Seinänaapuri itkenyt monta päivää putkeen :( - voinko tehdä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Se on masentunut. Jätä sille heippalappu.

Kyllä! Nyt ollaan suomalaisuuden juurilla! Laitat siihen lappuun, että lopettaa sen ulvomisen klo 22.00 jälkeen, jos olet empaattinen, niin kirjoitat sen nessuun.

Läheisen kuolemaa olen itkenyt nuorena oikein ulvoen päiväkausia. En tiennyt ennen sitä että pystyisin itkemään sillä tavalla. Kannattaa ehkä antaa sururauha kun ei tiedä mistä on kyse. Kaikessa ei voi auttaa.

Itkee koska joku tiputti suklaalevyn sen postilaatikosta ja sen koira kuoli kun se söi sen.

Anteeksi vaan jos olet mun naapuri. Yritän kyllä olla häiritsemättä naapureita mutta mua vaan sattuu niin paljon kun paras ystäväni, läheisin ihminen elämässäni, kuoli. Et oikein naapurina voi tehdä mitään muuta kuin olla ystävällinen niin ettet tule esim.huutamaan tuosta asiasta.

Se on varmaan minä. Olen ihan umpikujassa elämäni kanssa enkä enää tiedä, mitä tehdä. On ihan krapulainen olo kun on itkenyt niin paljon niin monta päivää. Itkisin varmaan lisää, jos joku ihana empaattinen ihminen tulisi kysymään mikä on hätänä. Mutta voisin nyyhkiessäni keittää kahvit kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä saattaisin laittaa luukusta Fazerin sinisen jonka päälle kirjoittaisin esim. "sateen jälkeen paistaa aurinko"

Ei kyllä kukaan, etkä sinäkään, pystyisi syömään Fazerin sinistä tai muutakaan suuren surun kohdatessa.  Yleensä kun shokkivaihe on päällä, oloa helpottaa itkeminen ja lepo.

Mä ajattelin ton niin, että suklaa viestillä kertoo lähinnä siitä, että joku välittää siitä surijan surusta. Fazerin sininen on taas juuri se perinteinen mistä useimmat tykkää, itse en itseasiassa siitä edes pidä. Ajattelin, että viesti kertoo miksi se suklaa on annettu, vähän kuin osanottona suruun. Yksinkertainen ja lyhyt klisee, koska juurikin mitä enemmän tekstiä niin sitä helpompi on toisen ymmärtää jotain väärin.

Mielestäni suklaa tai kukat on kiva muistaminen surijalle. Kukkia ei postiluukusta oikein saa ängettyä, siksi suklaa. Suklaa myös säilyy pitkään, ei sitä heti tarvitse syödä ja vaikka ei söisi ollenkaan niin tietää jonkun ajatelleen häntä kuitenkin.

Lappuun en laittaisi yhteystietoja tai mitään, jotta surija voisi luulla sen olevan joltain läheiseltään, tutultaan tai oikeastaan keltä vain. Pääasia olisi, että surija tietäisi jonkun välittävän. Pelkkä lappu pienellä tekstillä ei välttämättä olis yhtä konkreettinen huomioiminen..

Ihanaa, että löytyy välittäviä ihmisiä. Olen suklaalevyn ja viestin kannalla, riski itkevän naapurin loukkaamisesta ystävällisellä eleellä on kuitenkin aika pieni verrattuna siihen lohtuun, jonka se saattaa tuoda. Joskus pelkkä tieto siitä, että jollekin voi halutessaan puhua, helpottaa.

Sinuna kuitenkin seuraisin tilannetta. Jos hän kävelee murheellisen näköisenä vastaan, aloita jutustelu vaikka säästä. Saattaa tosiaan olla että lähiomainen kuollut tai poikaystävä jättänyt/pettänyt...

Luin alusta kommentteja, teki jo pahaa. Jos itse itkisin lohduttomasti useamman päivän ajana, vieläpä yksin, kaipaisin lohduttajaa ja ymmärtäjää, tukea. Ehkä itkun osasyy on se, että yksin joutuu painiskelemaan kovemmatkin elämän solmut. En kaipaisi Fazerin sinistä enkä muuta vittumaista postiluukusta. Huolehtiva ja avun tarjoava heippalappu kelpaisi minulle.

Vierailija kirjoitti:

On tämä Suomi sitten ihme maa nykyaikana.

Suklaalevyn postiluukusta pudottaminen muka huono idea ja vaikka mitä pahaa voi saada aikaan.

Jatketaanko tätä ketjua 30 sivua kehitellen mitä mielikuvituksellisempia tapahtumasarjoja joita tuo kammottava palmuöljystä muovailtu kakan värinen sokerimyrkky voisi saada aikaan.

Tähdätään ydituhoon.

Aloitetaan ihan pienestä.

Ehdotan että itkijä ei voi sietää palmuöljyä ja luonnonvarojen tuhlaamista.

Potee kammottavaa maailman tuskaa kerskakulutuksen takia.

On kenties läskifoobikko ssss:n kaltainen tapaus kaiken kivan lisäksi.

