Valitsisitko sielunkumppanin vai lapsia?

Minä olen tavannut elämäni aikana kaksi sielunkumppania, mutta kumpaakaan en ole pitänyt fyysisesti puoleensavetävänä.

Onneksi olen myös löytänyt ihanan miehen jota rakastan ja jota haluan. Hänen kanssaan olen kokenut romanttisen rakkauden ja perustanut perheen. Vieläkin häntä rakastan syvästi vaikka samanlaista henkistä yhteyttä ei ole löytynyt kuin niiden sielunkumppaneiden kanssa.

Jos olisin jostain syystä jäänyt odottamaan jalat alta vievää sielunkumppania niin olisin varmaan loppuelämäni yksin.

Nyt olen saanut kokea jalat alta vievän rakkauden ja olen siitä iloinen. Olen onnellinen parisuhteessani.

N48 naimisissa 20 v

Lapsi on parisuhteesta erillinen asia.

Parisuhde ei välttämättä kestä, mutta lapsi kestää todennäköisesti loppuiän, jos ei todella pahasti tyri.

Tee lapsi ok-miehen kanssa jos hän on valmis yhteishuoltajuuteen, mutta älä hemmetissä ala suhteeseen jos et sellaiseen juuri tuon ihmisen kanssa halua. Olisi epäreilua sitä ok-miestäkin kohtaan.

Sielunkumppani.

Ihan ok miehen kanssa jos ei ole muuta yhteistä kun lapsi ja yhteinen osoite, koko suhde on yhtä työtä ja lopulta olette kaikki onnettomia ja ero on edessä.

Vierailija kirjoitti:

Olet noin 35-vuotias sinkku nainen. Kumman valinnan tekisit? Perustaisitko perheen ja saisit lapsia ihan ok miehen kanssa joka ei kuitenkaan täysin vastaa unelmaasi? Vai odottaisitko että löydät sielunkumppanin johon rakastut kaikin puolin silläkin riskillä että löydät miehen niin myöhäisellä iällä että et voi enää saada lapsia?

Mistä tiedän,löydänkö koskaan sitä sielunkumppania? Sen siis ottaisin mieluummin sielunkumppanin  kuin perheen ok-miehen kanssa,jos olisi vaikka tilanne että on sielunkumppanimies,joka ei halua lapsia ja ihan ok mies,joka haluaa lapsia.Mutta stressaava ajatus että jäisin odottamaan jotain täydellistä elämänkumppania,jota ei koskaan tulekaan.Nyt on ihan OK parisuhde,mies ei ole sielunkumppani,mutta olen tottunut häneen.

Ihan ok mies ja ihan ok elämä on ihan ok, jos pystyy satavarmasti tietämään, ettei tulevaisuudessa kaipaa sen enempää.

Liian paljon olen nähnyt näitä ihmisiä, jotka ovat valinneet "ihan ok" valinnat siksi, että itsetunto on ollut huono tai taustalla karvaita kokemuksia siitä, miten ei ole kelvannut sille unelmiensa tyypille, pelännyt yksinäisyyttä tms. Sitten jossakin vaiheessa toivutaan ja voimaannutaan ja keksitään, että hei mullakin on oikeus onneen, ja lapset on onnellisia kun äippä/iskä on onnellinen.

Sielunkumppanuus on mahdollista eri aikoina eri ihmisten kanssa. Ei se mitään faktaa tai ikuista ole. Lähinnä hömppää ja romatisointia.

Enemmän merkitsee arki ja toimiva suhde. Sellaiseen ei kykene ellei hyväksy itseään ja arkea. Luultavasti siksi 35 v on edelleen sinkku. Keskeneräinen

Vierailija kirjoitti:

Perustaisin perheen sen ok miehen kanssa.

Koska todellisuudessa elämä on just niin arkista ja "ok" on hyvä saavutus. Rakkautta on se kun toinen pilkkoo mun puolesta sipulin ettei mun silmiä kirvelisi. Tai vie lapset pihalle, että saan lauantai-aamuna nukkua. Se on hiljaista kiintymystä ja kumppanuutta, ja se on parhaimmillaan oikeassa elämässä joka on "ok".

