VR:lla lapset maksajiksi
VR muuttaa 4-6 vuotiaiden lasten junamatkat maksullisiksi. Hienoa VR, näin sitä kasvatetaan tulevaisuuden joukkoliikenteen käyttäjiä!
http://yle.fi/uutiset/vr_lupaa_junalippujen_keskihinta_laskee_noin_nelj…
Kommentit (93)
Kyllästynyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas mamma ulisemassa kun etuuksia viedään piloille passatuilta lapsiperheiltä.
On jo korkea aika että alatte maksamaan edes osan aiheuttamistanne kuluista yhteiskunnalle.
Sopiihan se. Sovitaan samalla myös, että lapsettomat eivät saa vanhoina yhteiskunnan kustannuksella sellaisia palveluita, joihin tarvitaan työvoimaa, kuten vaikkapa hoivapalveluita. Jos haluat hoitoa, palkkaa itse työntekijä ulkomailta ja maksa kaikki työntekijästä syntyvät kulut (mukaan lukien koulutus).
Kannattaisi lapsettomien ymmärtää, että lasten vanhemmat tekevät valtavan taloudellisen uhrauksen seuraavan sukupolven tuottamiseksi. Yksi lapsi maksaa vanhemmilleen noin satatuhatta euroa kaikkien tukien ja julkisten palveluiden (koulu, terveydenhoito yms.) jälkeenkin. Se lapsi takaa yhteiskunnalle jatkuvuuden, maksaa aikuisena veroja ja tekee työtä. Lapsettomat toki maksavat veroja, mutta vanhempien käyttämän ajan ja rahan korvaukseksi lapsettomilta voitaisiin hyvin periä satatuhatta ylimääräisenä verona.
Nyt on menossa sellainen lapsiperheiltä kuppaaminen, että ei voi kuin ihmetellä ja alkaa miettiä vaihtoehtoja. Lapsilisiä leikataan, päivähoitomaksuja korotetaan, junaliput kallistuvat, sairaspäivistä (joita on enemmän lapsiperheissä) halutaan maksullisia, kouluista säästetään. Alkaisi vähän kerrassaan olla lapsettomien vuoro maksaa, eikä olla pelkkinä vapaamatkustajina.
Entä ne jotka eivät ole saaneet lapsia, vaikka olisivat halunneet. Pitääkö heitäkin rangaista? Mistä se tietää, kuka on lapseton mistäkin syystä?
Matkustin miesystävän kanssa joulun alla Helsingistä Jyväskylään junalla, liput yhteensä 32 euroa. VR:llä on aika paljon erilaisia lippuvaihtoehtoja, eiköhän sieltä löydy sellainen, josta ei mene konkurssiin.
Liput ovat silti halvempia, vaikka alennusprosentti muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä siinä muuta kuin että auto kannattaa valita entistä useammin junan sijaan. Nytkin auto on jo halvempi kulkuneuvo, jos matkustamassa on kaksi aikuista. Jatkossa siis autolla pääsee halvemmalla myös silloin kun aikuinen matkustaa yhden tai useamman lapsen kanssa.
Mutta nythän kahden aikuisen junaliput tulevat halvemmaksi kuin ennen eli laske pitääkö edelleen paikkansa. Kai sillä autolla muitakin käyttökustannuksia kuin bensa.
No pikainen tarkastus. Esimerkiksi tulevana viikonloppuna Tre-Hki ja takaisin sopivaan aikaan. Kaksi aikuista ja kaksi lasta = 107,60 €. Tässä paluu on säästöhintainen.
No autolla menee löpöön noin 20€. Ja kiinteät kulut autosta ovat noin 3€ per päivä, eli yhteensä 29€ viikonloppu. Lisäksi junalipun hintaa pitää lisätä matkat asemalle ja takaisin.
Ja vaikka menisi junalla, niin silti nuo auton kiinteät kulut juoksevat.
Lapset haluaisivat usein mennä junalla, mutta ei vain raaski matkustaa noilla hinnoilla. Lisäksi matkoihin pitää varata vähintään tunti lisää matka-aikaa.
Oho! 107.60€ Sillon kieltämättä kannattaa mennä autolla, jos aikataulu on esim. tosi tiukka tai menee vaikka hiihtolomaviikolla. Me just varattiin 2 aikuista ja 2 lasta Tre-Hki 55€ edes-takas. Yövytään keskustassa niin ei sit tarvii huolehtii parkkeeraamisesta yms, joka Helsingissä usein kallista.
