Paras ystävä on katkera sinkkuudestaan

Mitä saat ystävyydestänne?

Vierailija kirjoitti:

Mitä saat ystävyydestänne?

Paljonkin. Elämämme eivät pyöri kokonaan miesten tai seurustelun ympärillä. Tämä yksi asia on kuitenkin vuosia aiheuttanut pientä kitkaa. Minulla niitä miehiä mukamas aina vaan on, vaikka ei todellakaan ole. Ja vaikka olen seurustellut muutaman kerran onnellisesti, niin myös niitä huonoja ja epäonnistuneita kokemuksia on. Hän taas ei kaiketi halua riskeerata että joutuisi kokemaan niitä epämiellyttäviä asioita, joten vetäytyy sitten koko jutusta. Edelleen hän toivoo että joku tulee kotoa hakemaan.

Ap

Tunnistan paljon itseäni tuosta ystävästäsi. Huomaan välillä olevani samanlainen. Minäkin olen huono tekemään mitään asian eteen. Korkea kynnys lähteä nettitreffeille tällaisen kaltaiseni introvertin, kun pelkään ja mietin miten sitten sanon ettei kiinnosta enää nähdä, jos ei vaikutakaan kiinnostavalta yms. Mutta uskon että on rasittavaa! Tuon tekstisi luettuani aloin miettimään että ehkä sitä voisi itsekin ryhdistäytyä, vaikkei kukaan vielä suoraan ole sanonutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Menetin tänään hermoni parhaaseen ystävääni. Olemme molemmat 28-vuotiaita, ja siinä missä minulla on ollut muutama lyhyt suhde ja nyt pitkä, toivottavasti lopullinen suhde, niin hän ei ole seurustellut koskaan. Tänään sain kuulla, miten minulle niitä miehiä vain ilmestyy käsipuoleen. Syytä etsittiin ulkonäöstäni (joka ei kovin kummoinen ole), sosiaalisuudesta (olen kylläkin hyvinkin ujo) ja ties mistä.

Olen jo kauan tiennyt että ystäväni on kyllästynyt olemaan yksin, varsinkin kun kaikki ympärillä olevat seurustelevat, mutta osittain kyse on kyllä ihan omasta asenteesta ja toiminnasta. Minä olen aina kokenut deittailemisen ja uusiin ihmisiin tutustumisen väkinäisenä ja vaikeana, mutta olen pakottautunut mm. kymmenille huonoille nettitreffeille vuosien varrella, jotta olisi edes jonkinlainen mahdollisuus löytää hyvä kumppani. Netistä olenkin löytänyt kaksi miesystävää, joten kyllä ne huonotkin kokemukset kannattivat. Yhden lyhytaikaisen kumppanin tapasin tuttujen kautta.

On tästä aiemminkin puhuttu, ja ystäväni on aina ollut katkera siitä miksi hän ei löydä ketään. Minä olen rohkaissut kokeilemaan nettitreffejä, tai lähtemään tyttöporukalla yöelämään tai muihin rientoihin, laittautumaan jne. Mutta mitään vaivaa hän ei halua nähdä. Sen miehen pitäisi tupsahtaa kotiovelle kuin tilattuna. Mutta ei tule tupsahtamaan, ei tullut minullekaan. Minä halusin kumppanin, ja käytin vuosia sopivan miehen aktiiviseen etsimiseen, välillä huonolla ja välillä hyvällä menestyksellä.

Vaikea sitä on päin naamaa sanoa suoraan, mutta harvoin elämässä oikeasti mitään saavuttaa näkemättä ollenkaan vaivaa. Esim. nettitreffit ovat nykyään loistava keino etsiä kumppania. Vaikkei heti löytyisikään, niin hauskoja kokemuksia voi sattua niiden huonojen joukkoon. Itse yritin katsoa asiaa aina tältä positiiviselta kannalta, vaikka jännitin treffeillä käymistä aina ihan kamalasti.

Vuosi toisensa perään rohkaisen tätä ystävää kaikin tavoin, mutta mikään ei käy. "Ei minusta kukaan tykkää kuitenkaan" -repliikki tyrmää kaiken mitä ehdotan. Ja jos joskus lähdetäänkin jonnekin missä miehiä voisi tavata, niin päälle vedetään ne rumimmat vaatteet, ja usein paetaan nurkkaan supattamaan omien tuttavien kanssa. Niin minäkin mielelläni tekisin, mutta sillä tavalla nyt vaan ei ketään uuttakaan voi tavata.

