Miten te masentuneet jaksatte käydä töissä?

"Lievään masennustilaan liittyy subjektiivista kärsimystä, mutta se ei yleensä juuri heikennä potilaan toimintakykyä. Keskivaikea masennustila huonontaa yleensä selvästi toimintakykyä, ja vaikeasta masennustilasta kärsivä tarvitsee usein apua päivittäisissä toimissaan.  (Käypä hoito -suositus) "

Itse keskivaikeaa masennusta sairastaessani olin välillä niin lamaantunut, että jo pelkkä asunnosta poistuminen oli mahdottomuus, makasin vain tekemättä mitään, pää oli ihan tyhjä. Siihen kokemukseen pohjaten on kyllä vaikea uskoa, että vaikeaa masennusta sairastunut pystyisi olemaan minkäänlaisissa töissä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen kykenee käymään töissä niin ei hän mielesräni minun skaalallani ole vaikeastimasentunut.

Määritteletkö sinä myös nopeusrajoitukset, kohtuullisen kahvinjuonnin rajan ja lääkkeiden annostukset ihan itse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt vakavasti masentuneet ihmeessä ne tekemänne duunit, missä voi olla siinä kunnossa. Minä lähden heti huomenna hakemaan alan hommia. Kuinka kylmää porukkaa täällä on, kun ei jeesata kaveria yhtään???

Päättelen tästä hijaisuudesta - tai ehkä vaikeasti masentuneet ovatkin juuri keskittyneinä omiin töihinsä - että ne hommat oli keksittyjä kaikki. Eli morjens vaan teille, trollit. Pitäkää ketjunne.

Mielessäsi ei sitten käynyt, että työ ja työtehtävät ovat aika rajaavia tekijöitä ja että tällaisissa henkilökohtaisissa keskusteluissa voi hyvinkin tunnistaa tuttunsa tai ainakin epäillä tunnistavansa?

Toisaalta sitten, kukapa sinun loukkaantumisestasi piittaisi. Syyttelet nimittäin aika helposti valehtelemisesta, kun et saa mieleisiäsi vastauksia.

Vierailija kirjoitti:

"Itse opiskelen täysipäiväisesti (ja teen satunnaisesti työvuoroja lukukauden aikana ja kesäl täyspäiväsesti) ja sairastan pitkäaikaista masennusta joka tällä hetkellä on keskivaikean masennuksen paikkeilla. Opiskelusta on vähän vaikea pitää sairaslomaa koska kursseilla voi olla läsnäolopakko ja yhden kurssin jääminen väliin voi tarkottaa et vasta vuoden päästä on mahdollista suorittaa se kurssi uudestaan. Ei mun alal voi vaan tenttiä omas tahdissa ja tarvittaes olla pari kuukautta kotona sairaalomal kesken lukuvuoden. Pakko vaan puskea eteenpäin jos haluan valmistua tukikuukausien puitteissa. Ja toisaalta töissäkin on käytävä että valmistues on oman alan työkokemusta.

Ja kyllä, tämä on rankkaa enkä itekään ymmärrä miten jaksan. Itken useita kertoja viikossa ja haudon itsemurhaa. Epäonnistuminen vaan pelottaa niin paljon etten näe muuta vaihtoehtoa ku jatkaa täysil tai kuolla. Kotiin jääminen ei oo vaihtoehto.

Onneksi hoitohenkilökuntani on ollut asiantuntevaa eikä oo vaan päättäny et jos kerran opiskelee tai käy töissä nii ei voi olla ees keskivaikeesti masentunu. Silloin olisin varmaankin jäänyt täysin ilman tukea ja oisin ehkä jo kuollut."

Itsekin toimin näin useamman vuoden, itkun kanssa raahauduin töihin ja opiskeluihin. Työmatkalla vakavaan onnettomuuteen joutuminen oli hyvin houkutteleva vaihtoehto.

