Mikä tarve teillä adoptoiduilla on kaivaa kaikki biosukulaiset esille?

Se on se risti, mikä on kannettava, kun adoptioon ryhtyy. Että ei todennäköisesti jossain kohtaa riitä, lapsi voi jopa syyttää adoptiostaan ad.vanhempiaan. monet ulkomailta adoptoidut esimerkiksi ovat kyllä kiitollisia mahdollisuudesta elämään, mutteivät koe silti sopeutuneensa suomeen. Näitä tulee harvemmin kuitenkaan pohdittu, jos haluaa vain kovasti sitä omaa lasta.:(

Vierailija kirjoitti:

Itse koen, että adoptiolasten epätoivoinen biovanhempienetsintä ja pakonomainen "suhteenluonti" bioperheeseen myös vähättelee ja loukkaa niitä adoptiovanhempia, jotka sentään - toisin kuin ne biovanhemmat - ovat halunneet tämän lapsen ja tehneet työtä hänen kasvattamisekseen, antaneet hänelle arvon ja arvomaailman jne. Se on ikäänkuin läimäys kasvoille: ei riitä, ette tehneet tarpeeksi. Kun tähän yhdistää sen, että joku syy siihen adoptioon antamiseen on ollut jayleensä se on se, että lasta ei ole haluttu (kaikista biovanhempien tilanteeseen liittyvistä lieventävistä eufemismeistä huolimatta tämä on se lopputulos) niin siitä seuraa kyllä kaikille osapuolille pelkkää mielipahaa.

Itselläni ei ole adoptiolasta, mutta siskollani on. Ja tottakai hän käyttäytyi ylläkuvatussa tilanteessa kuten aikuinen ja tuki nuorta ja pani tämän itsensä edelle, mutta näinhän minä sen tuskan siellä alla.

Mun hyvä ystävä on adoptoitu ja halusi etsiä biovanhempansa, koska koki jonkun osan itsestään olevan hukassa. Ei biovanhempien etsimisellä ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö adoptiovanhemmat olisi tehneet tarpeeksi tai riittäneet. Saa olla aika idiootti, jos oikeasti ajattelee, ettei riittänyt lapselleen ja sen takia se haluaa nyt etsiä biovanhempansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen, että adoptiolasten epätoivoinen biovanhempienetsintä ja pakonomainen "suhteenluonti" bioperheeseen myös vähättelee ja loukkaa niitä adoptiovanhempia, jotka sentään - toisin kuin ne biovanhemmat - ovat halunneet tämän lapsen ja tehneet työtä hänen kasvattamisekseen, antaneet hänelle arvon ja arvomaailman jne. Se on ikäänkuin läimäys kasvoille: ei riitä, ette tehneet tarpeeksi. Kun tähän yhdistää sen, että joku syy siihen adoptioon antamiseen on ollut jayleensä se on se, että lasta ei ole haluttu (kaikista biovanhempien tilanteeseen liittyvistä lieventävistä eufemismeistä huolimatta tämä on se lopputulos) niin siitä seuraa kyllä kaikille osapuolille pelkkää mielipahaa.

Itselläni ei ole adoptiolasta, mutta siskollani on. Ja tottakai hän käyttäytyi ylläkuvatussa tilanteessa kuten aikuinen ja tuki nuorta ja pani tämän itsensä edelle, mutta näinhän minä sen tuskan siellä alla.

Mun hyvä ystävä on adoptoitu ja halusi etsiä biovanhempansa, koska koki jonkun osan itsestään olevan hukassa. Ei biovanhempien etsimisellä ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö adoptiovanhemmat olisi tehneet tarpeeksi tai riittäneet. Saa olla aika idiootti, jos oikeasti ajattelee, ettei riittänyt lapselleen ja sen takia se haluaa nyt etsiä biovanhempansa.

Oliko ystäväsi biovanhemmilla muita lapsia? miten biovanhemmat suhtautuivat tapaamiseen?

