Lue keskustelun säännöt.
Avautuminen ystävän muuttumisesta lapsen saamisen jälkeen.
19.03.2016 |
Ystävälläni on reilun vuoden ikäinen lapsi. Aina kun näemme, on lapsi mukana ja ystäväni haluaa yleensä tavata paikassa, jossa on leikkipaikka -> suurin osa ajasta pitäisi viettää leikkien lapsen kanssa. Enää ei onnistu, että lapsi olisi rauhallisesti esimerkiksi rattaissa, kun me vaihtaisimme kuulumisemme, vaan lapsi juoksee pitkin poikin ja suurin osa ajasta menee siihen, että viihdytämme ja kaitsemme lasta. Aina kun kyselen ystäväni kuulumisia, saan kuulla lapsen kuulumisia. Entinen ystäväni, jolla oli omia haaveita mm. harrastusten ja yliopisto-opiskelun muodossa, on kadonnut ja nykyisin ystäväni suurin haave tuntuu olevan se, että hän saisi olla mahdollisemman kauan kotona lapsen kanssa ja ostella söpöjä lastenvaatteita.
Lisäksi hänellä on haaveissa saada lisää lapsia, ilmeisesti useampi... Tämän yhden lapsen kasvettua isommaksi tilanne voisi vielä muuttua, mutta onko siitä mitän toiveita, jos lapsia tulee useampi? Pitäisikö vain hyväksyä, että olen menettänyt ystäväni, enkä välttämättä enää koskaan tule saamaan häntä takaisin? Tietenkin ymmärrän, että lapsi on hänelle tärkeä, mutta rajansa kaikella.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten naiset suuttuu kun mies haluaa lähteä kavereiden kanssa ulos...muista omat sanasi ap kun sinulla on mies joka haluaa mennä kavereiden kanssa ulos ja harrastaa, vaikka sinulla on pieni lapsi kainalossa.
Lapsia minulla ei tule koskaan olemaan, mutta mies saa lähteä kavereiden kanssa ulos ja reissuun ihan kuten minäkin vuorostani.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyssuhteiden kuuluisi kuitenkin olla vastavuoroisia, eli vaikka kuinka olisi toiselle tapahtunut mullistava elämänmuutos niin kuuluisi silti olla kiinnostunut myös toisen kuulumisista. Onhan se tylsää, jos kaikki tapaamiset täyttyvät vain lapsen paimentamisesta ja lapsesta puhumisesta. Voithan ehdottaa, että tapaatte esim. lapsen päiväuniaikaan tai menette jonnekin niin että kaverin mies (jos sellainen on) vahtii lasta.
Minusta on kurjaa, miten jotkut katoavat kokonaan mammalandiaan ja hukkaavat itsensä samalla. Äitiydestä tulee elämän ainoa sisältö. Eihän sen niin tarvitse mennä. Tietenkin lapsen saaminen muuttaa ihmistä, mutta ei sitä nyt tarvitse kokonaan muuttua eri ihmiseksi eikä koko elämän tarvitse pyöriä pelkästään lapsen ympärillä.
Näin itsekin asian näen. Tietysti on eri asia, jos toinen on juuri eronnut, aloittanut uuden työn tai vauva on vasta ihan pieni, silloin on ymmärrettää, jos puheet pyörivät enemmän tämän asian ympärillä. Mutta kovin montaa vuotta en tällaista tilannetta jaksaisi...
ap
Miksi ette tapaa ilman sitä lasta? Voihan se olla, ettei ystävääsi enää kiinnosta mikään muu kuin oma sen hetkinen elämäntilanteensa tai se, saatko sinäkin mahdollisesti vauvan pian, mutta kokeilemallahan sen huomaa.
Ihmettelen kun vastauksissa teilataan ap. Ei kukaan jaksa tuollaista muka-ystävää, joka on niin minä minää, ettei edes yritä ajatella, miltä ap:stä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Esikoiseni syntyy ensi kuussa ja minulla ei ole aikomustakaan muuttua tuollaiseksi. Tosi oksettavaa. Sen lisäksi että minusta tulee vauvalleni maailman paras äiti, on minulla omakin elämä. Tämän olen päättänyt jo aikoja sitten kun olen tuollaisiin ap:n kuvailemiin tapauksiin törmännyt. Harmi ettei ystävyytenne ole ennallaan. Kun lopulta ystäväsi kyllästyy ruuhkavuosiin ja haluaisikin välillä jotain muuta kuin lapsielämää niin saattaa hän huomata että ystävät hävinneet kuin pieru saharaan. Niin se vain on että jos itse ei ole samassa elämäntilanteessa niin ei vaan yhtään kiinnosta minkä väristä paskaa jonkun lapselta tuli tänä aamuna.