Minä voisin olla mies ystävättärellesi. Oon hauska, komea, akaateminen ja mulla on ihan hemmetin mojova kyrpä.

Voi teitä naisia :/

Olen minäkin sisäisesti vähän katkera, mutta koitan olla näyttämättä tai purkamatta sitä kehenkään kanssaihmiseen.

Minä tosin yritän - käyn treffeillä, käyn eri tapahtumissa ja koitan aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta eipä se vaan kaikilta luonnistu näemmä :)

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan paljon itseäni tuosta ystävästäsi. Huomaan välillä olevani samanlainen. Minäkin olen huono tekemään mitään asian eteen. Korkea kynnys lähteä nettitreffeille tällaisen kaltaiseni introvertin, kun pelkään ja mietin miten sitten sanon ettei kiinnosta enää nähdä, jos ei vaikutakaan kiinnostavalta yms. Mutta uskon että on rasittavaa! Tuon tekstisi luettuani aloin miettimään että ehkä sitä voisi itsekin ryhdistäytyä, vaikkei kukaan vielä suoraan ole sanonutkaan.

Ymmärrän ihan hyvin ystävääni ja sinua, koska olen pohjimmiltaan samanlainen. Tahdonvoimalla vaan pakotin itseni käymään ulkona ihmisten kanssa, ja ilokseni se tuotti tulosta, vaikka useimmiten en tuntenutkaan oloani luontevaksi. Paljon tsemppiä sinulle, ei se deittailu aina ole ihanaa, mutta se voi johtaa maailman ihanimpaan asiaan, omaan kultaan :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan paljon itseäni tuosta ystävästäsi. Huomaan välillä olevani samanlainen. Minäkin olen huono tekemään mitään asian eteen. Korkea kynnys lähteä nettitreffeille tällaisen kaltaiseni introvertin, kun pelkään ja mietin miten sitten sanon ettei kiinnosta enää nähdä, jos ei vaikutakaan kiinnostavalta yms. Mutta uskon että on rasittavaa! Tuon tekstisi luettuani aloin miettimään että ehkä sitä voisi itsekin ryhdistäytyä, vaikkei kukaan vielä suoraan ole sanonutkaan.

Ymmärrän ihan hyvin ystävääni ja sinua, koska olen pohjimmiltaan samanlainen. Tahdonvoimalla vaan pakotin itseni käymään ulkona ihmisten kanssa, ja ilokseni se tuotti tulosta, vaikka useimmiten en tuntenutkaan oloani luontevaksi. Paljon tsemppiä sinulle, ei se deittailu aina ole ihanaa, mutta se voi johtaa maailman ihanimpaan asiaan, omaan kultaan :)

Ap

Voi kiitos ihanista tsemppisanoista! Voisinkin ottaa huhtikuun tavoitteeksi käydä edes yksillä treffeillä :) Tuo on kaikki ihan totta, ja harvoin minäkään olen tullut ajatelleeksi että ihmiset tekee asialle jotain. Sitä prinsessamaisesti kuvittelee että prinssit tupsahtaa elämään tosta vain ja sit on itse vähän kateellinenkin... Tätä ajattelua pitäisi tosiaan muuttaa ja tehdä jotain, mitäänhän siinä ei menetä. Onnea sinulle ja parisuhteellesi, onpa kiva että näkemäsi vaiva ja jännittäminen tuotti ihanan lopputuloksen! :)

Ystäväsi on sentään nainen, joten aina on toivoa. Syrjäytynyt mies ei saa vaikka yrittäisikin kaikkensa.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväsi on sentään nainen, joten aina on toivoa. Syrjäytynyt mies ei saa vaikka yrittäisikin kaikkensa.

Missä näitä kaikkensa yrittäviä miehiä esiintyy? Voitko kertoa?

t. syrjäytynyt nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan paljon itseäni tuosta ystävästäsi. Huomaan välillä olevani samanlainen. Minäkin olen huono tekemään mitään asian eteen. Korkea kynnys lähteä nettitreffeille tällaisen kaltaiseni introvertin, kun pelkään ja mietin miten sitten sanon ettei kiinnosta enää nähdä, jos ei vaikutakaan kiinnostavalta yms. Mutta uskon että on rasittavaa! Tuon tekstisi luettuani aloin miettimään että ehkä sitä voisi itsekin ryhdistäytyä, vaikkei kukaan vielä suoraan ole sanonutkaan.

