Auttakaa! Miten saan ruokaa kun en pääse paniikkihäiriön takia mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Toisilla on vain sisua enemmän kuin toisilla, myöskin sairauden kohdatessa. Sille ei voi mitään, että me olemme erilaisia.

ps. itsesääli on sairauksista pahimpia

Just tuommoisesta asenteesta ei ole kyllä mitään apua mielenterveysongelmaisille,"niin ku sulla vaan ei ole sisua",voi että mua ärsyttää tuollainen.

Toisilla vaan on enemmän empatiakykyä kuin toisilla,myös sairaita kohtaan.Sille ei voi mitään,että me ollaan erilaisia.

T:Paniikkihäiriöinen,joka on koko päivän koonnut rohkeutta lähteä kauppaan

Kuutio kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatko, miten tasan ainoa mihin vaivaudut vastaamaan (sivuutat lukuiset avuntarjoukset, myötätuntoiset viestit jossa ehdotetaan toimimissuunnitelmaa jne) on minun viestini, jotka eivät olekaan mairittelevia, ymmärtäviä tai sääliviä? Ruoka-asia on näköjää hoidettu, kun olet huoli

Vierailija kirjoitti:

Hei, tulin kommentoimaan vielä viimeisen kerran teidän viestejä ja täällä on oikeasti tosi sairaita ihmisiä ja jotkut haluaa nyt näköjään vängällä jatkaa tätä ketjua! 236, 239 ja 242 ei ollu mun viestejä. Pahotin tosi paljon mieleni joidenkin viesteistä. Eli joidenkin mielestä ahdistuneisuus ja paniikkihäiriö on sama asia kuin narsistisuus! Haloo! Oon kyllä terapiassa käynyt jo vuosia ja kukaan lääkäri ei oo mulle tehnyt narsistisuushäiriö-diagnoosia. En ole koskaan syytellyt muita suoraan olostani vaikka vaikea elämä on ollut ja siksi oon tarvinnut terapiaa ja elkää huolehtiko, en lapsia pysty edes saamaan. Olen siis lapseton. Tosi lapsirakas olen kyllä. Tuo satuttaa ja tosi paljon! Nyt poistun, hyvästi. Tätä on turha enää jatkaa kun oikeasti tämän ketjun aloitus liittyi just tuohon paniikkihäiriöön ja siihen etten pääse sen takia mihinkään. Täällä ei tarvi kenenkään tulla mulle omia diagnoosejaan kertomaan...

T. Oikea aloittaja

ssasi siitä, ettei vaan joku saa sinusta narsistin kuvaa.

Proves my point. Ja oikeasti hyvä kuulla, etteh voi saada lapsia. Katso kun tuolla asenteella toi pahoinvointi tuppaa periytymään.

Itse vedän kolmea eri lääkettä ja takana on 5 vuotta on-off terapiaa. Paniikkihäiriöt ei oo mulle yhtään tuntematon käsite. Silti on tullut opiskeltua ammatti ja töihin menen joka päivä, teki miten tiukkaa tahansa. Täällä riittää päänsilittelijöitä, mutta kyllä se on kuule myös asennekysymys. Sinun asenteesi on se, että säälikää, miksei mulle tehdä ja sormeani en tule ikinä nostamaan paranemisen eteen.

Asiaan vaikuttanee sekin, etten asu Suomessa. Yllättävän nopeasti sitä tokenee kun ymmärtää joutuvansa kodittomaksi jos antaa sairauden ottaa vallan.

Tälle riittää kyllä alapeukuttelijoita, mutta tämä on oma näkemykseni. Ja sillä oon pärjännyt.

Tämä on kyllä pahinta ja tämä tämmöinen saa minut aina lähes itkemään. Osastolla työskennellessä tuli nähtyä, että ne parempikuntoiset tai parantuneet olivat aina usein niitä julmimpia. Oletan että ko sama ilmiö, kuin missä yhteiskuntaan sopeutuneet maahanmuuttajat ovat usein pahimpia rasisteja heidän jälkeensä tulevia kohtaan tai itse laihduttaneet ovat lihavien julmimpia haukkujia. En vielä tähän ikään mennessä ole kyennyt ymmärtämään. Mitä tämä on? Itsensä ylentämistä ja oman aseman vakuuttelua toista polkemalla? Minusta tämä on jotakin aivan sanoinkuvaamattoman hirvittävää ja vielä ehkä pahempaa kuin niiden, joilla ei mt-ongelmista mitään käsitystä ole, sairaan ihmisen lyttääminen.

T lääkäri vaikkei psykiatri (mutta mt-puolella myös töitä tehnyt)

No moi "lääkäri" joka on "myös mt-puolella töitä tehnyt". 

Mä tunnistan apn tyypin vaikka silmät sidottuna. Jos vaivautuisit lukemaan tämän ketjun, näkisit apn ulinan olevan pelkkää itsensä korostamista, muiden syyttelyä, avunannon ohittamista ja /tai lyttäämistä. Älä jaksa selittää, miten ap on pelkästään mt-ongelmainen- aplla on kyllä ongelmia ihan ihan paniikkihäiriötäkin.

Mun viestit sen sijaan meni heti perille. Oltiin heti korjaamassa sitä tärkeintä asiaa, eli ettei kenellekään vaan jää kuvaa, että ap olisi narsisti. Se on tässä se tärkein ja vastauksen arvoinen asia- ei esim. ne ilmaiset, kotiovelle toimitetut kauppakassit, vertaistukea lupaavien ihmisten sähköpostit, suunnitelmat miten ap saisi apua jne. Tämä ketjun tarkoitus on, että apn pääkkyä paijataan ja hänen kovaa kohtaloaan ja jaloa luonnettaan itketään. Olen käyttänyt päiväkausia, kuukausia, vuosikausia tälläisen ihmisen pohjattoman hyvittelykaivon täyttämiseen- trust me, ei tule täyttymään.

