Lue keskustelun säännöt.
Onko se nyt niin kamalaa, jos lapsella ei ole sisaruksia?
09.03.2016 |
Meillä on 2.5-vuotias tyttö. Ensin ajateltiin tehdä toinen heti perään, mutta vielä tähän päivään mennessä ei vain ole tullut sellaista fiilistä, että olisimme halunneet. Mies on työelämässä eikä voi urasyistä jäädä perhevapaalle. Minulla on opiskelut kesken ja tarkoitus jatkaa syksyllä opintoja, kun tytär täyttää kolme. En halua viivyttää yliopisto-opintojani (4v. jäljellä) enää yhtään enempää. Vauva-arjen aloittaminen alusta esikoisen ollessa kouluikäinen tuntuu ihan hölmöltä. Pikkuhiljaa on alkanut tuntua siltä, että meille riittää tämä yksi lapsi.
Sukulaiset ja kaverit kauhistelee, kun olen alkanut vastata uteluihin toisesta lapsesta, että "tuskin koskaan". Olen luullut, että yksilapsisuus on yleistynyt, mutta ei näköjään meidän tuttavapiirissä. Kuitenkin pitäytyminen tässä yhdessä tuntuu päivä päivältä paremmalta ratkaisulta. Niin henkisesti kuin taloudellisestikin.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun yksin huolehtii kahdesta (erillään asuvasta) monisairaasta, dementoituvasta vanhuksesta, jotka eivät saa hoitopaikkaa, on se aika kamalaa. Joka päivä toivon, että olisi sisaruksia jakamassa tätä rumbaa.
Kuinka vanha olet? Luulisi, että jos vanhempasi ovat dementoituneita, myös sinulla olisi aikuisia lapsia ja ehkä mies? Elämänkumppani? Vanhemmillasi lapsenlapsia, jotka haluavat hoitaa isomummia?
Olen 60-vuotias leski. Miehenikin oli ainoa lapsi. Emme saaneet lapsia. Minulla oli pitkään huolehdittavana myös anoppini, samoin dementikko. Tuntuu pahalta sanoa, mutta oli helpotus kun hän kolme vuotta sitten kuoli. Jäi kolmas kohde siitä rumbasta pois. Ja olen työelämässä vielä, meinaan uupua taakan alle.
Välttämättä sisarus ei helpottaisi elämääsi. On ihan tavallista, että osa sisaruksista rakentaa elämänsä kauemmas, ja sieltä ei niin vain riennetä avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se mitään lapsentekoa ole vaan horoomista huutamalla kello 0100.
Mikään maailmassa ei ole niin ihanaa, kuin katsoa kun lapseni touhuavat yhdessä. Heidän välillään on yhteys ja rakkaus, jota ei mikään korvaa.
Eräällä perheellä on kaksi lasta, joilla on 10 vuotta ikäeroa. Nyt teini-ikään ehtinyt kuopus avautui siitä miten mukavaa olisi kun olisi sisarus, joka okisi suht samanikäinen ja kiinnostusta viettää aikaa yhdessä.
Aikuisten, sisaruksettomien mielestä se ei ole kamalaa, ettei ole sisaruksia. Vaikka sisaruksia olisikin, mikään ei takaa, että heillä on hyvät välit keskenään edes lapsina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaako nainen enemmän sisaruksia kuin mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun yksin huolehtii kahdesta (erillään asuvasta) monisairaasta, dementoituvasta vanhuksesta, jotka eivät saa hoitopaikkaa, on se aika kamalaa. Joka päivä toivon, että olisi sisaruksia jakamassa tätä rumbaa.
Kuinka vanha olet? Luulisi, että jos vanhempasi ovat dementoituneita, myös sinulla olisi aikuisia lapsia ja ehkä mies? Elämänkumppani? Vanhemmillasi lapsenlapsia, jotka haluavat hoitaa isomummia?
Olen 60-vuotias leski. Miehenikin oli ainoa lapsi. Emme saaneet lapsia. Minulla oli pitkään huolehdittavana myös anoppini, samoin dementikko. Tuntuu pahalta sanoa, mutta oli helpotus kun hän kolme vuotta sitten kuoli. Jäi kolmas kohde siitä rumbasta pois. Ja olen työelämässä vielä, meinaan uupua taakan alle.
