Poikaystävä ei ollut kieltänyt kaveriaan kiusaamasta kissaani, kaveri vetänyt kissaa hännästä ja kourinut mahasta
Nyt vitu**aa ja pahasti. Poikaystävä oli luonani kaverinsa kanssa ja he pelasivat playstationia kun ilmoitin meneväni kaverillani käymään. Matkoihin ja vierailuun meni yhteensä nelisen tuntia. Kun tulin takaisin niin tämä tyyppi veti kissaa hännästä silmieni edessä. Huusin että nyt helvetti näpit irti siitä kissasta ja tämä kaveri sanoi "No tolleen me on leikitty koko ajan kun olit poissa" Kysyin poikaystävältä että oliko totta ja oli se, ei ollut "viitsinyt nalkuttaa" asiasta kun nehän "vain" leikkivät. Kertoi että oli kourinut kissaa myös mahasta. Kissa on tulostaan saakka (löytöeläintalosta) aristanut vatsaansa ja vei puoli vuotta, että voitin sen luottamuksen ja sain harjata mahaa pehmeällä harjalla.
Nyt ei anna kenenkään koskea, on pimeässä saunan lauteiden alla, sähisee eikä suostu tulemaan pois. Tämä kiusaaminen tapahtui eilenen. Jätin vettä ja ruokaa, ei ole koskenut. Laatikko on saunan yhteydessä pesutiloissa ja aina ennen sisäsiisti kissa on nyt tehnyt tarpeensa sinne lauteiden alle.
Ei helvetti että olen vihainen. Käskin poikaystävän lähteä kotiinsa kun oli toiminut niin uskomattoman typerästi. Tällä kaverilla ei ole enää mitään asiaa luokseni ja tein tämän selväksi. Nyt poikaystävältä tullut viestiä, että kauanko jaksan mököttää tuollaisen pikkujutun takia. Ei ole pikku juttu minulle, puolen vuoden työ luottamuksen voittamiseksi mennyt hukkaan.
Mitä mieltä, ylireagoinko asiaan? Kissa on rakas ja tärkeä.
Kommentit (134)
Hei Ap! Teehän suuri palvelus itsellesi ja lemmikillesi ja jätä saman tien tuollainen mulkvisti. Maailmassa riittää kyllä miehiä, jotka arvostavat eläimiä. Eläimen rääkkääminen ja sen vierestä katsominen ei ole millään tavalla normaalin ihmisen toimintaa, vaan kuvottavan ihmissaastan käytöstä. Ja jos vielä pitää tuota "pikku juttuna" niin luoja paratkoon...
Olen pahoillani lemmikkisi ja sinun kokemasta stressistä. Kiitos kun olet ottanut löytöeläimen ja tehnyt työtä sen luottamuksen voittamiseksi! Joku ehdottikin Feliway-suihketta, se voisi olla ihan hyvä ottaa nyt käyttöön, rauhoittaa monia stressaantuneita kissoja.
Itse äärimmäisen eläinrakkaana ihmisenä en ymmärrä joitakin ihmisiä. Pikkupoikiahan noi on vielä ja lapsellisia, mutta eipä se tee siitä yhtään hyväksyttävämpää.
Toivotaan, että kissasi tuosta tokenee.
-Arska
Vierailija kirjoitti:
Kissat ja niihin liittyvä touhottaminen. EVVK.
Kyllä sinua nyt sen verran kiinnosti, että piti tulla tänne asiasta ilmoittamaan :-)
Ai normaalisti kissaa saa härkkiä ja vetää hännästä? Hienoja ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Eläinlääkärit varmaan käyttävät jotain Feliwayn kaltaista hajustetta tiloissaan. Meidän kissa ainakin on ihan rauhallinen ja tyytyväinen lääkärin tutkimuksissa.
Mun kissa ei tosiaan ole, vaikka muuten aika rohkea ja sosiaalinen onkin.
Mulla kolme rotukissaa ja ette usko kuinka helppoa niiden kanssa on koska sitä luottamusta ei ole koskaan viety. Eläinlääkärissäkin ihan sikahelppoa.
Mulla ollut joskus myös löytökissoja ja ovat huomattavasti varovaisempia ja hankalampia eläinlääkärissä koska se luottamus on joskus viety. Kaikkein luottavaisin on toi puoli vuotias pentu joka on kotona syntynyt.
Jätä se poikaystäväsi, hän ei ole luottamuksen arvoinen ja pitää asiaa pikku juttuna. Hän on mahdollistanut kiusaamisen eli on yhtä syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
En ole ollut katsomassa mitä toiminta pahimmillaan ollut joten todisteita ei ole paitsi se, kun näin tyypin vetävän kissaa hännästä (Sikäli kun kissa tänään todetaan toivottavasti terveeksi) ja poikaystävä olisi varmasti parhaan kaverinsa puolella tässä. Eli rikosilmoitus ei ole hyvä idea, joutuisin pian minä maksamaan.
