Elämänne suurin järkytys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on kyllä kerrottu ihan hirveitä juttuja. Olen niin pahoillani!

Itselläni yksi järkyttävimmistä asioista on ollut, että äitini alkoi seurustelemaan miehen kanssa, joka oli useamman vuoden häirinnyt minua lapsena (pyydellyt kännissä haleja ja suukkoja suulle, katsellut vierestä kun uin ja pyytänyt pienentämään vaatetusta jne.) Tiedän, että tuo on pientä, mutta minua se ahdisti paljonkin. Äiti on täysin tietoinen tapahtuneista asioista, sillä itkin lapsena hänelle välillä, että miehen läsnäolo ahdistaa. Hän ei koskaan kuitenkaan puuttunut asioihin. Oli siis perhetuttu alunperin. Jotenkin vieläkin järkyttää äitin välinpitämättömyys koko asiassa.

En tiedä voisinko koskaan antaa anteeksi jos oma äitini olisi tehnyt noin.

En minäkään. Painiskelen usein sen kanssa, olenko vain itsekäs, kun tunnen edelleen suurta katkeruutta ja arvottomuuden tunnetta tilanteen takia. Toisaalta olen jollain tasolla antanut hänelle anteeksi itseni takia, mutta äiti ei silmissäni ole enää se, jonka kuvittelin ennen aidosti välittävän. Se järkyttää.

Sinä et ole itsekäs, mutta äitisi on. Sinä olet uhri. Käsittämätöntä. *halaus*

Nelivuotiaan lapseni katoaminen. Löydettiin eikä tilanne loppujen lopuksi kestänyt kuin muutaman tunnin, mutta oli järkyttävää. 

Kun tapasin hyvän ystäväni kärttämässä alkon kassalla viinapulloa, jota ei hänelle myyty. En ollut nähnyt häntä moneen vuoteen ja nyt hän haisi kamalalle ja oli resuisissa vaatteissa. Viimeksi tavatessamme hän oli kiltti 5 lapsen äiti,  jonka lapset oli puettu kauniisti ja kotona tuoksui vastaleivotulta. Hänestä oli tullut pultsari, jonka myöhemmin näin makaavan puiston penkin alla pissat housussa. Järkytyin niin, ettei minusta ollut bussiin menijäksi ennenkuin olin hengitellyt pitkään happea ulkona.

Oman äidin näkeminen kuolleena.

Yllätyksenä on tullut sellainen, kun entinen veljeni luokkakaveri sekä kaveri ja lukioaikaisen ihastukseni nimi löytyi ip-lehdestä, rikoksen tekijänä ja kyllä se oli hän, ikä täsmäsi ja moni muukin asia nimen lisäksi. Se oli siinä mielessä järkyttävää, että kyseessä oli kouluaikana miellyttävä ja moitteettomasti käyttäytynyt ihminen. Oli vaan mennyt ilmeisesti jossain vaiheessa sekaisin. 

Omien vaatteiden löytäminen aviomiehen vaatekaapista, piiloteltuna huolellisesti fetissiasusteiden kanssa paikkaan, jota en olisi löytänyt ellen olisi ollut tekemässä isoa siivous- ja järjestelyurakkaa.

Isän kuolema oman käden kautta ja puolison salasuhde.

Vierailija kirjoitti:

Odotin mainiosti menneen työhaastattelun (ja pitkän työttömyyden) jälkeen työpaikkatarjousta pitkästä aikaa toivorikkaana ja innoissani puhelimitse noin runsas vuosi sitten.

Puhelin sitten hälyttikin.

Siellä lääkäri ilmoitti asiallisella äänellä että minulla on syöpä.

Minä olen itse lääkäri, enkä koskaan ilmoita potilaalle syöpädiagnoosista puhelimella. Vain vastaanotolla kasvotusten.

Kun äitini lähti, isäni joutui osastolle, itselleni masennus ja lähestulkoon kaikki uusiksi.

Tämä on pieni asia näihin kamaliin tarinoihin verrattuna mutta iso minulle. Luulin että minulla ja anopilla meni hyvin, luulin että hän pitää minusta, oikeastaan hain hänestä varaäitiä itselleni koska joutuin olemaan omalle äidilleni itse äiti. Tyhmää, tiedän. Uskouduin hänelle ja kerroin kaikenlaista todella henkilökohtaista elämästäni ja hän oli minusta järkevän, kivan ja sydämellisen ihmisen perikuva - ja kaikkein pahinta on se että ajattelen edelleen hänen olevan sitä. Sitten meille tuli eräästä perheasiasta erimielisyys joka hoidettiin kyllä ihan asiallisesti, ei sanottu rumasti tai loukattu toista. Sen jälkeen kuitenkin anoppi rupesi tekemään periaatteenomaisesti ja voitonriemuisena erästä asiaa jonka tiesi harmittavan minua, silloinkin kun siitä oli eniten haittaa hänelle itselleen. Suomeksi sanottuna kiusaa. Tämä rikkoi minua ihmisenä enemmän kuin mikään niistä oikeista, vakavista vastoinkäymisistä mitä olen elämässäni kokenut. Ne eivät vieneet uskoa elämään tai ihmisten hyvyyteen, tämä asia anopin kanssa teki sen enkä usko että koskaan enää toivun täysin entiselleni samanlaiseksi ihmiseksi kuin olin ennen sitä.

