Menen huomenna gynelle ja pelkään kierukkapropagandaa :(
Ongelmana siis aivan järjettömän runsaat kuukautiset. Joudun pitämään pari päivää vauvan vaippoja ja järjestämään työvuoroja niin että pahimmat päivät on vapaata! (Niille jotka suosittelee kuukuppia runsaisiin vuotoihin voin kertoa että max 15 minuuttia ja kuppi vuotaa yli, useamman kerran ollut koko kupin kokoinen hyytymä siellä, hyi saatana).
No mutta asiaan, ehkäisyn tarvetta ei ole koska mulle on tehty sterilisaatio. Silti jo kotiin ajan kanssa lähettivät jotain mirenamainoksia ja kuulemma suosittelevat sitä kaikille joilla runsaat vuodot. Mä en kierukkaa tule ottamaan ikinä, ajatuskin ällöttää ja hormonitkaan ei todellakaan innosta.
Itse kysymys: voiko ne kieltäytyä hoitamasta mun ongelmaa jos en kierukkaa suostu edes kokeilemaan? Se vaan on mulle aivan ehdoton ei! Mieluummin vaikka kohdunpoisto kokonaan.
Ja kyseessä siis TYKSin naistentautien poli.
Kommentit (82)
Minulle hormoonikierukan laittoi aikoinaan terveyskeskuksen ehkäisyneuvolan lääkäri eikä tullut maksamaan kuin kierukan hinnan. Hyvin osasi työnsä. Kierukasta ei ollut mitään ongelmia ja pidin sitä 5 vuotta. Vuotoja ei ollut kuin vähän niukkaa alkuvaiheessa. Olen jo 70v eikä rintasyöpää ole ollut, kuten ei muutakaan syöpää. Luultavasti kierukkaa ei suositella jos on herkkä tulehduksille.
Jos olisin ap niin kokeilisin kierukka. Voi ottaa pois jos kauhuskenaario toteutuu. Mutta mitä jos menee hyvin: ei kuukautisia ja kipuja lainkaan? Eikö sellainen kiinnosta? Itsellä todella hyvät kokemukset. Vuotoa aluksi päivittäin pari kuukautta mutta selvisi parilla pikkusiteellä per päivä, ei vauvanvaippoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulle ole koskaan tyrkytetty hormonikierukkaa, ei edes pillereitä. Söin ehkäisyyn e-pillereitä 8 vuotta ja kuukautiskivut oli silti kovat. Sitten yritettiin lasta ja poistettiin pirstaleista kohdun limakalvoa vääristä paikoista, mikä vähensi vuotoa joksikin aikaa. Nyt 3 lapsen jälkeen vuoto taas runsastui. Menin itse pyytämään apua lääkäristä, koska melkein joka kk jouduin saikulle 1-2 pv. Hävetti olla niin usein poissa menkkakipujen takia. Sain kipupiikkiäkin välillä, että pääsin töihin. Itse pyysin hormonikierukan lopulta, koska vihasin vuotoja ja kipua. Ekat 3 kk oli vuotoa joka päivä, mutta nyt on kohta vuoden ollut täysin vuodotonta. HB on myös ollut nyt hyvä, siinä 120-130. Ennen oli hb jopa 102, jos heti menkkojen jälkeen mitattiin. En ole huomannut Mirenalla mitään huonoja vaikutuksia itseeni.
Ei mitään huonoja vaikutuksia mitä nyt 3kk vuotoa joka päivä? Ei saatana, ennemmin kuolisin kun millään tasolla vuotaisin 3kk. Jos se on sulle ihan ok niin hieno homma.
Ap
No jestas! Eihän se pieni vuoto 3 kk ole mitään, jos sen jälkeen ei tule kuukautisia. Se vuoto on sellaista, että suurin osa naisista pärjää pikkuhousunsuojalla. En oikein ymmärrä kitinää runsaista kuukautisista ja sitten kokee, että mieluummin kuolee kuin ottaa esim. hormonikierukan, jolla pääsee niistä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin ap niin kokeilisin kierukka. Voi ottaa pois jos kauhuskenaario toteutuu. Mutta mitä jos menee hyvin: ei kuukautisia ja kipuja lainkaan? Eikö sellainen kiinnosta? Itsellä todella hyvät kokemukset. Vuotoa aluksi päivittäin pari kuukautta mutta selvisi parilla pikkusiteellä per päivä, ei vauvanvaippoja!
Monikaan gyne ei suostu kovinkaan herkästi poistamaan kierukkaa ilman, että on yrittänyt elää sen kanssa vuoden. Eli jos käy se huonompi tuuri, niin siinähän sinnittelet oireineisi ja etsit gyneä, joka ei ala saarnaamaan että kyllä sille kierukalle pitää antaa mahdollisuus, vielä yli puolen vuoden tauottomien vuotojen ja muiden oireiden jälkeen. Ja kovasti nämä lääkärit myös väittävät, että koska kierukan hormonaalinen vaikutus jää paikalliseksi, ei siitä voi aiheutua mielialan muutoksia, rintojen kipuilua, päänsärkyä... Kyllä mulla oli Mirenan kanssa kaikki noi haittavaikutukset ja lisäksi tuli naama ja selkä täyteen antibioottihoitojakin vaativaa aknea.
Mutta kaikesta tästä mun vuodatuksesta huolimatta, löytyy niitä hyviäkin kokemuksia moisesta kapistuksesta ja varmaankin vielä enemmän kuin näitä huonoja. Toki joillekin se 3 kk:n päivittäinen (tuhru)vuoto voi olla kynnyskysymys ottaa Mirena. Itse kuulun näihin, jotka repi pelihousuja ja kiipeili suunnilleen seinillä sen vuodon takia.