Toi sun "sanoinkuvaamattoman hirvittävä" asia jonka olet huomannut johtuu siitä, että (tadaa) kaikki noi mitä luettelit ovat itsestä kiinni. Sinusta. Itsestäsi. Kun tämän tajuaa ja itse soveltaa, on aika vaikea katsoa vierestä sitä loputonta ulinaa ja suossa polkemista, kun tietää tilanteen helpottumisen olevan täysin mahdollinen. Toki löytyy näitä sunkaltaisija pääkynsilittelijöitä, jotka vaan supisee korvaan, että ei haittaa, oi oi voi voi, nyt säälin sua. Onhan se toki toimivampaa, kuin että tilanne oikeasti hoidettaisiin. Ja varsinkin potilaan egolle on helpompaa velloa siinä loputtomassa herkullisessa uhrikoskessa, missä vastuun kaikesta itsestään liittyvästä voi sysätä yhteiskunnalle/muille ihmisille/lapsuudelle jne jne jne.  Ap ei tule tarttumaan siihen puhelimeen ja soittamaan itselleen apua, saati ottamaan avuntarjouksia vastaan tai käymään siellä kaupassa. Se vaatisi katso omaa panostusta. Hän keskittyy sen sijaan menneiden ja häntä väärin kohdelleiden ihmisten haukkumiseen. 

Mutta niin, jatkakaa vaan vapaasti. Mulle on narsistin lapsena itsestään selvää, minkälainen henkilö ap on. Sinun "lääkärinä" antamasi neuvo, on ollut miten "ap tarvitsee akuuttia apua". Vau. Kyllä kannatti käydä koulua se +8 vuotta. Niin, ja myötätunnon ja pääkynsilittelyn peräänkuuluttaminen.

No mä osallistun tähän teidän hoitokeinoonne. Oi voi, nyyh nyyh, sniff sniff. Miks kaikille hyville ihmisille käy jotain näin pahaa :( Miksi apn kohtalo on kuolla nälkään kotiinsa kun hän kovien kokemusten murjoamana ei pysty edes ovea avaamaan :( MIksi juuri aplle, ylikiltille ja herkälle ihmiselle, on sattunut niin kammottavia ihmishirviöitä elämässä eteen? Sellaisia jotka ei edes ystävänpäivänä laita viestiä :( Vaikka eihän ap heiltä edes halua viestiä kun he ovat niin pahoja :( Miksi maailma on niin paha :( Miksi ravinnon pitää olla pakollista ihmiselle?? :( Why God, why?? Yhyy.... Helpottiko ap? 

Oot aika kamala ihminen. Lyttäät muita ja haukut äitiäsi narsistiksi vaikka itse olet täysin empatiakyvytön ja näytät olevan myös sairaan kateellinen siitä että ap:lle tarjottiin apua ja ruokaa jopa ilmaiseksi. Olet vahingoniloinen siitä että ap on vielä lapsetonkin. Toivottavasti sinäkin olet. Taidat itse olla narsisti. Äitiäsi käy sääliksi kun sillä on sun kaltainen lapsi. Tuo sun teksti kuulosti ihan 12 vuotiaan kirjoittamalta. Sun kannattas itse käydä siellä lääkärissä ja laittaa sun lääkitys kohdilleen jos siihen nyt sitten edes lääkitys tehoaa. Sääliksi käy myös sun työkavereita ja tuttavapiiriä ja toivottavasti sulla ei ole ystäviä.

Luulen et narsismiksi tulkitaan usein tapauksia, joissa yksilö on hampaat irvessä selvinnyt aika epämiellyttävistä olosuhteista ja sen seurauksena voi käyttäytyä välillä ärsyttävästi, pisteliäästi tai ei vaan niin sanotusti jaksa olla kovin empaattinen tai hyveellinen joka asiassa. Ihminen helposti kyynistyy tietyn rajan jälkeen.

Ongelma siinä on, että vaikka se selviytyminen sinänsä voi olla korkealle arvostettavaa, niin se pisteliäisyys ei välttämättä olekaan (koska ainakin itselleni se tuo mieleen, että ikään kuin sittenkin kadehtisi niitä uhrin asemassa olevia). Toisaalta uhrin asemassakin olevat voivat olla pisteliäitä, jos esim. elävät jatkuvasti kivussa.  Siksi ei kannata pistää itseään liian koville, niin kuin ei toisaalta kannata passivoitua uhrin asemaan turhan syvälle (paitsi jos ei voi muuta), vaan hakea jotain sopivaa selviytymismetodia. Jos on heikossa kunnossa, niin se voi olla todella vaikeaa, mutta pienillä askelilla ja tekemällä myös sellaisia realistisia suunnitelmia, jotka voisi itsellä toimia tai tuottaa parantavaa vaikutusta. Yksikin itselle toimiva muutos on jo jonkinmoinen askel eteenpäin.

Jotkut selviää painamalla väkisin pahimman yli ja tekemällä ison muutoksen, se on raskas tie, mutta heillä joilla se toimii, niin kaikki kunnia heille. Siinä voi aina olla vaara, että tulee uusi romahdus, mutta joillakin se toimii. Se voi myös johtaa siihen muiden lyömiseen, jos selviytyy ja uhriutuu ikään kuin samaan aikaan.

Tietenkään kovin monilla ei ole edes mahdollisuutta vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Joskus täytyy vaan selviytyä, mutta se sinänsä on vaan surullinen tosiasia. Maailmasta yritetään tehdä sellaista, että siellä voisi selvitä helpomminkin kuin rauhoittavien lääkkeiden voimalla. Se, että tekee asiat oman kestokykynsä mukaan tai omin tavoin, osoittaa jo suurta viisautta.

Auttamistyötä tekevillä, jos ei ole hyvät hermot itsellä, voi tulla sama reaktio esiin, siis jos empaattisesti altistaa itsensä tarpeeksi pitkään toisten kivuille ja kärsimysreaktioille ja sitten jossain vaiheessa sitä ei yksinkertaisesti enää jaksa. Hoitoalallakin voi joutua vaan kovettamaan itseään, vaikkei se olisikaan hyvä vaihtoehto. Empaatikko voi jossain vaiheessa ärähdellä, että lopettakaa se valitus. Tai jopa joku Äiti Teresa miettiä, että onko tässä mitään järkeä.

Tekee sen, minkä pystyy. Tämä on hyvä neuvo sekä auttajille että avuntarvitsijoille.

Olipas mielenkiintoisen älykästä pohdintaa. Mikä olet koulutukseltasi, jos saan udella? Tuntuu että olet perehtynyt psykologiaan.

