Miksei meidän taloudesta kiristetä yhtään? Miksi opiskelijoilta, työttömiltä, lapsiperheiltä ja pienituloisilta leikataan?
Olemme sekä mies että minä yksityisellä sektorilla töissä, olemme ok-tuloisia (yhteensä 8000-9000€/kk). Meiltä ei leikata yhtään mitään. Lomarahoista ei leikata, koska työnantajamme on yksityinen. Verotus ei kiristy tai jos kiristyy joiltain osin, ei edes huomata sitä kymppiä tai kahta. Asuntolainan korkotuki alenee. So what, ei huomata sitäkään. Mikään leikkaus ei kosketa meidän perhettämme millään tavalla.
Lapsemme eivät ole enää päivähoitoikäisiä, joten ne leikkaukset eivät meitä koske. Koulutuksesta leikataan, mutta jos määrärahojen takia kouluun ei vaikka hankita jotain laitetta tai tehdä jotain retkeä, vanhempaintoimikunta hoitaa asian. Vanhempaintoimikunta kerää aivan tolkuttomasti rahaa ympäri vuoden ja sitä rahaa jää joka kevät yli niin paljon, että loput laitetaan jonnekin Afrikkaan. Silti meidän lapset käyvät luokkiensa kanssa Lintsillä, teatterissa, kouluun hankitaan pukuja näytelmiin, hankitaan soittimia, älytauluja, iPadejä ja ties mitä. Jonkun isi on aina jossain firmassa, josta ylijäämätietokoneita heitetään vuoden käytön jälkeen roskiin. Ja jonkun äiti on aina jossain firmassa, josta hoituu hiihtohissiliput koko luokalle koulun hiihtopäiväksi.
Kun toimintaa tehostetaan, meille jaetaan bonuksia. Eli joku saa kenkää ja me saamme sitten lisää rahaa, me keskijohto. Yt-neuvottelut eivät meitä kosketa ja vaikka koskettaisikin, olemme siinä asemassa, että työn vaihto onnistuu noin vain.
Tämä ei ole reilua. Me hyväosaiset emme huomaa tätä kurjistamista ollenkaan, päinvastoin. Meillä menee liian hyvin. On kuvottavaa katsoa tämän hallituksen leikkauksia, kun ne leikkaukset EIVÄT MILLÄÄN TAVALLA kosketa heitä, eikä meitä. Vain niitä, joilla jo muutenkin menee todella kurjasti.
Miten tämä voi olla mahdollista? Miksemme me, keski- ja hyvätuloiset ihmiset, joudu maksumiehiksi? Meiltä voisi aivan hyvin ottaa vaikka 500 euroa pois kuussa, eikä huomattaisi sitä mitenkään. Vielä parempituloisilta voisi ottaa vieläkin enemmän, eikä sitäkään rahamäärää huomaisi kukaan.
Hävetkää, hallitus! Leikatkaa meiltä, joilla sitä leikattavaa on!
Kommentit (57)
No eikun aloitetta väsäämään vaan ap....nouskaa barrikadeille itse...
Kyllä meiltäkin kiristetään eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuissa. Ja kannattaa muistaa, että meitä on vähän. Meiltä on tähän asti ensimmäisenä nipistetty kiristämällä työtehoja ja vähentämällä työpaikkoja, jos kysyntä on notkahtanut. Työmatkoja ei tehdä 100% työajalla, ei edes 50%. Ja kun maksamme rakentajille tai muille palveluntuottajille, kulut ovat nousseet kovempaa tahtia kuin meidän palkat.
No tämä kaikki kyllä johtuu suurimmalta osalta siitä että Stubbi pyysi - siis todella pyysi - ruotsin entisen finanssiministerin Anders Borg'in pistämään näppinsä suomen asioihin ja tässä on sitten tulos.
Nyt mennään sitten suomessa samalla tyylillä kun mitä Borg ponnella järkkäsi ruotsissa: rikkaille enemmän, köyhille entistäkin vähemmän.
Kannattaa ap laittaa sukanvarteen, voi olla, että tulevat vaikka lapsillesi joskus tarpeeseen. Kaunis ajatuksesi kyllä on, ei siinä mitään.
Itse olen sitä mieltä, että niin kauan kuin Suomella on varaa kustantaa kymmenien tuhansien ihmisten lomalentoja ja kuukausien ylläpitoja, ei keneltäkään pitäisi leikata yhtään mitään. Ensin näitä varten otettava 1,5 miljardin lisälaina vuosittain tulisi ohjata työpaikkojen perustamisiin (yrittäjille tapauksessa, että työllistää) ja leipäjonojen purkamiseen.
