Lue keskustelun säännöt.
Onko se nyt niin kamalaa, jos lapsella ei ole sisaruksia?
09.03.2016 |
Meillä on 2.5-vuotias tyttö. Ensin ajateltiin tehdä toinen heti perään, mutta vielä tähän päivään mennessä ei vain ole tullut sellaista fiilistä, että olisimme halunneet. Mies on työelämässä eikä voi urasyistä jäädä perhevapaalle. Minulla on opiskelut kesken ja tarkoitus jatkaa syksyllä opintoja, kun tytär täyttää kolme. En halua viivyttää yliopisto-opintojani (4v. jäljellä) enää yhtään enempää. Vauva-arjen aloittaminen alusta esikoisen ollessa kouluikäinen tuntuu ihan hölmöltä. Pikkuhiljaa on alkanut tuntua siltä, että meille riittää tämä yksi lapsi.
Sukulaiset ja kaverit kauhistelee, kun olen alkanut vastata uteluihin toisesta lapsesta, että "tuskin koskaan". Olen luullut, että yksilapsisuus on yleistynyt, mutta ei näköjään meidän tuttavapiirissä. Kuitenkin pitäytyminen tässä yhdessä tuntuu päivä päivältä paremmalta ratkaisulta. Niin henkisesti kuin taloudellisestikin.
Kommentit (110)
Olimme saman ikäisiä ja aika samassa tilanteessa kuin ap esikoisen syntyessä.Tein opiskelut loppuun olin kotona esikoisen kanssa samaan aikaan 3 vuotta.Hommasin oman alani töitä ja etenin esimiestehtäviin ja vakinaistin paikkani töissä. Sitten esikoisen kouluun mennessä saimme toisen lapsen ja kohta kolmannen joka tulee olemaan viimeinen. Omasta kokemuksesta voin kertoa,että esikoiselle sisaruksen saaminen oli yllättävän iso ja tärkeä juttu ikäerosta huolimatta. Myös toisen lapsen osalta huomasi kuinka tärkeä isosisarus onkaan.Lisäksi kouluikäisestä on jo paljon apua pienenmmän kanssa ja on omatoiminen eikä mustasukkainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ole kamalaa, jos siitä ei sellaista tee. Ainoan lapsen ei pitäisi aikuisenakaan joutua kärsimään siitä että sisaruksia ei ole. Tarkoitan sitä että vanhukset sysäävät itsensä lapsensa hoidettavaksi ja odottavat ainokaiseltaan apua milloin mihinkin. Mun kaveri on ainoa lapsi, hänen vanhempansa olivat jo yli 40 kun saivat hänet. Isä oli melkein 50. Kun tämä kaverini oli parikymppinen oli isä dementoitunut ja äiti kuoli sairaskohtaukseen. Kaikki isän hoitoon liittyvät asiat ja äidin hautajaiset jäi tälle lapselle.
Ohis, mutta en tunne yhtään huonosti kasvatettua ainoata lasta. Kaikki tietämäni ainoat ovat kohteliaita ja muutenkin kauniskäytöksisiä. Ehkä vanhemmilla on ollut enemmän aikaa panostaa lapsen kasvattamiseen.
Voin kertoa että näin 22-vuotiaana isän menettäneenä siitä sisaruksesta on iloa. En tiedä miten selviäisin jos sisarta ei olisi. Ihan eri asia kuin hyvä ystävä. Tämä kokemukseni vahvisti ajatustani siitä, että lapsia haluaisin vähintään sen kaksi.
85 jatkaa...
Minulla ja vanhemmalla sisaruksella 8v ikäeroa eikä se ole ollut mikään ongelma. Nuorempana siskona koen tällä hetkellä hyvänä asiana että hän on noinkin paljon vanhempi ja samalla viisaampi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi lapsi saa riittää. Olen jo sen verran vanha, että raskaudessa on kohonneet riskit. Jos jotain en halua lapselleni, niin erityistarpeista sisarusta viemään kaiken vanhempien ajan ja energian ja josta esikoinenkin sitten tuntee vastuuta loppuelämänsä. Ja vaikka kaikki kävisikin muuten hyvin niin ei tosiaan ole takuuta, että sisarukset tulevat toimeen.