Ap
Maksamaan mitä? Luuletko että kuulusteluista tulee joku lasku kotiin? XD
Tärkeintä on että et mahdollista että kiusaaminen voi toistua! Eli se tarkoittaa sitä ettei kotonasi voi olla kukaan silloin kun et itse ole kotona.
Ihme ja kumma, tämän kissaa kiusanneen pojan äiti otti minuun yhteyttä ja lupasi maksaa sen lääkärilaskun. Itse aion tänään soittaa poikaystävälle ja ilmoittaa erosta. En voi elää jatkuvassa epävarmuudessa.
Ap
No tuosta viimeistään huomaa kuinka kakara tuo täysi-ikäinen poika on, että laittaa äidin hoitamaan oman munauksensa. Hyvä, että pääset tuollaisista ihmisistä eroon, poikaystäväsi mukaan luettuna.
Sentään poikaa on yritetty kasvattaa, jos äiti ymmärtää tehdä tuollaisen, vaikka poika ei itse suostuisikaan. Minkäs hän mahtaa kapinoivalle täysi-ikäiselle. Mutta onneksi ei käynyt pahemmin! Miten kissa voi nyt, onko vielä piilossa?
Mä olisin kilahtanut ihan huolella!! Repinyt polempia poikia korvista! Mun rakkaita elukoita ei kiusaa eikä satuta kukaan ikinä missään tilanteessa!
Poikaystävän olisin heittänyt ulos samalla oven avauksella kuin sen kaverin!
Kissa söi, kun ostin sen lempiruokaa :) Yleensä siihen uppoaa mikä tahansa, mutta ajattelin vähän hemmotella. Kuitenkin oma syy, kun jätin raasun tuon hullun käsiin. (Vaikka en olisikaan poikaystävästä uskonut ettei puutu tilanteeseen) On juonut vettäkin hanasta, kun jätin tiputtamaan. Ei ole vielä tullut syliin mutta on antanut silittää eikä säikähtänyt kun nostin alas sohvalta. Eli parempaan päin :)
Ap
Ja niinkuin sanoittekin, ero on tässä tilanteessa ainoa ratkaisu. En voi jatkuvasti elää pelko takaraivossa kun poistun asunnostani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kissa söi, kun ostin sen lempiruokaa :) Yleensä siihen uppoaa mikä tahansa, mutta ajattelin vähän hemmotella. Kuitenkin oma syy, kun jätin raasun tuon hullun käsiin. (Vaikka en olisikaan poikaystävästä uskonut ettei puutu tilanteeseen) On juonut vettäkin hanasta, kun jätin tiputtamaan. Ei ole vielä tullut syliin mutta on antanut silittää eikä säikähtänyt kun nostin alas sohvalta. Eli parempaan päin :)
Ap
No onhan se jo todella paljon parempi verrattuna siihen eiliseen sähinään lauteiden alta :) Eiköhän viikonlopun aikana uskalla tulla syliinkin jo, tuntuisi muistavan kaikesta huolimatta että olet se luotettava ihminen, vaikka tietysti tahtoo olla silti varuillaan :)
Ovikelloa on tosin alkanut säikkymään. Yhdistää sen ilmeisesti tähän kiusaajaan. Ei sitä kukaan usein soita, jehovan todistajat tai jotkut kauppiaat + vanhempani. Tähänkin otetaan vihjeitä vastaan, ettei toisen tarvitsisi säikkyä ovikelloa?
Ap
Pyydät jonkun kaverin pimpottelemaan silloin tällöin ja kun ovi avataan kaveri antaa kissalle herkkuja :) näin ovikellon äänestä tulee mukava asia kun tietää että herkkuja tulossa. Näin ainakin toimi meillä koiran kanssa :D
Vierailija kirjoitti:
Ovikelloa on tosin alkanut säikkymään. Yhdistää sen ilmeisesti tähän kiusaajaan. Ei sitä kukaan usein soita, jehovan todistajat tai jotkut kauppiaat + vanhempani. Tähänkin otetaan vihjeitä vastaan, ettei toisen tarvitsisi säikkyä ovikelloa?
Ap
Ota joku kaveri avuksi, laita soittamaan ovikelloa ja anna kissalle nami aina kun se soi. Istu sen kanssa lattialla ja höpöttele samalla. Toinen on, että kun ovikello soi, menet avaamaan ja kaverisi tai vanhempasi voi tulla sisään ja antaa kissalle namin. Sitten toistatte vaan, kyllä se alkaa yhdistämään ovikellon ja namit :) Ja sitten siinä onkin ongelma, kun joku ei annakaan namia kuka sieltä sitten tuleekaan :D
Hoidit hienosti ja järkevästi tilanteen. Pääset tästä vielä yli tsemppiä sinulle.
Kissat ja niihin liittyvä touhottaminen. EVVK.