Siksi tein näin koska luulin että en saisi sairaspäivärahaa tms. eli että minulla ei olisi mahdollista jäädä saikulle. Sitten romahdin ja ollut nyt 2,5 vuotta saikulla. Ihan vaan tiedoksi että jos tulee tiukka paikka. Niin ja että kannattaako ajaa itsensä niin loppuun että saikku kestää sitten niin pitkään kuin minulla. Ekan noin vuoden aikana ei voi opiskella eikä käydä töissä kun on sairaspäivärahalla. Sen jälkeen on mahdollista saada kuntoutustukea jonka aikana voi tehdä tietyn verran työtä ja opiskella omaan tahtiin. Itse yritän nyt juurikin kuntoutustuen turvin tehdä opintoni loppuun. Sekä saikkuraha että kuntoutustuki ovat olleet isommat kuin opintotuki joten ei ole senkään perään tarvinnut itkeä.

Varmasti myös opinahjot joustavat, meitä on paljon jotka ovat "epäonnistuneet"(=pysy nykyaikaisen tehoyhteiskunnan kiireisessä ja suorittavassa tahdissa 24/7). Ja usko pois, ei se haittaa mitään jos opinnot viivästyy pari vuottakin. Nykyään opiskelu on kokoikäistä, joutuu moneenkin kertaan eri koulut käymään ihan kypsempänä aikuisenakin vielä.

Mieti jos olisit vanhuksena kuolinvuoteellasi. Mitä olisit halunnut oikeasti tehdä, jättää jälkeesi, kokea. Itse mietin näitä, ja minulle nämä asiat ei ole esim. joku tutkinnon suorittaminen tai jonnin joutava teko mitä muut ympärilläni arvostavat(esim. täällä päin arvostetaan sitä että on kaatanut puita, kerännyt risuja, leiponut pullaa, hillonnut, käsillä tekemistä kun taas edellisessä asuinpaikassani arvostettavaa oli korkeat tutkinnot, korkea asema, korkea palkka, materian haaliminen). Onko sinulle oikeasti se mitä sydämessäsi haluat, nuo suoritukset? Vai teetkö niitä sen vuoksi että joku ympärilläsi odottaa sinun toimivan niin?

Itse löysin itselleni tavoitteita ja asioita jotka haluan kokea ja tehdä. Myös harrastuksen/ammatin keksin mistä on oikeasti hyötyä ja iloa sekä minulle että muille ihmisille, vaikka se ei ole sellainen ammatti mitä lähipiirini ihmiset arvostavat. 

Haluan ostaa oman asunnon ja tehdä töitä joissa voin hyödyntää ylempää korkeakoulututkintoa. Eivät nämä tavoitteet tule muilta vaan ihan itseltäni. Omaan asuntoon olen säästänyt jo vuosia enkä halua riskeerata että joutuisin lopettamaan asp-tilini saadakseni tarpeeksi tukia. Nyt kun nopeasti teen opinnot loppuun ja rupean hakemaan täyspäivästä duunia nii mun pitäis olla ok. Tietenkin jos työttömyyttä kestää pidempään niin joudun asp-tilin lopettamaan mut nyt mul ainaki on viel mahdollisuus onnistumiseen. Sairauspäivärahalle siirtyminen tarkottais et voin heittää hyvästit asunnolle vuosikausiks koska valmistuminen myöhästyis niin paljon.

Ja sit ite työllistyminen: alallani ei tosiaankaan ole maailman paras työllisyystilanne joten kaikki aukot cv:ssä, työkokemuksen puute ym. ovat todella huono juttu. Mieluummin yritän pikkuhiljaa parannella itseäni puurtamisen ohessa (terapiaan hakeutuminen on käynnissä) kuin heikennän työllistymismahdollisuuksiani merkittävästi pitämällä taukoa.

Maailma on rankka. Tiedän monia tapauksia joiden kohdalla oikeesti peli on jo aika menetetty. Tuntuu melkein ilkeeltä sanoa niille et kyllä asiat paranee ja vielä ehtii tehdä vaikka mitä. Kaikille ei vaan oo töitä ja ne reippaat ja ahkerat tyypit ilman mielenterveysongelmia vie paikat. Viimeiseen asti aion itsekin yrittää näyttää sellaiselta ja toivon mukaan lopulta oonkin sellanen. En usko et enää nousisin jos nyt jäisin kotiin. Tuntisin vaan itteni niin yhteiskunnan loiseks ja näkisin parempana vaihtoehtona itteni tappamisen.