Ei sinusta tule vauvallesi maailman parasta äitiä, senkin ääliö. Kaiken voisi tehdä aina paremmin, kuin sinä ikinä tulet tekemään. Teetpä mitä vain, niin tulet tuntemaan ratkaisuistaai joko syyllisyyttä tai martyrismiä.
Se vaan on niin, että lapsen myötä koko elämä muuttuu radikaalisti. Se ystävä on siirtynyt ihan erilaiseen elämänvaiheeseen ja ap on vielä siinä vanhassa. Mistä olet yrittänyt ystäväsi kanssa puhua? Miesten deittailusta? Biletyksestä? Mistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette tapaa ilman sitä lasta? Voihan se olla, ettei ystävääsi enää kiinnosta mikään muu kuin oma sen hetkinen elämäntilanteensa tai se, saatko sinäkin mahdollisesti vauvan pian, mutta kokeilemallahan sen huomaa.
Ihmettelen kun vastauksissa teilataan ap. Ei kukaan jaksa tuollaista muka-ystävää, joka on niin minä minää, ettei edes yritä ajatella, miltä ap:stä tuntuu.
Lapsen saaminen on vaan iso asia. Mutta tosiaan, jos ei jaksa on pidettävä taukoa ja oltava niiden lapsettomien ystävien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoiseni syntyy ensi kuussa ja minulla ei ole aikomustakaan muuttua tuollaiseksi. Tosi oksettavaa. Sen lisäksi että minusta tulee vauvalleni maailman paras äiti, on minulla omakin elämä. Tämän olen päättänyt jo aikoja sitten kun olen tuollaisiin ap:n kuvailemiin tapauksiin törmännyt. Harmi ettei ystävyytenne ole ennallaan. Kun lopulta ystäväsi kyllästyy ruuhkavuosiin ja haluaisikin välillä jotain muuta kuin lapsielämää niin saattaa hän huomata että ystävät hävinneet kuin pieru saharaan. Niin se vain on että jos itse ei ole samassa elämäntilanteessa niin ei vaan yhtään kiinnosta minkä väristä paskaa jonkun lapselta tuli tänä aamuna.
Ei sinusta tule vauvallesi maailman parasta äitiä, senkin ääliö. Kaiken voisi tehdä aina paremmin, kuin sinä ikinä tulet tekemään. Teetpä mitä vain, niin tulet tuntemaan ratkaisuistaai joko syyllisyyttä tai martyrismiä.
Kyllä tulee. Tiedän että kukaan muu ei olisi vauvalleni parempi äiti kuin minä :) Harmi että sinulla äitiydessäsi mennyt jokin niin pahasti pieleen ettet voi uskoa että olen lapselleni maailman paras äiti kun hän syntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut molemmissa osissa. Ensin olin se lapseton ja muistan kuinka ajattelin samoin kuin ap. Ja kun sain lapsen, puhuin satavarmasti lapsesta paljon. Niin se vaan helposti menee, varsinkin jos ystäväpiiri on pieni eli esim. vain yksi ystävä ja lapset saadaan eri aikaan. Nyt ap:n pitäisi olla enemmän lapsettomien ystävien kanssa ja se äiti niiden lapsellisten kanssa.
Todella kurjaa että ystäväsi toimii noin. Ymmärrän itsekkin äitinä, että se oma pieni on maailman rakkain asia mutta pitää myös ymmärtää, että ei se muille ole. Itse yritän tavata lapsettomia ystäviäni päiväuniaikaan kahvittelun tai vaunulenkin merkeissä tai sitten niin, että mies välillä vahtisi. Puistotreffit tehdään sitten muiden äitien kanssa.
Vaikka omasta lapsesta tulee automaattisesti puhuttua paljon niin pitää osata kuunnella myös ystävää ja puhua häntä kiinnostavista asioista. Ystävyys on vastavuoroista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette tapaa ilman sitä lasta? Voihan se olla, ettei ystävääsi enää kiinnosta mikään muu kuin oma sen hetkinen elämäntilanteensa tai se, saatko sinäkin mahdollisesti vauvan pian, mutta kokeilemallahan sen huomaa.
