Lue keskustelun säännöt.
Millainen on Asperger-lapsi 7-vuotiaana?
18.03.2016 |
Olen tässä tarkastellut omaa poikaa, ja musta tuntuu että hällä voisi olla hyvinkin jonkinasteinen Asperger. Olisin tosi kiitollinen, jos saisin kuulla vähän millaisia omat tai tuntemanne as-lapset olleet tuossa iässä, josko saisin vähän osviittaa tuon epäilyni todenmukaisuuteen...
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paasaa paljon omiaan, esim. jostain planeetoista. On ylikiinnostunut niimenomaan avaruudesta. Ei ole vuorovaikutuksessa normaaliin tapaan eli ei reagoi toisten yrityksiin kääntää puheenaihetta.
Puhe on monotonista, tavanomaiset sävyt ja ilmeet puuttuvat. Syksyllä pitäisi aloittaa normaaliluokalla koulu, päiväkodissa on erityisryhmässä.
Ymmärtää ohjeita ja noudattaakin niitä, mutta yhteistyökyky ja joustavuus puuttuu täysin. Sosiaaliset kyvyt ihan nollassa, ei aisti toisten tunnetiloja ja tarkoituksia. Huumorintajua ei ole ollenkaan.
Tätä en uskaltaisi missään muualla sanoa ja ei ehkä kannata täälläkään. En ole kovin kiintynyt häneen. Meillä on kaksi muutakin lasta ja tiedän mitä oikea kiintymys on. Vauvasta lähtien tuntui niin erilaiselta, en saanut mitään kontaktia häneen.
Surullista, niin äärimmäisen surullista. Paljon mieluummin fyysisesti sairas tai vaikka kuinka pahasti liikuntavammainen lapsi olisi ollut parempi.
Tässä kunnon asperger-ihmisen kommentti... Ei suostuta hyväksymään että niitä autistisia piirteitä on itsessä ja lapsi on perinyt ne.
Tai mikä vielä pahempaa: TEKI vauvastakin aspergerin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paasaa paljon omiaan, esim. jostain planeetoista. On ylikiinnostunut niimenomaan avaruudesta. Ei ole vuorovaikutuksessa normaaliin tapaan eli ei reagoi toisten yrityksiin kääntää puheenaihetta.
Puhe on monotonista, tavanomaiset sävyt ja ilmeet puuttuvat. Syksyllä pitäisi aloittaa normaaliluokalla koulu, päiväkodissa on erityisryhmässä.
Ymmärtää ohjeita ja noudattaakin niitä, mutta yhteistyökyky ja joustavuus puuttuu täysin. Sosiaaliset kyvyt ihan nollassa, ei aisti toisten tunnetiloja ja tarkoituksia. Huumorintajua ei ole ollenkaan.
Tätä en uskaltaisi missään muualla sanoa ja ei ehkä kannata täälläkään. En ole kovin kiintynyt häneen. Meillä on kaksi muutakin lasta ja tiedän mitä oikea kiintymys on. Vauvasta lähtien tuntui niin erilaiselta, en saanut mitään kontaktia häneen.
Surullista, niin äärimmäisen surullista. Paljon mieluummin fyysisesti sairas tai vaikka kuinka pahasti liikuntavammainen lapsi olisi ollut parempi.
Tässä kunnon asperger-ihmisen kommentti... Ei suostuta hyväksymään että niitä autistisia piirteitä on itsessä ja lapsi on perinyt ne.
Tai mikä vielä pahempaa: TEKI vauvastakin aspergerin.
Ehkäpä haluaisit istahtaa vaikka kahvikupposen ääreen pohtimaan hetkeksi, että oliko tuo nyt hyvä ja tarpeellinen kommentti tähän keskusteluun? Minä nimittäin olen as-lapsen vanhempi, ja olen sitä mieltä, että ei ollut... Ei sillä että olisit ensimmäinen, joka lataa jotain typeryyksiä. Itse osaan nämä kyllä sivuuttaa 18 vuoden harjoittelulla jo melko hyvin, kun asiat on ehtinyt pohtia läpi aika moneen kertaan. Kun täällä nyt kuitenkin on niitäkin vanhempia, joille mahdollisuus oman lapsen as-piirteistä alkaa vasta hahmottua, niin ajattelin ihan heidän vuokseen nyt puuttua tuohon typeryyteen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä näkyi jo parin vuoden iässä.
