Lue keskustelun säännöt.
Paras ystävä on katkera sinkkuudestaan
24.03.2016 |
Menetin tänään hermoni parhaaseen ystävääni. Olemme molemmat 28-vuotiaita, ja siinä missä minulla on ollut muutama lyhyt suhde ja nyt pitkä, toivottavasti lopullinen suhde, niin hän ei ole seurustellut koskaan. Tänään sain kuulla, miten minulle niitä miehiä vain ilmestyy käsipuoleen. Syytä etsittiin ulkonäöstäni (joka ei kovin kummoinen ole), sosiaalisuudesta (olen kylläkin hyvinkin ujo) ja ties mistä.
Olen jo kauan tiennyt että ystäväni on kyllästynyt olemaan yksin, varsinkin kun kaikki ympärillä olevat seurustelevat, mutta osittain kyse on kyllä ihan omasta asenteesta ja toiminnasta. Minä olen aina kokenut deittailemisen ja uusiin ihmisiin tutustumisen väkinäisenä ja vaikeana, mutta olen pakottautunut mm. kymmenille huonoille nettitreffeille vuosien varrella, jotta olisi edes jonkinlainen mahdollisuus löytää hyvä kumppani. Netistä olenkin löytänyt kaksi miesystävää, joten kyllä ne huonotkin kokemukset kannattivat. Yhden lyhytaikaisen kumppanin tapasin tuttujen kautta.
On tästä aiemminkin puhuttu, ja ystäväni on aina ollut katkera siitä miksi hän ei löydä ketään. Minä olen rohkaissut kokeilemaan nettitreffejä, tai lähtemään tyttöporukalla yöelämään tai muihin rientoihin, laittautumaan jne. Mutta mitään vaivaa hän ei halua nähdä. Sen miehen pitäisi tupsahtaa kotiovelle kuin tilattuna. Mutta ei tule tupsahtamaan, ei tullut minullekaan. Minä halusin kumppanin, ja käytin vuosia sopivan miehen aktiiviseen etsimiseen, välillä huonolla ja välillä hyvällä menestyksellä.
Vaikea sitä on päin naamaa sanoa suoraan, mutta harvoin elämässä oikeasti mitään saavuttaa näkemättä ollenkaan vaivaa. Esim. nettitreffit ovat nykyään loistava keino etsiä kumppania. Vaikkei heti löytyisikään, niin hauskoja kokemuksia voi sattua niiden huonojen joukkoon. Itse yritin katsoa asiaa aina tältä positiiviselta kannalta, vaikka jännitin treffeillä käymistä aina ihan kamalasti.
Vuosi toisensa perään rohkaisen tätä ystävää kaikin tavoin, mutta mikään ei käy. "Ei minusta kukaan tykkää kuitenkaan" -repliikki tyrmää kaiken mitä ehdotan. Ja jos joskus lähdetäänkin jonnekin missä miehiä voisi tavata, niin päälle vedetään ne rumimmat vaatteet, ja usein paetaan nurkkaan supattamaan omien tuttavien kanssa. Niin minäkin mielelläni tekisin, mutta sillä tavalla nyt vaan ei ketään uuttakaan voi tavata.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
En usko, että noin väenvängällä olet ap löytänyt ketään kivaa. Tai että rakkautenne taso olisi kovin korkea. Oikeat rakkaudet tuo eteen kohtalo.
Ehkä kohtalo pisti mieheni laittamaan deittipalvelussa viestiä? :D
En minä kokopäivätyökseni ole miestä koskaan etsinyt ;) Kunhan tiedostin, että siihen ei kohtalokaan auta jos kotona vaan istun.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan paljon itseäni tuosta ystävästäsi. Huomaan välillä olevani samanlainen. Minäkin olen huono tekemään mitään asian eteen. Korkea kynnys lähteä nettitreffeille tällaisen kaltaiseni introvertin, kun pelkään ja mietin miten sitten sanon ettei kiinnosta enää nähdä, jos ei vaikutakaan kiinnostavalta yms. Mutta uskon että on rasittavaa! Tuon tekstisi luettuani aloin miettimään että ehkä sitä voisi itsekin ryhdistäytyä, vaikkei kukaan vielä suoraan ole sanonutkaan.
