Tutkimus: Nykyiset nuoret aikuiset köyhin sukupolvi kymmeniin vuosiin työttömyyden, hintojen nousun ja velkaantumisen takia
http://www.theguardian.com/world/2016/mar/07/revealed-30-year-economic-…
Uuden tutkimuksen mukaan nyt elävät 30-vuotiaat ovat köyhempiä kuin koskaan, vaikka siinä iässä pitäisi olla keskimääräisesti hyvät tulot. Sijoitus- ja asuntovarallisuus on kertynyt eläkeikäisille, joihin eivät vaikuta globalisaatio, työttömyys tai työmarkkinoiden epävakaus.
Työelämään pääsy lykkääntyy eikä omistusasuminen ole monellekaan mahdollinen vaihtoehto kouluttautumisesta huolimatta. Syntyvyys on alkanut jo heiketä koska yhä harvemmalla on tilaisuus perustaa perhettä.
Ajatuksia?
Kommentit (143)
Euroopan ja oikeastaan kaikkien länsimaiden ongelmat johtuvat ennenkaikkea jo pitkään vallalla olleesta uusliberalistisesta politiikasta, joka on saanut aikaan tuloerojen kasvun. Jopa OECD:n näkemyksen mukaan suret tuloerot ovat este talouskasvulle. Suomessa tuloerot olivat lähtökohtaisesti todella pienet, mutta ovat kasvaneet erittäin nopeasti. Olemme pudonneet kärkisijoilta keskikastiin ja pudostusvauhti vain jatkuu.
Keskeisiä uusliberalismin ihanteita ovat taloudellinen vapaus, markkinoiden itsesäätely, valtionyhtiöiden yksityistäminen, säännöstelyjen purkaminen, palveluiden kilpailuttaminen ja globalisaatio. Kuulostaa hienolta näin sanottuna, mutta on oikeasti jo tuhonnut valtioitakin, yksityisten ihmisten taloudesta ja tulevaisuudesta puhumattakaan. Nykyiset kolmekymppiset kärsivät uusliberalismin valtaannoususta eniten.
Varsinkin nuorempi polvi on äänestänyt meilläkin Kokoomusta, eli on äänestänyt itseään vastaan, pelkkien mielikuvien varassa. Ymmärtämättä lainkaan, että Kokoomuksen hallitukseenpääsystä, eli 80-luvun lopusta alkaen, tuloeromme ovat vain kasvaneet ja hyvinvointivaltio on muuttunut hyvinvointiyhteiskunnaksi (niissä on suuri ero) ja sekin jo rapautuu. Jopa kehuttu koulututuksemme rapautetaan. Muut maat pääsevät siinäkin edellemme, myös Aasian maat, eli Intia ja Kiina.
Suuret ikäluokat äänestivät toisin, siinä heidän salaisuutensa. Suomi on voinut taloudellisesti parhaiten aina punamultahallitusten aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä ei ole, koska työn hinta on liian korkea Suomessa. Aiemmin oli helppo löytää töitä, koska palkat ja siten myös työn tuottavuusvaade olivat alhaisia. Meidän työssäkäyvien pitäisi osoittaa solidaarisuutta työttömiä ja pätkätyöläisiä kohtaan ja suostua palkanalennuksiin. Näin saataisiin työllisyys nousuun, millä olisi myös paljon positiivisia oheisvaikutuksia, kun syrjäytyneisyys vähenisi. Meillä ei voi olla yhtä aikaa mahdollisimman korkeat palkat ja hyvä työllisyystilanne.
Ei ole työn hinta liian korkea kun vertaat esim. Ruotsiin tai Saksaan. Väitän että osinkovaatimukset ja tuotto-odotukset ovat liian kovia. Työllisyys ei nouse palkanalennuksilla vaan ostovoiman lisäämisellä. Nyt tarvitaan sitä että ihmisillä on oikeasti varaa kampaajaan, autokorjaamoon, kirvesmieheen, sähköasentajaan, hammaslääkäriin , ompelijaan, kotimaiseen ruokaan, hierojaan, harrastuksiin yms.
Kampaajat ja hierronnat ostetaan Virosta ja vaatteet etelänmatkalla. Kaupasta ostetaan samsungia ja haukutaan nokialaista. Mitä enemmän on rahaa, sen kauemmaksi se viedään.