Vierailija kirjoitti:

Itse koen, että adoptiolasten epätoivoinen biovanhempienetsintä ja pakonomainen "suhteenluonti" bioperheeseen myös vähättelee ja loukkaa niitä adoptiovanhempia, jotka sentään - toisin kuin ne biovanhemmat - ovat halunneet tämän lapsen ja tehneet työtä hänen kasvattamisekseen, antaneet hänelle arvon ja arvomaailman jne. Se on ikäänkuin läimäys kasvoille: ei riitä, ette tehneet tarpeeksi. Kun tähän yhdistää sen, että joku syy siihen adoptioon antamiseen on ollut jayleensä se on se, että lasta ei ole haluttu (kaikista biovanhempien tilanteeseen liittyvistä lieventävistä eufemismeistä huolimatta tämä on se lopputulos) niin siitä seuraa kyllä kaikille osapuolille pelkkää mielipahaa.

Itselläni ei ole adoptiolasta, mutta siskollani on. Ja tottakai hän käyttäytyi ylläkuvatussa tilanteessa kuten aikuinen ja tuki nuorta ja pani tämän itsensä edelle, mutta näinhän minä sen tuskan siellä alla.

Adoptiovanhempi tietänee mihin ryhtyy, kun ottaa adoptiolapsen. Adoptoitu ei ole vastuussa adoptiovanhempiensa sen paremmin kuin biologistenkaan vanhempiensa tunteista. Hän on alusta alkaen osaton tilanteeseensa. Tuo on niin virheellinen tapa ajatella kuin olla ja voi, että lapsen olisi jotenkin pitänyt luopua omien juuriensa etsinnästä siskosi tunteiden vuoksi. Ei tämä adoptoitu ole velkaa siskollesi mitään. Miksi lapsi olisi jollekin velkaa siksi, että juuri hän on syntynyt ja hänet on adoptoitu? Kunnioituksen siskosi varmasti ansaitsee hyvästä vanhemmuudesta, mutta pelkkä adoptio ei ole se syy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen, että adoptiolasten epätoivoinen biovanhempienetsintä ja pakonomainen "suhteenluonti" bioperheeseen myös vähättelee ja loukkaa niitä adoptiovanhempia, jotka sentään - toisin kuin ne biovanhemmat - ovat halunneet tämän lapsen ja tehneet työtä hänen kasvattamisekseen, antaneet hänelle arvon ja arvomaailman jne. Se on ikäänkuin läimäys kasvoille: ei riitä, ette tehneet tarpeeksi. Kun tähän yhdistää sen, että joku syy siihen adoptioon antamiseen on ollut jayleensä se on se, että lasta ei ole haluttu (kaikista biovanhempien tilanteeseen liittyvistä lieventävistä eufemismeistä huolimatta tämä on se lopputulos) niin siitä seuraa kyllä kaikille osapuolille pelkkää mielipahaa.

Itselläni ei ole adoptiolasta, mutta siskollani on. Ja tottakai hän käyttäytyi ylläkuvatussa tilanteessa kuten aikuinen ja tuki nuorta ja pani tämän itsensä edelle, mutta näinhän minä sen tuskan siellä alla.

Mun hyvä ystävä on adoptoitu ja halusi etsiä biovanhempansa, koska koki jonkun osan itsestään olevan hukassa. Ei biovanhempien etsimisellä ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö adoptiovanhemmat olisi tehneet tarpeeksi tai riittäneet. Saa olla aika idiootti, jos oikeasti ajattelee, ettei riittänyt lapselleen ja sen takia se haluaa nyt etsiä biovanhempansa.

Oliko ystäväsi biovanhemmilla muita lapsia? miten biovanhemmat suhtautuivat tapaamiseen?

