Ystävänpäivän päivällinen päättyi riitaan

Paha paha mies, joka silkkaa pahuuttaan kiusaa kilttiä ja ahkeraa naista.

Vierailija kirjoitti:

Eli yhteistä aikaa ei ole, eikä miehellä ole mielenkiintoa raivata sitä kalenteriinsa. Kaikki muu menee sen edelle.

Ap

Ihan kun mun vaimo. Yhteistä aikaa ei lapsiperheessä spontaanisti ole. Vaimoa ei kiinnosta varata sitä varten kalenterista aikaa. Puolet työreissuista kertoo vasta edellisenä päivänä kun "ei ole muistanut". Alkaa tuntumaan siltä, että ainut yhdessä pitävä voima on iso asuntolaina.

Vierailija kirjoitti:

Siihen tottuu, ap! Aikani minäkin jaksoin vetää marttyyrin kruunua päähäni kun TAAS joudun hoitamaan yksin kodin, lapset ja koirat. Sitten totesin, että kukaan ei minua äidin rooliin pakottanut ja hoidan sen homman nyt niin hyvin kun voin enkä stressaa ja murehdi yhtään miten paljon joudun tekemään yksin. Ja hyvin rullaa hommat.

Pitää paikkansa. Myöskään miestäni ei pakotettu isän rooliin, vaan hän valitsi sen. Sen vuoksi onkin rankkaa, koska hän voi valita osan ns. Paska-/rutiinihommista pois kodinhoidon osalta. Tuota samaa vapauttahan äidillä toki ei saa olla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi teitte toisen lapsen? Oliko miehen idea, johon jouduit väkisin taipumaan? Jos teillä olisi vaan tuo esikoinen, niin olisit saanut viettää koko viikonlopun yksin. Valintoja ja niiden seurauksia...

Kyllä. YHDESSÄ tehtyjä valintoja, joissa vain toinen joutuu ottamaan vastuun seurauksista.

Ap

Voi luoja. Mies raataa töissä, hoitaa lapsen harrastuksessa käynnit, laittaa ap:lle hyvää ruokaa ja mitä saakaan siitä hyvästä? Paskaa niskaan pienen inhimillisen unohduksen takia. Sinuna häpeäisin syvästi käytöstäni. Toivottavasti menee sairastelun piikkiin etkä ole normaalistikin noin kiittämätön.

Kyllä mieskin on tässä tapauksessa tehnyt todella paljon. Varmaan olennaista on, tehdäänkö asiat yhdessä suunnitellen ja yhteisymmärryksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen tottuu, ap! Aikani minäkin jaksoin vetää marttyyrin kruunua päähäni kun TAAS joudun hoitamaan yksin kodin, lapset ja koirat. Sitten totesin, että kukaan ei minua äidin rooliin pakottanut ja hoidan sen homman nyt niin hyvin kun voin enkä stressaa ja murehdi yhtään miten paljon joudun tekemään yksin. Ja hyvin rullaa hommat.

Pitää paikkansa. Myöskään miestäni ei pakotettu isän rooliin, vaan hän valitsi sen. Sen vuoksi onkin rankkaa, koska hän voi valita osan ns. Paska-/rutiinihommista pois kodinhoidon osalta. Tuota samaa vapauttahan äidillä toki ei saa olla.

Ap

Miksi ette tee niinpäin että sinä olet töissä ja isä taaperon kanssa kotona? Hän voisi sitten hoitaa ne paskahommat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen tottuu, ap! Aikani minäkin jaksoin vetää marttyyrin kruunua päähäni kun TAAS joudun hoitamaan yksin kodin, lapset ja koirat. Sitten totesin, että kukaan ei minua äidin rooliin pakottanut ja hoidan sen homman nyt niin hyvin kun voin enkä stressaa ja murehdi yhtään miten paljon joudun tekemään yksin. Ja hyvin rullaa hommat.

Pitää paikkansa. Myöskään miestäni ei pakotettu isän rooliin, vaan hän valitsi sen. Sen vuoksi onkin rankkaa, koska hän voi valita osan ns. Paska-/rutiinihommista pois kodinhoidon osalta. Tuota samaa vapauttahan äidillä toki ei saa olla.