Ei ota kontaktia muihin lapsiin, ei kiinnosta yhtään muiden seura, tekee vaan omia juttujaan.
Kielellisesti erittäin lahjakas, oppi todella aikaisin lukemaan, ja nyt (9v) hallitsee täysin englannin kielen. Motorisesti kömpelö.
Jumittuu asioihin, saa hepuleita kun rutiinit muuttuu...
Aistiherkkä, ruokailu todella valikoivaa.
Kuin mun pojasta olisit kirjoittanut. Nyt on 14-v. Toki "vain" asperger-piirteitä, jotka yhä näkyvät vaikka kehitystä ja oppimista on tapahtunut paljon ekaluokkalaisesta, mikä tietenkin on ihan luonnollistakin.
Muisti ollut aina tosi hyvä, vieläkin. Kavereita on koulussa, mutta hänelle tuntuu riittävän sos. kanssakäyminen kouluaikana eikä ole kiinnostunut mistään harrastuksista. Vähänlaisesti tapaa muita kouluajan jälkeen.
Tunnistan tuon kiintymyssuhteen luomisen lapseen, vauva- ja taaperoaikana. Meni kauan ennen kuin osasin sanoa, mikä tai kuka poikani on. Ja ihanat omat tavat toimia, ottaa osaa jne ovat osa häntä. Välillä on raskasta, välillä helpompaa. Huoli hänestä nyt murrosikäisenä nostaa taas päätään minussa. Tulevaisuus mietityttää...
Minulla ei ole diagnoosia, mutta epäilen hyvistä syistä, että olen ainakin vahvasti as-piirteinen.
Olin 7-vuotiaana seuraavanlainen:
Luin sujuvasti kouluun mennessä, en ollut käynyt esikoulua(sellaista ei ollut tarjollakaan), opettelin omatoimisesti vanhemmilta kysellen.
Olin kiinnostunut pakkomielteisesti tietyistä tekniikkaan liittyvistä jutuista, lueskelin kaiken vapaa-aikani tietokirjoja.
Lähiympäristöni piti minua pikkunerona ja uskoin sen tietysti itsekin.
En tullut toimeen muiden lasten kanssa, en osannut sosiaalista vuorovaikutusta, jouduin heti kättelyssä kiusatuksi.
Minua oli vaikea saada kiinnostumaan mistään, mikä minua ei kiinnostanut, koulu oli aluksi takkuista, jopa
siinä määrin, että opettaja lähetti minut psykologin arvioitavaksi.
Psykologi totesi älyni normaaliksi, ja jatkoin onneksi normaalisti(vaihtoehto tuolloin olisi ollut apukoulu).
Myöhemmin peruskoulu oli helppoa laajan yleistiedon turvin, mutta jätin laajoja kokonaisuuksia käytännössä opettelematta, mikä oli haitallista jatko-opintojen kannalta.
Olin varmasti stereotyyppinen as-poika, ja tämä sytereotypia on varmasti leimannut liikaakin as- ihmisiä.
Assburbger kirjoitti:
Minulla ei ole diagnoosia, mutta epäilen hyvistä syistä, että olen ainakin vahvasti as-piirteinen.
Olin 7-vuotiaana seuraavanlainen:
Luin sujuvasti kouluun mennessä, en ollut käynyt esikoulua(sellaista ei ollut tarjollakaan), opettelin omatoimisesti vanhemmilta kysellen.
Olin kiinnostunut pakkomielteisesti tietyistä tekniikkaan liittyvistä jutuista, lueskelin kaiken vapaa-aikani tietokirjoja.
Lähiympäristöni piti minua pikkunerona ja uskoin sen tietysti itsekin.
En tullut toimeen muiden lasten kanssa, en osannut sosiaalista vuorovaikutusta, jouduin heti kättelyssä kiusatuksi.