Ymmärrän ihan hyvin ystävääni ja sinua, koska olen pohjimmiltaan samanlainen. Tahdonvoimalla vaan pakotin itseni käymään ulkona ihmisten kanssa, ja ilokseni se tuotti tulosta, vaikka useimmiten en tuntenutkaan oloani luontevaksi. Paljon tsemppiä sinulle, ei se deittailu aina ole ihanaa, mutta se voi johtaa maailman ihanimpaan asiaan, omaan kultaan :)

Ap

Voi kiitos ihanista tsemppisanoista! Voisinkin ottaa huhtikuun tavoitteeksi käydä edes yksillä treffeillä :) Tuo on kaikki ihan totta, ja harvoin minäkään olen tullut ajatelleeksi että ihmiset tekee asialle jotain. Sitä prinsessamaisesti kuvittelee että prinssit tupsahtaa elämään tosta vain ja sit on itse vähän kateellinenkin... Tätä ajattelua pitäisi tosiaan muuttaa ja tehdä jotain, mitäänhän siinä ei menetä. Onnea sinulle ja parisuhteellesi, onpa kiva että näkemäsi vaiva ja jännittäminen tuotti ihanan lopputuloksen! :)

Aivan ihanaa jos tämä ärsyyntyneen naikkosen avautuminen johtikin siihen että joku oikeasti rohkaistui yrittämään :D Tulipa hyvä mieli!

En tiedä onko niitäkin ihmisiä, joita tullaan melkeinpä kotoa hakemaan, mutta minä en ainakaan sellainen ole. Ihan itse on saanut aktiivisesti lähteä kylille etsimään ;) Ja esim. oikeasti hyviä ensitreffejä minulla ei ole varmaan koskaan ollut, ei edes nykyisen mieheni kanssa :D Lähes yhtä kiusaantunut olin kuin muidenkin kanssa. Onneksi hän sitten näki jotain mistä piti, ja muutamien treffien jälkeen olinkin jo aivan myyty.

Ap 

Nettitreffit on helvetistä. En ihmettele, ettei ystäväsi halua niitä. Minä kävin neljillä nettitreffeillä, ennen kuin armahdin itseäni ja päätin, että jos ei netin ulkopuolelta ketään löydy, saa olla löytymättä. Löytyi sitten harrastuspiiristä mies, kun olin 36-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväsi on sentään nainen, joten aina on toivoa. Syrjäytynyt mies ei saa vaikka yrittäisikin kaikkensa.

Kyllä saa. Fake it till you make it. Naisille merkkaa itsevarmuus enemmän kuin pituus, sosiaalisuus, komeus, hartioiden leveys, lihakset, lompakon tai munan koko tai työtilanne. Paljon enemmän kuin mikään muu. Itsekin syrjäytyneenä toki ymmärrän, että sitä itsevarmuutta on ihan hemmetin vaikea tällaisessa tilanteessa mistään kaivella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväsi on sentään nainen, joten aina on toivoa. Syrjäytynyt mies ei saa vaikka yrittäisikin kaikkensa.

Kyllä saa. Fake it till you make it. Naisille merkkaa itsevarmuus enemmän kuin pituus, sosiaalisuus, komeus, hartioiden leveys, lihakset, lompakon tai munan koko tai työtilanne. Paljon enemmän kuin mikään muu. Itsekin syrjäytyneenä toki ymmärrän, että sitä itsevarmuutta on ihan hemmetin vaikea tällaisessa tilanteessa mistään kaivella.

Pakko vahvistaa se, että itsevarmuus merkitsee paljon. Ei tietenkään sellainen ylimielinen, ylimitoitettu itsevarmuus, mutta jonkinlainen sisäinen varmuus siitä, että on ihan hyvä tyyppi. Todella epävarmoista tulee sellainen fiilis että ehkä jotain vikaa oikeasti onkin. Ja minä olen siis myös luonteeltani sellainen epävarma, että helposti kasvoiltani varmaan melkein lukee kysymyksen "ethän sinä minussa mitään hyvää näe, ethän?". Paljon työstämistä se vaatii. 

Ap

Joo ei ne prinssit ja prinsessat tupsahtele kotiovelle kuin elokuvissa. Täällä ei ovikelloa soittele kuin isännöitsijä ja kaupustelijat.

Vierailija kirjoitti:

Joo ei ne prinssit ja prinsessat tupsahtele kotiovelle kuin elokuvissa. Täällä ei ovikelloa soittele kuin isännöitsijä ja kaupustelijat.

