"Liikunta auttaa masennukseen." Menin sitten väkisin ulos aurinkoon...

Miksi sitä sohvalle taantumista kammotaan niin paljon? Olen itkenyt pahimmillani päiviä putkeen ja ollut melkoisen reagoimaton. Silti olen nykyisin ok, ilman terapiaa tai lääkkeitä. Nimenomaan taantumalla vapaasti ilman syyllisyyttä silloin kun siltä tuntuu olen saanut ajan kanssa ne jaksot lyhenemään ja kevenemään, kun olen oppinut elämään kivun kanssa.

Sisällähän myllertää, ja siksi pitää minimoida elämästä sisältö, että sen kestää ja sitä pystyy säätelemään. Itsestä sen huomaa, milloin auttaa lepo ja milloin liikunta ja milloin työ ja milloin ihmiset, ja milloin ei. Tuntemusten mukaan.

Siitä voisi ehkä yrittää päästä yli, ettei taannu suhteessa puolisoon ja syytä sitä loputtomiin kaikesta. Toisaalta, jotta niin voi toimia, pitää olla itsellä riittävästi valtaa ja luottoa toisen silmissä, että sinä olet oman vointisi auktoriteetti, eikä sinua toiste viedä väkisin minnekään jos tosissasi sanot, ettei nyt.

Vierailija kirjoitti:

Mies pakotti hiihtämään kanssaan. Kaunis aurinko paistoi ja ulkona oli ihmisiä kuin merenmutaa. Sain sukset jalkaan ja heti ensimmäisestä työnnöstä lähtien tuntui, etten jaksa, enkä pääse eteenpäin. Ahdistuin vastaantulevien ihmisten iloisista punaposkisista kasvoista. Oli lapsiperheitä, mummuja, vaareja. Ihmiset sivakoivat menemään ja näyttivät huolettomilta. Minua vain alkoi ahdistaa entistä enemmän. Kyyneleet kirposivat silmiini aurinkolasien takana. Kurkkua alkoi kuristaa. Eteenpäin ei meinannut päästä millään, vaikka vielä jokin aika sitten rakastin hiihtämistä. Minun oli pakko lähteä kotiin itkemään. Jätin miehen yksin hiihtämään ja makaan nyt taas sohvalla itkemässä. Kurkkua kuristaa edelleen.

Se siitä liikunnan riemusta. Ennen siitä oli apua. Enää ei taida edes liikunta riittää.

Itselläni vakava masennus ja kaikki liikunta oman mukavuusalueen ulkopuolella sairastuttaa lisää ja kuoleman ajattelu lisääntyy päiviksi liikunnan jälkeen. Psykiatrini selitti että en saa tehdä käytännössä mitään mikä ei tunnu hyvältä. Tietty kotitöitä on välillä tehtävä ja ruokaa. Mutta kävelyksi riittää tällä hetkellä oman ja naapuritalon kiertäminen. Viikossa voi olla yksi meno esim kaupparessu/syöminen ystävän luona. Vuosi sitten olinkin laitoskunnossa enkä jaksanut kautta yhden kerroksen rappusia. Niin huonoon kuntoon olin joutunut. Lääkkeet ovat hyviä ja ilman niitä en selviäisi: voxra, ssri, uneen ketipinor ja melatonin, tykytykseen proral päivittäin. Ilman lääkityksiä olisin vähäisenkin flunssan takia heti päivystyksessä tai jo fyysisesti kuollut. Kaikki tutkittiin ja muuten "terve". Masennus vie immuniteetin ja peruskunnon "yössä" koko elimistön sekaisin, siis vaikea masennus. Viimeksi psykiatrin luona Psykiatri sanoi, että sinulla on aamulla 10energiapistettä. Toipuminen on nopeampaa jos ei käytä kaikkia tai juuri sen kymmenen. Lyhyt kävelylenkki olis ehkä tehnyt sulle hyvää, hiihto oli liikaa. Monilla menee liikkuminen överiksi. Liikuntaa korostetaan liikaa.mä lihon aina jos liikun liikaa. Itsekin olen urheillut ennen paljon ja ollut tosi terve. Mutta aina jos liikkuu enemmän suhteessa mitä syö, niin tulee energia vaje ja pitkällä tähtäimellä se saa elimistön oireilemaan - mm masennus. Lepoa vaan ja ihan pieniä kävelyitä. Kotityöt on myös liikuntasuoritus! Itse en nykyään enää käytössä salille tai jumpissa. Käyn töissä ja kotityöt ja työmatkan kävely 2km pari krt vkossa ja olen 40 v ja elämäni kunnossa. Istumatyö lähinnä. Hiukset voi hyvin, paksut ja kiiltävät. Masennuksesta kaikki melkein lähti. Syön säännöllisesti kaikkea myös einestä. Jos ei joskus tule uni niin ketipinor yöksi. Paras. Oma äitini on 97v ja käyttänyt tenoxia nukkumiseen 20 vuotta. Hän on sitä mieltä, että hyvä uni on tuonut hänelle pitkän iän ja ilman lääkkeitä ei olisi enää elossa. Olin aiemmin lääke vastainen mutta en enää. En koskaan enää elämässäni. Rutiini tärkeää. Ateriat vaikka eines kun ei mitään. Vähän herkkuja ja viiniä lasi kaks. Ei liikaa rehkimistä ellei joku urheilija mut urheilijoilla onkin eri dieetit kuin perus meillä. Jos työ tosi aktiivista fyysisesti niin urheilun ruokavalio paras, yksi lääkäri selitti näin. Liian suuri rasitus ja levon/ruoan epätasapaino on lihominen ym. Uni vaikka purkista. Ota rauhassa ja tee miten itsestä hyvältä tuntuu. Mies yrittää auttaa mutta sä tunnet kroppasi. Ehdota jotain vastikkeeksi mitä pystyt tekemään. Elämässä ei kannata tehdä mitään verissäsuin.

