Ne ihanat lapsenlapset

Vierailija kirjoitti:

Sulla ei ole mitään velvollisuuksia lapsen lapsiasi kohtaan, mutta kerronpa oman tarinani. Kaksi isoäitiä, joista toisen kanssa on ollut jo pienestä pitäen hyvin rakkaat välit. Nykyäänkin käyn viikoittain, autan kaikessa missä pystyn ( kauppa, siivous, yms), käyn tarvittaessa katsomassa sairaalassa, jos on sinne joutunut.. Autan tätä isoäitiäni takuulla loppuun asti kaikessa ja aina. Hän on sen ansainnut.

Sitten se toinen isoäiti.. Noh, käyn 0-3 kertaa vuodessa kurkistamassa vieläkö henki pihisee. Ei kiinnostanut kun olin lapsi, minua puolestaan ei kiinnosta nykyään, kun se yhteys puuttuu... Enkä edes koe tästä huonoa omaatuntoa.

Muista kuitenkin elämän olevan valintoja ja minkä taakseen jättää sen edestään löytää...

Minulla täysin päinvastoin! Isoisän kanssa en ollut tekemisissä ekan 18 vuoden aikana, koska hän oli paljon töissä. Mummolassa nähtiin lähinnä mummoa, joka kuoli, kun olin 13v. Kun sain ajokortin, tuli tavaksi ajaa vaaria tapaamaan, sillä siinä vaiheessa hän oli jo eläkkeellä ja elämä aika lailla kaventunut entisestä. Meillä on mukavia pitkiä juttutuokioita, vaikka hän ei ole koskaan vaihtanut vaippojani tai vienyt leikkipuistoon.

Toisen isoisän näin lapsena vähintään viikottain. Hän jäi kuitenkin etäiseksi, koska olin serkussarjan nuorimpia ja ne vanhemmat serkut olivat minun taaperoiässäni jo mukavaa seuraa muutenkin kuin vahdittavina. Nykyisin näen ukkia lähinnä sukujuhlissa.

Vierailija kirjoitti:

Sulla ei ole mitään velvollisuuksia lapsen lapsiasi kohtaan, mutta kerronpa oman tarinani. Kaksi isoäitiä, joista toisen kanssa on ollut jo pienestä pitäen hyvin rakkaat välit. Nykyäänkin käyn viikoittain, autan kaikessa missä pystyn ( kauppa, siivous, yms), käyn tarvittaessa katsomassa sairaalassa, jos on sinne joutunut.. Autan tätä isoäitiäni takuulla loppuun asti kaikessa ja aina. Hän on sen ansainnut.

Sitten se toinen isoäiti.. Noh, käyn 0-3 kertaa vuodessa kurkistamassa vieläkö henki pihisee. Ei kiinnostanut kun olin lapsi, minua puolestaan ei kiinnosta nykyään, kun se yhteys puuttuu... Enkä edes koe tästä huonoa omaatuntoa.

Muista kuitenkin elämän olevan valintoja ja minkä taakseen jättää sen edestään löytää...

No enpä usko, että se toinen isoäiti sinua sen kummemmin kaipaakaan. Joten ei menetä mitään, ettei noin kostonhimoista ihmistä kuulu hänen elämäänsä.

Näinhän se usein menee, että ei se yöhoitaminen tai muu hoitaminenkaan takaa, että lapsenlapset pitäisi yhteyttä isovanhempiin.

Olen perheeni iltatähti. Vanhempani hoisivat isompien sisarusteni lapsia tosi paljon. Kun minä sain lapsia, ei heillä enää ollut voimia siihen. Mutta isompien sisarusten lapset ei käy koskaan katsomassa äitiäni (isä kuollut), mutta minun lapseni, joita ei ole koskaan hoidettu, pitävät äitiini yhteyttä ainoina lapsenlapsina.

Oletko ap vielä naimisissa lastesi isän kanssa? Miksi pappa ei hoitaisi?