Sori synkkyydestä. Ehkä tää auttaa jotakuta ymmärtämään masennusta (ja vaativaa persoonallisuutta) vähän paremmin. Tollasia asioita pyörittelen päässäni kaikki päivät vaikka ulospäin näytän selviytyvän ihan ok.

Mulla maennus aiheuttaa sen, etten jaksa olla kaikille työkavereille sosiaalinen, sosiaaliset suhteet vapaa-ajalla olemattomat, koti kamalassa kunnossa (tiskejä viime vuoden puolelta tiskaamatta, muuttolaatikoita 8 vuoden asumisen jälkeen edelleen jne.) ja kotona oon aika koomassa. 

Teen pätkätöitä ja tällä hetkellä olen työttömänä. Osa-aikatöissä on ollut paras olla, kun pysyy edes vähän kiinni normaalissa elämässä, mutta samalla jää enempi aikaa itseni paranteluun. Olin esim. Postissa joulun aikaan. Varsinainen koulutus mulla on viheralalta ja työkokemusta kanssa: ne on siitä hyviä töitä, ettei asiakaspalvelua oikeastaan ole, voi tehdä yksinkin töitä ja puutarhatyöt on aika rentouttavia. Töitä mun on pakko tehdä rahan takia ja paremman elämän tavoittelu "urakehityksen" kautta saa mulle paremman olon. 

Diagnooseihin on tarkat kriteerit, mutta toki niissä löytyy liikkumavaraa. Pääsääntöisesti ajatellaan niin, että vakavan masennuksen kriteerit eivät täyty jos kykenee työskentelemään. Näin kävi omalla kohdallani, mutta muuta en sitten jaksanutkaan kuin käydä töissä. Sairaslomaa en ottanut. Vaativassa erikoissairaanhoidossa työskentelen.

Sain juuri diagnoosiksi vaikean masennuksen. Olen ollut koko ajan työssä. En tiedä masennuksen kriteereistä mitään ja voihan diagnoosi olla virheellinenkin. En ole itsetuhoinen, olen vain täysin välinpitämätön kaikkea kohtaan. En tunne iloa enkä vihaa enkä jaksa mitään. Sairauslomaa tarjottiin mutta kieltäydyin, koska olen se täydellinen kympin tyttö, joka ei koskaan murru.

Hoitoani vasta aloitellaan, joten en tiedä tulevaisuudesta. Ei minua suuremmin kiinnosta, olenko oikeasti vaikeasti masentunut vai ehkä keskivaikeasti vaiko lievästi. Mieluiten makaisin kotona mutta kun sisälläni asuu se miss täydellisyys, niin en oikein voi. Työstäni suoriudun ihan ok. Ei ole tullut valituksia.

Olen ensimmäisenä myöntämässä, että en ole vakavasti sairas ja varmasti on minua paljon pahemmin sairastuneita. En mielestäni tarvitse lääkkeitä, ehkä kuuntelijaa kyllä. Arjesta selviydyn aika tavalla riman alittaen. Olen kahden lapsen äiti ja meillä on sotkuista ja likaista mutta lapsilla on puhtaat vaatteet ja he syövät terveellistä ruokaa, kuskaan heitä harrastuksiin ja kavereille ja autan läksyissä.

Ongelmana on se, että haluaisin vain nukkua. Koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Sain juuri diagnoosiksi vaikean masennuksen. Olen ollut koko ajan työssä. En tiedä masennuksen kriteereistä mitään ja voihan diagnoosi olla virheellinenkin. En ole itsetuhoinen, olen vain täysin välinpitämätön kaikkea kohtaan. En tunne iloa enkä vihaa enkä jaksa mitään. Sairauslomaa tarjottiin mutta kieltäydyin, koska olen se täydellinen kympin tyttö, joka ei koskaan murru.