Sulle vois tehdä hyvää kun mahdollisimman moni mies sanoisi sinut tavattuaan, ettet kiinnosta, niin alkaisit miettiä, että miten sun täytyis olla, että joku kiinnostuis? Tai tietenkin jos kelpuutat kaikenlaiset heikomman aineksen edustajat (sairaat, aneemiset, ruipelot) vierellesi niin sitten sun ei tarvitse olla kovinkaan kiinnostava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi on sentään nainen, joten aina on toivoa. Syrjäytynyt mies ei saa vaikka yrittäisikin kaikkensa.
Kyllä saa. Fake it till you make it. Naisille merkkaa itsevarmuus enemmän kuin pituus, sosiaalisuus, komeus, hartioiden leveys, lihakset, lompakon tai munan koko tai työtilanne. Paljon enemmän kuin mikään muu. Itsekin syrjäytyneenä toki ymmärrän, että sitä itsevarmuutta on ihan hemmetin vaikea tällaisessa tilanteessa mistään kaivella.
Pakko vahvistaa se, että itsevarmuus merkitsee paljon. Ei tietenkään sellainen ylimielinen, ylimitoitettu itsevarmuus, mutta jonkinlainen sisäinen varmuus siitä, että on ihan hyvä tyyppi. Todella epävarmoista tulee sellainen fiilis että ehkä jotain vikaa oikeasti onkin. Ja minä olen siis myös luonteeltani sellainen epävarma, että helposti kasvoiltani varmaan melkein lukee kysymyksen "ethän sinä minussa mitään hyvää näe, ethän?". Paljon työstämistä se vaatii.
Ap
Juu, en sellaista egoistia tosiaan tarkoittanut, vaan sellaista rauhallista miestä, joka ei esitä mitään, katsoo keskustellessa silmiin ja on sen oloinen, että pärjää mainiosti ilmankin naista. Itse asiassa kun mietin, niin nainenhan voisi olla hyvinkin vaikuttunut siitä, jos syrjäytyneellä miehellä on kaikista vaikeuksista huolimatta sellainen asenne.
Jos se pärjää ilmankin sinua, niin sulla ei ole sille oikeaa merkitystä. Voi vaihtaa sut kun kauniimpi tulee tarjoutumaan.
Tarkoitin deittailun alkuvaihetta, jolloin se vaikutus olisi tarkoitus tehdä. Jos heti riippuu naisessa kuin jossain pelastusrenkaassa, niin onhan se nyt todella kova turnoff.
Tuttu juttu. Odotetaan ja valitetaan, kriteeritkin yleensä hurjat: korkeakoulutettu ja toimeentuleva komea mies ylipainoiselle pelkän lukion käyneelle tai muuten vaan luonteeltaan raskaalle valittajalle. Ei sillä että kumppani tulisi valita pelkän ulkonäön perusteella tai etteikö voisi rakastua ''eri tasoiseen'', mutta voisi ehkä vaikka yrittää eikä valittaa kun muille ''tippuu kumppanit syliin'' koska ''ootte vaan niin paljon paremman näkösiä'' (= kävimme suihkussa ennen treffejä). Toisaalta toinen lukunsa on kaverit jotka kelpuuttaa ensimmäisen vastaantulijan vaikka mitään yhteistä ei ole eikä oikeastaan edes pidä toisesta, mutta ei halua olla yksin kun muutkin seurustelee. Sitten valitetaan, että ''miten teillä muilla on niin hyvät miehet, mun on ihan paska''. Ehkä muidenkin miehet on paskoja joskus, mutta siitä ei jaksa aina huutaa pitkin kylää, ja toisekseen muut osaa lempata ne kusipäät kun moiset piirteet paljastuu. Menin siis ensimmäisenä kaveriporukasta naimisiin ja jumalauta sitä iänkaikkista nillittämistä, "helppoohan sulla on, sulla on mies". Ei, mulla on helppoa kun en rakenna koko identiteettiäni miehen ja parisuhteen varaan vaikka naimisissa olenkin.