Minua oli vaikea saada kiinnostumaan mistään, mikä minua ei kiinnostanut, koulu oli aluksi takkuista, jopa
siinä määrin, että opettaja lähetti minut psykologin arvioitavaksi.
Psykologi totesi älyni normaaliksi, ja jatkoin onneksi normaalisti(vaihtoehto tuolloin olisi ollut apukoulu).
Myöhemmin peruskoulu oli helppoa laajan yleistiedon turvin, mutta jätin laajoja kokonaisuuksia käytännössä opettelematta, mikä oli haitallista jatko-opintojen kannalta.
Olin varmasti stereotyyppinen as-poika, ja tämä sytereotypia on varmasti leimannut liikaakin as- ihmisiä.
Jatkoa:
Tapasin esitelmöidä kiinnostuksen kohteistani muille ja oikaista jos joku mielestäni oli väärässä.
Kertakaikkiaan sietämätöntä, jos joku arveli kaarrossa kaasua lisänneen pienkoneen vaihtaneen pienemmälle vaihteelle.
Sain muutama vuosi sitten pitkän etsinnän tuloksena käsiini liuskan psykologin tekstiä minusta.
"Puhuu itsekseen" kiinnostuksenkohteistaan.
Enhän minä puhunut itsekseni, en vain tajunnut, ettei kukaan kuuntele!
Katsekontakti on ollut aina minulle vaikea, vasta parikymppisenä totuin katsomaan ihmisiä vilaukselta silmiin ja sen jälkeen hieman ohi, etten pälyile pitkin seiniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paasaa paljon omiaan, esim. jostain planeetoista. On ylikiinnostunut niimenomaan avaruudesta. Ei ole vuorovaikutuksessa normaaliin tapaan eli ei reagoi toisten yrityksiin kääntää puheenaihetta.
Puhe on monotonista, tavanomaiset sävyt ja ilmeet puuttuvat. Syksyllä pitäisi aloittaa normaaliluokalla koulu, päiväkodissa on erityisryhmässä.
Ymmärtää ohjeita ja noudattaakin niitä, mutta yhteistyökyky ja joustavuus puuttuu täysin. Sosiaaliset kyvyt ihan nollassa, ei aisti toisten tunnetiloja ja tarkoituksia. Huumorintajua ei ole ollenkaan.
Tätä en uskaltaisi missään muualla sanoa ja ei ehkä kannata täälläkään. En ole kovin kiintynyt häneen. Meillä on kaksi muutakin lasta ja tiedän mitä oikea kiintymys on. Vauvasta lähtien tuntui niin erilaiselta, en saanut mitään kontaktia häneen.
Surullista, niin äärimmäisen surullista. Paljon mieluummin fyysisesti sairas tai vaikka kuinka pahasti liikuntavammainen lapsi olisi ollut parempi.
Minusta tuntuu myös, että asperger-lapseen on vaikeampi kiintyä. Se voi johtua siitä, että lapsen takia joutuu jatkuvasti epämiellyttäviin tilanteisiin. Esim. koulupalavereihin, lanulle, lastensuojeluun..., tai sitten siihen, ettei lapselta saa vastetta. Ei hymyä, ilmeitä, kosketusta. Tuntuu jotenkin epä-äitimäiseltä olo. Paremminkin, niin kuin olisi opettaja, tai töissä lastenkodissa. Lasta rakastaa, mutta eri tavalla kuin sellaista, joka vastaa tunteisiin. Minulla on kaksi erityislasta. Asperger+tourette ja toinen ADHD+ laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Ja kyllä ADHD tuntuu itselle helpommalta asialta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta autistilapsille olisi TODELLA tärkeää päästä pieniin luokkiin, jossa hälinä ja kiusaaminen minimoidaan. En voi ymmärtää, miksi nämä ihanat erityislapset tuhotaan tavallisessa luokkaympäristössä, jossa ärsyketulva ja kiusaaminen jättävät ikuiset arvet. Tiedän kokemuksesta! Vanhemmat eivät näe lapsen tuskaa koulupäivän aikana ja haluavat hänen olevan "normaali" ummistamalla silmänsä. Opettajat eivät voi auttaa, kun erityisluokkia ei ole, eikä tarkkaavaisuushäiriöisten ja autistien paikka ole samassa erityisluokassa kuitenkaan.