Kommentista päätellen, et ole koskaan kohdannut suurta surua tai vastoinkäymistä.  On samantekevää putoaako postiluukusta suklaalevy vai atomipommi, koska suuren surun kohdatessa maailma pysähtyy ja kaikki menettää merkityksensä ja jäljellä on vain lohduton itku ja kroppa on hajoamassa pirstaleeksi.

Kommenttisi on todella loukkaava ja ajattelematon, jotka ovat kokeneen elämässään suuren menetyksen esim. puolison tai lapsen kuoleman yllättäen auto-onnettomuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Lappuun en laittaisi yhteystietoja tai mitään, jotta surija voisi luulla sen olevan joltain läheiseltään, tutultaan tai oikeastaan keltä vain. Pääasia olisi, että surija tietäisi jonkun välittävän. Pelkkä lappu pienellä tekstillä ei välttämättä olis yhtä konkreettinen huomioiminen..

Minusta olisi ikävää saada postia, josta en pystyisi yhtään päättelemään keneltä se on. Minulla oli jossain vaiheessa muutama vähemmän mieluisa ihailija (mm. yksi vanhempi patu) ja kyllä olisi jäänyt syömättä, jos olisin suklaita saanut postiluukkuuni. Jotkut haluavat muutenkin varjella yksityisyyttään, niin että toivoo ettei se mikä tapahtuu kodin seinien sisällä kuulu muille.

Laittaisin jotain ruokaa (vaikka makaronilaatikkoa, keittoa tai voileipiä) ja veisin ne perille, joo soittaisin ovikelloa, ja sanoisin että jos tarttet apua niin voin yrittää auttaa. Jos ei ovea avattais niin jättäisin sinne oven ulkopuolelle lapun kanssa.

Näin toivoisin itselle tehtävän jos olisin ihan yksin ja onneton.

Jäin miettimään, milloin olen itkenyt sellaisella volyymilla, että on varmasti naapuriin kuulunut, kiitos pahviseinien...

Pari asiayhteyttä tulee mieleen: rakkaan läheisen yllättävä poismeno (tämä laukaisi lopulta vaikean masennuksen, jonka aikana en enää itkenyt sen enempää kuin nauranutkaan, mikään kun ei tuntunut enää miltään) sekä pahimpana elämäni merkittävimmän ihmissuhteen päättyminen. Jälkimmäisen aikoihin tuli ulvottua päiväkausia, itku saattoi alkaa ihan yhtäkkiä ja tuli tosiaan niin voimakkaissa puuskissa, että taatusti kuulivat naapuritkin. :/

Nykyään olen ihan tasapainoinen ihminen, uskokaa tai älkää - mutta tuolloin en kyllä olisi kaivannut minkäänlaista yhteydenottoa naapureilta, olisivat sitten olleet kuinka hyväntahtoisia tahansa. Lähinnä siinä olisi iskenyt yhtaikainen v*tutus siitä, ettei edes kotonaan saa rauhassa surra sekä häpeä siitä, että onnistuu häiritsemään muidenkin elämää...

Jumalauta, vain lohtumässääminen lohduttaa suominaista. Mums mums ja mässyn mässyn.

Minua tuossa tilanteessa kyllä hieman lohduttaisi jonkinlainen mukava viesti. En tiedä kaipaisinko suklaata, mutta en sitä minään vittuilunakaan ottaisi. Vähän voisi ahdistaa ja nolottaa tietää, että naapuri kuuntelee nyyhkimistäni. En osaa sanoa haluaisinko jutella naapurin kanssa, mutta toisaalta miksi ei, jos ymmärtäväinen ihminen siinä olisi tarjolla. Mutta ehkä mieluummin ottaisin salaperäisen, lohduttavan viestin, josta ei tiedä keneltä se on. Toisaalta omassa tapauksessa naapuri olisi kai sitten ainoa vaihtoehto.

Ihanko totta siinä surussa olisi niin pirtaleina, että jos joku jotenkin yritäis välittä, esim sillä suklaalla niin siitä suklaasta jaksais alkaa ahdistumaan. En mä teistä muista tiedä, mutta kun ystävän tapettiin pari vuotta sitten niin en olis jaksanut loukkaantua tai ahdistua suklaasta. Tuskin siinä surussani olisin osannut mistään välittää. Mahdollisesti olisin jopa syönyt sen suklaan jossain vaiheessa välittämättä alkuperästä.

Ei kuulosta hyvältä. Entäs jos hän tekee itsellensä jotain pahaa kun noin maassa on?  Kyllä jotain pitäisi ehkä tehdä, mutta mitä? Jospa ihan pokkana soittaisit kelloa ja pyytäisit saada lainata vaikka kupin sokeria? Tarkistaisit vähän tilanteen...

Minkä ikäinen olet muuten itse?

Vierailija kirjoitti:

Mä saattaisin laittaa luukusta Fazerin sinisen jonka päälle kirjoittaisin esim. "sateen jälkeen paistaa aurinko"

kylläpäs on dramaattista! ahdistavaa tuollainen tunkeilu. tulee vaikutelma että naapuri siellä korva pitkällä kuuntelee ja kyttää

Anteeksi. Lupaan lopettaa huomenna. Vielä tämän illan ja yön itken.

Laittasin jonkun pienen kukan oven eteen, vaikka narsissin. Mukaan joku lohduttava viesti mitä täälläkin on ehdoteltu.