurssien arvosanat pyörivät siinä 2- ja 2.5 välillä. Myöhemmin kukaan ei niitä kysellyt eikä taatusti nyt olisi mitään haittaa vaikka vaan ykkösillä olison mennyt läpi. Jos tutkijan uralle tähtäät, niin silloin gradun pitäis olla vähintään m, mieluiten enemmän, plus metodiopinnot alasta riippuen riittävän vahvat.
Mukavaa, että ainakaan sinulta ei arvosanoja ole kyselty!
Tutkijaksi en tähtää, aineenopettaja pitäisi minusta tulla :)
Hei minäkin olen aineenopettajana peruskoulussa, eli ei hätää :) Olen jutellut paljon rehtorien kanssa jotka rekrytoivat ja he painottavat, että tärkeintä olla hyvä tyyppi, eikä arvosanoja kytätä. Sen sijaan aiemman työpaikan suositukset (jos mahdollista, esim opintojen ohella tehdyt sijaiset) ovat plussaa.
Terv. Se 10 v sitten opiskellut
Tosin kyllähän maisterin tutkintotodistukseen tulee joku merkintä "suoritettu erinomaisin tiedoin" tai vastaava. En tiedä kuitenkaan miten paljon nämä vaikuttavat tavallisessa työnhaussa, tuskin paljoakaan.
Sen sijaan jos hakee jatko-opintolupaa, silloin arvosanoilla on merkitystä. Eli arvosanoilla on suurin merkitys, jos aikoo tutkijaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun olin yliopistossa 10 vuotta sitten, oli arvosteluasteikko 1-3, puolikkailla, plussalla ja miinuksella höystettynä. Minulla kurssien arvosanat pyörivät siinä 2- ja 2.5 välillä. Myöhemmin kukaan ei niitä kysellyt eikä taatusti nyt olisi mitään haittaa vaikka vaan ykkösillä olison mennyt läpi. Jos tutkijan uralle tähtäät, niin silloin gradun pitäis olla vähintään m, mieluiten enemmän, plus metodiopinnot alasta riippuen riittävän vahvat.
Mukavaa, että ainakaan sinulta ei arvosanoja ole kyselty!
Tutkijaksi en tähtää, aineenopettaja pitäisi minusta tulla :)
Hei minäkin olen aineenopettajana peruskoulussa, eli ei hätää :) Olen jutellut paljon rehtorien kanssa jotka rekrytoivat ja he painottavat, että tärkeintä olla hyvä tyyppi, eikä arvosanoja kytätä. Sen sijaan aiemman työpaikan suositukset (jos mahdollista, esim opintojen ohella tehdyt sijaiset) ovat plussaa.
Terv. Se 10 v sitten opiskellut
Huojentavaa kuulla, että pelkillä arvosanoilla ei ole merkitystä! :) Vielä noin vuosi opintoja jäljellä, joten ehkä en lähde vanhoja kursseja uusimaan vaan koitan vain tulevista kursseista saada hyviä arvosanoja!
Ap (myös #6 oli ap)
Mulla oli pääaineen keskiarvo 4. Sivuaineet 3,5, 3 ja 4. IKINÄ kukaan ei ole kysellyt. Ei edes gradun arvosanaa. Ei edes gradun aihetta... Työelämässä 11 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Meillä oli F-A, eli pisteiksi muutettuna 0-4. Keskiarvoni oli 4, mutta tähtäsinkin PhD:hen. Ei kai niillä työnhaussa ole merkitystä niin paljon, mutta ehkä painavat jos on kaksi tasaista kandidaattia? En vain ymmärrä, että miksi ei pyrkisi parhaaseen numeroon, jos kerran opiskelee?
Tietenkin tekisi mieli pyrkiä parhaaseen numeroon, mutta:
1) Haluan tehdä päivisin muutakin kuin opiskella. Minun älyllä ei saada kaikista kursseista täysiä pisteitä, ellei opiskele joka päivä koko päivää.
2) haluan valmistua alle viidessä vuodessa, enkä viettää yliopistolla kymmentä vuotta saamassa täysiä pisteitä.Tietenkin aina pyrin mahdollisimman hyvään numeroon, mutta aika usein pyrkimyksestä huolimatta jäädään alle täysien pisteiden.