Itse tarjouduin auttamaan, koska ajattelin että olisi mielenkiintoista kiertää Oulun syrjäseutuja ja oli sopivasti vapaata. Auttamistakin on vaikea tehdä, jos sitä ei tee jotenkin itselle mielekkäällä tavalla ikään kuin luonnostaan, muun ohessa. Jos se olisi aina itselle mielekästä, eikä vain jonkin rahan laittamista jollekin järjestölle, jonka jälkeen oma osuus loppuu, niin monet varmaan pistäisi enemmän rahaa avustustyöhön tai muuhun, tai lähtisi vaikka itse tekemään jotain juttua.

Tätäkin nyt tarkoitin vähän tuolla‚ että asiat voi tehdä omalla tavallaan. Jos on huonossa jamassa, niin kannattaa muistaa, että elämää ei tarvi elää jonkun ulkopuolisen mallin mukaan. Parempi on kun löytää itselle sopivan tavan, jossa omat heikkoudet, joita aivan kaikilla on, ei ala hallita liikaa tai muutu joksikin pakonomaisesti välteltäväksi. Kannattaa myös lueskella netistä, löytyisikö jotain harrastusta tai vastaavaa juttua, jota oma heikko tila ei estäisi ja jonka kautta voisi muodostaa kontakteja. Ehkä nyt on vähän aikaista sille, mutta kotikaupungissa voi tapahtua enemmän kuin äkkiseltään uskoisi.

Huh huh mitä kommetteja täällä. Harvinaisen empaattomia ja ymmärtämättömiä. En tarkoita, että AP:lle pitäisi lopunikää jättää ruokaa oven taakse, jottei hänen tarvitsisi kohdata ketään. Mutta avun hakeminen ja alku on vaikeaa, ei tollaset pillkaavat ja "ryhdistäydy nyt!"-kommentit auta mitään.

Joku kommentoi, että selkeästi aloittaja hakee vain huomiota, kun ei kuitenkaan halua ottaa apua vastaan. Vaikken aloittajaa tunnekkaan, niin voin silti sanoa että sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkihäiriöstä kärsivälle se huomion hakeminen ei kylläkään ole ihan mikään ykkösjuttu. Toivottavasti tällaisten kommenttien jättäjät eivät koskaan itse tai läheisensä sairastu psyykkisesti. Jotenkin vaan naurettavia kaikki kommentit, joissa toitotetaan että on itse kokenut vastaavaa mutta ei silti ollut "tuollainen". Onkohan teille ikinä tullut mieleen, että se teidän todellisuus ei ole ainoa totuus ja kaikki kokee asiat eri tavalla.

Tsemppiä AP avunhakemiseen!

Vierailija kirjoitti:

Kuutio kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatko, miten tasan ainoa mihin vaivaudut vastaamaan (sivuutat lukuiset avuntarjoukset, myötätuntoiset viestit jossa ehdotetaan toimimissuunnitelmaa jne) on minun viestini, jotka eivät olekaan mairittelevia, ymmärtäviä tai sääliviä? Ruoka-asia on näköjää hoidettu, kun olet huoli

Vierailija kirjoitti:

Hei, tulin kommentoimaan vielä viimeisen kerran teidän viestejä ja täällä on oikeasti tosi sairaita ihmisiä ja jotkut haluaa nyt näköjään vängällä jatkaa tätä ketjua! 236, 239 ja 242 ei ollu mun viestejä. Pahotin tosi paljon mieleni joidenkin viesteistä. Eli joidenkin mielestä ahdistuneisuus ja paniikkihäiriö on sama asia kuin narsistisuus! Haloo! Oon kyllä terapiassa käynyt jo vuosia ja kukaan lääkäri ei oo mulle tehnyt narsistisuushäiriö-diagnoosia. En ole koskaan syytellyt muita suoraan olostani vaikka vaikea elämä on ollut ja siksi oon tarvinnut terapiaa ja elkää huolehtiko, en lapsia pysty edes saamaan. Olen siis lapseton. Tosi lapsirakas olen kyllä. Tuo satuttaa ja tosi paljon! Nyt poistun, hyvästi. Tätä on turha enää jatkaa kun oikeasti tämän ketjun aloitus liittyi just tuohon paniikkihäiriöön ja siihen etten pääse sen takia mihinkään. Täällä ei tarvi kenenkään tulla mulle omia diagnoosejaan kertomaan...

T. Oikea aloittaja

ssasi siitä, ettei vaan joku saa sinusta narsistin kuvaa.

Proves my point. Ja oikeasti hyvä kuulla, etteh voi saada lapsia. Katso kun tuolla asenteella toi pahoinvointi tuppaa periytymään.

Itse vedän kolmea eri lääkettä ja takana on 5 vuotta on-off terapiaa. Paniikkihäiriöt ei oo mulle yhtään tuntematon käsite. Silti on tullut opiskeltua ammatti ja töihin menen joka päivä, teki miten tiukkaa tahansa. Täällä riittää päänsilittelijöitä, mutta kyllä se on kuule myös asennekysymys. Sinun asenteesi on se, että säälikää, miksei mulle tehdä ja sormeani en tule ikinä nostamaan paranemisen eteen.

Asiaan vaikuttanee sekin, etten asu Suomessa. Yllättävän nopeasti sitä tokenee kun ymmärtää joutuvansa kodittomaksi jos antaa sairauden ottaa vallan.

Tälle riittää kyllä alapeukuttelijoita, mutta tämä on oma näkemykseni. Ja sillä oon pärjännyt.

Tämä on kyllä pahinta ja tämä tämmöinen saa minut aina lähes itkemään. Osastolla työskennellessä tuli nähtyä, että ne parempikuntoiset tai parantuneet olivat aina usein niitä julmimpia. Oletan että ko sama ilmiö, kuin missä yhteiskuntaan sopeutuneet maahanmuuttajat ovat usein pahimpia rasisteja heidän jälkeensä tulevia kohtaan tai itse laihduttaneet ovat lihavien julmimpia haukkujia. En vielä tähän ikään mennessä ole kyennyt ymmärtämään. Mitä tämä on? Itsensä ylentämistä ja oman aseman vakuuttelua toista polkemalla? Minusta tämä on jotakin aivan sanoinkuvaamattoman hirvittävää ja vielä ehkä pahempaa kuin niiden, joilla ei mt-ongelmista mitään käsitystä ole, sairaan ihmisen lyttääminen.

T lääkäri vaikkei psykiatri (mutta mt-puolella myös töitä tehnyt)

No moi "lääkäri" joka on "myös mt-puolella töitä tehnyt". 