Ja jehovan todistajat :D

Onko se sun ystäväsi iso ja lihava FÄTI ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväsi on sentään nainen, joten aina on toivoa. Syrjäytynyt mies ei saa vaikka yrittäisikin kaikkensa.

Kyllä saa. Fake it till you make it. Naisille merkkaa itsevarmuus enemmän kuin pituus, sosiaalisuus, komeus, hartioiden leveys, lihakset, lompakon tai munan koko tai työtilanne. Paljon enemmän kuin mikään muu. Itsekin syrjäytyneenä toki ymmärrän, että sitä itsevarmuutta on ihan hemmetin vaikea tällaisessa tilanteessa mistään kaivella.

Pakko vahvistaa se, että itsevarmuus merkitsee paljon. Ei tietenkään sellainen ylimielinen, ylimitoitettu itsevarmuus, mutta jonkinlainen sisäinen varmuus siitä, että on ihan hyvä tyyppi. Todella epävarmoista tulee sellainen fiilis että ehkä jotain vikaa oikeasti onkin. Ja minä olen siis myös luonteeltani sellainen epävarma, että helposti kasvoiltani varmaan melkein lukee kysymyksen "ethän sinä minussa mitään hyvää näe, ethän?". Paljon työstämistä se vaatii. 

Ap

Juu, en sellaista egoistia tosiaan tarkoittanut, vaan sellaista rauhallista miestä, joka ei esitä mitään, katsoo keskustellessa silmiin ja on sen oloinen, että pärjää mainiosti ilmankin naista. Itse asiassa kun mietin, niin nainenhan voisi olla hyvinkin vaikuttunut siitä, jos syrjäytyneellä miehellä on kaikista vaikeuksista huolimatta sellainen asenne.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan paljon itseäni tuosta ystävästäsi. Huomaan välillä olevani samanlainen. Minäkin olen huono tekemään mitään asian eteen. Korkea kynnys lähteä nettitreffeille tällaisen kaltaiseni introvertin, kun pelkään ja mietin miten sitten sanon ettei kiinnosta enää nähdä, jos ei vaikutakaan kiinnostavalta yms. Mutta uskon että on rasittavaa! Tuon tekstisi luettuani aloin miettimään että ehkä sitä voisi itsekin ryhdistäytyä, vaikkei kukaan vielä suoraan ole sanonutkaan.

Mua haittaisi paljon enemmän jos mulle sanottaisiin että mä en kiinnosta, joten en ymmärrä mitä menwttämistä sinulla siinä on, senkin leuhka bimbo. Luuletko kelpaavasi tosta noin vaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväsi on sentään nainen, joten aina on toivoa. Syrjäytynyt mies ei saa vaikka yrittäisikin kaikkensa.

Kyllä saa. Fake it till you make it. Naisille merkkaa itsevarmuus enemmän kuin pituus, sosiaalisuus, komeus, hartioiden leveys, lihakset, lompakon tai munan koko tai työtilanne. Paljon enemmän kuin mikään muu. Itsekin syrjäytyneenä toki ymmärrän, että sitä itsevarmuutta on ihan hemmetin vaikea tällaisessa tilanteessa mistään kaivella.

Pakko vahvistaa se, että itsevarmuus merkitsee paljon. Ei tietenkään sellainen ylimielinen, ylimitoitettu itsevarmuus, mutta jonkinlainen sisäinen varmuus siitä, että on ihan hyvä tyyppi. Todella epävarmoista tulee sellainen fiilis että ehkä jotain vikaa oikeasti onkin. Ja minä olen siis myös luonteeltani sellainen epävarma, että helposti kasvoiltani varmaan melkein lukee kysymyksen "ethän sinä minussa mitään hyvää näe, ethän?". Paljon työstämistä se vaatii. 

Ap

Juu, en sellaista egoistia tosiaan tarkoittanut, vaan sellaista rauhallista miestä, joka ei esitä mitään, katsoo keskustellessa silmiin ja on sen oloinen, että pärjää mainiosti ilmankin naista. Itse asiassa kun mietin, niin nainenhan voisi olla hyvinkin vaikuttunut siitä, jos syrjäytyneellä miehellä on kaikista vaikeuksista huolimatta sellainen asenne.

Jos se pärjää ilmankin sinua, niin sulla ei ole sille oikeaa merkitystä. Voi vaihtaa sut kun kauniimpi tulee tarjoutumaan.