Ihmettelen kun vastauksissa teilataan ap. Ei kukaan jaksa tuollaista muka-ystävää, joka on niin minä minää, ettei edes yritä ajatella, miltä ap:stä tuntuu.Lapsen saaminen on vaan iso asia. Mutta tosiaan, jos ei jaksa on pidettävä taukoa ja oltava niiden lapsettomien ystävien kanssa.
No on on, mutta en ikinä kehtaisi kuvitella, että sitten meidän yhteinen tapaamisemme pyörii minun kersani paimantamisen ympärillä. Tapaisin tätä ystävää ilman lasta. Tai jos se ei ole mahdollista niin pahoittelisin ainakin kunnolla, että joko emme voi tavata koska lapsi sotkee tapaamiset tai voimme tavata mutta en ehdi puhua kolmea sanaa pidempiä yhtenäisiä lauseita. Tai tapaisin samassa elämäntilanteessa olevia (olen tehnytkin niin. Minusta se oli tosi rasittavaa itsestänikin. Kun ei kukaan kyennyt puhumaan :D )
Vierailija kirjoitti:
Esikoiseni syntyy ensi kuussa ja minulla ei ole aikomustakaan muuttua tuollaiseksi. Tosi oksettavaa. Sen lisäksi että minusta tulee vauvalleni maailman paras äiti, on minulla omakin elämä. Tämän olen päättänyt jo aikoja sitten kun olen tuollaisiin ap:n kuvailemiin tapauksiin törmännyt. Harmi ettei ystävyytenne ole ennallaan. Kun lopulta ystäväsi kyllästyy ruuhkavuosiin ja haluaisikin välillä jotain muuta kuin lapsielämää niin saattaa hän huomata että ystävät hävinneet kuin pieru saharaan. Niin se vain on että jos itse ei ole samassa elämäntilanteessa niin ei vaan yhtään kiinnosta minkä väristä paskaa jonkun lapselta tuli tänä aamuna.
Sä olet tosi potentiaalinen masennukseen sairastuja lapsen saamusen jälkeen. Muutos on pahin niille, jotka luulevat elämän jatkuvan kutakuinkin ennallaan vauvan jälkeen. Varoitan siis ennakkoon - tulet ihan ensin kokemaan, että oma elämäsi on totaalisesti ohi. Et enää tunnista itseäsi ja ihmettelet, tuletko ikinä olemaan mitään muuta kuin sen lapsen äiti. Koet siis pahan identiteettikriisin. Se alkaa helpottaa vuosien myötä kun lapsi kasvaa ja omaksut roolin uudessa muuttuneessa elämässä. Olet jatkossakin sinä, mutta erilainen sinä kuin ennen ja erilaisessa elämässä kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoiseni syntyy ensi kuussa ja minulla ei ole aikomustakaan muuttua tuollaiseksi. Tosi oksettavaa. Sen lisäksi että minusta tulee vauvalleni maailman paras äiti, on minulla omakin elämä. Tämän olen päättänyt jo aikoja sitten kun olen tuollaisiin ap:n kuvailemiin tapauksiin törmännyt. Harmi ettei ystävyytenne ole ennallaan. Kun lopulta ystäväsi kyllästyy ruuhkavuosiin ja haluaisikin välillä jotain muuta kuin lapsielämää niin saattaa hän huomata että ystävät hävinneet kuin pieru saharaan. Niin se vain on että jos itse ei ole samassa elämäntilanteessa niin ei vaan yhtään kiinnosta minkä väristä paskaa jonkun lapselta tuli tänä aamuna.
Ei sinusta tule vauvallesi maailman parasta äitiä, senkin ääliö. Kaiken voisi tehdä aina paremmin, kuin sinä ikinä tulet tekemään. Teetpä mitä vain, niin tulet tuntemaan ratkaisuistaai joko syyllisyyttä tai martyrismiä.
Kyllä tulee. Tiedän että kukaan muu ei olisi vauvalleni parempi äiti kuin minä :) Harmi että sinulla äitiydessäsi mennyt jokin niin pahasti pieleen ettet voi uskoa että olen lapselleni maailman paras äiti kun hän syntyy.
