Miksi lapsiperheen avioliitto ei kestä

Up

Vierailija kirjoitti:

Avioeron taustalla monesti huono itsetuntemus ja väärin valittu puoliso. Kilteistä tytöistä tulee ihania tyttöystäviä, jotka palvovat poikaystäviään ja sopeutuvat miehen elämäntyyliin. Äidiksi tultuaan naisen huomion vie lapsi ja mies on ihmeissään kun ei olekaan enää naisen elämän keskipiste ja palvottu ihmemies. Kypsymätön mies lähtee hakemaan huomiota ja palvontaa muualta ja vaimo alkaa näyttämään ikävältä nalkuttajalta ihanan uuden ymmärtäjän rinnalla. Nainen katkeroituu kun miestä ei lapsi ja kotielämä kiinnosta. Perinteisiin sukupuolirooleihin kasvatetut kiltit tytöt ja villit pojat ovat niitä jotka eroavat.

Auts, osui ja uppos...

Meillä avioliitto tosi kesti 20 vuotta.

Lapsi ei pilaa elämää vaan kypsymättömyys. Aina lapsi muuttaa parisuhdetta eikä välttämättä negatiivisesti. 

Nykytyttö ei oo enään kiltti ja eikä tottele miestä. Eletään tasa-arvoisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Miehet on läpimätiä kun paneskelevat naisia paksuksi ja sitten eivät välitä perheestään. Naiset ovat hivenen tyhmiä kun väkisin haluavat lapsia, varsinkin huonojen miesten kanssa. Yleensähän merkit ovat jo ilmassa. Maailman ongelmatkin lisääntyy ja heijastuu pahoinvointina.

Älä yleistä. Minun lasteni isä on kyllä paras isä ikinä ja varmasti myös paras aviomies oikealle naiselle. Mitään negatiivista minulla ei häntä kohtaan jäänyt ja ollaan hyviä ystäviä, voidaan tehdä yhdessä perheenä edelleen juttuja vaikka erottiinkin esim. kesällä tehdään taas yhteinen reissu lasten kanssa.

Me ei olla erottu, mutta harmittaa kun mies ei ota mitään vastuuta lapsesta. Viime viikolla laskin, että koko viikolla mies näki lapsen yhteensä 10,5h ajan. (ei siis vahtinut lasta vaan näki hänet) Salilla käynti ja muu rentoutuminen on tärkeämpää. Hänen äitinsä huomautti, että pitäisi olla enemmän lapsensa kanssa, jolloin mies suuttui verisesti. Niin ainakin meillä pikkulapsiajan rasittavuus tulee siitä että kaikki vastuu on äidillä.

Se johtuu siitä että nykyään tehdään lapset liian tiuhassa tahdissa, ei sitä jaksa erkkikään. Kaksi eri kehitysvaiheessa olevaa vaippapyllyä on pahin mahdollinen, ja sitten kun siihen yhdistetään vanhemmuuden suorittaminen niin eihän siinä ole mitään mahdollisuuksia selviytyä.

Meillä ero on tulossa seksittömyyden takia. Seksiä ei ole ollut pian vuoteen. Viime vuonna seksiä oli tasan kaksi kertaa (alkuvuodesta), vuonna 2014 jopa viisi kertaa. Kaikkeni olen yrittänyt mutta en voi pakottaa miestä seksiin eikä hän ilmeisesti halua korjata tilannetta (ei näe mitään ongelmaa omien sanojensa mukaan).

En näe tässä paljoa vaihtoehtoja. Rakastan miestäni mutta en halua elää avioliitossa jossa olemme kuin kämppäkaverit. Samaan aikaan tunnen itseni itsekkääksi koska rikon lapsilta perheen omien halujeni vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudessa isällä ja äidillä oli selkeet roolit.Isä ois kuollu nälkään ilman äitiä ja äiti ei osannu tankata autoa.En sano että näin on hyvä mut molemmilla oli ne omat alueet mitä hoidettiin.Nykyään molemmat yrittää sählätä siellä ja täällä.Riitaa tulee siitä että kuka tekee mitäkin ja miten.Ennen ero oli myös aikamoinen häpeä.Kestettiin ja siedettiin sitä ns.epätäydellistä elämää paljon enemmän.

Mun lapsuudessa oli sama juttu. Muistan kuinka alle kouluikäisenä mietin että miksi ihmeessä naiset haluaa mennä naimisiin. He joutuvat tekemään kotona kaiken ja miehet vaan tankkaa auton silloin tällöin ja vaihtaa joskus renkaat siihen autoon. Ajattelin että naisten täytyy olla jotenkin päästään vialla.

En todellakaan haaveillut mistään avioliitosta enkä leikkinyt prinsessaleikkejä.

Naimisiin olen kuitenkin päätynyt. Sellaisen miehen kanssa joka tekee kotitöitä oma-alotteisesti ja hoitaa lapsia tasaveroisena aikuisena. Jos en hänenlaistaan olisi löytänyt olisin jäänyt ikisinkuksi ihan omasta tahdosta.