Kuluista pitää tinkiä ja kulut on isoimmat - ylläri pylläri - niillä, jotka saavat tukia ja käyttävät vero/velkarahalla tuotettuja palveluita. Isotuloiset osallistuvat jo taloustalkoisiin 40 % palkkaveroillaan ja kaikilla niillä muilla veroilla, joita tavaroista ja palveluista maksavat. Tätä ei moni tahdo millään muistaa.
Provohan tämä aloitus nyt on, mutta ylimpiin tuloluokkiin tuli ylimääräinen 2% solidaarisuusvero ja keskijohto on ensimmäisenä tulilinjalla jos tulosta ei tule tarpeeksi.
Kateuden ja ryssänpelon kun saisi muutettua rahaksi, niin Suomi olisi hetkessä velaton valtio.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meiltäkin kiristetään eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuissa. Ja kannattaa muistaa, että meitä on vähän. Meiltä on tähän asti ensimmäisenä nipistetty kiristämällä työtehoja ja vähentämällä työpaikkoja, jos kysyntä on notkahtanut. Työmatkoja ei tehdä 100% työajalla, ei edes 50%. Ja kun maksamme rakentajille tai muille palveluntuottajille, kulut ovat nousseet kovempaa tahtia kuin meidän palkat.
Eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen nostaminen ei näy missään. Paljonko se on? Euro vai kaksi kuussa? Vai peräti 20€? En edes huomaa sellaista.
Meidänkin työpaikoilla tehtiin mukamas leikkauksia ja säästöjä. Ne tarkoittivat sitä, että yleiset virkistyspäivät eivät olleet enää koko perheen laskettelureissu Lappiin talvella, vaan "pelkkä" perheliikuntapäivä Vierumäellä. Aha. Säästettiin siinä, että laitettiin kolme sihteeriä ulos ja kaksi jäljellä jäävää tekee niiden työt. Paitsi että palkattiin sitten pari uutta työntekijää kuitenkin, kun siitä perutusta Lapin reissusta säästyikin rahaa.
Ei auta mitään, että me alamme hyvää hyvyyttämme laittamaan vaikka sen 500 euroa jollekin Hurstin säätiölle. Se sama 500 euroa pitäisi ottaa kaikilta, joilla on sama tulotaso kuin meillä. Että vähän huomaisi, miten etuoikeutettuja ollaan. Ja enemmän niiltä, joilla on vielä isommat tulot.
Me voimme kikkailla verotuksessa, koska se on mahdollista. Pienituloiset eivät voi. Meille jää käteen 6000-7000 euroa kuussa, eli pystymme laskemaan veroprosenttia alemmaksi kuin pienituloisemmat.
Stubb, Sipilä ja Soini, paljonko teidän taloudessanne nämä leikkaukset tuntuvat? Ai, teille tuleekin lisää rahaa? No kappas!!
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ap laittaa sukanvarteen, voi olla, että tulevat vaikka lapsillesi joskus tarpeeseen. Kaunis ajatuksesi kyllä on, ei siinä mitään.
Itse olen sitä mieltä, että niin kauan kuin Suomella on varaa kustantaa kymmenien tuhansien ihmisten lomalentoja ja kuukausien ylläpitoja, ei keneltäkään pitäisi leikata yhtään mitään. Ensin näitä varten otettava 1,5 miljardin lisälaina vuosittain tulisi ohjata työpaikkojen perustamisiin (yrittäjille tapauksessa, että työllistää) ja leipäjonojen purkamiseen.
Kyllä meillä menee jo nyt 1400 euroa kuussa "sukanvarteen", eli rahastoihin, osakkeisiin ja säästötileille. Ja jos ja kun lapsemme tarvitsevat tulevaisuudessa apuamme, meillä on sitä muutenkin, ei sitä rahaa mistään sukanvarresta reväistä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meiltäkin kiristetään eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuissa. Ja kannattaa muistaa, että meitä on vähän. Meiltä on tähän asti ensimmäisenä nipistetty kiristämällä työtehoja ja vähentämällä työpaikkoja, jos kysyntä on notkahtanut. Työmatkoja ei tehdä 100% työajalla, ei edes 50%. Ja kun maksamme rakentajille tai muille palveluntuottajille, kulut ovat nousseet kovempaa tahtia kuin meidän palkat.
Eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen nostaminen ei näy missään. Paljonko se on? Euro vai kaksi kuussa? Vai peräti 20€? En edes huomaa sellaista.
Meidänkin työpaikoilla tehtiin mukamas leikkauksia ja säästöjä. Ne tarkoittivat sitä, että yleiset virkistyspäivät eivät olleet enää koko perheen laskettelureissu Lappiin talvella, vaan "pelkkä" perheliikuntapäivä Vierumäellä. Aha. Säästettiin siinä, että laitettiin kolme sihteeriä ulos ja kaksi jäljellä jäävää tekee niiden työt. Paitsi että palkattiin sitten pari uutta työntekijää kuitenkin, kun siitä perutusta Lapin reissusta säästyikin rahaa.