Mä tunnistan apn tyypin vaikka silmät sidottuna. Jos vaivautuisit lukemaan tämän ketjun, näkisit apn ulinan olevan pelkkää itsensä korostamista, muiden syyttelyä, avunannon ohittamista ja /tai lyttäämistä. Älä jaksa selittää, miten ap on pelkästään mt-ongelmainen- aplla on kyllä ongelmia ihan ihan paniikkihäiriötäkin.

Mun viestit sen sijaan meni heti perille. Oltiin heti korjaamassa sitä tärkeintä asiaa, eli ettei kenellekään vaan jää kuvaa, että ap olisi narsisti. Se on tässä se tärkein ja vastauksen arvoinen asia- ei esim. ne ilmaiset, kotiovelle toimitetut kauppakassit, vertaistukea lupaavien ihmisten sähköpostit, suunnitelmat miten ap saisi apua jne. Tämä ketjun tarkoitus on, että apn pääkkyä paijataan ja hänen kovaa kohtaloaan ja jaloa luonnettaan itketään. Olen käyttänyt päiväkausia, kuukausia, vuosikausia tälläisen ihmisen pohjattoman hyvittelykaivon täyttämiseen- trust me, ei tule täyttymään.

Toi sun "sanoinkuvaamattoman hirvittävä" asia jonka olet huomannut johtuu siitä, että (tadaa) kaikki noi mitä luettelit ovat itsestä kiinni. Sinusta. Itsestäsi. Kun tämän tajuaa ja itse soveltaa, on aika vaikea katsoa vierestä sitä loputonta ulinaa ja suossa polkemista, kun tietää tilanteen helpottumisen olevan täysin mahdollinen. Toki löytyy näitä sunkaltaisija pääkynsilittelijöitä, jotka vaan supisee korvaan, että ei haittaa, oi oi voi voi, nyt säälin sua. Onhan se toki toimivampaa, kuin että tilanne oikeasti hoidettaisiin. Ja varsinkin potilaan egolle on helpompaa velloa siinä loputtomassa herkullisessa uhrikoskessa, missä vastuun kaikesta itsestään liittyvästä voi sysätä yhteiskunnalle/muille ihmisille/lapsuudelle jne jne jne.  Ap ei tule tarttumaan siihen puhelimeen ja soittamaan itselleen apua, saati ottamaan avuntarjouksia vastaan tai käymään siellä kaupassa. Se vaatisi katso omaa panostusta. Hän keskittyy sen sijaan menneiden ja häntä väärin kohdelleiden ihmisten haukkumiseen. 

Mutta niin, jatkakaa vaan vapaasti. Mulle on narsistin lapsena itsestään selvää, minkälainen henkilö ap on. Sinun "lääkärinä" antamasi neuvo, on ollut miten "ap tarvitsee akuuttia apua". Vau. Kyllä kannatti käydä koulua se +8 vuotta. Niin, ja myötätunnon ja pääkynsilittelyn peräänkuuluttaminen.

No mä osallistun tähän teidän hoitokeinoonne. Oi voi, nyyh nyyh, sniff sniff. Miks kaikille hyville ihmisille käy jotain näin pahaa :( Miksi apn kohtalo on kuolla nälkään kotiinsa kun hän kovien kokemusten murjoamana ei pysty edes ovea avaamaan :( MIksi juuri aplle, ylikiltille ja herkälle ihmiselle, on sattunut niin kammottavia ihmishirviöitä elämässä eteen? Sellaisia jotka ei edes ystävänpäivänä laita viestiä :( Vaikka eihän ap heiltä edes halua viestiä kun he ovat niin pahoja :( Miksi maailma on niin paha :( Miksi ravinnon pitää olla pakollista ihmiselle?? :( Why God, why?? Yhyy.... Helpottiko ap? 

Oot aika kamala ihminen. Lyttäät muita ja haukut äitiäsi narsistiksi vaikka itse olet täysin empatiakyvytön ja näytät olevan myös sairaan kateellinen siitä että ap:lle tarjottiin apua ja ruokaa jopa ilmaiseksi. Olet vahingoniloinen siitä että ap on vielä lapsetonkin. Toivottavasti sinäkin olet. Taidat itse olla narsisti. Äitiäsi käy sääliksi kun sillä on sun kaltainen lapsi. Tuo sun teksti kuulosti ihan 12 vuotiaan kirjoittamalta. Sun kannattas itse käydä siellä lääkärissä ja laittaa sun lääkitys kohdilleen jos siihen nyt sitten edes lääkitys tehoaa. Sääliksi käy myös sun työkavereita ja tuttavapiiriä ja toivottavasti sulla ei ole ystäviä.

Luulen et narsismiksi tulkitaan usein tapauksia, joissa yksilö on hampaat irvessä selvinnyt aika epämiellyttävistä olosuhteista ja sen seurauksena voi käyttäytyä välillä ärsyttävästi, pisteliäästi tai ei vaan niin sanotusti jaksa olla kovin empaattinen tai hyveellinen joka asiassa. Ihminen helposti kyynistyy tietyn rajan jälkeen.

Ongelma siinä on, että vaikka se selviytyminen sinänsä voi olla korkealle arvostettavaa, niin se pisteliäisyys ei välttämättä olekaan (koska ainakin itselleni se tuo mieleen, että ikään kuin sittenkin kadehtisi niitä uhrin asemassa olevia). Toisaalta uhrin asemassakin olevat voivat olla pisteliäitä, jos esim. elävät jatkuvasti kivussa.  Siksi ei kannata pistää itseään liian koville, niin kuin ei toisaalta kannata passivoitua uhrin asemaan turhan syvälle (paitsi jos ei voi muuta), vaan hakea jotain sopivaa selviytymismetodia. Jos on heikossa kunnossa, niin se voi olla todella vaikeaa, mutta pienillä askelilla ja tekemällä myös sellaisia realistisia suunnitelmia, jotka voisi itsellä toimia tai tuottaa parantavaa vaikutusta. Yksikin itselle toimiva muutos on jo jonkinmoinen askel eteenpäin.

Jotkut selviää painamalla väkisin pahimman yli ja tekemällä ison muutoksen, se on raskas tie, mutta heillä joilla se toimii, niin kaikki kunnia heille. Siinä voi aina olla vaara, että tulee uusi romahdus, mutta joillakin se toimii. Se voi myös johtaa siihen muiden lyömiseen, jos selviytyy ja uhriutuu ikään kuin samaan aikaan.