Oma isäni tuli mainiosti toimeen lastenlastensa kanssa ja oli välillä hoitoapuna, matkaa mummun ja papan luokse oli 300 km, niinpä hoitokerrat olivat harvassa. Lähinnä kyläiltiin perheittäin.

Onpa av:lla omituinen asenne, että mummun pitäisi auttaa automaattisesti. Aika monet mummut asuu kaukana ja silti ne voi olla läheisiä, vaikkei joka viikonloppu pääsekään hoitoon. Omat isovanhempani hoitivat meitä harvakseltaan, kun asuivat kaukana ja vanhemmat oli sen verran aikuisia meidät saadessaan, että matkat ja muut tehtiin lasten kanssa pl. yksi viikonloppureissu, joka oltiin mummulassa. Vierailimme silti silloin tällöin. Ja tykkäsin isovanhemmista kovasti ja ne meistä. Surin heidän kuolemaansa kovin ja isoisääkin ajoin 20+ -iässä katsomaan useamman kerran hoitokotiin yli 200 km ihan oma-aloitteisesti ja yksin. Oli ihana pappa! Ja vanhemmilla 43 vuotta avioliittoa takana ja ei todellakaan mikään kulissiliitto tai ankea riitasuhde, vaikka sitä laatuaikaa ei jatkuvasti vietettykään.

Omat vanhemmat kyllä nyt auttaa meitä, kun ollaan lähellä, mutta päiväkylän muodossa enimmäkseen. Yökylässä lapset on olleet varmaan pari kertaa. Eipä meillä pahemmin menoja ole ja se on kaikkien kannalta riittävää, jos vanhemmat muutaman tunnin pitää päivällä. Saavat nukkua rauhassa ja viettää rauhallisen illan, eikä meillä ole miehen kanssa mitään ongelmaa, jos lapset on omassa kodissaan yön. Ei me jakseta enää kuitenkaan baareilla tai mitään, miksei lapset voisi tuolla makkarissa perjantai-iltana nukkua.

Onneksi nuo vanhemmat on eläkkeellä ja miellään välillä muutaman tunnin uhraavat noiden lasten hoitoon. Sääliksi käy näitä vanhenevia ihmisiä, jotka on töissä viikot ja mitään vapaa-aikaa ei saisi olla viikonloppuna. Eläkkeellä olevilta on helpompi saada kyllä apua. Ei edes nuori ihminen halua työviikon jälkeen uhrata viikonloppua lastenhoitoon, miksi vanhenevien ihmisten pitäisi jaksaa?

Viestini ydin on siis siinä, että isovanhemmat on kiva apu, jos onnistuu, mutta ei sen varaan kannata mitään laskea ja läheisiä voi olla, vaikkei niitä lapsia sinne kipatakaan jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Siis tietenkin voin ottaa lapsenlapset hätä tilanteessa mutta en halua jatkuvasti olla hoitamassa. Olen hoitoalalla ja kyllä työkin vie voimat, jos saan vapaata miehen kanssa samaan aikaan niin haluaisin nauttia siitä ilman lapsia, jos olen arkena vapaalla on ihana käydä ystävien kanssa kahvilla ja salilla ja vaan olla. Tuntuu että niin monet vuodet oli koko ajan täysi tohina päällä, se oli toisaalta ihanaa ja toisaalta rankkaa. On ihana olla aikuinen nainen ilman suurempia velvoitteita, vanhempi tyttö juuri sanoi miehelleen kun kävin kahvilla että kiva kun kohta pääsee pieni helpommin mummolle hoitoon kun kasvaa ja tämä kuulosti minun korvaani hyvin ahdistavalta. Ja olen itse ollut nuori äiti ja tehnyt lapset putkeen ja nauttinut vauva ja lapsi ajasta, silloin todellakin mentiin lasten ehdoilla ja ajattelin aina että kyllä oma aika koittaa myöhemmin. Ap

Mitä tästä opimme?

