Nuoret naiset haukkuivat pientä poikaa kaupassa – äiti vetosi haukkujiin Facebookissa
Nuoret naiset haukkuivat pientä poikaa kaupassa – äiti vetosi haukkujiin Facebookissa
Tänään klo 21:27
”Hän on meille kauneinta maailmassa, ehkä ensi kerran ymmärrät olla hiljaa”, äiti kirjoittaa.
Suomalaisperheen sunnuntain ostosreissu Vantaan Jumbossa sai ikävän käänteen.
Suomalaisperheen sunnuntain ostosreissu Vantaan Jumbossa sai ikävän käänteen. AOP
Nelihenkinen suomalaisperhe oli sunnuntaina ostoksilla Vantaan Jumbossa, kun mukava ostospäivä sai ruman käänteen.
Perheenisä meni vaateliikkeen kassalle maksamaan pojilleen valitsemiaan pipoja, kun heidän eteensä tuli kolme nuorta naista.
Perheen pieni, alle kouluikäinen poika seisoi isänsä takana ja katsoi noin parikymppisiä naisia yrittäen samalla näyttää heille kädessään ollutta uutta lelua. Naiset kääntyivät poispäin ja alkoivat haukkumaan toisilleen lasta rumaksi. Pieni poika kuuli kaiken.
Perheenäiti suuttui tapahtuneesta sen verran, että hän kirjoitti siitä Facebookiin. Nainen toivoi, että nuoret naiset näkisivät kirjoituksen ja miettisivät seuraavan kerran omaa käytöstään.
Jaettu runsaasti
Äiti julkaisi koskettavan kirjoituksensa Facebookissa sunnuntai-iltana yhdeksältä ja sitä on vuorokauden aikana jaettu jo yli 10 000 kertaa.
Nainen on myös saanut todella paljon kannustavia viestejä sosiaalisessa mediassa. Moni on kauhistellut sitä, miten huonosti nuoret naiset käyttäytyivät.
Näin äiti kirjoitti:
”Tämä on viesti sinulle ja sinun kahdelle kaverillesi, ketkä olitte tänään päivällä Jumbon Cubuksen kassalla. Mieheni käveli kassalle maksamaan pojilleen valitsemiaan pipoja ja minä kävelin perässä. Ehditte meidän väliin kassajonossa ja minun pieni poikani seisoi isänsä takana katsoen teitä vienosti, jos ehkä huomaisitte hänen kädessään olevan uuden avaruusaluksen, jonka hän oli ostanut tänään omilla rahoillaan.
Sinä kavereillesi kerroit kuinka et ollut koskaan nähnyt niin rumaa lasta, kuinka hänellä oli kauheat hörökorvat ja vielä mitkä lasitkin! Tiedoksi sinulle, tämä pieni poika kuuli kaiken sanomasi! Hän tuli luokseni ja painoi päänsä pettyneenä jalkaani vasten, ymmärtämättä kuinka joku sanoo noin. Minä äitinä nielin kiukkuni ja katsoin teitä, että ymmärtäisitte kuinka loukkasitte tätä pientä kilttiä poikaa, joka ei voi sille mitään, että on lähes sokea.
Kaikesta huolimatta hän jaksaa huolehtia muista, olla positiivinen ja iloinen sekä kehua muita. Hän on meille kauneinta maailmassa ja hän ei ehkä ollut sitä sinulle, mutta ehkä ensi kerran ymmärrät olla hiljaa! Sinä olit kaunis ja ystäväsikin olivat, mutta näiden sanojen jälkeen voin sanoa, että olitte ruminta mitä olen aikoihin nähnyt!”
Poika kuuli
Iltalehden tavoittama äiti kertoo, että nuoret naiset huomasivat ainakin sen, että äiti kuuli mitä nämä puhuivat.
– He tirskuivat käsiinsä ja sanoivat, että pojan äiti oli tuossa takana, nainen kertoo.
Äiti tietää varmuudella, että myös hänen poikansa kuuli nuorten naisten sanat.
– Poikani tuli luokseni ja kysyi surullisena, että ”äiti olenko minä ruma”. Sanoin hänelle, että naiset eivät puhuneet hänestä.
Kaupassa käynnin jälkeen poika ei ole puhunut tapahtuneesta.
– Emme mekään ole asiaa enää ottaneet hänen kanssaan puheeksi. Toivon, että hän unohtaisi sen eikä joutuisi enää kärsimään tämän vuoksi. En halua muuta kuin suojella häntä, äiti sanoo.
Liike pahoitteli
Myös Jumbon Cubuksessa kuultiin tapahtuneesta. Liike pahoitteleekin tapahtunutta Facebook-sivuillaan.