Yksi lapsi onmyös taloudellisesti helppo nakki ja pystytään elämään mukavaa ja huoletonta elämää, toisesta seuraisi jo meidän tuloilla enemmän stressiä ja vyönkiristystä, joka vaikuttaisi esikoisenkin elämään negatiivisesti.
Tärkein syy on kuitenkin, etten halua. En pitänyt raskaudesta enkä vauvavuodesta ja se oli rankka myös parisuhteelle. Nyt kun alkaa helpottaa, niin en halua vaarantaa stabiilia tilannetta uudella lapsella. Ainoat lapset saattavat kaivata sisarusta, mutta kyllä eroperheidenkin lapset kaipaavat onnellista ydinperhettä.
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta en tunne yhtään huonosti kasvatettua ainoata lasta. Kaikki tietämäni ainoat ovat kohteliaita ja muutenkin kauniskäytöksisiä. Ehkä vanhemmilla on ollut enemmän aikaa panostaa lapsen kasvattamiseen.
Mutta monesti hyvien käytöstapojen takaa paistaa esiin voimakas itsekkyys. Ei osata ottaa muita huomioon, ei osata jakaa, ollaan totuttu olemaan huomion keskipisteenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoat lapset saattavat kaivata sisarusta, mutta kyllä eroperheidenkin lapset kaipaavat onnellista ydinperhettä.
Todella hyvä pointti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta en tunne yhtään huonosti kasvatettua ainoata lasta. Kaikki tietämäni ainoat ovat kohteliaita ja muutenkin kauniskäytöksisiä. Ehkä vanhemmilla on ollut enemmän aikaa panostaa lapsen kasvattamiseen.
Mutta monesti hyvien käytöstapojen takaa paistaa esiin voimakas itsekkyys. Ei osata ottaa muita huomioon, ei osata jakaa, ollaan totuttu olemaan huomion keskipisteenä.
Kuinkahan monta ainoaa lasta tunnet? Yleensä ainoat lapset ovat todella oikeudentajuisia ja ottavat muut huomioon. Jäävät ennemmin jalkoihin, koska eivät ole tottuneet luovimaan ihmissuhdeviidakossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia on hyvä tehdä juuri niin monta kuin itsestä tuntuu ja jaksaa hoitaa. Itse en ole yhtään perinteistä äiti tyyppiä ja opintoni ovat myös venyneet, mutta silti tunsin heti kun halusin sisaruksen esikoiselle. Koen, että elämä kantaa kun itseään kuuntelee. Nyt olen aika väsynyt pikkulapsi arkeen, mutta kauhukseni huomaan jatkuvasti haikailevani vielä kolmatta lasta. Aika näyttää, mutta koskaan ei kannata sanoa ei etukäteen :)
Eräs taaperon ja 10-vuotiaan lapsen äiti neuvoi nauraen, että parempi pitää ikäero pienenä niin ei ehdi tottua liian helppoon elämään :D Kuulemma jo melko itsenäisen alakoululaisen jälkeen oli aika shokki alkaa vaipparumba uudestaan.
Meillä nyt 1v esikoinen, joka on ollut (toistaiseksi) aivan äärettömän helppo ja iloinen tapaus. Ollaankin miehen kanssa naureskeltu, että ei uskalleta toista lasta hankkia. Jos osuisi esim. vaikea koliikkitapaus oltaisiin varmaan ihan hukassa. Kaikki respectit koliikkilasten vanhemmille, en voi kuvitellakaan sitä työn määrää!
