Lue keskustelun säännöt.
miehen kasvatustapa tuntuu julmalta.. mutta tässä alkaa olla keinot vähissä! !!!!!!!!!!!
15.02.2016 |
4v, ikäisekseen pitkä & voimakastekoinen lapsi jolla on kova pää ja helposti tulistuu. päiväkodissa on ujo, sekä sivuunvetäytyvä eikä siellä varmaan uskottaisi millainen kotona on!
kun hermostuu jostain pikkuasiasta, alkaa lyödä minua ja huutaa " mene yläkertaan! " tai mene ulos!" jos yritän jättää tilanteen huomiotta, läpsiminen kiihtyy ja kovenee. esim. kerran koetin täyttää tiskikonetta ja äkkiä tuli kaukosäätimestä ohimoon.. olen ottanut käsistä kiinni, koettanut katsoa silmiin ja sanoa "ei, äitiin sattuu" sekä ottaa syliin. mikä toimii suunilleen yhtä hyvin, kuin kiukkuisen kalkkarokäärmeen sylitteleminen...
mies on nyt ruvennut tekemään niin, että laittaa lapsen pieneen ikkunattomaan vessaan ja saattaa pitää siellä jopa tunnin kunnes rauhoittuu. tämä tuntuu minusta julmalta, mutta takki on muiden ideoiden osalta ihan tyhjä ja jotenkin tuo lapsi on saatava tajuamaan ettei äitiä satuteta vaikka suututtaa! olen monesti ihan mustelmilla, korvanreikä on revennyt ja sormeen tullut hiusmurtuma. miestä ei uskalla lyödä, mutta viskoo tavaroilla!
lapsi on esikoisemme ja olemme täysin uupuneita sekä alkaneet jo miettiä, onko tämä enää normaalia uhmaikää tai kovapäisyyttä?
apua on vaikea hakea, koska on ns . "vieraskorea". me olemme ainoat jotka näkevät, kun iloinen lapsi muuttuu sekunnissa riehuvaksi raivopääksi..
Kommentit (90)
Kun raivo vie lapsen mennesään, ota syliin. Pidä tiukasti kahliten sylissä niin, ettei lapsi pysty liikkumaan. Puhu samalla hiljaisella ja rauhallisella äänellä "tiedän, että sinua suututtaa tms" tai ole ihan hiljaa. Ole läsnä. Ole se seinä ja tuki, johon lapsesi turvallisesti törmää kun hän ei osaa pidellä raivoaan. Älkää missään tapauksessa eristäkö lasta, se pahentaa tilannetta. Jos et kykene itse kiinnipiitoon, pyydä miestäsi tekemään se.
Itse olen pidellyt omaa raivoavaa poikaani tuntitolkulla sylissä. Olin välillä täysin fyysisesti ja henkisesti uupunut. Se meni kuitenkin ohi, ja lapsi oppi purkamaan raivoaan muulla tavalla.
Niin, ja ottakaa yhteyttä neuvolaan ja sieltä psykologin juttusille. Tarvitsette ehkä jonkin tukihenkilön avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n lapsi on vain kova sisupussi. Meillä toinen lapsi on lauhkea lammas, mutta tyttäremme on juuri ap:n kuvailema äkäpussi. On tulistunut vauvasta lähtien helposti, huusi lujaa ja pitkään. Taaperona veti räkä poskella raivareita sängyn alla kieriskellen. Syynä saatoi olla, että hänellä ollut huppua ja isoveljellä oli. Tai raivostui itselleen niin nopsaan, kun jokin ei heti onnistunut, että ei ehtinyt edes sanomaan, mikä harmittaa, kun jo raivosi ihan holittomasti. Meillä minä sain sen huudon ja raivon osakseni, mutta pari vuotta vanhempi isoveli oli se, johon kohdisti fyysisesti harmituksensa ja puri veljeä usein, antoi kaukosäätimestä, kalautti palikalla päähän jne. Sylittely ei auttanut tippaakaan, pahensi vain, kun hermostui kiinni pitämisestä. Jotenkin toimi jäähyttely siinä lähellä, esim. eteisessä, josta näkee keittiöön. Kannettiin aina takaisin ja jos siellä jäähyllä raivosi, niin annettiin raivota siellä eteisessä.