Ap

Nainen joutuu tekemään toisenlaisia valintoja elämässään kuin mies, varsinkin jos hän haluaa toteuttaa naiselle mahdollisia erityisominaisuuksiaan kuten äitiyttä. Pitäisikö miehille antaa jo anteeksi, että hän ei osaa olla äiti? Jokin idea siinä kuintekin on, että lapsen ensinmäinen hoitaja on äiti. Pienet lapset tarvitsevat äitiään. Surullista, että siitä on tullut liian raskas ponnitus, eikä sitä onnellisuutta osata enää sen kautta hakea vaan kaikki on sukupuolten välistä sotaa kumpi sukupuoli saa tehdä mitäkin ja kaiken tämän ulkopuolella jää perheen lapset. 

Tosin sinä mitätöit kaiken sen mitä isä tekee esikoisen eteen ja mahdollistaa muillekin lapsille aikuisen, joka on osallistuu ja antaa aikaa lapsille. Harvinaista. Taaperon vuoro, kun tuosta vielä kasvaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen tottuu, ap! Aikani minäkin jaksoin vetää marttyyrin kruunua päähäni kun TAAS joudun hoitamaan yksin kodin, lapset ja koirat. Sitten totesin, että kukaan ei minua äidin rooliin pakottanut ja hoidan sen homman nyt niin hyvin kun voin enkä stressaa ja murehdi yhtään miten paljon joudun tekemään yksin. Ja hyvin rullaa hommat.

Pitää paikkansa. Myöskään miestäni ei pakotettu isän rooliin, vaan hän valitsi sen. Sen vuoksi onkin rankkaa, koska hän voi valita osan ns. Paska-/rutiinihommista pois kodinhoidon osalta. Tuota samaa vapauttahan äidillä toki ei saa olla.

Ap

Miksi ette tee niinpäin että sinä olet töissä ja isä taaperon kanssa kotona? Hän voisi sitten hoitaa ne paskahommat.

Olen kyllä jo työmaailmassa, sairaspoissaoloja lukuunottamatta.

Ap

Ap:n mies teki ruuan, jottei ap suuttuisi kun kertoo työmatkasta!

Oletko varma että kyseessä on työmatka eikä spontaani viikonloppureissu rakastajattaren luo? Kun kerran noin lyhyellä varoitusajalla...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen tottuu, ap! Aikani minäkin jaksoin vetää marttyyrin kruunua päähäni kun TAAS joudun hoitamaan yksin kodin, lapset ja koirat. Sitten totesin, että kukaan ei minua äidin rooliin pakottanut ja hoidan sen homman nyt niin hyvin kun voin enkä stressaa ja murehdi yhtään miten paljon joudun tekemään yksin. Ja hyvin rullaa hommat.

Pitää paikkansa. Myöskään miestäni ei pakotettu isän rooliin, vaan hän valitsi sen. Sen vuoksi onkin rankkaa, koska hän voi valita osan ns. Paska-/rutiinihommista pois kodinhoidon osalta. Tuota samaa vapauttahan äidillä toki ei saa olla.

Ap

Nainen joutuu tekemään toisenlaisia valintoja elämässään kuin mies, varsinkin jos hän haluaa toteuttaa naiselle mahdollisia erityisominaisuuksiaan kuten äitiyttä. Pitäisikö miehille antaa jo anteeksi, että hän ei osaa olla äiti? Jokin idea siinä kuintekin on, että lapsen ensinmäinen hoitaja on äiti. Pienet lapset tarvitsevat äitiään. Surullista, että siitä on tullut liian raskas ponnitus, eikä sitä onnellisuutta osata enää sen kautta hakea vaan kaikki on sukupuolten välistä sotaa kumpi sukupuoli saa tehdä mitäkin ja kaiken tämän ulkopuolella jää perheen lapset. 

Tosin sinä mitätöit kaiken sen mitä isä tekee esikoisen eteen ja mahdollistaa muillekin lapsille aikuisen, joka on osallistuu ja antaa aikaa lapsille. Harvinaista. Taaperon vuoro, kun tuosta vielä kasvaa?

Ehkä taaperon vuorokin vielä, kun kasvaa. Tosin tätä menoa taapero ei enää asu isänsä kanssa samassa osoitteessa ollessaan kouluikäinen. Vaikka mies tekee paljon esikoisen eteen, ei se lisää läheisyyttä ja välittämistä puolisoiden välillä. Se esikoisen ja isän yhteinen harrastaminen on nykyisin miehen elämä. Siihen ei meinaa meidän avioliitto mahtua.

