Seinänaapuri itkenyt monta päivää putkeen :( - voinko tehdä jotain?

Kun kärsin uupuksesta tuli itkettyäkin. Rivitaloasuntoni takapihalle oli heitetty lappu, jossa luki jotain "kun kaikki on menetetty, jäljellä on vain toivo".

Ei tuntunut yhtään mukavalta. Naapureita en tuntenut hyvin ja tuo lappu oli lähinnä häiritsevä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä Suomi sitten ihme maa nykyaikana.

Suklaalevyn postiluukusta pudottaminen muka huono idea ja vaikka mitä pahaa voi saada aikaan.

Jatketaanko tätä ketjua 30 sivua kehitellen mitä mielikuvituksellisempia tapahtumasarjoja joita tuo kammottava palmuöljystä muovailtu kakan värinen sokerimyrkky voisi saada aikaan.

Tähdätään ydituhoon.

Aloitetaan ihan pienestä.

Ehdotan että itkijä ei voi sietää palmuöljyä ja luonnonvarojen tuhlaamista.

Potee kammottavaa maailman tuskaa kerskakulutuksen takia.

On kenties läskifoobikko ssss:n kaltainen tapaus kaiken kivan lisäksi.

Kommentista päätellen, et ole koskaan kohdannut suurta surua tai vastoinkäymistä.  On samantekevää putoaako postiluukusta suklaalevy vai atomipommi, koska suuren surun kohdatessa maailma pysähtyy ja kaikki menettää merkityksensä ja jäljellä on vain lohduton itku ja kroppa on hajoamassa pirstaleeksi.

Kommenttisi on todella loukkaava ja ajattelematon, jotka ovat kokeneen elämässään suuren menetyksen esim. puolison tai lapsen kuoleman yllättäen auto-onnettomuudessa.

Itse olet ajattelematon, koska sinähän et todellakaan tiedä mitä minä olen elämässäni kokenut.

Mietipäs vielä miten mitätöimään toisen ihmisen elämän kokemuksia typerän virhepäätelmäsi perusteella.

Katsos jos sinua suklaalevy ei piristäisi se ei tarkoita ettei se jollekin toiselle ihmiselle voisi olla isokin asia.

Meitä on moneen junaan. Et voi julistaa yhdeksi oikeaksi tavaksi surra sitä sinun omaa ja henkilökohtaista tapaasi.

Minusta suklaalevyn pudottaminen oli hyvä idea juuri siksi koska itseäni tuollaiset pienet huomion osoitukset auttoivat kun olin TODELLA pohjalla.

Se on ihmisestä kiinni itsestään minkä ottaa vittuiluna ja mitä ei.

Mä itken ehkä 4-5 iltaa viikosta... En nyt koko ajan hillittömästi parkuen mutta välillä niinkin. Rakkaudestahan tässäkin on kyse... Kyllä tää kai joskus loppuu. Olisihan se ehkä parasta ikinä, jos joku tai jokin voisi piristää. Vaikka se suklaa, tai ennen kaikkea ajatus sen takana.

Vierailija kirjoitti:

Ihanko totta siinä surussa olisi niin pirtaleina, että jos joku jotenkin yritäis välittä, esim sillä suklaalla niin siitä suklaasta jaksais alkaa ahdistumaan. En mä teistä muista tiedä, mutta kun ystävän tapettiin pari vuotta sitten niin en olis jaksanut loukkaantua tai ahdistua suklaasta. Tuskin siinä surussani olisin osannut mistään välittää. Mahdollisesti olisin jopa syönyt sen suklaan jossain vaiheessa välittämättä alkuperästä.

Sepä siinä onkin, että kun ei tiedä itkeekö toinen suurta surua, vai jotain aivan muuta. Eikä sitäkään tiedä, miten juuri kyseinen yksilö reagoi suklaaseen tai muuhun välittämiseen.

Voisihan sitä myös tiputtaa siitä luukusta jotain vähemmän lihottavaa. Vaikka nutridieet pussin johon kirjoittanu: ota itseäsi niskasta kiinni ja kaikki on kiinni omasta asenteestasi. Aivan varmasti kaikki on paskaa jos ajattelee negatiivisesti. Vain sinä olet vastuussa omasta elämästäsi. Masentuneenakin täytyy ottaa muut ihmiset huomioon. T: välittävä naapurisi joka käy akateemisissa töissä

Mua itketti aikoinaan yokaudet jatetyksi tuleminen, yksinaisyys/ahdistus/masennus ja lopulta lapsettomuus. Nyt on kaikki hyvin, en ryntaisi heti tekemaan mitaan vaan vasta jos itku jatkuu pidempaan.

