Miten pienelle lapselle suositellaan viikko-viikko systeemiä?

LAPSEN KANNALTA PARAS VAIHTOEHTO ON TÄMÄ VIIKKO-VIIKKO SYSTEEMI!

Saa luotua molempiin vanhempiin oikeanlaisen suhteen.

Aina on virkeä ja OIKEASTI lapsen asioista kiinnostunut vanhempi vastassa. Eikä lopen uupunut yh, joka tiuskii ja äyskii joka käänteessä....

Kun erosin lasteni isästä, niin silloin ei ainakaan ollut viikko-viikko systeemiä ainakaan laajemmin ja sellaista ei edes lastenvalvoja mitään puhunut. Isä olisi halunnut yhden lapsen luokseen asumaan mutta sisarusten erottaminen ei ole järkevää. Asuimme lähekkäin ja olisin antanut isän tavata lapsiaan ihan milloin vain ja myös käydä isällä niin paljon kuin halusi pitää. Eipä vaan isää kiinnostanut tavata kuin n. 2 kk välein yhden päivän ajan. Tuskin olisi meillä onnistunut viikko-viikko systeemikään.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että lapsi kykenee tunnetasolla muistamaan omat vanhempansa nyrkkisääntö n. oman ikänsä + 1 päivää. Kaksivuotias siis 3 päivää, viisivuotias 6 päivää jne. Tätä pidemmän eron jälkeen alkaa vieraantuminen ja äitiin/isään on aina tutustuttava uudelleen, kun hänet tapaa. Tämä tarkoittaa käytännössä, että pienten lasten vanhempien olisi parempi olla eroamatta. Tietysti tämä on provokatiivisesti sanottu ja mahdotontakin, jos perheessä on esim. väkivaltaa, alkoholismia tai muuta akuuttia uhkaa. Sellainen turvaton koti, vaikka uhka kohdistuisikin vain vanhemmasta toiseen, ei ole lapsellekaan hyvä kasvualusta.

Eroperheessä jokaisessa tapaamisjärjestelyssä on omat ongelmansa ja sitä isommat, mitä pienempi lapsi on kyseessä. Jos lapsi on alle kouluikäinen, näkisin parhaaksi, että vanhemmat voisivat asua lähellä toisiaan ja vähintäänkin tavata lapsia viikoittain, vaikka lapsi asuisikin vakituisesti toisen luona. Vuoroviikkosysteemiä en missään tapauksessa suosittelisi alle kouluikäiselle, mutta en ihan vielä 7-8-vuotiaallekaan. Ennen kaikkea pienten lasten kohdalla tasapuolinen viikko-viikko-systeemi on vain vanhempien kannalta tasapuolinen ratkaisu.

Riippumatta siitä, onko perheen systeemi jaettu tasan 50/50 vai onko esim. viikonloput jaettu 50/50, jokaiselle lapselle on tärkeää, että tullessaan siihen toiseen kotiinsa häneen suhtaudutaan kuin kotonaan. Tämä tarkoittaa, että lapsella on oltava joku oma tila (oma huone tai muu tila), jossa hän voi olla rauhassa pelkäämättä, että on nyt jonkun toisen tiellä sen toisen kodissa (vieraana). Isommilla lapsilla pitäisi olla molemmille vanhemmilleen oma avain, jottei tarvitse soitella ovikelloa, kuten kylään tullessa. Myös henkisen ilmapiirin pitäisi olla sellainen, että lapsi voi molemmissa kodeissaan lausua omia mielipiteitään ja tulla kuulluksi kuin kotonaan.

