Paras ystävä on katkera sinkkuudestaan

Mies etsii naisesta iloa elämäänsä. Elämäniloiset naiset löytävät aina miehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ystävälläni on myös aivan hirveät vaatimukset miehiä kohtaan, ei tullutkaan mainittua aiemmin. Tietenkin kriteerejä saa olla, mutta tässä tapauksessa ne ovat ensinnäkin pitkälti ulkonäköpainotteisia. Se on mielestäni yksinkertaisesti hölmöä, vaikka jokainen saa kai painottaa tärkeänä pitämiään asioita... Jonkinlaisella kokemuksella tiedän kuitenkin että tärkeämpiäkin asioita on. Lisäksi on hiukan hassua vaatia miehiltä suurta panostusta ulkonäköön, kun itse ei tee samaa. 

Ap

Nuo kriteerithän ovat varmaan vain kulissia. Selkeästi ystäväsi ei usko itseensä ja ns. liian korkeat kriteerit takaavat juuri sen ettei tarvitse tutustua keheenkään ja mahdollisesti pettyä.

Enpä ole ajatellut asiaa tällaisesta näkökulmasta, voisikohan asia olla juuri noin... Ystäväni ei nimittäin muuten ole erityisen pinnallinen ihminen. Torjutuksi tulemista hän pelkää hirveästi, joten ehkä on hyvä puolustus torjua kaikki muut jonkin ulkoisen seikan takia...

Oli miten oli, niin en minä halua häntä näissä asioissa painostaa. Ei ole kyse minun elämästäni. Mutta hyökkäykset parisuhteessa olevia ystäviä kohtaan ovat ihan järjettömiä, samoin kuin aivan liian pitkälle menevä negatiivisuus. Siksi tämän keskustelun aloitin.

Ap

Eli ystäväsi pitäisi vain olla kiltti kaikille vaikka se, ettei hän usko kelpaavansa kellekään ei ole varmaankaan hänen oma syynsä? Ymmärrän, ettei se ole ainunkaan syysi, mutta etkö muka kestä niitä purkauksia parisuhteesi voimalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ystävälläni on myös aivan hirveät vaatimukset miehiä kohtaan, ei tullutkaan mainittua aiemmin. Tietenkin kriteerejä saa olla, mutta tässä tapauksessa ne ovat ensinnäkin pitkälti ulkonäköpainotteisia. Se on mielestäni yksinkertaisesti hölmöä, vaikka jokainen saa kai painottaa tärkeänä pitämiään asioita... Jonkinlaisella kokemuksella tiedän kuitenkin että tärkeämpiäkin asioita on. Lisäksi on hiukan hassua vaatia miehiltä suurta panostusta ulkonäköön, kun itse ei tee samaa. 

Ap

Nuo kriteerithän ovat varmaan vain kulissia. Selkeästi ystäväsi ei usko itseensä ja ns. liian korkeat kriteerit takaavat juuri sen ettei tarvitse tutustua keheenkään ja mahdollisesti pettyä.

Enpä ole ajatellut asiaa tällaisesta näkökulmasta, voisikohan asia olla juuri noin... Ystäväni ei nimittäin muuten ole erityisen pinnallinen ihminen. Torjutuksi tulemista hän pelkää hirveästi, joten ehkä on hyvä puolustus torjua kaikki muut jonkin ulkoisen seikan takia...

Oli miten oli, niin en minä halua häntä näissä asioissa painostaa. Ei ole kyse minun elämästäni. Mutta hyökkäykset parisuhteessa olevia ystäviä kohtaan ovat ihan järjettömiä, samoin kuin aivan liian pitkälle menevä negatiivisuus. Siksi tämän keskustelun aloitin.

Ap

Eli ystäväsi pitäisi vain olla kiltti kaikille vaikka se, ettei hän usko kelpaavansa kellekään ei ole varmaankaan hänen oma syynsä? Ymmärrän, ettei se ole ainunkaan syysi, mutta etkö muka kestä niitä purkauksia parisuhteesi voimalla?

Ystävyyssuhteeni ongelmat eivät muutu sen helpommiksi siksi, että olen parisuhteessa. Ja osittain ystäväni tilanne on kyllä hänen omaa syytään. Hän on viehättävä, hauska ja älykäs, ja hänellä olisi paljon annettavaa. Olemme tunteneet toisemme lähes 20 vuotta, ja tunnen hänet oikein hyvin. Hän on silkkaa jääräpäisyyttään ajanut itsensä tähän tilanteeseen, eikä hän halua ottaa mitään riskejä miesten suhteen. Edes kaverustumismielessä hän ei puhu sanaakaan uusille ihmisille silloin kun olisi tilaisuus. Tämäkin olisi varmaan ihan ok, jos hän ei olisi silminnähden tyytymätön tilanteeseen. Minun tehtäväni ystävänä on rohkaista häntä, mutta jos hän haluaa edetä asiassa niin hänen on uskaltauduttava tekemään jotain ihan itse.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ystävälläni on myös aivan hirveät vaatimukset miehiä kohtaan, ei tullutkaan mainittua aiemmin. Tietenkin kriteerejä saa olla, mutta tässä tapauksessa ne ovat ensinnäkin pitkälti ulkonäköpainotteisia. Se on mielestäni yksinkertaisesti hölmöä, vaikka jokainen saa kai painottaa tärkeänä pitämiään asioita... Jonkinlaisella kokemuksella tiedän kuitenkin että tärkeämpiäkin asioita on. Lisäksi on hiukan hassua vaatia miehiltä suurta panostusta ulkonäköön, kun itse ei tee samaa. 