Ei auta mitään, että me alamme hyvää hyvyyttämme laittamaan vaikka sen 500 euroa jollekin Hurstin säätiölle. Se sama 500 euroa pitäisi ottaa kaikilta, joilla on sama tulotaso kuin meillä. Että vähän huomaisi, miten etuoikeutettuja ollaan. Ja enemmän niiltä, joilla on vielä isommat tulot.
Me voimme kikkailla verotuksessa, koska se on mahdollista. Pienituloiset eivät voi. Meille jää käteen 6000-7000 euroa kuussa, eli pystymme laskemaan veroprosenttia alemmaksi kuin pienituloisemmat.
Stubb, Sipilä ja Soini, paljonko teidän taloudessanne nämä leikkaukset tuntuvat? Ai, teille tuleekin lisää rahaa? No kappas!!
Työttömyysvakuutus- ja eläkemaksut on pikavilkaisulla noin 7 % bruttopalkasta, joten aika jännä jos et noita huomaa.
Vierailija kirjoitti:
No tämä kaikki kyllä johtuu suurimmalta osalta siitä että Stubbi pyysi - siis todella pyysi - ruotsin entisen finanssiministerin Anders Borg'in pistämään näppinsä suomen asioihin ja tässä on sitten tulos.
Nyt mennään sitten suomessa samalla tyylillä kun mitä Borg ponnella järkkäsi ruotsissa: rikkaille enemmän, köyhille entistäkin vähemmän.
Ja miten menee Ruotsilla verrattuna Suomeen? Joka sektorilla ja mittarilla mitaten paremmin. Toki lähtökohdat ovat olleet paremmat eikä vastoinkäymiset ole purreet heitä samalla lailla kuin suomalaisia.
rikkaat pystyy äänestämään jaloillaan ja liitot suojelee. Köyhät voi vaan tyytyä kohtaloonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meiltäkin kiristetään eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuissa. Ja kannattaa muistaa, että meitä on vähän. Meiltä on tähän asti ensimmäisenä nipistetty kiristämällä työtehoja ja vähentämällä työpaikkoja, jos kysyntä on notkahtanut. Työmatkoja ei tehdä 100% työajalla, ei edes 50%. Ja kun maksamme rakentajille tai muille palveluntuottajille, kulut ovat nousseet kovempaa tahtia kuin meidän palkat.
Eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen nostaminen ei näy missään. Paljonko se on? Euro vai kaksi kuussa? Vai peräti 20€? En edes huomaa sellaista.
Meidänkin työpaikoilla tehtiin mukamas leikkauksia ja säästöjä. Ne tarkoittivat sitä, että yleiset virkistyspäivät eivät olleet enää koko perheen laskettelureissu Lappiin talvella, vaan "pelkkä" perheliikuntapäivä Vierumäellä. Aha. Säästettiin siinä, että laitettiin kolme sihteeriä ulos ja kaksi jäljellä jäävää tekee niiden työt. Paitsi että palkattiin sitten pari uutta työntekijää kuitenkin, kun siitä perutusta Lapin reissusta säästyikin rahaa.
Ei auta mitään, että me alamme hyvää hyvyyttämme laittamaan vaikka sen 500 euroa jollekin Hurstin säätiölle. Se sama 500 euroa pitäisi ottaa kaikilta, joilla on sama tulotaso kuin meillä. Että vähän huomaisi, miten etuoikeutettuja ollaan. Ja enemmän niiltä, joilla on vielä isommat tulot.
Me voimme kikkailla verotuksessa, koska se on mahdollista. Pienituloiset eivät voi. Meille jää käteen 6000-7000 euroa kuussa, eli pystymme laskemaan veroprosenttia alemmaksi kuin pienituloisemmat.
Stubb, Sipilä ja Soini, paljonko teidän taloudessanne nämä leikkaukset tuntuvat? Ai, teille tuleekin lisää rahaa? No kappas!!
Missä työpaikassa nykyään on sihteereitä ja palkkasuhteessa ansaitsevat voivat "kikkailla" verotuksessa?
Vierailija kirjoitti:
Provohan tämä aloitus nyt on, mutta ylimpiin tuloluokkiin tuli ylimääräinen 2% solidaarisuusvero ja keskijohto on ensimmäisenä tulilinjalla jos tulosta ei tule tarpeeksi.
Meidän firmassa yt luuta lakaisi kovimmin keskijohtoa. Hyvä niin, koska niiden poissaoloa ei edes huomaa.
Kun valmistuin oli minulla velkaa n. 100 000 mk, saman verran oli miehellä.