Ne jotka eivät mökkiydy ja "uhraa" elämästään vuosikymmentä pyöriäkseen  vain höyrypäisenä mammalandiassa, toimivat huomattavasti järkevämmin kuin ap:n kaltaiset. Ap:n kaltaiset täällä aina naama vääränä ovat kirkumassa, jos käy ilmi, että vanhemmilla on muutakin elämää kuin lastenhoito.

Meillä on aina ollut hyvät tukiverkostot, ja todellakin lapset on saatu IHANILLE, RAKKAILLE ja LÄHEISILLE isovanhemmille hoitoon  aina kun on tarvetta ollut. Mulla ei siis ole mitään tarvetta ajatella, että olisin tässä nyt "oman osani hoitanut", kun lapset alkavat olla teinejä, ja kohta siis jo lähtevät omille teilleen. Mua ei pelota lapsenlapset, ja olen valmis olemaan omille lapsilleni aivan samanlainen tukiverkko kuin omat ja mieheni vanhemmat ovat meidän perheellemme olleet. Ja samalla tietysti on tosi hyvät ja läheiset välit isovanhempiin, heitäkin aion auttaa parhaani mukaan, toivottavasti myös omat lapseni omaksuvat tämän tavan olla ja elää. Että pidetään toinen toisistamme huolta, ja eniten autetaan sitä, jonka elämäntilanne on raskain/joka sitä apua eniten tarvitsee. Niin kenenkään elämästä ei tule liian raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se usein menee, että ei se yöhoitaminen tai muu hoitaminenkaan takaa, että lapsenlapset pitäisi yhteyttä isovanhempiin.

Olen perheeni iltatähti. Vanhempani hoisivat isompien sisarusteni lapsia tosi paljon. Kun minä sain lapsia, ei heillä enää ollut voimia siihen. Mutta isompien sisarusten lapset ei käy koskaan katsomassa äitiäni (isä kuollut), mutta minun lapseni, joita ei ole koskaan hoidettu, pitävät äitiini yhteyttä ainoina lapsenlapsina.

Sama juttu meillä.

Uskon myös, että nykyajan mummot ja vaarit eivät ota lapsia hoitoon, koska tykkäävät liikaa tissutella.

Kuinkahan moni vanhemmilleen lapsiaan kiikuttava aaveemamma on koskaan pysähtynyt miettimään, jaksaako se mummo ihan aidosti olla se tukiverkko koko ajan. Epäilen, että moni mielessään ajattelee, ettei jaksaisi, mutta ei uskalla sanoa, kun heti tulee vastaus, että ei sitten tarvi oottaa sun paskavaippaa vaihtaan.

Ainakin, mitä töissä kuuntelen mummoiässä olevia, melko moni sanoo, että ei jaksaisi jatkuvasti hoitaa lapsenlapsia, mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Meinaako nää mammat ihan tosissaan, että jos teet lapset 30-40 vuotiaina, niin omaa elämää ei sitten saa olla ollenkaan ennen kuolemaa, kun sitä omaa elämäähän ehti olla ennen lapsia. Siitä vain samaan putkeen sitten lastenhoitoa seuraavat 40 vuotta ja sitten arkkuun.

Mun on kyllä tosi vaikea ymmärtää tätä ajatusta siitä, että jos hoitaa lapsenlapsia, niin silloin ei sitten ole omaa elämää ollenkaan.

Ei kai niitä tarvitse päiväkotityyliin joka päivä hoitaa? Eiköhän sellainen normaali ajatus lastenlasten hoitamisesta ole joku pari kertaa/kk, eikä aina mitään yökyläilyitä? Kai ap:kin voisi istuttaa ne tyttäret alas, ja kertoa minkä verran on valmis hoitamaan/vai onko ollenkaan. Pahinta on tuollainen, että tyttäret toivoisi apua, ja ap ei kerro missä mennään.

Meillä miehen edellisen liiton 20-vuotias lapsi ei ole käynyt katsomassa mummua kahteen vuoteen... Just tästä puhuttiin. Välimatkaakaan ei ole kuin 30km, mutta eipä kiinnosta. No, eiköhän tuo mummu tosta pian kuole pois, niin ei enää tarvi edes kuunnella muistuttelua. Siirtyi joulukuussa hoitokotiin, muttei ole edes siellä vielä käynyt katsomassa.