Ei minun äitiydessäni vaan äitini äitiydessä :) Kysypä sitten siltä lapseltasi asiaa äläkä itse kuvittele moista paskaa itsestäsi etukäteen.
Minulla on tuollainen kaveri myös! Puheenaihe on aina lapsessa, lapsi sitä ja lapsi tätä. Nyt siltä tuli sen väristä kakkaa ja puklas sen hajusta puklua (siis MIKSI se minua kiinnostaisi??). Olen tuon lapsen kummi ja tietysti olen kiinnostunut myös lapsen kuulumisista ja kehityksestä ja mielelläni niitä kuulenkin. Minulle on kuitenkin siitä huolimatta arvoitus se miksi lapden kakkakin pitää kuvailla? Ja toisaalta jos puhumme vaikka tunnin puhelimessa ja kaveri ei kertaakaan kysy paasauksensa lomassa, että mitä minulle kuuluu niin ei siinä ole kauhean vastavuoroinen olo (minulla on syöpä noin ohimennen mainittuna, ei kaveri juuri kysele minun vointiani tai hoitojen edistymistä). Että niin. Löytyykö se kaveri vielä joskus vai onko jäljellä vain tämä äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette tapaa ilman sitä lasta? Voihan se olla, ettei ystävääsi enää kiinnosta mikään muu kuin oma sen hetkinen elämäntilanteensa tai se, saatko sinäkin mahdollisesti vauvan pian, mutta kokeilemallahan sen huomaa.
Ihmettelen kun vastauksissa teilataan ap. Ei kukaan jaksa tuollaista muka-ystävää, joka on niin minä minää, ettei edes yritä ajatella, miltä ap:stä tuntuu.
Samaa ihmettelen. Vaikka omien kuulumisten kertominen olisikin vain lapsi-sitä-lapsi-tätä, niin kai nyt voisi olla kiinnostunut oman ystävänsä kuulumisista? Mielestäni on todella itsekästä ja huonotapaista, jos ei yhtään jaksa keskittyä ystävään vaan puhuu vaan itsestään ja lapsestaan. Kai nyt normaalit vuorovaikutustaidot ja käytöstavat voi ihminen säilyttää lapsen saamisesta huolimatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoiseni syntyy ensi kuussa ja minulla ei ole aikomustakaan muuttua tuollaiseksi. Tosi oksettavaa. Sen lisäksi että minusta tulee vauvalleni maailman paras äiti, on minulla omakin elämä. Tämän olen päättänyt jo aikoja sitten kun olen tuollaisiin ap:n kuvailemiin tapauksiin törmännyt. Harmi ettei ystävyytenne ole ennallaan. Kun lopulta ystäväsi kyllästyy ruuhkavuosiin ja haluaisikin välillä jotain muuta kuin lapsielämää niin saattaa hän huomata että ystävät hävinneet kuin pieru saharaan. Niin se vain on että jos itse ei ole samassa elämäntilanteessa niin ei vaan yhtään kiinnosta minkä väristä paskaa jonkun lapselta tuli tänä aamuna.
Sä olet tosi potentiaalinen masennukseen sairastuja lapsen saamusen jälkeen. Muutos on pahin niille, jotka luulevat elämän jatkuvan kutakuinkin ennallaan vauvan jälkeen. Varoitan siis ennakkoon - tulet ihan ensin kokemaan, että oma elämäsi on totaalisesti ohi. Et enää tunnista itseäsi ja ihmettelet, tuletko ikinä olemaan mitään muuta kuin sen lapsen äiti. Koet siis pahan identiteettikriisin. Se alkaa helpottaa vuosien myötä kun lapsi kasvaa ja omaksut roolin uudessa muuttuneessa elämässä. Olet jatkossakin sinä, mutta erilainen sinä kuin ennen ja erilaisessa elämässä kuin ennen.