Ap

Yhteiseksi ajaksi voi riittää se, että käpertyy puolisonsa viereen nukkumaan mennessä ja kuiskuttelee siinä asiat. Ei siihen välttämättä tarvita kovin paljon aikaa. Mieheltä menee varmaan enemmän aikaa työhönsä, kun on vaihtanut työpaikkaa. Normaalisti tuskin on kertynyt sitä lomaakaan, että voisi olla työpaikalta pois.

Meillä mies yrittäjä, hoitaa omaa työtään n. 10h päivässä ja viikonloppunakin. Minä hoidan kodin, lapset, suurimman osan papereista, osallistun lasten harrastustoimintaan ja käyn töissä. Perheaikaa meillä on vuodessa pari, kolme viikkoa. Mua se ei haittaa, ehkä joskus lasten kanssa  voisi viettää enemmän aikaa. Kertoo tärkeät menot kyllä heti, kun ne tietää, mutta voi olla että minä olen sen unohtanut h-hetkeen mennessä.  Kannattaa odottaa taaperovaiheen ohi, ennen kuin tekee hätiköityjä ratkaisuja. Elämä helpottuu sen vaiheen jälkeen.

Ehkä olin vain toivonut, että mies käyttäisi aikaansa " minuun", edes ollessani sairaana. Mutta eipä ei. Mitenkä tämän voi muutoin tulkita, kuin että muut asiat ovat hänen elämässään tärkeämpiä.

Kyllä sitä äiti-ihminenkin joskus tarvii hoitoa ja huolenpitoa.

Surullinen Ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olin vain toivonut, että mies käyttäisi aikaansa " minuun", edes ollessani sairaana. Mutta eipä ei. Mitenkä tämän voi muutoin tulkita, kuin että muut asiat ovat hänen elämässään tärkeämpiä.

Kyllä sitä äiti-ihminenkin joskus tarvii hoitoa ja huolenpitoa.

Surullinen Ap

Kun isä on kipeä, niin miten teillä arki silloin hoidetaan? Lapset jää hoitamatta ja isompi ei pääse harrastamaan? Et mene itsekään töihin, vaan keskityt hoivaamaan isä-ihmistä?

Mä en osaa kauheasti antaa arvoa tollaselle panokselle, jos taustalla on ajatus sääli/lohtulounaasta. Mun eksmies harrasti noita, kun lähti yksin sellaisille reissuille joihin muut lähti pariskunnittain ja itki kuin lapsi kun en antanut niiden varjolla anteeksi huonoa käytöstä. Opin vihaamaan "korvaan tämän jotenkin"- sanontaa, koska toi oli niin veenäistä toimintaa. Miksi ei ottanut mua mukaan tai lakannut lupailemasta turhia, niin olisin suhtautunut suopeammin. Mies kun teki sitä, että saattoi puhua viikkoja aikaisemmin jostain menosta ja kun olin suurin piirtein perunut kaiken muun kyseiseltä ajankohdalta, niin mies veikin syömään ja ulos (ja olin ilahtunut että mies kohtelee kuin prinsessaa ennen kuin karu totuus selvisi mikä lässäytti meiningin aika hyvin), niin sitten selviääkin että tyyppi on lähdössä reissuun yksin ja kaikki on jo sovittu pääni takana huomioimatta mua ollenkaan. Eks on siis eks ihan siitä syystä, ettei osannut perseennuolennaltaan pitää parisuhteensa puolia vaan kumarteli kaiken aikaa ulkopuolelle että perse vilkkui mulle..  

Siinä kohtaa suutuin kun yhteenmuutettaessa miehellä oli kiire roudata tavarat yhteiseen kämppään että ehtii työpaikan kanssa ryyppäämään. Ihmetteli kovin miksi en suhtautunut hyvin sen muuttokuorman keskellä, ja karjui mulle keskellä yötä miten tää suhde ei vaan voi toimia jollen anna hänelle tilaa. Mietin naapureitakin et miten kivaa niillä oli kuunnella sitä miehen messuamista.. Mitä tilaa annat siinä vaiheessa, kun kaikki on purkamatta ettet löydä edes vaatteitasi ja äijällä on kiire vaan dokaamaan firman laskuun. Loppuyöstä joku nainen soitti mulle duunipaikan juhlista haukkuakseen mut pystyyn ja kertoakseen kantansa miten ikävästi kohtelen miestä. Loppuyöstä mies herätti mut uudelleen soittamalla että oli unohtanut avaimensa kotiin. Teki mieli sanoa että jää pihalle kun sinne halusitkin. 