Aika harva kehäkolmosen ulkopuolelta ostaa palveluita Virosta. Ei ole varaa edes siihen matkaan. Saatikka etelänlomaan. Nyt puhutaan kolmekymppisistä joilla ei ole töitä eikä varaa.
Tallinnan-risteilyn saa muutamalla eurolla, linja-autolla pääsee Rovaniemeltäkin Helsinkiin 3 €/menopaluu.
Opiskelua ja pätkätöitä ollut tähän ikään,35.En ole mikään ihan puupää,mutta tämä on tilanne että kokonaistuloni kuussa on max.800 e.Yritän kovasti päästä kiinni johonkin parempaan enkä tosiaan ole nirsokaan.Vuokralla ja lapsia ei voi kuvitellakaan tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä ei ole, koska työn hinta on liian korkea Suomessa. Aiemmin oli helppo löytää töitä, koska palkat ja siten myös työn tuottavuusvaade olivat alhaisia. Meidän työssäkäyvien pitäisi osoittaa solidaarisuutta työttömiä ja pätkätyöläisiä kohtaan ja suostua palkanalennuksiin. Näin saataisiin työllisyys nousuun, millä olisi myös paljon positiivisia oheisvaikutuksia, kun syrjäytyneisyys vähenisi. Meillä ei voi olla yhtä aikaa mahdollisimman korkeat palkat ja hyvä työllisyystilanne.
Ei ole työn hinta liian korkea kun vertaat esim. Ruotsiin tai Saksaan. Väitän että osinkovaatimukset ja tuotto-odotukset ovat liian kovia. Työllisyys ei nouse palkanalennuksilla vaan ostovoiman lisäämisellä. Nyt tarvitaan sitä että ihmisillä on oikeasti varaa kampaajaan, autokorjaamoon, kirvesmieheen, sähköasentajaan, hammaslääkäriin , ompelijaan, kotimaiseen ruokaan, hierojaan, harrastuksiin yms.
Kampaajat ja hierronnat ostetaan Virosta ja vaatteet etelänmatkalla. Kaupasta ostetaan samsungia ja haukutaan nokialaista. Mitä enemmän on rahaa, sen kauemmaksi se viedään.
Aika harva kehäkolmosen ulkopuolelta ostaa palveluita Virosta. Ei ole varaa edes siihen matkaan. Saatikka etelänlomaan. Nyt puhutaan kolmekymppisistä joilla ei ole töitä eikä varaa.
Tallinnan-risteilyn saa muutamalla eurolla, linja-autolla pääsee Rovaniemeltäkin Helsinkiin 3 €/menopaluu.
Ihanko totta, linkkaapa mulle laivamatka + siihen käyvät bussimatkat Rovikselta Länsisatamaan tohon hintaan. Lähden heti reissuun!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaisia ajatuksia, että lähden joko ulkomaille tai uudelleenkouluttautumaan lääkäriksi.
200 000€ vuodessa tienaava kirurgi saa käteen 60 000€ loput menee veroina valtiolle, joilla rahoitetaan vasemmistolais mussukoiden kotona makaaminen. Ihan perus työläisammatista jää enemmän käteen esim. jenkeissä kuin meillä edellä mainitulla kirurgilla.
Propagandatuubaa.
Suomessa ainoastaan tulovero on progressiivinen. 200 000 euroa tienaava maksaa tuloistaan veroja Suomessa 51,3% ilman vähennyksiä. https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskelmat/Palkansaajan-veroprosentit/
Tuloveron lisäksi maksamme koko ajan kasvavassa määrin välillisiä veroja, joihin verotuksen painopistettä on vahvasti siirretty ja siirretään edelleenkin. Välilliset verot ovat tasaveroja, joten ne saavatkin aikaan sen, että verotuksemme kääntyykin regressiiviseksi; pieni- ja keskituloiset maksavat suhteessa enemmän veroja tuloistaan kuin suurituloiset.
Valtion verokertymästä välilliset verot muodostavat jo suuremman osan kuin ansiotuloverot ja pääomatuloverot yhteensä.
Jenkkeihin en lähtisi vertaamaan, siellä saa veroilleen palkansaaja hyvin vähän vastinetta.
Mutta sikäli kyllä, että kun Suomessa yritysten tuloveroprosentti on 20% (tosiasiallinen mediaani on vain 8%), niin jenkeissä se onkin 30%....
