Millaisia uskomattomia rakkaustarinoita tiedätte? Muuta kuin leffoista siis :)

Serkkuni tapasi Saksassa lomaillessaan miehen johon rakastui. Myöhemmin paljastui että tuo mies oli hänen pikkuserkkunsa. Yhteisen isoäitimme sisko oli muuttanut sodan jälkeen Saksaan ja mennyt naimisiin siellä saksalaisen miehen kanssa. Serkkuni on jo liki 20 vuotta ollut naimisissa tuon miehen kanssa.

Tavattiin lomamatkallani. Pidettiin yhteyttä kun palasin kotiin, ja 5 viikkoa tapaamisesta mies osti menolipun Suomeen ja tänne jäi.

Helposti olisi vaan jäänyt lomaromanssiksi.

Pitkäaikaiseen harrastukseeni tuli vuosia sitten uusi nuori naisharrastaja. Jo nuoren miesohjaajan ja tämän uuden harrastajan ensinäkemisestä huomasi ulospäin, että övat tarkoitettuja toisilleen. Alkukankeuksien ja ujouden jälkeen 2 kk myöhemmin alkoivat seurustella ja nyt olleet vuosia kihloissa.

Tarinassa ei sinänsä ole mitään erikoista, mutta harvoin näkee ihmisiä, jotka övat niin tarkoitettuja toisilleen, että sen näkee täysin ulkopuolinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle ex-poikaystävälle kävi niin, että kuntosalilla tuli joku tyttö sanomaan, että niiden on tarkoitus mennä naimisiin. Ei siitä kauan mennyt kun olivat kihloissa ja ovat olleet naimisissa jo varmaan 15 vuotta. Uskiksia olivat siis molemmat, Herra johdatti yhteen.

huh, aika creepy tapa lähestyä toista... 

Ei toi uskovien piireissä ole mitenkään ennenkuulumatonta. Olen kuullut muitakin tarinoita, joissa osapuolet ensitapaamisella tietävät, että tämä on nyt se tuleva puoliso. Ja tyytyväisiä ovat olleet, eikö se ole tärkeintä?

Vierailija kirjoitti:

Kaverini näki kauniin naisen kuvan erään lehtijutun yhteydessä. Haikaili pitkään että kukahan se on ja voisiko tuollaisen naisen joskus tavata.

Muutama vuosi myöhemmin tapasivat sattumalta - ja siitä reilun vuoden päästä menivät naimisiin. Nyt on pieni lapsikin :).

Minun eräs ihastukseni haikaili pitkään jonkun lehdessä näkemänsä naisen perään. Oli leikannut kuvan itselleen. Toivottavasti löytää sen naisen, mutta tajuaa hänen olevan tosi vittumainen tyyppi, eikä läheskään yhtä ihana kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle ex-poikaystävälle kävi niin, että kuntosalilla tuli joku tyttö sanomaan, että niiden on tarkoitus mennä naimisiin. Ei siitä kauan mennyt kun olivat kihloissa ja ovat olleet naimisissa jo varmaan 15 vuotta. Uskiksia olivat siis molemmat, Herra johdatti yhteen.

huh, aika creepy tapa lähestyä toista... 

Niinpä. Minä varmaan juoksisin karkuun, jos joku tulisi sanomaan noin. Aika uskalias aloitusrepliikki, mutta tuossa tilanteessa näköjään kannatti.

sabahh kirjoitti:

Entinen opiskelukaverini tapasi tulevan miehensä lentokoneessa, olivatkohan jossain Pariisin-koneessa tms istuivat vierekkäin koneessa ja siitä alkoi. Nyt naimisissa ja asuvat ulkomailla puolison kotimaassa.

Tämä on saanut kovasti yläpeukkuja, joten voisiko joku nyt kertoa, mikä tässä on niin uskomatonta? Yhtä uskomatonta nähdäkseni on se, että satutaan vierekkäin istumaan baarissa, urheilukilpailukatsomossa, koulussa, bussissa ja Yyterin hiekkarannalla. Siis ei vähääkään uskomatonta.

