Miten te masentuneet jaksatte käydä töissä?

Siinä onkin se ero että jos on " vakavasti" vakavasti masentunut niin ei tule mieleen edes miettiä mitään opintopisteitä ja että pitää käydä töissä jne. Silloin ei PYSTY opiskelemaan koska keskittymiskyky/aivojen prosessointikyky ei vain riitä lukemaan mitään naistenlehteä monimutkaisempaa tekstiä. Eihän tämä mikään kilpailu ole, että kuka jaksaa tehdä eniten. Silloin ei vain ole vakavasti masentunut jos pystyy opiskelemaan ja käymään töissä.

Vierailija kirjoitti:

Siinä onkin se ero että jos on " vakavasti" vakavasti masentunut niin ei tule mieleen edes miettiä mitään opintopisteitä ja että pitää käydä töissä jne. Silloin ei PYSTY opiskelemaan koska keskittymiskyky/aivojen prosessointikyky ei vain riitä lukemaan mitään naistenlehteä monimutkaisempaa tekstiä. Eihän tämä mikään kilpailu ole, että kuka jaksaa tehdä eniten. Silloin ei vain ole vakavasti masentunut jos pystyy opiskelemaan ja käymään töissä.

Mutta mitäpäs sitten, kun pystyykin käymään töissä, mutta saa työterveyslääkäriltä ja prosessiin pakollisena osana kuuluvalta psykiatrian erikoislääkäriltä diagnoosin vakavasta masennuksesta? Sinäkö olet yhä oikeassa?

"Itse opiskelen täysipäiväisesti (ja teen satunnaisesti työvuoroja lukukauden aikana ja kesäl täyspäiväsesti) ja sairastan pitkäaikaista masennusta joka tällä hetkellä on keskivaikean masennuksen paikkeilla. Opiskelusta on vähän vaikea pitää sairaslomaa koska kursseilla voi olla läsnäolopakko ja yhden kurssin jääminen väliin voi tarkottaa et vasta vuoden päästä on mahdollista suorittaa se kurssi uudestaan. Ei mun alal voi vaan tenttiä omas tahdissa ja tarvittaes olla pari kuukautta kotona sairaalomal kesken lukuvuoden. Pakko vaan puskea eteenpäin jos haluan valmistua tukikuukausien puitteissa. Ja toisaalta töissäkin on käytävä että valmistues on oman alan työkokemusta.

Ja kyllä, tämä on rankkaa enkä itekään ymmärrä miten jaksan. Itken useita kertoja viikossa ja haudon itsemurhaa. Epäonnistuminen vaan pelottaa niin paljon etten näe muuta vaihtoehtoa ku jatkaa täysil tai kuolla. Kotiin jääminen ei oo vaihtoehto.

Onneksi hoitohenkilökuntani on ollut asiantuntevaa eikä oo vaan päättäny et jos kerran opiskelee tai käy töissä nii ei voi olla ees keskivaikeesti masentunu. Silloin olisin varmaankin jäänyt täysin ilman tukea ja oisin ehkä jo kuollut."

Itsekin toimin näin useamman vuoden, itkun kanssa raahauduin töihin ja opiskeluihin. Työmatkalla vakavaan onnettomuuteen joutuminen oli hyvin houkutteleva vaihtoehto.

Siksi tein näin koska luulin että en saisi sairaspäivärahaa tms. eli että minulla ei olisi mahdollista jäädä saikulle. Sitten romahdin ja ollut nyt 2,5 vuotta saikulla. Ihan vaan tiedoksi että jos tulee tiukka paikka. Niin ja että kannattaako ajaa itsensä niin loppuun että saikku kestää sitten niin pitkään kuin minulla. Ekan noin vuoden aikana ei voi opiskella eikä käydä töissä kun on sairaspäivärahalla. Sen jälkeen on mahdollista saada kuntoutustukea jonka aikana voi tehdä tietyn verran työtä ja opiskella omaan tahtiin. Itse yritän nyt juurikin kuntoutustuen turvin tehdä opintoni loppuun. Sekä saikkuraha että kuntoutustuki ovat olleet isommat kuin opintotuki joten ei ole senkään perään tarvinnut itkeä.

Varmasti myös opinahjot joustavat, meitä on paljon jotka ovat "epäonnistuneet"(=pysy nykyaikaisen tehoyhteiskunnan kiireisessä ja suorittavassa tahdissa 24/7). Ja usko pois, ei se haittaa mitään jos opinnot viivästyy pari vuottakin. Nykyään opiskelu on kokoikäistä, joutuu moneenkin kertaan eri koulut käymään ihan kypsempänä aikuisenakin vielä.