Tietenkään kovin monilla ei ole edes mahdollisuutta vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Joskus täytyy vaan selviytyä, mutta se sinänsä on vaan surullinen tosiasia. Maailmasta yritetään tehdä sellaista, että siellä voisi selvitä helpomminkin kuin rauhoittavien lääkkeiden voimalla. Se, että tekee asiat oman kestokykynsä mukaan tai omin tavoin, osoittaa jo suurta viisautta.

Auttamistyötä tekevillä, jos ei ole hyvät hermot itsellä, voi tulla sama reaktio esiin, siis jos empaattisesti altistaa itsensä tarpeeksi pitkään toisten kivuille ja kärsimysreaktioille ja sitten jossain vaiheessa sitä ei yksinkertaisesti enää jaksa. Hoitoalallakin voi joutua vaan kovettamaan itseään, vaikkei se olisikaan hyvä vaihtoehto. Empaatikko voi jossain vaiheessa ärähdellä, että lopettakaa se valitus. Tai jopa joku Äiti Teresa miettiä, että onko tässä mitään järkeä.

Tekee sen, minkä pystyy. Tämä on hyvä neuvo sekä auttajille että avuntarvitsijoille.

Olipas mielenkiintoisen älykästä pohdintaa. Mikä olet koulutukseltasi, jos saan udella? Tuntuu että olet perehtynyt psykologiaan.

Sosiologiaa olen opiskellut, en siis Oulussa. Psykologiaakin kyllä joo, jonkin verran, itsenäisesti enimmäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoin jo että en voi sille mitään jos ei kukaan ymmärrä. Mulle on sattunut tosi paljon kaikkea ja just niitä hylkäämisiä on ollut paljon. Perhettä ei asu täällä. Se mitä oisin toivonut että joku ihminen ois vaikka soittanut mulle tänään ja kysynyt miten voin ja tarjoutunut auttamaan mutta kaikki on näköjään minut hylänneet. En hae sääliä enkä kaipaa kyllä enempää syyttelyitäkään...

ap

Entäs sitten? Ei se sun tilannetta mihinkään muuta. Olet nyt kivikaudella luolassa ja ulkona on ruokaa ja muitakin saalistamassa ruokaa. Joko lähdet rohkeasti ulos saalistamaan sitä ruokaa tai jäät makaamaan luolaasi ja kuolet pois. Ketään ei kiinnosta, vaan valinta on sinun.

Ja pah! Fossiililöytöjen perusteella tiedetään, että ihminen JA neandertalinihminen huolehtivat vanhoista / rammoista heimotovereista, epäilemättä myös hermoheikoista. Joten kyllä kivikaudellakin ap:n heimotovereita olisi kiinnostanut ja joku ystävällinen sielu olisi tuonut slaissin omasta mammuttipaististaan hänelle.

Rohkenen jopa väittää, että kivikautisessa heimoyhteisössä ap ei olisi jäänyt samalla tavalla yksin kuin nyt tuntuu olevan, vaikka elämä monelta muulta osin olikin rankempaa.

Kuutio kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuutio kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatko, miten tasan ainoa mihin vaivaudut vastaamaan (sivuutat lukuiset avuntarjoukset, myötätuntoiset viestit jossa ehdotetaan toimimissuunnitelmaa jne) on minun viestini, jotka eivät olekaan mairittelevia, ymmärtäviä tai sääliviä? Ruoka-asia on näköjää hoidettu, kun olet huoli

Vierailija kirjoitti:

Hei, tulin kommentoimaan vielä viimeisen kerran teidän viestejä ja täällä on oikeasti tosi sairaita ihmisiä ja jotkut haluaa nyt näköjään vängällä jatkaa tätä ketjua! 236, 239 ja 242 ei ollu mun viestejä. Pahotin tosi paljon mieleni joidenkin viesteistä. Eli joidenkin mielestä ahdistuneisuus ja paniikkihäiriö on sama asia kuin narsistisuus! Haloo! Oon kyllä terapiassa käynyt jo vuosia ja kukaan lääkäri ei oo mulle tehnyt narsistisuushäiriö-diagnoosia. En ole koskaan syytellyt muita suoraan olostani vaikka vaikea elämä on ollut ja siksi oon tarvinnut terapiaa ja elkää huolehtiko, en lapsia pysty edes saamaan. Olen siis lapseton. Tosi lapsirakas olen kyllä. Tuo satuttaa ja tosi paljon! Nyt poistun, hyvästi. Tätä on turha enää jatkaa kun oikeasti tämän ketjun aloitus liittyi just tuohon paniikkihäiriöön ja siihen etten pääse sen takia mihinkään. Täällä ei tarvi kenenkään tulla mulle omia diagnoosejaan kertomaan...

T. Oikea aloittaja

ssasi siitä, ettei vaan joku saa sinusta narsistin kuvaa.

Proves my point. Ja oikeasti hyvä kuulla, etteh voi saada lapsia. Katso kun tuolla asenteella toi pahoinvointi tuppaa periytymään.

Itse vedän kolmea eri lääkettä ja takana on 5 vuotta on-off terapiaa. Paniikkihäiriöt ei oo mulle yhtään tuntematon käsite. Silti on tullut opiskeltua ammatti ja töihin menen joka päivä, teki miten tiukkaa tahansa. Täällä riittää päänsilittelijöitä, mutta kyllä se on kuule myös asennekysymys. Sinun asenteesi on se, että säälikää, miksei mulle tehdä ja sormeani en tule ikinä nostamaan paranemisen eteen.

Asiaan vaikuttanee sekin, etten asu Suomessa. Yllättävän nopeasti sitä tokenee kun ymmärtää joutuvansa kodittomaksi jos antaa sairauden ottaa vallan.

Tälle riittää kyllä alapeukuttelijoita, mutta tämä on oma näkemykseni. Ja sillä oon pärjännyt.

