"Yllätysraskaus" 46-vuotiaana!

Itse halusin lapsen mutta ei vaan kuulunut ja sain 44 v. Aivan mahtavaa. Olisin todella paljon menettänyt jos ei oisi lasta. Kiitos Taivaan Isä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea vain kovasti ap:lle! Lapsi on suuri lahja! Minä olen saanut ainokaiseni 44 vuotiaana luomuraskaudesta, mies tällöin 54 vuotias. Olimme vauvan syntyessä olleet yhdessä n. kaksi vuotta, emme siis vanha pari, kummallakin takana suhteita, mutta lapsi ensimmäinen molemmille. Minulla yritystä aiemminkin, mutta keskenmenoja ja taustalla sairautta, johon usein liittyy lapsettomuutta, joten kovin toiveikkaita lapsen saamisesta emme olleet, hoitoihin emme olisi lähteneet. Olen sitä mieltä, että jos luomusti tulee raskaaksi, niin silloin on riittävän "nuori" saamaan lapsen - usein henkisessä kypsyydessä voittaa sen minkä iässä häviää, jos noin voisi sanoa! Lapsi on meille maailman rakkain asia, suuri rikkaus ja lahja! Etukäteen sitä ei voi kuvitella! Raskaus kohdallani sujui superhyvin, olin töissä (hoitoalalla) äitiysloman alkamiseen saakka - tätä eivät ole tehneet nuoret kollegani, joista monet ovat jääneet varhain saikulle tai olleet useampia kertoja saikulla raskautensa aikana. Huom! Ilman muuta oikeus jäädä pois/olla saikulla, riskejä ei kannata ottaa ja ihana juttu, että yhteiskunnassamme mahdollisuus turvata syntymättömän lapsen elämä ja raskauden jatkuminen jäämällä saikulle, mutta kerroin vain omasta kokemuksestani siitä syystä, että ei iäkkäämmän raskaus välttämättä mene huonosti!

Jos mies on isyyteen sitoutuvaa sorttia, hoitaa hän hommansa olittepa yhdessä tai ette! Mikään ikä vanhemmilla tai parisuhteenkaan ikä tai parisuhteen status (avio/avo) ei takaa vanhemmuuden sujumista tai vanhemoien yhdessä pysymistä. Toisaalta lapsen haluaminen pitkään, kuten monesti ajatellaan, ei tee vanhempaa kestävämmäksi arjen rasitukselle, väsymys ja elämän täydellinen mullistuminen vaatii kaikilta opettelua ja joustoa. Toisaalta ikä tuo viisautta, kun tietää, että ei elämä yhtä onnea ja auvoa voi olla.

Tietyt riskit kasvaa iän myötä ja ne ovat tutkittavissa ja niiden mukaan sitten jokainen tekee elämässään päätökset!

Kiitos, kun jaoit oman kokemuksesi! Minullakin on tähän asti raskaus mennyt hyvin (koputtaa puuta!), jos hikoilua ei huomioida. Toivotaan, että loppuraskauskin etenee yhtä hyvin. Ensimmäinen ultra onkin sitten jo ensi viikolla, en ole ihan varma, mitä tuossa ihan ensimmäisessä ultrassa katsotaan. Mitataan ilmeisesti niskan turvotusta? Täytyy perehtyä paremmin näihin raskauden aikaisiin seurantoihin. Nyt joku puuttuu tähän, että miten voi olla jo nyt ultra. No, voi olla, kun viimeiset kuukautiseni tulivat joulukuun lopussa, mutta niinkuin alkuun totesin, niin en yhtään osannut odottaa, että olisin raskaana. Luulin kuukautisten puutteen johtuvan iästäni, enkä edes tehnyt raskaustestiä kotona. Eikä minulle sitä ehdotettukaan, kun varasin lääkäriaikaa.

Joku täällä ihmetteli sitä, miten tajusin ottaa puheeksi riskit saada erityislapsi. En tiedä olisiko se asia tullut puheeksi näin nopeasti, jos tässä ketjussa ei olisi riskeistä muistuteltu. Riskit on hyvä tiedostaa ja olen tyytyväinen, että keskustelimme jo asiasta. Pystymme olemaan varautuneita ja tiedämme toistemme kannat. Ap

Jos olet 46-vuotias ja luulit aina että et saa lapsia, niin mistä tiesit tästä palstasta? Juu juu, kiinni jäit. Sun teksti ei vaan ole uskottavaa. Ihme selittelyä koko ajan. En kyllä ymmärrä miksi tällaisista asioista pitää provota?????????