Eräs kaverini on samanlainen, sitten hän puhuu muista seurustelevista pareista vähättelevään sävyyn, ihan kuin muut vain ovat tyytyneet johonkin ettei tarvitse olla yksin. Eihän kukaan voi oikeasti olla rakastamansa ihmisen kanssa yhdessä, koska ei hän itsekään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noilla jotka eivät mitään haluaisi tehdä omaa markkina-arvoaan kohentaakseen on useimmiten järjettömät kriteeritkin sille omalle tulevalle puolisolle. Oma tasokin olisi hyvä tiedostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä saat ystävyydestänne?
Paljonkin. Elämämme eivät pyöri kokonaan miesten tai seurustelun ympärillä. Tämä yksi asia on kuitenkin vuosia aiheuttanut pientä kitkaa. Minulla niitä miehiä mukamas aina vaan on, vaikka ei todellakaan ole. Ja vaikka olen seurustellut muutaman kerran onnellisesti, niin myös niitä huonoja ja epäonnistuneita kokemuksia on. Hän taas ei kaiketi halua riskeerata että joutuisi kokemaan niitä epämiellyttäviä asioita, joten vetäytyy sitten koko jutusta. Edelleen hän toivoo että joku tulee kotoa hakemaan.
Ap
Minä en tuossa iässä enää riskeeraisi omaa elämääni tuollaisen ystävyyden takia. On olemassa vaara että ystäväsi vetää sinut mukanaan katkeraan vanha piika - elämään. Ette ole kuitenkaan enää 18-, vaan 28-vuotiaita. Perheenperustamisen aika on käsillä nyt. Ja sitä aikaa ei ole loputtomiin. Surullista olisi huomata 38-vuotiaana sen haluamansa elämän menneen ohitse. Pahimmillaan ystäväsi saisikin perheen ja sinä jäisit ilman. Luuletko että häneltä riittäisi empatiaa sinua kohtaan siinä tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nettitreffit on helvetistä. En ihmettele, ettei ystäväsi halua niitä. Minä kävin neljillä nettitreffeillä, ennen kuin armahdin itseäni ja päätin, että jos ei netin ulkopuolelta ketään löydy, saa olla löytymättä. Löytyi sitten harrastuspiiristä mies, kun olin 36-vuotias.
Minä yritin olla nettitreffipalvelussa. En vaan päässyt yksillekään treffeille :) Minulle laittoi viestejä vain ulkomaalaiset miehet, ja minun lähettämiini viesteihin ei vastattu. Jonkun palstamiehen analyysin mukaan johtuu seniori-iästäni varmaan, kun olin niinkin eläkeläinen kuin 37 tuohon aikaan :)
Mulla on ihan samanlainen ystävä, valittaa kun ei ole miestä, ei lähde mihinkään paitsi pitkän suostuttelun jälkeen, jos joku silloin osoittaa mielenkiintoa niin ei kelpaa vaan heti on miehessä jotain vikaa, ei anna edes tilaisuutta. Ihan kivan oloisia miehiä ollut mut heti ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin deittailun alkuvaihetta, jolloin se vaikutus olisi tarkoitus tehdä. Jos heti riippuu naisessa kuin jossain pelastusrenkaassa, niin onhan se nyt todella kova turnoff.
Kun etsii elämänkumppania, eikä hetken seuraa, niin mielestäni nimenomaan ei heti alkuun pidä yrittää tehdä vaikutusta. Siinä vaan antaa väärän kuvan itsestään. Alkuun kannattaa keskustella elämänarvoista, jotta ymmärtäisi, onko niissä tarpeeksi yhteistä. Kannattaa olla vain oma itsensä, avoin, ja ottaa emotionaalista riskiä.
Melkein tunnistan itseni ap:n tekstistä. Eroina se että olen yrittänyt jo 7v ajan nettitreffejä ilman tulosta, en jaksa olla ääneen katkera asiasta ja sen miesten suosiossa olevan kaverini ei ikinä tarvinnut nähdä vaivaa miehen löytymisen eteen. Miehet tulivat iskemään häntä joka tilanteessa, jos kaverini kanssa lähdin baariin niin ei ehditty edes tiskille asti ilman että joku mies tuli hänelle tarjoamaan juomaa yms. Itse olen ollut läpi elämäni täysin näkymätön miehille.