Mieti jos olisit vanhuksena kuolinvuoteellasi. Mitä olisit halunnut oikeasti tehdä, jättää jälkeesi, kokea. Itse mietin näitä, ja minulle nämä asiat ei ole esim. joku tutkinnon suorittaminen tai jonnin joutava teko mitä muut ympärilläni arvostavat(esim. täällä päin arvostetaan sitä että on kaatanut puita, kerännyt risuja, leiponut pullaa, hillonnut, käsillä tekemistä kun taas edellisessä asuinpaikassani arvostettavaa oli korkeat tutkinnot, korkea asema, korkea palkka, materian haaliminen). Onko sinulle oikeasti se mitä sydämessäsi haluat, nuo suoritukset? Vai teetkö niitä sen vuoksi että joku ympärilläsi odottaa sinun toimivan niin?

Itse löysin itselleni tavoitteita ja asioita jotka haluan kokea ja tehdä. Myös harrastuksen/ammatin keksin mistä on oikeasti hyötyä ja iloa sekä minulle että muille ihmisille, vaikka se ei ole sellainen ammatti mitä lähipiirini ihmiset arvostavat. 

Vierailija kirjoitti:

Keskivaikean masennuksen syyt oli kotona (pettävä aviomies) joten työ oli suorastaan pelastus mulle. Eli todella hyvin, saikkua en suostunut ottamaan vaikka työterveyslääkäri tuputti sitä joka käänteessä...

Oletko hieman yksinkertainen, että kuvittelet masennuksesi aihettajan eli miehesi pettämisen parantuvan sun töissä käymiselläsi????  Etkö älyä heittää miestäsi pihalle?  Eiköhän se masennuksesikin siitä sitten paranesi, jos ei syy sittenkin ole jossakin muualla eli sun omien korviesi välisessä maastossa ihan geeneissäsi perittynä.

Vierailija kirjoitti:

En jaksaisikaan.juuri noiden sosiaalisten tilanteiden väsyttävyyden takia. Hoitoalalla ja työuupumus johti keskiv. Masennuksen puhkeamiseen. Nyt pari vuotta jojoillu töissä ja saikulla. Nyt sain kuntoutus tuki päätöksen että voin tehdä puolikasta työaikaa.

Ei kiinnosta yhtään. Alan vaihtoa mietin parhaillaan.

Itsekin hoitoalalla ja tällä hetkellä ei mahdollisuutta työn vaihtoon asuntolainan takia. Lisäksi menettäisin varmaan perheeni jos irtisanoutuisin ilman työtä. Mihin työhön olet vaihtamassa? Itse en ole missään oikein erityisen hyvä enkä tiedä mikä kiinnostaisi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mullekin työ on paras paikka olla, kotona voin huonosti ja seinät kaatuu päälle. Työssä sen sijaan jaksan olla, koska siellä kaikki toimii eikä kukaan tiedä pahasta olostani enkä kuule syytteleviä sanoja mielessäni, kuten kotona.

Kyse on siis siitä, että kotona on paha olla, kriisini alkoi sieltä, töissä ei ole kriisiä. Ehdin olla töissä tarpeeksi kauan tasapainoisena joten en pelkää työkavereitteni arvostelua. Jos pelkäisin, en voisi olla varmaan töissäkään. Aiemmassa masennuksessani kun minun piti pyrkiä masentuneena työelämään en kyennytkään töihin, koska koin taasen työyhteisön viholliseksi eikä työrutiinia ollut.

Eli olet töissä paossa ja piilossa?

Vierailija kirjoitti:

Ihminen jolla on keskivaikea tai vaikea masennus ei jaksa käydä töissä!

Paitsi valtion hommissa ei niin nuukaa, millaisessa pääviassa niissä hommissa heiluu.

Ihan kuule siksi jaksan, ettei tulisi nälkä kotona ja saisi pitää katon päänsä päällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä onkin se ero että jos on " vakavasti" vakavasti masentunut niin ei tule mieleen edes miettiä mitään opintopisteitä ja että pitää käydä töissä jne. Silloin ei PYSTY opiskelemaan koska keskittymiskyky/aivojen prosessointikyky ei vain riitä lukemaan mitään naistenlehteä monimutkaisempaa tekstiä. Eihän tämä mikään kilpailu ole, että kuka jaksaa tehdä eniten. Silloin ei vain ole vakavasti masentunut jos pystyy opiskelemaan ja käymään töissä.