Saathan Suomessa jopa rahaa siitä, että opiskelet. Mikset siis voisi käyttää päivää siihen? Tässä on luullakseni iso ero Suomen ja esim. USAn välillä. USAssa on itsestäänselvää, että jos olet opinnoissasi tosissasi, opiskelet täyspäiväisesti. Illalla on sitten muutama tunti johonkin kivaankin. Suomessa tuntuu, että siellä yliopistolla vain haahuillaan pakolliset kurssit ja riittää että tenteistä selviytyy?
En tiedä onko näin. En ole käynyt yliopistoa Suomessa, mutta tuttuni pääsi lääkiksen Helsingissä läpi ryyppäämällä ensimmäisen 4 vuotta ja sitten tehden max 8h päiviä loput.
Millainen se yliopistokulttuuri Suomessa on? Onko siellä oikeasti yleistarkoitus vain päästä läpi jotenkuten, vai onko minulla jotenkin ihmeellinen kuva?
Yliopiston ulkopuolisen työelämän osalta arvosanoilla ei ole kovinkaan suurta merkitystä. En nyt sano, että ne välttämättä täysin merkityksettömiä olisivat, mutta monet muut asiat menevät kuten työkokemus, persoona, suhteet jne. Jos keskiarvo alkaa olla ykkösen tuntumassa, niin silloin saattaa joidenkin työnantajien osalta vähän kulmia kohauttaa.
Mutta sanoisinpa, että jos keskiarvo on siellä 3 yläpuolella tai parempi, niin eipä ole työelämän osalta käytännössä juuri missään kovinkaan merkittävää silloin, että mitkä ne arvosanat ovat. Tuo keskiarvo jo kertoo, että asiat osaa/opinnot on kunnolla suoritettu ja tuossa tilanteessa työnantajat kiinnostuvat jo lähes poikkeuksetta enemmän muista asioista, kuten työkokemuksesta ja aikaisemmista näytöistä jne. No problem ap keskiarvosi suhteen, paitsi ehkä silloin, jos olet tavoittelemassa akateemista uraa yliopistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Meillä oli F-A, eli pisteiksi muutettuna 0-4. Keskiarvoni oli 4, mutta tähtäsinkin PhD:hen. Ei kai niillä työnhaussa ole merkitystä niin paljon, mutta ehkä painavat jos on kaksi tasaista kandidaattia? En vain ymmärrä, että miksi ei pyrkisi parhaaseen numeroon, jos kerran opiskelee?
Tietenkin tekisi mieli pyrkiä parhaaseen numeroon, mutta:
1) Haluan tehdä päivisin muutakin kuin opiskella. Minun älyllä ei saada kaikista kursseista täysiä pisteitä, ellei opiskele joka päivä koko päivää.
2) haluan valmistua alle viidessä vuodessa, enkä viettää yliopistolla kymmentä vuotta saamassa täysiä pisteitä.Tietenkin aina pyrin mahdollisimman hyvään numeroon, mutta aika usein pyrkimyksestä huolimatta jäädään alle täysien pisteiden.
Saathan Suomessa jopa rahaa siitä, että opiskelet. Mikset siis voisi käyttää päivää siihen? Tässä on luullakseni iso ero Suomen ja esim. USAn välillä. USAssa on itsestäänselvää, että jos olet opinnoissasi tosissasi, opiskelet täyspäiväisesti. Illalla on sitten muutama tunti johonkin kivaankin. Suomessa tuntuu, että siellä yliopistolla vain haahuillaan pakolliset kurssit ja riittää että tenteistä selviytyy?
En tiedä onko näin. En ole käynyt yliopistoa Suomessa, mutta tuttuni pääsi lääkiksen Helsingissä läpi ryyppäämällä ensimmäisen 4 vuotta ja sitten tehden max 8h päiviä loput.
Millainen se yliopistokulttuuri Suomessa on? Onko siellä oikeasti yleistarkoitus vain päästä läpi jotenkuten, vai onko minulla jotenkin ihmeellinen kuva?
Jos saan opiskelusta 400€/kk, en todellakaan ole valmis uhraamaan viittä vuotta elämästäni opiskellen joka päivä 10h. Otan opintoni tosissani, mutta ymmärrän myös sen ettei elämä ole pelkkää opiskelua.