Kun omat vanhempani erosivat ollessani 11-vuotias, jäin asumaan äidilleni ja tapasin isää vain joka toinen viikonloppu. Isä muutti n. tunnin bussimatkan päähän, mutta onneksi olin riittävän iso kulkemaan matkat julkisilla. Ongelma tuli siitä, että minulla ei ollut isän luona sitä omaa paikkaa ja isänikin puhui, että nyt mulla on tyttö kylässä. Olisin halunnut sanoa isäni asuntoa kodiksi, mutta se ei onnistunut. En tiedä, tunsiko isänikään olevansa kotonaan. Inhosin isälle viikonlopuksi menemistä: kaukana kavereista pitkän kouluviikon jälkeen. Sunnuntai-iltana kotiin tullessani olisin tarvinnut lepoa vielä toisen viikonlopun verran ennen uuden kouluviikon alkua. Monesti myös ajattelin, että haluaisin nähdä molempia vanhempiani tasan yhtä paljon. Isona tyttönä olisin siihen jo pystynytkin. Vanhempieni ei olisi tarvinnut huolehtia kuljettamisista tai tavaroiden pakkaamisesta. Olisin myös halunnut, että isä olisi asunut lähempänä, jolloin näkeminen olisi muutenkin keskellä viikkoa ollut mahdollista ja viikonloput eivät olisi olleet murrosikää lähestyvän tytön ja katkeroituneen eronneen miehen kohtaamisia vaillla mitään pakoreittiä kavereiden luokse tms. Tämä järjestely ja sen toteutus etäännytti minut ja isäni toisistamme pysyvästi. Aikuisena olen tavannut isääni vain muutamia kertoja vuodessa ja kohtaamiset ovat melko jäätäviä ja lyhytkestoisia. Me molemmat kärsimme tästä, ja uskon, että isäni kärsii vielä enemmän.

Lyhyesti siis: lapsen on joka tapauksessa saatava asua aina kotonaan, vaikka koteja olisikin kaksi, ja mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä tarkemmin vanhempien olisi punnittava, onko ero todellakin välttämätön juuri sillä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Kun erosin lasteni isästä, niin silloin ei ainakaan ollut viikko-viikko systeemiä ainakaan laajemmin ja sellaista ei edes lastenvalvoja mitään puhunut. Isä olisi halunnut yhden lapsen luokseen asumaan mutta sisarusten erottaminen ei ole järkevää. Asuimme lähekkäin ja olisin antanut isän tavata lapsiaan ihan milloin vain ja myös käydä isällä niin paljon kuin halusi pitää. Eipä vaan isää kiinnostanut tavata kuin n. 2 kk välein yhden päivän ajan. Tuskin olisi meillä onnistunut viikko-viikko systeemikään.

Näitä tarinoita on paljon, joissa lapset jäävät eron jälkeen äidille ja sen jälkeen isää "ei kiinnosta tapaaminen" kovinkaan usein, säännöllisesti tai pitkäkestoisesti. Todellisuudessa on kuitenkin niin, että alun perin useimpia isiä kiinnostaa, mutta kun lapsia ei voi nähdä päivittäin, ikävä on valtava ja lopulta on helpompaa olla kokonaan erossa kuin kokea se menetyksen tunne joka kerta uudelleen, kun lapset lähtevät kotiinsa, jossa asuvat vakituisesti. Näin lapset ja isät (tai vastaavassa tilanteessa äidit) tietysti vieraantuvat toisistaan, mutta se saattaa olla jopa emotionaalisesti helpompaa ainakin sillä hetkellä, ainakin isälle.

Vierailija kirjoitti:

Oiskohan parempi lapsen kannalta, että vanhemmat vaihtaa kotia viikon välein ja lapsi saa asua samassa huushollissa. Hankkikaa siis kakkoskämppä, jossa toinen vanhempi asuu sen viikon, kun ei ole lapsenhoitovuorossa. 

Huomaatte aika piankin, miltä pallottelu tuntuukaan siitä lapsesta...

Me on tehty näin. Aina kun kerron siitä täällä, saan alapeukkuja ja kommentteja siitä, että ei tule toimimaan pidemmän päälle. En vieläkään tiedä, miksi ei toimisi. Yli 2 vuotta toiminut moitteetta.