Pakko kai se on luovuttaa miehen etsimisen kanssa kun ei netistäkään löydy. Olen täällä palstallakin kysellyt neuvoja että mistä niitä kivoja miehiä voisi löytää, saa olla syrjäytynyt, introvertti, vähän katkerakin koska niin olen itsekin.
Jos joku vielä keksii paikkoja, tapahtumia tai harrastuksia josta voisi jonkun löytää niin sanokaa toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ap:n teksti ja muiden ilkeät kommentit tässä ketjussa (mm. vanhapiika-vertaukset) ovat se syy miksen enää suostu keskustelemaan edes lähimpien ystävieni kanssa minun ihmissuhteistani. Olen tuloksetta yrittänyt vuosikausia kohtentaa itsetuntoani ja se on varmaa, että minusta ei yksikään mies ole pitänyt eikä tulekaan pitämään. Siksi ahdistaakin kun ystävät eivät usko vaan kyselevät aina miesjutuista ja olenko löytänyt ketään.
Siinä olen erilainen, että en arvostele muiden parisuhteita tai koe oikeudekseni arvostella miksi ystäväni on löytänyt miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi on sentään nainen, joten aina on toivoa. Syrjäytynyt mies ei saa vaikka yrittäisikin kaikkensa.
Kyllä saa. Fake it till you make it. Naisille merkkaa itsevarmuus enemmän kuin pituus, sosiaalisuus, komeus, hartioiden leveys, lihakset, lompakon tai munan koko tai työtilanne. Paljon enemmän kuin mikään muu. Itsekin syrjäytyneenä toki ymmärrän, että sitä itsevarmuutta on ihan hemmetin vaikea tällaisessa tilanteessa mistään kaivella.
Pakko vahvistaa se, että itsevarmuus merkitsee paljon. Ei tietenkään sellainen ylimielinen, ylimitoitettu itsevarmuus, mutta jonkinlainen sisäinen varmuus siitä, että on ihan hyvä tyyppi. Todella epävarmoista tulee sellainen fiilis että ehkä jotain vikaa oikeasti onkin. Ja minä olen siis myös luonteeltani sellainen epävarma, että helposti kasvoiltani varmaan melkein lukee kysymyksen "ethän sinä minussa mitään hyvää näe, ethän?". Paljon työstämistä se vaatii.
Ap
Minäkin olen epävarma ja oikeastaan se oli se pääsyy miksi lopetin miehiin tutustumisen. Joka paikassa korostetaan sitä, että tulee olla itsevarma ja hyväksyä itsensä jotta olisi edes rakkauden arvoinen, joten tällaiselle huono itsetuntoiselle naiselle yrittäminen on siis ajanhukkaa, koska en ole rakastettava tällaisena epävarmana naisena.
Minkäs tälle teet kun vuosien yritys ei auttanut lapsuuden aikaisten vaurioiden korjaamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi on sentään nainen, joten aina on toivoa. Syrjäytynyt mies ei saa vaikka yrittäisikin kaikkensa.
Kyllä saa. Fake it till you make it. Naisille merkkaa itsevarmuus enemmän kuin pituus, sosiaalisuus, komeus, hartioiden leveys, lihakset, lompakon tai munan koko tai työtilanne. Paljon enemmän kuin mikään muu. Itsekin syrjäytyneenä toki ymmärrän, että sitä itsevarmuutta on ihan hemmetin vaikea tällaisessa tilanteessa mistään kaivella.
Pakko vahvistaa se, että itsevarmuus merkitsee paljon. Ei tietenkään sellainen ylimielinen, ylimitoitettu itsevarmuus, mutta jonkinlainen sisäinen varmuus siitä, että on ihan hyvä tyyppi. Todella epävarmoista tulee sellainen fiilis että ehkä jotain vikaa oikeasti onkin. Ja minä olen siis myös luonteeltani sellainen epävarma, että helposti kasvoiltani varmaan melkein lukee kysymyksen "ethän sinä minussa mitään hyvää näe, ethän?". Paljon työstämistä se vaatii.
