Koko elämä vituttaa

Minua vituttaa tällä hetkellä lähes kaikki elämässäni. Olen osa-aikatöissä pienessä yrityksessä, jossa en tunne ketään. Pyörittelen päivät pitkät papereita yksin syrjäisessä kopissa. Olen ainoa näissä tehtävissä, eikä minulla ole minkäänlaisia ihmiskontakteja työssäni. Itse työ on tappavan tylsää, suurin osa päivästä menee nettiä selaillessa, sillä en vaan jaksa tehdä koko ajan samaa puuduttavaa hommaa. Pelkään jääväni kiinni tästä ja saavani potkut. Opiskelen avoimessa yliopistossa, jotta voisin saada muita töitä, sekä etsin aktiivisesti, mutta mitään ei ole löytynyt.

Asun pienellä paikkakunnalla, jossa miehelläni on työ. Minun perheeni ja ystäväni ovat parin sadan kilsan päässä. Täällä ei ole juurikaan harrastusmahdollisuuksia. Miehelläkin on vain määräaikainen työ, jonka jatkumisesta ei ole varmuutta. Stressaan siis jatkuvasti raha-asioita ja tylsistyn myös vapaa-ajallani. Mieskään ei ole löytänyt vakituista paikkaa etsimisestä huolimatta.

Parisuhde on yksi hyvistä asioista elämässäni. Sitä varjostaa kuitenkin se, että emme ole parin vuoden yrityksestä huolimatta saaneet lapsia. Jonotamme parhaillaan julkiselle tutkimuksiin, mutta siinä voi mennä vielä useampi kuukausi. Olemme yli kolmekymppisiä, joten lasten hankkimista ei voi enää lykätä odottamaan parempaa työllisyystilannetta. Pelottaa, että jäämme kokonaan lapsettomiksi, sillä oma perhe on aina ollut suurin haaveeni. Asiaa ei helpota se, että aivan kaikki kaverit ja sukulaiset saavat lapsia ja että lapsisuunnitelmista kysellään jatkuasti.

Yllä olevien lisäksi on terveyshuolia ja epäsopiva asunto. Asuntoakin olemme etsineet jo pari vuotta, mutta sopivaa ei ole löytynyt. Nyt on alkanut tuskastuttaa, kun mikään elämässä ei tunnu etenevän. En keksi, että mitä voisimme vielä tehdä tilanteen parantamiseksi.