Jos narsistin vastakohta un uhri, niin mikä on epävakaan persoonallisuuden vastakohta?

Aihe on mielenkiintoinen. Ihmisiä voi olla kiva luokitella siksi ja siksi. Omasta mielestään normaaliksi itsensä luokittelevatko määrittelevät erilaisia kuin mitä itse ovat.  Että joku on nyt sellainen. Suomalaisessa yhteiskunnassa normaalina pidetään mahdollisimman tylsää ja tasaista mielikuvituksetonta ihmistä. Kaikki muu tunnutaan leimaavan epänormaaliksi. Niin kauan kun istuu paikallaan ja tuijottaa eteensä, on normaali. Tunteelliset ja räiskyvät ihmiset on kai sitten niitä viallisia... 

Niiden räiskyvien ihmisten mielestä ne toiset taas voivat tuntua tylsiltä. 

Ap kiittää keskustelusta.

Mitä mieltä olette tällaisesta ajatuksesta: jokainen epävakaan tai narsistisen ihmisen kanssa parisuhteeseen jäävän ihmisen yksi piirre on ylikorostunut syyllisyydentunto, "väärän" vastuun ja syyllisyyden kanto.

Eli syyllisyydentunto on vääristynyt. Terve ihminen ymmärtää, ettei toisen ihmisen tunteista voi, eikä tarvitse, kantaa vastuuta.

Me muut luulemme, että se toisen ihmisen huono olo on meidän syytämme.

Vierailija kirjoitti:

Taas käytetään läheisriippuvuus sanaa väärin. Läheisriippuvuus ei tarkoita sitä että hoivataan jotakuta tai ripustaudutaan. Läheisriippuvainen voi olla vaikka asusi yksin ja eristyksissä maailmasta. Se on mekanismi jolla ihminen menettää minuutensa kun lapsena on pakko rakentaa elämänsä jonkun perhettä vaivaavan asian ympärille eikä kasvu aikuiseksi pääse tapahtumaan niin kuin pitäisi. Tämä voi tuottaa hoivaajia tai sitten ei.

Alapeukku iski joten uusi yritys selittää. Jos jossain perheessä on vaikkapa masentunut tai muuten henkisesti huonosti voiva aikuinen, lapsi joutuu keskittämään energiansa tähän vanhempaan oman kasvun ja kehittymisen sijaan. Masentuneen lapsi joutuu esimerkiksi typistämään itsessään negatiiviset tunteet ettei kuormittaisi jo muutenkin sietokykynsä äärirajoilla sinnittelevää ihmistä.  Näin lapsi ei työstä sellaisia asioita kuten että mitä minä tunnen ja mitä minä haluan ja miten opin käsittelemään tunteitani ja minkälainen oma minäni on - aikuisen avustamana - vaan fokus typistyy siihen toisen ihmisen psyyken tarkkailuun ja sen kanssa pärjäämiseen. Aikuisena sitten voi valita monenlaisia strategioita, voi jatkaa tätä samaa ja etsiä itselleen uusi tarkkailtava ja huolehdittava jonka hyvinvoinnista ja mielialoista ottaa vastuuta, tai sitten voi ottaa täysin päinvastaisen strategian eli olla koskaan päästämättä toista lähelle ja välttää kaikin keinoin vastuuta toisesta ihmisestä tai ylipäänsä mistään. Joka tapauksessa tämä jälkimmäinenkin ihminen voi yksinäisyydessään ja eristäytymisessään aloittaa päivän sen miettimisellä - alitajuisesti ja sitä itse huomaamatta - että minkälainen äiti tai joku muu ihminen haluaisi minun tänään olevan.

Up

Vierailija kirjoitti:

Ap kiittää keskustelusta.

Mitä mieltä olette tällaisesta ajatuksesta: jokainen epävakaan tai narsistisen ihmisen kanssa parisuhteeseen jäävän ihmisen yksi piirre on ylikorostunut syyllisyydentunto, "väärän" vastuun ja syyllisyyden kanto.

Eli syyllisyydentunto on vääristynyt. Terve ihminen ymmärtää, ettei toisen ihmisen tunteista voi, eikä tarvitse, kantaa vastuuta.

Me muut luulemme, että se toisen ihmisen huono olo on meidän syytämme.

Kyllä tämä osuu hyvin ja allekirjoitan täysin. Nimenomaan rajoihin liittyy myös. Epävakaa/läheisriippuva ei ymmärrä normaaleja rajoja, normaalia ja epänormaalia syyllisyyttä eikä tervettä itsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kiittää keskustelusta.