Olen 1987 syntynyt nainen, lukion ja kaksi ammattikoulutasoista tutkintoa käynyt. Tällä hetkellä työskentelen osa-aikatyössä 6 h/pvä ja opiskelen sivussa ammattikorkeakoulussa. Ennen työaikani oli 6,5 h/pvä, siitä sitten viisaat päättäjät napsaisivat hieman säästösyistä pois. Reilua ottaa heiltä, joilla jo ennestäänkin on vajaa työaika.
Koko elämäni ajan olen tehnyt pelkkää silpputyötä palkalla, jolla ei aina tule edes toimeen. Ei ole mitään toivoa päästä matkustelemaan tai haaveillakaan mistään omistusasunnosta. Lapsiakaan tuskin tulee tehtyä.
Nykyisessä työssäni olen neljännellä peräkkäisellä määräaikaisella sopimuksella. Osan vuodesta olen työttämänä. Tilanne vituttaa ja toivon suuresti, että ammattikorkeakouluopinnot toisivat jossain vaiheessa mahdollisuuksia vaihtaa alaa kokonaan.
Käyttäjä1545 kirjoitti:
Aloitukseen vastaus, että tämähän se on se linja, mitä on ajettu. Oikeistolainen-kapitalistinen-politiikka, jossa vallassa olevat keski-iän loppuosuudella olevat kapitalistit pyrkivät hamuamaan kaiken omaisuuden itselleen ja pitävät nuoria uhkana omille rahoilleen.
Suomessa tätä on ollut rakentamassa etupäässä Kokoomus. Vanhukset haukkuvat Kokoomuksen johdolla nuoria laiskoiksi ja selittävät ongelmat sillä. Kivaa, kun 80-vuotiaat papat on koulutettu Kokoomuksen toimesta siihen, että tulevat kädestä pitäen opettamaan 30-vuotiasta, kuinka auto pestään.
Olisko aika tappaa kaikki 50 täyttäneet, niin saataisiin nuorten asemaa parannettua?
Kaikki suuret puolueet ovat olleet hämmentämässä tätä soppaa 90-luvulta lähtien, myös SDP. Ei kannata tehdä tästä puoluepolitiikkaa.
Minusta tähän on turha tuoda tälläistä kokoomus vs. punamulta -asettelua. Maa ei voi elää eristyksissä muusta maailmasta ja tuota 82:n mainitsemaa uusliberalistista politiikkaa on ajettu tasaisesti hallituspohjasta riippumatta.
Olen ollut vahvasti saamapuolella globaalissa uusliberalismissa mutta alan uskoa että alkaa olla aika vetää rajoja siihen kuinka pitkälle halutaan mennä. Muutoksia on hyvä alkaa tekemään ennen kuin selkä on seinää vasten.
Nykymalli ei ole kestävä jos halutaan ylläpitää kohtuullista sosiaaliturvaa. Normaalilla empatialla varustetun skandinaaviseen ajatteluun kasvaneen ihmisen on aika vaikea haluta yltiöliberaalista mallia muuten kuin korkealla abstraktiotasolla jossa ihmisiä ei nähdä yksilöinä vaan jonkinlaisena kasvottomana massana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä ei ole, koska työn hinta on liian korkea Suomessa. Aiemmin oli helppo löytää töitä, koska palkat ja siten myös työn tuottavuusvaade olivat alhaisia. Meidän työssäkäyvien pitäisi osoittaa solidaarisuutta työttömiä ja pätkätyöläisiä kohtaan ja suostua palkanalennuksiin. Näin saataisiin työllisyys nousuun, millä olisi myös paljon positiivisia oheisvaikutuksia, kun syrjäytyneisyys vähenisi. Meillä ei voi olla yhtä aikaa mahdollisimman korkeat palkat ja hyvä työllisyystilanne.
Ei ole työn hinta liian korkea kun vertaat esim. Ruotsiin tai Saksaan. Väitän että osinkovaatimukset ja tuotto-odotukset ovat liian kovia. Työllisyys ei nouse palkanalennuksilla vaan ostovoiman lisäämisellä. Nyt tarvitaan sitä että ihmisillä on oikeasti varaa kampaajaan, autokorjaamoon, kirvesmieheen, sähköasentajaan, hammaslääkäriin , ompelijaan, kotimaiseen ruokaan, hierojaan, harrastuksiin yms.
