Pitäisikö Axl pystyä jatkamaan elämäänsä ja uraansa tämän tapauksen jälkeen?
Mille skaalalle asetatte rikoksen vakavuuden ja mikä on mielestänne kohtuullinen tuomio, jos pidetään kuitenkin mielessä että hän ei ole raiskannut tai tappanut ketään, lisäksi videoita ei ole vuotanut mihinkään.
Eli mikä olisi teidän mielestä kohtuullista?
Kommentit (67)
Voihan se jatkaa esim pornotähtenä
Mulla menee ainakin kaikki ohjelmat boikottiin missä se on. Ironista olisi jos se omalla idioottimaisuudellaan on tuhonnut oman uransa ja masentuisi ja alkaisi juomaan. Senkin varmaan kääntäisi niiden salakuvattujen naisten syyksi.
Minusta paljon riippuu myös siitä, jos saa asiat sovittua näiden kuvattujen asianomaisten kanssa, jos se puoli tulee kuntoon ja he ovat valmiit antamaan anteeksi, menemään eteenpäin, pitää meidän muidenkin myös pystyä. Koko asia ei periaatteessa edes kuulu meille ulkopuolisille mitenkään.
Eiköhän se sakoilla selviä, jos oikeuteen päätyy. Eihän sitä vielä syytetä.
Pervo maine jää elämään, vaikka ei olisi rikosoikeudellisesti vakavaa, on toi jotenkin häiriintynyttä toimintaa. Jätkä on joko ylihysteerinen vieraiden naisten kanssa seksiä harrastava mies tai pervo. Ehkä molempia. Seksikin on varmaan väkivaltaista, jos pitää raiskaussyytöksiä pelätä. Kuka harrastaa seksiä vieraiden naisten kanssa, jos ton verran ei ole edes luottoa?
sitten kun rangaistuksen istunut/maksanut
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee ainakin kaikki ohjelmat boikottiin missä se on. Ironista olisi jos se omalla idioottimaisuudellaan on tuhonnut oman uransa ja masentuisi ja alkaisi juomaan. Senkin varmaan kääntäisi niiden salakuvattujen naisten syyksi.
Lapsellista, niin lapsellista, tuo kommenttisi siis. Se mokas. Ketään ei kuollut. Juttu on inhottava. Get over it, varsinkin kun asia ei kosketa itseä millään tavalla. Nykyään kukaan ei saa tehdä virhettä ja oppia siitä. Tekoja ei saa sovittaa. Pää vaan pölkylle ja pois. Nykyajan ihmiset on hemmetti kuin keskiajalla.
Tuomio tulee ihan varmasti. Naisia on varmaan paljon ja nyt kun tapaus on tullut esille niin varmaan rikosilmoituksia alkaa tulla. Vankeustuomio, vähintään ehdollisen saa.. En aio katsoa enää ohjelmia joita juontaa, mikäli enää media-alalla tulee työskentelemään. Arvostus Axlia kohtaan täysi nolla.
No en minä hänelle isompaa rangaistusta janoa. Mutta itse on kyllä välitä pahemmin hänen naamansa jatkossa TV:stä katsella. Voisi mennä muihin hommiin pois ruudusta. Vois olla jopa suotavaa ainakin nyt alkuun. Eiköhän hän rangaistuksen kuitenkin julkisen mollauksen alaiseksi joutumisesta jo saa.
Juttu ei ole iso. Ei kuitenkaan ole levittänyt mitään materiaalia nettiin tms. Mä en jaksa kauhistella. Toivon, että kohu menis ohi ja Axlin ura jatkuis ennallaan.
Riippuu paljolti siitä, miten hoitaa homman. Jos pyytää anteeksi kuvatuilta naisilta ja pääsee heidän kanssaan sopuun ja syyttää sotkustaan vain itseään, niin jatkukoon ura mun puolesta :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee ainakin kaikki ohjelmat boikottiin missä se on. Ironista olisi jos se omalla idioottimaisuudellaan on tuhonnut oman uransa ja masentuisi ja alkaisi juomaan. Senkin varmaan kääntäisi niiden salakuvattujen naisten syyksi.
Lapsellista, niin lapsellista, tuo kommenttisi siis. Se mokas. Ketään ei kuollut. Juttu on inhottava. Get over it, varsinkin kun asia ei kosketa itseä millään tavalla. Nykyään kukaan ei saa tehdä virhettä ja oppia siitä. Tekoja ei saa sovittaa. Pää vaan pölkylle ja pois. Nykyajan ihmiset on hemmetti kuin keskiajalla.
Noitaroviot on somen perussettiä, mutta jos tätäkin asiaa ihmiset miettisivät edes hetken ei hysteerisesti, niin ehkä se on jo pikkuisen liioittelua, että poltetaan hänet noitana roviolla. Joku järkev rangaistus suhteessa rikoksen vakavuuteen on toki paikallaan, ei hän mikään murhamies ole.
Saa jonkun tuomion tai sakot, ja elämä jatkuu, kun ne selvittää. Leima jää ikuiseksi, mutta sitä voi korjata hyvillä teoilla ja katumuksella. Kukaan ei tosiaan kuollut, mutta teko sinällään on todella loukkaava ja iljettävä.