Jouluna kun olin ruuanlaittovuorossa, ja mulla oli keittiössä kaikki vaiheessa niin miehen mielest meidän oli mentävä sen isotädille kylään 23. pv. Jätin kinkun uuniin odottamaan ja ilmoitin miehelle, että mitään kolmen tunnin istumissessiota siellä ei tehdä, vaan viedään lahjat ja tervehditään nopeasti ja sitten lähdetään, koska muuten se kinkku palaa sinne uuniin ja joudun yötä myöten seisomaan keittiössä. Mies tajusi paikan päällä tunnin istumisen jälkeen, että olinkin ollut lähtemisestä tosissani ja hän loukkaantui verisesti kun en suostunut olemaan isotädin luona ilta seitsemää kauempaa. Kiitin isäntäväkeä ruuasta ja lupasin tullakäymään paremmalla ajalla ja ajatella - isotäti ymmärsi, että mulla oli omat jouluvalmistelut täysin kesken, ja toivotti onnea niiden kanssa. Sen sijaan mies istui naama norsunvitulla loppukahvittelun ja kiukutteli mulle kotona samalla kun tein hirveällä kiireellä tarjottavia seuraavalle päivälle. Mulla ei ollut kauheasti kylmäsäilytystilaa, niin tästä johtuen tein edellisenä iltana viime silaukset. Hitto jos mulla olisi ollut ajokortti, olisin jättänyt miehen sinne isotätinsä luokse istumaan ja lähtenyt menemään ja jollei muuta, olisin soittanut taksin koska toi miehen aikataulujen tekeminen oman "perheensä" kustannuksella oli aivan hanurista. 

Erilleen muuttaessa kuvio toistui ja taas sama meininki. Kämppä piti siivota ja avaimet palauttaa sun muut juoksevat asiat tehdä, joten palkkasin pari kaveria apukädeksi koska miehen piti ehtiä siskon lapsen synttäreille. Eikö jumankauta edes kerran voisi laittaa sitä järjestystään uusiksi, koska kaksi vuotias tuskin tajuaa enonsa puuttumista ja jätkä olisi hyvin voinut viedä lahjan ja onnitella lasta paremmalla ajalla eikä jättää kaikkea vain mun huolekseni ja vastailla ihmisille, missä tyyppi on kun sen pitäisi olla hoitamassa muuttoa. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olin vain toivonut, että mies käyttäisi aikaansa " minuun", edes ollessani sairaana. Mutta eipä ei. Mitenkä tämän voi muutoin tulkita, kuin että muut asiat ovat hänen elämässään tärkeämpiä.

Kyllä sitä äiti-ihminenkin joskus tarvii hoitoa ja huolenpitoa.

Surullinen Ap

Eikö olekin surulllista, että sitä joutuu kasvamaan aikuiseksi, eikä enää kukaan pidä kädestä kiinni vaan niistä omista arvovalinnoista joutuu kantamaan vastuuta.

Mies oli hoivaava, ystävällinen ja osallistuva, kun sairastit ennen vanhenmuutta ja arki vie teidätkin?

Kyllähän jokainen kaipaa hellyyttä ja huolenpitoa, varsinkin kipeänä. Itse vain ajattelen niin, että kun lapsia on hankkinut niin nuokin ovat yksi osa-alue, jossa joutuu itse joustamaan. Pienten lasten vanhempana harvoin on mahdollista jättää kaikki hommat ja heittäytyä sohvalle puolison hoivattavaksi, valitettavasti. Tietysti tilanne helpottaa, kun lapset kasvavat eivätkä tarvitse samalla tavalla jatkuvaa huolenpitoa ja valvontaa, mutta siihen asti se on kai vain purtava hammasta ja mentävä eteenpäin. Kannattaa puhua miehen kanssa ja kertoa, että kaipaat enemmän hellyyttä ja yhteistä aikaa, voihan olla, että ruuhkavuodet ovat imaisseet miehen mennessään eikä hän ymmärrä itse hidastaa tahtia. Yllättävän monet ongelmat ratkeavat puhumalla :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen tottuu, ap! Aikani minäkin jaksoin vetää marttyyrin kruunua päähäni kun TAAS joudun hoitamaan yksin kodin, lapset ja koirat. Sitten totesin, että kukaan ei minua äidin rooliin pakottanut ja hoidan sen homman nyt niin hyvin kun voin enkä stressaa ja murehdi yhtään miten paljon joudun tekemään yksin. Ja hyvin rullaa hommat.