Tulee tarve selittää ja puolustella, kun osa ihmisistä haukkuu, hyökkää kimppuun tai huutaa provoa, kun kerron elämästäni. Mun 15-vuotias kummityttönikin kuulemman käy jatkuvasti tällä palstalla, eikä hän taatusti ole tänne eksynyt vauvajuttujen takia. Jutut maurattavat häntä! Tämähän on yksi suosituimmista keskustelupalstoista. Ihan tosi ihmeellistä tällainen epäluulo ja näinkin arkisesta asiasta puhutaan. Ja itse ärsyynnyn näistä provon huutelijoista. Tietysti jakaa aina mielipiteitä ja aiheuttaa voimakkaita reaktioita, kun joko todella nuori tai ns. mummoäiti saa lapsen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi tottakin niin tuntuisi hassulta, että edelleen kortsu käytössä, vaikka uskoo, ettei voi saada lapsia. Tai no tautien takia tietty, mutta eiköhän tuossakin iässä jos kummallakaan ei tauteja ole voi toisen sanaan luottaa.

En ole koskaan ajatellut, etten varsinaisesti voi saada lapsia. En vain tullut raskaaksi, kun ex-mieheni kanssa lasta yritimme. Minullehan ei koskaan ole tehty tutkimusta, jossa olisi todettu, etten voi raskautua. Kyllä minä suosittelen kaikille ehkäisyä, jos lasta ei yritä, ainakin siihen asti, että se menopaussi alkaa. Ap

Olen ikäluokkaasi ja joskus 10 vuotta sitten harkitsimme raskautumista. Kävin lääkärissä mutta sitten päätimme, ettei meitä niin kiinnosta alkaa tutkimaan "missä vika", varsinkin kun itse olen mieluimmin oikeasti lapseton. Synnytys ja muu pelottaa. Joten olemme 10 vuotta harrastaneet seksiä ilman ehkäisyä. Menopaussia odotellessa. On niin helppoa kun ei tarvitse välittää ehkäisystä. Tuollainen vanhalla iällä raskautuminen on sen verran harvinaista, että en jaksa ottaa stressiä asiasta.

Käyttäisitkö kuitenkin uudessa parisuhteessa ehkäisyä? Minä en uskaltanut luottaa siihen, että juuri minussa on vika, kun se saattoi olla ex-miehessänikin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sai lapsensa 39- ja 41-vuotiaana. Myönnettävä on että oon koko ikäni (olen nyt parikymppinen) toivonut että hän olisi saanut lapset jo aikaisemmin. Ikäisekseen hän on oikein hyvässä kunnossa mutta kyllä mua pelottaa että entä jos vanheneminen alkaakin pian kovasti kiihtyä. Olen myös kateellinen ystävilleni joilla todennäköisesti on monta vuotta enemmän yhteistä aikaa jäljellä vanhempiensa kanssa. Oma elämäntilanteeni on lisäksi tällä hetkellä vähän hankala ja koen että mun olis helpompi pyytää apua äidiltäni jos hän ei olisi jo aivan pian jäämässä eläkkeelle. Nyt koen syyllisyyttä siitä että pyydän apua eläkeikäiseltä äidiltäni vaikka tiedän että hän kyllä haluaa auttaa. Toisaalta mua suututtaa että hän itse on hankkinut lapset niin myöhään että nyt tossa iässä vieläkään ei oo itsenäiset lapset joilla ois opiskelut käyty jne. Kirjavia tunteita siis.

Anteeksi purkaus. Tää aihe vaan herättää vahvoja tunteita. Taustalla varmasti se että ollaan tosi läheisiä äitini kanssa ja mulla on jotenki aina ollu niin vahvana pelko siitä että en ehdi nauttia hänen seurastaan tarpeeksi kauan.

Älä turhaan murehdi tuollaista asiaa. Itsekin olen vanhojen vanhempien lapsi ja nuorempana ajattelin monesti samoin kuin sinä nyt. Mutta vaikka vanhempani olivat vanhoja kun synnyin, sain pitää äitini 45vuotiaaksi ja isäni elää edelleen ja olen jo 55v. Moni kaveri jolla oli nuoret vanhemmat joutui luopumaan vanhemmistaan paljon nuorempina.  