En ole huomannut kuvailemaasi "siellä yliopistolla vain haahuillaan pakolliset kurssit ja riittää että tenteistä selviytyy"-ilmiötä.
Kyllä, kuvasi on ihmeellinen.
Minulla on vähän päälle 4, ja siitä on minulle ollut ihan selvää hyötyä ainakin kolme kertaa työpaikkaa hakiessani. Yhdenkin kerran näin ihan selvästi, kuinka haastattelijan asenne vaihtui täysin siinä vaiheessa, kun paperit kaivettiin esiin.
Kaikista eniten hyvästä keskiarvosta oli minulle hyötyä, kun yhdessä vaiheessa uraani vaihdoin toiselle alalle, josta minulla ei ollut lainkaan työkokemusta ja kurssejakin vain suppean sivuaineen verran. Haastattelijat vain totesivat: "Kun kerran olet valmistunut näin hyvällä keskiarvolla aineesta X ( yleisesti vaikeana pidetty aine), niin kyllä sinä varmaan nämäkin jutut nopeasti opit."
Suhteellisuudentaju kannattaa kuitenkin säilyttää. Jos huippukeskiarvon metsästäminen viivästyttää opintoja usealla vuodella, niin se ei näytä enää hyvältä, vaan tulee vaikutelma perfektionistista, joka ei meinaa saada mitään valmiiksi, koska yrittää aina tehdä kaiken täydellisesti.
Ap:n keskiarvo on ihan ok eikä varmaan estä työpaikan saantia.
Ja tietenkin asia riippuu myös siitä, millaista työpaikkaa hakee. Myyntiedustajaa haettaessa keskiarvolla ei ole mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Meillä oli F-A, eli pisteiksi muutettuna 0-4. Keskiarvoni oli 4, mutta tähtäsinkin PhD:hen. Ei kai niillä työnhaussa ole merkitystä niin paljon, mutta ehkä painavat jos on kaksi tasaista kandidaattia? En vain ymmärrä, että miksi ei pyrkisi parhaaseen numeroon, jos kerran opiskelee?
Tietenkin tekisi mieli pyrkiä parhaaseen numeroon, mutta:
1) Haluan tehdä päivisin muutakin kuin opiskella. Minun älyllä ei saada kaikista kursseista täysiä pisteitä, ellei opiskele joka päivä koko päivää.
2) haluan valmistua alle viidessä vuodessa, enkä viettää yliopistolla kymmentä vuotta saamassa täysiä pisteitä.Tietenkin aina pyrin mahdollisimman hyvään numeroon, mutta aika usein pyrkimyksestä huolimatta jäädään alle täysien pisteiden.
Saathan Suomessa jopa rahaa siitä, että opiskelet. Mikset siis voisi käyttää päivää siihen? Tässä on luullakseni iso ero Suomen ja esim. USAn välillä. USAssa on itsestäänselvää, että jos olet opinnoissasi tosissasi, opiskelet täyspäiväisesti. Illalla on sitten muutama tunti johonkin kivaankin. Suomessa tuntuu, että siellä yliopistolla vain haahuillaan pakolliset kurssit ja riittää että tenteistä selviytyy?
En tiedä onko näin. En ole käynyt yliopistoa Suomessa, mutta tuttuni pääsi lääkiksen Helsingissä läpi ryyppäämällä ensimmäisen 4 vuotta ja sitten tehden max 8h päiviä loput.
Millainen se yliopistokulttuuri Suomessa on? Onko siellä oikeasti yleistarkoitus vain päästä läpi jotenkuten, vai onko minulla jotenkin ihmeellinen kuva?
Jos saan opiskelusta 400€/kk, en todellakaan ole valmis uhraamaan viittä vuotta elämästäni opiskellen joka päivä 10h. Otan opintoni tosissani, mutta ymmärrän myös sen ettei elämä ole pelkkää opiskelua.
En ole huomannut kuvailemaasi "siellä yliopistolla vain haahuillaan pakolliset kurssit ja riittää että tenteistä selviytyy"-ilmiötä.
Kyllä, kuvasi on ihmeellinen.