Ap

Nuo kriteerithän ovat varmaan vain kulissia. Selkeästi ystäväsi ei usko itseensä ja ns. liian korkeat kriteerit takaavat juuri sen ettei tarvitse tutustua keheenkään ja mahdollisesti pettyä.

Enpä ole ajatellut asiaa tällaisesta näkökulmasta, voisikohan asia olla juuri noin... Ystäväni ei nimittäin muuten ole erityisen pinnallinen ihminen. Torjutuksi tulemista hän pelkää hirveästi, joten ehkä on hyvä puolustus torjua kaikki muut jonkin ulkoisen seikan takia...

Oli miten oli, niin en minä halua häntä näissä asioissa painostaa. Ei ole kyse minun elämästäni. Mutta hyökkäykset parisuhteessa olevia ystäviä kohtaan ovat ihan järjettömiä, samoin kuin aivan liian pitkälle menevä negatiivisuus. Siksi tämän keskustelun aloitin.

Ap

Eli ystäväsi pitäisi vain olla kiltti kaikille vaikka se, ettei hän usko kelpaavansa kellekään ei ole varmaankaan hänen oma syynsä? Ymmärrän, ettei se ole ainunkaan syysi, mutta etkö muka kestä niitä purkauksia parisuhteesi voimalla?

Ystävyyssuhteeni ongelmat eivät muutu sen helpommiksi siksi, että olen parisuhteessa. Ja osittain ystäväni tilanne on kyllä hänen omaa syytään. Hän on viehättävä, hauska ja älykäs, ja hänellä olisi paljon annettavaa. Olemme tunteneet toisemme lähes 20 vuotta, ja tunnen hänet oikein hyvin. Hän on silkkaa jääräpäisyyttään ajanut itsensä tähän tilanteeseen, eikä hän halua ottaa mitään riskejä miesten suhteen. Edes kaverustumismielessä hän ei puhu sanaakaan uusille ihmisille silloin kun olisi tilaisuus. Tämäkin olisi varmaan ihan ok, jos hän ei olisi silminnähden tyytymätön tilanteeseen. Minun tehtäväni ystävänä on rohkaista häntä, mutta jos hän haluaa edetä asiassa niin hänen on uskaltauduttava tekemään jotain ihan itse.

Ap

Miksi hän puhuisikaan kaveruusmielessä kellekään, jos etsii miestä? Entä jos hän saisikin kaverillista vastakaikua mutta ei sen enempää? Mikään ei ole miestä etsiessä sen vituttavampaa. Minusta sinun tehtäväsi ei ole rohkaista häntä, ethän varmaan edes tiedä, mikä häntä viimekädessä estää tai jos tietäisitkin niin mahtaisitko osata auttaa.

Eiköhän jokainen tosiaan hoida nuo hommat ihan itse ja voit neuvoa tai rohkaista sitten jos hän itse sinulta apua tai tukea pyytää.

Sinä saatat "rohkaisuinesi" vaikuttaa vittuilevaltakin hänen mielestään, ja kun ei se näennäinen rohkaisu auta mitään, kun et edes tiedä miksi hän käyttäytyy kuin käyttäytyy. Tuskinpa hän on halunnut ajaa tilannettaan tuohon pisteeseen laisinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ystävälläni on myös aivan hirveät vaatimukset miehiä kohtaan, ei tullutkaan mainittua aiemmin. Tietenkin kriteerejä saa olla, mutta tässä tapauksessa ne ovat ensinnäkin pitkälti ulkonäköpainotteisia. Se on mielestäni yksinkertaisesti hölmöä, vaikka jokainen saa kai painottaa tärkeänä pitämiään asioita... Jonkinlaisella kokemuksella tiedän kuitenkin että tärkeämpiäkin asioita on. Lisäksi on hiukan hassua vaatia miehiltä suurta panostusta ulkonäköön, kun itse ei tee samaa. 

Ap

Nuo kriteerithän ovat varmaan vain kulissia. Selkeästi ystäväsi ei usko itseensä ja ns. liian korkeat kriteerit takaavat juuri sen ettei tarvitse tutustua keheenkään ja mahdollisesti pettyä.

Enpä ole ajatellut asiaa tällaisesta näkökulmasta, voisikohan asia olla juuri noin... Ystäväni ei nimittäin muuten ole erityisen pinnallinen ihminen. Torjutuksi tulemista hän pelkää hirveästi, joten ehkä on hyvä puolustus torjua kaikki muut jonkin ulkoisen seikan takia...

Oli miten oli, niin en minä halua häntä näissä asioissa painostaa. Ei ole kyse minun elämästäni. Mutta hyökkäykset parisuhteessa olevia ystäviä kohtaan ovat ihan järjettömiä, samoin kuin aivan liian pitkälle menevä negatiivisuus. Siksi tämän keskustelun aloitin.

Ap

Eli ystäväsi pitäisi vain olla kiltti kaikille vaikka se, ettei hän usko kelpaavansa kellekään ei ole varmaankaan hänen oma syynsä? Ymmärrän, ettei se ole ainunkaan syysi, mutta etkö muka kestä niitä purkauksia parisuhteesi voimalla?