Ap
Minäkin olen epävarma ja oikeastaan se oli se pääsyy miksi lopetin miehiin tutustumisen. Joka paikassa korostetaan sitä, että tulee olla itsevarma ja hyväksyä itsensä jotta olisi edes rakkauden arvoinen, joten tällaiselle huono itsetuntoiselle naiselle yrittäminen on siis ajanhukkaa, koska en ole rakastettava tällaisena epävarmana naisena.
Minkäs tälle teet kun vuosien yritys ei auttanut lapsuuden aikaisten vaurioiden korjaamiseen.
Samanlaista se tuntuu olevan epävarmana miehenä. Vielä enemmän naiset tuntuu peräänkuuluttavan jämäkkyyttä ja rentoa itsevarmuutta miehellä. Sosiaalisissa tilanteissa haparoivat, mutisevat hiirulaiset on sitten jotain ongelmajätettä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ap:n teksti ja muiden ilkeät kommentit tässä ketjussa (mm. vanhapiika-vertaukset) ovat se syy miksen enää suostu keskustelemaan edes lähimpien ystävieni kanssa minun ihmissuhteistani. Olen tuloksetta yrittänyt vuosikausia kohtentaa itsetuntoani ja se on varmaa, että minusta ei yksikään mies ole pitänyt eikä tulekaan pitämään. Siksi ahdistaakin kun ystävät eivät usko vaan kyselevät aina miesjutuista ja olenko löytänyt ketään.
Siinä olen erilainen, että en arvostele muiden parisuhteita tai koe oikeudekseni arvostella miksi ystäväni on löytänyt miehen.
Tässä keskustelussahan on kyse sellaisista ihmisistä, jotka voisivat helposti yrittää enemmän mutta eivät jaksa/vaivaudu, ja sitten marisevat niille jotka ovat jaksaneet vaivautua. Kuvittelisin että aika harva löytää seurustelukumppania ihan täysin sattumalta ja kulkemalla silmät kiinni läpi elämänsä. Moni joutuu menemään jossain määrin mukavuusalueensa ulkopuolelle tutustuakseen uusiin ihmisiin.
Se on ikävää jos läheiset tenttaavat miesasioista, jos tenttauksen kohde ei sitä halua. Sinulle haluaisin sanoa, että asenteesi kuulostaa ihan liian negatiiviselta, ei millään pahalla. Meitä naisia on monenlaisia, ja niin on miehiäkin. Pitää vain kohdata se juuri itselle sopiva, joka näkee esim. huonon itsetuntosi läpi :) Joillain se tulee vastaan ennemmin, toisilla myöhemmin, joillain valitettavasti ei koskaan, mutta enpä usko että peli on kohdallasi menetetty :)
Minun ystävälläni on myös aivan hirveät vaatimukset miehiä kohtaan, ei tullutkaan mainittua aiemmin. Tietenkin kriteerejä saa olla, mutta tässä tapauksessa ne ovat ensinnäkin pitkälti ulkonäköpainotteisia. Se on mielestäni yksinkertaisesti hölmöä, vaikka jokainen saa kai painottaa tärkeänä pitämiään asioita... Jonkinlaisella kokemuksella tiedän kuitenkin että tärkeämpiäkin asioita on. Lisäksi on hiukan hassua vaatia miehiltä suurta panostusta ulkonäköön, kun itse ei tee samaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ap:n teksti ja muiden ilkeät kommentit tässä ketjussa (mm. vanhapiika-vertaukset) ovat se syy miksen enää suostu keskustelemaan edes lähimpien ystävieni kanssa minun ihmissuhteistani. Olen tuloksetta yrittänyt vuosikausia kohtentaa itsetuntoani ja se on varmaa, että minusta ei yksikään mies ole pitänyt eikä tulekaan pitämään. Siksi ahdistaakin kun ystävät eivät usko vaan kyselevät aina miesjutuista ja olenko löytänyt ketään.
Siinä olen erilainen, että en arvostele muiden parisuhteita tai koe oikeudekseni arvostella miksi ystäväni on löytänyt miehen.
Tässä keskustelussahan on kyse sellaisista ihmisistä, jotka voisivat helposti yrittää enemmän mutta eivät jaksa/vaivaudu, ja sitten marisevat niille jotka ovat jaksaneet vaivautua. Kuvittelisin että aika harva löytää seurustelukumppania ihan täysin sattumalta ja kulkemalla silmät kiinni läpi elämänsä. Moni joutuu menemään jossain määrin mukavuusalueensa ulkopuolelle tutustuakseen uusiin ihmisiin.