Minkä vuoksi Charlesin ja Camillan vuosikymmenien pituinen rakkaustarina saa niin paljon eri mieltä -ääniä? Kuvitelkaapa itsenne jomman kumman asemaan ja miettikää, miltä pakolla erottaminen tuntuu. Vai eikö riitä myötätunto?

Vierailija kirjoitti:

Omani on kyllä aika kiva. Mies ja minä ihastuimme kuolettavasti toisiimme, kun olimme 13 ja 14. Kumpikaan vain ei uskaltanut puhua tunteistaan, joten emme tienneet toistemme ajatuksista mitään koskaan.

Tapasimme sattumalta uudelleen vasta 20 vuoden päästä. Minä olin eronnut ja mies eroamaisillaan. Vasta tuolloin, yli kolmekymppisenä istuimme alas ja puheeksi tuli teini-ihastus. Kummallekin iski samalla hetkellä tajuntaan, että suorastaan "kuulumme yhteen". Aloitimme seurustelun, kun mies muutti omaan asuntoonsa.

Tuosta 4 kuukauden päästä muutimme yhteen ja rupesin odottamaan ensimmäistä yhteistä lasta. Ostimme talon. Saimme toisen lapsen myös. Olemme naimisissa ja olleet yhdessä nyt 12 vuotta :)

Viisi elämälleen katkeraa ihmisrauniota ovat alapeukuttaneet tätä upeaa tarinaa, joka sai tällaisen 35-vuotiaan äijänretaleenkin liikuttumaan. <3 M35

Minun ja mieheni tarina on aika erikoinen. Olin kuullut hänestä ensimmäisen kerran parhaalta ystävältäni 11-vuotiaana, kun hän kertoi menevänsä viikonloppuna sukulaisensa häihin, ja minua ärsytti tämä koska ystäväni oli luvannut viettää viikonlopun minun kanssani. Nykyinen mieheni, sanotaan vaikka että Mikael, meni siis sinä päivänä naimisiin, hän oli silloin 24-vuotias, mutta en ollut koskaan edes nähnytkään häntä.

Viisi vuotta myöhemmin Mikael erosi vaimostaan riitaisella lopputuloksella ja aloitti sen käsittelyn avuksi terapeuttisen maalaamisen, ja näitä maalauksia ystäväni yritti myydä läheisilleen Mikaelin pyynnöstä, myös siis minulle. Katselin silloin niitä tauluja ja sanoin että ei noista tule kyllä yhtään mitään, mutta ostin niistä yhden aloittelevan taiteilijan tueksi.

Tästä kaksi vuotta myöhemmin tutustuin olkoon nyt vaikka Jari-nimiseen mieheen teatterissa, jossa näyttelin sairaalan hoitajaa ja Jari minuun ihastunutta renkiä. Jossain vaiheessa sain kuulla ystävältäni, että tämä Jari on taiteilija Mikaelin isoveli, joten lähetin Jarin kautta Mikaelille terveisiä ja pyysin kertomaan, että omistan yhden hänen tauluistaan (jota tosin säilytin varastossa). Sitten eräänä päivänä huomasin Harhakuva-nimisellä taidesivustolla vähän saman tyylisiä maalauksia esittelyssä, kuin mitä Mikael maalasi, joten klikkasin niitä tutustuakseni paremmin näihin töihin. Yllätyksekseni kyseessä oli sama mies, mutta taulut olivat pirun paljon parempia kuin vuosia aikaisemmin, kirjoitin hänelle kehuja profiiliinsa.

Kun Mikael näki kehut, hän tarkasteli omaa profiiliani ja sitä kautta kotisivujani (olen seppä entiseltä ammatiltani) ja ihastui töihini. Hän halusi tilata minulta korun ja oli miettinyt sitä jo valmiiksi, ja yhtenä päivänä ystävälläni kahvitellessaan hän sanoi, että törmäsi erääseen seppään jonka tyyli miellyttää silmää mutta että hän ei enää löydä sivustoa, jolta minut löysi. Ystäväni osasi yhdistää Mikaelin kuvailun minuun ja kertoi että olen sama nainen, joka osti häneltä taulun vuosia sitten ja joka lähetti hänelle teatterilta veljensä kautta terveisiä. Niinpä Mikael pyysi puhelinnumeroani jotta voisi tehdä korutilauksensa. Näin tapahtui ja pian hän soitti minulle, kiinnitin huomiota hänen matalaan ääneensä, olen hulluna karheisiin miesääniin. Suunnittelin korun valmiiksi ja tein sen niin hyvin kuin pystyin. Sovimme, että koska hän on tulossa katsomaan hänen veljensä näytelmää, jossa siis itsekin olin, toisin korun sinne ja hän ottaisi sen vastaan näytelmän jälkeen.