Kyllä se niin on, että viikko-viikko toimii oikeasti vasta isommilla lapsilla. Pienikin kyllä sopeutuu, mutta kärsii silti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun erosin lasteni isästä, niin silloin ei ainakaan ollut viikko-viikko systeemiä ainakaan laajemmin ja sellaista ei edes lastenvalvoja mitään puhunut. Isä olisi halunnut yhden lapsen luokseen asumaan mutta sisarusten erottaminen ei ole järkevää. Asuimme lähekkäin ja olisin antanut isän tavata lapsiaan ihan milloin vain ja myös käydä isällä niin paljon kuin halusi pitää. Eipä vaan isää kiinnostanut tavata kuin n. 2 kk välein yhden päivän ajan. Tuskin olisi meillä onnistunut viikko-viikko systeemikään.

Näitä tarinoita on paljon, joissa lapset jäävät eron jälkeen äidille ja sen jälkeen isää "ei kiinnosta tapaaminen" kovinkaan usein, säännöllisesti tai pitkäkestoisesti. Todellisuudessa on kuitenkin niin, että alun perin useimpia isiä kiinnostaa, mutta kun lapsia ei voi nähdä päivittäin, ikävä on valtava ja lopulta on helpompaa olla kokonaan erossa kuin kokea se menetyksen tunne joka kerta uudelleen, kun lapset lähtevät kotiinsa, jossa asuvat vakituisesti. Näin lapset ja isät (tai vastaavassa tilanteessa äidit) tietysti vieraantuvat toisistaan, mutta se saattaa olla jopa emotionaalisesti helpompaa ainakin sillä hetkellä, ainakin isälle.

Sama ikävähän se tulee viikko-viikko systeemissäkin. Ja, jos yksi lapsista (tai vaikka kaikki)olisi muuttanut isälleen niin hän/he olisi kuitenkin vieraillut luonani usein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oiskohan parempi lapsen kannalta, että vanhemmat vaihtaa kotia viikon välein ja lapsi saa asua samassa huushollissa. Hankkikaa siis kakkoskämppä, jossa toinen vanhempi asuu sen viikon, kun ei ole lapsenhoitovuorossa. 

Huomaatte aika piankin, miltä pallottelu tuntuukaan siitä lapsesta...

Me on tehty näin. Aina kun kerron siitä täällä, saan alapeukkuja ja kommentteja siitä, että ei tule toimimaan pidemmän päälle. En vieläkään tiedä, miksi ei toimisi. Yli 2 vuotta toiminut moitteetta.

Onnittelut teille! Hienoa kuulla, että se voi toimia.

Ongelmia, joita mielestäni tuohon järjestelyyn voi liittyä:

- Jos ero on ollut riitainen, vanhemmat eivät välttämättä pysty edes vuoroviikoin jakamaan lasten kotia ja yhteistä kakkoskämppää. Ero siis voi olla jopa niin riitaisa, että ainoa keskusteluyhteyskin syntyy vain asianajajien välillä.

- Jos yhteistä kakkoskämppää ei voida jakaa, järjestely on todella kallis. Silloin molemmilla pitäisi olla oma asunto, jonka maksaa itse ja lisäksi lasten asunto, jonka kulut puolitettaisiin.

- Jos eronneet vanhemmat löytävät uudet puolisot, järjestely on suuressa vaarassa kaatua. Vaikea kuvitella tilannetta, jossa uusi kumppani sopeutuisi viikoittaiseen vaihtamiseen, vaikkei itse joutuisikaan vaihtamaan.

- Miten pitkään tällainen järjestely voi toimia? Vaikka molemmat vanhemmat säilyisivät sinkkuina, jatketaanko tätä siihen saakka, että kaikki lapset ovat aikuisia ja muuttavat omilleen?