Ystävyyssuhteeni ongelmat eivät muutu sen helpommiksi siksi, että olen parisuhteessa. Ja osittain ystäväni tilanne on kyllä hänen omaa syytään. Hän on viehättävä, hauska ja älykäs, ja hänellä olisi paljon annettavaa. Olemme tunteneet toisemme lähes 20 vuotta, ja tunnen hänet oikein hyvin. Hän on silkkaa jääräpäisyyttään ajanut itsensä tähän tilanteeseen, eikä hän halua ottaa mitään riskejä miesten suhteen. Edes kaverustumismielessä hän ei puhu sanaakaan uusille ihmisille silloin kun olisi tilaisuus. Tämäkin olisi varmaan ihan ok, jos hän ei olisi silminnähden tyytymätön tilanteeseen. Minun tehtäväni ystävänä on rohkaista häntä, mutta jos hän haluaa edetä asiassa niin hänen on uskaltauduttava tekemään jotain ihan itse.

Ap

Miksi hän puhuisikaan kaveruusmielessä kellekään, jos etsii miestä? Entä jos hän saisikin kaverillista vastakaikua mutta ei sen enempää? Mikään ei ole miestä etsiessä sen vituttavampaa. Minusta sinun tehtäväsi ei ole rohkaista häntä, ethän varmaan edes tiedä, mikä häntä viimekädessä estää tai jos tietäisitkin niin mahtaisitko osata auttaa.

Eiköhän jokainen tosiaan hoida nuo hommat ihan itse ja voit neuvoa tai rohkaista sitten jos hän itse sinulta apua tai tukea pyytää.

Sinä saatat "rohkaisuinesi" vaikuttaa vittuilevaltakin hänen mielestään, ja kun ei se näennäinen rohkaisu auta mitään, kun et edes tiedä miksi hän käyttäytyy kuin käyttäytyy. Tuskinpa hän on halunnut ajaa tilannettaan tuohon pisteeseen laisinkaan.

Tietenkin ihmisille kannattaa aina jutella! Mikä vika uusissa ystävissä on? Tai jos ei etsi ystäviä, niin niiden uusien tuttujen kautta voi tavata kuitenkin taas uusia ystäviä. Ja jos kärsii ujoudesta tai epäsosiaalisuudesta, niin ei siihen auta muu kuin se, että uskaltautuu ihmisten ilmoille. Minulla se ainakin toimi.

En minä hänelle mitään kannustuspuheita pidä. Hän on itse ilmaissut jo vuosia halunsa löytää kumppani, ja minä näen esim. kaupungilla vietetyn tyttöjen illan mahdollisuutena tähän. Jos ystäväni innostuisi vaikka laittautumaan oikein hienoksi tällaista iltaa varten, niin olisin heti mukana. Tai jos hän olisi lähdössä treffeille ja haluaisi jutella asiasta, niin minä kuuntelisin. Mitään tällaista ei kuitenkaan koskaan tapahdu, vaan hän vetäytyy aina vain syvemmälle kuoreensa ja harmittelee sitä, miten muille vaan tulee vastaan potentiaalisia kumppaneita jatkuvalla syötöllä, ja vain huonolla tuurilla hänelle ei koskaan tule. 

Tiedän että heittäytyminen on pelottavaa. Joskus on kuitenkin vain uskallettava. Eikä tämä koske vain parisuhdeasioita, vaan elämää yleensäkin.

Ap

Tuttu tunne, olen varmaan samanlainen kuin alkuperäisen kirjoittajan ystävä. Tosin en kyllä valita asiasta kenellekään vaan nielen kiukun. Omassa kaveripiirissä suhteet ovat alkaneet aina miehen aloitteesta, itsekin olen tullut siihen tulokseen, että jos mies ei jaksa nähdä vaivaa, niin ihan turha sitä on naisena lähteä jahtaamaan jotain. Yksinkertaisesti siitä ei synny mitään. Jos mies on kiinnostunut, niin eiköhän se pyydä kahville tai jotain.  Nyt olen jotenkin luovuttanut täysin ja koska olen välillä täysin epäsosiaalinen, niin annan itseni olla epäsosiaalinen. Tunnen välillä itseni ahdistuneeksi sosiaalisissa tilanteissa ja vanhemmiten siedän vielä vähemmän tuota ahdistusta. Työssäni joudun olemaan sosiaalinen, niin se saa riittää minulle. Jos en kelpaa näin, niin ei sille sitten mitään mahda. En tietenkään oleta, että joku ilmestyy kotiovelle hakemaan treffeille. Tiedän kuitenkin, että useiden ystävien ei ole tarvinnut nähdä mitään vaivaa parisuhteiden eteen. Miehet ovat tulleet hakemaan sieltä kotiovelta, kun ovat olleet tarpeeksi kiinnostuneita. Elämä ei ole reilua.  

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne, olen varmaan samanlainen kuin alkuperäisen kirjoittajan ystävä. Tosin en kyllä valita asiasta kenellekään vaan nielen kiukun. Omassa kaveripiirissä suhteet ovat alkaneet aina miehen aloitteesta, itsekin olen tullut siihen tulokseen, että jos mies ei jaksa nähdä vaivaa, niin ihan turha sitä on naisena lähteä jahtaamaan jotain. Yksinkertaisesti siitä ei synny mitään. Jos mies on kiinnostunut, niin eiköhän se pyydä kahville tai jotain.  Nyt olen jotenkin luovuttanut täysin ja koska olen välillä täysin epäsosiaalinen, niin annan itseni olla epäsosiaalinen. Tunnen välillä itseni ahdistuneeksi sosiaalisissa tilanteissa ja vanhemmiten siedän vielä vähemmän tuota ahdistusta. Työssäni joudun olemaan sosiaalinen, niin se saa riittää minulle. Jos en kelpaa näin, niin ei sille sitten mitään mahda. En tietenkään oleta, että joku ilmestyy kotiovelle hakemaan treffeille. Tiedän kuitenkin, että useiden ystävien ei ole tarvinnut nähdä mitään vaivaa parisuhteiden eteen. Miehet ovat tulleet hakemaan sieltä kotiovelta, kun ovat olleet tarpeeksi kiinnostuneita. Elämä ei ole reilua.  

