Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämänne suurin järkytys
20.02.2016 |
Mikä on ollut elämänne suurin järkytys? Itselläni oli pornot 2 päivää poikki, ja se on suurin kolaus tällä matkalla.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Eksyin viidakkoon ja sillä aikaa vaimoni oli tehnyt "omaa kivaa".
Mies79
"Omaa kivaa", eli masturboinut? Sekö sinua järkyttää? Jos vaimo masturboi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukkaan tuli reikä kesken työhaastatteluun kävelyn. En saanut paikkaa ja epäilen syyksi rikki mennyttä sukkaa.
Varmaan kaikki lapsuudenkodissa kokemat väkivaltaisuudet vanhempieni ja isoveljeni taholta.
Lapsuuden kaveri murhasi brutaalisti uhrinsa, jonka lopuksi vielä paloitteli ja yritti polttaa. :/ Vuosi ennen tätä tapahtumaa istuin vielä jalat saman ruokapöydän alla tämän tyypin kanssa, enkä ois ikinä uskonut hänen kykenevän moiseen.
Veljeni ei olekaan biologinen sisarukseni. Ei sinänsä vaikuta elämään mitenkään, mutta tämä tieto tuli minulle vasta aikuisena ja yllättäen. Järkytti hetkellisesti. Onneksi mitään sen järkyttävämpää ei ole vielä tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini melko nopea kuolema ja siskoni sairastuminen skitsofreniaan ja sortuminen huumeisiin. Myös se, että jossain vaiheessa tajusin, että lapsuuden perheeni on sairas.
Minulla tulee mieleen vain muutama pienempi järkytys (ehkä hyvä niin)
Esim. Minulla todettiin klamydia kun olin seurustellut silloisen poikakaverin kanssa useamman kuukauden. Ensimmäinen ja tähän mennessä viimeinen sukupuolitauti, joka minulla on ollut.
Myös ex-avopuolison ensimmäinen raivokohtaus (selvinpäin) järkytti ja säikäytti. Olin raskaana ja pelkäsin todella henkeni puolesta. Soitin vessasta itkien äidilleni pitäen samalla oven lukosta kiinni kun mies yritti avata ovea toiselta puolelta.
Se miten kipeä olin synnytyksen _jälkeen_. Tiesin synnytyksen sattuvan mutta se ettei tule kakka pariin päivään (heh) oli tuskallista enkä voinut lisäksi pariin viikkoon kävelläkkään kunnolla kun repesin niin pahasti. Koko alapää oli ihan turvonnut ja pissalla käydessä teki mieli itkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odotin mainiosti menneen työhaastattelun (ja pitkän työttömyyden) jälkeen työpaikkatarjousta pitkästä aikaa toivorikkaana ja innoissani puhelimitse noin runsas vuosi sitten.
Puhelin sitten hälyttikin.
Siellä lääkäri ilmoitti asiallisella äänellä että minulla on syöpä.
Toivottavasti olet jo parantunut. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläasteikäisenä harrastusporukkaani kuuluvan alle 10-vuotiaan tytön kuolema väkivaltaisen perhesurman uhrina.
Maailma pysähtyi täysin.
Vierailija kirjoitti:
Se kun kuulin pikkuveljeni olevan narkomaani. Järkytys oli todella suuri. Romahdin lattialle ja itkin monta päivää, viikkoja. Asumme nykyään eri kaupungeissa joten harvoin näemme. En osannut aavistaa hänen vuosia jatkunutta huumeiden käyttöään ollenkaan joka edennyt suonensisäiseen käyttöön asti. Valtavaa tuskaa tämä asia minulle aiheuttaa. En voi muuta kuin toivoa.
Kyllä tämä tieto on ehdottomasti elämäni suurin järkytys vaikka hiljattain toinen rakas sukulaiseni sai diagnoosin kuolemaan johtavasta sairaudesta eikä hänellä ole enää paljon aikaa jäljellä.
Ynmärrän sinua. Minullakin on aina jatkuva huoli omasta pikkuveljestäni, joka asuu toisella paikkakunnalla. Hän on aina ollut todella herkkä reagoimaan ympärillä tapahtuviin asioihin ja meillä on rankka perhehistoria, joka on jättänyt häneen jälkensä. Oman elämäni suurimpia järkytyksiä oli, kun kävin hänen asunnossaan (ihan luvan kanssa) ilman häntä ja löysin neuloja pöydillä lojumassa. Tuntui kuin maailma olisi pysähtynyt siihen paikkaan. Luulin, että hän oli jo lopettanut sekoilunsa (ei huumeisiin liittyvää, mutta on ollut ns ongelmanuori), mutta niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, jotain sisälläni kuoli kun näin ne neulat. Kaikista kauheinta on se voimattomuuden tunne, kun et voi tehdä mitään. Pakko vain katsoa vierestä, kun elämäsi rakkain ihminen tekee hidasta itsemurhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se, kuinka paljon kadun tekemääni aborttia.