Ja kyllä mummu on hoitanut ja paljon. Mies sai lapsen kovin nuorena ja olivat niin epäkypsiä, erosivat lapsen ollessa vauva ja rehellisesti sanottuna tärkeintä oli tunkea lasta jatkuvasti ekat elinvuodet miehen äidille, kun lapsen äidinäiti ei jaksanut hoitaa. Tuonne 10-vuotiaaksi asti suorastaan asui mummulla kaikki viikonloput ja lomat. Saattoi olla 2-3 viikkoakin kesällä putkeen, sitten isällään (eli mun miehellä) pari yötä, sitten äitillään pari yötä ja taas mummulla pari viikkoa. Laskin kerran, että oli yhden kesän aikana 57 yötä mummulla. Mä tuohon puutuin silloin, että pitää vanhempien hoitaa, eikä sysätä lasta viihdytettäväksi melkein kahdeksankymppisenä. Sen jälkeen lapsi oli lomalla enemmän meillä ja kotona, mummulla käynnit väheni, kunnes murkkuiässä ei lasta enää kiinnostanut.

Että semmoista. Yksi on uhrannut koko vanhuutensa lapsenhoitoon ja tuossa on tulos. ei mitään tunnesidettä näköjään.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni vanhemmilleen lapsiaan kiikuttava aaveemamma on koskaan pysähtynyt miettimään, jaksaako se mummo ihan aidosti olla se tukiverkko koko ajan. Epäilen, että moni mielessään ajattelee, ettei jaksaisi, mutta ei uskalla sanoa, kun heti tulee vastaus, että ei sitten tarvi oottaa sun paskavaippaa vaihtaan.

Ainakin, mitä töissä kuuntelen mummoiässä olevia, melko moni sanoo, että ei jaksaisi jatkuvasti hoitaa lapsenlapsia, mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen.

No mä ainakin kysyn aina sopiiko ja jaksavatko. Tosin mun lapset on jo koululaisia, niitä ei tarvitse enää hoitaa  varsinaisesti. Ja aikanaan isäni puoliso oli veljelleni harmitellut, kun en vie lapsiani tarpeeksi heille hoitoon. Että hän haluaisi nähdä enemmänkin heitä.

Vierailija kirjoitti:

Siis joo voisin sanoa suoraan mutta en halua missään nimessä pahoittaa tyttöjen mieltä. Siis eikö riitä että olen juuri käyttänyt 24v elämästäni lapsiin, ollut läsnä, kuskannut harkkoihin, hakenut, tuonut, leikittänyt ja rakastanut ja olen kyllä itse myös nauttinut, minusta on ollut ihanaa olla äiti mutta.... Nyt ei tarvi enää tehdä ruokaa heti kun pääsen töistä, voin hakea valmis salaatit minulle ja miehelle ja voidaan suoraan lähteä yhdessä salille ja lenkille. Nuorin poika kun lähti tammikuussa niin itkin toki mutta samalla tuntui että nyt alkoi uusi elämä. Vuorot vie paljon voimia ja vapaalla haluaisin nyt vaan nauttia elämästä. Kun lapset olivat pieniä niin oli aina rahasta tiukkaa, piti rakentaa talo jne, nyt sekin on helpottanut ja tuntuu että nyt voisi mennä vaan. Mutta tosissaan olisi nyt tulossa kaksi pientä hoitoon jotta heidän vanhemmat pääsevät menemään. Varmaan olen inhottava ihminen ja on minulla huono omatunto.