Mä olen äiti ja minusta tuo on ihan järkyttävää mitä sanot että kokee oman elämän olevan täydellisesti ohi. Miten olet voinut kokea niin? Ei lapsi nyt niin tärkeä saisi olla. Ei mulle ainakan ole. Identiteettikriisiä on mullakin ollut, tosin vasta kun lapset ovat päälle 5-vuotiaita, mutta se liittyy nimenomaan siihen, että ennen lapsia mulla ei ollut omaehtoista elämää, elin muiden odotusten mukaan, mutta nyt sitä on pakko löytää, koska en ala elää lapsiani varten vaan aion elää itselleni. Ei kukaan lapsi ole onnellinen jos äiti e elä omaa elämäänsä kuten itse parhaaksi näkee. Silti voi tiedostaa vastuunsa lapsille ja lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Se vaan on niin, että lapsen myötä koko elämä muuttuu radikaalisti. Se ystävä on siirtynyt ihan erilaiseen elämänvaiheeseen ja ap on vielä siinä vanhassa. Mistä olet yrittänyt ystäväsi kanssa puhua? Miesten deittailusta? Biletyksestä? Mistä?
Ihan tavallisista asioista, joista olemme ennenkin puhuneet, tuoreista tapahtumista ja uutisista, harrastuksista (meillä oli ennen lapsen syntymää sama lempiharrastus), yhteisistä tutuistamme, töistä, parisuhteesta, matkustelusta (sitäkin ystäväni harrasti ennen lasta) ja niin edelleen. Ajatella, että ennen meillä oli aina niin hauskaa ja puheenaiheita riitti... Ennenkin meillä oli aika erilaiset elämäntilanteet, minä opiskelin ja matkustelin paljon, ystäväni oli töissä, mutta silti meillä oli puhuttavaa ja olimme kiinnostuineita toisemme kuulumisista, vaikka elämäntilanteet erilaisia olivatkin. Olemme tunteneet lapsesta asti.
Mulla meni pitkään että ei kiinnostanut edes tavata ystäviä koska vauva oli ja tietyt rutiinit. Jäi pois maratooni puhelut koska ei ollut aikaa eikä enään kiinnostusta. Elämä oli hyvää ilman turhia juttuja.
Lapsettoman on lähes mahdoton ymmärtää, millaista on tulla äidiksi ja mitä se naiselle merkitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en varmaankaan edes selittelisi mitään, hivuttautuisin vain pois ja suuntautuisin hieman aikuisemmin käyttäytyvään parempaan seuraan.
Mikä on vanhemmuutta aikuisempaa? Eläkeläisiäkö ajattelit etsiä seurauksesi?
Ootas kun taivutan, saat vielä mahdollisuuden käsittää; On itsekästä ja epäaikuismaista käytöstä tehdä MISTÄÄN omasta asiasta sellaista, että sillä ja vain sillä terrorisoidaan seurassa tai seurueessa, eikä ollenkaan enää kuunnella muita ja muiden juttuja, ei välitetä niistä muidenkin esille tuomista asioista tai mielipiteistä, siitä mistä muut tahtoisivat keskustella. Maailma ei ole vain yhtä kuin kenenkään yksittäisen ihmisen lapsi ja se hössääminen sen ympärillä, se on melkolailla isompi kokonaisuus miljoonine asioineen. Jos yksilö taantuu niin että vain lapsi, minun lapsi, niin muuten tämä minun lapsi, läpäläpä... No kuka täysjärkinen sellaista jaksaa kovin pitkään.
Ja tuohon tekstiisi vielä, niin kyllä moni vanhempi on aivan raakile ihmisenä siinä missä ihmiset voivat muutenkin olla, eikä sillä ole mitään tekemistä iänkään kanssa eikä lasten lukumääränkään kanssa.
Ystävyyssuhteiden kuuluisi kuitenkin olla vastavuoroisia, eli vaikka kuinka olisi toiselle tapahtunut mullistava elämänmuutos niin kuuluisi silti olla kiinnostunut myös toisen kuulumisista. Onhan se tylsää, jos kaikki tapaamiset täyttyvät vain lapsen paimentamisesta ja lapsesta puhumisesta. Voithan ehdottaa, että tapaatte esim. lapsen päiväuniaikaan tai menette jonnekin niin että kaverin mies (jos sellainen on) vahtii lasta.
Minusta on kurjaa, miten jotkut katoavat kokonaan mammalandiaan ja hukkaavat itsensä samalla. Äitiydestä tulee elämän ainoa sisältö. Eihän sen niin tarvitse mennä. Tietenkin lapsen saaminen muuttaa ihmistä, mutta ei sitä nyt tarvitse kokonaan muuttua eri ihmiseksi eikä koko elämän tarvitse pyöriä pelkästään lapsen ympärillä.