Ei ollut. Suhtautuivat ihan iloisesti, kuulemma olivat toivoneetkin, että ehkä joskus lapsi ottaisi yhteyttä. Tapasivat muutaman kerran ja siinä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen, että adoptiolasten epätoivoinen biovanhempienetsintä ja pakonomainen "suhteenluonti" bioperheeseen myös vähättelee ja loukkaa niitä adoptiovanhempia, jotka sentään - toisin kuin ne biovanhemmat - ovat halunneet tämän lapsen ja tehneet työtä hänen kasvattamisekseen, antaneet hänelle arvon ja arvomaailman jne. Se on ikäänkuin läimäys kasvoille: ei riitä, ette tehneet tarpeeksi. Kun tähän yhdistää sen, että joku syy siihen adoptioon antamiseen on ollut jayleensä se on se, että lasta ei ole haluttu (kaikista biovanhempien tilanteeseen liittyvistä lieventävistä eufemismeistä huolimatta tämä on se lopputulos) niin siitä seuraa kyllä kaikille osapuolille pelkkää mielipahaa.

Itselläni ei ole adoptiolasta, mutta siskollani on. Ja tottakai hän käyttäytyi ylläkuvatussa tilanteessa kuten aikuinen ja tuki nuorta ja pani tämän itsensä edelle, mutta näinhän minä sen tuskan siellä alla.

Mun hyvä ystävä on adoptoitu ja halusi etsiä biovanhempansa, koska koki jonkun osan itsestään olevan hukassa. Ei biovanhempien etsimisellä ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö adoptiovanhemmat olisi tehneet tarpeeksi tai riittäneet. Saa olla aika idiootti, jos oikeasti ajattelee, ettei riittänyt lapselleen ja sen takia se haluaa nyt etsiä biovanhempansa.

Oliko ystäväsi biovanhemmilla muita lapsia? miten biovanhemmat suhtautuivat tapaamiseen?

Ei ollut. Suhtautuivat ihan iloisesti, kuulemma olivat toivoneetkin, että ehkä joskus lapsi ottaisi yhteyttä. Tapasivat muutaman kerran ja siinä se.

Ok, tuossa tapauksessahan se on helppo juttu kun ei ole muita lapsia. Ei tarvitse tilannetta heille selvitellä.

Vierailija kirjoitti:

Se tarve on sisäsyntyinen ja vahva. Ei se vain ole yhdentekevää, mistä on biologisesti lähtöisin, vaikka niin halutaan kovin uskotella.

No nyt rohkenen kyllä epäillä, että kyse olisi mistään biologiasta. Vai miksi kaikki vanhempansa (yleensä isänsä) hylkäämät lapset eivät osoita kiinnostusta isäänsä tutustumiseen, vaikkeivat olisi koskaan edes tavanneet? Miksi jotkut antavat isukin painella menojaan, ja elävät elämäänsä tyytyväisinä siitä, mitä heillä on? Biologia ei tähän liity mitenkään.

En ole adoptoitu, mutta ihan kiva oli  lukea sukuselvitys. Pitäisikö vain pitäytyä niihin sukulaisiin, jotka on itse tavannut? Minulla olisi jäänyt 1500-luku tutustumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen, että adoptiolasten epätoivoinen biovanhempienetsintä ja pakonomainen "suhteenluonti" bioperheeseen myös vähättelee ja loukkaa niitä adoptiovanhempia, jotka sentään - toisin kuin ne biovanhemmat - ovat halunneet tämän lapsen ja tehneet työtä hänen kasvattamisekseen, antaneet hänelle arvon ja arvomaailman jne. Se on ikäänkuin läimäys kasvoille: ei riitä, ette tehneet tarpeeksi. Kun tähän yhdistää sen, että joku syy siihen adoptioon antamiseen on ollut jayleensä se on se, että lasta ei ole haluttu (kaikista biovanhempien tilanteeseen liittyvistä lieventävistä eufemismeistä huolimatta tämä on se lopputulos) niin siitä seuraa kyllä kaikille osapuolille pelkkää mielipahaa.

