Ne ihanat lapsenlapset

Kävivätkö tyttäresi kahvilla tänään ja saitko nostetuksi kissan pöydälle vai näytitkö tämän keskusteluketjun asian esille ottamisen helpottamiseksi? Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi vaikka se monesta oudolta kuulostaakin mutta kuten moni on jo aiemmin kommentoinut ei kai totaalikieltäytyminen yhteydenpidosta lastenlasten kanssa liene tarkoituksena, jatkuva lastenhoitoautomaattina toimiminen on ymmärrettävästi poissuljettu vaihtoehto. Nuorten vanhempien on otettava vastuu omista lapsistaan eikä pidettävä itsestäänselvyytenä isovanhempien säännöllistä lastenhoidosta vapautusta jotta he saisivat jatkaa huoletonta elämäänsä.

Ketjussa huomaa että on ihan eri asia oletko A) saanut lapset itse nuorena ja nämä lapset jatkavat lastensaantia nuorena, jolloin isovanhempi on vielä parhaassa työiässä

B)olet saanut lapset vähän vanhemmalla iällä ensin pidempään opiskelleena/elämää katselleena ja saat lapsenlapsia vasta kun eläkepäivät häämöttävät ja on aikaa toimia lapsenvahtimummona.

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa huomaa että on ihan eri asia oletko A) saanut lapset itse nuorena ja nämä lapset jatkavat lastensaantia nuorena, jolloin isovanhempi on vielä parhaassa työiässä

B)olet saanut lapset vähän vanhemmalla iällä ensin pidempään opiskelleena/elämää katselleena ja saat lapsenlapsia vasta kun eläkepäivät häämöttävät ja on aikaa toimia lapsenvahtimummona.

Ai, minä huomasin vain sen, että vielä 40 vuotiaat mammat kuvittelevat, että he ovat reippaita lapsenvahtimummoja 20-30 vuoden päästä. Oikeasti en tästä ketjusta löydä yhtään eläkkeellä olevaa mummoa eli päälle65 vuotiasta, joka kertoo, kuinka ihanaa on, kun saa hoitaa lapsenlapsia koko ajan.

Se on nuorena niin helppo kuvitella, mitä tekee sitten vanhana. Mutta todellisuus on oletettavasti ihan toinen, kun se aika tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis joo voisin sanoa suoraan mutta en halua missään nimessä pahoittaa tyttöjen mieltä. Siis eikö riitä että olen juuri käyttänyt 24v elämästäni lapsiin, ollut läsnä, kuskannut harkkoihin, hakenut, tuonut, leikittänyt ja rakastanut ja olen kyllä itse myös nauttinut, minusta on ollut ihanaa olla äiti mutta.... Nyt ei tarvi enää tehdä ruokaa heti kun pääsen töistä, voin hakea valmis salaatit minulle ja miehelle ja voidaan suoraan lähteä yhdessä salille ja lenkille. Nuorin poika kun lähti tammikuussa niin itkin toki mutta samalla tuntui että nyt alkoi uusi elämä. Vuorot vie paljon voimia ja vapaalla haluaisin nyt vaan nauttia elämästä. Kun lapset olivat pieniä niin oli aina rahasta tiukkaa, piti rakentaa talo jne, nyt sekin on helpottanut ja tuntuu että nyt voisi mennä vaan. Mutta tosissaan olisi nyt tulossa kaksi pientä hoitoon jotta heidän vanhemmat pääsevät menemään. Varmaan olen inhottava ihminen ja on minulla huono omatunto.

Kai voit nauttia elämästäsi silloinkin, kun vauva on hoidossa pari tuntia. Olet ihan vapaa ihminen silloinkin eli ei lapsen kanssa oleminen ole mitään kärsimystä ellet välttämättä halua asennoitua asiaan siten. On kai sulla kotona muutakin tekemistä kuin levätä raskaasta työrupeamasta. Tee niitä kotihommiasi ja vahdi lasta samalla. Vai onko sulla aina harrastusmeno juuri silloin, kun lapsi tarvitsisi hoitajaa. Aika taitavasti olet osannut elämäsi aikatauluttaa.