On totta, että usein mies on aloitteellinen parisuhteen alkuvaiheessa. Mutta miehen kiinnostusta edeltää se, että ollaan jollain lailla tutustuttu ja nainen on osoittanut olevansa kiinnostava, hauska, fiksu, sosiaalinen tai muuta vastaavaa. Jos ei suostu edes puhumaan potentiaalisesti kiinnostaville miehille, niin ei kukaan silloin voi nähdäkään niitä tavoittelemisen arvoisia asioita. 

Ehdota ystävälle tinderiä. Sillä on aika helppo etsiä uusia tuttavuuksia :) Nettideittailussa profiilin tekeminen on hidasta ja siellä on samat profiilit olleet jo vuosia!

Vierailija kirjoitti:

Ehdota ystävälle tinderiä. Sillä on aika helppo etsiä uusia tuttavuuksia :) Nettideittailussa profiilin tekeminen on hidasta ja siellä on samat profiilit olleet jo vuosia!

Hänellä on tinder, mutta hän ei tahdo tavata ketään kasvokkain. Ei tinder-treffailu kaikille sovikaan, mutta sovelluksesta ei sitten ole kyllä hyötyäkään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne, olen varmaan samanlainen kuin alkuperäisen kirjoittajan ystävä. Tosin en kyllä valita asiasta kenellekään vaan nielen kiukun. Omassa kaveripiirissä suhteet ovat alkaneet aina miehen aloitteesta, itsekin olen tullut siihen tulokseen, että jos mies ei jaksa nähdä vaivaa, niin ihan turha sitä on naisena lähteä jahtaamaan jotain. Yksinkertaisesti siitä ei synny mitään. Jos mies on kiinnostunut, niin eiköhän se pyydä kahville tai jotain.  Nyt olen jotenkin luovuttanut täysin ja koska olen välillä täysin epäsosiaalinen, niin annan itseni olla epäsosiaalinen. Tunnen välillä itseni ahdistuneeksi sosiaalisissa tilanteissa ja vanhemmiten siedän vielä vähemmän tuota ahdistusta. Työssäni joudun olemaan sosiaalinen, niin se saa riittää minulle. Jos en kelpaa näin, niin ei sille sitten mitään mahda. En tietenkään oleta, että joku ilmestyy kotiovelle hakemaan treffeille. Tiedän kuitenkin, että useiden ystävien ei ole tarvinnut nähdä mitään vaivaa parisuhteiden eteen. Miehet ovat tulleet hakemaan sieltä kotiovelta, kun ovat olleet tarpeeksi kiinnostuneita. Elämä ei ole reilua.  

On totta, että usein mies on aloitteellinen parisuhteen alkuvaiheessa. Mutta miehen kiinnostusta edeltää se, että ollaan jollain lailla tutustuttu ja nainen on osoittanut olevansa kiinnostava, hauska, fiksu, sosiaalinen tai muuta vastaavaa. Jos ei suostu edes puhumaan potentiaalisesti kiinnostaville miehille, niin ei kukaan silloin voi nähdäkään niitä tavoittelemisen arvoisia asioita. 

Epäsosiaalisena naisenahan tuo juuri kristallisoituu, että jos miestä kiinnostaa niin on valmis tekemään työtä päästäkseen edes juttelemaan naisen kanssa. Mm. yksi kaverini, minua vielä epäsosiaalisempi, sailukioaikoina tekstareita tuntemattomilta pojilta, jotka halusivat tutustua. Yhtäkään sanaa ei oltu vaihdettu, vaan kaverini oli antanut vain niin söpön vaikutelman kun poika oli nähnyt hänet jossain käytävillä ohimennen. Ylipäänsä miehet ovat tehneet aina sen valtaosan työstä, jos ovat tosissaan kiinnostuneita naisesta.

Ongelmahan on juuri se, että ei myöskään minulle ole tultu juttelemaan vaan itse pitäisi rohkaistua ja tehdä itseään tykö miehille. Ujona ja sosiaalisista tilanteista ahdistuvana se on niin hankalaa, että nyt 29-vuotiaana olen edelleen yksin. Ja kyllä - syvempien ystävyyssuhteiden perusteella pidän itseäni tästä miehettömyydestä huolimatta fiksuna, hauskana ja ihanana naisena. On vaan vaikea olla katkeroitumatta.

Ymmärrän sua ap. Mulla on samankaltainen ystävä. Ikää meillä on n. 40 vuotta. Ystävä haaveilee miehestä ja perheestä. On ihan kivannäköinen, enkä luonteessakaan keksi mitään vikaa. Kuitenkaan ei suostu edes kokeilemaan esim. nettideittejä. Jos mennään johonkin ihmisten ilmoille, niin haluaa istua mahdollisimman huomaamattomassa paikassa. Jos joku tulee tekemään tuttavuutta niin käyttäytyy jotenkin jurosti ja tylysti, vaikka muuten on ihan seurallinen ja puhelias. Surkuttelee, että kukaan mies ei häneen voi ihastua, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ei vain tee asian eteen mitään, eikä anna kenellekään tilaisuutta tutustua itseensä. Välillä yritän tsempata ja rohkaista, joka toistaiseksi on kuitenkin ollut turhaa, ei vain suostu poistumaan mukavuusalueeltaan.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sua ap. Mulla on samankaltainen ystävä. Ikää meillä on n. 40 vuotta. Ystävä haaveilee miehestä ja perheestä. On ihan kivannäköinen, enkä luonteessakaan keksi mitään vikaa. Kuitenkaan ei suostu edes kokeilemaan esim. nettideittejä. Jos mennään johonkin ihmisten ilmoille, niin haluaa istua mahdollisimman huomaamattomassa paikassa. Jos joku tulee tekemään tuttavuutta niin käyttäytyy jotenkin jurosti ja tylysti, vaikka muuten on ihan seurallinen ja puhelias. Surkuttelee, että kukaan mies ei häneen voi ihastua, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ei vain tee asian eteen mitään, eikä anna kenellekään tilaisuutta tutustua itseensä. Välillä yritän tsempata ja rohkaista, joka toistaiseksi on kuitenkin ollut turhaa, ei vain suostu poistumaan mukavuusalueeltaan.