Kai voit nauttia elämästäsi silloinkin, kun vauva on hoidossa pari tuntia. Olet ihan vapaa ihminen silloinkin eli ei lapsen kanssa oleminen ole mitään kärsimystä ellet välttämättä halua asennoitua asiaan siten. On kai sulla kotona muutakin tekemistä kuin levätä raskaasta työrupeamasta. Tee niitä kotihommiasi ja vahdi lasta samalla. Vai onko sulla aina harrastusmeno juuri silloin, kun lapsi tarvitsisi hoitajaa. Aika taitavasti olet osannut elämäsi aikatauluttaa.

Te joilla on pienet eläkkeet ja hoidatte ahkerasti lastenlapsia niin kai saatte välillä jos ette haluu rahaa niin esim matkan eteläm lämpöön, kenkää, vaatetta, uimahalliin lippuja jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis joo voisin sanoa suoraan mutta en halua missään nimessä pahoittaa tyttöjen mieltä. Siis eikö riitä että olen juuri käyttänyt 24v elämästäni lapsiin, ollut läsnä, kuskannut harkkoihin, hakenut, tuonut, leikittänyt ja rakastanut ja olen kyllä itse myös nauttinut, minusta on ollut ihanaa olla äiti mutta.... Nyt ei tarvi enää tehdä ruokaa heti kun pääsen töistä, voin hakea valmis salaatit minulle ja miehelle ja voidaan suoraan lähteä yhdessä salille ja lenkille. Nuorin poika kun lähti tammikuussa niin itkin toki mutta samalla tuntui että nyt alkoi uusi elämä. Vuorot vie paljon voimia ja vapaalla haluaisin nyt vaan nauttia elämästä. Kun lapset olivat pieniä niin oli aina rahasta tiukkaa, piti rakentaa talo jne, nyt sekin on helpottanut ja tuntuu että nyt voisi mennä vaan. Mutta tosissaan olisi nyt tulossa kaksi pientä hoitoon jotta heidän vanhemmat pääsevät menemään. Varmaan olen inhottava ihminen ja on minulla huono omatunto.

Kai voit nauttia elämästäsi silloinkin, kun vauva on hoidossa pari tuntia. Olet ihan vapaa ihminen silloinkin eli ei lapsen kanssa oleminen ole mitään kärsimystä ellet välttämättä halua asennoitua asiaan siten. On kai sulla kotona muutakin tekemistä kuin levätä raskaasta työrupeamasta. Tee niitä kotihommiasi ja vahdi lasta samalla. Vai onko sulla aina harrastusmeno juuri silloin, kun lapsi tarvitsisi hoitajaa. Aika taitavasti olet osannut elämäsi aikatauluttaa.

Vuorotyöläisenä ymmärrän ap.ta

Esim. ensi viikon työvuorot

Ma 13-21.30

ti 13-21.30

ke 7-15

to 20.30-07

pe 20.30-07

su vp

ma 6.45-14-30

jne...

Keskiviikkona on iltavuorojen ja aamun jälkeen niin väsynyt, että haluaa nukkua päiväunet. Lisäksi ennen yövuoroja on yritettävä hoitaa kotihommat ja nukkua varastoon ennen yövuoroa. Yövuorojen välissä nukkuu klo 16 asti. Ehtii juoda kahvin, käydä suihkussa ja katsoa eväät ja hetken levätä, ennen uutta yövuoroa.

Usko tai älä, mutta kun ikää tulee, vuorotyön vapaalla on pakko levätä ja kotityöt ja muut kertyy niin harvoin aamuvuorojen jälkeen ja sille ykkösvapaalle, mikä sattuu olemaan.

Jos on viikonloppuvapaa kerran kolmessa viikossa, haluaisin ehdottasti viettää sen puolisoni kanssa,koska vanhakin parisuhde tarvitsee yhteistä aikaa ja hoitoa.