Hoitoani vasta aloitellaan, joten en tiedä tulevaisuudesta. Ei minua suuremmin kiinnosta, olenko oikeasti vaikeasti masentunut vai ehkä keskivaikeasti vaiko lievästi. Mieluiten makaisin kotona mutta kun sisälläni asuu se miss täydellisyys, niin en oikein voi. Työstäni suoriudun ihan ok. Ei ole tullut valituksia.

Olen ensimmäisenä myöntämässä, että en ole vakavasti sairas ja varmasti on minua paljon pahemmin sairastuneita. En mielestäni tarvitse lääkkeitä, ehkä kuuntelijaa kyllä. Arjesta selviydyn aika tavalla riman alittaen. Olen kahden lapsen äiti ja meillä on sotkuista ja likaista mutta lapsilla on puhtaat vaatteet ja he syövät terveellistä ruokaa, kuskaan heitä harrastuksiin ja kavereille ja autan läksyissä.

Ongelmana on se, että haluaisin vain nukkua. Koko ajan.

Ihan kun minun kirjoittamani. Tuo oli mun tilanne aluksi. Sitten tuli itkut, itse tuhoiset ajatukset ja viha kaikkee kohtaan. Siitäkin hiljalleen parantumassa.

Muista mikä on elämässä tärkeää!!!! Ne on sun lapset!! Ei se työ. Älä tee Niinkuin minä! Vihellä peli vähäksi aikaa poikki. Työt ei häviä mihinkään! Sun pitää antaa niille rakkaille se energia eikä sinne töihin. Itse jouduin opettelemaan tän kantapään kautta. Ensin nukuin monta kuukautta. Tein kotona pakolliset ja taas nukuin. Jossakin vaiheessa se menee ohi. Kävin myös psyk.sh:n kanssa säännöllisesti juttelemassa. Hae saikkua ja hoida itsesi kuntoon lasten tähden. Kun ei oo pakko jaksaa. Sua ei kukaan arvosta yhtään enempää vaikka seisoisit päälläsi muita miellyttääksesi! Tsemppiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt vakavasti masentuneet ihmeessä ne tekemänne duunit, missä voi olla siinä kunnossa. Minä lähden heti huomenna hakemaan alan hommia. Kuinka kylmää porukkaa täällä on, kun ei jeesata kaveria yhtään???

Päättelen tästä hijaisuudesta - tai ehkä vaikeasti masentuneet ovatkin juuri keskittyneinä omiin töihinsä - että ne hommat oli keksittyjä kaikki. Eli morjens vaan teille, trollit. Pitäkää ketjunne.

Mielessäsi ei sitten käynyt, että työ ja työtehtävät ovat aika rajaavia tekijöitä ja että tällaisissa henkilökohtaisissa keskusteluissa voi hyvinkin tunnistaa tuttunsa tai ainakin epäillä tunnistavansa?

Toisaalta sitten, kukapa sinun loukkaantumisestasi piittaisi. Syyttelet nimittäin aika helposti valehtelemisesta, kun et saa mieleisiäsi vastauksia.

Miten muutenkaan trolli voisi vastata? :D Eikö hävetä provoilla oikeasti vaikeasti masentuneiden kustannuksella? Eikö yhtään? Joku kokoomusnuori sössöttää koulun koneelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt vakavasti masentuneet ihmeessä ne tekemänne duunit, missä voi olla siinä kunnossa. Minä lähden heti huomenna hakemaan alan hommia. Kuinka kylmää porukkaa täällä on, kun ei jeesata kaveria yhtään???

Päättelen tästä hijaisuudesta - tai ehkä vaikeasti masentuneet ovatkin juuri keskittyneinä omiin töihinsä - että ne hommat oli keksittyjä kaikki. Eli morjens vaan teille, trollit. Pitäkää ketjunne.

Mielessäsi ei sitten käynyt, että työ ja työtehtävät ovat aika rajaavia tekijöitä ja että tällaisissa henkilökohtaisissa keskusteluissa voi hyvinkin tunnistaa tuttunsa tai ainakin epäillä tunnistavansa?

Toisaalta sitten, kukapa sinun loukkaantumisestasi piittaisi. Syyttelet nimittäin aika helposti valehtelemisesta, kun et saa mieleisiäsi vastauksia.