Olen terveyskeskuslääkäri, ja olin yskinyt vuosia. En mennyt lääkäriin, vaan diagnosoin itselleni joko tapayskän tai refluksitaudin. Meillä vaihtui lääkäreiden työterveyspalvelut toisaalle, ja kaikille järjestettiin terveystarkastus. Mainitsin tästä yskästäni, ruvettiin tutkimaan ja todettiin tuberkuloosi .

Tuttava murhattiin ulkomailla. Ei sentään ollut läheisimpiin ystäviin kuuluva ihminen, mutta kyllä tutun henkilön yllättävä ja raaka kohtalo järkytti silti.

Varmaan lapsena koettu seksuaalinen häirintä.

Lapsena kotona jatkuvasti ollut riita.

Sitten vanhemmat erosi ja menin isän mukaan. Isä tutustui naiseen ja sillä oli minun ikäinen lapsi.

Muistan miten minä en saanut liikkua huonestaani mihinkää. Heti tuli remmiä.

Peruskoulu aika... no vaatteeni ja pulpettini tuhrittiin koiranpaskalla viikoittain ja jouduin ns. nyrkkeilemään joka välitunti eli minua pidettiin kiinni ja muut hakkasivat minua. Sitten kun se riittänyt niin minua pidettiin kiinni maassa samalla kun jääpaukkuja heiteltiin päätäni kohti. Haavoja, leuka sijoiltaan... Ei sitä 1984 mitään aivotärähdystä tai muuta tutkittu... Opettaja sanoi " Leikkiä leikkiä..."

Sitten äitini kuolema on aika dramaattinen tapahtuma minulle, olin puhelimessa vain 10 minuttia ennen äidin kuolemaa... poliisit tulivat kertomaan tämän minulle seuraavana päivänä. Äidillä oli kaksi koiraa ja koitin saada kodin maatalossa asunneille koirille, minä itse asun yksiössä kaupungissa, joten koirat eivät olisi sopeutuneet sinne. Vein piikille koirat.... Eläinlääkäri vielä vittuili lihavista koirista.

Sitten isän haimasyöpä on ollut aika pommi, sekä oma sydänsairaus...

Että ihminen voi valehdella huvikseen.

Äidin itsemurha. Oma vakava loukkaantuminen onnettomuudessa. Kumpikin tapahtuma sai tuntemaan että olin astunut ihan uuteen todellisuuteen eikä mihinkään totuttuun voinut enää luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin Särkänniemessä ja se vapaapudotus koneen moottori ilmeisesti hajosi ja päädyimme oikeaan vapaapudotukseen. Onneksi se varavaijeri kuitenkin esti laitteen putoamista maahan, vaikka putosimme varmaan 20 metriä.

Ei Särkänniemessä ole tuollaista laitetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odotin mainiosti menneen työhaastattelun (ja pitkän työttömyyden) jälkeen työpaikkatarjousta pitkästä aikaa toivorikkaana ja innoissani puhelimitse noin runsas vuosi sitten.

Puhelin sitten hälyttikin.

Siellä lääkäri ilmoitti asiallisella äänellä että minulla on syöpä.

Minä olen itse lääkäri, enkä koskaan ilmoita potilaalle syöpädiagnoosista puhelimella. Vain vastaanotolla kasvotusten.

Mä olisin toivonut saavani kuulla syövästäni puhelimitse. Lääkäri toki oli yrittänyt tavoittaa, mutta numeroni kanssa oltiin sekoiltu jotenkin, eikä mulle onnistuttu soittamaan. Tieto syövästä pelkästään kirjeellä ei oo myöskään mukavaa...

No tietysti kaikki ne kerrat, kun katselin vierestä miten isä yritti tappaa äidin, tai kun juostiin henkemme edestä karkuun (minä, äiti ja pikkusiskot). Mutta niiltä muistoilta aika lienee jo vienyt viiltävimmän terän. Joitain hetkiä muistan, kun se kauhu lamaannutti vaikka tiesit että nyt on pakko liikkua, eikä jalat meinanneet totella.

Aikuisena sellaisia jalat alta-hetkiä on olleet isän kuolema ja se, kun rutiinitarkastuksessa neuvolassa sanottiin että nyt lähdet äkkiä synnytyssairaalle, lapsella ei ole asiat hyvin -matkasta ei mitään mielikuvia, ja kohta makasinkin vatsa auki leikkuupöydällä ja keskosta kiidätettiin pois (lapsi selvisi ja voi ihan hyvin, ei tosin ole täysin normaali mutta varsin reipas 13-vuotias on nykyään).

Työskentelen terveydenhuollossa, ja vaikka itse olen tietyllä tapaa tottunut niihin tapahtumiin siellä, niin siihen omaisten kauhuun ja sokkiin en totu koskaan -se tuntuu aina vatsanpohjassa kun sitä katsoo.

Kun np-ultrassa viikolla 12 todettiin keskeytynyt keskenmeno. Sikiö oli ollut kuolleena jo muutaman viikon. Se, että kohdun tyhjennys piti suorittaa loppuun kotona, siis lääkkeet sisään ja kotiin kun vuoto alkoi. Kotona oli parivuotias esikoinen.

Isän itsemurha.Eniten järkytti,että suunnilleen kaikki muut tiesivät hänen hautovan itsemurhaa,eivät vain halunneet järkyttää minua sillä tiedolla.No,enemmän se järkytti kun poliisit tulivat kahdelta aamuyöllä ovelle kertomaan että isä on hypännyt parvekkeelta.Silloin kyllä elämän perusturvallisuus järkkyi aika pahasti.