Ei kaikilla vuoto, edes tuo pieni, kestä kolmea kuukautta. MInulla oli vajaan kuukauden, ja määrä oli niukan valkovuodon kaltaista, pikkuisen tihkui. Ihan ekoina kuukausina huomasin lievää ärtymystä, tuli kiukkuinen olo aaltona mutta meni ohi saman tien. En myöskään ihan ymmärrä täällä ihmisiä jotka valittavat hirveästi vaivojaan mutta sanovat ehdottoman ein lääketieteellisille vaihtoehdoille edes kokeilematta. Minulla on sukulaisia, joilta kohtu on poistettu, se on iso juttu, varmasti saieauslomineen ihan toisen luokan juttu kuin jonkun kierukanlaiton pikkunipistys (sellaisena itse sen tunsin, papa on kivuliaampi).

Joo. Ei kestäkään. Kovin on yksilöllistä kaikilla, miten keho reagoi kierukkaan. Kirjoitin vain omat kokemukseni ja hankaluudesta löytää gyneä, joka suostui kierukan lopulta poistaa reilun vuoden kidutuksen jälkeen, mutta ei tosiaan voi yleistää. Monille se Mirena kuitenkin on ollut todella hyvä ratkaisu. Ei pitäisi siis kuitenkaan automaattisesti heti ajatella, että jos jollain vauva-palstan random-tyypille kierukka on ollut huono ratkaisu, se on ehdottomasti ja 100 % varmuudella sitä myös aapeellekin. Mutta niiden hyvien kokemusten sekaan mahtuu toki myös näitä huonojakin kokemuksia. Ilman kokeilemista ei voi tietää, tuoko Mirena avun runsaisiin kuukautisiin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tosiaan välttää sitä kierukkaa, se on aivan perseestä miehen kannalta, joka sitten on perseestä sinun kannalta kun miehet ei enää halua sinuun yhtyä.
Parilla kumppanilla on ollut kierukka ja se tökkii todella ikävästi hepinnokkaan, ihan saattaa haavoja tulla. Eräällä työkaverilla tuli lääkärikeikka kun aukesi koko molon pää.
Jos googletat "kierukka sattuu miestä" löydät aika paljon hengenheimolaisia.
Ongelma on hoidettavissa niin että kierukan langat leikataan lyhyemmäksi. Tästä ongelmasta on omakohtaista kokemusta miehen peniksen pää oli kuin neulalla tökitty. Menin heti lääkäriin ja langat lyhennettiin. Ongelma hoidettu.
Minulle suositeltiin kierukkaa runsaiden vuotojen vuoksi pari vuotta sitten. Olisi laitettu samalla, kun leikattiin myoomia kohdusta. Kieltäydyin kohteliaasti, eikä ollenkaan tuputettu. Kierukkakeskustelu lääkäsin kanssa oli siinä. Nyt pääsen kohdunpoistoon parin kuukauden sisällä juuri vuotojen ja lisäksi jäljelle jääneet myoomat ovat kasvaneet tennispalloa suuremmiksi.
Kysykää siltä lääkäriltä MIKSI teillä on kuukautisongelmia. MIKSI vuoto on niin runsasta. Hoitakaa se syy pois (jos lääkäri osaa tähän vastata). Googlella löytyy äärettömästi esimerkkejä siitä miksi kehon omaa hormonitoimintaa ei tulisi häiritä näillä valmisteilla. Jokainen päänsärky, verenpaineen nousu, migreeni, ihottuma, hiustenlähtö on merkki siitä että keho ei voi hyvin, joku on pielessä! Näitä kun lähtee korjaamaan lääkkeillä olette jo suossa.