Vuorotyöläisenä ymmärrän ap.ta

Esim. ensi viikon työvuorot

Ma 13-21.30

ti 13-21.30

ke 7-15

to 20.30-07

pe 20.30-07

su vp

ma 6.45-14-30

jne...

Keskiviikkona on iltavuorojen ja aamun jälkeen niin väsynyt, että haluaa nukkua päiväunet. Lisäksi ennen yövuoroja on yritettävä hoitaa kotihommat ja nukkua varastoon ennen yövuoroa. Yövuorojen välissä nukkuu klo 16 asti. Ehtii juoda kahvin, käydä suihkussa ja katsoa eväät ja hetken levätä, ennen uutta yövuoroa.

Usko tai älä, mutta kun ikää tulee, vuorotyön vapaalla on pakko levätä ja kotityöt ja muut kertyy niin harvoin aamuvuorojen jälkeen ja sille ykkösvapaalle, mikä sattuu olemaan.

Jos on viikonloppuvapaa kerran kolmessa viikossa, haluaisin ehdottasti viettää sen puolisoni kanssa,koska vanhakin parisuhde tarvitsee yhteistä aikaa ja hoitoa.

Tuossahan ehtii hyvin aamulla hoitaa vauvoja, ennen töihin menoa, kun ei tarvitse mennä kuin iltapäivällä vasta. Mitä ihmeen tekemistä voi muka olla koko aamupäivän, ettei voisi muutamaa tuntia katsoa vauvaa.

Ja toiseksi, harva ihminen päivätöissä pääsee töistä klo 15. Siinä on koko pitkä ilta aikaa. Voi käydä siellä kaupassa ja siivota ja sitten illaksi ottaa tyttöjen lapset luokseen. Vai haluttaako sitä lipittää sitä viiniä ja naida keittiön pöydällä koko ilta, ettei muutamaa tuntia jää lapsille.

Ja yöt. Siinä on koko päivä hyvin aikaa. Minkä tekosyyn siihen keksisi, kun ei oikein kuulosta hyvältä, että aamulla heti töistä tultua haluttaa ottaa taas lasi viiniä ja nussia miehensä kanssa pitkin pöytiä. Koko päivä olisi aikaa olla vapaalla, mutta ei, kun on muka niin omaa ja tärkeää tekemistä, ettei jouda ja jaksa.

Se vauva ei viikonloppuna haittaa pöydällä naimista. Panee sen vaunuihin nukkumaan ja levittää haaransa, niin on aikaa harrastaa villiä seksiä, mistä jäitte paitsi, kun sikisitte teininä, kuin kanit.

Anoppivainaan luona oli yhden perheen lapset pitkiä aikoja kesällä, isompana sitten lomia. Mutta ei nuo aikuisena käyneet edes joka vuosi. Kun menivät laskettelemaan Lappiin, ajoivat vain ohi, kun oli niin kiire. Muutaman kilometrin päästä menivät. Jos anoppi olisi ollut lähempänä hoitamaan näitä lastenlastenlapsia, varmaan olisi sitten kelvannut. 

Kun aloittaa ketjun, että meinaatko hoitaa vanhempiasi, kun he tulevat vanhoiksi, alkaa älämölö, että en todellakaan, en jouda, ovat liian kaukana, miten minä muka pystyn, kun on työ ja lapset ja mies ja en ja en ja en.

Ihmettelen tätä aina, kun kuitenkin kaikki täällä kertoo, että kun omat vanhemmat hoitaa heidän lapsiaan, autetaan sitten yhdessä mummoa ja paappaa, kun tulevat vanhoiksi. Kun se aika tulee, niin eletäänkin niin oravanpyörässä, ettei joudetakaan.