Mutta mitäpäs sitten, kun pystyykin käymään töissä, mutta saa työterveyslääkäriltä ja prosessiin pakollisena osana kuuluvalta psykiatrian erikoislääkäriltä diagnoosin vakavasta masennuksesta? Sinäkö olet yhä oikeassa?

Olet ensimmäinen koskaan kuulemani vakavasti masentunut työssä käyvä 10 vuoteen ja olen sentäään pyörinyt sen ajan mielenterveyspiireissä. Minkähänlainen mahdat olla, kun kaikki on hyvin? 

Mitä muuten teet työksesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä onkin se ero että jos on " vakavasti" vakavasti masentunut niin ei tule mieleen edes miettiä mitään opintopisteitä ja että pitää käydä töissä jne. Silloin ei PYSTY opiskelemaan koska keskittymiskyky/aivojen prosessointikyky ei vain riitä lukemaan mitään naistenlehteä monimutkaisempaa tekstiä. Eihän tämä mikään kilpailu ole, että kuka jaksaa tehdä eniten. Silloin ei vain ole vakavasti masentunut jos pystyy opiskelemaan ja käymään töissä.

Mutta mitäpäs sitten, kun pystyykin käymään töissä, mutta saa työterveyslääkäriltä ja prosessiin pakollisena osana kuuluvalta psykiatrian erikoislääkäriltä diagnoosin vakavasta masennuksesta? Sinäkö olet yhä oikeassa?

Olet ensimmäinen koskaan kuulemani vakavasti masentunut työssä käyvä 10 vuoteen ja olen sentäään pyörinyt sen ajan mielenterveyspiireissä. Minkähänlainen mahdat olla, kun kaikki on hyvin? 

Mitä muuten teet työksesi?

On tässä ketjussa muitakin työhön kykeneviä; niin kykenin minäkin tuolloin kauan sitten, kuten edelleenkin ihan terveenä. Luotan lääkäreihin, mutten ollenkaan maallikoihin, vaikka olisivat koko ikänsä pyörineet mielenterveyspiireissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä onkin se ero että jos on " vakavasti" vakavasti masentunut niin ei tule mieleen edes miettiä mitään opintopisteitä ja että pitää käydä töissä jne. Silloin ei PYSTY opiskelemaan koska keskittymiskyky/aivojen prosessointikyky ei vain riitä lukemaan mitään naistenlehteä monimutkaisempaa tekstiä. Eihän tämä mikään kilpailu ole, että kuka jaksaa tehdä eniten. Silloin ei vain ole vakavasti masentunut jos pystyy opiskelemaan ja käymään töissä.

Mutta mitäpäs sitten, kun pystyykin käymään töissä, mutta saa työterveyslääkäriltä ja prosessiin pakollisena osana kuuluvalta psykiatrian erikoislääkäriltä diagnoosin vakavasta masennuksesta? Sinäkö olet yhä oikeassa?

Olet ensimmäinen koskaan kuulemani vakavasti masentunut työssä käyvä 10 vuoteen ja olen sentäään pyörinyt sen ajan mielenterveyspiireissä. Minkähänlainen mahdat olla, kun kaikki on hyvin? 

Mitä muuten teet työksesi?

On tässä ketjussa muitakin työhön kykeneviä; niin kykenin minäkin tuolloin kauan sitten, kuten edelleenkin ihan terveenä. Luotan lääkäreihin, mutten ollenkaan maallikoihin, vaikka olisivat koko ikänsä pyörineet mielenterveyspiireissä.

Missä esitin jonkun väitteen, mihin pitäisi uskoa?

Mitä työtä sinä teit, kun olit vakavasti masentunut?

Kertokaa nyt vakavasti masentuneet ihmeessä ne tekemänne duunit, missä voi olla siinä kunnossa. Minä lähden heti huomenna hakemaan alan hommia. Kuinka kylmää porukkaa täällä on, kun ei jeesata kaveria yhtään???

En ole ollut töissä pitkään aikaan. Ei minulla edes ole työpaikkaa minne mennä. Tuskin sellaista saisinkaan.

En mitenkään. Olin sairaanhoitaja vaativassa yksikössä ja rakastin sitä mutta kun masennus ja paniikkihäiriö tulivat, kaikki jäi. Tulevaisuus musta aukko.