Tämä on kyllä pahinta ja tämä tämmöinen saa minut aina lähes itkemään. Osastolla työskennellessä tuli nähtyä, että ne parempikuntoiset tai parantuneet olivat aina usein niitä julmimpia. Oletan että ko sama ilmiö, kuin missä yhteiskuntaan sopeutuneet maahanmuuttajat ovat usein pahimpia rasisteja heidän jälkeensä tulevia kohtaan tai itse laihduttaneet ovat lihavien julmimpia haukkujia. En vielä tähän ikään mennessä ole kyennyt ymmärtämään. Mitä tämä on? Itsensä ylentämistä ja oman aseman vakuuttelua toista polkemalla? Minusta tämä on jotakin aivan sanoinkuvaamattoman hirvittävää ja vielä ehkä pahempaa kuin niiden, joilla ei mt-ongelmista mitään käsitystä ole, sairaan ihmisen lyttääminen.

T lääkäri vaikkei psykiatri (mutta mt-puolella myös töitä tehnyt)

No moi "lääkäri" joka on "myös mt-puolella töitä tehnyt". 

Mä tunnistan apn tyypin vaikka silmät sidottuna. Jos vaivautuisit lukemaan tämän ketjun, näkisit apn ulinan olevan pelkkää itsensä korostamista, muiden syyttelyä, avunannon ohittamista ja /tai lyttäämistä. Älä jaksa selittää, miten ap on pelkästään mt-ongelmainen- aplla on kyllä ongelmia ihan ihan paniikkihäiriötäkin.

Mun viestit sen sijaan meni heti perille. Oltiin heti korjaamassa sitä tärkeintä asiaa, eli ettei kenellekään vaan jää kuvaa, että ap olisi narsisti. Se on tässä se tärkein ja vastauksen arvoinen asia- ei esim. ne ilmaiset, kotiovelle toimitetut kauppakassit, vertaistukea lupaavien ihmisten sähköpostit, suunnitelmat miten ap saisi apua jne. Tämä ketjun tarkoitus on, että apn pääkkyä paijataan ja hänen kovaa kohtaloaan ja jaloa luonnettaan itketään. Olen käyttänyt päiväkausia, kuukausia, vuosikausia tälläisen ihmisen pohjattoman hyvittelykaivon täyttämiseen- trust me, ei tule täyttymään.

Toi sun "sanoinkuvaamattoman hirvittävä" asia jonka olet huomannut johtuu siitä, että (tadaa) kaikki noi mitä luettelit ovat itsestä kiinni. Sinusta. Itsestäsi. Kun tämän tajuaa ja itse soveltaa, on aika vaikea katsoa vierestä sitä loputonta ulinaa ja suossa polkemista, kun tietää tilanteen helpottumisen olevan täysin mahdollinen. Toki löytyy näitä sunkaltaisija pääkynsilittelijöitä, jotka vaan supisee korvaan, että ei haittaa, oi oi voi voi, nyt säälin sua. Onhan se toki toimivampaa, kuin että tilanne oikeasti hoidettaisiin. Ja varsinkin potilaan egolle on helpompaa velloa siinä loputtomassa herkullisessa uhrikoskessa, missä vastuun kaikesta itsestään liittyvästä voi sysätä yhteiskunnalle/muille ihmisille/lapsuudelle jne jne jne.  Ap ei tule tarttumaan siihen puhelimeen ja soittamaan itselleen apua, saati ottamaan avuntarjouksia vastaan tai käymään siellä kaupassa. Se vaatisi katso omaa panostusta. Hän keskittyy sen sijaan menneiden ja häntä väärin kohdelleiden ihmisten haukkumiseen. 

Mutta niin, jatkakaa vaan vapaasti. Mulle on narsistin lapsena itsestään selvää, minkälainen henkilö ap on. Sinun "lääkärinä" antamasi neuvo, on ollut miten "ap tarvitsee akuuttia apua". Vau. Kyllä kannatti käydä koulua se +8 vuotta. Niin, ja myötätunnon ja pääkynsilittelyn peräänkuuluttaminen.

No mä osallistun tähän teidän hoitokeinoonne. Oi voi, nyyh nyyh, sniff sniff. Miks kaikille hyville ihmisille käy jotain näin pahaa :( Miksi apn kohtalo on kuolla nälkään kotiinsa kun hän kovien kokemusten murjoamana ei pysty edes ovea avaamaan :( MIksi juuri aplle, ylikiltille ja herkälle ihmiselle, on sattunut niin kammottavia ihmishirviöitä elämässä eteen? Sellaisia jotka ei edes ystävänpäivänä laita viestiä :( Vaikka eihän ap heiltä edes halua viestiä kun he ovat niin pahoja :( Miksi maailma on niin paha :( Miksi ravinnon pitää olla pakollista ihmiselle?? :( Why God, why?? Yhyy.... Helpottiko ap? 

Oot aika kamala ihminen. Lyttäät muita ja haukut äitiäsi narsistiksi vaikka itse olet täysin empatiakyvytön ja näytät olevan myös sairaan kateellinen siitä että ap:lle tarjottiin apua ja ruokaa jopa ilmaiseksi. Olet vahingoniloinen siitä että ap on vielä lapsetonkin. Toivottavasti sinäkin olet. Taidat itse olla narsisti. Äitiäsi käy sääliksi kun sillä on sun kaltainen lapsi. Tuo sun teksti kuulosti ihan 12 vuotiaan kirjoittamalta. Sun kannattas itse käydä siellä lääkärissä ja laittaa sun lääkitys kohdilleen jos siihen nyt sitten edes lääkitys tehoaa. Sääliksi käy myös sun työkavereita ja tuttavapiiriä ja toivottavasti sulla ei ole ystäviä.

Luulen et narsismiksi tulkitaan usein tapauksia, joissa yksilö on hampaat irvessä selvinnyt aika epämiellyttävistä olosuhteista ja sen seurauksena voi käyttäytyä välillä ärsyttävästi, pisteliäästi tai ei vaan niin sanotusti jaksa olla kovin empaattinen tai hyveellinen joka asiassa. Ihminen helposti kyynistyy tietyn rajan jälkeen.

Ongelma siinä on, että vaikka se selviytyminen sinänsä voi olla korkealle arvostettavaa, niin se pisteliäisyys ei välttämättä olekaan (koska ainakin itselleni se tuo mieleen, että ikään kuin sittenkin kadehtisi niitä uhrin asemassa olevia). Toisaalta uhrin asemassakin olevat voivat olla pisteliäitä, jos esim. elävät jatkuvasti kivussa.  Siksi ei kannata pistää itseään liian koville, niin kuin ei toisaalta kannata passivoitua uhrin asemaan turhan syvälle (paitsi jos ei voi muuta), vaan hakea jotain sopivaa selviytymismetodia. Jos on heikossa kunnossa, niin se voi olla todella vaikeaa, mutta pienillä askelilla ja tekemällä myös sellaisia realistisia suunnitelmia, jotka voisi itsellä toimia tai tuottaa parantavaa vaikutusta. Yksikin itselle toimiva muutos on jo jonkinmoinen askel eteenpäin.