Yksinäisiä vanhuksia on kylät ja kaupungit täynnä.  Ei lapset heitä enää muista, kun heistä ei ole enää hyötyä

Tämä on provo, mutta ehkä joku on vähän vastaavassa tilanteessa, äitinä tai tyttärenä.

Ihminen henkistyy yleensä vanhemmiten. En tarkoita henkistymisellä uskoon pamahtamista, vaan enemmänkin särmien hioutumista, isomman kuvan hahmottamista ja elämäntarkoituksen löytymistä. Nämä mummot ja papat voivat antaa aivan uskomattoman paljon lapsenlapsilleen! 45 - vuotias "mummo" on vielä sivan liian kiinni materiassa ja omassa itsessään, ettei vastaavaa hyötyä ole. Olen itse tullut nuorena äidiksi js ollessani 45, lapseni ovat 18 ja 20 - vuotiaita, eli mahdollisia vanhempia pian.

Minun elämäntehtäväni kytkeytyy muihin ihmisiin sekä opiskeluun/taiteeseen.

Jos tulisin mummoksi tuolloin ja elämä soisi terveitä elonpäiviä, olisin ilmanmuuta mielihyvin mahdollisimman paljon lasteni js lastenlasteni tukena ja apuna.

Mutta minä olenkin ns. "Vanha sielu".

Vierailija kirjoitti:

Kun paljon itse sikiää, ongelmia tulee. Neljä mukeloa ja he tekevät 4 tenavaa per lärvi niin niitä on jo 16!!! Onneksi tein tarkoituksella vain yhden ihanan lapsen ja odotan innolla, kun hänestä tullee joskus äiti. Mutta ei taida heti tulla. Nautin omasta nuoruudesta ja lapsi tupsahti (tarkoituksella) kolmevitosena ja tuskin hänkään heti niitä pykää, kun opinnot kestävät pitkään.

OT, mutta ei tarvitse opintoja käyttää tekosyynä, ellei tyttäresi aio kaikkien aineiden tohtoriksi. Maisteritutkinto ei vie kuin nelisen vuotta, jolloin normaali lapsi on 23-24 v sen suoritettuaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on provo, mutta ehkä joku on vähän vastaavassa tilanteessa, äitinä tai tyttärenä.

Ihminen henkistyy yleensä vanhemmiten. En tarkoita henkistymisellä uskoon pamahtamista, vaan enemmänkin särmien hioutumista, isomman kuvan hahmottamista ja elämäntarkoituksen löytymistä. Nämä mummot ja papat voivat antaa aivan uskomattoman paljon lapsenlapsilleen! 45 - vuotias "mummo" on vielä sivan liian kiinni materiassa ja omassa itsessään, ettei vastaavaa hyötyä ole. Olen itse tullut nuorena äidiksi js ollessani 45, lapseni ovat 18 ja 20 - vuotiaita, eli mahdollisia vanhempia pian.

Minun elämäntehtäväni kytkeytyy muihin ihmisiin sekä opiskeluun/taiteeseen.

Jos tulisin mummoksi tuolloin ja elämä soisi terveitä elonpäiviä, olisin ilmanmuuta mielihyvin mahdollisimman paljon lasteni js lastenlasteni tukena ja apuna.

Mutta minä olenkin ns. "Vanha sielu".

Tämä on totta. Ei useimmista 45- vuotiaista ole mitään iloa. Elävät vain itselleen. Ovat unohtaneet kaiken sen avun ja tuen minkä ovat saaneet itse aikanaan ja hylkäävät vanhempansa johonkin luukkuun pärjäämään yksin vanhuudenpäivikseen. Nämä neljävitoset ottavat ja muuttavat espanjaan elämään synnissä.

Onko sinulla pelko että lasten avun tarve on kaikennielevää mikäli heille antaa pikkusormen. Onko sinun vaikea avoimesti tehdä rajat mihin suostut ja mihin et. Voisin kuvitella ettet halua kuitenkaan täysin loistaa poissaolollasi heidän elämässään. Mitä jos yhdessä keskustelisitte ja määrittelisit paljonko olet valmis auttamaan. Tsemppiä tilanteeseen, toivottavasti löydätte yhteisen sävelen!

