Ns. hienostoalueilla asuvat
Mietimme talon ostoa hienostoalueelta. Ainoa mikä mietityttää on, että millaisia ihmiset siellä ovat? Olemme korkeakoulutettuja ja alueella suurin osa aikuisista on korkeakoulutettuja, joten olettaisin ainakin lasten olevan koulumotivoituneita ja vanhempiensa kiinnostuneita koulusta, samoin lasten harrastuksista. Tämä siis yksi asia mitä halutaankin. Mutta mietin onkohan kaikki materialla kilpailemista? Haluaisin, että lapsista ei tulisi vain materian perään olevia. Samoin onkohan tuollaisella alueella kuinka vaikea ns. päästä piireihin, niin lasten kuin aikuistenkin? Kaikenlaiset kokemukset, niin negatiiviset kuin positiivisetkin, aiheesta otetaan ilolla vastaan!
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Juu Espoon ranta-alueesta on kyse, ei mistään Mankkaasta. Ja kalliilla alueella Etelä-Espoossa asutaan nytkin, joten ei olla tulossa mistään Pohjois-Espoosta tms. Uusi talo olisi vain todella keskellä eliittialueella, kuuluisien naapuerien keskellä. Emme myöskään ajele vanhoilla romuilla emmekä ole jättilainaisia ja kyseessä Iirislahtea kalliimpi alue. Mielenkiintoisia nuo kommentit pitäisi pysyä siellä minne kuuluu. Kun tulojen puolesta kuulutaan kyllä hyvinkin tuonne. Eikä noita rantataloja kyllä ihan jättilainoituksellakaan saakaan.
Jos kerran noin hyvin tiedostat oman tasosi, niin sinne vaan Kirsti Paakkasen ja Alexander Stubbin naapuriin.
No Westendissä asuvat kertokaa millaista on naapureiden kanssa, lasten kouluissa/päiväkodeisss jne.
Vierailija kirjoitti:
On olemassa vanhan rahan alueita ja nousukasalueita.
Esimerkiksi. Espoon rannikko on vanhan rahan aluetta mutta Kirkkonummi on nousukasaluetta.
Asumme jo viidettä vuotta Westendissä. Koulu ja päiväkoti todella hyvät. Naapurit on parhaita ja täällä vallitsee yhteisöllinen ilmapiiri. 10 min autolla keskustaan ja meri vieressä. En ihan heti keksi parempaa paikkaa asua.
Aloittaja ja kovin moni hienostoalueen asukiksi itsensä korottanut kirjoittaa suomea tyylillä, josta arvaan kirjoittajan titteliksi kotirouva ja perheenäiti. Ylioppilaskirjoituksista on aikaa, hyllyssä Teemu Selänteen elämänkerta ja kulttuuriharrastus tarkoittaa Pori Jazzia.
Voisiko kömpelön ilmaisun syynä olla toinen äidinkieli eli ruotsi? Ei voi, koska lauserakenne ja tyyli on aitoa espoolaista puhekielta.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ja kovin moni hienostoalueen asukiksi itsensä korottanut kirjoittaa suomea tyylillä, josta arvaan kirjoittajan titteliksi kotirouva ja perheenäiti. Ylioppilaskirjoituksista on aikaa, hyllyssä Teemu Selänteen elämänkerta ja kulttuuriharrastus tarkoittaa Pori Jazzia.
Voisiko kömpelön ilmaisun syynä olla toinen äidinkieli eli ruotsi? Ei voi, koska lauserakenne ja tyyli on aitoa espoolaista puhekielta.
Kuten tuolla jossain aiemmassa viestissä kommentoin, niin näin sivusta mutta läheltä seuranneena olen huomannut, että Westendissä on yllättävän paljon kotiäitejä. Mies on uraohjus ja yritysjohtaja, ja nainen kotona hoitamassa lapsia, itseään, kodin sisustusta ja pihaa.
Anteeksi vain äsköiselle, mutta lisensiaatin paperit löytyy taskusta ja kaksi korkeassa asemassa olevaa korkeakoulutettua ihmistä lapsineen siis kyseessä. Ehkäpä on taas edellisen kirjoittajan kateutta.
Jes, kateuskortti vedetty. Popparit esiin!
Juu kotiäitejä/kotirouvia on varmasti paljon, mutta myös perheitä, joissa kaksi uraa tekevää. Meillä mies yritysjohtaja, mutta minäkin (nainen) kovalla paikalla esimiesasemassa.
Mikä on "hienostoalue"? Ihan vilpittömästi kysyn määritelmää sille, mistä aloituksessa puhutaan. Asun itse Suomen toiseksi korkeimman keskitulon postinumeroalueella (vastikään uutisoitiin) enkä koe aluetta hienostoalueeksi, täällä ei ns. ökyillä.
Mun kokemukset ovat 40 vuoden takaa ja täytyy sanoa että hienostoalueet ovat yksiä s--tanan pyrkyreiden paikkoja.
Aloitin koulunkäynnin kyseisellä paikkakunnalla kun olin 11, eli kun ns oppikoulu alkoi. Aluksi oli ihan kivaa, sai paljon uusia kavereita ja koulunkäynti sujui hienosti.
Sitten me muutimme itse paikkakunnalle, olin silloin 14. mun ongelma oli että isä, vaikka oli hyvässä ammatissa ja tienasi hyvin, oli juoppo ja vanhempani ylipäänsä välittivät vain itsestään.