Oma ystäväni on juuri tällainen! On kurjaa seurata sivusta, kun tietää miten mahtava ihminen hän on, mutta sulkee koko maailman ulkopuolelle ja hätääntyy jos joku yrittääkään tulla juttelemaan. Tuntemattomille naispuolisille hänellä ei ole vaikeuksia puhua, mutta miehet kauhistuttavat. Ja kuitenkin kaipaa syvästi parisuhdetta. Tuolla tavalla en vaan usko että sellaista voi löytyä, ja fakta on, että esim. lasten hankkimisen kannalta aikaa ei vain ole ikuisesti :(

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nettitreffit on helvetistä. En ihmettele, ettei ystäväsi halua niitä. Minä kävin neljillä nettitreffeillä, ennen kuin armahdin itseäni ja päätin, että jos ei netin ulkopuolelta ketään löydy, saa olla löytymättä. Löytyi sitten harrastuspiiristä mies, kun olin 36-vuotias.

Minä yritin olla nettitreffipalvelussa. En vaan päässyt yksillekään treffeille :) Minulle laittoi viestejä vain ulkomaalaiset miehet, ja minun lähettämiini viesteihin ei vastattu. Jonkun palstamiehen analyysin mukaan johtuu seniori-iästäni varmaan, kun olin niinkin eläkeläinen kuin 37 tuohon aikaan :)

Naiselle 37 on korkea ikä.

"Tiedän toki, että asenteeni on negatiivinen, mutta on vaikea olla katkeroitumatta liki vuosikymmenen epäonnistumisista kun väliin ei mahtunut mitään hyviä kokemuksia.

Olen lisäksi itse sitä mieltä, että on vain parempi itseni ja ystävieni kannalta kun emme keskustele minun ihmissuhdeasioistani (tai oikeammin niiden puutteesta ;)). Sekin on ärsyttävää, että ystävät ovat koittaneet tsempata ja oikeasti sellainen, joka ei ole kokenut paljoa takaiskuja tai jättämisiä ei oikein ymmärrä, että itsetunto korjaantuisi jollain ;kyl se siitä; -kommenteilla. Itsehän se työ täytyy tehdä jos kykenee."

Anteeksi, että luokitelen sut mutta voisin kuvitella kuinka raskasta sun seura on. Ensin valitetaan moneen kertaan samat jutut, ehkä ensin kaverit tyytyvät kuuntelijan rooliin mutta samojen valitusten jatkuessa aletaan tsemppaamaan. Sitten saadaan vastauksesiksi jotain, että et sä voi tietää ja helppoahan sun on sanoa. Mitä sitten pitäisi kommentoida, että totta, olet surkeuden perikuva ja tulet aina olemaan yksin. Voisit ehkä mennä itseesi ja tutkiskella sitä omaa käyttäytymistäsikin.

Mielestäni toi on aika naurettavaa valitusta miten kauniimmat tai viehättävämmät ystävät löytävät helposti kumppaneita. Yhtälailla siinä voisi sanoa, että kauniin on ehkä vaikeampi löytää pitkäaikaisia suhteita, jos miehet ovat aluksi kiinnostuneita vain siitä ulkoisesta.

Niillä korteilla mennään, jotka on jaettu. Voihan sitä loppuiäksi katkeroitua, että miten muilla on ulkonäön takia helpompaa mutta se onkin sitten varma tie epäonneen.

Vierailija kirjoitti:

"Tiedän toki, että asenteeni on negatiivinen, mutta on vaikea olla katkeroitumatta liki vuosikymmenen epäonnistumisista kun väliin ei mahtunut mitään hyviä kokemuksia.

Olen lisäksi itse sitä mieltä, että on vain parempi itseni ja ystävieni kannalta kun emme keskustele minun ihmissuhdeasioistani (tai oikeammin niiden puutteesta ;)). Sekin on ärsyttävää, että ystävät ovat koittaneet tsempata ja oikeasti sellainen, joka ei ole kokenut paljoa takaiskuja tai jättämisiä ei oikein ymmärrä, että itsetunto korjaantuisi jollain ;kyl se siitä; -kommenteilla. Itsehän se työ täytyy tehdä jos kykenee."

Anteeksi, että luokitelen sut mutta voisin kuvitella kuinka raskasta sun seura on. Ensin valitetaan moneen kertaan samat jutut, ehkä ensin kaverit tyytyvät kuuntelijan rooliin mutta samojen valitusten jatkuessa aletaan tsemppaamaan. Sitten saadaan vastauksesiksi jotain, että et sä voi tietää ja helppoahan sun on sanoa. Mitä sitten pitäisi kommentoida, että totta, olet surkeuden perikuva ja tulet aina olemaan yksin. Voisit ehkä mennä itseesi ja tutkiskella sitä omaa käyttäytymistäsikin.