Pitää paikkansa. Myöskään miestäni ei pakotettu isän rooliin, vaan hän valitsi sen. Sen vuoksi onkin rankkaa, koska hän voi valita osan ns. Paska-/rutiinihommista pois kodinhoidon osalta. Tuota samaa vapauttahan äidillä toki ei saa olla.

Ap

Nainen joutuu tekemään toisenlaisia valintoja elämässään kuin mies, varsinkin jos hän haluaa toteuttaa naiselle mahdollisia erityisominaisuuksiaan kuten äitiyttä. Pitäisikö miehille antaa jo anteeksi, että hän ei osaa olla äiti? Jokin idea siinä kuintekin on, että lapsen ensinmäinen hoitaja on äiti. Pienet lapset tarvitsevat äitiään. Surullista, että siitä on tullut liian raskas ponnitus, eikä sitä onnellisuutta osata enää sen kautta hakea vaan kaikki on sukupuolten välistä sotaa kumpi sukupuoli saa tehdä mitäkin ja kaiken tämän ulkopuolella jää perheen lapset. 

Tosin sinä mitätöit kaiken sen mitä isä tekee esikoisen eteen ja mahdollistaa muillekin lapsille aikuisen, joka on osallistuu ja antaa aikaa lapsille. Harvinaista. Taaperon vuoro, kun tuosta vielä kasvaa?

Ehkä taaperon vuorokin vielä, kun kasvaa. Tosin tätä menoa taapero ei enää asu isänsä kanssa samassa osoitteessa ollessaan kouluikäinen. Vaikka mies tekee paljon esikoisen eteen, ei se lisää läheisyyttä ja välittämistä puolisoiden välillä. Se esikoisen ja isän yhteinen harrastaminen on nykyisin miehen elämä. Siihen ei meinaa meidän avioliitto mahtua.

Ap

Mitähän helvettiä. Sinä olet pikkuisessa flunssassa, niin miehen tulee perua menot ja työmatkat ja jäädä kotiin sinua, aikuista ihmistä hoivaamaan? Olet kiittämätön paska.

Onhan sulla jo toinen mies jierrossa, sinussa ei tietenkään ole vikaa jos eroat toisenkin kerran?

FLUNSSAN TAKIA?  ; )

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän jokainen kaipaa hellyyttä ja huolenpitoa, varsinkin kipeänä. Itse vain ajattelen niin, että kun lapsia on hankkinut niin nuokin ovat yksi osa-alue, jossa joutuu itse joustamaan. Pienten lasten vanhempana harvoin on mahdollista jättää kaikki hommat ja heittäytyä sohvalle puolison hoivattavaksi, valitettavasti. Tietysti tilanne helpottaa, kun lapset kasvavat eivätkä tarvitse samalla tavalla jatkuvaa huolenpitoa ja valvontaa, mutta siihen asti se on kai vain purtava hammasta ja mentävä eteenpäin. Kannattaa puhua miehen kanssa ja kertoa, että kaipaat enemmän hellyyttä ja yhteistä aikaa, voihan olla, että ruuhkavuodet ovat imaisseet miehen mennessään eikä hän ymmärrä itse hidastaa tahtia. Yllättävän monet ongelmat ratkeavat puhumalla :)