”Pahoittelemme liikkeemme puolesta eilisestä tilanteesta aiheutunutta mielipahaa. Meille on todellakin tervetullut jokaikinen jedi ja supersankari - ihan omana itsenään. Toivomme todella, että hurjan valloittava poikanne on jo pystynyt unohtamaan pahat sanat. Ja se avaruusalus️ oli muuten ihan huippuhieno!”
Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.
TIIA PALMÉN
tiia.palmen@ilmedia.fi
Kommentit (246)
Osaavat nuo vanhemmatkin ihmiset.
Meidän kohdalle sattui eräs mummeli (ikää 70v ->). Pysähtyi kadulla ja alkoi kehua tyttöä, kuinka söpö tämä on jne. Katsoi sitten poikaa ja tokaisi että onpas sinulla rumat ja oudot silmät. Mykistyin järkytyksestä ja tämä mummeli jatkoi matkaansa. Poika alkoi itkeä ja yritin siinä sitten lohduttaa parhaani mukaan.
Tästä on aikaa jo jokunen vuosi eikä poika vieläkään tykkää, että joku katsoo häntä silmiin.
Vierailija kirjoitti:
On se vaikeaa avata suunsa siinä tilanteessa. Turha sitä on enää jälkeenpäin facessa itkeä, olisi puuttunut silloin kun teinit alkoivat haukkua! Säälittävää huomion hakemista tuolta äidiltä. Poika parka, siitäkin kasvaa varmaan tuollainen selkärangaton.
En ole sen jälkeen, kun eksyin tälle palstalle, ihmetellyt lainkaan huonokäytöksisiä nuoria.
Täällä palstailee uskomattomia ihmispaskoja. Todennäköisesti omaan elämäänsä pettyneitä, katkeria ihmisiä, jotka purkavat katkeruutensa äärimmäisenä ilkeytenä muihin. Ja pelkureina, nimettöminä ja kasvottomina somessa. He ovat ihmiskunnan alinta kastia.
Tämä oli osoitettu mm. sinulle. Kerron sen näin, koska todennäköisesti olet niin vähä-älyinen, että et sitä muuten ymmärtäisi.
Mitä ihmettä? En oikeasti halua uskoa että tuollaisia ihmisiä on olemassa.
En pidä lapsista ja näen useinkin mielestäni oudonnäköisiä ihmisiä, mutta ei kyllä tulisi mieleenkään käyttäytyä tuolla tavalla tai kommentoida asiaa varsinkaan jos se kyseinen ihminen on vieressä kuulemassa. Eikö olisi voinut vaikka hymyillä ja olla hiljaa, jos ei halua sitä lelua kommentoida.
Vierailija kirjoitti:
Sympatiat pojalle muttei munattomalle huomiohuoraäidille
Etpä se sinäkään niitä tyttöjä viisaammalta kuullosta.
Varmaan lapselle aika pelottavaa jos äiti olisi alkanut siinä raivoamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei äiti saa suutaan auki itse tilanteessa, sitä ei huomiohuoraus somessa paikkaa!
Ei aina saa järkyttyvässä tilanteessa sanaa suustaan. Paitsi tietysti tuollainen ylivoimainen av-mamma.
Niinhän se on helppo täältä itekkin huudella, kuinka "itse ainakin olisin sanonut suorat sanat". Todellisuudessa olisin varmasti itsekkin mennyt lukkoon.
Eihän kukaan normaali ihminen odota törmäävänsä moiseen käytökseen. Tottakai siinä menee lukkoon, sehän on täysin absurdi tilanne.
Eniten harmittaa se, että tuollaisetkin wt-ihmiset lisääntyvät ja siirtävät käytöksensä seuraavalle polvellekin.
Tuli todella paha mieli pojan puolesta. Kunpa voisin halata tätä.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että yksinkertaiset ja huonotapaiset nuoret naiset puhuivat noin ala-arvoisesti pienen pojan kuullen. Lapsiparka.
Mistä sä tiedät kuka on yksinkertainen??? Ai sillä että sanoo jotain tollasta niin sitten on yksinkertainen. Huonoa käytöstä ja ihan turhaa mut hyvin tavallista nykyään. Ehkä ne lasit oli tytöistä huvittavat ja ulkonäkö muutenkin.
En varmaan itsekään osaisi mitään sanoa siinä tilanteessa. Varsinkin jos yrittää lapselle sanoa ettei hänestä puhuttu. Sitten jälkeenpäin järkytyksestä toivuttua tajuaa vasta. Tyrmistyttävää käytöstä kerrassaan.
Kusipäisiä ämmiä. Jos todella ovat parikymppisiä niin silloin ovat aikuisia ihmisiä ja täysin jälkeenjääneitä idiootteja. Ei normaali parikymppinen nainen ala haukkumaan vieraiden lasten ulkonäköä.