Jotkut selviää painamalla väkisin pahimman yli ja tekemällä ison muutoksen, se on raskas tie, mutta heillä joilla se toimii, niin kaikki kunnia heille. Siinä voi aina olla vaara, että tulee uusi romahdus, mutta joillakin se toimii. Se voi myös johtaa siihen muiden lyömiseen, jos selviytyy ja uhriutuu ikään kuin samaan aikaan.

Tietenkään kovin monilla ei ole edes mahdollisuutta vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Joskus täytyy vaan selviytyä, mutta se sinänsä on vaan surullinen tosiasia. Maailmasta yritetään tehdä sellaista, että siellä voisi selvitä helpomminkin kuin rauhoittavien lääkkeiden voimalla. Se, että tekee asiat oman kestokykynsä mukaan tai omin tavoin, osoittaa jo suurta viisautta.

Auttamistyötä tekevillä, jos ei ole hyvät hermot itsellä, voi tulla sama reaktio esiin, siis jos empaattisesti altistaa itsensä tarpeeksi pitkään toisten kivuille ja kärsimysreaktioille ja sitten jossain vaiheessa sitä ei yksinkertaisesti enää jaksa. Hoitoalallakin voi joutua vaan kovettamaan itseään, vaikkei se olisikaan hyvä vaihtoehto. Empaatikko voi jossain vaiheessa ärähdellä, että lopettakaa se valitus. Tai jopa joku Äiti Teresa miettiä, että onko tässä mitään järkeä.

Tekee sen, minkä pystyy. Tämä on hyvä neuvo sekä auttajille että avuntarvitsijoille.

Olipas mielenkiintoisen älykästä pohdintaa. Mikä olet koulutukseltasi, jos saan udella? Tuntuu että olet perehtynyt psykologiaan.

Sosiologiaa olen opiskellut, en siis Oulussa. Psykologiaakin kyllä joo, jonkin verran, itsenäisesti enimmäkseen.

ok. Se selittää, miksi osaat katsoa tätä laajemmin.

Ap ei ehkä lue enää näitä viestejä tai ainakaan kommentoi. Minusta tuli jo monta sivua sitten selväksi, miksi mikään apu tai neuvo ei kelpaa edess harkittavaksi ja miksi ap valittaa, että ihmiset ovat itsekkäitä, eikä kukaan halua auttaa, vaikka ilmiselvästi haluaa. Syy on se, että hän on niin katkera eksän petettyä ja ystävien hylättyä ja satutettua häntä, että ainoa asia mikä kelpaisi, olisi se, että joku heistä tulisi katumapäälle. Sehän se pointti oli, että elämä on surkeaa, kun ystävätkin hylkäsivät. Uudet ystävät ja auttajat eivät kelpaa ja apua ei voi hakea, kun ei ne ystävätkään. Jos ihminen juuttuu noin, niin mikä siinä sitten auttaisi -suljettu hoito ja lääkkeitten pumppaaminen? Kaipa tuokin on sairauden oire, että roikkuu kiinni menneisyydessä, eikä mikään oikeasti auttava apu kelpaa, mutta kyllä ärsyttää! Itsestään pitää ainakin yrittää ottaa vastuuta, eikä jäädä rypemään omassa surkeudessa.

Täällä nyt ei monikaan taida käsittää, että paniikkihäiriöiselle on aika vaikeaa edes ottaa sitä puhelinta käteen ja soittaa tuntemattomalle ihmiselle kertoakseen kärsivänsä pahasta paniikista. Moni paniikista kärsivä häpeää omaa tilaansa ja sen takia ap tuskin haluaa kenenkään tuntemattoman kohtaamista. Ap ymmärrän sua täysin! Itse olen kamppaillut saman asian kanssa vuosikausia. Tajusin itse että kukaan ei tule mua auttamaan. Terveyskeskuksessa ketään ei kiinnosta ja psykiatriselle puolelle on pitkät jonot. Itse jotenkin sisuunnuin ja tavallaan suutuin itselleni. Pakotin itseni kauppaan vaikka sainkin aina paniikkikohtauksen. Vuosia myöhemmin voin käydä kaupassa ilman paniikkia ja tykkään jopa pyöriä isossa marketissa.

Luen myös paljon itsehoito-oppaita ja uskon että niistä on ollut apua. Muutos ei tapahdu nopeasti vaan hiljalleen vuosien myötä. Nyt teet kauppalistan ja yrität ainakin lähteä lauppaan. Itselleen kannattaa jo valmiiksi tehdä selväksi että se paniikkikohtaus tulee. Itse mietin että taas saan sen paniikin, mutta sitten vaikka teen tän homman ja tärisen samalla. Ei ole helppoa, mutta se suurin askel on otettava aluksi.

310, ap:lle on annettu monta sähköpostiosoitetta täällä ja sanottu, että hän voisi tehdä itselleen uuden sähköpostiosoitteen ja ottaa anonyymisti yhteyttä soittamatta yhtään kenellekään. Kerro miten häntä voi auttaa, kun mikään ei kelpaa? Jos tänne pystyy kirjoittelemaan, niin miten se paniikkihäiriö estää kirjoittamasta sähköpostia? Minusat on selvä, että hän haluaa itse määritellä sen avun ja se olisi, että joku ystävä soittaisi hänelle. Kun sitä ei tapahdu, kaikki muut ehdotukset valuvat kuin vesi hanhen selästä. Minusta paniikkihäiriö ei selitä tuollaista käytöstä, kyllä muutakin ongelmaa ja pahaa sellaista!

Vierailija kirjoitti:

"Mutta kun mulla on tää sairaus"...sen taakse voi aina piiloutua ja käyttää sitä syynä ettei voi tehdä mitään.

Ihan kuin se olis taivaasta tipahtanut päälle.