Minä kävisin vain pyytämässä kahville pullat kädessä, sen kummempia asiasta utelematta. Tietenkin tämä olisi suomalaisten mielestä perin oudoksuttavaa mennä vieraan luo kahville, mutta omakohtaisesti olisin iloinen tuosta sillä itsekkin olen 20-vuotias ja yksinäinen minkä takia itken useina iltoina. Jos hän ei halua tulla, jätä vaikka ne pullat hänelle. Faktahan on, että syöminen nostaa mielihyvä hormoneja - olo paranee. Mielummin olisin vaikka vähän lihava, kuin jatkuvasti henkisesti täysin palasina

Kyllä ei saa puuttua kenenkään elämään millään tavalla, tai edes yrittää piristää, koska pahaa voi tapahtua.

Ihmetellään kumminkin miksi yksinäisyys ja syrjäytyminen ovat oikeastikin todella suuria ongelmia nykyään.

Ihmetellään myös miten joku voi päätyä tappamaan itsensä.

Ihmetellään sitten jälkeen päin ja päivitellään. Mutta ei vaan kohdata toista ihmistä.

Ei mennä kertomaan itkevälle naapurille että hei, itkusi ei häiritse minua, olen vain huolissani ja mielelläni kuuntelisin ja auttaisin. Ei mennä tekemään mitään sellaista, sillä ei ei ei.

Se toinen voi loukkaantua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ei saa puuttua kenenkään elämään millään tavalla, tai edes yrittää piristää, koska pahaa voi tapahtua.

Ihmetellään kumminkin miksi yksinäisyys ja syrjäytyminen ovat oikeastikin todella suuria ongelmia nykyään.

Ihmetellään myös miten joku voi päätyä tappamaan itsensä.

Ihmetellään sitten jälkeen päin ja päivitellään. Mutta ei vaan kohdata toista ihmistä.

Ei mennä kertomaan itkevälle naapurille että hei, itkusi ei häiritse minua, olen vain huolissani ja mielelläni kuuntelisin ja auttaisin. Ei mennä tekemään mitään sellaista, sillä ei ei ei.

Se toinen voi loukkaantua.

Mietin samaa. Perisuomalaisella logiikalla voi lähimmäiselle kääntää selän hienotunteisuuden nimissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ei saa puuttua kenenkään elämään millään tavalla, tai edes yrittää piristää, koska pahaa voi tapahtua.

Ihmetellään kumminkin miksi yksinäisyys ja syrjäytyminen ovat oikeastikin todella suuria ongelmia nykyään.

Ihmetellään myös miten joku voi päätyä tappamaan itsensä.

Ihmetellään sitten jälkeen päin ja päivitellään. Mutta ei vaan kohdata toista ihmistä.

Ei mennä kertomaan itkevälle naapurille että hei, itkusi ei häiritse minua, olen vain huolissani ja mielelläni kuuntelisin ja auttaisin. Ei mennä tekemään mitään sellaista, sillä ei ei ei.

Se toinen voi loukkaantua.

Mietin samaa. Perisuomalaisella logiikalla voi lähimmäiselle kääntää selän hienotunteisuuden nimissä.

Kyllä! Kerroin ainoalle kaverilleni itsemurha-ajatuksista viikko sitten. Kyllä se puhelimessa kuunteli, mutta tajusinpa juuri, että ei ole sen jälkeen kuulumisia kysellyt. En tiedä miksi enää edes välitän tuollaisesta, kun haluaisin vain pois. Tuli niin paha olla entisestään, että aloin itse kirjottamaan kyseiselle kaverille viestiä kuulumisista...

Silloin kun itse koin elämässä suuren menetyksen, niin vaikka aika sen jälkeen on hämärän peitossa monelta osin, muistan kuitenkin kaikki ihmisten lohdutusyritykset. Jopa myötätuntoiset katseet ilman sanoja. Kohdalleni osui myös täysin tuntematon lohduttaja. Uskoakseni se kaikki auttoi jaksamaan. Kuitenkin olin huolissani häiriintyykö naapurit, kun heräilin yöllä omaan huutooni. Siinä mielessä voisi olla parasta salata, että olet naapuri ja kuullut kaiken seinän läpi. Suklaalevy on kuitenkin ihana idea tai joku muu myötätunnon ele. 

Minusta tosi ihanaa, kun on AP:n kaltaisia ihmisiä, jotka oikeasti välittää :)

Mulla oli kerran tuollanen tilanne, kun asuin vielä rivarissa. Mulla oli pääty asunto ja viereisessä asunnossa asui mun ikäinen (25v) nainen. Tervehdittiin ja vähän juteltiinkin, kun satuttiin samaan aikaan näkemään pihalla, mutta ei sen kummempaa tuttavuutta tehty.