Liikunta auttaa masennukseen silloin kun siinä "onnistuu", eli saa sen tunteen että on hyvä jossain. Jos on asettanut itselleen liian korkeat tavoitteet, luultavasti epäonnistuu ja vajoaa taas vähän syvemmälle. Näin ainakin mulla

T. masentunut luuseri

Vierailija kirjoitti:

Mies pakotti hiihtämään kanssaan. Kaunis aurinko paistoi ja ulkona oli ihmisiä kuin merenmutaa. Sain sukset jalkaan ja heti ensimmäisestä työnnöstä lähtien tuntui, etten jaksa, enkä pääse eteenpäin. Ahdistuin vastaantulevien ihmisten iloisista punaposkisista kasvoista. Oli lapsiperheitä, mummuja, vaareja. Ihmiset sivakoivat menemään ja näyttivät huolettomilta. Minua vain alkoi ahdistaa entistä enemmän. Kyyneleet kirposivat silmiini aurinkolasien takana. Kurkkua alkoi kuristaa. Eteenpäin ei meinannut päästä millään, vaikka vielä jokin aika sitten rakastin hiihtämistä. Minun oli pakko lähteä kotiin itkemään. Jätin miehen yksin hiihtämään ja makaan nyt taas sohvalla itkemässä. Kurkkua kuristaa edelleen.

Se siitä liikunnan riemusta. Ennen siitä oli apua. Enää ei taida edes liikunta riittää.

Hiihto ei ehkä vaan ole sinun juttusi.

Sinun pitäisi löytää sellainen liikuntamuoto, minkä koet omaksi jutuksesi. Itselläni on diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta ja aloitin joku aika sitten kuntosalilla käynnin, koska itse tykkään ja viihdyn. Se on auttanut mielialoja parempaan suuntaan.

Laskettelusta olen aina myös tykännyt, jopa aikoina, kun masennukseni oli asteella vaikea.

Ehdotan, ettet tuomitse kaikkea liikuntaa sillä perusteella, että hiihtäminen ahdisti sinua. Henk.koht. en itsekään pidä siitä.

Ehkä esim. joku sisäliikunta, jossa saat olla omassa rauhassasi tai vaikka kahdestaan jonkun hyvän ystävän tai miehesi kanssa (esim. sulkapallo), voisi toimia paremmin kohdallasi? Myös uimista, melomista, laskettelua, yms. hauskempia lajeja kannattaa ainakin kokeilla, mikä on oma fiiliksesi siitä!

Tsemppiä, tiedän, että masiksen kanssa on veemäistä elää.

Toimii.

Vierailija kirjoitti:

Liikunta auttaa masennukseen silloin kun siinä "onnistuu", eli saa sen tunteen että on hyvä jossain. Jos on asettanut itselleen liian korkeat tavoitteet, luultavasti epäonnistuu ja vajoaa taas vähän syvemmälle. Näin ainakin mulla

T. masentunut luuseri

Minulla tuo salilla käynti varmaan toimii tämän vuoksi, koska asetan tavoitteet mahd. alas ja etenen tosi vähän kerrallaan. Se on rohkaisevaa, kun ei tarvitse voittaa muita kuin itsensä ja alkuun ei tarvitse pystyä paljon mihinkään. Kunto kasvaa vähitellen säännöllisen treenin myötä. :)

Olen tosin itselläni havainnut, että ihan siitä fyysisestä rasituksesta tulee hyvä olo, vaikka olen aina ollut tosi liikuntakammoinen. Itselläni mm. toimii, kun saa olla lämpöisessä sisäilmassa, eikä tarvitse juosta missään ulkona kylmässä. Toki on niitäkin, keitä kuntosalit ahdistaa. Jokaisen täytyy vaan löytää se oma juttunsa.

Noin yleensä sanon omalta kokemuspohjaltani, että kyllä se liikunta ainakin minulla auttaa masennukseen. Halu tappaa itseni on lähes kadonnut ja fiilis on muutenkin ensi kertaa kuukausiin taistelutahtoisempi ja toiveikkaampi.