HS: Psykologi: Ihmisten itsekeskeisyys johtaa avioeroihin – oma onni kiinnostaa enemmän kuin lasten

Jotkut ja jotkut eivät, vaikka olisi kuinka perustellut (väkivalta esim.) syyt.

Kyllä riitainen liitto on lapsille huonompi asia kuin avioero. Miksi ihmisiä muutenkin moititaan itsekeskeisyydestä? Miksi elämässä ylipäätään pitäisi ottaa muita huomioon? Jokaisen elämähän on hänen omansa, ei muilla ole oikeutta siitä tulla määräämään ja sitä säätämään?

Olen 100% samaa mieltä. Onneksi sellaisen itsekeskeisen ihmisen erottaa ja fiksu ei hänen kaltaiseen sotkeudu, vaan antaa hänen kiertää.

Tämähän on ollut päivänselvä juttu jo ainakin 5-10 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä riitainen liitto on lapsille huonompi asia kuin avioero. Miksi ihmisiä muutenkin moititaan itsekeskeisyydestä? Miksi elämässä ylipäätään pitäisi ottaa muita huomioon? Jokaisen elämähän on hänen omansa, ei muilla ole oikeutta siitä tulla määräämään ja sitä säätämään?

Avioerojen lisääntymisen seurauksena on myös mielisairaudet lisääntyneet. Toisin sanoen, ei avioeron helppous ja itsekeskeisyys ole ainakaan onnellisuutta lisännyt.

Vierailija kirjoitti:

Miksi elämässä ylipäätään pitäisi ottaa muita huomioon? Jokaisen elämähän on hänen omansa, ei muilla ole oikeutta siitä tulla määräämään ja sitä säätämään?

M.O.T.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä riitainen liitto on lapsille huonompi asia kuin avioero. Miksi ihmisiä muutenkin moititaan itsekeskeisyydestä? Miksi elämässä ylipäätään pitäisi ottaa muita huomioon? Jokaisen elämähän on hänen omansa, ei muilla ole oikeutta siitä tulla määräämään ja sitä säätämään?

Sinä siis kannatat huumeiden vapauttamista, monien lakien lakkauttamista, verojen poistamista melkein kokonaan, julkisen sektorin romuttamista ja minimivaltiota?

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Eli jos en olisi aikanaan eronnut, lapseni olisivat onnellisia? Mitenköhän olisi isänsä ja minun vointi nykyään?

En usko hetkeäkään, että lapseni olisivat onnellisia, jos pakkoliitossa oltaisiin oltu nämä viimeiset 10 vuotta.

Kyllä erotaan liian helposti ja kyllä, aivan liian itsekeskeisistä syistä. 

 Totta kai erityisesti nuorissa perheissä ja pienten lasten kanssa on vaikeeta. Mutta kun asennoituu niin että tämän ymmärtää, tajuaa sen olevan tilapäistä,  pistää asiat tärkeysjärjestykseen, tekee parhaansa siinä mitä tekee ja jättää turhat tekemättä, toinen toista tukien ja huumorilla, siitä selviää ja päivä päivältä helpottaa. Ennen kuin huomaakaan, lapset ovat jo isoja ja muuttavat pois kotoa. Aika menee sitä nopeammin mitä vuodet kuluu.

En oikein tiedä, mistä tämä oikeus onneen-hekuman hyysääjien pauhina on lähtenyt, mutta median lempilapsi se kyllä on ja esimerkiksi ET-lehti on tehnyt oikein palkinnonarvoisen työn erottaessaan isovanhempisukupolven lapsista ja lapsenlapsista. Kun lehti sai tämän mantransa vietyä käytännön toteutuksen tasolle, seuraava vaihe on erottaa mammat ja papat, koska jokaisella on oikeus YKSILÖLLISEEN onneen. 

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Kyllä on helpompaa ja onnellisempaa eron jälkeen, eikä kaduta.

Eikös tuo jutun kirjoittaja ole kolmatta vai neljättä kertaa naimisissa?

Vierailija kirjoitti:

Eli jos en olisi aikanaan eronnut, lapseni olisivat onnellisia? Mitenköhän olisi isänsä ja minun vointi nykyään?

En usko hetkeäkään, että lapseni olisivat onnellisia, jos pakkoliitossa oltaisiin oltu nämä viimeiset 10 vuotta.

Mites se meni, myötä- ja vastoinkäymisissä?

Onhan nykyään paljon sellaista, että liian helposti luovutetaan, kun ei olla vastoinkäymisiin ja vaivannäköön totuttu. Eiköhän se näy näissä eroissakin. Sen sijaan että rakennettaisiin omin käsin sellainen suhde mikä halutaan, niin erotaan kun ei sitä ilman vaivannäköä saa ja "minä ansaitsen parempaa".  