Minä olen sanonut teineille jo valmiiksi, ettei tule yllätyksiä, että jos lapsenhoitopalvelua meinaa saada, niin muutamaan vuoteen kotoa muutettua ei kannata vauvoja tehdä. Olen ikäni hoitanut ihmisiä. Työkseni, lapsia, pari kasvattilasta, omat vanhempani ja nyt hoidan miehen vanhempia. Olen tehnyt selväksi, että kun viimeinen muuttaa pois, pidän hoidosta vapaata elämää vuoden, kaksi ainakin. Sitten voin hoitaa taas lapsenlapsia.

Olen kyllä muutenkin puhunut asiasta, että kannattaa harkita rauhassa sitä lapsentekoa, koska lastenhoito ja vastuu lapsesta on aika raskastakin välillä. Vasta sitten, kun tuntuu, että pystyy vastuun kantamaan.

Mutta pari vuotta aion olla hoitamatta yhtään ketään ihmistä, kun lapset muuttavat pois ja appivanhemmat kuolevat. No toki töissä hoidan, mutta vapaat aion maata jalat seinää vasten ja kuunnella hiljaisuutta.

No minä en tiedä, minkä avun minä olen unohtanut. Yrittäjä-äitini oli kiinni grillissään äkilliseen kuolemaansa saakka. Anopilla oli lastenlapsia niin paljon, että en todellakaan kehdannut viedä. 

Kaikki hoitoapu, mitä minulla on ollut miehen lisäksi, on rahalla ostettu. Yrittäjä-äidin puolella minä olin kyllä se, joka auttoi, yrityksen talouden hoidon kanssa. Kun valittelin, että en jaksaisi pienten lasten kanssa käydä joka kuukausi laittamassa kirjanpitoa kuntoon, vanhempani suuttuivat ja sanoivat, että minun pitää auttaa, koska olen lapsena saanut heiltä hoidon.

En aio tätä silti kostaa omille lapsilleni, mutta en aio silti olla tyyppi, jolle on itsestään selvää tuoda lapsia. Vielä ei ole lastenlapsia Kysyä pitää ja pidän rajat ja oikeuteni myös omaan vapaa-aikaan. Tasan tarkkaan tiedän, että ei nuo vanhuksistaan sukulaiset näytä välittävän sitten kun heitä enää ei tarvita. Se on harvinaista. Isä on (omastakin tahdostaan)palvelutalossa ja toiset papat on kateellisia, kun isää käydään katsomassa ja otetaan kotiin viikonlopuiksi niin usein. Kotihoitoon ei enää ole mahdollisuutta fyysisen kunnon/heikkonäköisyyden vuoksi ja ei omaa työtä oikein voi jättää, kun sellaisen on kerrankin saanut. 

Sain lapseni vasta kolmikymppisenä ja lapseni ovat saaneet omat lapsensa myös vasta kolmikymppisinä eli olin jo lähes kuusikymppinen, kun minusta tuli isoäiti. Ensimmäisten syntyessä olin vielä työelämässä ja melko vähän hoidin lapsenlapsia silloin, myöhemmin eläkeläisenä varsin paljonkin. Tuskin nelikymppisenä mummona olisin kuitenkaan ollut päivätyön ohella kovin innokas lastenhoitaja.

Koskaan en ole ollut  innokas ottamaan lapsia "yökylään", toki pakottavissa tilanteissa tietenkin, mutta päivisin olen hoitanut lapsia muutaman tunnin pätkissä paljon. Se on ollut mahdollista, kun asumme lähekkäin. Nyt kun kaikki kuusi lastenlasta ovat jo koululaisia, on lastenhoito lähinnä kuljettamista harrastuksiin ja toimimista "iltapäiväkerhona" alakouluikäisille. Pariin harrastuskuljetukseen olen ihan sitoutunut ja muita kuljetuksia hoidan aina tarpeen mukaan. Jonkin verran minua tarvitaan myös iltaisin vanhempien matkatöiden vuoksi. Koskaan en ole ollut hoitajana vain järjestämässä vanhemmille jotain parisuhdeaikaa.

