Lue keskustelun säännöt.
Seinänaapuri itkenyt monta päivää putkeen :( - voinko tehdä jotain?
08.03.2016 |
Eli seinänaapureista kuuluu melkeen kaikki toisten kämppiin. Vanhassa talossa asun. Tiedän, että seinänaapurissa asuu noin 20-vuotias naisenalku yksiössä. Tänään mulla oli vapaa päivä ja oon ollut koko päivän kotona. Lähes koko ajan on kuulunut lohdutonta itkua :( Samoin ainakin eilen illalla, kun olin kotona ja samoin aamupäivällä. Voinko tehdä jotain, vai olisiko se liian outoa? Säälittää kovasti :( Tosi murheellista itkua, on varmaan tapahtunut jotain isompaa.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää nämä tunge fazerin sinistä postiluukusta ohjeet. Mistä te tiedätte onko henkilö laktoosi-intolerantikko, Suomessa 17% on laktoosi-intolerantikkoja joten mässynne voi jäädä syömättä.
Mieluummin vaikka soittaa ovikelloa suoraan ja kysyy vaikka sitä sokeria tai jauhoa lainaan, ja sitten jos henkilö on jotenkin punasilmäinen ja alakuloinen, niin kysyy onko kaikki hyvin.
No jep, mullakin on laktoosi-intoleranssi ja vähäx vituttais jos naapuri laittais fazerin sinistä postiluukusta. Niinku thanks for nothing.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itkenyt "monta paivää putkeen". Todellisuudessa kaksi päivää. Missä sitä ihminen saa itkeä rauhassa ellei omassa kodissaan? Ja mitä tekemistä suklaalla on tämän asian kanssa.
Sanotaan näin, että silloin kun minä märisen niin märisen tarkoituksella yksin kotona ja eristäydyn. Kun haluan jutella, menen nettiin ja juttelen. Enkä tarkoita nyt vauvapalstaa, vaan esimerkiksi deittisivustoja. Siellä juttelu piristää minua. Kun huutoitkin lemmikin takia (R.I.P<3) tiesin että se kuuluu kauas, mutta en siltikään halunnut muuta kuin olla rauhassa.
Eli silloin kun itselläni on vakava ja suuri suru, en kaipaa keneltäkään mitään lohdutusyrityksiä, pelkästään oman rauhan ja mahdollisuuden itkeä itseni kuiviin. Pienemmissä suruissa kaipaan huomiota. Esimerkiksi... No en keksi esimerkkiä. Joku pienempi suru kuitenkin.
Itse en pysty itkemään kuin max kaksi tuntia putkeen. Sitten minua alkaa jo oksettamaan tms. Minä luulen, ettei ole mahdollista itkeä naapuriin kuuluvaa itkua enemmän kuin 2-3 tuntia vuorokaudessa. Itkeminen on jo fyysisesti ihan raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä helvetin pakkomielle täällä on suklaaseen?
Ap. tule kertomaan miten tilanne on nyt eskaloitunut, vieläkö naapuri on hengissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap. tule kertomaan miten tilanne on nyt eskaloitunut, vieläkö naapuri on hengissä?
Ei itkemiseen kuole. Se on ihan normaali reaktio jos on surullinen. Kyllä ihminen saa itkeä ihan samalla tavoin kuin nauraakin.
Ei jumalauta meitä Suomalaisia oikeasti!! Kukaan muu kuin Suomalainen ei saisi väännettyä vittuiluksi tai tungetteluksi sitä, että on huolissaan itkevästä naapuristaan! Ja sitten ihmetellään kun vanhukset kuolevat yksin, perheväkivalta rehottaa ja nuoret syrjäytyvät... KUN KUKAAN EI TEE MITÄÄN!
Luullaan sen olevan jotenkin "hienotunteista" jättää toinen ihminen yksin kärsimään ja odotetaan että "joku muu" tekisi jotain.
Sen sijaan että kuvitellaan tämän itkevän naapurin luulevan muiden kyttäävän häntä tai viestittävän tämän olevan häiriöksi, tai "tunkeudutaan hänen henkilökohtaiseen tilaansa", voitaisiin ajatella, että naapuri varmasti osaa arvostaa sitä että joku osoittaa välittävänsä!
Miten helvetissä suklaalevy ja rohkaiseva/tsemppaava viesti voitaisiin edes tulkita kyttäämiseksi tai viestiksi häirinnästä?? Ai niin, Suomalaiset voivat, kun täytyy kääntää kaikki negatiiviseksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohon hienotunteisuuden varjolla selänkääntämisen metaliteettiin voi vaikuttaa myös se että ihmisiltä odotetaan tiettyä yli-inhimillistä vahvuutta ja itsenäisyyttä, jonka vuoksi apua ei saa pyytää missään tilanteissa, mistä seuraa se että jos joku tarjoaa apuaan pyytämättä, se koetaan nöyryyttävänä ja häpeällisenä. Sen tiimoilta sitten jotkut saattavat suuttua ja ärhennellä jos heille joku osoittaakin empatiaa.