Miten muutenkaan trolli voisi vastata? :D Eikö hävetä provoilla oikeasti vaikeasti masentuneiden kustannuksella? Eikö yhtään? Joku kokoomusnuori sössöttää koulun koneelta.

Ei se missään oikeissa töissä käy, joka päivä pari tuntia noukkii roskia kadulta. Joku tukijuttu. Siinä on sen homma.

Olin vuosia sitten vaikeasti masentunut n kahden vuoden ajan. Suuren osan tästä ajasta olin psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla, yritin myös itsemurhaa useaan otteeseen.

Työssäkäynti tai opintojen jatkaminen ei varsinaisesti ollut mikään vaihtoehto tuona aikana. (Onneksi sain hyvää hoitoa ja motivaatio paranemiseen oli kova, joten paranin täysin ja opiskelin (vaativan yliopisto)tutkintoni valmiiksi.)

Taitaa vakavan masennuksen määritelmä olla aika joustava.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu kuin ihmiset puhuisivat toistensa ohitse. On kriisejä jotka aiheuttavat masennusta, niinkuin joku kirjoitti uskottomasta miehestä ja parisuhdekriisistä, joku burn outista jne. Masennus diagnoosina ei liene kuitenkaan ennusteeltaan lohduton, eikö suurimmalla ihmisillä se masennus mene ohi, joko itsekseen, lääkkeillä, terapialla taai näiden yhdistelmällä? Sitten on ihmisiä joilla olotila kroonistuu jostain syystä. Kun lääkitys alkaa purra monet selviävät keskivaikeasta masennuksesta jaloilleen, kykenevät takaisin töihin jne. Tiedän vaikeampia tapauksia joissa ihminen käy välillä sähköshokkien ja laitoshoitojakson mutta paranee taas työkuntoon. Ei se olo kaikilla pysy koko ajan yhtä kehnona, paranee ja silloin voi pystyä hyvinkin vaativaan työhön.  Sitten taas ihmisiä jotka eivät oikein millään pääse kuntoon, eivät pääse oireistaan. Yksi pitkäaikaissmielisairaala-asiakas teki väitöskirjan kokemuksistaan. Omalla kohdallaan alkoi parata kun omahoitaja oli kysynyt eikö sairaana oleminen ala jo kyllästyttää. Päätti parantua. Ehkä masennuksen kohdalla on vähän samaa kuin addiktioista toipumisessa, tärkein on oma vankka halu parantua. Hakee avun, tekee asioita jotka auttavat. Ei varmasti helppoa, mutta jos vain jää makaamaan ei ennuste ole hyvä. Ei saa antaa periksi!

Jos kysymys on Päivi Rissasesta, josta oli juttu mm. Hesarissa, ei hoitaja suinkaan kysynyt, eikö sairas ole kyllästynyt sairauteensa, kuten väität (aika törppö hoitaja pitäisi olla, jos noin kysyisi). Hoitaja kysyi, aikooko potilas olla sairaalassa loppuelämänsä. Hänellä oli kuitenkin 40 sairaalajaksoa jo takana. Tuolla kysymyksellä hoitaja herätteli potilaan auttamaan hoitajaa auttamaan potilasta niin, että pärjäisi kotona. Syöpäsairaaltakin voisi kysyä, millä avuin hän pärjäisi kotona, jos ei halua olla sairaalassa loppuelämäänsä, mutta aika vajaalla kävisi hoitaja, joka utelisi syöpäsairaalta, eikö hän ole kyllästynyt sairauteensa.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt vakavasti masentuneet ihmeessä ne tekemänne duunit, missä voi olla siinä kunnossa. Minä lähden heti huomenna hakemaan alan hommia. Kuinka kylmää porukkaa täällä on, kun ei jeesata kaveria yhtään???