Kampaajat ja hierronnat ostetaan Virosta ja vaatteet etelänmatkalla. Kaupasta ostetaan samsungia ja haukutaan nokialaista. Mitä enemmän on rahaa, sen kauemmaksi se viedään.
Aika harva kehäkolmosen ulkopuolelta ostaa palveluita Virosta. Ei ole varaa edes siihen matkaan. Saatikka etelänlomaan. Nyt puhutaan kolmekymppisistä joilla ei ole töitä eikä varaa.
Tallinnan-risteilyn saa muutamalla eurolla, linja-autolla pääsee Rovaniemeltäkin Helsinkiin 3 €/menopaluu.
Ihanko totta, linkkaapa mulle laivamatka + siihen käyvät bussimatkat Rovikselta Länsisatamaan tohon hintaan. Lähden heti reissuun!
Esimerkiksi Viking Clubin tarjousmatka (jopa ilmainen joskus) ja Onnibus-linja-autolla matka Helsinkiin.
Pitää osata hyödyntää tarjoukset. Moni vaan kauhistelee miten kalliita matkat on ja maksaa 700 euroa/vk Kanariansaarten matkasta. Me kävimme New Yorkissa 10 vrk matkalla ja maksoi 630 €/hlö lennon, hotellin ja lentokenttäkuljetuksen kanssa. Finnairin suora lento ja siisti hotelli Keskuspuiston lähellä.
Ne hinnat(tarjoukset) eivät ole realistisia vaan maksat niitä korotettuina veroina voitot niistä tulee optioina ja saat niillä heikomman tulotason epävarmemman työympäristön myös itsellesi, jos olet töissä. Jos olet pienyrittäjä niin suuret tuottajat peittoavat sinut kilpailussa ja kartelli voi nostaa myöhemmin hintoja. Tarjoukset ovat silmänlumetta ja loppujen lopuksi yhteiskunnallistenverojen sekä kunnon työntekijän selkänahasta revittyjä, puhumattakaan halpamaiden ihmisten hyväksikäytöstä jotta jo rikkaat saisivat enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä1545 kirjoitti:
Aloitukseen vastaus, että tämähän se on se linja, mitä on ajettu. Oikeistolainen-kapitalistinen-politiikka, jossa vallassa olevat keski-iän loppuosuudella olevat kapitalistit pyrkivät hamuamaan kaiken omaisuuden itselleen ja pitävät nuoria uhkana omille rahoilleen.
Suomessa tätä on ollut rakentamassa etupäässä Kokoomus. Vanhukset haukkuvat Kokoomuksen johdolla nuoria laiskoiksi ja selittävät ongelmat sillä. Kivaa, kun 80-vuotiaat papat on koulutettu Kokoomuksen toimesta siihen, että tulevat kädestä pitäen opettamaan 30-vuotiasta, kuinka auto pestään.
Olisko aika tappaa kaikki 50 täyttäneet, niin saataisiin nuorten asemaa parannettua?
Kaikki suuret puolueet ovat olleet hämmentämässä tätä soppaa 90-luvulta lähtien, myös SDP. Ei kannata tehdä tästä puoluepolitiikkaa.
Tämähän on nimenomaan puoluepolitiikkaa. Sillä Suomea ohjataan tietyyn suuntaan. Ja Kokoomus on suurin syyllinen Suomen mittakaavassa, vaikka ei demaritkaan vastuuvapautusta täysin saa.
Tosiaan ketjussa on liikaa puoluepolitiikkaa, liian vähän politiikkaa, vaikka vahvoja pointteja onkin tuota esille.
Jospa nyt pistän soppaan lusikkani, ja koitetaan sitten jättää se puoluepolitikointi.
Kokkarit on oikeistopuolue numero uno. Persut rimpuilee joskus siihen suuntaan. Kokoomus edustaa rikkaita, ja paremminkin sitä 2 % kuin esmes 20 % rikkaista. Jos olet joskus kuunnellut kokkareiden puheita omiensa keskellä, sinulla ei ole mitään harhaluuloja heidän suhteensa, mutta kaikenlainen luonto- ja vanhusten kohtelu -sumutus tepsii. Ja sitten oli (?on henkisesti) Neuvostoliitto ja sen saastainen perintö. Josta pääsemmekin vasemmistoon.
