Nuoret naiset haukkuivat pientä poikaa kaupassa – äiti vetosi haukkujiin Facebookissa
Nuoret naiset haukkuivat pientä poikaa kaupassa – äiti vetosi haukkujiin Facebookissa
Tänään klo 21:27
”Hän on meille kauneinta maailmassa, ehkä ensi kerran ymmärrät olla hiljaa”, äiti kirjoittaa.
Suomalaisperheen sunnuntain ostosreissu Vantaan Jumbossa sai ikävän käänteen.
Suomalaisperheen sunnuntain ostosreissu Vantaan Jumbossa sai ikävän käänteen. AOP
Nelihenkinen suomalaisperhe oli sunnuntaina ostoksilla Vantaan Jumbossa, kun mukava ostospäivä sai ruman käänteen.
Perheenisä meni vaateliikkeen kassalle maksamaan pojilleen valitsemiaan pipoja, kun heidän eteensä tuli kolme nuorta naista.
Perheen pieni, alle kouluikäinen poika seisoi isänsä takana ja katsoi noin parikymppisiä naisia yrittäen samalla näyttää heille kädessään ollutta uutta lelua. Naiset kääntyivät poispäin ja alkoivat haukkumaan toisilleen lasta rumaksi. Pieni poika kuuli kaiken.
Perheenäiti suuttui tapahtuneesta sen verran, että hän kirjoitti siitä Facebookiin. Nainen toivoi, että nuoret naiset näkisivät kirjoituksen ja miettisivät seuraavan kerran omaa käytöstään.
Jaettu runsaasti
Äiti julkaisi koskettavan kirjoituksensa Facebookissa sunnuntai-iltana yhdeksältä ja sitä on vuorokauden aikana jaettu jo yli 10 000 kertaa.
Nainen on myös saanut todella paljon kannustavia viestejä sosiaalisessa mediassa. Moni on kauhistellut sitä, miten huonosti nuoret naiset käyttäytyivät.
Näin äiti kirjoitti:
”Tämä on viesti sinulle ja sinun kahdelle kaverillesi, ketkä olitte tänään päivällä Jumbon Cubuksen kassalla. Mieheni käveli kassalle maksamaan pojilleen valitsemiaan pipoja ja minä kävelin perässä. Ehditte meidän väliin kassajonossa ja minun pieni poikani seisoi isänsä takana katsoen teitä vienosti, jos ehkä huomaisitte hänen kädessään olevan uuden avaruusaluksen, jonka hän oli ostanut tänään omilla rahoillaan.
Sinä kavereillesi kerroit kuinka et ollut koskaan nähnyt niin rumaa lasta, kuinka hänellä oli kauheat hörökorvat ja vielä mitkä lasitkin! Tiedoksi sinulle, tämä pieni poika kuuli kaiken sanomasi! Hän tuli luokseni ja painoi päänsä pettyneenä jalkaani vasten, ymmärtämättä kuinka joku sanoo noin. Minä äitinä nielin kiukkuni ja katsoin teitä, että ymmärtäisitte kuinka loukkasitte tätä pientä kilttiä poikaa, joka ei voi sille mitään, että on lähes sokea.
Kaikesta huolimatta hän jaksaa huolehtia muista, olla positiivinen ja iloinen sekä kehua muita. Hän on meille kauneinta maailmassa ja hän ei ehkä ollut sitä sinulle, mutta ehkä ensi kerran ymmärrät olla hiljaa! Sinä olit kaunis ja ystäväsikin olivat, mutta näiden sanojen jälkeen voin sanoa, että olitte ruminta mitä olen aikoihin nähnyt!”
Poika kuuli
Iltalehden tavoittama äiti kertoo, että nuoret naiset huomasivat ainakin sen, että äiti kuuli mitä nämä puhuivat.
– He tirskuivat käsiinsä ja sanoivat, että pojan äiti oli tuossa takana, nainen kertoo.
Äiti tietää varmuudella, että myös hänen poikansa kuuli nuorten naisten sanat.
– Poikani tuli luokseni ja kysyi surullisena, että ”äiti olenko minä ruma”. Sanoin hänelle, että naiset eivät puhuneet hänestä.
Kaupassa käynnin jälkeen poika ei ole puhunut tapahtuneesta.
– Emme mekään ole asiaa enää ottaneet hänen kanssaan puheeksi. Toivon, että hän unohtaisi sen eikä joutuisi enää kärsimään tämän vuoksi. En halua muuta kuin suojella häntä, äiti sanoo.
Liike pahoitteli
Myös Jumbon Cubuksessa kuultiin tapahtuneesta. Liike pahoitteleekin tapahtunutta Facebook-sivuillaan.
”Pahoittelemme liikkeemme puolesta eilisestä tilanteesta aiheutunutta mielipahaa. Meille on todellakin tervetullut jokaikinen jedi ja supersankari - ihan omana itsenään. Toivomme todella, että hurjan valloittava poikanne on jo pystynyt unohtamaan pahat sanat. Ja se avaruusalus️ oli muuten ihan huippuhieno!”
Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.
TIIA PALMÉN
tiia.palmen@ilmedia.fi
Kommentit (246)
Itse olin 20vuotiaana jo naimisissa, opiskelin, tein päälle kahta työtä ja ostin ensimmäisen asunnon.
Kuolisin häpeästä, jos tämä haukkuja olisi minun tyttäreni. Toivottavasti nyt 37vuotiaana, kolmen lapsen äitinä olen saanut omille lapsilleni taottua päähän sen verran järkeä että ihmisten ulkonäköä ei haukuta ikinä, missään ja milloinkaan!
No, jos karma on hårå kehittyy pojasta komistus ja tytöistä kulahtaneita baariruusuja. Jos pysyvät samoilla seuduilla päässee jediritari vielä antamaan pakit jollekin näistä lakastuneista kukkasista.
Todella hyvä, että pojan äiti teki tuon päivityksen. Herättää meidät muutkin miettimään asioita, näin tämä negatiivinen tapahtuma voi poikia jotain positiivistakin. Ja vaikkei näiden nuorten naisten nimiä tiedossa olekkaan, itse ainakin heinä häpeäisin tällä hetkellä silmät päästäni lukiessani ihmisten reaktioita ja tyrmistystä heidän käytöksestään sekä ymmärtäessäni, mitä mielipahaa olisin viattomalle pikkupojalle aiheuttanut. Varmasti saivat opetuksen ja ajattelemisen aihetta, luultavasti paljon pitemmäksi aikaa, kuin jos pojan äiti olisi tuossa tilanteessa heille alkanut räyhäämään.
Mikäänhän ei olisi estänyt äitiä sekä sanomasta neidoille ETTÄ kirjoittaa someen
Ja jos ei uskalla sanoa epäkohdista siksi että pelkää vastareaktiota niin kannattaa kasvattaa hieman selkärankaa.
Jos vastauksena on lisää kettuiluja tms niin silloin voi kyllä kääntää selkänsä ja antaa olla, kertasanomisen pitäisi riittää jo siihen että lapsi tajuaa että häntä puolustetaan...
Nythän äiti ei todellakaan puolustanut lasta joka kuuli haukkumisen. Vaikka poika ei näe niin kuuro hän ei kyllä ole!
Vierailija kirjoitti:
Pikkupoikahan on tosi söpö! Mistähän tässä nyt oikein on kyse?
Nuorten naisten huonosta käytöksestä. En epäile lainkaan. Nimimerkillä sellaista nähnyt
Olen 19-vuotias ja minulla ei tulisi mieleenkään sanoa noin kenellekkään missään tai varsinkaan ääneen! En ymmärrä miten ulkonäkökeskisiä ja pinnallisia ihmiset muutenkin ovat.
Oletteko itse koskaan olleet tuollaisessa tilanteessa? Siinä on kuulkaa hlvetin vaikeaa hillitä hermojaan, ainoastaan oman lapsen läsnäolo estää järjestämästä kunnon läksytystä nulikoille. Mutta kun näille epämuodostuneista siittiöistä kasvaneille eivät tyhmät wt-vanhempansa ole opettaneet mitään käytöstapoja, niin pelkkä sanominen saa ne ainoastaan hyppimään silmille (plus tietty laittamaan videonauhoituksen välittömästi nettiin), joten helpompi järkevänä aikuisena on ottaa asia esille somessa.

Täysin samaa mieltä. En tiedä olenko jotenkin vanhanaikainen, mutta itse ainakin ajattelen hyvään käytökseen kuuluvan, etten alkaisi julkisella paikalla räyhäämään joillekkin vieraille pissaliisoille. Kokisin siinä vain alentuvani itsekin heidän halpamaiselle tasolleen. Sen sijaan tuo somepäivitys taatusti tavoitti ja sai nuo tytöt pienissä päissään miettimään asioita ja toivottavasti parantamaan tapansa. Ja nyt tuon pikkupojan äitinä vain muistaisin joka päivä kertoa lapselleni, miten suloinen ja ainutlaatuinen hän on, ettei varmasti pojan mieleen jäisi pienintäkään epäilyä muusta.
Tässäkin nähtiin että kynä on miekkaa terävämpi ase. Oikein äiti toiminut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaaleja helsinkiläistyttöjä. Tuollaisia ilkeitä nirppanokkia siellä pk-seudulla on vaikka millä mitalla.
No nyt pitäisi vaan tietää oliko ne vantaalta vai vihdistä, nurmijärveltä, keravalta, järvenpäästä... Eix nih?
Mä veikkaan että olivat Keravalta, tuo käytös sopisi sinne. Tai Tuusulasta koska siellä on paljon hajonneita perheitä.