Mitä mieltä olette tällaisesta ajatuksesta: jokainen epävakaan tai narsistisen ihmisen kanssa parisuhteeseen jäävän ihmisen yksi piirre on ylikorostunut syyllisyydentunto, "väärän" vastuun ja syyllisyyden kanto.

Eli syyllisyydentunto on vääristynyt. Terve ihminen ymmärtää, ettei toisen ihmisen tunteista voi, eikä tarvitse, kantaa vastuuta.

Me muut luulemme, että se toisen ihmisen huono olo on meidän syytämme.

Kyllä tämä osuu hyvin ja allekirjoitan täysin. Nimenomaan rajoihin liittyy myös. Epävakaa/läheisriippuva ei ymmärrä normaaleja rajoja, normaalia ja epänormaalia syyllisyyttä eikä tervettä itsekkyyttä.

Itse kun sairastin noita, koin ihan sairasta syyllisyyttä. Koin olevani vastuussa asioista, jotka eivät olleet minun vastuullani ollenkaan. En ymmärtänyt rajoja. Lapsuus oli ollut ankara ja syyllistävä ja väkivaltainen. Vasta kun paranin, näin asiat aivan toisin. Tajusin, että olin syyllistänyt itseäni aivan turhaan, ja siten luonut kamalaa kärsimystä sekä omaan että myös muiden elämään.

Läheisriippuva ei ole välttämättä mitenkään epävakaa, vaan voi olla ihan tasapainoinen ja aina hyvää tarkoittava ihminen, joka antaa itsestään kaiken toisen hyväksi kuvitellen parantavansa hänet tms. Ei siinä tarvitse olla mitenkään epävakaa.

Epäsosiaalinen, epävakaa ja narsistinen persoonallisuushäiriö sen sijaan ovat melko lähellä toisiaan, mutta näiden uhrit eivät ole epävakaita useinkaan vaan juuri päinvastoin. Voisi sanoa, että hyvät ihmiset ja pahat ihmiset...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kiittää keskustelusta.

Mitä mieltä olette tällaisesta ajatuksesta: jokainen epävakaan tai narsistisen ihmisen kanssa parisuhteeseen jäävän ihmisen yksi piirre on ylikorostunut syyllisyydentunto, "väärän" vastuun ja syyllisyyden kanto.

Eli syyllisyydentunto on vääristynyt. Terve ihminen ymmärtää, ettei toisen ihmisen tunteista voi, eikä tarvitse, kantaa vastuuta.

Me muut luulemme, että se toisen ihmisen huono olo on meidän syytämme.

Kyllä tämä osuu hyvin ja allekirjoitan täysin. Nimenomaan rajoihin liittyy myös. Epävakaa/läheisriippuva ei ymmärrä normaaleja rajoja, normaalia ja epänormaalia syyllisyyttä eikä tervettä itsekkyyttä.

Itse kun sairastin noita, koin ihan sairasta syyllisyyttä. Koin olevani vastuussa asioista, jotka eivät olleet minun vastuullani ollenkaan. En ymmärtänyt rajoja. Lapsuus oli ollut ankara ja syyllistävä ja väkivaltainen. Vasta kun paranin, näin asiat aivan toisin. Tajusin, että olin syyllistänyt itseäni aivan turhaan, ja siten luonut kamalaa kärsimystä sekä omaan että myös muiden elämään.

Minä myös. Vähän päälle 20-vuotiaana ensimmäistä kertaa kävi mielessä että yleisen käsityksen mukaan en ole vastuussa vanhempien mielialoista ja onnellisuudesta vaan nämä ovat itse vastuussa itsestään. Mut tää oli sama kuin joku olisi sanonut että aikuinen ei olekaan vastuussa 8-vuotiaasta lapsestaan vaan hänet voi hyvin tuupata ovesta ulos omillaan elämään ja pärjäämään. Vasta lähemmäs nelikymppisenä oikeasti sisäistin että vanhemmat ovat ihan oikeasti vastuussa itse itsestään ja mikä parasta, ovat vielä kaiken lisäksi pärjänneet materiaalisesti hyvin elämässä, eli ovat täysin kykeneviä huolehtimaan itse itsestään. Nyt nelikymppisenä olen myös sisäistänyt että tämä on minun elämä ja se tajunnan laajeneminen oli kuin olisi LSD:tä ottanut. Olen koko ajan ajatellut että otan vastuun omista teoistani niinkuin kuuluu, ts. jos elämässäni on ikäviä asioita, en syyttele ketään muita vaan itseäni. Mutta ajattelin väärin että ihan joka ikisessä pienimmässäkin asiassa olin vastuussa muille ihmisille. Jos ostin huonon vaatteen joka jäi käyttämättä, olin siitä vastuussa muille ihmisille, en itselleni. Se kun tämä alkoi kääntyä niin päin kun kuuluu, on ollut yksi parhaita asioita elämässä.