Niin kauan, kun vasemmistossa on pellejä, jotka hyppelevät sirppi ja vasara -paidassa ja nuoleskelevat Putinia ja "oikeasti neukkulassa oli järkeä", tuon valtion olemassaollessa elänyt ja asioita edes hiukan analysoinut tuntee kuvotusta vasemmistoa kohtaan. Meitä 70-luvun lapsia ja vanhempia (jotka enemmän tästä asiasta välitämme; nuorille rauhaarakastava itänaapuri näyttää ilmeisesti yhä enenevässä määrin olevan joku eksoottinen reservaatti) on paljon ja me äänestämme useammin kuin nuoret, joten vasemmiston ampuminen jatkuvasti itseään jalkaan ei auta ketään. Jos vasemmiston politiikka on tai vaikuttaa olevan kieltää yksilö ja "toveri, paragrafi 5 mukaan sinulle riittää 10 m2 -asunto" yms., niin hyvää jatkoa menoon irrelevanttiuteen (puolue)politiikassa!
Nyt tunnen itseni likaiseksi ja enemmän kuin vähän kuvottaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä ei ole, koska työn hinta on liian korkea Suomessa. Aiemmin oli helppo löytää töitä, koska palkat ja siten myös työn tuottavuusvaade olivat alhaisia. Meidän työssäkäyvien pitäisi osoittaa solidaarisuutta työttömiä ja pätkätyöläisiä kohtaan ja suostua palkanalennuksiin. Näin saataisiin työllisyys nousuun, millä olisi myös paljon positiivisia oheisvaikutuksia, kun syrjäytyneisyys vähenisi. Meillä ei voi olla yhtä aikaa mahdollisimman korkeat palkat ja hyvä työllisyystilanne.
Ei ole työn hinta liian korkea kun vertaat esim. Ruotsiin tai Saksaan. Väitän että osinkovaatimukset ja tuotto-odotukset ovat liian kovia. Työllisyys ei nouse palkanalennuksilla vaan ostovoiman lisäämisellä. Nyt tarvitaan sitä että ihmisillä on oikeasti varaa kampaajaan, autokorjaamoon, kirvesmieheen, sähköasentajaan, hammaslääkäriin , ompelijaan, kotimaiseen ruokaan, hierojaan, harrastuksiin yms.
Kampaajat ja hierronnat ostetaan Virosta ja vaatteet etelänmatkalla. Kaupasta ostetaan samsungia ja haukutaan nokialaista. Mitä enemmän on rahaa, sen kauemmaksi se viedään.
Aika harva kehäkolmosen ulkopuolelta ostaa palveluita Virosta. Ei ole varaa edes siihen matkaan. Saatikka etelänlomaan. Nyt puhutaan kolmekymppisistä joilla ei ole töitä eikä varaa.
Tallinnan-risteilyn saa muutamalla eurolla, linja-autolla pääsee Rovaniemeltäkin Helsinkiin 3 €/menopaluu.
Ihanko totta, linkkaapa mulle laivamatka + siihen käyvät bussimatkat Rovikselta Länsisatamaan tohon hintaan. Lähden heti reissuun!
Esimerkiksi Viking Clubin tarjousmatka (jopa ilmainen joskus) ja Onnibus-linja-autolla matka Helsinkiin.
Pitää osata hyödyntää tarjoukset. Moni vaan kauhistelee miten kalliita matkat on ja maksaa 700 euroa/vk Kanariansaarten matkasta. Me kävimme New Yorkissa 10 vrk matkalla ja maksoi 630 €/hlö lennon, hotellin ja lentokenttäkuljetuksen kanssa. Finnairin suora lento ja siisti hotelli Keskuspuiston lähellä.
Linkkaa nyt vaan suoraan niin saat puheillesi vahvistusta. Voin mäkin muuten sanoa että ainahan uusimmat iphonet on täällä tarjouksessa 299e.
Ja vielä jos viitsit katsoa matkan sellaiselle joka ei ole minkään viikkariclubin jäsen. Eli hinta bussilla/taksilla Rovaniemen keskustaan ja siitä bussilla Helsinkiin. Helsingistä bussi/taksi satamaan. Laivamatka edestakaisin ja taas samat bussit/taksit kotiin. Jään mielenkiinnolla odottamaan millaisen matkan saan muutamalla eurolla.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tähän on turha tuoda tälläistä kokoomus vs. punamulta -asettelua. Maa ei voi elää eristyksissä muusta maailmasta ja tuota 82:n mainitsemaa uusliberalistista politiikkaa on ajettu tasaisesti hallituspohjasta riippumatta.