Epäilen, että kyseessä on häiriintyneet 14-vuotiaat teinipissikset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että yksinkertaiset ja huonotapaiset nuoret naiset puhuivat noin ala-arvoisesti pienen pojan kuullen. Lapsiparka.
Mistä sä tiedät kuka on yksinkertainen??? Ai sillä että sanoo jotain tollasta niin sitten on yksinkertainen. Huonoa käytöstä ja ihan turhaa mut hyvin tavallista nykyään. Ehkä ne lasit oli tytöistä huvittavat ja ulkonäkö muutenkin.
Kyllä tuollainen käytös kertoo sekä yksinkertaisuudesta, että äärimmilleen viedystä wt-elämäntavasta. Älykkäät ja sivistyneet ihmiset eivät sellaiseen harhaudu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että yksinkertaiset ja huonotapaiset nuoret naiset puhuivat noin ala-arvoisesti pienen pojan kuullen. Lapsiparka.
Mistä sä tiedät kuka on yksinkertainen??? Ai sillä että sanoo jotain tollasta niin sitten on yksinkertainen. Huonoa käytöstä ja ihan turhaa mut hyvin tavallista nykyään. Ehkä ne lasit oli tytöistä huvittavat ja ulkonäkö muutenkin.
Onko tullut harrastettua samaa vai löysikö joku tyhjäpäälutkista paikalle kommentoimaan?
Vierailija kirjoitti:
Toivon että nämä 3 ämmää joutuisi väkivaltaisen joukko********** uhriksi ja sen jälkeen jokaisen naama tuhottaisiin joko hapolla tai muulla kivalla. Niin saapahan itse sitten kestää ihmisten pitkiä katseita, huuteluita ja nauruja. En voi ymmärtää kuinka tälläistä tapahtuu nykyään niin paljon....
No niin, rauhotus nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sympatiat pojalle muttei munattomalle huomiohuoraäidille
Etpä se sinäkään niitä tyttöjä viisaammalta kuullosta.
Ai? Koska en liikutu äidin someavautumisesta tai iltalehden itkettävästä tarinasta?
Jos minulla olisi liike ja näkisin tuollaista käytöstä muita asiakkaita kohtaan, toivoisin minulla olevan kanttia ilmoittaa kiusaajille etteivät he enää ole tervetulleita. Vaikka virallisia porttikieltoja ei kai saa antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että yksinkertaiset ja huonotapaiset nuoret naiset puhuivat noin ala-arvoisesti pienen pojan kuullen. Lapsiparka.
Mistä sä tiedät kuka on yksinkertainen??? Ai sillä että sanoo jotain tollasta niin sitten on yksinkertainen. Huonoa käytöstä ja ihan turhaa mut hyvin tavallista nykyään. Ehkä ne lasit oli tytöistä huvittavat ja ulkonäkö muutenkin.
Saimmeko me ehkä ihan itse tekijän tänne? Onhan tuo nyt ihan vajukin käytöstä kiusata alle kouluikäistä lasta. Tuossa nyt ei paljon auta vaikka olisi matikka kymppi, kun sosiaalinen tilannetaju on kuin jollain päälleen pudotetulla. Lykkyä vaan elon tielle, siitä tulee kivinen.
Voi ei, poikaressukka :(
Nuo tuollaiset pissikset saavat kyllä myöhemmin oman osansa elämästä. Nyt on hauskaa, mutta ei sitten kun sitä älyä tarvis pärjäämiseen. Eihän tuollaiset vajaaälyiset saa töitäkään. Onnea elämään, karma is...
Mä en olisi varmaan osannut olla hiljaa tuollaista kuullessani. Tuntuu käsittämättömältä, että kukaan kehtaa sanoa tuolla tavalla toisesta ihmisestä. Toisaalta äiti yritti hiljaisuudellaan ilmeisesti suojella lastaan pyrkien sihen, ettei poika tajuaisi noiden nuorten naisten puhuneen hänestä.
Kyseisen myymälän reaktio oli muuten todella ilahduttava. Muistivat kehua pojan rakasta avaruusalusta :)
Vierailija kirjoitti:
Olisi tuokin mamma avannut suunsa siinä tilanteessa eikä kitisisi somessa.
Ja jos olisi avannut suunsa, ne nuoret naiset olisivat huutaneet kovaan ääneen, että "sulla on tosi ruma poika, hörökorvat ja tuollaiset naurettavat lasit". Äiti yritti suojella poikaansa ja sanoi tälle, että eivät ne naiset sinusta puhuneet. Jos äiti olisi avannut suunsa, poika olisi saanut varman tiedon, että hänestä ne puhuivat ja hänelle olisi jäänyt päähän "olen ruma, ruma, ruma".
Niinhän se on helppo täältä itekkin huudella, kuinka "itse ainakin olisin sanonut suorat sanat". Todellisuudessa olisin varmasti itsekkin mennyt lukkoon.