Se kyseinen näytös sattui olemaan sellainen, mihin ei tullut kukaan muu kuin Mikael sekä kaksi mummoa, mutta koska näyttelijät olivat saapuneet paikalle, lavasteet olivat valmiina jne. niin päätimme pitää näytöksen normaalisti. Näytelmän jälkeen jännitin mielettömästi, en löytänyt Mikaelia mistään ja etsimme häntä Jarin kanssa parkkipaikalta, mutta koska häntä ei siellä näkynyt, menin takaisin isoista puuporteista sisään teatteritaloon, minkä portaiden päässä Mikael odotti ja katseli portaiden päähän josta luulin minun tulevan. Jalkani menivät veteläksi ja käteni hikosivat, kun menin kättelemään tätä miestä. Hän ihastui koruunsa täysin ja jutustelumme venyi niin pitkälle, että vahtimestari kröhisi meitä lähtemään, samoin kuin Jarikin (minulla ei ole autoa ja hän heitti minut aina näytösten jälkeen kotiin), joten kun erosimme, tuntui jo silloin haikealta mutta älyttömältä, sillä Mikael oli 30-vuotias parhaan ystäväni sukulainen, ja minä 17-vuotias opiskelija, joka ei ollut koskaan seurustellut.

Illalla muistan miettineeni, että voisinko soittaa Mikaelille ja pyytää häntä elokuviin tms. mutta pelkäsin liikaa kaikkea, sekä kieltävää että myöntävää vastausta. Samassa hän soitti minulle, kiitti vielä korusta ja lopulta kysyi ääni väristen, olisiko mitenkään mahdollista, että kun rupattelumme jäi ikään kuin kesken siellä teatterilla, voisimme mennä jokin päivä illalliselle jatkamaan siitä mihin se jäi. No, vastaus oli yllätys, yllätys, kyllä, ja niin menimme seuraavana viikonloppuna ravintolaan syömään, sitten muutaman kerran lenkille yhdessä ja pari kertaa hän teki ruokaa asunnollaan, jonka jälkeen minä tein sen toisen ratkaisevan askeleen ja kerroin ajatuksistani häntä kohtaan. Siitä se sitten lähti. Myöhemmin selvisi myös että Mikaelin isoisoisä ja minun isoisoisäni olivat maailmanmatkaajia ja parhaita ystäviä, joista toinen perusti museon matkoillaan keräämilleen aarteille ja toinen testamenttasi kuolemansa jälkeen kaikki ararvotavaransa (näiltä kaksikon matkoilta) tälle museolle, joka on tänä päivänä vielä pystyssä.

Sekä minun että Mikaelin suvut inhosivat suhdettamme ja sanoivat sen kestävän pari kuukautta, no, siinä olivat onneksi väärässä. Nykyisin kaikki paria jääräpäätä lukuunottamatta ovat joko hyväksyneet suhteemme tai jopa iloisia siitä. Ja se samperin ruma taulukin roikkuu tuossa seinällämme.

Johan oli stoori.

Yhden kaverin tarina on itselle "uskomaton" vai kkaei kai nyt mitenkään maailmaamullistava. Kaveri oli 15 vuotta naimisissa kunnes erosi.  Aika pian eron jälkeen törmäsi ex-poikaystäväänsä ja seurustelivat/heilastelivat muutaman vuoden. Suhde ei kuitenkaan  sittenkään toiminut ja erosivat ystävinä. Täysin sattumalta kaveri törmäsi suunnilleen Hesan keskustassa kävellessä ex-expoikakaveriinsa, siihen ihan ekaan vakavampaan rakkauteensa, jonka kanssa oli serustellut kai muutaman vuoden teini-iässä muttei ollut kuullut eikä nähnyt yli 20 vuoteen. Totesivat edelleenkin rakastavansa toisiaan ja ovat nyt eläneet yhdessä uusioperheen arkea useamman vuoden ilmeisen onnellisina

Vierailija kirjoitti:

Edvard VIII luopui kruunusta naidakseen yhdysvaltalaisen Wallis Simpsonin, joka oli eronnut kahdesti.