90-luvun alussa oli lama ja pätkätyöt olivat lähinnä onnenpotku. Vakinaiseen työsuhteseen pääsin 1999.
Lainankorot olivat 80-luvulla jopa 18 % 😨
Vierailija kirjoitti:
Olemme sekä mies että minä yksityisellä sektorilla töissä, olemme ok-tuloisia (yhteensä 8000-9000€/kk). Meiltä ei leikata yhtään mitään. Lomarahoista ei leikata, koska työnantajamme on yksityinen. Verotus ei kiristy tai jos kiristyy joiltain osin, ei edes huomata sitä kymppiä tai kahta. Asuntolainan korkotuki alenee. So what, ei huomata sitäkään. Mikään leikkaus ei kosketa meidän perhettämme millään tavalla.
Lapsemme eivät ole enää päivähoitoikäisiä, joten ne leikkaukset eivät meitä koske. Koulutuksesta leikataan, mutta jos määrärahojen takia kouluun ei vaikka hankita jotain laitetta tai tehdä jotain retkeä, vanhempaintoimikunta hoitaa asian. Vanhempaintoimikunta kerää aivan tolkuttomasti rahaa ympäri vuoden ja sitä rahaa jää joka kevät yli niin paljon, että loput laitetaan jonnekin Afrikkaan. Silti meidän lapset käyvät luokkiensa kanssa Lintsillä, teatterissa, kouluun hankitaan pukuja näytelmiin, hankitaan soittimia, älytauluja, iPadejä ja ties mitä. Jonkun isi on aina jossain firmassa, josta ylijäämätietokoneita heitetään vuoden käytön jälkeen roskiin. Ja jonkun äiti on aina jossain firmassa, josta hoituu hiihtohissiliput koko luokalle koulun hiihtopäiväksi.
Kun toimintaa tehostetaan, meille jaetaan bonuksia. Eli joku saa kenkää ja me saamme sitten lisää rahaa, me keskijohto. Yt-neuvottelut eivät meitä kosketa ja vaikka koskettaisikin, olemme siinä asemassa, että työn vaihto onnistuu noin vain.
Tämä ei ole reilua. Me hyväosaiset emme huomaa tätä kurjistamista ollenkaan, päinvastoin. Meillä menee liian hyvin. On kuvottavaa katsoa tämän hallituksen leikkauksia, kun ne leikkaukset EIVÄT MILLÄÄN TAVALLA kosketa heitä, eikä meitä. Vain niitä, joilla jo muutenkin menee todella kurjasti.
Miten tämä voi olla mahdollista? Miksemme me, keski- ja hyvätuloiset ihmiset, joudu maksumiehiksi? Meiltä voisi aivan hyvin ottaa vaikka 500 euroa pois kuussa, eikä huomattaisi sitä mitenkään. Vielä parempituloisilta voisi ottaa vieläkin enemmän, eikä sitäkään rahamäärää huomaisi kukaan.
Hävetkää, hallitus! Leikatkaa meiltä, joilla sitä leikattavaa on!
TÄMÄ .
(Ihmeiden aika ei ole ohi)

Me ollaan ihan samassa tilanteessa ja kyllä meiltä ainakin on leikattu. Moni asia on kallistunut leikkausten myötä. Ero on vaan se, että teidän, meidän ja tuhansien muiden tilanteessa sama satasen tai useamman satasen tuloleikkaus ei tunnu missään, kun taas pienituloisella tuntuu hyvinkin.
Jännä ajatusvirhe aloittajalla.
Jos jollekin maksetaan yhteiskunnan toimesta tukea esimerkiksi 600 euroa kuukaudessa, ja tukea "leikataan" 580 euroon kuukaudessa, niin aloittajan mielestä tuen saaja on osallistunut talkoisiin 20 eurolla. Edelleen tuensaaja saa kuitenkin 580 euroa kuukaudessa yhteiskunnalta.
Keskituloinen lapseton palkansaaja maksaa veroja 1000 euroa kuukaudessa, eikä saa mitään yhteiskunnan tukea. Mitä yhteiskunta voi tukea saamattomalta veronmaksajalta leikata? Nostaa veroja 20 euroa kuukaudessa?
Veronmaksaja osallistuu yhteisiin talkoisiin maksamalla 1000 euroa kuukaudessa veroa, se on aika paljon enemmän, kuin se jolle edelleen maksetaan 580 euroa 600 euron sijasta.
Ap voi vapaasti lahjoittaa 500 euroa kuukaudessa vaikka sukulaisopiskelijalle. Yksityistä hyväntekemistä ei ole kielletty.
Ne on vain nämä muut kun aina mätisee, kyllä kaikilta leikataan.
Aamen! Kirjoita tää hesariin. Mutta keskituloinen huomaa leikkaukset.