Erityislapsi voi pilata koko perhe-elämän tunnelman. Vaikka parisuhde olisi itsessään hyvä. Joku voi nähdä avioeron ulospääsynä siitä arjen perhehelvetistä.

Vierailija kirjoitti:

Koska lapset pilaa elämän

Täysin samaa mieltä! Kyllä perheellisillä riittää ongelmia, ja rahanmenoa.

Tunnen muutaman perheen, jossa ero on tullut alle vuosi lapsen syntymästä. Jostain syystä toinen vanhemmista ei ole pystynyt sopeutumaan muuttuneeseen tilanteeseen. Kun lapsi syntyy, ei voimaan mennä omien mielihalujensa mukaan.

Ei huolehdita parisuhteesta. Sanotaan ettei ole aikaa ja lapselle pitää antaa kaikki ja enemmän. Lapsista pitää tietysti rakastaa ja niistä pidetää huolta jne. Mutta lapset ovat vain lainassa. Loppuvaiheessa olet puolisosi kanssa kahden, lapset luovat omaa elämää.

Vanhempien pitää osata olla myös hieman itsekkäitä, ottaa sitä yhteistä aikaa, vaikka vaan keilaamaan muutamaksi tunniksi. Niin kauhealta kuin se kuulostaakin elämää pitää olla myös perhe-elämän ulkopuolella.

Ihmetellään miehen kanssa usein, miten ollaankaan selvitty pikkulapsivaiheesta (kolme lasta alle neljässä vuodessa). Erosta jopa puhuttiin jossain vaiheessa aika ahkerasti. Ajattelimme, että olemme liian erilaisia, mitä siis ihan oikeastikin olemme. Väsyneenä ja yhteisen ajan puutteesta asiat vain kärjistyivät. Lopulta meitä piti yhdessä tottumus ja yhteinen päätös, että yhdessä ollaan koko pikkulapsivaihe, vaikka tuntuisi miten pahalta, että tämä on nyt vain tällaista ja jossain vaiheessa helpottaa, jolloin sitten katsotaan, onko meistä oikeasti elämään yhdessä.

Jälkeenpäin ajatellen meitä piti yhdessä ennen kaikkea kunnioitus toista kohtaan, hyvä puheyhteys ja ymmärrys sille, että vanhemmuuden myötä sekä puoliso itse että koko parisuhde muuttuu. Kumpikaan ei ole vaatinut tai estänyt toista muuttumasta. Miehelleni oli ihan ok, että vauva muutti meidän sänkyyn ja myöhemmin sinne kömpi myös muut lapset, jolloin mies siirtyi usein sohvalle nukkumaan. Hän myös hyväksyi ja tuki kun aloin opiskella uutta ammattia, vaikka se tarkoitti perheellemme suurta tulojen laskua. Toisaalta minä olen tukenut häntä monessa muussa asiassa. 

Seksiä on ollut välillä enemmän ja välillä lähes kokonaan se on jäänyt pois. Välillä olemme riidelleet jatkuvasti, välillä on ollut kuukausia ilman riitoja. Meillä ei ole juuri ollut lastenvahteja, minkä vuoksi välillä tuntui, että olen menettänyt parhaan ystäväni. Ehkä sitten vain lopulta ollaan rakastettu toisiamme todella paljon. Haluan miehelleni parasta ja hänen onnensa on minulle todella tärkeää. Olen valmis joustamaan todella paljon hänen takiaan. Onneksi hän tuntee ihan samoin. 

up

Vierailija kirjoitti:

Meillä ero on tulossa seksittömyyden takia. Seksiä ei ole ollut pian vuoteen. Viime vuonna seksiä oli tasan kaksi kertaa (alkuvuodesta), vuonna 2014 jopa viisi kertaa. Kaikkeni olen yrittänyt mutta en voi pakottaa miestä seksiin eikä hän ilmeisesti halua korjata tilannetta (ei näe mitään ongelmaa omien sanojensa mukaan).

En näe tässä paljoa vaihtoehtoja. Rakastan miestäni mutta en halua elää avioliitossa jossa olemme kuin kämppäkaverit. Samaan aikaan tunnen itseni itsekkääksi koska rikon lapsilta perheen omien halujeni vuoksi.

Ymmärrän oikein hyvin miltä sinusta tuntuu. Meillä on vain roolit toisin päin. Luonnollisesti ensimmäiseksi oletetaan etten huomioi vaimoani tai käyttäydyn muuten huonosti, kun hän ei ole seksistä kiinnostunut. Minä olen saanut jopa kuulla olevani itsekäs, kun haluan parisuhteen sisältävän myös läheisyyttä, seksiä ja kahdenkeskistä aikaa. Ero pyörii mielessä yhä useammin.

Up

Vierailija kirjoitti:

Toiset avioliitot sen sijaan vahvistuvat entisestään lasten myötä. Onnellisista perheistä ei vain huudella niin paljoa. 

Niin

Minusta lapset kuormittaa elämää eri tavalla kuin kaksin eläessä mutta myös on fakta, että ihminen muuttuu kun kasvaa ja vanhenee. Se myös voi vaikuttaa siihen, että ero tulee

Tuntuu, että kaikki ( 2/3 ) pikkulasten vanhemmat eroavat.