En kuitenkaan ole lasteni perheille vain lastenhoitaja, vaan olemme paljon tekemisissä muutenkin ihan aikuisten ihmisten tavoin, juhlitaan yhdessä  ja vietetään aikaa yhdessä vaikkapa kesällä grillaillen tai saunoen ja uiden.

Tässä taas hyvä esimerkki siitä, että ei kannata ajatella niin, että oma aika ja elämä alkaa vasta sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Meillä on viisi lasta ja olen 40-vuotias. Kaikki lapset asuvat vielä kotona, 3 teiniä ja kaksi pientä, 5- ja 3-vuotiaat. Minusta ainakin on ihana ajatus, että ehkä saan lapsenlapsia jo ennen kuin pienemmät muuttavat pois kotoa. Varmasti tulen erittäin mielelläni hoitamaan lapsenlapsiani. Ja minulla on kyllä omaa aikaa ihan riittävästi nytkin ja koti ei ole mikään työleiri, vaan ihana rentoutumispaikka. Eli on hyvin pitkälti omasta asenteesta kiinni, miten asioihin suhtautuu. Omat ja miehen vanhemmat auttavat aina tarvittaessa lastenhoidossa ja tykkäävät tosi paljon lapsenlapsistaan.

Mutta kohtuus tietysti kaikessa. On ihan käsittämätöntä, että jotkut laittavat lapsia hoitoon isovanhemmille (tai ihan mihin tahansa) joka viikonloppu tai useaksi päiväksi kerrallaan. Ja tässä kohtaa myös suuresti ihmettelen, että eikö isovanhemmat tai muut sano ääneen että näin ei voi toimia, ei ole normaalia eikä hyväksyttävää käytöstä. Ymmärrän jos vanhemmilla on psyykkisiä ongelmia, alkoholismia tms mutta ei muuten.

Meillä pienet lapset ovat hoidossa ehkä n. kerran kahdessa kuukaudessa yön yli, jos meillä on jotain menoa ja n 2 kertaa kuukaudessa muutaman tunnin, kun käyn jossain asioilla. Ja usein ihan isovanhempien aloitteesta. Isompia kuskaavat välillä harrastuksiin. Ja toki nähdään usein muutenkin. Käydään mm. melkein joka vkl koko porukalla ja myös siskon perheen kera syömässä isovanhempien luona ihan heidän kutsustaan. Toki mekin autetaan paljon heitä monenlaisissa asioissa, mm. mökkitalkoissa ja mitä milloinkin.

Minä taas olen hyvin lapsirakas ja haluan hoitaa lapsenlastani niin paljon kuin saan.  Lisäksi koen tyytyväisyyttä siitä jos pystyn mitenkään auttamaan tytärtäni vaikka siivouksessa.  En välitä niin itsestäni vaan koen toisten menestymisen ja onnen ja auttamisen olevan minulle tärkeää.  Olen 65 -vuotias isoäiti.

0len seitkytluvun kasvatti ja vanhempani muuttivat aikoinaan böndeltä kaupunkiin satojen kilometrien päähän omista vanhemmistaan. Asuimme kerrostalossa ja "taloyhteisö" katsoi osittain lasten perään. Välillä oltiin ulkona monta tuntia putkeen vain odotellen milloin vanhemmat tulee kotiin, kun ei ollut edes avaimia kämppään. Pissalle päästiin jonkun pihakaverin kotiin, jos oli oikein hätä. Viikonloppuisin ja joskus arki-illatkin oltiin veljen kanssa kotona, kun vanhemmat kävi tansseissa ja ravintolassa. Itse olin ala-astelaisen isoveljeni vahdittavana ja ikää itselläni oli tuohon aikaan 3-8 vuoden hujakoilla. Vanhemmat saivat omaa ja parisuhdeaikaa silloinkin, tavat vaan oli erilaiset eli meitä ei laitettu hoitoon vaan ihan itse hoidettiin itsemme.