Mitä tarkoitat? Psyykkiset sairaut on ihan todellisia. Itsellä on psyykkinen sairaus, ei tosin paniikkihäiriö. Ei se ole mitään piiloutumista sairauden taakse jos ei todellakaan pysty tekemään normaaleja arjen asioita. sitähän se sairaus on, ettei kykene toimimaan kuten terveet, ei vaikka haluaisi. Sairaudesta paraneminen tarvitsee hoitoa, psykoterapiaa, jota voi olla hyvinkin vaikea saada. Itse en sairauden kanssa olisi pärjännyt yhteen vaiheeseen ollenkaan ilman ystävän apua.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan altistuminen ja siedätys on osa hoitoa.

Ei yksin pillittäminen.

Muistan kun aloitin yhden työn jossa jouduin menemään vieraiden ihmisten ovelle ja kotio.

Eka kerralla jännitti mutta kappas, hetken päästä en enää.

Niin se menee.

Mutta kun on päivät aikaa miettiä vaan omaa oloa, onko se tervettä?

Altistumiseen ja siedätykseenkin tarvitsee psykoterapeutin apua. Sitä voi olla vaikea saada.

Vierailija kirjoitti:

Toisilla on vain sisua enemmän kuin toisilla, myöskin sairauden kohdatessa. Sille ei voi mitään, että me olemme erilaisia.

ps. itsesääli on sairauksista pahimpia

Itsellä on vaikea pakkoneuroosi eikä todellakaan ole sisusta puutetta. Siltikään en pystynyt altistuksia yksin tekemään, koska oireet olivat niin laajat, että ahdistus olisi käynyt yksin täysin ylivoimaiseksi. Psykoterapian aloitin ja sen turvin jo pieniä askeleita eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan altistuminen ja siedätys on osa hoitoa.

Ei yksin pillittäminen.

Muistan kun aloitin yhden työn jossa jouduin menemään vieraiden ihmisten ovelle ja kotio.

Eka kerralla jännitti mutta kappas, hetken päästä en enää.

Niin se menee.

Mutta kun on päivät aikaa miettiä vaan omaa oloa, onko se tervettä?

Altistumiseen ja siedätykseenkin tarvitsee psykoterapeutin apua. Sitä voi olla vaikea saada.

Turha miinustella. Vaikeista mt-sairauksista ei selviä ilman ammattilaista.

Paniikki häiriö on perseestä. Itselläni oli useamman vuoden verran ja melkein jatkuvasti päällä.

Lääkkeitä söin hetken aikaa mutta lopetin kun oli niin paljon sivuvaikutuksia.

Paras ja ainoa lääke on liikunta, riittävä uni ja terveellinen ruokavalio. Paniikkihäiriö pitää myös itse  oppia tunnistamaan jonka jälkeen niiden kanssa on paljon helpompi elää. Kun huomaat esi oireita niin leimaa ne heti vaan paniikki häiriöksi ja yritä vasta sitten harhauttaa ajatukset muualle.  Tärkeintä on että AINA leimaat oireet häiriöksi ja hyväksyt asian sitä kieltämättä.

Ajan kanssa käy niin että kun se paniikki häiriö iskee päälle niin automaattisesti tunnistat sen paniikki häiriöksi sen sijaat että annat ajatusten harhailla ja heittää löylyä kiukaalle.

Olen myös kärsinyt ja kärsin edelleenkin paniikkihäiriöstä. Yläasteella lintsasin usein ja sain monista aineista hylättyjä. Onneksi pääsin viimeisenä vuotena erityisluokalle, missä otettiin huomioon tämä pelkoni ja varmistettiin, että en joudu sellaisiin tilanteisiin missä tunnen oloni tukalaksi. Näin sain peruskoulun suoritettua.Kävin samoihin aikoihin puhumassa ulkopuoliselle ja sain lääkityksen. En kokenut niistä kovinkaan suurta apua.  Pääsin ammattikouluun, sain käytyä sitä n. vuoden verran kunnes lopetin sen.

jäin pariksi vuodeksi kotiin. Kaikki normaalit asiat olivat todella vaikeita. En uskaltanut maksaa kaupassa, En uskaltanut soittaa tuntemattomille ihmisille saati käydä asioimassa jossain. Bussin pysäyttäminen ei tullut kuuloonkaan. en varmasti olisi uskaltanut vastaanottaa pizzalähettiä.

Onneksi sain itseäni niskasta kiinni ja hain opiskelemaan aikuispuolelle. Koulu kesti pari vuotta ja sain hyviä arvosanoja. tosin kerran jouduin pitämään muutaman minuutin esityksen luokan edessä...olisin halunnut mielummin kuolla kun esiintyä, mutta siitä selvittiin.

Sain opintojen päätyttyä oman alan töitä. Olen vieläkin ujo ja epäsosiaallinen, mutta toisinaan saan jostain rohkeutta ja oikein yllätän itsenikin kun juttelen muiden kanssa ihan rennosti.  Olemme niin erillaisia, eikä meitä voi verrata. Toiselle ihan normaali päivittäinen asia voi tuntua toisesta maailmanlopulta.

oulu on täynnä näitä friikkejä :D jos tapaatte jonku hullun nii se on todnäkösesti oulusta hahhaha :D

varalääkäri kirjoitti:

On sulla kumma käsitys sairaasta ihmisestä !

Paniikkihäiriötä ei voi opetella, sairaus puhkeaa toisille ja

nykyään vielä useammille, kuin aiemmin.

Tiedän erään itsekkään, omahyväisen apuhoitajan, joka väittää

kivenkovaa, että paniikkihäiriöön ei tarvitse lääkitystä.

Jos oireet ovat selvät ja toimintakyky heikentynyt, kyllä

lääkitys on aina paikallaan ! Diabeettikkokin tarvitsee

insuliininsa-vai pitäisikö hänelle syöttää sokeria 1 kg/vrk ?

Kyllä Suomesta löytyy näitä h******n typeriä lääkevastaisia

valehoitajia ym. itsekkäitä ihmisiä, jotka väittää kaikkea

p*******   

Sinä kärsivä nälkäinen, soita apua kotiin terveyskeskukselta.

Tsemppiä   !!!!!   

Opettelu on juuri sitä ettei poistu kotoaan, niin se olotila vahvistuu päivä päivältä. Lopuksi se on jo ph.

Poisoppiminen tarkoittaa päinvastaista toimintaa.

No saiko se AP loppujen lopuks sitä ruokaa, kun mikään ei kerta kelvannut? En jaksanu lukkee viimeisimpiä sivuja..