Se on ikävää jos läheiset tenttaavat miesasioista, jos tenttauksen kohde ei sitä halua. Sinulle haluaisin sanoa, että asenteesi kuulostaa ihan liian negatiiviselta, ei millään pahalla. Meitä naisia on monenlaisia, ja niin on miehiäkin. Pitää vain kohdata se juuri itselle sopiva, joka näkee esim. huonon itsetuntosi läpi :) Joillain se tulee vastaan ennemmin, toisilla myöhemmin, joillain valitettavasti ei koskaan, mutta enpä usko että peli on kohdallasi menetetty :)
Tiedän toki, että asenteeni on negatiivinen, mutta on vaikea olla katkeroitumatta liki vuosikymmenen epäonnistumisista kun väliin ei mahtunut mitään hyviä kokemuksia.
Olen lisäksi itse sitä mieltä, että on vain parempi itseni ja ystävieni kannalta kun emme keskustele minun ihmissuhdeasioistani (tai oikeammin niiden puutteesta ;)). Sekin on ärsyttävää, että ystävät ovat koittaneet tsempata ja oikeasti sellainen, joka ei ole kokenut paljoa takaiskuja tai jättämisiä ei oikein ymmärrä, että itsetunto korjaantuisi jollain "kyl se siitä" -kommenteilla. Itsehän se työ täytyy tehdä jos kykenee.
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni on myös aivan hirveät vaatimukset miehiä kohtaan, ei tullutkaan mainittua aiemmin. Tietenkin kriteerejä saa olla, mutta tässä tapauksessa ne ovat ensinnäkin pitkälti ulkonäköpainotteisia. Se on mielestäni yksinkertaisesti hölmöä, vaikka jokainen saa kai painottaa tärkeänä pitämiään asioita... Jonkinlaisella kokemuksella tiedän kuitenkin että tärkeämpiäkin asioita on. Lisäksi on hiukan hassua vaatia miehiltä suurta panostusta ulkonäköön, kun itse ei tee samaa.
Ap
Nuo kriteerithän ovat varmaan vain kulissia. Selkeästi ystäväsi ei usko itseensä ja ns. liian korkeat kriteerit takaavat juuri sen ettei tarvitse tutustua keheenkään ja mahdollisesti pettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni on myös aivan hirveät vaatimukset miehiä kohtaan, ei tullutkaan mainittua aiemmin. Tietenkin kriteerejä saa olla, mutta tässä tapauksessa ne ovat ensinnäkin pitkälti ulkonäköpainotteisia. Se on mielestäni yksinkertaisesti hölmöä, vaikka jokainen saa kai painottaa tärkeänä pitämiään asioita... Jonkinlaisella kokemuksella tiedän kuitenkin että tärkeämpiäkin asioita on. Lisäksi on hiukan hassua vaatia miehiltä suurta panostusta ulkonäköön, kun itse ei tee samaa.
Ap
Nuo kriteerithän ovat varmaan vain kulissia. Selkeästi ystäväsi ei usko itseensä ja ns. liian korkeat kriteerit takaavat juuri sen ettei tarvitse tutustua keheenkään ja mahdollisesti pettyä.
Enpä ole ajatellut asiaa tällaisesta näkökulmasta, voisikohan asia olla juuri noin... Ystäväni ei nimittäin muuten ole erityisen pinnallinen ihminen. Torjutuksi tulemista hän pelkää hirveästi, joten ehkä on hyvä puolustus torjua kaikki muut jonkin ulkoisen seikan takia...
Oli miten oli, niin en minä halua häntä näissä asioissa painostaa. Ei ole kyse minun elämästäni. Mutta hyökkäykset parisuhteessa olevia ystäviä kohtaan ovat ihan järjettömiä, samoin kuin aivan liian pitkälle menevä negatiivisuus. Siksi tämän keskustelun aloitin.
Ap
En usko, että noin väenvängällä olet ap löytänyt ketään kivaa. Tai että rakkautenne taso olisi kovin korkea. Oikeat rakkaudet tuo eteen kohtalo.