Sitähän tässä on tehty vuosikausia enkä onnistunut. Tuliko sinulle nyt hyvä mieli kun kerrot miten oletat minun olevan huonoa seuraa? Ei se, että kirjoitat alentuvan viestisi eteen "anteeksi" tee siitä sen mukavampaa tai fiksumpaa.

Minulla ja kavereillani on kyllä muutakin juteltavaa kuin se, että olenko kelpaava suhteisiin ja mistä syistä - siksi itse katsoin aiheelliseksi sen ettemme puhu enää asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tiedän toki, että asenteeni on negatiivinen, mutta on vaikea olla katkeroitumatta liki vuosikymmenen epäonnistumisista kun väliin ei mahtunut mitään hyviä kokemuksia.

Olen lisäksi itse sitä mieltä, että on vain parempi itseni ja ystävieni kannalta kun emme keskustele minun ihmissuhdeasioistani (tai oikeammin niiden puutteesta ;)). Sekin on ärsyttävää, että ystävät ovat koittaneet tsempata ja oikeasti sellainen, joka ei ole kokenut paljoa takaiskuja tai jättämisiä ei oikein ymmärrä, että itsetunto korjaantuisi jollain ;kyl se siitä; -kommenteilla. Itsehän se työ täytyy tehdä jos kykenee."

Anteeksi, että luokitelen sut mutta voisin kuvitella kuinka raskasta sun seura on. Ensin valitetaan moneen kertaan samat jutut, ehkä ensin kaverit tyytyvät kuuntelijan rooliin mutta samojen valitusten jatkuessa aletaan tsemppaamaan. Sitten saadaan vastauksesiksi jotain, että et sä voi tietää ja helppoahan sun on sanoa. Mitä sitten pitäisi kommentoida, että totta, olet surkeuden perikuva ja tulet aina olemaan yksin. Voisit ehkä mennä itseesi ja tutkiskella sitä omaa käyttäytymistäsikin.

Sitähän tässä on tehty vuosikausia enkä onnistunut. Tuliko sinulle nyt hyvä mieli kun kerrot miten oletat minun olevan huonoa seuraa? Ei se, että kirjoitat alentuvan viestisi eteen "anteeksi" tee siitä sen mukavampaa tai fiksumpaa.

Minulla ja kavereillani on kyllä muutakin juteltavaa kuin se, että olenko kelpaava suhteisiin ja mistä syistä - siksi itse katsoin aiheelliseksi sen ettemme puhu enää asiasta.

En sanonut, että olet huonoa seuraa vaan raskasta seuraa tollasilla kommenteilla. Ehkä niistä ihmissuhdeasioistakin voi puhua, jos et ottaisi ystäviesi tsemppauksia vähättelynä. Särähti vain korvaan, kun oma hyvä ystäväni on juuri tuollainen että valitellaan sinkkuutta ym. sitten, kun yrittää sanoa jotain rohkaisevaa (ei mitään latteita kliseitä) niin tulee takaisin kommenttia, että hyvähän sun on sanoa. Ihan kuin ilkeyttään yrittäisi tsempata ystävää. Tarkotan vain, että kai niistä ihmissuhdeasioistakin voi puhua mutta toi on taas sun puolelta ehkä hieman vähättelyä, jos heti oletat että ystäväsi eivät ymmärrä sua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tiedän toki, että asenteeni on negatiivinen, mutta on vaikea olla katkeroitumatta liki vuosikymmenen epäonnistumisista kun väliin ei mahtunut mitään hyviä kokemuksia.

Olen lisäksi itse sitä mieltä, että on vain parempi itseni ja ystävieni kannalta kun emme keskustele minun ihmissuhdeasioistani (tai oikeammin niiden puutteesta ;)). Sekin on ärsyttävää, että ystävät ovat koittaneet tsempata ja oikeasti sellainen, joka ei ole kokenut paljoa takaiskuja tai jättämisiä ei oikein ymmärrä, että itsetunto korjaantuisi jollain ;kyl se siitä; -kommenteilla. Itsehän se työ täytyy tehdä jos kykenee."

Anteeksi, että luokitelen sut mutta voisin kuvitella kuinka raskasta sun seura on. Ensin valitetaan moneen kertaan samat jutut, ehkä ensin kaverit tyytyvät kuuntelijan rooliin mutta samojen valitusten jatkuessa aletaan tsemppaamaan. Sitten saadaan vastauksesiksi jotain, että et sä voi tietää ja helppoahan sun on sanoa. Mitä sitten pitäisi kommentoida, että totta, olet surkeuden perikuva ja tulet aina olemaan yksin. Voisit ehkä mennä itseesi ja tutkiskella sitä omaa käyttäytymistäsikin.

Sitähän tässä on tehty vuosikausia enkä onnistunut. Tuliko sinulle nyt hyvä mieli kun kerrot miten oletat minun olevan huonoa seuraa? Ei se, että kirjoitat alentuvan viestisi eteen "anteeksi" tee siitä sen mukavampaa tai fiksumpaa.

Minulla ja kavereillani on kyllä muutakin juteltavaa kuin se, että olenko kelpaava suhteisiin ja mistä syistä - siksi itse katsoin aiheelliseksi sen ettemme puhu enää asiasta.