Meidän perheen junamatkat on varmasti takanapäin koska ei kannata enää mennä junalla kun perhelippu lakkautetaan ja ennakkolippuja ei myydä enää. Vaikka diesel maksaa ja tarvii maksaa pysäköinnistä niin kohta on taas halvempi mennä autolla kuin junalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas mamma ulisemassa kun etuuksia viedään piloille passatuilta lapsiperheiltä.
On jo korkea aika että alatte maksamaan edes osan aiheuttamistanne kuluista yhteiskunnalle.
"Ilmainen" junamatka ei ole etuus sanan varsinaisessa merkityksessä.
Mutta koska et ymmärtänyt pointtia selitän hieman tarkemmin:
Lapsi ei koskaan matkusta junalla perheensä kanssa (koska bensakulut on aina edullisemmat) -> nuori ei koskaan matkusta junalla -> opiskelija ei koskaan matkusta junalla -> aikuinen ei koskaan matkusta junalla -> vr:llä ei ole enää asiakkaita.T. ap
Eli kun sinä päätät lastesi puolesta, että he tulevat koko lapsuutensa matkustamaan junana asemesta autolla, niin syytät VR:ää siitä, että se antaa huonoa joukkoliikennekasvatusta?
Tuolla aikaisemmalla kirjoittajalla oli hieman ontuva logiikka, mutta kyllähän tuo nykyinen hinnoittelu vähentää merkittävästi junaliikennettä.
Miksi vähentäisi? Eikö suurin matkustajaryhmä ole kuitenkin työikäiset ihmiset, joiden matkalippujen hinta nyt laskee?
Just katoin noi VR-hinnat. Asuin ennen Turussa (n. 4 vuotta sitten) ja silloin eessun taassun opiskelijalta Helsinkiin maksoi 40€, joten onnikkaahan siinä oli pakko käyttää. Nyt 24€! On se opiskelijalle ainakin iso muutos hintoihin.
Ostakaa isoäidille ja lapsille sarjaliput? Riippuu tietysti matkan pituudesta, mutta halvoilta noi ainakin mulle näytti.
Vierailija kirjoitti:
Laskeudupa sieltä hevosen selästä. Kaikki me tiedämme, ettet todellakaan tehtaile niitä kakaroita minkään yhteiskunnan jatkuvuuden vaan omien lisääntymishimojesi vuoksi.
Lapsettomalle sopisi erittäin hyvin, että jokainen vastaisi itse omista ja elättiensä palveluista. Se olisi lapsettomille erittäin paljon nykyistä kuppaamista edullisempi vaihtoehto. Saattaisi äitylikin oppia vähän nöyryyttä, kun joutuisi vastaamaan lisääntymisharrastuksensa todellisista kustannuksista itse.
Sinun "äitylisi" sattuu olemaan isyli. Meillä ei ole tehtailtu lapsia minkään lisääntymishimon vuoksi, vaan siksi että lapsia on haluttu ja niihin on varaa. Me molemmat vanhemmat olemme ihan hyväpalkkaisessa työssä, josta on yhteiskunnallekin tutkitusti hyötyä, joten emme todellakaan roiku yhteiskunnan tukien varassa.
Vaikka lapsiamme ei olekaan hankittu yhteiskunnan etu mielessä, on puhdasta faktaa, että yhteiskunnan kannalta on paljon parempi, että meillä on lapsia kuin että ei ole. Tutkitusti koulutettujen ihmisten lapsilla on keskimäärin paremmat mahdollisuudet menestyä elämässään, joten todennäköisesti yhteiskuntakin hyötyy siitä, että meillä on lapsia.
Jos lapsettomat alkavat vaatia, että lapselliset huolehtivat itse kaikista kuluistaan, pitää sitten jakaa yhteiskunta kahtia. Lapsettomat elävät omassa maailmassaan, jossa ei ole enää seuraavaa sukupolvea, lapselliset yhteiskunnassa, jossa seuraava sukupolvi on. Lapsettomat saavat ihan vapaasti ratkaista, miten hoidattavat itsensä vanhoina ja raihnaisina, sillä lapsellisten lapset eivät sitä sitten tee. Lapsettomat maksavat omassa vaihtoehdossaan kaikki kulunsa itse. Lapsiperheille jako kahteen ei olisi ongelma, sillä me voimme kyllä tasata lapsista syntyvät kulut muiden lapsellisten kanssa ja siten jakaa kustannukset tasaisemmin koko elämän ajalle.