Sielunkumppaneita uskon muutamia elämän varrella tavanneeni. Yhteys on maaginen, ja mieli leijailee jossain...mutta yhdenkään kanssa ei olisi voinut edes kuvitella arkea ja elämää. Mutta ehkä mulla on vain sellainen sielu sitten ;)

No meitä on erilaisia, itse en koskaan tyytyisi siihen, että elämä on "ihan ok". Sielunkumppanuus tekee arjesta juhlaa :) Ja sielunkumppaneita on useampia, suhde heidän kanssaan on antoisa, vaikka en parisuhde olisikaan. Eli sinällään sitä voi tehdä valinnan ja mennä yhteen jonkun kanssa ilman sen suurempaa kipinää ja yhteyttä, kunhan ei sitten ala katua valintaansa myöhemmin.

Vaikka olen naimisissa sielunkumppanin kanssa onnellisesti, valitsisin lapset. Lapset ovat aina olleet minulle tosi tärkeitä.

Sielunkumppanin. Mutta en huolisi sitäkään, jos kaupanpäällisinä tulisi ylimääräisiä elättejä edes osa-aikariesaksi. Olen jo sinua vanhempi, varmasti kuitenkin onnellisempi lapsettomana sinkkuna kuin osana epämääräistä uusperheviritelmää tai yh:na.

Vaikea kysymys. Olen ollut jo 13 vuotta yhdessä sielunkumppanini kanssa, mutta lapsia ei olla saatu. Jos olisin ennen miehen tapaamista saanut valita, kumman haluan, olisin luultavasti valinnut lapset, mutta nyt en enää osaa sanoa. Elämä on onnellista näinkin ja kovin kiitollinen olen parisuhteestani.

Sielunkumppanin, se on mahtava tunne - kuten varmasti omat lapsetkin. Olen heteronanen, ja olen oman sielunkumppanini jo kerran saanutkin.. hänkin oli nainen. Ja menehty valitettavasti tapaturmaisesti 4v sitten. Ja vaikka hetero olenkin, niin me seurusteltiin, asuttiin yhdessä ja haaveiltiin yhteisestä tulevaisuudesta. Uuteen suhteeseen en ole kyennyt. :(

Sielunkumppanin.

Lapset ovat vain lainassa, ja lapsi ei koskaan tyydytä yhtä syvästi kuin tasa-arvoinen rakkaus

Sain periaatteessa molemmat. Meillä oli alussa paljon sähköä, kipinää ja rakkautta. Lapsetkin tulivat vauhdilla. Nyt huuma on laantunut ja mies on ihan ok, niin kuin minäkin hänelle. Sielunkumppanuus on meidän tapauksessamme sitä, että kumpikin osaa kohdella toista kunnioittavasti, voimme jutella arvostavasti. Ihan peruselämää, eikä muuta tarvitse ollakaan. Luultavasti olisin ihan yhtä onnellinen jonkun muunkin kanssa. Tärkeintä on arvostaa sitä mitä on. Muuten voi menettää kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Sielunkumppanin, se on mahtava tunne - kuten varmasti omat lapsetkin. Olen heteronanen, ja olen oman sielunkumppanini jo kerran saanutkin.. hänkin oli nainen. Ja menehty valitettavasti tapaturmaisesti 4v sitten. Ja vaikka hetero olenkin, niin me seurusteltiin, asuttiin yhdessä ja haaveiltiin yhteisestä tulevaisuudesta. Uuteen suhteeseen en ole kyennyt. :(

Olet bi.

Itse henkilökohtaisesti valitsisin lapset. Lapset on omia, mut sielunkumppani voi häipyy millon vaan. Ihmisiä on kuitenkin erilaisia. Toiset arvostaa eri asioita.

Sielunkumppani valitsi lapset. Mutta hän haluaa niitä sielunkumppanin kanssa. Eli koska minä en niitä hänelle halunnut alkaa tekemään erosimme.  Nykyisin minä seurustelen "ihan kivan" kanssa, koska en usko löytäväni häntä parempaa ja nykyiseni on "ihan kiva". Sielunkumppani on sinkku, koska ei ole löytänyt minua parempaa. Molemmat olemme tahoillamme ihan tyytyväisiä elämäämme, mutta haaveilemme, että voisimme joskus vielä palata yhteen.