Miehellä ei ole aikaa (mielenkiintoa?) puhua. Kaikkihan rullaa itsestään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä en osaa kauheasti antaa arvoa tollaselle panokselle, jos taustalla on ajatus sääli/lohtulounaasta. Mun eksmies harrasti noita, kun lähti yksin sellaisille reissuille joihin muut lähti pariskunnittain ja itki kuin lapsi kun en antanut niiden varjolla anteeksi huonoa käytöstä. Opin vihaamaan "korvaan tämän jotenkin"- sanontaa, koska toi oli niin veenäistä toimintaa. Miksi ei ottanut mua mukaan tai lakannut lupailemasta turhia, niin olisin suhtautunut suopeammin. Mies kun teki sitä, että saattoi puhua viikkoja aikaisemmin jostain menosta ja kun olin suurin piirtein perunut kaiken muun kyseiseltä ajankohdalta, niin mies veikin syömään ja ulos (ja olin ilahtunut että mies kohtelee kuin prinsessaa ennen kuin karu totuus selvisi mikä lässäytti meiningin aika hyvin), niin sitten selviääkin että tyyppi on lähdössä reissuun yksin ja kaikki on jo sovittu pääni takana huomioimatta mua ollenkaan. Eks on siis eks ihan siitä syystä, ettei osannut perseennuolennaltaan pitää parisuhteensa puolia vaan kumarteli kaiken aikaa ulkopuolelle että perse vilkkui mulle..  

Siinä kohtaa suutuin kun yhteenmuutettaessa miehellä oli kiire roudata tavarat yhteiseen kämppään että ehtii työpaikan kanssa ryyppäämään. Ihmetteli kovin miksi en suhtautunut hyvin sen muuttokuorman keskellä, ja karjui mulle keskellä yötä miten tää suhde ei vaan voi toimia jollen anna hänelle tilaa. Mietin naapureitakin et miten kivaa niillä oli kuunnella sitä miehen messuamista.. Mitä tilaa annat siinä vaiheessa, kun kaikki on purkamatta ettet löydä edes vaatteitasi ja äijällä on kiire vaan dokaamaan firman laskuun. Loppuyöstä joku nainen soitti mulle duunipaikan juhlista haukkuakseen mut pystyyn ja kertoakseen kantansa miten ikävästi kohtelen miestä. Loppuyöstä mies herätti mut uudelleen soittamalla että oli unohtanut avaimensa kotiin. Teki mieli sanoa että jää pihalle kun sinne halusitkin. 

Jouluna kun olin ruuanlaittovuorossa, ja mulla oli keittiössä kaikki vaiheessa niin miehen mielest meidän oli mentävä sen isotädille kylään 23. pv. Jätin kinkun uuniin odottamaan ja ilmoitin miehelle, että mitään kolmen tunnin istumissessiota siellä ei tehdä, vaan viedään lahjat ja tervehditään nopeasti ja sitten lähdetään, koska muuten se kinkku palaa sinne uuniin ja joudun yötä myöten seisomaan keittiössä. Mies tajusi paikan päällä tunnin istumisen jälkeen, että olinkin ollut lähtemisestä tosissani ja hän loukkaantui verisesti kun en suostunut olemaan isotädin luona ilta seitsemää kauempaa. Kiitin isäntäväkeä ruuasta ja lupasin tullakäymään paremmalla ajalla ja ajatella - isotäti ymmärsi, että mulla oli omat jouluvalmistelut täysin kesken, ja toivotti onnea niiden kanssa. Sen sijaan mies istui naama norsunvitulla loppukahvittelun ja kiukutteli mulle kotona samalla kun tein hirveällä kiireellä tarjottavia seuraavalle päivälle. Mulla ei ollut kauheasti kylmäsäilytystilaa, niin tästä johtuen tein edellisenä iltana viime silaukset. Hitto jos mulla olisi ollut ajokortti, olisin jättänyt miehen sinne isotätinsä luokse istumaan ja lähtenyt menemään ja jollei muuta, olisin soittanut taksin koska toi miehen aikataulujen tekeminen oman "perheensä" kustannuksella oli aivan hanurista. 

Erilleen muuttaessa kuvio toistui ja taas sama meininki. Kämppä piti siivota ja avaimet palauttaa sun muut juoksevat asiat tehdä, joten palkkasin pari kaveria apukädeksi koska miehen piti ehtiä siskon lapsen synttäreille. Eikö jumankauta edes kerran voisi laittaa sitä järjestystään uusiksi, koska kaksi vuotias tuskin tajuaa enonsa puuttumista ja jätkä olisi hyvin voinut viedä lahjan ja onnitella lasta paremmalla ajalla eikä jättää kaikkea vain mun huolekseni ja vastailla ihmisille, missä tyyppi on kun sen pitäisi olla hoitamassa muuttoa. 

En ihmettele, ettei mies kestänyt sinua.