Kannattaa teidän lapsettomien muistaa, että lapsia syntyy nykyään selvästi alle väestön uusiutumistason. Hidas väkiluvun lasku ei ole ongelma, mutta äkkipudotus tuottaa paljon sopeutumisvaikeuksia, kun yhtäkkiä selvästi aiempaa pienemmän työikäisten joukon pitäisi elättää paljon suurempi eläkeikäisiä (+ ne vähät lapset).

Ihan hyvin tuntuu toimivan ainakin Vatikaanissa :D
Tehään sit sillee, miten sä haluut ja yhteiskunta puoliksi. Mun vela-puolella kenelläkään ei ole lapsista johtuvia sairauspoissaoloja tai vanhempainlomia. Työperäistä maahanmuuttoa suositaan ja rahaa ei onneksi tarvitse syytää sitten päiväkoteihin ja kouluihin vaan voidaan keskittyä esim. yliopistotutkimukseen. Katotaan, kuinka lähtee käyntiin ;)
Millä aiotte kieltää lapsiltanne vaikkapa vanhainkodeissa työskentelemisen, kun siellä voi olla lapsettomia ihmisi maksavina asiakaina?
Vierailija kirjoitti:
Saisikohan VR vielä tehtyä uudistuksen niin, että tarjolla olisi lapsivapaita vaunuja?
Luultavasti uudistuksen myötä ainakin ne lapset ja lapsiperheet vähenee junissa. Omalla autolla liikkuminen tulee huomattavasti halvemmaksi kuin junalla kulkeminen (jo nyt) vaikka matkustajia ei olisi kuin kolme. En tiedä onko se sitten vr:lle kannattavaa.
Kyllästynyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskeudupa sieltä hevosen selästä. Kaikki me tiedämme, ettet todellakaan tehtaile niitä kakaroita minkään yhteiskunnan jatkuvuuden vaan omien lisääntymishimojesi vuoksi.
Lapsettomalle sopisi erittäin hyvin, että jokainen vastaisi itse omista ja elättiensä palveluista. Se olisi lapsettomille erittäin paljon nykyistä kuppaamista edullisempi vaihtoehto. Saattaisi äitylikin oppia vähän nöyryyttä, kun joutuisi vastaamaan lisääntymisharrastuksensa todellisista kustannuksista itse.
Sinun "äitylisi" sattuu olemaan isyli. Meillä ei ole tehtailtu lapsia minkään lisääntymishimon vuoksi, vaan siksi että lapsia on haluttu ja niihin on varaa. Me molemmat vanhemmat olemme ihan hyväpalkkaisessa työssä, josta on yhteiskunnallekin tutkitusti hyötyä, joten emme todellakaan roiku yhteiskunnan tukien varassa.
Vaikka lapsiamme ei olekaan hankittu yhteiskunnan etu mielessä, on puhdasta faktaa, että yhteiskunnan kannalta on paljon parempi, että meillä on lapsia kuin että ei ole. Tutkitusti koulutettujen ihmisten lapsilla on keskimäärin paremmat mahdollisuudet menestyä elämässään, joten todennäköisesti yhteiskuntakin hyötyy siitä, että meillä on lapsia.
Jos lapsettomat alkavat vaatia, että lapselliset huolehtivat itse kaikista kuluistaan, pitää sitten jakaa yhteiskunta kahtia. Lapsettomat elävät omassa maailmassaan, jossa ei ole enää seuraavaa sukupolvea, lapselliset yhteiskunnassa, jossa seuraava sukupolvi on. Lapsettomat saavat ihan vapaasti ratkaista, miten hoidattavat itsensä vanhoina ja raihnaisina, sillä lapsellisten lapset eivät sitä sitten tee. Lapsettomat maksavat omassa vaihtoehdossaan kaikki kulunsa itse. Lapsiperheille jako kahteen ei olisi ongelma, sillä me voimme kyllä tasata lapsista syntyvät kulut muiden lapsellisten kanssa ja siten jakaa kustannukset tasaisemmin koko elämän ajalle.
Kannattaa teidän lapsettomien muistaa, että lapsia syntyy nykyään selvästi alle väestön uusiutumistason. Hidas väkiluvun lasku ei ole ongelma, mutta äkkipudotus tuottaa paljon sopeutumisvaikeuksia, kun yhtäkkiä selvästi aiempaa pienemmän työikäisten joukon pitäisi elättää paljon suurempi eläkeikäisiä (+ ne vähät lapset).