Meillä maksoi lukukausi $28.000 omaa rahaa, eikä ollut mikään Ivy League-yliopisto. Mitään apuja ei saanut. Kyllä, 10h opiskelu päivässä oli normipäivä. Itselläni oli tosiaan tavoitteena akateeminen ura, joten näkemykseni voi erota senkin vuoksi, mutta 10h päivä oli normipäivä muillekin. Jotkut lukivat jopa salilla, eli käytännössä koko valveillaoloajan. Eli nähtävästi opiskelumaailma eroaa aika tuntuvasti.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Meillä oli F-A, eli pisteiksi muutettuna 0-4. Keskiarvoni oli 4, mutta tähtäsinkin PhD:hen. Ei kai niillä työnhaussa ole merkitystä niin paljon, mutta ehkä painavat jos on kaksi tasaista kandidaattia? En vain ymmärrä, että miksi ei pyrkisi parhaaseen numeroon, jos kerran opiskelee?
Tietenkin tekisi mieli pyrkiä parhaaseen numeroon, mutta:
1) Haluan tehdä päivisin muutakin kuin opiskella. Minun älyllä ei saada kaikista kursseista täysiä pisteitä, ellei opiskele joka päivä koko päivää.
2) haluan valmistua alle viidessä vuodessa, enkä viettää yliopistolla kymmentä vuotta saamassa täysiä pisteitä.Tietenkin aina pyrin mahdollisimman hyvään numeroon, mutta aika usein pyrkimyksestä huolimatta jäädään alle täysien pisteiden.
Saathan Suomessa jopa rahaa siitä, että opiskelet. Mikset siis voisi käyttää päivää siihen? Tässä on luullakseni iso ero Suomen ja esim. USAn välillä. USAssa on itsestäänselvää, että jos olet opinnoissasi tosissasi, opiskelet täyspäiväisesti. Illalla on sitten muutama tunti johonkin kivaankin. Suomessa tuntuu, että siellä yliopistolla vain haahuillaan pakolliset kurssit ja riittää että tenteistä selviytyy?
En tiedä onko näin. En ole käynyt yliopistoa Suomessa, mutta tuttuni pääsi lääkiksen Helsingissä läpi ryyppäämällä ensimmäisen 4 vuotta ja sitten tehden max 8h päiviä loput.
Millainen se yliopistokulttuuri Suomessa on? Onko siellä oikeasti yleistarkoitus vain päästä läpi jotenkuten, vai onko minulla jotenkin ihmeellinen kuva?
Jos saan opiskelusta 400€/kk, en todellakaan ole valmis uhraamaan viittä vuotta elämästäni opiskellen joka päivä 10h. Otan opintoni tosissani, mutta ymmärrän myös sen ettei elämä ole pelkkää opiskelua.
En ole huomannut kuvailemaasi "siellä yliopistolla vain haahuillaan pakolliset kurssit ja riittää että tenteistä selviytyy"-ilmiötä.
Kyllä, kuvasi on ihmeellinen.
Meillä maksoi lukukausi $28.000 omaa rahaa, eikä ollut mikään Ivy League-yliopisto. Mitään apuja ei saanut. Kyllä, 10h opiskelu päivässä oli normipäivä. Itselläni oli tosiaan tavoitteena akateeminen ura, joten näkemykseni voi erota senkin vuoksi, mutta 10h päivä oli normipäivä muillekin. Jotkut lukivat jopa salilla, eli käytännössä koko valveillaoloajan. Eli nähtävästi opiskelumaailma eroaa aika tuntuvasti.
Noilta osin selvästi opiskelumaailmamme eroavat selvästi, siitä olen samaa mieltä. Kyllä varmasti Suomestakin löytyy noita jotka opiskelevat 24/7, mutta itse en sellainen ole enkä halua olla. Ymmärrän jos joku haluaa kuluttaa koko päivänsä opiskeluun, mutta itse haluan muutakin elämää. Kukin eläköön tavallaan.
