Kannattaako kolmatt lasta edes harkita, jos

Vierailija:

hyvänä päivänä kahden kanssa tuntuu että " miksikäs ei, olisihan kolmas kiva/mahdollinen ajatus" ja huonona että " ei missään nimessä, näännyn jo kahden kanssa" .

Olisko tämän kaavan mukaan se kolmannen tulo ihan katastrofi, kannattaako unohtaa koko juttu? Lykätä ei paljon voi, ikä 37v. Lapset nyt 3v ja 1v.

Vierailija:

ei lastenhoitoon ja lapsien yksilolliseen huomioimiseen paljon panosteta. Lapset on lauma, joiden perustarpeista huolehditaan ja muuhun ei ole kiinnostustakaan. Ja jo eskari-ikasesta lahtien lasten oletetaan suurin piirtein hoitavan itse itsensa. Jos tama on tyyli, niin lapsia voi toki vaantaa ihan miten monta tahansa eika tunnu missaan.

asioiden kuuntelu, koulunkaynnin seuraaminen muka vie enempaa aikaa kuin yhden tai kahden lapsen vastaavista tarpeista huolehtiminen? Toki tokan tai kolmannen lapsen VAUVAaika menee helpommin kuin ekan, jonka kanssa hermoili turhasta, mutta kun se vauva-aika on vaan vuoden...



Kunhan se kolmaskin alkaa jotain vaatia ja esikoinen kaipaa jotain harrastuksia, eika voi vaan siella himassa antaa lasten leikittaa toinen toisiaan ja itse surffailla netissa, niin silloin kylla on vaativampaa kun on useampi lapsi.

taivaanrannanmaalareita perheasioissa ja sitten joudutaan liemeen sen kanssa.

ap

Sinä (ja muut) teette pointteja joita kaikkia olen miettinyt. Ja sitten kuitenkin mietin: jos sittenkin - vaiko eikö uskalla? Helppoa olisi jos olisi sellainen " takaportti" esim 10 v. päästä palata asiaan, mutta ihan niin kauan en voi odottaa, vaikka 37:na mielestäni vielä vähän aikaa onkin.



ap

ei voi käydä yhtä hyvä tuuri ja sitten oliskin soppa valmis...

Kaduttaisiko jos ette anna kolmannelle lapselle mahdollisuutta syntyä perheeseenne (kun kuitenkin sydämessäsi haluaisit kolmannen lapsen)? En usko että katuisit. Jos taas seuraat " järjen ääntä" etkä enää hanki kolmatta niin saatat katua katkerasti.



Terv. Kolmen äiti, joka aikanaan pohti tätä asiaa, eikä ole kyllä yhtään kaduttanut - ONNEKSI ryhdyimme vielä vauva-arkeen, on ollut niin mukavaa ja seesteistä. (Vanhemmat lapset olivat kuopuksen syntyessä 5- ja 7-vuotiaat.)

Itselläni vanhemmat olivat neljä ja kaksi kun nuorin syntyi, ja voin sanoa, että vasta nyt kolmannen lapseni myötä oikeasti kasvoin äidiksi tunnetasolla! Minä voin sanoa, että lasten ihmisyyden ja muun sellaisen ymmärtäminen oli aivan toista luokkaa kolmannen lapsen syntyessä, kuin aiemmin. Myös tunnemylläkkä oli sanoin kuvaamaton :)



Toisin kuin joku epäili, niin kolmannen syntyma teki itseasiassa vain positiivisen vaikutuksen suhteeseeni vanhempiin lapsiini. Ainoa mikä nyt harmittaa, on se, etten isompien lasteni vauva-aikana ole vielä ollut riittävän kypsä tajuamaan lasteni koko tunneskaalaa... Onneksi peli ei ole menetetty heidänkään kohdallaan, joten " heräämiseni" tuo paljon hyvää heidänkin elämäänsä! (En koskaan ole hoitanut heitäkään " huonosti" , olen vain tehnyt sellaisia mokia tunnepuolen asioissa, etten enää tekisi :( )



Huonona puolena voisin mainita kamalan vauvakuumeen heräämisen heti kolmannen synnyttyä.

Näköjään olenkin ajatellut asiaa enemmän kuin tiedostan =)



ap

Ihan oikeasti, tosi hyviä vastauksia ja pointteja: kiitos valtavasti näistä ja lisää saa tulla (vastauksia siis, ehkä lapsiakin ;)



ap

on käynyt mielessä kolmannen mahdollinen tilaukseenpisto myöhemmin.

Minultakaan ei hampaat vielä tipu suusta, enkä saa eläkeläisalennusta kulkuneuvoissa... :) hassua, mitä teinit kuvitelevat 40-vuotiaiden olevan!!

palaa asiaan vuoden päästä, älä mieti asiaa välillä. Nauti jokaisesta päivästä.Vuoden päästä on aivan eri asia päättää mitä teette...jos silloin tuntuu että haluatte, tehkää se ihmeessä! Nimimerkki:Viiden ihanan lapsen äiti

Nostan hattua! Hienoa että Suomessa uskalletaan tehdä lapsia, vaikka olisi ikääkin! Onnea teille jatkossakin!