En sanonut, että olet huonoa seuraa vaan raskasta seuraa tollasilla kommenteilla. Ehkä niistä ihmissuhdeasioistakin voi puhua, jos et ottaisi ystäviesi tsemppauksia vähättelynä. Särähti vain korvaan, kun oma hyvä ystäväni on juuri tuollainen että valitellaan sinkkuutta ym. sitten, kun yrittää sanoa jotain rohkaisevaa (ei mitään latteita kliseitä) niin tulee takaisin kommenttia, että hyvähän sun on sanoa. Ihan kuin ilkeyttään yrittäisi tsempata ystävää. Tarkotan vain, että kai niistä ihmissuhdeasioistakin voi puhua mutta toi on taas sun puolelta ehkä hieman vähättelyä, jos heti oletat että ystäväsi eivät ymmärrä sua.

Olen yrittänyt parhaani mukaan olla näyttämättä sitä miltä tunnen kun olen saanut noita kommentteja. Nykyisinhän se ei ole enää ongelma, mutta aiemmin koin tulevani painostetuksi kun ilmoitin neutraalisti, että esim. tapailemani mies osoittautui vääränlaiseksi ja epäluotettavaksi, joten päätin jättää jutun sikseen niin silloin sai varautua 10 min esittelyihin siitä miten minullakin on mahdollisuus mieheen ja kannattaisi yrittää loppuun saakka kaikkien miesten kohdalla. Yksinäinen olen mutten niin epätoivoinen.

En edelleenkään usko, että joku ystäväni jolla ei ole takana mitään pettymyksiä ihmissuhteissa sitten yläasteen olisi se pätevin ihminen kertomaan, että miten minun tulisi suhtautua omiin epäonnistumisiini vuosikausien jälkeen. Enkä minä koskaan sitä kasvokkain kehtaisi sanoa toiselle. Jos sinä määrittelet tuon oman päänsisäisen arvioni vähättelyksi, fine.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ystävälläni on myös aivan hirveät vaatimukset miehiä kohtaan, ei tullutkaan mainittua aiemmin. Tietenkin kriteerejä saa olla, mutta tässä tapauksessa ne ovat ensinnäkin pitkälti ulkonäköpainotteisia. Se on mielestäni yksinkertaisesti hölmöä, vaikka jokainen saa kai painottaa tärkeänä pitämiään asioita... Jonkinlaisella kokemuksella tiedän kuitenkin että tärkeämpiäkin asioita on. Lisäksi on hiukan hassua vaatia miehiltä suurta panostusta ulkonäköön, kun itse ei tee samaa. 

Ap

Nuo kriteerithän ovat varmaan vain kulissia. Selkeästi ystäväsi ei usko itseensä ja ns. liian korkeat kriteerit takaavat juuri sen ettei tarvitse tutustua keheenkään ja mahdollisesti pettyä.

Enpä ole ajatellut asiaa tällaisesta näkökulmasta, voisikohan asia olla juuri noin... Ystäväni ei nimittäin muuten ole erityisen pinnallinen ihminen. Torjutuksi tulemista hän pelkää hirveästi, joten ehkä on hyvä puolustus torjua kaikki muut jonkin ulkoisen seikan takia...

Oli miten oli, niin en minä halua häntä näissä asioissa painostaa. Ei ole kyse minun elämästäni. Mutta hyökkäykset parisuhteessa olevia ystäviä kohtaan ovat ihan järjettömiä, samoin kuin aivan liian pitkälle menevä negatiivisuus. Siksi tämän keskustelun aloitin.

Ap

Eli ystäväsi pitäisi vain olla kiltti kaikille vaikka se, ettei hän usko kelpaavansa kellekään ei ole varmaankaan hänen oma syynsä? Ymmärrän, ettei se ole ainunkaan syysi, mutta etkö muka kestä niitä purkauksia parisuhteesi voimalla?

Ystävyyssuhteeni ongelmat eivät muutu sen helpommiksi siksi, että olen parisuhteessa. Ja osittain ystäväni tilanne on kyllä hänen omaa syytään. Hän on viehättävä, hauska ja älykäs, ja hänellä olisi paljon annettavaa. Olemme tunteneet toisemme lähes 20 vuotta, ja tunnen hänet oikein hyvin. Hän on silkkaa jääräpäisyyttään ajanut itsensä tähän tilanteeseen, eikä hän halua ottaa mitään riskejä miesten suhteen. Edes kaverustumismielessä hän ei puhu sanaakaan uusille ihmisille silloin kun olisi tilaisuus. Tämäkin olisi varmaan ihan ok, jos hän ei olisi silminnähden tyytymätön tilanteeseen. Minun tehtäväni ystävänä on rohkaista häntä, mutta jos hän haluaa edetä asiassa niin hänen on uskaltauduttava tekemään jotain ihan itse.

Ap

Miksi hän puhuisikaan kaveruusmielessä kellekään, jos etsii miestä? Entä jos hän saisikin kaverillista vastakaikua mutta ei sen enempää? Mikään ei ole miestä etsiessä sen vituttavampaa. Minusta sinun tehtäväsi ei ole rohkaista häntä, ethän varmaan edes tiedä, mikä häntä viimekädessä estää tai jos tietäisitkin niin mahtaisitko osata auttaa.

Eiköhän jokainen tosiaan hoida nuo hommat ihan itse ja voit neuvoa tai rohkaista sitten jos hän itse sinulta apua tai tukea pyytää.

Sinä saatat "rohkaisuinesi" vaikuttaa vittuilevaltakin hänen mielestään, ja kun ei se näennäinen rohkaisu auta mitään, kun et edes tiedä miksi hän käyttäytyy kuin käyttäytyy. Tuskinpa hän on halunnut ajaa tilannettaan tuohon pisteeseen laisinkaan.