Vakavasti puhuenkaan en vielä yhtään tiedä jääkö esikoinen ainoaksi lapseksi. Onneksi itsellä ikää riittää vaikka kymmenen lasta synnyttää, joten sinänsä ei ole kiire miettiä asiaa. Toisaalta minulla ja miehellä on sisarukset pienellä ikäerolla (alle 2 vuotta) ja suunnilleen samaa ikäeroa olen aina omille mahdollisille lapsilleni kaavaillut. Ja tavallaan pelottaa jääkö ainoa lapsi vaille jostain, kun itse olen kokenut sisaruselon ilot ja kurjuudet. Vaikea asia, mutta kyllähän niistä lapsista tervepäisiä saa oli sitten ainoa lapsi tai kymmenen sisaruksen katraasta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen ainoan lapsenjoka on palvottu vaurinkokuningas, nenäkäs, huomionhakuinenja vars jo 9- vuotiaana. Ainoan lapsen kasvatus on haasteellisempaa javanhemmilla ei ole sitä kokemusta kuin tästä yhdestä. Varsinainen dilemma.
Tänä maailman aikana ei kenenkään kannattaisi tehdä tänne lisää lapsia kärsimään. Ja ei varmaankaan ole pahasta olla ainoa lapsi, jos lapselle tarjotaan riittävästi sosiaalisia kontakteja. Vaikeudet voivat syntyä siinä vaiheessa jos jompikumpi tai molemmat vanhemmat sairastuvat pahasti tai kuolevat. Silloin sisarukset olisivat tärkeitä myös aikuiselle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ainoa lapsi. Suosittelen ehdottomasti että perheessä on useampi kuin yksi lapsi. Mielestäni lasten ikäerollakaan ei ole niin väliä, joten voit hyvin mennä opiskelemaan ja tarkastella tilannetta myöhemmin.
Tai riippuu tietysti sinun iästäsi.
Lapsena tunsin oloni yksinäiseksi lomilla ja juhlapyhien aikaan, itse asiassa sitä samaa tunnen vieläkin vaikka minulla on oma perhe ja ystäviä. Ystävät eivät kuitenkaan vieraile esim jouluna, eivätkä tosiaan jaa vastuuta iäkkäiden vanhempieni hoitamisessa.
Meillä lapsilla 4 v 6 kk ikäeroa. Suosittelen! On helppoa kun esikoinen on niin omatoiminen. Ei mitään mustasukkaisuuttakaan. Yhdellä tutulla taasen ikäero n. 7 vuotta ja sekin on kuulemma kivaa, kun on kotona esikoisen ekana kouluvuonna. Lyhyt ikäero vaikuttaa sen sijaan oman tuttavapiirin perusteella rankimmalta.
Ei ole kamalaa, jos kasvatatte lapsenne ajattelemaan muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kamalaa, jos kasvatatte lapsenne ajattelemaan muitakin.
Miksihän nämä asenteet ainoita lapsia kohtaa elävät näin tiukassa. Eivät normaalien vanhempien ainoat lapset tuijottele vain omaan napaan sen enempää kuin isommistakaan perheistä tulevat lapset!
Olisi kamalaa, jos ei olisi sisaruksia, mutta mun on aika huono sanoa puolueetonta kantaa, kun niitä sisaruksia on. Kyllä oli aivan parasta, kun oli leikkikaveri ja vähän vanhempana oli joku jolle pystyi jakaa sellaista mitä vanhemmille ei. Kotona oli myös aina melkein aina seuraa. Sisarukset ovat tärkeitä myös opettamaan jakamista, joustamista ja sitä ettei kaikkea voi saada.
Itsestä tuntuisi, että lapsi jäisi paljosta paitsi, jos hänellä ei olisi sisaruksia. En kuitenkaan tiedä onko elämä ilman sisaruksia kamalaa. En taida ketään tunteakaan, jolla ei olisi sisaruksia.
Helppohan se tähän on sanoa että minusta olisi kamalaa jos ei olisi veljeä mutta jos häntä ei olisi koskaan ollutkaan niin vastaisin että eipä tässä nyt mitään kamalaa ole olla ainoa lapsi. Kamalampaa on se että sukulaiset ja tuttavat kauhistelevat ja työntävät nokkansa asiaan joka heille ei oikeasti kuulu, eli sinun ja miehesi lapsilukuun. Teidän asiahan se on ja vain teidän.
On mulla ollut ihan hyvä elämä ainoana lapsena. Tosin jakamisen ilon opin vasta tarhassa ja koulussa.