Ihmeellistä horinaa. Tällainen "ihmiset maksavat laskunsa itse" -tyyppinen malli on jo käytössä todella monissa maissa. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Vanhemmat laittavat lapsensa korkeakouluun, lapsettomat itsensä varhaiselle eläkkeelle.
Ryanairilla ja muilla halpayhtiöillä laskutus jo perustuukiin käytettyihin penkkeihin. Reilua kaikille ja silti edulliset hinnat.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin tuntuu toimivan ainakin Vatikaanissa :D
Tehään sit sillee, miten sä haluut ja yhteiskunta puoliksi. Mun vela-puolella kenelläkään ei ole lapsista johtuvia sairauspoissaoloja tai vanhempainlomia. Työperäistä maahanmuuttoa suositaan ja rahaa ei onneksi tarvitse syytää sitten päiväkoteihin ja kouluihin vaan voidaan keskittyä esim. yliopistotutkimukseen. Katotaan, kuinka lähtee käyntiin ;)
Vatikaanihan onkin hyvä esimerkki lapsettomasta yhteiskunnasta, joka ei tuo työvoimaa ulkopuolelta. Kauanko luulisit Vatikaanin valtiona säilyvän, jos työvoimaa ei tuotaisi ulkopuolelta?
Sama pätee muihinkin maihin. Te ette voi ulkoistaa lastenhankintaa muihin maihin ja maksattaa työvoiman koulutusta muilla. Kuinkahan monta työtekijää luulette saavanne, jos valtiossanne ei lapsia ja lapsellisia työntekijöitä hyväksytä? Mahtaako yliopistosi houkutella opiskelijoita, jos yliopiston työpaikat edellyttävät lapsettomuutta? Entä miten ajattelit saada työntekijät kaikkiin niihin tehtäviin, joita toimiva yhteiskunta edellyttää (kaupat, ravintolat, logistiikka, kuljetuspalvelut, energiantuotanto, vesi ja viemäröinti, sairaalat, vanhustenhoito, poliisi, palokunta, jonkinlainen armeija). Ajattelitko tosiaan saada kokonaisen valtion ihmiset sitoutumaan lapsettomuuteen? Aikamoinen dystopia se olisi.
Vatikaani on poikkeus, sillä uskonnollisena minivaltiona, jolla ei ole syntyperäisiä kansalaisia ja joka virallisesti kieltää ehkäisyn, se ei oikein sovi esikuvaksi toimivasta yhteiskunnasta. Se kun käytännössä ostaa kaikki palvelut tavallisesta lapsellisesta valtiosta.
VR:n hintauudistus vähentää kyllä tehokkaasti myös opiskelijoiden ja eläkeläisten junamatkailua, kun alennusprosentti laskee kolmeenkymmeneen. Mieluummin matkustaisin junalla kuin bussilla, mutta Onnibus tai Matkahuolto vievät mennen tullen voiton noista hinnoista. Kolme vuotta sitten Joensuu-Helsinki-matkasta sai opiskelija pulittaa parikymppiä, nyt menee yli kolmenkympin, jos ei ajoissa saa hamstrattua säästölippua. Kiitos VR.
Miksi lasten pitäisi matkustaa ilmaiseksi junalla? Lapsi vie siellä junassa paikan maksavalta asiakkaalta, sama kuin lentokoneessa, vain sylissä matkustavat lapset pääsevät ilmaiseksi ja ikäraja tulee vastaan paljon aikaisemmin. Miksi lapsettomien pitää maksaa korkeampia lipunhintoja, että lapset pääsevät ilmaiseksi, en ymmärrä ajatuskuviota ollenkaan.
Minulla on alle kouluikäisiä lapsia, mutta voin hyvin maksaa lasteni matkat junassa.
Kyllästynyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin tuntuu toimivan ainakin Vatikaanissa :D
Tehään sit sillee, miten sä haluut ja yhteiskunta puoliksi. Mun vela-puolella kenelläkään ei ole lapsista johtuvia sairauspoissaoloja tai vanhempainlomia. Työperäistä maahanmuuttoa suositaan ja rahaa ei onneksi tarvitse syytää sitten päiväkoteihin ja kouluihin vaan voidaan keskittyä esim. yliopistotutkimukseen. Katotaan, kuinka lähtee käyntiin ;)
Vatikaanihan onkin hyvä esimerkki lapsettomasta yhteiskunnasta, joka ei tuo työvoimaa ulkopuolelta. Kauanko luulisit Vatikaanin valtiona säilyvän, jos työvoimaa ei tuotaisi ulkopuolelta?