Pienin todennäköisyys on että ovat Kauniaisista tai Espoosta koska siellä asuu sivistyneempiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vela-pissikset asialla. Lapsivihan lietsominen tuottaa tulosta.
Vela ei koskaan haukkuisi kenenkään lasta tai sen ulkonäköä. Velat eivät vihaa lapsia. Velat eivät vaan välitä tippaakaan teidän lapsista.
Veikkaan että asialla oli yh-mammojen wt-lähiökullannuput eli ylimeikatut ja narisevalla äänellä puhuvat Äpäriina ja Pessariina Keravalta, jotka kuvittelevat olevansa lähiön kauneimpia ja makeimpia ja styleimpiä misuja ja että heidän lapsista tulee sentään joskus vielä Calvin Klein tai Victoria's Secret mallien näköisiä "tai muuden ne viedään heti kauneusleikkauksiin niinx ku mä en muuten kehtaa olla niiden kaa missäää".
Kaikki lapset ovat omalla tavallaan kauniita.
Nuo tytöt kuulostavat lähinnä vajailta 14-vuotiailta pissisteineiltä, ja heidän henkinen kehitys on siihen varmaan jäänytkin.
Minusta lapsi ei ole mitenkään erityisen ruma, mutta onhan ne silmälasit aika hirveän malliset. Äiti vaikuttaa tyrkyltä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaaleja helsinkiläistyttöjä. Tuollaisia ilkeitä nirppanokkia siellä pk-seudulla on vaikka millä mitalla.
Ja kas näin saatiin kaikki pk-seudun nuoret naiset leimattua vaikka kaupassa oli kaksi idioottia. Kiitos tästä, olet varmaan ylpeä itsestäsi nyt.
Ja ilmeisesti sinulle on käytöstavat opettanut sama henkilö kuin nuo cubuksessa olleille tytöille. Onnea äidille.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapset ovat omalla tavallaan kauniita.
Nuo tytöt kuulostavat lähinnä vajailta 14-vuotiailta pissisteineiltä, ja heidän henkinen kehitys on siihen varmaan jäänytkin.
Ei, kaikki lapset eivät ole kauniita edes omalla tavallaan. Jotkut lapset ovat oikeasti hirveän näköisiä kasvonpiirteiltään. Ihan kuten aikuisetkin. Ei sitä tietenkään niille lapsille voi sanoa, mutta totta se silti on.
Kyllä tuli tippa linssiin, kun luin tämän jutun. Kyllä ihmiset osaa olla julmia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuli tippa linssiin, kun luin tämän jutun. Kyllä ihmiset osaa olla julmia.
Nyyh!
Vierailija kirjoitti:
Todella hyvä, että pojan äiti teki tuon päivityksen. Herättää meidät muutkin miettimään asioita, näin tämä negatiivinen tapahtuma voi poikia jotain positiivistakin. Ja vaikkei näiden nuorten naisten nimiä tiedossa olekkaan, itse ainakin heinä häpeäisin tällä hetkellä silmät päästäni lukiessani ihmisten reaktioita ja tyrmistystä heidän käytöksestään sekä ymmärtäessäni, mitä mielipahaa olisin viattomalle pikkupojalle aiheuttanut. Varmasti saivat opetuksen ja ajattelemisen aihetta, luultavasti paljon pitemmäksi aikaa, kuin jos pojan äiti olisi tuossa tilanteessa heille alkanut räyhäämään.
Mä olen aivan varma että tytöt räkättää näitä juttuja porukalla parhaillaan. Täähän on maineen hakemista ja nyt sitten tuli mainetta ja julkisuuttakin. Nyt ne on vähän kovempia muijia taas ja nousi ylemmäs. Nykyään saa julkisuutta kun ennen sellasta ei saanut mitenkään.

Täysin samaa mieltä. Monella voimakkaasti tapahtunutta myötäeläneellä kirjoittajalla on täällä ollut vankka usko siihen, että äidin päivitys sai naiset menemään itseensä ja häpeämään käytöstään. Ymmärrän tämän, koska on useimpien moraalitajun vastaista, että "paha ei saisi palkkaansa" tai että ihminen olisi "läpeensä paha". Brutaali totuus kuitenkin lienee se, ettei näitä naisia voisi vähempää kiinnostaa. Heidän nimensä tai kasvonsa eivät tulleet julkisuuteen, joten käytännössähän he selvisivät kuin koira veräjästä. Mitkään some-päivitykset tai muiden ihmisten kauhistelut eivät myöskään muuta naisten luonnetta. Hyvännäköisellä parikymppisellä "kusipäänaisella" on muutakin käyttöä ajalleen kuin märehtiä eilistä.
Nykyään kaikki 13-25-vuotiaat tytöt ovat kuin samasta puusta veistettyjä. Cubuksen kassajonossa pälisevät v-uilijat todennäköisesti ovat lähempänä 13:a ikävuotta.