Ei olla totuttu koskaan saamaan kenties sellaista ja sitten aivan käsittämättömän naurettavan sekopäisellä tavalla suhtaudutaan johonkin hyvää tarkoittavaan eleeseen, niin kuin se olisi pahin mahdollinen hyökkäys omaa itseä kohtaan.
Ihmiset ovat eri tavoin luusereita ja säälittäviä omine ongelmine ja luurankoineen.
Jossain perheessä voi olla vaikka mitä sairasta käytöstä ja häpeällistä väkivaltaa sun muuta, sellaisen perheen päämiehet sitten iskostavat lapsiinsa, että ei kuulu muille mikään mitä meillä tapahtuu ja ei saa puuttua mihinkään, salaillaan vaan mahdollisimman taitavasti asiat, niin hyvä on.
Kaipa sitten tuollaiset salailuperheissä varttuneet lapsirassukat aikuisenakin ovat niin kieroon kasvaneita että aidosti uskovat että puuttumattomuus on hyve ja hienoa.
Laita ensin sellainen lähestymis ja pehmittely kirje jossa kysyt voiko hänelle lähettää suklaata ja onko se pahasta, sillä olet av-palstalta kuullut että voisi olla riskaabelia lähteä sillä tavoin hurjastelemaan, mutta jollain tasolla uskot että se voisi olla myös kivakin ele.
Laita kirjeeseen joku ohje miten naapuri voi ilmaista "kyllä saa laittaa" tai "en kestä sitä". Esimerkiksi patterin potkiminen kahdeksan kertaa kello 18:00 on "ei" ja kantapäillä tumpsuttaminen "kyllä kiitos"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän ajatuksesta, että laittaisit jotain huomaavaista postiluukusta, mutta toisaalta ehkä kannattaa antaa tytön vain itkeä itkunsa. Saattaa nolostua viestistä, kun saa tietää että naapurit kuulevat itkunsa. Toki saattaa saada voimaa tuntemattoman ihmiset empaattisesta eleestä. Riippuu ehkä vähän surusta.
Vierailija kirjoitti:
Ei jumalauta meitä Suomalaisia oikeasti!! Kukaan muu kuin Suomalainen ei saisi väännettyä vittuiluksi tai tungetteluksi sitä, että on huolissaan itkevästä naapuristaan! Ja sitten ihmetellään kun vanhukset kuolevat yksin, perheväkivalta rehottaa ja nuoret syrjäytyvät... KUN KUKAAN EI TEE MITÄÄN!
Luullaan sen olevan jotenkin "hienotunteista" jättää toinen ihminen yksin kärsimään ja odotetaan että "joku muu" tekisi jotain.
Sen sijaan että kuvitellaan tämän itkevän naapurin luulevan muiden kyttäävän häntä tai viestittävän tämän olevan häiriöksi, tai "tunkeudutaan hänen henkilökohtaiseen tilaansa", voitaisiin ajatella, että naapuri varmasti osaa arvostaa sitä että joku osoittaa välittävänsä!
Miten helvetissä suklaalevy ja rohkaiseva/tsemppaava viesti voitaisiin edes tulkita kyttäämiseksi tai viestiksi häirinnästä?? Ai niin, Suomalaiset voivat, kun täytyy kääntää kaikki negatiiviseksi!
Olen myös ihmetellyt miksi kommentoijat rohkaisevat toisia välinpitämättömyyteen vain sen varjolla ettei kenellekään saattaisi missään tilanteessa tulla paha mieli.
Omat vanhempani ovat sitä sukupolvea (tai mitä lie ovatkaan) jotka mielellään kauhistelevat muiden asioita eivätkä puutu niihin. Oli kyseessä sitten vuotava katuviemäri tai murjottava sukulainen. Ensimmäinen reaktio on aina: en minä siihen puutu, kun kyllä se on toisen tehtävä hoitaa se kuntoon.
En tiedä miksi minuun ei vanhempieni oppi ole mennyt perille, vaan saatan kysyä ohikulkijalta että onko kaikki hyvin jos minusta näyttää siltä että kysymys olisi paikallaan. En ehkä pysty kenenkään elämää muuttamaan tai keksimään maailmaa mullistavia keksintöjä, mutta minulle riittää se että saan neuvoa ujolle eksyneelle reitin rautatieasemalle tai juoksen kiinni ihmisen jonka lompakko on pudonnut.
Maailma ei muutu myöskään taivastelemalla ja piruja maalailemalla seinille, mutta suklaalevy ystävällisen tervehdyksen kanssa saattaa pelastaa tuon itkevän naapurin päivän. Jos maitoallergikolle ei suklaalevy kelpaa, tuskin se siitä suurta hernettä vetää nenäänsä. Olisin tuossa tilanteessa hyvinkin otettu huomiosta vaikka en suklaata syökään. Vaikka tärkeintä on ajatus, eivät ihmiset osaa lukea ajatuksia vaan ne olisivat hyvä tuoda esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuohon hienotunteisuuden varjolla selänkääntämisen metaliteettiin voi vaikuttaa myös se että ihmisiltä odotetaan tiettyä yli-inhimillistä vahvuutta ja itsenäisyyttä, jonka vuoksi apua ei saa pyytää missään tilanteissa, mistä seuraa se että jos joku tarjoaa apuaan pyytämättä, se koetaan nöyryyttävänä ja häpeällisenä. Sen tiimoilta sitten jotkut saattavat suuttua ja ärhennellä jos heille joku osoittaakin empatiaa.