Huuhaa psykologit nyt väittää milloin mitäkin ja hampaaton suomalainen media tekee ison uutisen jonkun vajakin aivoituksista.

Vierailija kirjoitti:

Huuhaa psykologit nyt väittää milloin mitäkin ja hampaaton suomalainen media tekee ison uutisen jonkun vajakin aivoituksista.

Jos et ole todistanut tätä mainittua onnellisuustrendiä jo vuosikausia, voi kysyä, oletko kuuro ja sokea?

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Nämä ihmiset jotka täälläkin valittivat suoraa huutoa kuinka vähän miehet tekevät, kuinka itse tekee enemmän ja paremmin ja kuinka ne pyykitkään ei koskaan tule oikein ripustettua. Tai ne, jotka eivät jaksa kun mies haluaa olla lasten kanssa liikaa, ei jaksa kuunnella omia tilityksiä jatkuvasti jne. Laittavat deadlineja: jos mikään ei muutu, ensi vuonna eroan. Ja yhden viikonlopun jälkeen uhoavat kuinka helppoa elämä on ilman miestä. Eivät oikeasti ole miettineet mitä yksinhuoltajuus on, kuinka se kaikki kotityö jää itselle, ei ole arjessa vastuunjakajaa ollenkaan. Ja kuinka se haaveilu unelmien miehestä joka olisi paljon parempi kuin nykyinen, siinä ei taas mietitä yhtään ettei tuo prinssi kuitenkaan olisi niiden lapsien isä.

Mutta sitten on meitä, jotka olemme eronneet vaikka ei ole ollut alkoholismia eikä väkivaltaa ja olemme siihen tyytyväisiä. Minä mietin asian pitkään. Riitaa ei tullut kotiasioista, koska riitaa ei tullut kun ei enää puhuttu mistään, annoin monta vuotta kaikessa periksi. Mitään muutakaan yhteistä ei ollut, ei edes halauksia. Jos kotona ahdistaa kaikkia niin silloin kannattaa erota. Nyt on paljon onnellisemmat kodit aikuisilla lapsilla vierailla joissa molemmissa on helpompi hengittää. Meilläkin liittoa kesti 30 vuotta, eli jos siinä ajassa ei ole opittu elämään molempia tyydyttävällä tavalla niin eikö silloin jo saa erota, vaikka ilman väkivaltaa tai alkoholismia?

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Teki helpompaa ja onnellisempaa eikä kaduta. Ja totta hitossa ajattelin omaa onneani ja elämääni enemmän. Miten ihmeessä olisimme voineet olla hyviä vanhempia, kun emme pystyneet elämään yhdessä, kun ilmapiiri oli ikävä ja toraisa. Nyt, kun vanhemmilla on tasapainoiset, onnelliset elämät, sen sivutuotteena on tullut tasapainoiset, onnelliset nuoret.

Minusta ei pitäisi erota, jos perheessä on alle 3-vuotias, ellei ole kyseessä väkivalta, alkoholiongelma tai vastaava.

Ja joskus eron syynä voi olla vain se, että toisella tai molemmilla puolisoilla on ongelmia itsensä kanssa ja kuvittelevat, että ongelmat johtuvat suhteesta tai puolisostaan. Nämä ovat mielestäni turhia eroja, jos on lapsia, jotka kuitenkin kärsivät erosta.

Mutta sitten olen myös sitä mieltä, että ero sinänsä ei välttämättä ole lapselle loputtoman traumaattista, jos vanhemmat eroavat sovussa, jäävät asumaan lähelle toisiaan ja lapsi saa pitää tutun ympäristön ja kaveripiirin ja viettää aikaa molempien vanhempien kanssa turvallisessa ilmapiirissä. Sen sijaan jos lapsi viedään samantien asumaan uuden puolison kanssa samaan talouteen uudelle paikkakunnalle niin tämä on jo mielestäni henkistä väkivaltaa.

Juuri niin. Koko ajan toitotetaan "minulla on oikeus olla onnellinen" "minä ansaitsen " minä sitä, minä tätä. Selfiet ja somekulttuuri pursuaa pelkkää minäkeskeisyyttä. Tätä on nyt jatkunut jo yli 5 vuotta. Kohta onkin taas muotia ottaa muut huomioon ja naisten lehtien otsikot vaihtuvat seuraavanlaisiin: "kun poistuin somesta, huomasin että minullahan onkin perhe, jonka kanssa voin viettää rakkaudentäyteisiä päiviä". Tai:"olin niin koukussa oman hyvinvointini ylläpitämiseen, että olin unohtanut muut." Tätä sitten viitisen vuotta ja sitten onkin minä-kulttuurin vuoro taas.