Eräs ilta aloin kuulemaan itkemistä tuosta asunnosta ja tuntui, ettei loppua näy sille itkun määrälle. Itki jopa yöllä ja tosi kovasti. No, ei varmaan äänieristeetkään siinä vanhassa asunnossa kummoset olleet, kun se itku kuului todella selvästi. 

Aluksi en reagoinut mitään, sitten aloin ihmettelemään kun en viikkoihin nähnyt koko naista, vaikka todella usein törmättiin piha alueella toisiimme.

Monen päivän ajan sitä itkua kuului ja lopulta mä päätin että meen soittamaan ovikelloa sen ovelle. No mä menin ja se avas oven ja kysyin että onko sulla kaikki ok? Tyttö säikähti selvästi ja sanoi (itkien) että anteeksi kun mä tälleen häiritsen mun itkemisellä. Sanoin siihen nopsasti että ei haittaa mitään, että jos haluat juttuseuraa ja purkaa pahaa oloas niin oon tässä sitä varten. 

Sitten se parahti vielä kauheempaan itkuun ja mä laitoin käden sen olkapäälle ja sanoin että mennäänkö vaikka istumaan, kyllä kaikki järjestyy aina ja siinä me sitten istuttiin ja tyttö kertoi että hänen isänsä kuoli vasta että sen takia on surullinen.

Olin koko illan siinä ja juteltiin ja koitin parhaani mukaan lohduttaa. Seuraavana päivänä käytin sitä kaupassa kun tyttö rukka ei ollu käyny kaupassa pitkään aikaan, kun ei ollut surultaan kyennyt. 

Kyllähän se siitä suuremmasta surusta sitten pikkuhiljaa yli pääsi ja meistäkin tuli hyvät ystävät ja ollaan sitä edelleen, vielä 6v jälkeen tapahtuneesta :D

Vierailija kirjoitti:

Laittasin jonkun pienen kukan oven eteen, vaikka narsissin. Mukaan joku lohduttava viesti mitä täälläkin on ehdoteltu.

Narisissi on piilovittuilua, narsismista. Laita jotain muita kukkia, kera viestin. Mielellään allekirjoituksella. Siten kiva, miten suhtautumisessa kokonaisuudessaan näet, kaipaisin itsekin.

Näin kirjoitti:

Minä kävisin vain pyytämässä kahville pullat kädessä, sen kummempia asiasta utelematta. Tietenkin tämä olisi suomalaisten mielestä perin oudoksuttavaa mennä vieraan luo kahville, mutta omakohtaisesti olisin iloinen tuosta sillä itsekkin olen 20-vuotias ja yksinäinen minkä takia itken useina iltoina. Jos hän ei halua tulla, jätä vaikka ne pullat hänelle. Faktahan on, että syöminen nostaa mielihyvä hormoneja - olo paranee. Mielummin olisin vaikka vähän lihava, kuin jatkuvasti henkisesti täysin palasina

Sinunlaisen naapurin toivoisin, jos saisi toivoa! Hyvää jatkoa sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tosi ihanaa, kun on AP:n kaltaisia ihmisiä, jotka oikeasti välittää :)

Mulla oli kerran tuollanen tilanne, kun asuin vielä rivarissa. Mulla oli pääty asunto ja viereisessä asunnossa asui mun ikäinen (25v) nainen. Tervehdittiin ja vähän juteltiinkin, kun satuttiin samaan aikaan näkemään pihalla, mutta ei sen kummempaa tuttavuutta tehty.

Eräs ilta aloin kuulemaan itkemistä tuosta asunnosta ja tuntui, ettei loppua näy sille itkun määrälle. Itki jopa yöllä ja tosi kovasti. No, ei varmaan äänieristeetkään siinä vanhassa asunnossa kummoset olleet, kun se itku kuului todella selvästi. 

Aluksi en reagoinut mitään, sitten aloin ihmettelemään kun en viikkoihin nähnyt koko naista, vaikka todella usein törmättiin piha alueella toisiimme.

Monen päivän ajan sitä itkua kuului ja lopulta mä päätin että meen soittamaan ovikelloa sen ovelle. No mä menin ja se avas oven ja kysyin että onko sulla kaikki ok? Tyttö säikähti selvästi ja sanoi (itkien) että anteeksi kun mä tälleen häiritsen mun itkemisellä. Sanoin siihen nopsasti että ei haittaa mitään, että jos haluat juttuseuraa ja purkaa pahaa oloas niin oon tässä sitä varten. 