Sama pätee muihinkin maihin. Te ette voi ulkoistaa lastenhankintaa muihin maihin ja maksattaa työvoiman koulutusta muilla. Kuinkahan monta työtekijää luulette saavanne, jos valtiossanne ei lapsia ja lapsellisia työntekijöitä hyväksytä? Mahtaako yliopistosi houkutella opiskelijoita, jos yliopiston työpaikat edellyttävät lapsettomuutta? Entä miten ajattelit saada työntekijät kaikkiin niihin tehtäviin, joita toimiva yhteiskunta edellyttää (kaupat, ravintolat, logistiikka, kuljetuspalvelut, energiantuotanto, vesi ja viemäröinti, sairaalat, vanhustenhoito, poliisi, palokunta, jonkinlainen armeija). Ajattelitko tosiaan saada kokonaisen valtion ihmiset sitoutumaan lapsettomuuteen? Aikamoinen dystopia se olisi.
Vatikaani on poikkeus, sillä uskonnollisena minivaltiona, jolla ei ole syntyperäisiä kansalaisia ja joka virallisesti kieltää ehkäisyn, se ei oikein sovi esikuvaksi toimivasta yhteiskunnasta. Se kun käytännössä ostaa kaikki palvelut tavallisesta lapsellisesta valtiosta.
Hä? Ainakin mun valtion koko ajatus olisi siinä, että tuodaan työvoimaa ulkopuolelta. Voisihan tässä hypoteettisessa valtiossa vaikka lapsia tehdä, mutta mitään bonareita ei siitä saisi. En ymmärrä, miksi ihmisiltä pitäisi kieltää lastenteko, mutta mieluummin kai lapsiperhe asuisi sillä puolella Suomea, jossa lapsista enemmän hyötyisi. Olen tosin eri mieltä siitä, etteikö valtio pystyisi ulkoistamaan lastentekoa toisiin maihin, koska Suomikin on selkeästi niin tekemässä ja meidän tulee siis alkaa suosia työperäistä maahanmuuttoa sekä tehdä työelämään siirtyminen ulkomaalaisille helpommaksi.
Ei mulla henkilökohtaisesti ole antipatioita maksella veroistani lapsikuluja ja lapsiperheet ovat hyvin tuetussa asemassa Suomessa. Pidän sitä positiivisena. Sitä en pidä positiivisena, että lapsiperheet kuvittelevat olevansa välttämättömiä ja että minun lapsettoman pitäisi maksaa vielä lisää ihan siitä ilosta, että muut lapsia maailmaan työntävät. Tuolla oli ehdotus, että 100 000 euroa lisää pitäisi jokaisen lapsettoman maksaa veroja :D
Vierailija kirjoitti:
VR:n hintauudistus vähentää kyllä tehokkaasti myös opiskelijoiden ja eläkeläisten junamatkailua, kun alennusprosentti laskee kolmeenkymmeneen. Mieluummin matkustaisin junalla kuin bussilla, mutta Onnibus tai Matkahuolto vievät mennen tullen voiton noista hinnoista. Kolme vuotta sitten Joensuu-Helsinki-matkasta sai opiskelija pulittaa parikymppiä, nyt menee yli kolmenkympin, jos ei ajoissa saa hamstrattua säästölippua. Kiitos VR.
Mun laskujen mukaan tosin ne opiskelijaliputkin tulivat nyt halvemmaksi, koska kokonaishinta laski. Ainakin, kun itse katsoin lippuja Helsingistä Vaasaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä horinaa. Tällainen "ihmiset maksavat laskunsa itse" -tyyppinen malli on jo käytössä todella monissa maissa. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Vanhemmat laittavat lapsensa korkeakouluun, lapsettomat itsensä varhaiselle eläkkeelle.
Todella monessa maassa on verotuksessa huomattava lapsivähennys. Suomessa sellaista ei ole.
Se listasi todella monesta maasta on muuten aika lyhyt, jos siitä jätetään pois kehitysmaat ja Yhdysvallat. Euroopassa erilaisia tukia, etuja ja verovähennyksiä lapsiperheille on useimmissa maissa. Selvimmin lapsiperheitä tuetaan niissä maissa, joissa kansa voi parhaiten eli Pohjoismaissa.
Miksi sitten istut leikkivaunussa? Mitä sinun tulisi saada ilmaiseksi? Olet itsekin av:lla pyörivä..