Eräs sukulaiseni sai nuorimman lapsen juuri tuossa iässä. Lapsenlapsenlapsetkin hänellä ovat jo teini-ikäisiä ja edelleen tämä sukulainen mennä posottaa. Ikää on lähemmäs sata vuotta, mutta pää toimii ja jalat myös.

Huhhuhu mikä tarve on ihmisillä kertoa mikä on oikea tapa elää. Noi valitukset liian vanhoista äideistäkin ovat ihan turhanpäiväisiä. Täydellistä äitiä tai lapsuutta ei ole olemassakaan. Jokainen on niskoilleen saanut jonkun luurangon sieltä äidin kaapista.  Hienoa että ap uskaltaa elää ja olla rehellinen! Jokainen voi sairastua tai kuolla ihan koska tahansa ja lapset kärsiä ja jäädä orvoksi. Tai lapsenne voi kärsiä vanhempainillassa ihan vaan tyhmyydestänne- jota ette itse tajua.  Tai ihan mitä tahansa. Ei tässä elämässä ole mitään oikeaa tapaa, eikä takuita yhtään mistään. Ainoa mitä oikeasti kannattaa, on tarttua elämään ja antaa palaa. Köyhintä taitaa olla niillä jotka kuluttavat aikansa toisten paheksumiseen. Voiko turhempaa olla.

No, mikä oli miehen reagtio reijän kanssa rupatellessa?

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sai lapsensa 39- ja 41-vuotiaana. Myönnettävä on että oon koko ikäni (olen nyt parikymppinen) toivonut että hän olisi saanut lapset jo aikaisemmin. Ikäisekseen hän on oikein hyvässä kunnossa mutta kyllä mua pelottaa että entä jos vanheneminen alkaakin pian kovasti kiihtyä. Olen myös kateellinen ystävilleni joilla todennäköisesti on monta vuotta enemmän yhteistä aikaa jäljellä vanhempiensa kanssa. Oma elämäntilanteeni on lisäksi tällä hetkellä vähän hankala ja koen että mun olis helpompi pyytää apua äidiltäni jos hän ei olisi jo aivan pian jäämässä eläkkeelle. Nyt koen syyllisyyttä siitä että pyydän apua eläkeikäiseltä äidiltäni vaikka tiedän että hän kyllä haluaa auttaa. Toisaalta mua suututtaa että hän itse on hankkinut lapset niin myöhään että nyt tossa iässä vieläkään ei oo itsenäiset lapset joilla ois opiskelut käyty jne. Kirjavia tunteita siis.

Anteeksi purkaus. Tää aihe vaan herättää vahvoja tunteita. Taustalla varmasti se että ollaan tosi läheisiä äitini kanssa ja mulla on jotenki aina ollu niin vahvana pelko siitä että en ehdi nauttia hänen seurastaan tarpeeksi kauan.

Mutta sinä et olisi voinut syntyä muulloin kuin juuri silloin kun synnyit.

Vierailija kirjoitti:

No, mikä oli miehen reagtio reijän kanssa rupatellessa?

Voi luoja, että sinä jaksat vääntää vitsiä tästä. Tuo jiin lisääminen on ihan normaalia puhekielessä ja keskustelupalstalla on melko normalia käyttää puhekielistä tekstiä. Reagtio nyt on ihan pöhkö juttu. Piti kirjoittaa reagoinnista ja muutin lausetta toiseen suuntaan ja hui siellä se G nyt kummittelee.

Kääk, olenpas oudon tosikkomaisella tuulella. Miksi, oi, miksi takerrun näihin juttuihin, vaikka keskusteluun on tullut myös niin paljon ihania positiivisia kommentteja?! No, olen koko päivän ollut herkkänahkainen. Nyt täytyy mennä levolle ja nousta huomenna oikealla jalalla ylös sängystä. Ap

Ps. Haluaisin pyyhkiä tuon viestin alun pois ja olla takertumatta tähän kielioppiasiaan, mutta jätänpä sen tuohon ylös kuitenkin. Pikkuinen toive olisi, että keskustelua voisi jatkaa aiheesta. Ap