Elettiin 30-lukua joten tuo oli todella poikkeuksellinen ratkaisu ajatellen että Wallis olisi voitu pitää "julkisena salaisuutena" kuten edellä mainittu Lilian. Mielestäni Edvard oli kovempi jätkä kun Bertil kun ei suostunut piilottelemaan rakastaan vaikka kuninkaan kruunu menisi niin sou what.

Wallis teki karhunpalveluksen, tavallaan pelasti britit. Edwardilla oli natsisympatioita, Wallisin avulla hänestä päästiin eroon. Edward lähetettiin, oliko Bermunda vai Bahama mitättömään kuvernöörin virkaan sodan puhjetessa, vielä silloinkin Edwardin natsisympatioita pidettiin vaarallisena. Hitlerin mielestä Wallis olisi ollut erinomainen kuningatar.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omani on kyllä aika kiva. Mies ja minä ihastuimme kuolettavasti toisiimme, kun olimme 13 ja 14. Kumpikaan vain ei uskaltanut puhua tunteistaan, joten emme tienneet toistemme ajatuksista mitään koskaan.

Tapasimme sattumalta uudelleen vasta 20 vuoden päästä. Minä olin eronnut ja mies eroamaisillaan. Vasta tuolloin, yli kolmekymppisenä istuimme alas ja puheeksi tuli teini-ihastus. Kummallekin iski samalla hetkellä tajuntaan, että suorastaan "kuulumme yhteen". Aloitimme seurustelun, kun mies muutti omaan asuntoonsa.

Tuosta 4 kuukauden päästä muutimme yhteen ja rupesin odottamaan ensimmäistä yhteistä lasta. Ostimme talon. Saimme toisen lapsen myös. Olemme naimisissa ja olleet yhdessä nyt 12 vuotta :)

Viisi elämälleen katkeraa ihmisrauniota ovat alapeukuttaneet tätä upeaa tarinaa, joka sai tällaisen 35-vuotiaan äijänretaleenkin liikuttumaan. <3 M35

Minäkin ihmettelen mikä tuossa on alapeukuttamisen arvoista. Sekö, että molemmilla on takana ero?

Tutustuimme ensimmäisen kerran puoliammattimaisen harrastuksen parissa. Kiinnitin silloin huomiota erityisen älykkääseen mieheen. Meillä synkkasi heti. Näimme 10 vuoden aikana erilaisissa tapahtumissa, tutustuimme paremmin ja meistä tuli kavereita. Meistä säteili aina jonkinlainen syvä kunnioitus toisiamme kohtaan.

Muutin paikkakunnalle, jossa en oikeinut tuntenut ketään - paitsi tämän miehen. Hän esitteli minulle kaupunkia ja rakastuimme palavasti. Vietimme muutaman vuoden kiihkeän suhteen. Asiat ja henk.koht.syyt ajoivat meidät erilleen ja lopulta aloitteestani lopetimme suhteen.

En kuitenkaan koskaan unohtanut häntä.

Kenenkään kanssa en ole kokenut yhtä syvää yhteyttä. Meillä oli tahoillamme uusia kumppaneita. Tapasimme välillä - kavereina - ja viihdyin aina loistavasti. Nyt vuosia myöhemmin olemme palanneet yhteen aika värikkäiden vaiheiden jälkeen. Uskomatonta tästä tekee se, miten kerran syntynyt yhteys säilyy ja kestää. Kunnioitan häntä niin paljon. Meidät erilleen ajaneet ongelmat olivat eniten minun henkilökohtaisia ongelmiani. Kunnioitan tuota miestä älyttömästi, että hän näki niiden ohitse eikä koskaan lakannut rakastamasta. Kiitos J.