Minulla on sama tilanne, mutta ikää on vasta 35. On perhe, jossa pienet lapset, töissä pitäis jaksaa pitkää päivää, miehellä on oma uransa. Toki ilman miestä olisin varmaan jo palanut loppuun, mutta todellakin siitä sisaruksesta olisi tässä tilanteessa ehkä edes henkistä tukea...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ole kamalaa, jos lapsen kaverisuhteita vaalitaan ja pidetään huolta, ettei lapsen tarvitse olla yksinäinen. Ja sille yhdelle lapselle pystyy todennäköisesti tarjoamaan mukavan tulevaisuuden. Nykyinen hallitus pitää siitä huolen, ettei muilla kuin suurituloisille ole varaa tehdä montaa lasta ja kouluttaa heitä hyviin ammatteihin. Maksuton koulujärjestelmä tulee murenevan seuraavan kymmenen vuoden sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten, sisaruksettomien mielestä se ei ole kamalaa, ettei ole sisaruksia. Vaikka sisaruksia olisikin, mikään ei takaa, että heillä on hyvät välit keskenään edes lapsina.
On kamalaa. Näen lapsistani, miten sisarukset ovat toisilleen rakkaita. Ovat syntyneet pienellä ikäerolla ja "hitsautuneet" yhteen. Myös miehen sisarukset ovat aikuisena todella läheisiä keskenään, onneksi ovat "adoptoineet" minutkin osaksi tuota perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se aina ole varmaa että sisarukset tulee toimeen keskenään tai että ovat hyviä kavereita. Me siskoni kanssa tapeltiin jatkuvasti lapsena ja aikuisina nähdään vain pari kertaa vuodessa vanhempien luona esim. jouluna. Täysin erilaiset luonteet. Itselläni on yksi lapsi eikä näytä asiasta kärsivän, onneksi on paljon kavereita joita näkee lähes päivittäin.
Varmaa on ainoastaan se, että sillä ainokaisella lapsella ei ole teoreettistakaan mahdollisuutta tutustua ja tukeutua sisarukseen. Omat sisarukseni koen niin korvaamattomiksi, että en tiedä kuinka pärjäisin ilman. Toki monet pärjäävät.
Vaikka veljeni joutui jo ennen yläastetta muuttamaan muualle, olen todella iloinen, että minulla on veli ja on todella kivaa, että hän asuu samassa kaupunginosassa ja on kaveri mieheni kanssa. Erityisesti koska äitimme on hankala, arvostan ettei minun yksi tarvitse olla.
Samaa kaverini sanoi, kaipailee sisarusta. Tästä huolimatta älkää sitä toista tehkö jos ette halua. Kyllä lapsi pärjää, ehjä hänellä on läheisiä serkkuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ainoa lapsi ja täytyy sanoa että lapsena olin usein yksinäinen. Joskus kavereilla oli omia menojaan tai vanhemmat eivät päästäneet leikkimään kun heillä oli oman perheen kesken juttuja. Mutta toisaalta siitä on ollut se hyöty että nyt aikuisella iällä viihdyn hyvin itsekseni enkä koskaan koe itseäni yksinäiseksi vaikka olisin yksin. Minulla on kolme lasta ihan siksi että en halunnut oman lapseni kokevan samanlaista yksinäisyyttä kuin itse koin lapsena.
Ainoassa lapsessa ei ole muuta ikävää, kuin että jos se kuolee, ei jää mitään jäljelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ainoa lapsi ja täytyy sanoa että lapsena olin usein yksinäinen. Joskus kavereilla oli omia menojaan tai vanhemmat eivät päästäneet leikkimään kun heillä oli oman perheen kesken juttuja. Mutta toisaalta siitä on ollut se hyöty että nyt aikuisella iällä viihdyn hyvin itsekseni enkä koskaan koe itseäni yksinäiseksi vaikka olisin yksin. Minulla on kolme lasta ihan siksi että en halunnut oman lapseni kokevan samanlaista yksinäisyyttä kuin itse koin lapsena.