Sitten se parahti vielä kauheempaan itkuun ja mä laitoin käden sen olkapäälle ja sanoin että mennäänkö vaikka istumaan, kyllä kaikki järjestyy aina ja siinä me sitten istuttiin ja tyttö kertoi että hänen isänsä kuoli vasta että sen takia on surullinen.

Olin koko illan siinä ja juteltiin ja koitin parhaani mukaan lohduttaa. Seuraavana päivänä käytin sitä kaupassa kun tyttö rukka ei ollu käyny kaupassa pitkään aikaan, kun ei ollut surultaan kyennyt. 

Kyllähän se siitä suuremmasta surusta sitten pikkuhiljaa yli pääsi ja meistäkin tuli hyvät ystävät ja ollaan sitä edelleen, vielä 6v jälkeen tapahtuneesta :D

 

Oot ihana :)

Mulla on näitä ihania naapureita, jotka tarjoaa apuaan. Niitä on parikin. Henkilökohtaisesti mua enemmän ahdistaa asia, koska mulla on muutenkin ihmisiä kenelle puhua, mutta naapurit haluan pitää etäällä, jotta saan olla rauhassa. Voin heittää helposti small talkkia naapureiden kanssa tai vaikka kuunnella rapussa heidän muitakin juttujaan, mutta en halua naapureiden tietävän minusta liikaa. Mä harkitsin muuttoakin noiden naapureiden takia. Ymmärrän, että ne ajattelee vaan hyvää, mutta henkilökohtaisesti mua ahdistaa. Olisin mielelläni ottanut postilaatikosta jonkun muistamisen mieluummin, vaikka yhteystiedoillakin. Silloin voisin olla ottamatta yhteyttä, mutta kun toinen tulee ovelle tai rappukäytävässä alkaa tarjoamaan apuaan niin mä koen sen niin, että mut on ahdistettu nurkkaan.

Tietysti jos on kyseessä yksinäinen ihminen eikä ihminen, joka on valinnut surra rauhassa niin tilanne voi olla eri. Väitän, että on harmittomampaa sille naapurille, jos laittaa postilaatikosta jotain. Yhteystietojen kanssa tai ilman. Mun kohdalla olisin toivonut, että ilman, mutta joku toinen ajattelee toisin.

Mistä porukka nyt päättelee että kyseessä on kuolema?

Kun minä sain rukkaset ulvoin varmaa kakspäivää. Kyllä, rukkaset. Kyllä. Ulvoin.

Tosi moni täällä on huomauttanut, että itkijä ei ehkä halua tietää, että itku kuuluu naapuriin. Mutta jos talossa kerta on tosi huono äänieristys, niin kyllä hän sen varmaan tietää joka tapauksessa. Minusta silloin voisi olla jopa ihan huomaavaista laittaa joku viesti, että itkusi ei häiritse, jos tarvitset apua niin kerro, mutta muussa tapauksessa sure rauhassa.

Itse olen itkenyt useita päiviä ahdistuksen, yksinäisyyden ja parisuhteen loppumisen takia. Silloin en olisi varmaan avannut ovea, jos naapuri olisi soittanut ovikelloa, mutta suklaalevy olisi saattanut ilahduttaa. Samoin ilahduttivat tuttjen tekstiviestit, joihin en tosin jaksanut vastata, mutta muistan ne edelleen. Sen sijaan kun sain kerran julkisella paikalla hermoromahduksen eikä kukaan edes vilkaissut, se tuntui todella pahalta. Ehkä ihmiset yrittivät olla hienotunteisia tai kuvittelivat minun olevan jossain aineissa.

Summa summarum sanoisin että toisten osoittama huoli ja siitä mahdollisesti seuraava ahdistus on kuitenkin aina parempi kuin tunne siitä, ettei kukaan välitä.

Tai jos et halua nolostuttaa naapuria itkunsa kuuluvuudesta, niin voithan sanoa/kirjoittaa vaikka että "en ole varma, mutta ihan kuin olisin kuullut itkua asunnostasi".

Minua ärsyttää nämä tunge fazerin sinistä postiluukusta ohjeet. Mistä te tiedätte onko henkilö laktoosi-intolerantikko, Suomessa 17% on laktoosi-intolerantikkoja joten mässynne voi jäädä syömättä. 

Mieluummin vaikka soittaa ovikelloa suoraan ja kysyy vaikka sitä sokeria tai jauhoa lainaan, ja sitten jos henkilö on jotenkin punasilmäinen ja alakuloinen, niin kysyy onko kaikki hyvin.