Ei olla totuttu koskaan saamaan kenties sellaista ja sitten aivan käsittämättömän naurettavan sekopäisellä tavalla suhtaudutaan johonkin hyvää tarkoittavaan eleeseen, niin kuin se olisi pahin mahdollinen hyökkäys omaa itseä kohtaan.
Ihmiset ovat eri tavoin luusereita ja säälittäviä omine ongelmine ja luurankoineen.
Jossain perheessä voi olla vaikka mitä sairasta käytöstä ja häpeällistä väkivaltaa sun muuta, sellaisen perheen päämiehet sitten iskostavat lapsiinsa, että ei kuulu muille mikään mitä meillä tapahtuu ja ei saa puuttua mihinkään, salaillaan vaan mahdollisimman taitavasti asiat, niin hyvä on.
Kaipa sitten tuollaiset salailuperheissä varttuneet lapsirassukat aikuisenakin ovat niin kieroon kasvaneita että aidosti uskovat että puuttumattomuus on hyve ja hienoa.
Niin tai voisiko olla ihan vain kysymys hienotunteisuudesta ja toisen yksityisyyden kunnioittamisesta? Joillekin nuo asiat ovat tärkeitä sekä avun tarjoajan että avun vastaanottajan roolissa, huolimatta siitä millaisessa perheessä ovat kasvaneet.
Ihmisiä on niin erilaisia ettei voi tietää mikä olisi parasta . Omakohtaisesti jos itkisin, ja joku naapuri toisi millään tavalla esiin kuulleensa sen, ahdistuisin ja alkaisin välttämään itkemistä mikä ei olisi terveellistä. Olen sen verran estoinen että haluan pitää tunteet ominani .
Leivo pullaa tai tee ruokaa ja käyt sitten sanomassa naapurille että haluaisiko tulla syömään kun "vahingossa" tuli tehtyä liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä saattaisin laittaa luukusta Fazerin sinisen jonka päälle kirjoittaisin esim. "sateen jälkeen paistaa aurinko"
Ei näin. Älyttömän tökerö, sori nyt vaan. Moni voisi ottaa sen vittuiluna ja häpeäisi silmät päästään epäillessään, että itku on kuulunut läpi ja joku vielä vittuilee siitä.
Minun naapurini jonka huonosti tunsin sanoi kerran suoraan: onko jokin hätänä kun usein kuulen itkua sinulta?
Se kosketti. Halasin häntä enkä saanut heti mitään sanotuksi. Sitten sanoin vain, että on ollut murheita, vaikka niiden takana olisi ollut kokonainen romaani ja olinhan mä masentunut. Hän kutsui seuraavalla kerralla kahville ja se kyllä piristi. Mutta jonkin verran jouduin pitämään etäisyyttä häneen, sillä hän kaipasi selvästikin minua piristämään omaa hiljaista sosiaalista elämäänsä, johon minulla ei ollut voimia, mutta uskalsin pitää rajani, koska aloitehan oli tullut puhtaasti hänen puoleltaan, enkä ollut lupautunut seuraneidiksi.
Meillä olisi voinut olla oikeinkin mukavaa välillä jutellen vaikka ikäeroa oli varmaan 30-40-vuotta (vanhempi nainen siis kyseessä), sillä meillä oli samoja kiinnostuksenkohteita, kuten taide yms, mutta naapurini piti niin pitkiä monologeja, että ei sitten kumminkaan :)
Eksyin ihan aiheesta muistellessani tätäkin kohtaamista, mutta siis aina voi kysyä, jos kysemys tulee sydämestä, minua se ainakin lohdutti, vaikkakin ensireaktio sekunnin sadasojan ajan oli että nyt hävettää, olenpa nolo! Mutta päätin, että en varmaan ollut, kun naapuri kerran uskalsi kohdata tilanteen. Jos se hänelle olisi ollut nolo, hän olisi varmaan ollut hiljaa.
soita ovikelloa j a tarjoa keskustelu ongelman selvittely apua ole valpas joku voi hautoa itsemurhaa voit estää sen
itsellä on laktoosiongelmaa ja silti voin suklaata syödä, mutta tavallinen maito aiheuttaa tuskaa... :D mutta jos itte olisin jotenkin emotionaalisesti rikki ja märyäisin, niin tuollainen pieni ele naapurilta voisi tuntuakin hyvältä. Varsinkin jos on pieni viestikin liitetty, missä on puh.nro tai asunnon numero.. Jos minulla ei olisi tätä läheistä ystävää lapsuudesta, niin tällaiset asiat olisivat mukavia, niistä tulisi olo, että joku välittää ja haluaa auttaa, vaikka olisikin ihan tuntematon. :)