Sitten muutimme omakotitaloon ja vietin itse 11-vuotiaana usein illat ja yötkin yksin talossa, kun isäni jäi leskeksi. Isäni oli yrittäjä ja hän oli töissä lähes joka päivä (myös sunnuntait). Työ oli hänen hänen intohimonsa.

Isovanhempiini välit jäivät ohuiksi. Isäni sen sijaan oli rakas loppuun saakka vaikka olikin aikanaan kykenemätön hoitamaan meitä lapsia. Kaikista ei vaan ole vanhemmiksi.

Nyt itse olen vanhempi. Tukiverkosto on ollut onneton mutta sen tiesin etukäteen. Haluan ja toivon saavani olla mahdollisten lastenlasten elämässä mukana. Seurata heidän kasvuaan, opastaa heitä, olla perheen ulkopuolinen aikuinen, johon voi luottaa.

Siis mitä hittoa!:D Ap älä kuuntele näitä: "Lapset ei tuu kylään/menee välit poikki jne" Minä ja sisarukseni emme olleet ikinä mummien hoidettavana. Emme koskaan. Emme siis kertaakaan :D Mutta vierailtiin silti koko perhe mummoloissa ja mummit ja papat meillä. Eikä edes joka viikko. Silti olimme tosi läheisiä. Ikävöin mummojani vieläkin vaikka ovat kuolleet vuosia sitten.

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä hittoa!:D Ap älä kuuntele näitä: "Lapset ei tuu kylään/menee välit poikki jne" Minä ja sisarukseni emme olleet ikinä mummien hoidettavana. Emme koskaan. Emme siis kertaakaan :D Mutta vierailtiin silti koko perhe mummoloissa ja mummit ja papat meillä. Eikä edes joka viikko. Silti olimme tosi läheisiä. Ikävöin mummojani vieläkin vaikka ovat kuolleet vuosia sitten.

Samaa mietin. Olen itse syntynyt 60-luvun lopulla enkä ollut koskaan yökylässä mummolassa, vaikka isän vanhemmille oli matkaa vain 2 km. Siellä käytiin vähintään kerran viikossa, mutta en muista ikinä olleeni kertaakaan isoäidin kanssa kahden, aina paikalla oli vähintään omat vanhemmat tai täti perheineen. Silti välit mummoon olivat todella läheiset, olin "pikkulikka" vielä pitkälle aikuisuuteen asti.

Missä vaiheessa keksittiin, että vain hoitosuhde voi olla sellainen ihmissuhde, joka jatkuu vuosikymmeniä?

Jos olisin ap tekisin näin: En sanoisi tunteitani lapsilleni ettei tulisi turhia riitoja ja väärinkäsityksiä ym katkeruuksia. Laittaisin omat menoni etusijalle mutta pyytäisin oma-aloitteisesti kerran kuussa/kerran kahdessa kuussa lastenlapsia päiväksi/yöksi/vlopuksi. Näin side lapsenlapsiin pysyy ja lapset on tyytyväisiä kun äiti oma-aloitteisesti pyytää lapsenlapsiaan kylään vaikka ei muulloin ehtisikään hoitamaan. Vaikka sekin aika jolloin lapset ovat sinulla tuntuisi ahdistavalta, kannattaa se tehdä...on pientä siihen verrattuna että välit tulehtuu tai menee poikki.

279:Muuten hyvä mutta kerran kuussa ja kahdessakin kuussa on melko usein. Miksi ihmeessä pitäisi ottaa hoitoon? Vierailkaa toisillanne niin että lasten vanhemmat tai edes toinen on paikalla..