Olen lievästi masentunut ja se iskee ajoittain pahemmin kuin välillä. Mulle työ on paras lääke sitä varten. Saa sisältöä elämälleen ja saa olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. pahinta olisi vain käpristellä kotona ja istua av palstalla.

Tuntuu kuin ihmiset puhuisivat toistensa ohitse. On kriisejä jotka aiheuttavat masennusta, niinkuin joku kirjoitti uskottomasta miehestä ja parisuhdekriisistä, joku burn outista jne. Masennus diagnoosina ei liene kuitenkaan ennusteeltaan lohduton, eikö suurimmalla ihmisillä se masennus mene ohi, joko itsekseen, lääkkeillä, terapialla taai näiden yhdistelmällä? Sitten on ihmisiä joilla olotila kroonistuu jostain syystä. Kun lääkitys alkaa purra monet selviävät keskivaikeasta masennuksesta jaloilleen, kykenevät takaisin töihin jne. Tiedän vaikeampia tapauksia joissa ihminen käy välillä sähköshokkien ja laitoshoitojakson mutta paranee taas työkuntoon. Ei se olo kaikilla pysy koko ajan yhtä kehnona, paranee ja silloin voi pystyä hyvinkin vaativaan työhön.  Sitten taas ihmisiä jotka eivät oikein millään pääse kuntoon, eivät pääse oireistaan. Yksi pitkäaikaissmielisairaala-asiakas teki väitöskirjan kokemuksistaan. Omalla kohdallaan alkoi parata kun omahoitaja oli kysynyt eikö sairaana oleminen ala jo kyllästyttää. Päätti parantua. Ehkä masennuksen kohdalla on vähän samaa kuin addiktioista toipumisessa, tärkein on oma vankka halu parantua. Hakee avun, tekee asioita jotka auttavat. Ei varmasti helppoa, mutta jos vain jää makaamaan ei ennuste ole hyvä. Ei saa antaa periksi!

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt vakavasti masentuneet ihmeessä ne tekemänne duunit, missä voi olla siinä kunnossa. Minä lähden heti huomenna hakemaan alan hommia. Kuinka kylmää porukkaa täällä on, kun ei jeesata kaveria yhtään???

Päättelen tästä hijaisuudesta - tai ehkä vaikeasti masentuneet ovatkin juuri keskittyneinä omiin töihinsä - että ne hommat oli keksittyjä kaikki. Eli morjens vaan teille, trollit. Pitäkää ketjunne.

Olin ja olen asiantuntija-konsultointityössä, jossa asiakassuhteet ovat tiiviitä ja vuosien mittaisia. Minä en jätä asiakkaitani heitteille enkä ohjaa heitä hetkeksi enkä varsinkaan lopullisesti muille, vaikka joillekin sellainen on ihan arkipäivää eikä tunnu missään.

Nro 3 (ja 17 ja pari muuta kommenttia)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksaisikaan.juuri noiden sosiaalisten tilanteiden väsyttävyyden takia. Hoitoalalla ja työuupumus johti keskiv. Masennuksen puhkeamiseen. Nyt pari vuotta jojoillu töissä ja saikulla. Nyt sain kuntoutus tuki päätöksen että voin tehdä puolikasta työaikaa.

Ei kiinnosta yhtään. Alan vaihtoa mietin parhaillaan.

Itsekin hoitoalalla ja tällä hetkellä ei mahdollisuutta työn vaihtoon asuntolainan takia. Lisäksi menettäisin varmaan perheeni jos irtisanoutuisin ilman työtä. Mihin työhön olet vaihtamassa? Itse en ole missään oikein erityisen hyvä enkä tiedä mikä kiinnostaisi.

Ap

Minäkin perheellinen ja asuntolaina on. Ajattelin koittaa pääsisikö kevan kautta uudelleen koulutukseen. Kouluttavat myös työuupuneita jos riski sairastua uudelleen on suuri. Näillä saikkupäivillä pitäisi onnistua... Alaa en vain tiedä vielä. Ehkä leipuri. Kuntoutus tuella siis voi opiskella ja se olisi itselläni n.1700e kk miinus verot. Aikuiskoulutusrahastosta saa 2v tukea jos ehdot täytyy. Ei kannata irtisanoutua vaan selvittää oman työnantajan vakuutusyhtiöstä uudelleen kouluttautumis mahdollisuuksia.

Jos ihminen kykenee käymään töissä niin ei hän mielesräni minun skaalallani ole vaikeastimasentunut.