Miksi kadut teettämääsi aborttia? Itsekkin olen teetättänyt kaksi aborttia elämäni aikana, enkä ole katunut yhtään, koska niihin oli lailliset ja selkeät syynsä, ja ehkäisyvälineistö petti tehtävässään.
Aborttiaan ei kannata alkaa katumaan, koska ei siinä ole mitään järjellistä syytäkään, koska asia pitää pohtia ennen abortiin menemistään, eikä jälkikäteen, sillä sitä toimenpidettä ei saa peruttua.
Eihän kukaan voi pakottaa ketään kuitenkaan aborttiin, vaan kyllä ihmisellä pitää olla oma tahto tuossakin asiassa.
Olen myös synnyttänyt toivotut lapsemme, joten en ole edes lapsettomaksi jäänyt tahtomattani. En tietysti olisi halunnut abortteja, mutta kun ei ollut muutakaan vaihtoehtoa sille tosiasialle, että en halunnut enempää lapsia.
Tähän asti eniten on järkyttänyt ultraavan lääkärin sanat "Valitettavasti en löydä sykettä." On ne sanat aiemminkin mulle sanottu ekalla kolmanneksella, mutta viimeksi järkytyin, kun en ollut enää niin pitkällä raskaudessa osannut pelätä, eli 9. kuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tähän asti eniten on järkyttänyt ultraavan lääkärin sanat "Valitettavasti en löydä sykettä." On ne sanat aiemminkin mulle sanottu ekalla kolmanneksella, mutta viimeksi järkytyin, kun en ollut enää niin pitkällä raskaudessa osannut pelätä, eli 9. kuulla.
Olen tosi pahoillani puolestasi.
Täällä on kyllä kerrottu ihan hirveitä juttuja. Olen niin pahoillani!
Itselläni yksi järkyttävimmistä asioista on ollut, että äitini alkoi seurustelemaan miehen kanssa, joka oli useamman vuoden häirinnyt minua lapsena (pyydellyt kännissä haleja ja suukkoja suulle, katsellut vierestä kun uin ja pyytänyt pienentämään vaatetusta jne.) Tiedän, että tuo on pientä, mutta minua se ahdisti paljonkin. Äiti on täysin tietoinen tapahtuneista asioista, sillä itkin lapsena hänelle välillä, että miehen läsnäolo ahdistaa. Hän ei koskaan kuitenkaan puuttunut asioihin. Oli siis perhetuttu alunperin. Jotenkin vieläkin järkyttää äitin välinpitämättömyys koko asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kyllä kerrottu ihan hirveitä juttuja. Olen niin pahoillani!
Itselläni yksi järkyttävimmistä asioista on ollut, että äitini alkoi seurustelemaan miehen kanssa, joka oli useamman vuoden häirinnyt minua lapsena (pyydellyt kännissä haleja ja suukkoja suulle, katsellut vierestä kun uin ja pyytänyt pienentämään vaatetusta jne.) Tiedän, että tuo on pientä, mutta minua se ahdisti paljonkin. Äiti on täysin tietoinen tapahtuneista asioista, sillä itkin lapsena hänelle välillä, että miehen läsnäolo ahdistaa. Hän ei koskaan kuitenkaan puuttunut asioihin. Oli siis perhetuttu alunperin. Jotenkin vieläkin järkyttää äitin välinpitämättömyys koko asiassa.
En tiedä voisinko koskaan antaa anteeksi jos oma äitini olisi tehnyt noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kyllä kerrottu ihan hirveitä juttuja. Olen niin pahoillani!
Itselläni yksi järkyttävimmistä asioista on ollut, että äitini alkoi seurustelemaan miehen kanssa, joka oli useamman vuoden häirinnyt minua lapsena (pyydellyt kännissä haleja ja suukkoja suulle, katsellut vierestä kun uin ja pyytänyt pienentämään vaatetusta jne.) Tiedän, että tuo on pientä, mutta minua se ahdisti paljonkin. Äiti on täysin tietoinen tapahtuneista asioista, sillä itkin lapsena hänelle välillä, että miehen läsnäolo ahdistaa. Hän ei koskaan kuitenkaan puuttunut asioihin. Oli siis perhetuttu alunperin. Jotenkin vieläkin järkyttää äitin välinpitämättömyys koko asiassa.
En tiedä voisinko koskaan antaa anteeksi jos oma äitini olisi tehnyt noin.
En minäkään. Painiskelen usein sen kanssa, olenko vain itsekäs, kun tunnen edelleen suurta katkeruutta ja arvottomuuden tunnetta tilanteen takia. Toisaalta olen jollain tasolla antanut hänelle anteeksi itseni takia, mutta äiti ei silmissäni ole enää se, jonka kuvittelin ennen aidosti välittävän. Se järkyttää.
Alue: Aihe vapaa
Pojan väkivaltainen kuolema.
Ei lisättävää.