Kävikö mielessä että se pystyykö joku yksittäinen vaikeasti masentunut tekemään jotain tiettyä, itselleen mieleistä työtä ei riipu siitä miten helppoa tai vaativaa työ on? Kyse on henkilökohtaisista ominaisuuksista, siitä mistä kukakin nauttii ja siitä mikä kenelläkin on masennuksen aiheuttanut ja laukaissut. Ei se sama työ tietenkään auta jokaiselle masentuneelle, eikä kaikille masentuneille auta mikään työ. Kukaan ei voi omaa duuniaan sinulle lääkkeeksi tarjota, ainakaan sinua ja sairauttasi tuntematta.

Itse jaksan tasan käydä töissä, muuta en sitten jaksa. Ajatus jo siitä, että pitää mennä ihmisten ilmoille vaikka edes kauppaan ahdistaa. Ystäviä en jaksa enkä halua nähdä, olen aika pahasti jo erakoitunut. Koen, että työt on ainut pakollinen asia mitä on pakko jaksaa, jotta saan palkkani enkä tule saikkujeni takia jossain vaiheessa  potkituksi pellolle. Töissä kun ollaan viime aikoina oltu erittäin nihkeitä sairaslomiin. Lainat kumminkin on maksettava niin pakotan itseni jaksamaan.

Vierailija kirjoitti:

Olin vuosia sitten vaikeasti masentunut n kahden vuoden ajan. Suuren osan tästä ajasta olin psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla, yritin myös itsemurhaa useaan otteeseen.

Työssäkäynti tai opintojen jatkaminen ei varsinaisesti ollut mikään vaihtoehto tuona aikana. (Onneksi sain hyvää hoitoa ja motivaatio paranemiseen oli kova, joten paranin täysin ja opiskelin (vaativan yliopisto)tutkintoni valmiiksi.)

Taitaa vakavan masennuksen määritelmä olla aika joustava.

Vakava masennus on vanhentunut termi, joka tarkoitti samaa kuin masennus tarkoittaa nykyään. Se ei siis ole sama kuin vaikea masennus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt vakavasti masentuneet ihmeessä ne tekemänne duunit, missä voi olla siinä kunnossa. Minä lähden heti huomenna hakemaan alan hommia. Kuinka kylmää porukkaa täällä on, kun ei jeesata kaveria yhtään???

Kävikö mielessä että se pystyykö joku yksittäinen vaikeasti masentunut tekemään jotain tiettyä, itselleen mieleistä työtä ei riipu siitä miten helppoa tai vaativaa työ on? Kyse on henkilökohtaisista ominaisuuksista, siitä mistä kukakin nauttii ja siitä mikä kenelläkin on masennuksen aiheuttanut ja laukaissut. Ei se sama työ tietenkään auta jokaiselle masentuneelle, eikä kaikille masentuneille auta mikään työ. Kukaan ei voi omaa duuniaan sinulle lääkkeeksi tarjota, ainakaan sinua ja sairauttasi tuntematta.

Kylläpä sitä ollaan uniikkeja lumihiutaleita. Kukaan, ilmeisesti kaapisssa elävä ja masennuksensa paljastumista anonyymillä palstalla hysteerisesti pelkäävä, ei voinut kertoa mitään. Eikö se ole sinusta kummallista?

Minä olen aina pistänyt kaikki niksit kiertoon ja minusta sellainen periaate ja käytäntö tekee maailmasta vähän siedettävämmän paikan. Kaikki eivät selvästikään ole samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt vakavasti masentuneet ihmeessä ne tekemänne duunit, missä voi olla siinä kunnossa. Minä lähden heti huomenna hakemaan alan hommia. Kuinka kylmää porukkaa täällä on, kun ei jeesata kaveria yhtään???

Kävikö mielessä että se pystyykö joku yksittäinen vaikeasti masentunut tekemään jotain tiettyä, itselleen mieleistä työtä ei riipu siitä miten helppoa tai vaativaa työ on? Kyse on henkilökohtaisista ominaisuuksista, siitä mistä kukakin nauttii ja siitä mikä kenelläkin on masennuksen aiheuttanut ja laukaissut. Ei se sama työ tietenkään auta jokaiselle masentuneelle, eikä kaikille masentuneille auta mikään työ. Kukaan ei voi omaa duuniaan sinulle lääkkeeksi tarjota, ainakaan sinua ja sairauttasi tuntematta.