En enää muista keskiarvoa, mutta muistaakseni se oli 0-5 -asteikolla lähellä kolmosta, ehkä joku 2,8. Ainakin tekniikan alalla opinnoissa on paljon sellaisia pakollisia kursseja, jotka ovat kaltaiselleni keskivertotyypille vaikeita tai sitten aihealue ai vain kiinnosta tarpeeksi, joten läpipääsy ykkösellä on se tärkein asia. Onneksi pääaineeni oli sillä tavalla "helppo", että siinä ei ollut kovaa teoriaa tai laskentaa juuri nimeksikään, joten pääaineen kurssien arvosanat olivat aika helposti 4 tai jopa 5. En usko, että korkeakouluopiskelun kokonaiskeskiarvoa kovin tarkkaan vahdattaisiin työhönottotilanteessa.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Meillä oli F-A, eli pisteiksi muutettuna 0-4. Keskiarvoni oli 4, mutta tähtäsinkin PhD:hen. Ei kai niillä työnhaussa ole merkitystä niin paljon, mutta ehkä painavat jos on kaksi tasaista kandidaattia? En vain ymmärrä, että miksi ei pyrkisi parhaaseen numeroon, jos kerran opiskelee?
Tietenkin tekisi mieli pyrkiä parhaaseen numeroon, mutta:
1) Haluan tehdä päivisin muutakin kuin opiskella. Minun älyllä ei saada kaikista kursseista täysiä pisteitä, ellei opiskele joka päivä koko päivää.
2) haluan valmistua alle viidessä vuodessa, enkä viettää yliopistolla kymmentä vuotta saamassa täysiä pisteitä.Tietenkin aina pyrin mahdollisimman hyvään numeroon, mutta aika usein pyrkimyksestä huolimatta jäädään alle täysien pisteiden.
Saathan Suomessa jopa rahaa siitä, että opiskelet. Mikset siis voisi käyttää päivää siihen? Tässä on luullakseni iso ero Suomen ja esim. USAn välillä. USAssa on itsestäänselvää, että jos olet opinnoissasi tosissasi, opiskelet täyspäiväisesti. Illalla on sitten muutama tunti johonkin kivaankin. Suomessa tuntuu, että siellä yliopistolla vain haahuillaan pakolliset kurssit ja riittää että tenteistä selviytyy?
En tiedä onko näin. En ole käynyt yliopistoa Suomessa, mutta tuttuni pääsi lääkiksen Helsingissä läpi ryyppäämällä ensimmäisen 4 vuotta ja sitten tehden max 8h päiviä loput.
Millainen se yliopistokulttuuri Suomessa on? Onko siellä oikeasti yleistarkoitus vain päästä läpi jotenkuten, vai onko minulla jotenkin ihmeellinen kuva?
Jos saan opiskelusta 400€/kk, en todellakaan ole valmis uhraamaan viittä vuotta elämästäni opiskellen joka päivä 10h. Otan opintoni tosissani, mutta ymmärrän myös sen ettei elämä ole pelkkää opiskelua.
En ole huomannut kuvailemaasi "siellä yliopistolla vain haahuillaan pakolliset kurssit ja riittää että tenteistä selviytyy"-ilmiötä.
Kyllä, kuvasi on ihmeellinen.
Meillä maksoi lukukausi $28.000 omaa rahaa, eikä ollut mikään Ivy League-yliopisto. Mitään apuja ei saanut. Kyllä, 10h opiskelu päivässä oli normipäivä. Itselläni oli tosiaan tavoitteena akateeminen ura, joten näkemykseni voi erota senkin vuoksi, mutta 10h päivä oli normipäivä muillekin. Jotkut lukivat jopa salilla, eli käytännössä koko valveillaoloajan. Eli nähtävästi opiskelumaailma eroaa aika tuntuvasti.
Ohis, mutta kai sitä saa opiskella 20 tuntia päivässä, jos yliopistoon on päässyt rahalla eikä älyllä.
Silloin kun olin yliopistossa 10 vuotta sitten, oli arvosteluasteikko 1-3, puolikkailla, plussalla ja miinuksella höystettynä. Minulla kurssien arvosanat pyörivät siinä 2- ja 2.5 välillä. Myöhemmin kukaan ei niitä kysellyt eikä taatusti nyt olisi mitään haittaa vaikka vaan ykkösillä olison mennyt läpi. Jos tutkijan uralle tähtäät, niin silloin gradun pitäis olla vähintään m, mieluiten enemmän, plus metodiopinnot alasta riippuen riittävän vahvat.