Vierailija kirjoitti:

Niin samaa, mieltä viikko-viikko palvelee vanhempia, ei lasta. Vanhemmilla omaa aikaa näin paremmin. Mites kun toinen löytää uuden, saa uusia lapsia ? Toinen muuttaa "vietestä" pois. ?

Ajatelkaa lapsia ! Itse en ikinä suostuisi viikko viikko järjestelyihin.

No entäs jos se toinenkaan ei suostuisi? Sinäkö sitten suostuisit tapaamaan lasta joka toinen viikonloppu?

Se kun ei vaan mene niin että avioliitosta syntyneet lapset jäisi automaattisesti äidille jos ei isä siihen suostu. Tässä maassa kun isätkin pitää puolensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun erosin lasteni isästä, niin silloin ei ainakaan ollut viikko-viikko systeemiä ainakaan laajemmin ja sellaista ei edes lastenvalvoja mitään puhunut. Isä olisi halunnut yhden lapsen luokseen asumaan mutta sisarusten erottaminen ei ole järkevää. Asuimme lähekkäin ja olisin antanut isän tavata lapsiaan ihan milloin vain ja myös käydä isällä niin paljon kuin halusi pitää. Eipä vaan isää kiinnostanut tavata kuin n. 2 kk välein yhden päivän ajan. Tuskin olisi meillä onnistunut viikko-viikko systeemikään.

Näitä tarinoita on paljon, joissa lapset jäävät eron jälkeen äidille ja sen jälkeen isää "ei kiinnosta tapaaminen" kovinkaan usein, säännöllisesti tai pitkäkestoisesti. Todellisuudessa on kuitenkin niin, että alun perin useimpia isiä kiinnostaa, mutta kun lapsia ei voi nähdä päivittäin, ikävä on valtava ja lopulta on helpompaa olla kokonaan erossa kuin kokea se menetyksen tunne joka kerta uudelleen, kun lapset lähtevät kotiinsa, jossa asuvat vakituisesti. Näin lapset ja isät (tai vastaavassa tilanteessa äidit) tietysti vieraantuvat toisistaan, mutta se saattaa olla jopa emotionaalisesti helpompaa ainakin sillä hetkellä, ainakin isälle.

Sama ikävähän se tulee viikko-viikko systeemissäkin. Ja, jos yksi lapsista (tai vaikka kaikki)olisi muuttanut isälleen niin hän/he olisi kuitenkin vieraillut luonani usein.

En tarkoittanut omaa kommenttiani missään tapauksessa viikko-viikkosysteemin puolustuspuheeksi, sillä siihen liittyy usein monia muuttujia, jotka eivät tee vuorottelusta ihan yksinkertaista.

Ammattini kautta olen tavannut näitä perheitä, isiä ja äitejä paljon ja havainnut, että tämä kuvaamani emotionaalinen tuska liittyy juuri siihen, kun lapsilla on yksi vakituinen koti, etävanhempaa nähdään harvemmin ja lapset väistämättä kiinnittyvät siihen "lähivanhempaansa" voimakkaammin ja näkevät etävanhempaansa vähemmän. Uskon, että tätä eivät kaikki lähivanhemmat edes ymmärrä, kuinka suuri tuska etävanhemmalla voi omasta lapsestaan luopumisessa tulla. Luopuminen on hyvin konkreettista, kun avioeron myötä lapset jäävät vakituisesti asumaan ex-puolisolle, useimmiten edelleen äidilleen ja yhteinen arki katkeaa. Kokemukseni perusteella sanoisin, että vanhemmat rakastavat kyllä lapsiaan, vaikkei puolisoa enää rakastettaisikaan, mutta rakkaus lapsiin voi myös satuttaa todella pahasti, kun lapset eivät enää voi olla läsnä omassa arjessa päivittäin tai edes tasapuolisesti toiseen vanhempaansa nähden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oiskohan parempi lapsen kannalta, että vanhemmat vaihtaa kotia viikon välein ja lapsi saa asua samassa huushollissa. Hankkikaa siis kakkoskämppä, jossa toinen vanhempi asuu sen viikon, kun ei ole lapsenhoitovuorossa. 