Aspergereille omia luokkia tai koulu!
Samaa mieltä ehdottomasti. Meidän as-piirteinen poika laitettiin isoon erityisryhmään, ja seuraavat pari vuotta oli todella hankalat. Edes toinen opettaja ei ollut koskaan kuullutkaan aspergerista. Nyt poika on yläkoulussa ja on seesteisempi vaihe, mutta tulevat vuodet huolestuttaa jo etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäilen että mun äidillä on as kuten minullakin. Hän kertoi vasta pari vuotta sitten mulle keränneensä lehdistä puimureiden ja traktoreiden kuvia. Hänellä oli joku kirja jota piti piilossa vanhemmiltaan, sillä eihän 60-luvulla tytöt saaneet tykätä tuollaisista. Mulla itsellä oli huone tapetoitu hävittäjien kuvilla. Sanoin äidilleni että jahas, sullakin taitaa olla as tai sen piirteitä niin hän suuttui! "No tämä on eri asia mitä toi sun lentokonehullutus! Puimurit eivät ole niin outoja kiinnostuksen kohteita kuin lentokoneet!" Kuulemma kuvakirjaan kerääminen on eri asia mitä että kuvia laittaa huoneen seinälle... :D Muutenkin hän on kova töksäyttelemään, vanhemmiten vaan pahentunut ja on nolannut minut usein varsinkin mieheni edessä. Hänen logiikkansa on outo, minun as ei kuulemma haittaa mutta jos vihjaisee että hänessä on samoja piirteitä niin se on loukkaus häntä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Paasaa paljon omiaan, esim. jostain planeetoista. On ylikiinnostunut niimenomaan avaruudesta. Ei ole vuorovaikutuksessa normaaliin tapaan eli ei reagoi toisten yrityksiin kääntää puheenaihetta.
Puhe on monotonista, tavanomaiset sävyt ja ilmeet puuttuvat. Syksyllä pitäisi aloittaa normaaliluokalla koulu, päiväkodissa on erityisryhmässä.
Ymmärtää ohjeita ja noudattaakin niitä, mutta yhteistyökyky ja joustavuus puuttuu täysin. Sosiaaliset kyvyt ihan nollassa, ei aisti toisten tunnetiloja ja tarkoituksia. Huumorintajua ei ole ollenkaan.
Tätä en uskaltaisi missään muualla sanoa ja ei ehkä kannata täälläkään. En ole kovin kiintynyt häneen. Meillä on kaksi muutakin lasta ja tiedän mitä oikea kiintymys on. Vauvasta lähtien tuntui niin erilaiselta, en saanut mitään kontaktia häneen.
Surullista, niin äärimmäisen surullista. Paljon mieluummin fyysisesti sairas tai vaikka kuinka pahasti liikuntavammainen lapsi olisi ollut parempi.
Jollain tasolla ymmärrän tunteesi, mutta tuo viimeinen lause on jotain aivan v-tun hirveetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni 7-vuotiaana:
Erittäin aistiyliherkkä. Osasi lukea täysin sujuvasti jo 4-vuotiaana. Kieltäytyi tekemästä läksyjä koska hänen mielestään ne oli tyhmiä. Hieman erikoinen ja kömpelö kävelytyyli, melko ilmeettömät kasvot tai sitten ilme jotenkin tilanteeseen sopimaton. Koulumatkaan saattoi mennä tuntikin vaikka matkaa 2 km. Ei osannut solmia kengännauhoja. Tietokonepelit kiinnosti enemmän kuin mikään muu.
Kuinka monta kuukautta hänellä oli ikää, kun yritit saada kontaktia? Millä tavoin? Miten hän reagoi?
Kiinnostus jostain asiasta ei ole diagnoosin peruste, kuten ei sekään, ettei ole herkästi manipuloitavissa (kuten olet jo kauan yrittänyt).