Vierailija kirjoitti:

Charles ja Camilla Barker Bowles

Miksi tätä on alapeukutettu? Hehän olisivat halunneet mennä naimisiin, mutta Charles jahkasi ilmeisesti kuningattaren vaikutuksesta, ja Camilla kyllästyi siihen ja meni tahollaan naimisiin. Dianan kohtalo oli ikävä, mutta siihen ei ollut syynä Charles, vaan Dianaa ympäröineet tahot, jotka suorastaan tyrkyttivät tyttöä prinssille, vaikka hyvin tiesivät, kenen kanssa Charles piti edelleen yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omani on kyllä aika kiva. Mies ja minä ihastuimme kuolettavasti toisiimme, kun olimme 13 ja 14. Kumpikaan vain ei uskaltanut puhua tunteistaan, joten emme tienneet toistemme ajatuksista mitään koskaan.

Tapasimme sattumalta uudelleen vasta 20 vuoden päästä. Minä olin eronnut ja mies eroamaisillaan. Vasta tuolloin, yli kolmekymppisenä istuimme alas ja puheeksi tuli teini-ihastus. Kummallekin iski samalla hetkellä tajuntaan, että suorastaan "kuulumme yhteen". Aloitimme seurustelun, kun mies muutti omaan asuntoonsa.

Tuosta 4 kuukauden päästä muutimme yhteen ja rupesin odottamaan ensimmäistä yhteistä lasta. Ostimme talon. Saimme toisen lapsen myös. Olemme naimisissa ja olleet yhdessä nyt 12 vuotta :)

Viisi elämälleen katkeraa ihmisrauniota ovat alapeukuttaneet tätä upeaa tarinaa, joka sai tällaisen 35-vuotiaan äijänretaleenkin liikuttumaan. <3 M35

Minäkin ihmettelen mikä tuossa on alapeukuttamisen arvoista. Sekö, että molemmilla on takana ero?

Ehkä se, että mies oli "eroamaisillaan". Kaikkihan me tiedämme, mitä se useimmiten tarkoittaa.

t.kyynikko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edvard VIII luopui kruunusta naidakseen yhdysvaltalaisen Wallis Simpsonin, joka oli eronnut kahdesti.

Elettiin 30-lukua joten tuo oli todella poikkeuksellinen ratkaisu ajatellen että Wallis olisi voitu pitää "julkisena salaisuutena" kuten edellä mainittu Lilian. Mielestäni Edvard oli kovempi jätkä kun Bertil kun ei suostunut piilottelemaan rakastaan vaikka kuninkaan kruunu menisi niin sou what.

Wallis teki karhunpalveluksen, tavallaan pelasti britit. Edwardilla oli natsisympatioita, Wallisin avulla hänestä päästiin eroon. Edward lähetettiin, oliko Bermunda vai Bahama mitättömään kuvernöörin virkaan sodan puhjetessa, vielä silloinkin Edwardin natsisympatioita pidettiin vaarallisena. Hitlerin mielestä Wallis olisi ollut erinomainen kuningatar.

Anteeksi, mutta sä et taida tietää, mitä karhunpalvelus tarkoittaa. Wallis siis teki palveluksen, ei karhunpalvelusta.

Vierailija kirjoitti:

Eräs nuori mies rakastui tyttöön yhteisen harrastuksen parissa, mutta hänen perheensä kielsi häntä ehdottomasti olemasta tekemisissä mokoman kanssa. Tyttö meni tahollaan naimisiin kakkosvaihtoehtonsa kanssa. Nuorukaiselle perhe valitsi sopivan tytön, ja häitä tanssittiin perinteisessä järjestyksessä. Nuori vaimo tiesi alun alkaenkin olevansa pelkkä muodollisuus, mutta sai sopimuksesta kaikenlaista sellaista, että kannatti mennä naimisiin ja tehdä pari perijää. Liitto rakoili, mies puuhaili omiaan itsekseen ja vaimo rillutteli epämääräisissä piireissä, kunnes joutui onnettomuuteen ja kuoli. Mies löysi jälleen sinkkuna elelevän nuoruudenrakastettunsa, ja pienet ja kauniit häät pidettiin, kun pariskunta oli kuusissakymmenissä.

Olen lukenut tämän tarinan jostain, en nyt muista, mistä. :)

Charles ja Camilla