Huomaatte aika piankin, miltä pallottelu tuntuukaan siitä lapsesta...

Me on tehty näin. Aina kun kerron siitä täällä, saan alapeukkuja ja kommentteja siitä, että ei tule toimimaan pidemmän päälle. En vieläkään tiedä, miksi ei toimisi. Yli 2 vuotta toiminut moitteetta.

Onnittelut teille! Hienoa kuulla, että se voi toimia.

Ongelmia, joita mielestäni tuohon järjestelyyn voi liittyä:

- Jos ero on ollut riitainen, vanhemmat eivät välttämättä pysty edes vuoroviikoin jakamaan lasten kotia ja yhteistä kakkoskämppää. Ero siis voi olla jopa niin riitaisa, että ainoa keskusteluyhteyskin syntyy vain asianajajien välillä.

- Jos yhteistä kakkoskämppää ei voida jakaa, järjestely on todella kallis. Silloin molemmilla pitäisi olla oma asunto, jonka maksaa itse ja lisäksi lasten asunto, jonka kulut puolitettaisiin.

- Jos eronneet vanhemmat löytävät uudet puolisot, järjestely on suuressa vaarassa kaatua. Vaikea kuvitella tilannetta, jossa uusi kumppani sopeutuisi viikoittaiseen vaihtamiseen, vaikkei itse joutuisikaan vaihtamaan.

- Miten pitkään tällainen järjestely voi toimia? Vaikka molemmat vanhemmat säilyisivät sinkkuina, jatketaanko tätä siihen saakka, että kaikki lapset ovat aikuisia ja muuttavat omilleen?

Nii-in. Sitä kannattaa miettiä, mieluummin jo ennen eroa.

Tasajakoa ei suositella eikä siihen kannusteta, mutta meillä on toiminut lapsen 1-vuotissynttäreisyä lähtien.

Ensialkuun lyhyempiä pätkiä, mutta viikkojakoon siirryttiin kun lapsi oli 3-vuotias.

Lapsi on minusta helppo ja sosiaalinen. Mutuilla voi vaikka maailman tappiin asti, mutta meillä tämä on toiminut jo 6 vuotta.

Niin nythän me puhumme tällaisesta elitistisestä skandinaavisesta maailmasta, jossa lapsen jokaista henkäystä analysoidaan ja kontrolloidaan ja yritetään pyrkiä virheettömään ja täydelliseen elämään. Sellaista ei ikävä kyllä ole. Ne viimeisen päälle kasvattavat ja säätävät vanhemmat menevät ihan yhtä lailla metsään kuin roisimpia virheitä tekevät.  Lapsille tulee väistämättä vastaan asioita jotka eivät ole hänelle hyväksi. Hänen idealistiset vanhempansakaan eivät ole hänelle pelkästään hyväksi. Että hiukan voisi relata tässä asiassa. Toinen juttu on se, että jotta voisi vuorotella lapsen asunnossa, siihen pitää olla varaa. Ja jonkinlaiset välit toisen vanhemman kanssa. SEmmoisiakaan ei aina ole vaikka kuinka itse yrittäisi. Toisia kun ei voi muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin nythän me puhumme tällaisesta elitistisestä skandinaavisesta maailmasta, jossa lapsen jokaista henkäystä analysoidaan ja kontrolloidaan ja yritetään pyrkiä virheettömään ja täydelliseen elämään. Sellaista ei ikävä kyllä ole. Ne viimeisen päälle kasvattavat ja säätävät vanhemmat menevät ihan yhtä lailla metsään kuin roisimpia virheitä tekevät.  Lapsille tulee väistämättä vastaan asioita jotka eivät ole hänelle hyväksi. Hänen idealistiset vanhempansakaan eivät ole hänelle pelkästään hyväksi. Että hiukan voisi relata tässä asiassa. Toinen juttu on se, että jotta voisi vuorotella lapsen asunnossa, siihen pitää olla varaa. Ja jonkinlaiset välit toisen vanhemman kanssa. SEmmoisiakaan ei aina ole vaikka kuinka itse yrittäisi. Toisia kun ei voi muuttaa.