Tietenkin ihmisille kannattaa aina jutella! Mikä vika uusissa ystävissä on? Tai jos ei etsi ystäviä, niin niiden uusien tuttujen kautta voi tavata kuitenkin taas uusia ystäviä. Ja jos kärsii ujoudesta tai epäsosiaalisuudesta, niin ei siihen auta muu kuin se, että uskaltautuu ihmisten ilmoille. Minulla se ainakin toimi.

En minä hänelle mitään kannustuspuheita pidä. Hän on itse ilmaissut jo vuosia halunsa löytää kumppani, ja minä näen esim. kaupungilla vietetyn tyttöjen illan mahdollisuutena tähän. Jos ystäväni innostuisi vaikka laittautumaan oikein hienoksi tällaista iltaa varten, niin olisin heti mukana. Tai jos hän olisi lähdössä treffeille ja haluaisi jutella asiasta, niin minä kuuntelisin. Mitään tällaista ei kuitenkaan koskaan tapahdu, vaan hän vetäytyy aina vain syvemmälle kuoreensa ja harmittelee sitä, miten muille vaan tulee vastaan potentiaalisia kumppaneita jatkuvalla syötöllä, ja vain huonolla tuurilla hänelle ei koskaan tule. 

Tiedän että heittäytyminen on pelottavaa. Joskus on kuitenkin vain uskallettava. Eikä tämä koske vain parisuhdeasioita, vaan elämää yleensäkin.

Ap

Miksi moetit mitä vikaa uusissa ystävissä on, kun enhän minä sanonut, että siinä on mitään vikaa, jos ETSII YSTÄVÄÄ. Mutta entä jos etsii miestä, niin miksi pitäisi nöyryyntyä siitä, että ei kelpaa kumppaniksi?

Ja toisekseen, miksi sanot, että tyttöjen ilta, jossa laittautuu olisi oiva tilaisuus johonkin? Entä kun arki saapuu ja ystäväsi saapuu paikalle omana rupikonnana itsenään, niin mitä se auttoi, jos joku mies vilkaisikin häntä laittautuneena? Lisäksi mies saattaa ajatella että haluaa seksiä, olipa ystäväsi millainen tahansa, mutta ei halua enää seksiä eikä seurusteluakaan, kun ystäväsi saapuu paikalle normaalina itsenään. Niin miten se tyttöjen illassa sujunut huijaus olisi miksikään avuksi ystävällesi?

Aika monen miehen mielenkiinto varmasti hiipuu, jos ystäväsi ei olekaan sitä mitä esitti olevansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tiedän toki, että asenteeni on negatiivinen, mutta on vaikea olla katkeroitumatta liki vuosikymmenen epäonnistumisista kun väliin ei mahtunut mitään hyviä kokemuksia.

Olen lisäksi itse sitä mieltä, että on vain parempi itseni ja ystävieni kannalta kun emme keskustele minun ihmissuhdeasioistani (tai oikeammin niiden puutteesta ;)). Sekin on ärsyttävää, että ystävät ovat koittaneet tsempata ja oikeasti sellainen, joka ei ole kokenut paljoa takaiskuja tai jättämisiä ei oikein ymmärrä, että itsetunto korjaantuisi jollain ;kyl se siitä; -kommenteilla. Itsehän se työ täytyy tehdä jos kykenee."

Anteeksi, että luokitelen sut mutta voisin kuvitella kuinka raskasta sun seura on. Ensin valitetaan moneen kertaan samat jutut, ehkä ensin kaverit tyytyvät kuuntelijan rooliin mutta samojen valitusten jatkuessa aletaan tsemppaamaan. Sitten saadaan vastauksesiksi jotain, että et sä voi tietää ja helppoahan sun on sanoa. Mitä sitten pitäisi kommentoida, että totta, olet surkeuden perikuva ja tulet aina olemaan yksin. Voisit ehkä mennä itseesi ja tutkiskella sitä omaa käyttäytymistäsikin.

Sitähän tässä on tehty vuosikausia enkä onnistunut. Tuliko sinulle nyt hyvä mieli kun kerrot miten oletat minun olevan huonoa seuraa? Ei se, että kirjoitat alentuvan viestisi eteen "anteeksi" tee siitä sen mukavampaa tai fiksumpaa.

Minulla ja kavereillani on kyllä muutakin juteltavaa kuin se, että olenko kelpaava suhteisiin ja mistä syistä - siksi itse katsoin aiheelliseksi sen ettemme puhu enää asiasta.

En sanonut, että olet huonoa seuraa vaan raskasta seuraa tollasilla kommenteilla. Ehkä niistä ihmissuhdeasioistakin voi puhua, jos et ottaisi ystäviesi tsemppauksia vähättelynä. Särähti vain korvaan, kun oma hyvä ystäväni on juuri tuollainen että valitellaan sinkkuutta ym. sitten, kun yrittää sanoa jotain rohkaisevaa (ei mitään latteita kliseitä) niin tulee takaisin kommenttia, että hyvähän sun on sanoa. Ihan kuin ilkeyttään yrittäisi tsempata ystävää. Tarkotan vain, että kai niistä ihmissuhdeasioistakin voi puhua mutta toi on taas sun puolelta ehkä hieman vähättelyä, jos heti oletat että ystäväsi eivät ymmärrä sua.

Eikö sinusta raskas seura ole huonoa seuraa? Vai onko se sitä hyvää seuraa? Miksi valehtelet päin naamaa täällä, ettet loukannut tuota edellistä kirjoittajaa?