Nuoret naiset haukkuivat pientä poikaa kaupassa – äiti vetosi haukkujiin Facebookissa
Nuoret naiset haukkuivat pientä poikaa kaupassa – äiti vetosi haukkujiin Facebookissa
Tänään klo 21:27
”Hän on meille kauneinta maailmassa, ehkä ensi kerran ymmärrät olla hiljaa”, äiti kirjoittaa.
Suomalaisperheen sunnuntain ostosreissu Vantaan Jumbossa sai ikävän käänteen.
Suomalaisperheen sunnuntain ostosreissu Vantaan Jumbossa sai ikävän käänteen. AOP
Nelihenkinen suomalaisperhe oli sunnuntaina ostoksilla Vantaan Jumbossa, kun mukava ostospäivä sai ruman käänteen.
Perheenisä meni vaateliikkeen kassalle maksamaan pojilleen valitsemiaan pipoja, kun heidän eteensä tuli kolme nuorta naista.
Perheen pieni, alle kouluikäinen poika seisoi isänsä takana ja katsoi noin parikymppisiä naisia yrittäen samalla näyttää heille kädessään ollutta uutta lelua. Naiset kääntyivät poispäin ja alkoivat haukkumaan toisilleen lasta rumaksi. Pieni poika kuuli kaiken.
Perheenäiti suuttui tapahtuneesta sen verran, että hän kirjoitti siitä Facebookiin. Nainen toivoi, että nuoret naiset näkisivät kirjoituksen ja miettisivät seuraavan kerran omaa käytöstään.
Jaettu runsaasti
Äiti julkaisi koskettavan kirjoituksensa Facebookissa sunnuntai-iltana yhdeksältä ja sitä on vuorokauden aikana jaettu jo yli 10 000 kertaa.
Nainen on myös saanut todella paljon kannustavia viestejä sosiaalisessa mediassa. Moni on kauhistellut sitä, miten huonosti nuoret naiset käyttäytyivät.
Näin äiti kirjoitti:
”Tämä on viesti sinulle ja sinun kahdelle kaverillesi, ketkä olitte tänään päivällä Jumbon Cubuksen kassalla. Mieheni käveli kassalle maksamaan pojilleen valitsemiaan pipoja ja minä kävelin perässä. Ehditte meidän väliin kassajonossa ja minun pieni poikani seisoi isänsä takana katsoen teitä vienosti, jos ehkä huomaisitte hänen kädessään olevan uuden avaruusaluksen, jonka hän oli ostanut tänään omilla rahoillaan.
Sinä kavereillesi kerroit kuinka et ollut koskaan nähnyt niin rumaa lasta, kuinka hänellä oli kauheat hörökorvat ja vielä mitkä lasitkin! Tiedoksi sinulle, tämä pieni poika kuuli kaiken sanomasi! Hän tuli luokseni ja painoi päänsä pettyneenä jalkaani vasten, ymmärtämättä kuinka joku sanoo noin. Minä äitinä nielin kiukkuni ja katsoin teitä, että ymmärtäisitte kuinka loukkasitte tätä pientä kilttiä poikaa, joka ei voi sille mitään, että on lähes sokea.
Kaikesta huolimatta hän jaksaa huolehtia muista, olla positiivinen ja iloinen sekä kehua muita. Hän on meille kauneinta maailmassa ja hän ei ehkä ollut sitä sinulle, mutta ehkä ensi kerran ymmärrät olla hiljaa! Sinä olit kaunis ja ystäväsikin olivat, mutta näiden sanojen jälkeen voin sanoa, että olitte ruminta mitä olen aikoihin nähnyt!”
Poika kuuli
Iltalehden tavoittama äiti kertoo, että nuoret naiset huomasivat ainakin sen, että äiti kuuli mitä nämä puhuivat.
– He tirskuivat käsiinsä ja sanoivat, että pojan äiti oli tuossa takana, nainen kertoo.
Äiti tietää varmuudella, että myös hänen poikansa kuuli nuorten naisten sanat.
– Poikani tuli luokseni ja kysyi surullisena, että ”äiti olenko minä ruma”. Sanoin hänelle, että naiset eivät puhuneet hänestä.
Kaupassa käynnin jälkeen poika ei ole puhunut tapahtuneesta.
– Emme mekään ole asiaa enää ottaneet hänen kanssaan puheeksi. Toivon, että hän unohtaisi sen eikä joutuisi enää kärsimään tämän vuoksi. En halua muuta kuin suojella häntä, äiti sanoo.
Liike pahoitteli
Myös Jumbon Cubuksessa kuultiin tapahtuneesta. Liike pahoitteleekin tapahtunutta Facebook-sivuillaan.
”Pahoittelemme liikkeemme puolesta eilisestä tilanteesta aiheutunutta mielipahaa. Meille on todellakin tervetullut jokaikinen jedi ja supersankari - ihan omana itsenään. Toivomme todella, että hurjan valloittava poikanne on jo pystynyt unohtamaan pahat sanat. Ja se avaruusalus️ oli muuten ihan huippuhieno!”
Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.
TIIA PALMÉN
tiia.palmen@ilmedia.fi
Kommentit (246)
Noilla kiusaajanaisilla taitaa vaatekoko olla isompi kuin älykkyysosamäärä.. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella hyvä, että pojan äiti teki tuon päivityksen. Herättää meidät muutkin miettimään asioita, näin tämä negatiivinen tapahtuma voi poikia jotain positiivistakin. Ja vaikkei näiden nuorten naisten nimiä tiedossa olekkaan, itse ainakin heinä häpeäisin tällä hetkellä silmät päästäni lukiessani ihmisten reaktioita ja tyrmistystä heidän käytöksestään sekä ymmärtäessäni, mitä mielipahaa olisin viattomalle pikkupojalle aiheuttanut. Varmasti saivat opetuksen ja ajattelemisen aihetta, luultavasti paljon pitemmäksi aikaa, kuin jos pojan äiti olisi tuossa tilanteessa heille alkanut räyhäämään.
Mä olen aivan varma että tytöt räkättää näitä juttuja porukalla parhaillaan. Täähän on maineen hakemista ja nyt sitten tuli mainetta ja julkisuuttakin. Nyt ne on vähän kovempia muijia taas ja nousi ylemmäs. Nykyään saa julkisuutta kun ennen sellasta ei saanut mitenkään.
Täysin samaa mieltä. Monella voimakkaasti tapahtunutta myötäeläneellä kirjoittajalla on täällä ollut vankka usko siihen, että äidin päivitys sai naiset menemään itseensä ja häpeämään käytöstään. Ymmärrän tämän, koska on useimpien moraalitajun vastaista, että "paha ei saisi palkkaansa" tai että ihminen olisi "läpeensä paha". Brutaali totuus kuitenkin lienee se, ettei näitä naisia voisi vähempää kiinnostaa. Heidän nimensä tai kasvonsa eivät tulleet julkisuuteen, joten käytännössähän he selvisivät kuin koira veräjästä. Mitkään some-päivitykset tai muiden ihmisten kauhistelut eivät myöskään muuta naisten luonnetta. Hyvännäköisellä parikymppisellä "kusipäänaisella" on muutakin käyttöä ajalleen kuin märehtiä eilistä.
Voi olla noinkin, toivottavasti ei. Haluan uskoa, että näistäkin nuorista naisista löytyy sen verran ihmisyyttä, että ymmärtävät hävetä. Jos ei nyt, viimeistään sitten jos joskus omia lapsia saavat.
Naurattaa vain nuo Jounin kaupan Sampo ja Arman Alizad, jotka heti kiinnostuivat myös tästä tapauksesta, kun huomasivat Makwanin reagoineen xD Sampokin ihan lupaa jopa lähettää TERVEISIÄ pojan äidille osoituksena sympatiasta, ja samaan hengenvetoon kääntää puheen omaan menneisyyteensä kiusaamisesta punahiuksisuuden vuoksi.. Kas kun ei pipoa lupaa lähettää tai lupaa osallisuutta arvontoihinsa ilman tykkäys-pakkoa :D Ei jestas, tässä sitä huomiohäröilyä parhaimmillaan xD Makwan sentään vaikuttaa vilpittömältä, eipä hän kyllä taitaisi suuremmin julkisuudesta urallaan hyötyäkkään, kun matseja ei voiteta ihmisten mielipiteillä.. Armankin SAATTAA olla oikeasti liikuttunut pikkupojan tapauksesta.. Mutta tuo Jounin kauppa xDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela-pissikset asialla. Lapsivihan lietsominen tuottaa tulosta.
Vela ei koskaan haukkuisi kenenkään lasta tai sen ulkonäköä. Velat eivät vihaa lapsia. Velat eivät vaan välitä tippaakaan teidän lapsista.
Veikkaan että asialla oli yh-mammojen wt-lähiökullannuput eli ylimeikatut ja narisevalla äänellä puhuvat Äpäriina ja Pessariina Keravalta, jotka kuvittelevat olevansa lähiön kauneimpia ja makeimpia ja styleimpiä misuja ja että heidän lapsista tulee sentään joskus vielä Calvin Klein tai Victoria's Secret mallien näköisiä "tai muuden ne viedään heti kauneusleikkauksiin niinx ku mä en muuten kehtaa olla niiden kaa missäää".
No tässäpä oikein esimerkki niin lapsia rakastavasta velasta, kun noin kauniit nimetkin haluaisi lapsille antaa.
"Ei me niitä vihata, mutta äpäriä ja persehedelmiä ne kuitenkin on..."
Kiitos, että todistit väitteen.
Milloin totuuden kertomisesta on tullut tuomittavaa? Kaikilla on mielipiteensä...
Onneksi Luoja on varjellut minua moisilta neideiltä, lapsia on minulla kuitenkin 3.