Ei ole ap tytärtesi vika ettet sinä ole osannut lapsiperheaikana elää myös omaa elämääsi ja parisuhdettasi. Myös minulla on neljä lasta ja ikää kohta 45 v mutta en tavallasi koe olevani sidottu vain tähän. Ei minun tarvitse joka päivä käydä töiden jälkeen kaupassa, ruokaa laittaa mieheni ja lapsenikin ja se pesukone pyörii pari kertaa päivässä ihan omineen, ilman että minä vieressä seison vahtimassa. Kuljetamme lapsia harrastuksiin ja ehdimme silti harrastaa itsekin, välillä jopa yhdessä! Vaikka meillä välillä on oman jälkikasvun lisäksi toinen mokoma viettämässä viikonloppua ei se menoa haittaa. Villiä seksiä voimme päivävapaiden aikaan harrastaa nytkin vaikka siellä keittiön pöydällä lasten ollessa koulussa tai lasten ollessa kotona käymme pikaisella "lenkillä". Touhua ja menoa siis riittää ja kaksi nuorinta ovat vielä peruskoululaisia eikä vanhempien vastuu aivan pian ohi ole. Silti aikaa ja rakkautta riittää lapsenlapsellekin ja vielä jää aikaa parisuhteelle ja omille menoillekin. Aika itsekkäälle siis minustakin tuo menosi kuulostaa. Minulla on vieläkin ihania muistoja omista isovanhemmistani jotka ovat aikaansa minulle antaneet, samaan pyrin omien rakkaiden lastenlasteni kanssa. Hyvin tuntuu aikaa jäävän silti omiin menoihinkin :)

Sosiopaatit eivät häpeä hakea huomiota ja empatiaa itselleen keinoja kaihtamatta, jopa mustamaalaamalla muita ihmisiä takanapäin tai jatkuvalla tarinan kerronnalla, eivät erota totuutta valheesta. Sosiopaatti on harjoitellut koko elämänsä manipulointia ja tarinoiden kertomista oman edun nimissä.

Jos elettäisiin agraariyhteiskunnassa niin tätäkään ongelmaa ei olisi. Lapsia hoiti kuka nyt sattui joutamaan (ja saattoi hoitaa mitenkä vaan). Usein ne hoitajat oli vanhuksia. Mun veljeä, joka on paljon vanhempi, hoiti mummo paljon, koska äiti oli lypsämässä, pellolla jne. On tuo myöntänytkin, ettei varma ollut kuka se äiti oli. 70-luku tapahtuma-aika. Eli nyt on meneillään murros, ihmiset on töissä yli 60-v , molemmat siis, joten ei niitä mummoja ja pappoja oiken ole. Tuossa iässä ei jaksa hoitaa kovin paljoa. Entisaikaan se hoitaminen oli enenmmän vahtimista ja apuna oli perheen vanhemmat lapset ja vanhapiikatädit sun muut. Eli kovat vaatimukset ne on nykyajan isovanhempia kohtaan, jos verrataan aikaisempaan (puhummattakaan vaatimuksita, miten pitää hoitaa).

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se usein menee, että ei se yöhoitaminen tai muu hoitaminenkaan takaa, että lapsenlapset pitäisi yhteyttä isovanhempiin.

Olen perheeni iltatähti. Vanhempani hoisivat isompien sisarusteni lapsia tosi paljon. Kun minä sain lapsia, ei heillä enää ollut voimia siihen. Mutta isompien sisarusten lapset ei käy koskaan katsomassa äitiäni (isä kuollut), mutta minun lapseni, joita ei ole koskaan hoidettu, pitävät äitiini yhteyttä ainoina lapsenlapsina.

Yleensä se menee aina näin. Ne lapset joilla on pokkaa hoidattaa lapsensa ilmaiseksi muilla ovat muutenkin lusmuja ihmisiä eikä heillä lapset ole oppineet kuin samaa loisimista.

Kun paljon itse sikiää, ongelmia tulee. Neljä mukeloa ja he tekevät 4 tenavaa per lärvi niin niitä on jo 16!!! Onneksi tein tarkoituksella vain yhden ihanan lapsen ja odotan innolla, kun hänestä tullee joskus äiti. Mutta ei taida heti tulla. Nautin omasta nuoruudesta ja lapsi tupsahti (tarkoituksella) kolmevitosena ja tuskin hänkään heti niitä pykää, kun opinnot kestävät pitkään.