Onnea AP, toivottavasti raskaus sujuu hyvin : )  Itse ole syntynyt v.1960 neljäntenä lapsena, äitini oli tuolloin 43v ja isä 46v. Olin aina rakastettu lapsi ja iäkäs äitini oli paljon "lempeämpi" kuin kavereiden 3-kymppiset äidit. Hänen suurin murheensa oli, että "saisi minut rippikouluikäiseksi ennen kuin kuolee", eli häntä pelotti se, ettei hän eläisi niin pitkään, että olen aikuinen. Turhaan hän murehti, sain ensimmäisen lapseni 2-kymppisenä ja kaikkiaan 5 lasta kymmenen vuoden sisällä ja äitini auttoi meitä heidän hoidossaan, etenkin kun nuorimmaiseni, jonka synnytin ollessani 3-kymppinen oli, yllätys yllätys: down-poika (eli ei se ikä ole ainoa riski). Isäni kuoli 91-vuotiaana vuonna 2005 ja äitini 92-vuotiaana vuonna 2009, eli äiti ehti melkein nähdä minun 50-vuotis syntymäpäiväni ja minulla oli siihen mennessä jo 2 lapsenlastakin, kun äiti kuoli : )

Suurin suruni oli kuitenkin se, että koin ajan äidin kanssa jääneen liian lyhyeksi verrattuna 20 vuotta vanhempaan veljeeni ja 18 vuotta vanhempaan sisareeni : (   Mutta olisihan se voinut jäädä vieläkin lyhyemmäksi eli olen todella kiitolinen jokaisesta päivästä, jonka sain hänen kanssaan viettää.

Onnea vielä kerran, toivottavasti raskaus sujuu hyvin ja saat terveen lapsen, tosin oma downini, 25v, asuu tällä hetkellä omassa asunnossa kerrostalossa ja pärjäilee ihan mukavasti...

Olen satunnainen tällä palstalla vierailija, google minutkin tänne johdatti, en nyt muista minkä asian perässä. Tosi ihanaa ap kun olet raskaana vielä tuolla iällä, tämän lapsen on tarkoitus tulla elämääsi nyt, hän niin kovasti haluaa tulla, että tuli iästäsi ja ehkäisystä huolimatta. Toivon sinulle kaikkea hyvää, tervettä lasta ja onnellista aikaa lapsen kanssa. Hyvä kun lapsen isä aikoo myös kantaa vastuunsa asiasta. Varmasti kaikki tulee sujumaan hyvin, ehkä ajan kanssa voitte harkita yhteenmuuttoa. Olen itse 35-v. lapseton, parisuhteessa oleva. Emme vielä yritä lasta. Jossain vaiheessa sitten. Nämä vanhempana raskaaksi tulleiden tarinat ovat kivaa luettavaa. No toivottavasti oma raskauteni alkaisi kuitenkin ennen neljääkymppiä, iän tuomat riskit kun ovat hyvin tiedossa. Ja tosiaan, eipä voi tietää tärppääkö heti tai ollenkaan.

Onnea ja iloa elämääsi ja iloista odotusta! :)

<3 kirjoitti:

Olen satunnainen tällä palstalla vierailija, google minutkin tänne johdatti, en nyt muista minkä asian perässä. Tosi ihanaa ap kun olet raskaana vielä tuolla iällä, tämän lapsen on tarkoitus tulla elämääsi nyt, hän niin kovasti haluaa tulla, että tuli iästäsi ja ehkäisystä huolimatta. Toivon sinulle kaikkea hyvää, tervettä lasta ja onnellista aikaa lapsen kanssa. Hyvä kun lapsen isä aikoo myös kantaa vastuunsa asiasta. Varmasti kaikki tulee sujumaan hyvin, ehkä ajan kanssa voitte harkita yhteenmuuttoa. Olen itse 35-v. lapseton, parisuhteessa oleva. Emme vielä yritä lasta. Jossain vaiheessa sitten. Nämä vanhempana raskaaksi tulleiden tarinat ovat kivaa luettavaa. No toivottavasti oma raskauteni alkaisi kuitenkin ennen neljääkymppiä, iän tuomat riskit kun ovat hyvin tiedossa. Ja tosiaan, eipä voi tietää tärppääkö heti tai ollenkaan.