Meitä on 4 sisarusta ja silti olen oppinut olemaan oikein hyvin yksin :)
Ihmiset vetää kyllä ihmeellisiä, suoraviivaisia päätelmiä :D
'Oon ainoa lapsi, niin en sen takia tunne itseäni yksinäiseksi yksin ollessakaan, vaan viihdyn itsekseni...:D :D
Ei ole kamalaa. Olen ainut lapsi ja oikein on hyvä elämä.
Se vasta olisi kamalaa jos tehdään enemmän kuin yksi lapsi ja äitiä ja isää ei voisi vähemmän kiinnostaa ja se vanhin lapsi saa hoitaa pikkusisarukset!
Älä vielä tee mitään lopullisia päätöksiä, olet kuitenkin vielä niin nuori. Vaikka viiden vuoden päästä jos olet jo valmistunut ja töissä niin tilanne näyttää varmaan ihan eriltä. Teidän vanhempi lapsi on jo siinä iässä silloin että hänestä on vauvan kanssa apua ja esikoinen ei siinä iässä tarvi enää jatkuvaa passaamista ja hoitoa. Odottele :) Kyllä ne sisarrukset useimmiten ovat maailman tärkeimpiä ihmisiä, ei välttämättä lapsuudessa mutta aikuisena.
No ei se mitään, jos on kontakteja toisiin lapsiin. Onpa vain tapauksia, joissa pelkkiä aikuisia pyörii ympärillä. .tyyliin lomat ja kaikki vapaa-aika on vain aikuisten seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulemma ole kamalaa.
Sanoo ainokaisemme 17v.
Samaa mieltä on ainokaiseni 15 v ja minä, myös ainokainen 37 v.
Olen itse ainokainen, ja samaten lapseni tulee olemaan sellainen. Molemmat täysin tyytyväisiä näin :)
Eivät ne sisarussuhteet välttämättä kummoisia ole. Itselläni on kaksi sisarusta enkä koe että olisimme koskaan olleet erityisen läheisiä. Ollaan kaikki kasvettu aikuisiksi ja muutettu eri puolille maata eikä pidetä minkäänlaista kontaktia. Tapaamme vain vanhempiemme luona jouluisin. En koe tätä mitenkään ongelmana.
Meidän ainokainen (3 v) on minun puoleltani ainokainen jo kolmannessa polvessa ja saattaa sellaiseksi myös jäädä. Minulla ei siis ole sisaruksia, ja myös molemmat vanhempani ovat ainoita lapsia.
Minusta on aina ollut ihan normaali olotila, että minulla ei ole sisaruksia. En ole niitä koskaan osannut kaivata, mikä ehkä johtuu osittain siitä, että olen hyvin introvertti ihminen ja tykkään olla omissa oloissani. Kuitenkin nyt aikuisena on alkanut käydä mielessä, että olisi kiva, jos olisi joku toinenkin (edes serkku!) jakamassa vastuuta omista vanhemmista ja isovanhemmista. Ja se kanssa vähän häiritsee, että vanhempien ja isovanhempien kaikki huomio ja odotukset ovat aina kohdistuneet yksin minuun. Toisaalta nyt tuo oma 3-vuotiaani on vienyt paikan suvun ns. kultakimpaleena, mistä olen pelkästään tyytyväinen :)
Meillä mies periaatteessa haluaisi toisen lapsen, minä taas olen hyvin epävarma ajatuksistani. Tavallaan haluaisin vielä yhden, toisaalta olen lähes varma, etten jaksaisi enää uutta raskautta ja pikkulapsiaikaa. Pelkään, että uupuisin. Mielestäni tärkeintä on, että ollaan hyviä vanhempia tuolle meidän ainoalle lapselle. Hänkin on ainakin toistaiseksi viihtynyt oikein hyvin ainokaisena eikä ole esittänyt mitään toivetta pikkusiskosta tai -veljestä, vaikka hänen kaveriensa perheisiin on syntynyt vauvoja.