"Yllätysraskaus" 46-vuotiaana!
Olen lapseton nainen, olin pitkään naimisissa ja erosin ex-miehestäni melko pitkän liiton jälkeen pari vuotta sitten. Ex-miehen kanssa kyllä kolmikymppisinä yritimme lasta, mutta koskaan ei kuitenkaan tärpännyt ja jätimme asian sikseen, emmekä koskaan lähteneet selvittämään syytä tai hakeutuneet hoitoihin.
Nyt olen muutaman kuukautta tapaillut uutta miestä ja suhteemme ei ole kovin vakava vaan enemmän sellainen rento tapailusuhde. Meillä on molemmilla pitkät liitot takana ja kumpikin tykätään ottaa "iisisti" suhteessa, eli emme ole varsinaisesti suunnitelleet tulevaisuutta, vaan nautimme vain toisistamme, käymme treffeillä, joskus yökyläillään ja tehdään pikkureissuja yhdessä.
Olemme miehen kanssa käyttäneet kondomia ja sellainen on sitten varmaan puhjennut, sillä lääkäri totesi minun olevan raskaana! Luulin oikeasti, että mulla alkaa menopaussi, kun kahdet kuukautiset ovat jääneet välistä ja olen hikoillut paljon normaalia enemmän...
Nyt jännittää kertoa miesystävälle. Mikäli mies suhtautuu asiaan edes jokseenkin positiivisesti ja on valmis ottamaan vastuun lapsesta, niin suhteemmekin muuttuu yhtäkkiä todella paljon ja täytyy miettiä varmaan yhteistä kotia ja arjen asioita. En tiedä, mitä hän mahtaa tuumata, tuskin kuitenkaan riemusta hyppii. Ollaan huomiseksi sovittu treffit, en viitsisi viittäkymppiä lähestyvälle ukolle ilmoittaa asiaa puhelimessa, sehän voi saada vaikka sydänkohtauksen!
Lapsi on itselle ihan tervetullut, vaikka tuntuukin todella oudolta saada vauva tässä iässä. Oma jaksaminen ja etenkin sopeutuminen uuteen elämään hieman huolestuttaa. Ja mitähän ne töissäkin mahtaa juoruta? Voi luoja... Olen kyllä aika vanha äitiytymään, lähempänä "mummoikää" jo. Mutta eiköhä tästä selvitä, jahka ajatukseen tottuu!
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini sai lapsensa 39- ja 41-vuotiaana. Myönnettävä on että oon koko ikäni (olen nyt parikymppinen) toivonut että hän olisi saanut lapset jo aikaisemmin. Ikäisekseen hän on oikein hyvässä kunnossa mutta kyllä mua pelottaa että entä jos vanheneminen alkaakin pian kovasti kiihtyä. Olen myös kateellinen ystävilleni joilla todennäköisesti on monta vuotta enemmän yhteistä aikaa jäljellä vanhempiensa kanssa. Oma elämäntilanteeni on lisäksi tällä hetkellä vähän hankala ja koen että mun olis helpompi pyytää apua äidiltäni jos hän ei olisi jo aivan pian jäämässä eläkkeelle. Nyt koen syyllisyyttä siitä että pyydän apua eläkeikäiseltä äidiltäni vaikka tiedän että hän kyllä haluaa auttaa. Toisaalta mua suututtaa että hän itse on hankkinut lapset niin myöhään että nyt tossa iässä vieläkään ei oo itsenäiset lapset joilla ois opiskelut käyty jne. Kirjavia tunteita siis.
Anteeksi purkaus. Tää aihe vaan herättää vahvoja tunteita. Taustalla varmasti se että ollaan tosi läheisiä äitini kanssa ja mulla on jotenki aina ollu niin vahvana pelko siitä että en ehdi nauttia hänen seurastaan tarpeeksi kauan.
tälle kirjoittajalle kukaan ei tiedä milloin kuolee. Oma isäni oli yli 50 kun synnyin. lapsena se nolotti kun muiden isät oli paljon nuorempia. nykyään olen tosi onnellinen että isäni on yhä aktiivinen ja hyvässä kunnossa oleva 75 v. ja ollaan siis jo isoveljeni kanssa omillaan asuvia aikuisia.
tuttavissa on myös nainen joka sai ainoan lapsensa 45 v. ja on nykyään 85 v. 3 lapsen mummo, leski kylläkin. lapsen lapset ovat jo kaikki kouluikäisiä. tytär siis jo 40v.
sukulais nainen oli myös vanhempiensa ainut lapsi ja myöhemmällä iällä saatu. hän on 47 v itse, äitinsä kuoli muutama vuosi taaksepäin mutta isä on yhä 88 v. elossa ja hyvässä kunnossa.
tuttavissa on myös muutama joiden isät on kuolleet alle 50 v. kaikkien lasten ollessa vielä koululaisia.
kaikki kuolee joskus ja ei koskaan tiedä milloin. Ihmiset elää nykyään pidempään ja yhä useampia yli 40v. ensisynnyttäjiä tulee koko ajan lisää.
Onnea vaan ap:lle yllätyksestä :) toivottavasti raskaus sujuu hyvin ja lapsi on terve ja kaikki menee hienosti :) minusta on vain hienoa jos voi saada lapsen vielä tuolla iällä.
http://www.vauva.fi/keskustelu/3911902/ketju/51_v_ja_raskaana
Tuossa luettavaa ap:lle, huomasin että jollakin sivulla kyselit linkkiä tähän. Onnea tulevasta vauvasta!