Eiköhän useimmilla meistä ole niin, että mitään syytä ei ole tutkimuksissa löytynyt, ja siksi sitä ei voi hoitaa poiskaan. Täällä siis myös yksi erittäin runsaista vuodoista kärsivä, ja on tosiaan tutkittu huolella, mutta ei ole löytynyt mitään selittävä syytä.
Itse olen lopulta, jatkuvaa vuotoa aiheuttaneen Mirenan jälkeen, päättänyt vaan kestää, ja onneksi olen jo 42-vuotias, joten pian vaihdevuodet tulevat ja päästävät tästä jokakuukautisesta vaivasta. Minun vaivani ei ihan noin paha ole tosin kuin ap:n - en joudu olemaan töistä pois vuodon takia, kunhan pidän parina ekana päivänä kahta super plus tamponia emättimessä peräkkäin + varmistukseksi yöside. Ja vaihdan usein.
Siis mikä on ongelma? Itse en ole koskaan halunnut kierukkaa enkä hormoneja. Kuukuppi täyttyy pahoina päivinä yhdellä pulpautuksella. Sain hoidoksi runsaaseen vuotoon Cyklokapron-lääkkeen. Itsellä ainakin auttaa. Toinen valmiste on Caprilon.

Se mikä toimii sulla, ei välttämättä toimi kaikilla. Tiesitkö, että kaikki eivät edes saa syödä noita traneksaamihappo-valmisteita ja joillain ne eivät vain auta vaikka kuinka ottaisi sen maksimimäärän, eli 3 tablettia kolmesti vuorokaudessa (Caprilon). Toki toi on kokeilemisen arvoinen valmiste.
Vierailija kirjoitti:
Kysykää siltä lääkäriltä MIKSI teillä on kuukautisongelmia. MIKSI vuoto on niin runsasta. Hoitakaa se syy pois (jos lääkäri osaa tähän vastata). Googlella löytyy äärettömästi esimerkkejä siitä miksi kehon omaa hormonitoimintaa ei tulisi häiritä näillä valmisteilla. Jokainen päänsärky, verenpaineen nousu, migreeni, ihottuma, hiustenlähtö on merkki siitä että keho ei voi hyvin, joku on pielessä! Näitä kun lähtee korjaamaan lääkkeillä olette jo suossa.
Aina sitä syytä ei löydy, vaikka kuinka tutkitaan ja silloin kun löytyy, hyvä että siihen on lääkkeet ja hoidot olemassa. Mieluummin noi valmisteet kuin helvetinmoinen olotila ilman lääkkeitä.
Miten meni poliklinikkakäynti ap?

Niin. Harvoin sitä syytä löydetään, lääkkeet kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tosiaan välttää sitä kierukkaa, se on aivan perseestä miehen kannalta, joka sitten on perseestä sinun kannalta kun miehet ei enää halua sinuun yhtyä.
Parilla kumppanilla on ollut kierukka ja se tökkii todella ikävästi hepinnokkaan, ihan saattaa haavoja tulla. Eräällä työkaverilla tuli lääkärikeikka kun aukesi koko molon pää.
Jos googletat "kierukka sattuu miestä" löydät aika paljon hengenheimolaisia.
Ongelma on hoidettavissa niin että kierukan langat leikataan lyhyemmäksi. Tästä ongelmasta on omakohtaista kokemusta miehen peniksen pää oli kuin neulalla tökitty. Menin heti lääkäriin ja langat lyhennettiin. Ongelma hoidettu.
Kuten tuossa jo sanoinkin aikaisemmin, joillain se lyhentäminen on vaan pahentanut sitä, kun sitten ne törröttää eikä kierry ja leikkaus tekee niistä päistä entistä terävämpiä. Mutta hyvä jos toimi!
Haluatko sitten kohdunpoiston. Tämä oli työkavereillani muotia yhteen aikaan. Homma hoidettiin, mutta senjälkeen vasta rumba alkoi, kun peräsuoli alkoi tunkea emättimestä ja jouduttiin korjausleikkauksiin. Kyllä ne sisukalut on meille ihan tarkoitettu eikä niitä ole syytä poistaa ilman pakottavaa syytä.😉
Tulehan aapee sitten kertomaan, mihin ratkaisuun päädyitte lääkärin kanssa, jookosta.