Onnea ja iloa elämääsi ja iloista odotusta! :)

Jos haluatte lapsen, mikä elämäntilanteessanne estää yrittämästä jo nyt? Tiedät varmaan, että mahdollisuudet raskauteen alkavat sinulla jo pienetä. Moni ei tule raskaaksi enää 40-vuotiaana.

Mitäh... voiko noin vanha tulla raskaaksi? Apua, ollaan anopin kanssa oltu ilman kumia.....

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa tosiaan hauskalta sepitelmältä. Jos ei ole, niin sääliksi käy lasta ja isää. Jaksaa ihmetyttää naisten itsekkyys.

oletpa tyhmä...  

Se voi olla myös vähän isompi pierukin. Ei kannata vielä varata mitään synnytyssairaalaa, koska se on noloa sinne mennä ponnistamaan jos ei tulekaan kuin 20 litraa suolikaasua.

Vierailija kirjoitti:

Mitäh... voiko noin vanha tulla raskaaksi? Apua, ollaan anopin kanssa oltu ilman kumia.....

Voi hyvinkin. Omassa tuttava piirissä on kaksi naista jotka ovat raskautuneet "kypsemmällä" iällä. Toinen oli jo 48v  ja toinen 47v. Molemmat raskauden meni hyvin ja terve lapsi syntyi. Joten kannattaa käyttää kumia, vaikka vehtaatkin varttuneemman naisen(anopin?) kanssa.

Onnea! :)

Yli 50-vuotiaanakin voi tulla raskaaksi. Jos kuukautiset jatkuvat epäsäännöllisen säännöllisenä niin raskaus on mahdollista. Tosin harva haluaa enää synnyttää...mutta varmaan hyvin onnistuu kaikki alle 50.

Itse olen saanut nuorimmaisen 41-vuotiaana. Kukaan ei pitä mua vanhana äitinä (tai ei kehtaa sitä kertoa)...nuorin lapsista on kaikkein "terävin" lapsistamme. Vaikkei sillä mitään merkitystä ole. Itse poika vähän ihmettelee ikääni, mutta sanoin hänelle että "on pieni ilmeemme"

Älä höpötä, ap.

"viiden äiti ja viiden mummu" kirjoitti:

Onnea AP, toivottavasti raskaus sujuu hyvin : )  Itse ole syntynyt v.1960 neljäntenä lapsena, äitini oli tuolloin 43v ja isä 46v. Olin aina rakastettu lapsi ja iäkäs äitini oli paljon "lempeämpi" kuin kavereiden 3-kymppiset äidit. Hänen suurin murheensa oli, että "saisi minut rippikouluikäiseksi ennen kuin kuolee", eli häntä pelotti se, ettei hän eläisi niin pitkään, että olen aikuinen. Turhaan hän murehti, sain ensimmäisen lapseni 2-kymppisenä ja kaikkiaan 5 lasta kymmenen vuoden sisällä ja äitini auttoi meitä heidän hoidossaan, etenkin kun nuorimmaiseni, jonka synnytin ollessani 3-kymppinen oli, yllätys yllätys: down-poika (eli ei se ikä ole ainoa riski). Isäni kuoli 91-vuotiaana vuonna 2005 ja äitini 92-vuotiaana vuonna 2009, eli äiti ehti melkein nähdä minun 50-vuotis syntymäpäiväni ja minulla oli siihen mennessä jo 2 lapsenlastakin, kun äiti kuoli : )

Suurin suruni oli kuitenkin se, että koin ajan äidin kanssa jääneen liian lyhyeksi verrattuna 20 vuotta vanhempaan veljeeni ja 18 vuotta vanhempaan sisareeni : (   Mutta olisihan se voinut jäädä vieläkin lyhyemmäksi eli olen todella kiitolinen jokaisesta päivästä, jonka sain hänen kanssaan viettää.

Onnea vielä kerran, toivottavasti raskaus sujuu hyvin ja saat terveen lapsen, tosin oma downini, 25v, asuu tällä hetkellä omassa asunnossa kerrostalossa ja pärjäilee ihan mukavasti...

Kaunis kirjoitus :) Ja todellakin kaikki on suhteellista. Minä sain jakaa äidin kanssa yhteistä aikaa vain kaksi kuukautta, mutta nyt osaan olla kiitollinen siitä, että olen itse saanut elää kaksi kertaa pidempään kuin hän.