Nyt tyttö on 5v ja hallitsee jo paljon paremmin tulista luonnettaan. Enää ei satuta isoveljeään ja raivokohtaukset ei kestä enää tuntia kerrallaan. Harmistuu itselleen edelleen helposti, mutta usein osaa asiansa jo ilmaista ihan eri tavoin kuin vielä 4v:na. Osaa sanoa, että nyt harmittaa. Tai äiti on ihan tyhmä, kun kieltää sen ja tämän, jolloin päästään keskustelemaan asiasta. Vielä 4v:na olisi vain kiukustunut heti kiellosta tms. ja raivonnut. Tyttö oli ja on edelleen hyvin vieraskorea, hoidossa pieni enkeli, joka saa pelkkiä kehuja. Raivoaminen alkoi, kun auto lähti tarhan pihasta. Isovanhemmat eivät ole koskaan nähneet raivokohtausta tytöltä. Neuvolassa todettiin vain, että hyvä kun luottaa turvallisiin aikuisiin kotona ja uskaltaa tuoda jossain ne harmituksensa ilmi, jos hoidossa pinnistelee päivän kilttinä. Eli piti vain kestää.
Ap:lle lohdutukseksi, että aika tekee oikeasti tehtävänsä. Ollaan puhuttu lapsen kanssa puhumasta päästyäänkin, miltä tuntuu, kun lyö toista tai sanoo rumasti tai että äiti ei jaksa, kun töistä tullessa pitää aina ottaa se raivokohtaus vastaan. Selvästi tyttö on itsekseen miettinyt näitä puheita ja alkanut jo paljon paremmin säätelemään käytöstään. Vieläkin toki ylilyöntejä tulee, mutta edistytty ollaan paljon. Tyttö on paljon vaativaisempi esim. läheisyyden tarpeessaan kuin veljensä, menee pitkä tovi sylittelyä esim. hoidon jälkeen. Monesti yritän kompensoida sitten illemmalla, jotta velikin saisi äidin huomiota, koska poika ei meillä ota raivoamalla huomiota ikinä. Ja ovat saman perheen lapsia, mutta luonteiltaa kuin yö ja päivä. Molemmat normaaleja lapsia, erilaisia vain.
Miksi siitä lapsesta pitää pitää kiinni? Miksei voi antaa sen ensin purkaa raivoaan tyyliin hakkaamalla jotain jättityynyä tms. Se purkaisi sen adrenaliinin tai stressihormonin pois, mitä kehoon on kertynyt. On paljon vaikeampi rauhoittua ilman että saa sen fyysisen tarpeen purettua pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti joka ei pärjää 4 v:lle tai isä joka myöskään pärjää on ongelma, hakekaa ap apua ennen kuin pilaatte lapsen lopullisesti.
Luehan tämän sivun alareunasta juttu "Epätoivoisen äidin äärimmäinen ratkaisu: annoin poikani pois" Kertoo psyykkisesti sairaasta lapsesta. Otsikko kuulostaa vähän karulta, mutta kannattaa lukea.
En tarkoita, että teillä olisi sama tilanne. Mutta tuli vaan heti mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luehan tämän sivun alareunasta juttu "Epätoivoisen äidin äärimmäinen ratkaisu: annoin poikani pois" Kertoo psyykkisesti sairaasta lapsesta. Otsikko kuulostaa vähän karulta, mutta kannattaa lukea.
En tarkoita, että teillä olisi sama tilanne. Mutta tuli vaan heti mieleen.
http://www.vauva.fi/artikkeli/sina/vanhemmuus/epatoivoisen_aidin_aarimm…
Meillä vuotta vanhempi lapsi mutta aivan kuin hänestä olisi lukenut. On saamassa nyt ilmeisesti asperger-diagnoosia. Tunteiden säätelyn ongelmat ovat yksi ongelma. Voi olla teillä ihan jotain muutakin mutta lapsi tarvitsee tukea tunteiden hallinnassa ja itsekontrollissa kun vaikea tunne pamahtaa päälle. Eristäminen ei todellakaan ole ratkaisu. Tai se että pelkäät lastasi. Arvaa pelottaako lasta ne omat valtavat tunteet. Auta häntä hakemalla apua.