Lue keskustelun säännöt.
Onko se nyt niin kamalaa, jos lapsella ei ole sisaruksia?
09.03.2016 |
Meillä on 2.5-vuotias tyttö. Ensin ajateltiin tehdä toinen heti perään, mutta vielä tähän päivään mennessä ei vain ole tullut sellaista fiilistä, että olisimme halunneet. Mies on työelämässä eikä voi urasyistä jäädä perhevapaalle. Minulla on opiskelut kesken ja tarkoitus jatkaa syksyllä opintoja, kun tytär täyttää kolme. En halua viivyttää yliopisto-opintojani (4v. jäljellä) enää yhtään enempää. Vauva-arjen aloittaminen alusta esikoisen ollessa kouluikäinen tuntuu ihan hölmöltä. Pikkuhiljaa on alkanut tuntua siltä, että meille riittää tämä yksi lapsi.
Sukulaiset ja kaverit kauhistelee, kun olen alkanut vastata uteluihin toisesta lapsesta, että "tuskin koskaan". Olen luullut, että yksilapsisuus on yleistynyt, mutta ei näköjään meidän tuttavapiirissä. Kuitenkin pitäytyminen tässä yhdessä tuntuu päivä päivältä paremmalta ratkaisulta. Niin henkisesti kuin taloudellisestikin.
Kommentit (110)
Ei kuulemma ole kamalaa.
Sanoo ainokaisemme 17v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulemma ole kamalaa.
Sanoo ainokaisemme 17v.
Samaa mieltä on ainokaiseni 15 v ja minä, myös ainokainen 37 v.
Vierailija kirjoitti:
Jos oot vielä hyvän aikaa lapsentekoiässä, älä tee päätöstä vielä. Ei ole niin kamalaa, jos lapsilla on iso ikäero. Jos susta tuntuu siltä niin yritä toista vasta myöhemmin, mutta ei pakolla. Ei ole hyvä, jos lapsia tekee vain jostain mukamas pakollisesta syystä.
28vuotta tulee tänä vuonna. Eli sterilisaatiota pitää odottaa vielä pari vuotta. Sen puoleen ei täysin lopullista päätöstä voikaan tehdä vielä pariin vuoteen. Ap
Ei kannata muutenkaan tehdä lopullisia ratkaisuja. Vauvakuume voi hyvin iskeä vaikkapa viiden, kuuden vuoden päästä, ja silloinkaan et olisi mitenkään liian vanha.
Kaikki lapsiluvut ovat ok, jos itse olette tyytyväisiä tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhanaikaista ajattelua, ajalta jolloin välimatkat oli pitkiä ja sisaruksen lasten ainoat kontaktit muihin lapsiin.
Yksi riittää, ja teette just niin kuin itse haluatte.
On se kamalaa.
Tai siis onhan maailmassa paljon kamalampiakin asioita, kuin olla ilman sisaruksia, mutta itse olen kateellinen mahdollisuudesta sisaruuteen. Minulla sellaista ei ole.
Omilla lapsillani on kuusi vuotta ikäeroa. Oli mukavaa olla vauvan ja ekaluokkalaisen kanssa kotona.
Terv. ainokainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä voi oikeasti sanoa. Sisaruksesta ei välttämättä mitään sellaista turvaa ole kuin esim. ystävistä tai vanhemmista voi olla. Monet eivät myös ota huomioon sitä, että jos lapsi on tehty nuorena, niin kaikella todennäköisyydellä se ainokainen on todella vanha, kun vanhemmat kuolevat. Sain itse esikoistyttäreni 23-vuotiaana ja jos kuolen 85-vuotiaana, on tyttäreni 62-vuotias eli itsekin mummi ym. niin halutessaan. Hän voi hankkia itse miehen ja ison perheen, jos haluaa -kaikki eivät halua. Toisaalta ainokaista on mahdollista tukea taloudellisesti todella hyvin.
Siinä vaiheessa kun yksin huolehtii kahdesta (erillään asuvasta) monisairaasta, dementoituvasta vanhuksesta, jotka eivät saa hoitopaikkaa, on se aika kamalaa. Joka päivä toivon, että olisi sisaruksia jakamassa tätä rumbaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ole kamalaa. Meillä on kaksi lasta ja he kyllä nauttivat siitä sisaruksestaan molemmat. Itse olen kolmilapsisessa perheen vanhin ja hyvä niin, veljeni ovat todella jees. Mutta ekan lapsen jälkeen todella halusimme toisen ja varta vasten surun sitä jos esikoiseni jääkin yksin ja ainoaksi. Jos ei oltais haluttu toista niin hirveän hyvin ois pärjätty ihan sillä esikoisellakin. Että ihan sen oman toiveen mukaan kannattaa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun yksin huolehtii kahdesta (erillään asuvasta) monisairaasta, dementoituvasta vanhuksesta, jotka eivät saa hoitopaikkaa, on se aika kamalaa. Joka päivä toivon, että olisi sisaruksia jakamassa tätä rumbaa.