Kylläpä sitä ollaan uniikkeja lumihiutaleita. Kukaan, ilmeisesti kaapisssa elävä ja masennuksensa paljastumista anonyymillä palstalla hysteerisesti pelkäävä, ei voinut kertoa mitään. Eikö se ole sinusta kummallista?

Minä olen aina pistänyt kaikki niksit kiertoon ja minusta sellainen periaate ja käytäntö tekee maailmasta vähän siedettävämmän paikan. Kaikki eivät selvästikään ole samaa mieltä.

No kun ei niissä masentuneiden tekemissä töissä vaan ole mitään salaperäistä taika-ainesta joka auttaisi. Ei ole mitään sen tarkempaa yleispätevää "niksiä" kuin että jos työnteko tuntuu hyvältä, niin tee työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt vakavasti masentuneet ihmeessä ne tekemänne duunit, missä voi olla siinä kunnossa. Minä lähden heti huomenna hakemaan alan hommia. Kuinka kylmää porukkaa täällä on, kun ei jeesata kaveria yhtään???

Kävikö mielessä että se pystyykö joku yksittäinen vaikeasti masentunut tekemään jotain tiettyä, itselleen mieleistä työtä ei riipu siitä miten helppoa tai vaativaa työ on? Kyse on henkilökohtaisista ominaisuuksista, siitä mistä kukakin nauttii ja siitä mikä kenelläkin on masennuksen aiheuttanut ja laukaissut. Ei se sama työ tietenkään auta jokaiselle masentuneelle, eikä kaikille masentuneille auta mikään työ. Kukaan ei voi omaa duuniaan sinulle lääkkeeksi tarjota, ainakaan sinua ja sairauttasi tuntematta.

Kylläpä sitä ollaan uniikkeja lumihiutaleita. Kukaan, ilmeisesti kaapisssa elävä ja masennuksensa paljastumista anonyymillä palstalla hysteerisesti pelkäävä, ei voinut kertoa mitään. Eikö se ole sinusta kummallista?

Minä olen aina pistänyt kaikki niksit kiertoon ja minusta sellainen periaate ja käytäntö tekee maailmasta vähän siedettävämmän paikan. Kaikki eivät selvästikään ole samaa mieltä.

No kun ei niissä masentuneiden tekemissä töissä vaan ole mitään salaperäistä taika-ainesta joka auttaisi. Ei ole mitään sen tarkempaa yleispätevää "niksiä" kuin että jos työnteko tuntuu hyvältä, niin tee työtä.

Jos oikein ymmärsin, ilmeisesti kyse oli aluperin, ei masentuneiden, vaan "vaikeasti masentuneiden" työpaikoista ja siitä millaisissa paikoissa "vaikeasti masentuneet" ovat ja mitkä heidän tehtävänsä ehkä ovat.

Jos joku sanoisi olevansa vaikeasti masentunut ja silti tekevänsä joka päivä töitä ja ne työt olisivatkin mielenterveystalon vessan siivoamista, niin en pitäisi sitä niin ihmeellisenä asiansa.

En jaksakaan, mutta en kehtaa kieltäytyä. Lisäksi tarvitsen rahaa. Toivon, että en saa "mental break downia" työpäivän aikana. Onneksi töitä ei ole täysipäiväisesti, loppu viikko meneekin jaksamisen keräämiseen.

Eli en jaksa enkä kykene, mutta ihan yhtä lailla en sitten myöskään ansaitse aikaa tuhlata täällä maailmalla. Töitä on tehtävä.

Mulla alkaa ensiviikolla uusi työ ja hirvittää jo valmiiksi. Olen ollut puoli vuotta poissa töistä muista syistä ja on ollut päiviä jolloin olen ensimmäistä kertaa vuosiin ollut onnellinen. Syksyllä diagnosoitiin vaikea masennus, siitä tilanne on vähitellen parantunut. Töissä ollessa mulla on pakkoajatuksia, mm kiroilen koko ajan itsekseni. Nyt syksyllä tuollaista ei ole ollut. Työelämästä poisjääminen ei ole vaihtoehto koska perheen toimeentulo on minun palkasta kiinni.