Olen ollut vahvasti saamapuolella globaalissa uusliberalismissa mutta alan uskoa että alkaa olla aika vetää rajoja siihen kuinka pitkälle halutaan mennä. Muutoksia on hyvä alkaa tekemään ennen kuin selkä on seinää vasten.
Nykymalli ei ole kestävä jos halutaan ylläpitää kohtuullista sosiaaliturvaa. Normaalilla empatialla varustetun skandinaaviseen ajatteluun kasvaneen ihmisen on aika vaikea haluta yltiöliberaalista mallia muuten kuin korkealla abstraktiotasolla jossa ihmisiä ei nähdä yksilöinä vaan jonkinlaisena kasvottomana massana.
Kunnioitan näkemystäsi,inhimillisyyttäsi ja oikeudentuntoasi.
Tulee silti muistaa, mitkä puolueet ovat olleet hallituksissa vetovastuussa 80-luvun lopulta lähtien, koska se liittyy valittuun poliittiseen linjaan, eli uusliberalismiin hyvin olennaisesti. Kepu ja Kokoomus ovat olleet pääministeripuolueina lukuunottamatta Lipposen kahta hallitusta. Lipposesta on sanottu, että hän on enemmän oikealla kuin moni kokoomuslainen. Tosin kannattaa muistaa, mihin tilanteeseen Lipposen hallituksen joutuivat; siivoamaan Ahon hallituksen hirvittävät sotkut.
Nykyhallitus tekee myös hyvin uusliberalistista politiikkaa. Se tulee näkymään myös nykyisten kolmekymppisten lasten tulevaisuudessa, kun mm.koulutuksesta, peruskoulusta alkaen, tingitään.
Vallalla ovat hyvin kovat arvot ja mainitsemastasi skandinaavisesta erikoisuudesta, eli hyvinvointivaltiosta ei pian ole mitään jäljellä. Silloin saamme entistä jakautuneemman yhteiskunnan ja yhteiskuntarauhalle voimme sanoa hyvästit. Samaan aikaan, kun yhteiskuntarauhaamme uhataan myös ulkoapäin.

Ja Ahon hallitus joutui siivoamaan edeltäjänsä sinipunahallituksen sotkut (pääministerinä kokkareiden Holkeri ja valtiovarainministerinä demareiden Liikanen). Ja kuka päätti lehmänkaupoista, jossa varallisuuvero poistettiin, jotta saataisiin keskitetty tupo-ratkaisu? Vastaus: Eero Heinäluoma, sdp. Joten please, lopettakaa nyt se oikeistopuolueiden demonisointi. Ei vasemmisto ole yhtään sen parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tähän on turha tuoda tälläistä kokoomus vs. punamulta -asettelua. Maa ei voi elää eristyksissä muusta maailmasta ja tuota 82:n mainitsemaa uusliberalistista politiikkaa on ajettu tasaisesti hallituspohjasta riippumatta.
Olen ollut vahvasti saamapuolella globaalissa uusliberalismissa mutta alan uskoa että alkaa olla aika vetää rajoja siihen kuinka pitkälle halutaan mennä. Muutoksia on hyvä alkaa tekemään ennen kuin selkä on seinää vasten.
Nykymalli ei ole kestävä jos halutaan ylläpitää kohtuullista sosiaaliturvaa. Normaalilla empatialla varustetun skandinaaviseen ajatteluun kasvaneen ihmisen on aika vaikea haluta yltiöliberaalista mallia muuten kuin korkealla abstraktiotasolla jossa ihmisiä ei nähdä yksilöinä vaan jonkinlaisena kasvottomana massana.
Kunnioitan näkemystäsi,inhimillisyyttäsi ja oikeudentuntoasi.
Tulee silti muistaa, mitkä puolueet ovat olleet hallituksissa vetovastuussa 80-luvun lopulta lähtien, koska se liittyy valittuun poliittiseen linjaan, eli uusliberalismiin hyvin olennaisesti. Kepu ja Kokoomus ovat olleet pääministeripuolueina lukuunottamatta Lipposen kahta hallitusta. Lipposesta on sanottu, että hän on enemmän oikealla kuin moni kokoomuslainen. Tosin kannattaa muistaa, mihin tilanteeseen Lipposen hallituksen joutuivat; siivoamaan Ahon hallituksen hirvittävät sotkut.