Minua alettiin kiusata koulussa kun ei ollut rahaa ostaa muotivaatteita ja harrastaa kalliita harrastuksia, enkä viihtynyt bileissä koska en juonut viinaa. En ollut myöskään erityisen lahjakas palloilulajeissa. En sanut kesätöitäkään kun isäni ei viitsinyt järjestää eikä ollut muita suhteita.
Lopulta pinna paloi kun olin lukiossa viimeisellä luokalla kun minua vielä silloinkin kiusattiin. Kirjoitin yhteen lehteen tilanteestani, ja kiusaajat uhkasivat vielä vetää minut oikeuteen, mutta onneksi muutama luokkakaveri joka ymmärsi minun hätäni tulivat väliin ja kiusaajat joutuivat rehtorin puhutteluun ja uhattiin erottaa koulusta jos ei meininki lopu.
Joka tapauksessa tunsin oloni yksinäiseksi eikä ole ollut kyseiselle paikkakunnalle ikävä. Luultavasti se että jouduin kiusatuksi johtui ujoudestani, että olisin halunut olla kuin muut, mutta ei ollut rahaa yksinkertaiesti. Vanhemmillani oli sitä mutta eivät antaneet mulle.
Vierailija kirjoitti:
No Westendissä asuvat kertokaa millaista on naapureiden kanssa, lasten kouluissa/päiväkodeisss jne.
Stubb asuu meistä noin kivenheiton päässä. Ystävällistä, koulutettua, fiksua, vahvasti työelämässä vaikuttavaa väkeä täällä asuu. Työn puolesta matkustetaan ja melkein kaikki ovat jossain elämänsä vaiheessa asuneet ulkomailla. Leppoisa meininki, naapurusto tuntee toisensa, tapaillaan pihakekkereillä, grillataan, syödään rapuja yhdessä.
Ei Suomessa ole hienostoalueita. Jos sellaisena haluaa pitää esim. Marjaniemeä niin n. puolet alueen asukkaista on venäjänkielisiä. Että kielikylpyyn lapset täällä ainakin pääsevät.
Jos asunnot ovat alueella kalliita niin kyllä, sen asukkailla on sitten usein paljon rahaa. Tulevilla naapureillanne on siis kodinhoitajat, siivoojat ja he tekevät pitkiä ulkomaanmatkoja eksoottisiin paikkoihin design hotelleihin.
Lapsilla on kalliit vaatteet ja kaupungin parhaiden partureiden leikkaamat muotihiukset.
Muuten elämä on varmaan aika samanlaista kuin muuallakin.
Vanhemmat tutustuvat toisiinsa päiväkotiaikoina ja koulun tilaisuuksissa. Ja kaikki yrittävät yhdessä parhaansa lasten puolesta. Vaikka onkin kokoajan kova kiire.
Niin toi kaksikielisyys vähän huvitti jossain kommentissa.
Tarkoitettiinko toisella kielellä venäjää, kiinaa, saksaa vai englantia...
Kaikkia näitä löytyy naapuristosta. Täysin suomenkieliset perheet alkavat olla vähemmistöä.
Ruotsinkielisiäkin löytyy, tosin heillehän on edelleen (ainakin vielä) omat päiväkotinsa ja koulunsa joten pysymät mukavasti erillään muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suvussa korkeasti koulutettujen vanhempien lapsen lukon päästötodistujsen ko. oli reilusti alle 8, kiinnostus kouluun ei periydy, jos vanhemat eivät itse nöe vaivaa.
Eikä aina, vaikka kuinka näkisi vaivaa.
Hienostoalueita on kahdenlaisia. On niitä, joilla asuu väkeä, jolla oikeasti on varallisuutta ja kulttuuriperintöä sen verran, että ei tarvitse pingottaa missään suhteessa. Siellä on mukava asua ja joukkoon sopii monesta lähtökohdasta, koska vastaanottavan väen joustavuus riittää. Sitten on niitä "hienostoalueita", joilla keskiluokkaisella väellä juuri ja juuri riittää velanottokyky ja jotka on saaneet opiskeltua itsensä maistereiksi ja on niin tärkeää että tämä saavutus pitää arvonsa. Siellä suhtaudutaan ympäristöön juuri niin kuin ap ja ykkösvastaaja: kritisoiden ja arvostellen ja "piirejä vaalien".
Juuri näin, veit sanat suustani. Tittelit ja tutkinnot on tapa nousta luokkaa ylemmäs, mutta aito vanha raha ei ole kiinnostunut tutkinnoista vaan ihmisistä.
Westend oli joskus hieno alue, mutta nyt se on muuttunut nousukkaiden öykkärien pesäksi. Vanhat hienot pienemmät talot pirettu ja tilalle rakennettu ällöttäviä valtaisia lasipalatseja.
Siellä lapsuudessani asui vanhojen yrityssukujen ohmisiä, vaatimattomia ja ahkeria. Nyt ei muuta näe kun urheiluautoja ja citymaastureita ja muijia turkeissaan. Pilalla on.
Eira-Ullanlinna-Kaivopuisto taitaa olla ainoa säilynyt alue, kossa voodennessä polvessa asutaan. Kivoja "tavallisia ihmisiä" kuten eräs aatelinen perijätär, lähes 90 vee sanoi.
No entäpä Etelä-Espoon rannoilla miljoonataloissa asuvat. Millainen ilmapiiri naapureiden kesken on?