Minullakin oli ankara kasvatus. Tiukan uskonnollinen ja selkeät hyvän ja pahan erot.

Olen pyristellyt koko ikäni syyllisyydestä eroon. Järjellä olen aina tiennyt, että minä olen vastuussa vain itsestäni. Eroni jälkeen jouduin opettelemasn, että minulla on oikeus tuntea ja ajatella, miten itse haluan,

Tunnetasolla tästä syyllisyydestä vapautuminen on kestänyt pitkään. Hitaasti olen mennyt eteenpäin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Me muut luulemme, että se toisen ihmisen huono olo on meidän syytämme.

Ajattelen että enemmän on sitä että kuvitellaan voitavan ottaa vastuu toisen huonosta olosta ja ikään kuin parantaa ne asiat jotka toisen esim. menneisyydessä on pielessä. Kuvitellaan esim. rakkauden voivan parantaa ja poistaa toisessa niitä epävakauden piirteitä. Ehkä sitä voisi kuvata tietyllä tavalla vääristyneeksi hoivavietiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me muut luulemme, että se toisen ihmisen huono olo on meidän syytämme.

Ajattelen että enemmän on sitä että kuvitellaan voitavan ottaa vastuu toisen huonosta olosta ja ikään kuin parantaa ne asiat jotka toisen esim. menneisyydessä on pielessä. Kuvitellaan esim. rakkauden voivan parantaa ja poistaa toisessa niitä epävakauden piirteitä. Ehkä sitä voisi kuvata tietyllä tavalla vääristyneeksi hoivavietiksi.

Voi olla noinkin, mutta ei minun kohdallani. Minä en edes tajunnut miehessä olevan mitään pielessä. Luulin, että se on minun vikani, että mies käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Ja luulin, että minussa on vikaa, koska hermostun mieheen, eli normaali ihminen ymmärtäisi olla hermostumatta. Vasta vuosien ja vuosien jälkeen tajusin, pikkuhiljaa, että mies onkin vaikea.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mielenkiintoista, ihmiset ovat valmiita tekemään diagnooseja ilman koulutusta. Narsistiksi leimataan yleisesti kaikki, jotka jollain tavoin poikkeavat ns. "normaalista". Epävakaa persoonallisuus on ammattilaisillekin vaikea asia. Älkää heitelkö diagnooseja ilman kunnollista ammattitaitoa.

Kyllä minä olen diagnoosini saanut ihan ammattilaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herätys nyt siellä. Epävakaa ja narsistinen persoonallisuushäiriö kuuluvat samaan persoonallisuushäiriöryhmään ja jotkin psyyken mekanismit ja jotkin käyttäytymispiirteet ovat niissä samankaltaisia. Epävakaita on myös erilaisia, jotkut oireilevat sisäänpäin, jotkut ovat hyvin impulsiivisia ja draamahakuisia. En lähtisi piirtelemään janoja, vaan etsisin enemmän tietoa näistä häiriöistä.

Sinähän toteatkin, että ne kuuluvat samaan personallisuushäiriöryhmään. Osaatko kertoa, miten sisäänpäinkääntyneisyys näkyy näissä häiriöissä?

ap

Palasin nyt vasta lukemaan... Kun epävakaa on sisäänpäinkääntynyt, hän ei järjestä mitään impulsiivisia tempauksia, ei epätoivoisia itsemurhayrityksiä, viiltelyjä, kohtauksia tms., mutta sisällä käsitykset omasta identiteetistä, vahvuuksista, rajoista, tulevaisuudenhaaveista yms. ovat hyvin hataria. Myös narsisti voi olla jossain määrin sisäänpäinkääntynyt (googleta covert narcissist tai ohutnahkainen narsisti), jolloin hän ei ole avoimen mahtaileva, mutta kuitenkin epäsuorasti tarkka arvostaan ja hiljaisesti halveksuva. Tällainen ihminen voi jopa jäädä paksunahkaisen narsistin jalkoihin. Molempia häiriöitä yhdistää se rajattomuus ja kannattelun puute elämän alussa. Narsisteilla on suojakeinoja, epävakaat ovat kuin nahattomia. Rajattomuutta ja heikkoa tunteiden sietämistä on myös esim. autisteilla, mutta sosiaalisten tilanteiden hahmottamisen vaikeus on synnynnäistä, eivätkä he ole samalla tavalla kilpailunhaluisia ja manipuloivia kuin esim. narsistit.

18