No siinä mielessä avioerolasten asumis- ja tapaamisjärjestelyistä puhuminen ei ole pätkääkään elitististä, että siinä on kysymys lapsen perusturvallisuudesta, kasvualustasta ja tärkeimmistä sosiaalisista suhteista eli omista vanhemmista ja sisaruksista. Jos lapsi kokee perusturvallisuudessaan ja kiinnittymisessä, juurtumisessa pahoja kolhuja, ei ole mitään väliä, minkälainen materialistinen elintaso hänelle turvataan tai mitkä ovat vanhempien tulot. Jokainen ihminen kohtaa elämässään ongelmia ennemmin tai myöhemmin, totta kai jokainen saa kolhuja. Mutta perusturvallisen lapsuuden elänyt nuori / aikuinen kohtaa elämän kolhut aivan toisenlaisella valmiudella kuin lapsena kolhiintunut. Avioero on kaikkien tutkimusten mukaan riskitekijä lapselle. Eihän se mitenkään kuulu lapsen tai nuoren normaaliin, tavoiteltavaan kehitykseen ja kehityshaasteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oiskohan parempi lapsen kannalta, että vanhemmat vaihtaa kotia viikon välein ja lapsi saa asua samassa huushollissa. Hankkikaa siis kakkoskämppä, jossa toinen vanhempi asuu sen viikon, kun ei ole lapsenhoitovuorossa. 

Huomaatte aika piankin, miltä pallottelu tuntuukaan siitä lapsesta...

Me on tehty näin. Aina kun kerron siitä täällä, saan alapeukkuja ja kommentteja siitä, että ei tule toimimaan pidemmän päälle. En vieläkään tiedä, miksi ei toimisi. Yli 2 vuotta toiminut moitteetta.

Onnittelut teille! Hienoa kuulla, että se voi toimia.

Ongelmia, joita mielestäni tuohon järjestelyyn voi liittyä:

- Jos ero on ollut riitainen, vanhemmat eivät välttämättä pysty edes vuoroviikoin jakamaan lasten kotia ja yhteistä kakkoskämppää. Ero siis voi olla jopa niin riitaisa, että ainoa keskusteluyhteyskin syntyy vain asianajajien välillä.

- Jos yhteistä kakkoskämppää ei voida jakaa, järjestely on todella kallis. Silloin molemmilla pitäisi olla oma asunto, jonka maksaa itse ja lisäksi lasten asunto, jonka kulut puolitettaisiin.

- Jos eronneet vanhemmat löytävät uudet puolisot, järjestely on suuressa vaarassa kaatua. Vaikea kuvitella tilannetta, jossa uusi kumppani sopeutuisi viikoittaiseen vaihtamiseen, vaikkei itse joutuisikaan vaihtamaan.

- Miten pitkään tällainen järjestely voi toimia? Vaikka molemmat vanhemmat säilyisivät sinkkuina, jatketaanko tätä siihen saakka, että kaikki lapset ovat aikuisia ja muuttavat omilleen?

Nii-in. Sitä kannattaa miettiä, mieluummin jo ennen eroa.

Niinhän sitä kannattaa. Itselläni ei vielä edes ole lapsia, avomies kylläkin. Omat vanhempani ovat eronneet ja heillä ero oli juuri niin riitaisa, että kaikki käytännön asiat nuijittiin asianajajien välityksellä käräjäoikeudessa. Uskon, että järjestely, jossa lapsilla on yksi koti, jota vanhemmat pyörittävät vuoroviikoin, on äärimmäisen harvinainen juuri mainitsemistani käytännön syistä johtuen.

28