Nykyhallitus tekee myös hyvin uusliberalistista politiikkaa. Se tulee näkymään myös nykyisten kolmekymppisten lasten tulevaisuudessa, kun mm.koulutuksesta, peruskoulusta alkaen, tingitään.
Vallalla ovat hyvin kovat arvot ja mainitsemastasi skandinaavisesta erikoisuudesta, eli hyvinvointivaltiosta ei pian ole mitään jäljellä. Silloin saamme entistä jakautuneemman yhteiskunnan ja yhteiskuntarauhalle voimme sanoa hyvästit. Samaan aikaan, kun yhteiskuntarauhaamme uhataan myös ulkoapäin.
Uskotko että lopputulos olisi merkittävästi erilainen jos eri puolueet olisivat olleet hallituksessa? Ainakin demarit tuntuvat kovasti haikailemaan vanhaan kunnon kolmikantaan mutta se aika on mennyttä ja vähän tuoreempaa ajattelua tarvittaisiin.
Jos politiikkaa puhutaan niin pitää myös tuoda kuvioon kaksi tuhovoimaltaan merkittävää tahoa: kuutamolla oleva AY-liike ja kyvyttömät virkamiehet vailla minkäänlaista vastuuta.
Edellisestä on kai kirjoitettu riittävästi mutta jälkimmäiset ovat onnistuneet käyttämään järjettömiä määriä vaikkapa todella huonoihin IT-investointeihin. Muodollista pätevyyttä on mutta ei osata alkuunkaan toimia tilaajana jolloin Tieto ja kumppanit vievät virkamiehiä kuin pässiä narusta.
Lopputulos on järjetöntä tuhlausta ensin järjestelmää tilattaessa ja sitten käytetyäessä koska tavoitteet eivät toteudu sinne päinkään. Jotenkin menoon pitäisi saada vastuullisuus ja lopettaa loputon tuhlaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Ei käy kateeksi nykynuoria. Töitä ei vaan ole, koulutus ei ole tae mistään, asuminen ja eläminen on järjettömän kallista eikä tulevaisuuskaan näytä kovin ruusuiselta. Väitän että meillä 70-luvulla syntyneillä oli paljon helpompaa.
Itse asiassa köyhyystrendi alkaa juuri 70-luvulla syntyneiden keskuudessa. Silloin kun me aikuistuimme, oli lama ja alettiin leikkaamaan etuja. Esim. eläke alkoi kertyä vasta 23-vuotiaana. Moni meistä ei koskaan päässyt kiinni vakituiseen työsuhteeseen.
t. työtön tohtori 40 v.
Vanhuksilla on kreikkalaiset edut, nuorilla ei enää juuri mitään. Moni eläkeläinen tienaa oman valtavan eläkkeensä lisäksi (joka on laskettu työuran parilta viimeiseltä runsaspalkkaisimmalta vuodelta) myös leskeneläkettä, joka on keskimäärin 500 euroa, monella tuhansia. Ei tällaisista ansiottomista eduista voi nuoriso enää unelmoidakaan, tuskin edes tajuaa, että sellaisia maksetaan tälläkin hetkellä maamme eläkeläisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaisia ajatuksia, että lähden joko ulkomaille tai uudelleenkouluttautumaan lääkäriksi.
200 000€ vuodessa tienaava kirurgi saa käteen 60 000€ loput menee veroina valtiolle, joilla rahoitetaan vasemmistolais mussukoiden kotona makaaminen. Ihan perus työläisammatista jää enemmän käteen esim. jenkeissä kuin meillä edellä mainitulla kirurgilla.
tuo se suomen ongelma onkin.eikö sitä oikeesti tajuta?miksei sille tehdä jotain?vähän jopa noloa että joku maksaa noin paljon veroja jotta lusmut elätettäis :D
Synnyin 1970, opiskelin IT-alaa ja muutin ulkomaille 90-luvun loppupuolella. Tästä ketjusta alan uskoa että kuvani siitä millaista oli syntyä 70-kuvun alussa on ehkä liian ruusuinen.