Itselläni ei ole adoptiolasta, mutta siskollani on. Ja tottakai hän käyttäytyi ylläkuvatussa tilanteessa kuten aikuinen ja tuki nuorta ja pani tämän itsensä edelle, mutta näinhän minä sen tuskan siellä alla.

Mun hyvä ystävä on adoptoitu ja halusi etsiä biovanhempansa, koska koki jonkun osan itsestään olevan hukassa. Ei biovanhempien etsimisellä ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö adoptiovanhemmat olisi tehneet tarpeeksi tai riittäneet. Saa olla aika idiootti, jos oikeasti ajattelee, ettei riittänyt lapselleen ja sen takia se haluaa nyt etsiä biovanhempansa.

Oliko ystäväsi biovanhemmilla muita lapsia? miten biovanhemmat suhtautuivat tapaamiseen?

Ei ollut. Suhtautuivat ihan iloisesti, kuulemma olivat toivoneetkin, että ehkä joskus lapsi ottaisi yhteyttä. Tapasivat muutaman kerran ja siinä se.

Ok, tuossa tapauksessahan se on helppo juttu kun ei ole muita lapsia. Ei tarvitse tilannetta heille selvitellä.

Niin no, en mä näkis ongelmaa, vaikka olisikin lapsia. Tai siis, itse ainakin vanhempana kertoisin lapselle/lapsille, jos joskus olisin lapsen adoptioon antanut. Suomi on pieni maa, mahdollisuus siihen, että biolapsi tulee koputtamaan oveen, on aika iso. Enkä myöskään näe siinä mitään hävettävää tai salattavaa.

Voi sua ammattivalittaja. On ihan luonnollista, että poika pitää yhteyttä myös biosukuunsa. On rikkaus, kun tämä on mahdollista: on ikään kuin kaksi sukua, ne biologiset ja ne adoptoidun perheen sukulaiset. Jokaiselle juuret ovat tärkeät. Lisäksi sisaruus on elämän pisin ihmissuhde ja pitkässä juoksussa omat sisaret ja veljet ne kaikkein läheisimmät.

Mä ymmärrän tota tarvetta todella hyvin :) Itse en ole adoptoitu vaan ihan ydinperheessä kasvanut. Mutta mulle äidin puolella on paljon sukulaisia joita en tunne. Äidin veljen ja hänen lapsien kanssa oltiin lapsena tekemisissä mutta äidin ja mummin suhteet enoon katkesi joskus kun olin yläasteella ja ne oli olleet huonohkot jo vuosia. Nyt mua harmittaa kovasti kun en enää oikein tunne niitä serkkuja, ois kiva joskus ottaa yhteyttä ja vaikka nähdä :) Sit samoin mulla on äidin puolelta ainakin pikkuserkkuja (ja siis äidin serkut) Italiassa ja Ruotsissa. Italian pikkuserkut olen nähnyt kerran, kun olimme kaikki alle kouluikäisiä ja Ruotsin porukkaa en ole nähnyt koskaan. Heihinkin olis kiva saada yhteys joskus. 

Niin voin siis vain kuvitella miltä tuntuisi jos ne olisikin ne omat biologiset vanhemmat/sisarukset, joita ei tunne. Vaikka varmasti on adoptio vanhemmat tärkeitä ja rakkaita niin kyllä mä ymmärrän sen tarpeen etsiä biotkin :) Tällä palstalla ei ehkä kannattaisi sanoa, mutta mun tytär ei tunne isäänsä eikä sen puolen sukua ollenkaan. Nyt vielä 3-vuotiaana ei ole osannut edes ihmetellä isän puuttumista kun ei taida oiken edes tietä mikä se isä oikein on. Mutta varmasti hänelle jossain vaiheessa tulee myös tarve löytää hänet ja sen puolen isovanhemmat, sedät, tädit ja mahdolliset serkut. Ymmärrän sen täysin ja autan minkä voin :)