Kuinka vanha olet? Luulisi, että jos vanhempasi ovat dementoituneita, myös sinulla olisi aikuisia lapsia ja ehkä mies? Elämänkumppani? Vanhemmillasi lapsenlapsia, jotka haluavat hoitaa isomummia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se aina ole varmaa että sisarukset tulee toimeen keskenään tai että ovat hyviä kavereita. Me siskoni kanssa tapeltiin jatkuvasti lapsena ja aikuisina nähdään vain pari kertaa vuodessa vanhempien luona esim. jouluna. Täysin erilaiset luonteet. Itselläni on yksi lapsi eikä näytä asiasta kärsivän, onneksi on paljon kavereita joita näkee lähes päivittäin.
Sisarukset ovat parasta! Meillä on nyt kaksi poikaa noin kahden vuoden ikäerolla. Kyllä se vähän kirpaisi vauvahommien aloittaminen alusta kun juuri ensimmäisestä oli selvitty ja elämä oli taas helpompaa. Toinen vauva yllättikin nukkumalla paremmin ja ihan huomaamatta tämä toinenkin vauvavuosi on pian ohi. Opintoja olen jatkanut koko ajan lasten kanssa. Tahti ei tosin ole kun noin 40op/ vuosi, mutta kuitenkin...
Mielelläni haluaisin vielä kolmannenkin tai useampia lapsia, mutta mieheni on matalapalkkaisessa työssä ja vaikka itse valmistun ihan hyväpalkkaiselle alalle, emme pystyisi matkustelemaan paljoa ja asumiskustannukset nousisivat, sillä emme haluaisi muuttaa pois nykyiseltä asuinalueelta. Haluamme lasten käyvän yksityistä päiväkotia, joten sekin tulisi useamman lapsen kanssa hintoihinsa. Jos voittaisimme lotossa, saisi lapsia mielellään tulla vaikka kuinka monta!
Joka tapauksessa on ihanaa nähdä miten rakas vauva on esikoiselle ja toivottavasti heille tulee yhtä hauskaa yhdessä kuin minulle ja siskoilleni ja miehelleni ja hänen sisaruksilleen. En tiedä mitä tekisin ilman siskojani <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minusta aika kamalaa olisi jos siskoni ei olisi.
Aikansa saa varautua selittämään yksilapsisuutta kummastelijoille...meillä kyselyt loppuivat vasta, kun tuskastuttiin ja kerrottiin avoimesti sterilisaatiostani (olin tuolloin 30). Eniten kauhistelivat monilapsiseen perheiden vanhemmat, riippumatta siitä, olivatko ystäviä vai sukulaisia. "Kyllä kaksi menee siinä missä yksikin!" Vai niin, ei silti koskaan ollut mielenkiintoa kokeilla.
-3.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun yksin huolehtii kahdesta (erillään asuvasta) monisairaasta, dementoituvasta vanhuksesta, jotka eivät saa hoitopaikkaa, on se aika kamalaa. Joka päivä toivon, että olisi sisaruksia jakamassa tätä rumbaa.
Kokeilepa tähän pakkaan vielä henkisesti pitkäaikaissairas veli tai sisar, niin tiedät vasta mitä rumba on...
Päätökset tulee tehdä omien halujen mukaan, ei ulkopuolisten paineiden takia. Itse en koskaan kaivannut sisaruksia, mutta yhtä hyvin olisin voinut kaivata. Joka tapauksessa oli minun vanhempieni päätös valita saada vain minut, se oikeus heille suotakoon.
Ei sitä voi etukäteen sanoa, että onko se lapsesta kamalaa vai ei. Meilläkin vain yksi lapsi. Tarkoituksella. Lisäksi naapurustossa on kaksikin perhettä, joissa on vain yksi. Kaikki nämä ainoa lapset ovat eri ikäisiä. Jokainen on sosiaalisesti taitavia ja kaikilla on paljon kavereita. Kaikki ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä, ottavat toiset huomioon ja osaavat olla itsekseen. Ennen kaikkea kaikki nämä ainoat lapset vaikuttavat onnellisilta ja tasapainoisilta.
Ei ole kamalaa. Samalla tavalla vois ajatella että kauheeta jos ei oo koiraa tai asu omakotitalossa. Miehen sisarukset aiheuttaa pelkkää harmia (päihdesekoiluja, työttömyyttä, 2 vanhempaa veljeä) eikä heistä ole kyllä apua vanhempien hoidossa, päinvastoin. Oma siskoni on rakas, mutta meillä on vain yksi lapsi eikä useampia tule. Ihmisellä voi olla muitakin läheisiä kuin sisarukset!
Jos oot vielä hyvän aikaa lapsentekoiässä, älä tee päätöstä vielä. Ei ole niin kamalaa, jos lapsilla on iso ikäero. Jos susta tuntuu siltä niin yritä toista vasta myöhemmin, mutta ei pakolla. Ei ole hyvä, jos lapsia tekee vain jostain mukamas pakollisesta syystä.