Ja miksi hänet pitäisi työttömäksi potkia? Todella hyvä ainakin on työssään. Onko esim. mahdollinen itsemurha paras ratkaisu tähän, vain että jotkut saisivat mässätä ja tuntea suurta ja makeaa vahingoniloa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee ainakin kaikki ohjelmat boikottiin missä se on. Ironista olisi jos se omalla idioottimaisuudellaan on tuhonnut oman uransa ja masentuisi ja alkaisi juomaan. Senkin varmaan kääntäisi niiden salakuvattujen naisten syyksi.
Lapsellista, niin lapsellista, tuo kommenttisi siis. Se mokas. Ketään ei kuollut. Juttu on inhottava. Get over it, varsinkin kun asia ei kosketa itseä millään tavalla. Nykyään kukaan ei saa tehdä virhettä ja oppia siitä. Tekoja ei saa sovittaa. Pää vaan pölkylle ja pois. Nykyajan ihmiset on hemmetti kuin keskiajalla.
Lapsellista? En tahdo katsoa sen ohjelmia, en ole niitä aiemminkaan seurannut ja nyt en katso varmasti.
Ja luitko perustelut miksi se kuvasi, löytyy tuolta toisesta ketjusta? Se kuvasi, koska sen kaveri oli tuomittu raiskauksesta (uhrilla naama ja kaula mustana) kaveri todettiin syylliseksi ja joutui vankilaan, sitten masentui ja joi itsensä hengiltä. Axlin mukaan kaveri oli syytön ja syyttää raiskattua naista kaverin kohtalosta. Karmaa sanoisinko jos Axl nyt tästä tuomion saa ja maine menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee ainakin kaikki ohjelmat boikottiin missä se on. Ironista olisi jos se omalla idioottimaisuudellaan on tuhonnut oman uransa ja masentuisi ja alkaisi juomaan. Senkin varmaan kääntäisi niiden salakuvattujen naisten syyksi.
Lapsellista, niin lapsellista, tuo kommenttisi siis. Se mokas. Ketään ei kuollut. Juttu on inhottava. Get over it, varsinkin kun asia ei kosketa itseä millään tavalla. Nykyään kukaan ei saa tehdä virhettä ja oppia siitä. Tekoja ei saa sovittaa. Pää vaan pölkylle ja pois. Nykyajan ihmiset on hemmetti kuin keskiajalla.
Oon niiiin samaa mieltä! Mä en jaksa tätä nykyajan some-noitavainoa. Helkkarin pyhimyksiä tuntuu kaikki olevan, kun on varaa kauhistella/vatvoa/veivata/boikotoida/paheksua sivutolkulla.
Mahdollisiin rangaistuksiin en ota kantaa, mutta eiköhän julkisessa häpeässä ja skandaalissa ole jo siinäkin riittävästi. Itse en kyllä kehtaisi naamaani näyttää telkkarissa enää ikinä...
Jatkakoot ammattia jos joku hänet haluaa. Itse en ole koskaan tyyppiä missään ennen nähnyt enkä kuullut hänestä eikä kiinnosta.
Tuomio? Pari kuukautta ehdollista, muutaman tonnin sakot, ja jokaiselle asianomaiselle tuntuvat korvaukset esim. 5-10 tuhatta € per henkilö. Olisi siis mielestäni sopiva, ja itse haluaisin jos olisin asianomainen.
Amerikassahan joku yksi reportteri oli salakuvauksen uhri ja juuri oli uutinen kuinka hän sai 55 MILJOONAA dollaria korvauksia tästä :D!
Vierailija kirjoitti:
Saa jonkun tuomion tai sakot, ja elämä jatkuu, kun ne selvittää. Leima jää ikuiseksi, mutta sitä voi korjata hyvillä teoilla ja katumuksella. Kukaan ei tosiaan kuollut, mutta teko sinällään on todella loukkaava ja iljettävä.
Ja miksi hänet pitäisi työttömäksi potkia? Todella hyvä ainakin on työssään. Onko esim. mahdollinen itsemurha paras ratkaisu tähän, vain että jotkut saisivat mässätä ja tuntea suurta ja makeaa vahingoniloa?
Totta, en toivo itsemurhaa tai muutakaan täysin överiä juttua, rupeaa vetämään viinaa tai huumeita. Teko on iljettävä, mutta kohtuus kaikessa, kyllä ihmisen pitää jotenkin pystyä elämäänsä jatkamaan myös virheiden jälkeen ja toivon, että saa asiat sovittua näiden asianomaisten kanssa, se olisi jo iso askel, varmasti hänelle itselleen.
Eiköhän tuosta virkavalta päätä. Ihan hyvä, että isommat juontotyöt loppuvat. On nimittäin niin limainen sössöttäjä, että minulta jäi oliko se nyt Idols kokonaan katsomatta. En siedä tuota naamaa, vääntelehtiviä sormia ja feikkiä aksenttia, ja joka väliin tuo naamaansa oli tunkemassa.
Peukkua ylös jos mielestänne saa jatkaa uraa ja alas jos ei.