Kolmas lapsi oli aina mielessä, mutta kun kaksi ensimmäistä olivat pieniä, rakennettiin taloa ja nuoremmalla oli sairaalahoitoa vaativa vaiva, niin kolmannen lapsen " teko" jäi myöhemmäksi. Nyt kun vanhemmat ovat jo noin isoja, on saanut keskittyä paremmin vauvaan ja olenkin nauttinut tästä nuorimmaisesta eritavalla kuin aiemmista. Toki on huonoja päiviä, koti on kuin pommin jäljiltä ja tuntuu ettei jaksa mitään ns. ylimääräistä tehdä, eikä kerkiäkään. Varmaan ihan normaalia :-)



Joskus on tullut tunne, että isommat jäävät nyt vähän huonommalle, kun äidin syli on enimmäkseen vauvan käytössä, mutta on aivan ihana kuulla lasten suusta huokauksia " ihanaa kun teitte meille tämän pikkusiskon" ja " on se ihana tuo Anni-vauva!" .



Jos yhtään tuntuu, että haluaa kolmannen lapsen, niin siitä vaan!

tervetullut. Pelkään vaan että miehen mielestä riittää. Tää toisen raskaus oli myös vaikeampi kuin ensimmäinen ja pelkään että ei helpommaksi käy. Eniten huolestuttaa just tuo että jos vauva ei olisikaan terve tai kuinka pärjätään taloudellisesti. Ihanaa olisi kyllä. Täytynee asiaa vielä muutama vuosi hauduttaa:)



Tee ihmeessä kolmas jos kantti kestää!

tervetullut. Pelkään vaan että miehen mielestä riittää. Tää toisen raskaus oli myös vaikeampi kuin ensimmäinen ja pelkään että ei helpommaksi käy. Eniten huolestuttaa just tuo että jos vauva ei olisikaan terve tai kuinka pärjätään taloudellisesti. Ihanaa olisi kyllä. Täytynee asiaa vielä muutama vuosi hauduttaa:)



Tee ihmeessä kolmas jos kantti kestää!

jota ei kai varsinaisesti pitänyt tulla, mutta joku takaportti oli auki kuitenkin :-)



Ja vaikka itse sanonkin, olen kyllä ehdottamasti ollut hankkimisen arvoinen kapistus, he he. Perheessämme oli jo kaksi poikaa, leikki-ikäisiä. Toinen keskivaikealla tavalla vammainen. Äidilläni oli tosi tiukkaa henkisesti ja ajallisesti. Isäni uppoutui työhön, ei ollut kiinnostunut veljeni ongelmista. Minua odottaessaan äiti oli pelännyt mahdollista vammaa -> kahden vammaisen lapsen äitinä oleminen on huomattavasti raskaampaa kuin yhden. Oli pieni epäilys, olisiko minullakin ollut jokin vamma. Äitini oli 37 v. kun synnyin. Mutta synnyin täyden kympin tyttönä ja olin jo sukupuoleni perustella positiivinen yllätys. Olin pienenä terve kuin pukki, eikä äitini varmasti pystyisi kuvitella perhettään ilman minua... siis todellakaan!



Olipa virkistävää kehua itseään :), mutta pointti siis se, että mahdollinen tuleva lapsenne on varmasti tervetullut, vaikka olisitkin väsynyt alkuaikoina.



Ainoa huono puoli tuossa meidän perheen asetelmassa on se, että nyt kun minulla on oma lapsi, äitini ei muista MITÄÄN minun varhaislapsuudestani, koska arki oli niin hektistä ja stressaavaa. Mutta se oli lyhyiden äitiyslomien 70-lukua ja veljelläni oli silloin vaikea vaihe.

Onhan sekin hassu ajatus että se kolmas ei saisi syntyä, jos on syntyäkseen...vaikken lestadiolainen tm uskova olekaan.



ap

Mutta lapsiluku (ainakin järjellä ajateltuna..) on täynnä. (Mies on tästä 100 % varma, minä ehkä 70-80%)

39(kö se nyt oli..)

Vierailija:

Onhan sekin hassu ajatus että se kolmas ei saisi syntyä, jos on syntyäkseen...vaikken lestadiolainen tm uskova olekaan.

ap

kahden kanssa meni vielä suht. helposti mutta kolmen kanssa kyllä tosiaan on välillä voimat lopussa ja pinna tiukalla. En silti vaihtaiskaan, ekat pari vuotta raskaita mutta nyt alkaa jo helpottaaa. Ihana katsella tuota takkuista pikku laumaani, leikkivät jo keskenään aika hyvin.